2007-02-22 08:00:30 CET

2007-02-22 08:00:30 CET

REGULATED INFORMATION

Finnish English
Honkarakenne Oyj - Tilinpäätöstiedote

HONKARAKENNE OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.–31.12.2006

HONKARAKENNE OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2006                           

Honkarakenne-konsernin vuoden 2006 liikevaihto oli 84,9 miljoonaa euroa, kun se 
edellisenä vuonna vastaavaan aikaan oli 78,2 miljoonaa euroa. Vuoden 2006       
lukuihin on konsolidoitu Oy TimberHeart Ltd:n liikevaihto yhtiön osakkeiden     
hankintahetkestä alkaen IFRS:n edellyttämällä tavalla ja näin ollen vuoden 2005 
vertailukelpoinen liikevaihto oli 80,6 miljoonaa euroa. Tulos ennen veroja oli  
1,8 miljoonaa euroa tappiollinen (edellisenä vuonna 1,2 miljoonaa euroa         
tappiollinen). Hallitus esittää, että tilikaudelta 2006 ei jaeta osinkoa.       

Liikevaihto kasvoi yhdeksän prosenttia edellisvuodesta. Kasvu tuli              
Keski-Euroopan viennistä, erityisesti Saksasta ja Ranskasta. Kotimaan           
vertailukelpoinen liikevaihto sitä vastoin laski kolme prosenttia.              

Ennakoitua huonomman operatiivisen tuloksen syitä ovat viime talven alhainen    
liike-vaihto, päätehtaiden uuden teknologian sisäänajosta aiheutuneet           
kertaluontoiset kustannukset, kohonneet raaka-ainekustannukset syksyn aikana,   
heikentynyt jenin kurssi sekä Oy Timberheart Ltd:n kertaluontoisten kulujen     
kirjaaminen kolmannelle vuosineljännekselle.                                    

Liikevaihto kasvussa                                                            

Viimeisen vuosineljänneksen liikevaihto ja tulos täyttivät asetetut tavoitteet. 
Liikevaihto 24,4 miljoonaa euroa oli 14 prosenttia vuoden 2005 vastaavaa        
ajankohtaa suurempi (21,4 MEUR). Suuremman liikevaihdon ansiosta myös           
neljänneksen tulos ennen veroja, +0,6 MEUR, oli edellisen vuoden tulosta (+0,4  
MEUR) parempi.                                                                  

Honkarakenne-konsernin tilauskanta oli joulukuun lopussa 33 miljoonaa euroa (29 
MEUR). Tilauskanta oli 11 prosenttia suurempi kuin vastaavaan aikaan edellisenä 
vuonna.                                                                         

Tytär- ja osakkuusyhtiöt                                                        

Paltamon tehdas yhtiöitettiin 1.3.2006 alkaen Finwood Oy:ksi. Yhtiö keskittyy   
toiminnassaan pieniin vakiomallisiin pyöröhirsimökkeihin, saunoihin ja          
pihapiirituotteisiin. Tuotannosta merkittävä osa myydään Honkarakenne Oyj:n     
myyntiverkoston kautta, mutta yhtiö myy omia tuotteitaan myös suoraan kotimaan  
ja ulkomaiden markkinoille. Tavoitteena on kasvattaa Paltamon tehtaan myyntiä ja
tuotantoa olennaisesti.                                                         

Tammikuussa 2006 toteutetuilla osakekaupoilla Honkarakenne Oyj:stä tuli         
lahtelaisen puutaloja myyvän ja markkinoivan Oy Timberheart Ltd:n               
vähemmistöosakas 38 %:n omistusosuudella. Yhtiön viime vuoden liikevaihto oli   
4,3 miljoona euroa. Sen talojen runko- ja puuosat valmistetaan Honkarakenne     
Oyj:n tuotantolaitoksilla. Syksyn aikana myös sen logistiikka siirrettiin       
Honkarakenteelle. Timberheart keskittyy korkealuokkaisten yksilöllisten         
runkorakenteisten omakotitalojen ja vapaa-ajan asuntojen suunnitteluun, myyntiin
ja markkinointiin kotimaahan ja kansainvälisille markkinoille. Viime kesänä     
tehtiin päätös gryndaustoiminnan lopettamisesta.                                

