2009-02-25 13:10:00 CET

2009-02-25 13:10:04 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish
Yleiselektroniikka Oyj - Yhtiökokouskutsu

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU


YHTIÖKOKOUSKUTSU

Yleiselektroniikka Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen               
yhtiökokoukseen, joka pidetään maaliskuun 19. päivänä 2009 klo 16.00 yhtiön     
pääkonttorissa, osoitteessa Luomannotko 6, 02200 Espoo.                         

Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat:                                   

1 Yhtiöjärjestyksen 10 §:n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvat
asiat. 

2 Hallituksen ehdotus siitä, että yhtiökokous antaisi hallitukselle valtuutuksen
päättää yhtiön omien etuoikeutettujen osakkeiden hankkimisesta voitonjakoon     
käytettävissä olevilla varoilla sekä luovuttamisesta seuraavin ehdoin:          
- yhtiö tarjoutuu hankkimaan julkisen kaupankäynnin välityksellä enintään       
100.000 etuoikeutettua osaketta, kuitenkin siten, että yhtiön hallussa ei saa   
olla enempää kuin 5% yhtiön osakepääomasta tai kaikkien osakkeiden äänimäärästä;
- valtuutus oikeuttaa hallituksen hankkimaan omia osakkeita hallituksen         
päättämällä tavalla ja laajuudessa yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi,       
käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa tai muihin vastaaviin   
tarkoituksiin;                                                                  
- osakkeet hankitaan muuten kuin osakkeenomistajien omistusten suhteessa, koska 
yhtiön etuoikeutetut osakkeet ovat pörssissä NasdaqOMX, Pohjoismainen pörssi,   
Helsinki julkisen kaupankäynnin kohteena;                                       
- osakkeet hankitaan niille julkisessa kaupankäynnissä muodostuneeseen          
hankinta­hetken käypään arvoon;                                                 
- hallitus valtuutetaan päättämään kenelle ja missä järjestyksessä tämän       
valtuutuk­sen perusteella hankittuja omia osakkeita luovutetaan. Hallitus voi   
päättää omien osakkeiden luovuttamisesta muutoin kuin siinä suhteessa, jossa    
osakkeenomista­jalla on etuoikeus hankkia yhtiön omia osakkeita;                
- osakkeet luovutetaan niiden luovutushetken mukaiseen käypään arvoon, joka     
määräytyy pörssin  NasdaqOMX, Pohjoismainen pörssi, Helsinki järjestämässä      
julkisessa kaupankäynnissä;                                                     
- valtuutukset ovat voimassa vuoden 2010 varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka,   
kuitenkin enintään yhden vuoden yhtiökokouksen päätöksestä lukien. Hankitut     
osakkeet käytetään hallituksen päättämällä tavalla.                             
3 Muut asiat                                                                  

Kokousasiakirjat                                                              
Tilinpäätös sekä omien osakkeiden hankintaa koskeviin ehdotuksiin liittyvät     
asiakirjat ovat 9.3.2009 alkaen nähtävinä yhtiön pääkonttorissa Espoossa.       
Osakkeenomistajille lähetetään pyynnöstä jäljennökset näistä asiakirjoista.     

Tilintarkastajat                                                                
Yhtiöjärjestyksen 7 §:n mukaan yhtiöllä on kaksi tilintarkastajaa, joista toisen
tulee olla Keskuskauppakamarin hyväksymä tilintarkastaja tai                    
tilintarkastusyhteisö. Hallitus ehdottaa, että yhtiön tilintarkastajiksi        
valitaan Jari Paloniemi, KHT sekä KHT-yhteisö Moore Stephens Rewinet.           

Osingon maksu                                                
Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että osinkoa maksetaan 0,10 euroa osakkeelta 
ulkonaoleville kanta- ja etuoikeutetuille osakkeille. Yhtiökokouksen päättämä   
osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä on    
merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön omistajaluetteloon.             
Täsmäytyspäivä on 24.3.2009. Hallitus esittää, että osinko maksetaan            
täsmäytysajan päätyttyä eli 31.3.2009.		                                        

Osallistumisoikeus ja ilmoittautuminen                                        
Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka viimeistään      
maanantaina maaliskuun 9. päivänä 2009 on merkitty osakkeenomistajaksi Suomen   
Arvopaperikeskus Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallintarekisteröidyn   
osakkeen omistaja voidaan yhtiökokoukseen osallistumista varten tilapäisesti    
merkitä osakasluetteloon. Merkintä tehdään osakeyhtiölain 3a luvun 11 §:n 1     
momentissa tarkoitettuna päivänä.                                               
Osakkeenomistajalla, jonka osakkeita ei ole siirretty arvo-osuusjärjestelmään on
oikeus osallistua yhtiöko­koukseen edellyttäen, että osakkeenomistaja oli       
rekisteröity osakerekisteriin ennen 26.6.1995 tai on yhtiölle ilmoittanut ja    
selvittänyt saantonsa yhtiökokouksessa. Tässä tapauksessa osakkeenomistajan on  
esitettävä yhtiökokouksessa osakekirjansa tai muu selvitys siitä, että          
osakkeiden omistusoikeutta ei ole kirjattu arvo-osuustilille.                   
Osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittaa      
osallistumisestaan yhtiön pääkonttoriin viimeistään 17.3.2009 puhelin 09-452 62 
290/Anne Remy tai e-mail anne.remy@yeint.fi. Mikäli yhtiökokoukseen             
osallistutaan valtakirjan nojalla, siitä pyydetään mainitsemaan ilmoittautumisen
yhteydessä.                                                                     Espoossa 25. päivänä helmikuuta 2009                                            

HALLITUS