2013-12-16 15:00:01 CET

2013-12-16 15:00:03 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish English
Panostaja Oyj - Pörssitiedote

PANOSTAJA OYJ:N HALLITUKSEN JÄSENIEN PALKKIOIDEN MAKSAMINEN YHTIÖN HALLUSSA OLEVILLA OSAKKEILLA


Panostaja Oyj              Pörssitiedote 16.12.2013   klo 16.00

Panostaja Oyj:n yhtiökokous päätti 29.1.2013 hallituksen kokouspalkkioiden
maksamisesta, että noin 40 %:a hallituksen jäsenelle maksettavista palkkiosta
maksetaan hallitukselle annetun osakeantivaltuutuksen perusteella antamalla
hallituksen jäsenelle yhtiön osakkeita, mikäli hallituksen jäsen ei
yhtiökokouspäivänä omista yli yhtä prosenttia yhtiön kaikista osakkeista.
Mikäli hallituksen jäsenen omistusosuus yhtiökokouspäivänä on yli yksi
prosentti yhtiön kaikista osakkeista, maksetaan palkkio kokonaisuudessaan
rahana. Lisäksi Panostaja Oyj:n hallitus päätti yhtiökokouksen jälkeen
pidetyssä hallituksen järjestäytymiskokouksessa toteuttaa yhtiökokouksen päätös
hallituksen jäsenten palkkioista osakkeiden osalta siten, että palkkio
toimitetaan neljä kertaa vuodessa aina osavuosikatsauksen/tilinpäätöksen
julkistamista seuraavana päivänä. 

Yhtiökokouksen ja hallituksen päätösten mukaisesti Panostaja Oyj on tänään
luovuttanut hallituksen jäsenille kokouspalkkioiden maksuna yhteensä 16 439
kappaletta yhtiön osakkeita seuraavasti: 

Hallituksen puheenjohtaja Jukka Ala-Mellolle on luovutettu yhteensä 5 479
osaketta. Luovutuksen jälkeinen osake-omistus Panostaja Oyj:ssä sekä muissa
Panostaja Oyj:n liikkeelle laskemissa instrumenteissa on yhteensä 122 831
osaketta. 

Hallituksen jäsen Eero Erikssonille on luovutettu yhteensä 2 740 osaketta.
Luovutuksen jälkeinen osake-omistus Panostaja Oyj:ssä sekä muissa Panostaja
Oyj:n liikkeelle laskemissa instrumenteissa on yhteensä 27 514 osaketta. 

Hallituksen jäsen Satu Eskeliselle on luovutettu yhteensä 2 740 osaketta.
Luovutuksen jälkeinen osake-omistus Panostaja Oyj:ssä sekä muissa Panostaja
Oyj:n liikkeelle laskemissa instrumenteissa on yhteensä 32 586 osaketta. 

Hallituksen jäsen Antero Virtaselle on luovutettu yhteensä 2 740 osaketta.
Luovutuksen jälkeinen osake-omistus Panostaja Oyj:ssä sekä muissa Panostaja
Oyj:n liikkeelle laskemissa instrumenteissa on yhteensä 10 899 osaketta. 

Hallituksen jäsen Jukka Terhoselle on luovutettu yhteensä 2 740 osaketta.
Luovutuksen jälkeinen osake-omistus Panostaja Oyj:ssä sekä muissa Panostaja
Oyj:n liikkeelle laskemissa instrumenteissa on yhteensä 50 899 osaketta. 

Hallituksen jäsen Mikko Koskenkorvan kokouspalkkiot on kokonaisuudessaan
maksettu rahana, koska Mikko Koskenkorvan omistusosuus yhtiökokouspäivänä
ylitti yhtiökokouksen asettaman yhden prosentin rajan. Mikko Koskenkorvan
osake-omistus Panostaja Oyj:ssä sekä muissa Panostaja Oyj:n liikkeelle
laskemissa instrumenteissa on yhteensä 1 245 139 osaketta. 

Luovutuksen jälkeen yhtiön hallussa on 474 517 osaketta.



PANOSTAJA OYJ:N HALLITUKSEN PUOLESTA



Juha Sarsama

toimitusjohtaja



Lisätietoja: Juha Sarsama 040 774 2099