Markkinatilanne                                                                 

Kotimaan hyvästä markkinatilanteesta huolimatta asetettuja volyymi- ja          
tulostavoitteita ei kotimaan myynnissä saavutettu. Loppuvuoden aikana kotimaan  
myyntiä ja markkinointia on uudelleen organisoitu ja Honka-Kodit Oy:n           
liiketoiminta on siirretty Honkarakenteen omakotitalomyyntiin. Samalla          
vapaa-ajan asuntojen ja omakotitalojen myynti on eriytetty omiksi               
tulosvastuualueikseen. Viimeisen vuosineljänneksen myynti onnistui tavoitteiden 
mukaisesti ja hyvän tilauskannan ansiosta kotimaan alkuvuoden tilanne on viime  
vuotta selvästi parempi.                                                        

Honkarakenteen Itä-Euroopan markkinoille asetettu liikevaihtotavoite            
saavutettiin. Kazakstaniin solmittiin viime heinäkuussa sadan talon             
toimitussopimus. Toimitukset käynnistyivät syksyn aikana ja ne saadaan          
päätökseen tämän vuoden kesän aikana.                                           

Kaukoidän myynnin painopiste on Japanissa. Viime vuoden jenimääräinen           
liikevaihtotavoite saavutettiin, mutta jenin heikkenemisen takia euromääräinen  
liikevaihto jäi alle tavoitteen. Samalla Japanin viennin kannattavuus heikkeni  
merkittävästi.                                                                  

Keski-Euroopan maista Saksan liikevaihto kasvoi yli 30 prosenttia edelliseen    
vuoteen verrattuna. Toteutetut muutokset tytäryhtiön johdossa vuoden 2005 ja    
2006 aikana käänsivät myynnin kasvuun. Samanaikaisesti jakeluverkostoa on       
johdonmukaisesti kehitetty ja verkostoa uusittu. Viime syksyn myynti jäi        
odotetusti huonommaksi vuoden vaihteessa toteutuneen arvonlisäveron korotuksen  
vuoksi.                                                                         

Ranskan liikevaihto kasvoi lähes 50 prosenttia edellisestä vuodesta.            
Jakeluverkostoa on määrätietoisesti kasvatettu ja sen laatua parannettu. Syksyn 
hyvä myynti antaa hyvän alun kuluvalle vuodelle.                                

USA:ssa käynnistettiin toimenpiteet tytäryhtiön alas ajamiseksi ja vienti       
siirtyi alueellisille maahantuojille viime vuoden aikana. Samalla viimeisetkin  
franchise-sopimukset muutettiin maahantuontisopimuksiksi. Tehdyillä muutoksilla 
USA:n vienti on kannattavaa.                                                    

Rahoitus ja investoinnit                                                        

Konsernin rahoitusasema on säilynyt vakaana. Omavaraisuusaste oli 38 prosenttia 
(42 %) ja korolliset nettovelat 12 miljoonaa euroa (15 MEUR). Konsernin         
likvidien varojen määrä oli 4,1 miljoonaa euroa (2,1 MEUR).                     
Nettovelkaantumisaste (gearing) oli 66 prosenttia (76 %).                       

Konsernin käyttöomaisuusinvestoinnit olivat 2,6 miljoonaa euroa (6,8 MEUR).     
Valtaosa investoinneista kohdistui tehtaiden korvausinvestointeihin,            
tietojärjestelmien kehittämiseen sisäisen tehokkuuden parantamiseksi sekä       
näyttelyalueisiin ja toimitiloihin.                                             

Kuluvan vuoden investoinnit säilyvät viime vuoden tavoin alhaisina.             

Omat osakkeet                                                                   

Honkarakenne Oyj on ostanut katsauskaudella 14.310 kpl omia osakkeitaan         
keskimäärin 5,61 euron kappalehintaan. Katsauskauden lopussa yhtiön hallussa on 
omia B-sarjan osakkeita 28.544 kappaletta yhteisnimellisarvoltaan 57.088 euroa  
ja hankintahinnaltaan 153.297 euroa. Osakkeiden osuus yhtiön osakepääomasta on  
0,76 % ja kaikista äänistä 0,30 %. Osakkeiden hankintameno on kirjattu          
vähentämään omaa pääomaa.                                                       

Yhtiön hallituksella on 7.4.2007 saakka voimassa olevat valtuudet hankkia omia  
osakkeita määrällä, joka vastaa enintään 5 prosenttia yhtiön osakepääomasta.    
Hallituksella on myös 7.4.2007 saakka voimassa oleva valtuutus luovuttaa 187.448
kappaletta B-sarjan osaketta.                                                   

