2009-12-11 09:00:00 CET

2009-12-11 09:02:13 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish
Outokumpu Oyj - Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus

Outokumpu - Kari Parvento nimitetty myynnistä ja markkinoinnista vastaavaksi johtajaksi



PÖRSSITIEDOTE
11.12.2009 klo 10.00


Kari Parvento on nimitetty myynnistä ja markkinoinnista vastaavaksi
johtajaksi (Executive Vice President - Group Sales and Marketing) ja
Outokumpu-konsernin johtoryhmän jäseneksi. Hän aloittaa tehtävässä
viimeistään 1.5.2010. Hän raportoi toimitusjohtaja Juha Rantaselle ja
seuraa tehtävässä Specialty Stainless -yksiköstä vastaavaa johtaja Bo
Annvikia, joka on helmikuusta 2009 alkaen väliaikaisesti johtanut
myyntiä ja markkinointia omien tehtäviensä ohella. Kari Parvento
työskentelee aluksi konsernin pääkonttorissa Espoossa, mutta siirtyy
Outokummun myynnin ja markkinoinnin pääkonttoriin Brysseliin vuoden
2010 aikana.

Kari Parvento on Suomen kansalainen, syntynyt 1957 ja koulutukseltaan
diplomi-insinööri (vuoriteollisuus) Teknillisestä korkeakoulusta. Hän
aloitti uransa Outokummulla 1980-luvulla ja vastaa tällä hetkellä
Sandvik-konsernin globaalien metalli- ja hiilikaivosasiakkaiden
maanalaista kaivostoimintaa palvelevasta liiketoiminnasta. Hän on
myös Sandvik Mining and Construction -yhtiön toimitusjohtaja
Suomessa. Uransa aikana Parvento on työskennellyt useissa
vastuullisissa myynti-, markkinointi- ja johtotehtävissä Tamrockissa,
Kuusakoskella ja Sandvikillä Suomessa, sekä kansainvälisissä
tehtävissä Australiassa ja Ruotsissa.

Toimitusjohtaja Juha Rantanen: "Olen erittäin iloinen saadessamme
Karin uudeksi kollegaksi johtoryhmäämme. Hän tuo mukanaan hyvin
vahvan kokemuksen maailmanlaajuisten myynti- ja
markkinointioperaatioiden johtamisesta. Olen vakuuttunut, että hän
kykenee ottamaan johtoonsa kaupallisen strategiamme toteutuksen."

Lisätietoja:

Juha Rantanen, toimitusjohtaja, puh. (09) 421 3111

Liitteenä Kari Parvennon CV ja valokuva.



Outokumpu on yksi maailman johtavista ruostumattoman teräksen
tuottajista, jonka visiona on olla alan kiistaton ykkönen. Useilla
eri aloilla toimivat asiakkaamme ympäri maailmaa käyttävät
ruostumatonta terästämme ja palvelujamme. Ruostumaton teräs on
sataprosenttisesti kierrätettävä, erittäin luja ja pitkäikäinen
materiaali, joka on kestävän tulevaisuuden tärkeimpiä
rakennusaineita.
Outokummun palveluksessa on noin 7 500 henkilöä yli 30 maassa.
Pääkonttori sijaitsee Espoossa. Outokumpu on listattuna NASDAQ OMX
Helsingissä.
www.outokumpu.com