Tulevaisuuden näkymät                                                           

Tilauskanta 16.2.2007 oli 39,4 miljoona euroa (28,5 MEUR) eli 38 prosenttia
suurempi 
kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Vuoden 2007 ensimmäisen vuosineljänneksen  
liikevaihto tulee ylittämään selvästi viime vuoden vastaavan. Syksyn aikana     
tapahtunut ennakoitua voimakkaampi tukkipuun ja sahatavaran hintojen nousu      
rasittaa vielä alkuvuoden tulosta ennen kuin se saadaan täysimääräisesti        
siirretyksi myyntihintoihin.                                                    

Hyvän tilauskannan ansiosta Honkarakenne-konsernilla on vuoden 2007 aikana hyvät
edellytykset voitollisen tuloksen tekemiseen huolimatta puun raaka-ainehinnan   
voimakkaasta noususta viime syksyn ja kuluvan talven aikana. Toiminnan sisäisen 
tehokkuuden nostaminen, keskittyminen lyhyen aikavälin toimenpiteisiin          
kustannustehokkuuden nostamiseksi ja kustannusrakenteen keventäminen parantavat 
osaltaan yhtiön kilpailukykyä ja kannattavuutta.                                

HONKARAKENNE OYJ                                                                

Hallitus                                                                        

Lisätietoja: toimitusjohtaja Esko Teerikorpi, puh 020 575 7816 , 040 580 6111,  
esko.teerikorpi@honka.com.                                                      

Honkarakenne Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään perjantaina 30.3.2007 klo 14
yhtiön pääkonttorissa Tuusulassa.                                               

Vuosikertomus 2006 julkaistaan yhtiön kotisivuilla www.honka.com viikolla 11.   
Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2007 julkaistaan 3.5.2007.                   

JAKELU                                                                          
Helsingin Pörssi                                                                
Keskeiset tiedotusvälineet                                                      

--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNITULOSLASKELMA     |         |         |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
|                           |    2006 |    2005 |    2006 |     2005 |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| (MEUR)                    |   10-12 |   10-12 |    1-12 |     1-12 |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto               |    24,4 |    21,4 |    84,9 |     78,2 |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valmisvaraston muutos     |    -2,0 |    -2,2 |    -1,6 |     -2,6 |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valmistus omaan käyttöön  |     0,1 |     0,0 |     0,2 |      0,1 |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut       |     0,8 |     0,5 |     2,0 |      1,7 |         |
| tuotot                    |         |         |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Materiaalit ja palvelut   |    13,3 |    11,3 |    51,3 |     45,6 |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstökulut           |     4,3 |     3,8 |    16,6 |     15,5 |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot                   |     0,8 |     1,1 |     4,0 |      4,1 |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut kulut |     4,0 |     3,0 |    14,7 |     13,0 |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto               |     0,7 |     0,5 |    -1,3 |     -0,8 |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitustuotot ja -kulut  |    -0,1 |    -0,1 |    -0,5 |     -0,5 |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos ennen veroja        |     0,6 |     0,4 |    -1,8 |     -1,2 |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Verot                     |    -0,4 |     0,1 |     0,2 |      0,4 |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähemmistöosuus           |       0 |       0 |       0 |        0 |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden tulos              |     0,2 |     0,5 |    -1,6 |     -0,9 |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNITASE              |         |         |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| (MEUR)                    | 31.12.0 | 31.12.0 |         |          |         |
|                           |       6 |       5 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat                     |         |         |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset varat       |         |         |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Aineettomat hyödykkeet  |     1,3 |     0,4 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Aineelliset hyödykkeet  |    25,4 |    28,7 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Lainasaamiset ja muut   |     0,9 |     1,3 |         |          |         |
| saamiset                  |         |         |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Laskennalliset          |     1,3 |     1,0 |         |          |         |
| verosaamiset              |         |         |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Sijoitukset             |     0,7 |     1,0 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                  |    29,6 |    32,4 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset varat       |         |         |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Vaihto-omaisuus         |    15,7 |    14,3 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Saamiset                |     9,4 |     7,4 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Rahat ja pankkisaamiset |     4,1 |     2,1 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                  |    29,2 |    23,8 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat yhteensä            |    58,8 |    56,2 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma ja velat       |         |         |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoma               |     7,5 |     7,5 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muu omapääoma             |    10,1 |    11,8 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                  |    17,6 |    19,3 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähemmistöosuus           |     0,0 |     0,0 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikainen vieras      |         |         |         |          |         |
| pääoma                    |         |         |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainat                    |    11,9 |    11,4 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset verovelat  |     1,3 |     1,3 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varaukset                 |     0,2 |     0,2 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut velat                |     0,0 |     0,1 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                  |    13,4 |    13,0 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikainen vieras      |         |         |         |          |         |
| pääoma                    |         |         |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainat                    |     3,8 |     5,4 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostovelat ja muut velat   |    23,9 |    18,5 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                  |    27,7 |    23,9 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma ja velat       |    58,8 |    56,2 |         |          |         |
| yhteensä                  |         |         |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| TUNNUSLUKUJA              |    2006 |    2005 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
|                           |    1-12 |    1-12 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/osake (EPS), euroa  |   -0,42 |   -0,23 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma/osake, euroa   |     4,7 |     5,2 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omavaraisuusaste          |    37,7 |    41,6 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korolliset nettovelat     |    11,7 |    14,7 |         |          |         |
| (MEUR)                    |         |         |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Nettovelkaantumisaste, %  |    65,7 |    76,4 |         |          |         |
| (gearing)                 |         |         |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Bruttoinvestoinnit (MEUR) |     2,6 |     6,8 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| % liikevaihdosta          |     3,1 |     8,7 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstö keskimäärin    |     428 |     420 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilauskanta (MEUR)        |    32,6 |    29,4 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNIN                 |         |         |         |          |         |
| RAHAVIRTALASKELMA         |         |         |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| (MEUR)                    |         |         |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnasta          |    +4,7 |    +3,3 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investoinneista, netto    |    -2,4 |    -6,4 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitustoiminnasta       |    -0,2 |    +1,4 |         |          |         |
| yhteensä                  |         |         |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Vieraan pääoman lisäys  |    +3,2 |    +5,9 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
|  Vieraan pääoman vähennys |    -3,6 |    -3,9 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Maksetut osingot        |     0,0 |    -0,9 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Muut rahoituserät       |    +0,2 |    +0,3 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Likvidien varojen muutos  |    +2,0 |    -1,7 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Likvidit varat kauden     |    +2,1 |    +3,8 |         |          |         |
| alussa                    |         |         |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Likvidit varat kauden     |    +4,1 |    +2,1 |         |          |         |
| lopussa                   |         |         |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| VASTUUSITOUMUKSET         |         |         |         |          |         |

| Omista veloista           |         |         |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Kiinnitykset            |    20,0 |    20,9 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Pantatut osakkeet       |    0,18 |    0,18 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muiden puolesta           |         |         |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Takaukset               |    1,49 |    0,74 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Leasing-vastuut           |    0,30 |    0,64 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vuokravastuut             |    0,42 |    0,44 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut vastuut              |    0,00 |    0,10 |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| OMAN PÄÄOMAN              |         |         |         |          |         |
| MUUTOSLASKELMA            |         |         |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 1000 EUR                  |         |         |         |          |         |
--------------------------------------------------------------------------------
|                           |  Osake- |    Yli- |   Vara- | Kertynee | Yht.    |
|                           |         |         |         |        t |         |
--------------------------------------------------------------------------------
|                           |  pääoma | kurssi- | rahasto |  voitto- |         |
--------------------------------------------------------------------------------
|                           |         | rahasto |         |    varat |         |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 1.1.2005                  |   7.498 |     520 |   5.316 |    7.842 |  21.176 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostettu omia osakkeita    |         |         |         |      -57 |     -57 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot                |         |         |         |      -36 |     -36 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden tulos              |         |         |         |     -853 |    -853 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingonjako               |         |         |         |     -937 |    -937 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 31.12.2005                |   7.498 |     520 |   5.316 |    5.959 |  19.293 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 1.1.2006                  |   7.498 |     520 |   5.316 |    5.959 |  19.293 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot                |         |         |         |      -12 |     -12 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden tulos              |         |         |         |   -1.559 |  -1.559 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostettu omia osakkeita    |         |         |         |      -80 |     -80 |
--------------------------------------------------------------------------------
| 31.12.2006                |   7.498 |     520 |   5.316 |    4.308 |  17.642 |
--------------------------------------------------------------------------------

Vuosikatsauksen laskentaperiaatteet ovat IFRS-standardien mukaiset.             
Luvut ovat tilintarkastamattomia.