2009-02-27 07:00:00 CET

2009-02-27 07:00:08 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish
HKScan Oyj - Tilinpäätöstiedote

HKSCAN-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIVUODELTA 2008


HKScan Oyj               PÖRSSITIEDOTE    27.2.2009, klo 8.00                   


HKSCAN-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIVUODELTA 2008                           

* Konsernin liikevoitto muodostui loka-joulukuussa ennakko-odotusten mukaisesti 
paremmaksi kuin kolmannella neljänneksellä perustuen erityisesti Suomen         
liiketoiminnan suorituskyvyn vahvistumiseen.                                    

* Koko vuosi 2008 oli liiketoiminnallisesti haastava. Liikevoitto 38,1 miljoonaa
euroa jäi odotetusti edellisen vuoden tasosta.                                  

* Ruoan kulutuskysynnän odotetaan säilyvän ennallaan päämarkkina-alueilla,      
vaikka tuoteryhmien välillä painotukset muuttuisivatkin.                        

* Kansainvälinen finanssikriisi on tuonut mukanaan voimakkaita kurssivaihteluja 
yhtiön keskeisiin valuuttoihin.                                                 


HKSCAN-KONSERNIN TULOSLASKELMA, neljäs neljännes ja koko vuosi                  
(miljoonaa euroa)                                                               
--------------------------------------------------------------------------------
|                               |  Q4/2008 |   Q4/2007 |      2008 |      2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto                   |    592,3 |     552,2 |   2 294,6 |   2 107,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto                   |     15,3 |      11,6 |      38,1 |      55,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - % liikevaihdosta            |      2,6 |       2,1 |       1,7 |       2,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkuusyhtiöiden       |     -0,1 |       0,4 |       0,9 |       0,4 |
| tuloksesta                    |          |           |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitustuotot ja -kulut,     |     -9,4 |      -5,0 |     -30,1 |     -19,4 |
| netto                         |          |           |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja           |      5,9 |       6,9 |       9,0 |      36,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - % liikevaihdosta            |      1,0 |       1,2 |       0,4 |       1,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverot                     |      2,1 |      -0,9 |      -1,4 |      -6,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden voitto             |      8,0 |       6,0 |       7,6 |      29,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - % liikevaihdosta            |      1,4 |       1,1 |       0,3 |       1,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden voiton             |          |           |           |           |
| jakautuminen:                 |          |           |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön osakkeenomistajille |      6,9 |       5,6 |       4,7 |      27,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Vähemmistöosakkaille        |      1,1 |       0,4 |       2,9 |       1,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                      |      8,0 |       6,0 |       7,6 |      29,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/osake, laimentamaton    |     0,18 |      0,14 |      0,12 |      0,72 |
| euroa                         |          |           |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/osake, laimennettu      |     0,17 |      0,14 |      0,12 |      0,72 |
| euroa                         |          |           |           |           |
--------------------------------------------------------------------------------


LOKA-JOULUKUU 2008                                                              

- Neljännen kvartaalin liikevaihto kasvoi 592,3 miljoonaan euroon (552,2 milj.  
euroa Q4/2007), mikä on 7,2 % edellisvuotta enemmän.                            
- Liikevoitto oli 15,3 miljoonaa euroa (11,6 milj. euroa Q4/2007), missä kasvua 
oli vuoteen 2007 verrattuna 32,5 %.                                             
- Liiketoiminta Suomessa tasapainottui alkuvuoden teknisten ja logististen      
ongelmien jälkeen. Joulusesongin myynti onnistui hyvin ja kasvatti neljännen    
neljänneksen liikevoiton 6,4 miljoonaan euroon (3,3 milj. euroa).               
- Ruotsissa vuoden viimeisen neljänneksen myynti meni suunnitelmien mukaan.     
Kvartaalin liikevoitoksi muodostui 8,6 miljoonaa euroa (7,7 milj. euroa).       
- HKScanin markkina-asema Suomessa ja Ruotsissa vahvistui sekä volyymiltaan että
arvoltaan.                                                                      
- Baltiassa kansantalouksien taantuma jyrkkeni syksyllä. Konsernin liikevoitto  
viimeisellä neljänneksellä jäi 0,6 miljoonaan euroon (0,9 milj. euroa).         
- Puolassa viimeinen neljännes oli vuoden paras, liikevoitto 1,9 miljoonaa euroa
(0,1 milj. euroa).                                                              


VUOSI 2008 LYHYESTI                                                             

HKScan-konsernin liikevaihto kasvoi kertomusvuonna 8,9 prosenttia ja oli 2 294,6
miljoonaa euroa (2 107,3 milj. euroa vuonna 2007). Euromääräisesti eniten       
lisäystä tuli Suomen ja Ruotsin markkina-alueilta, kun taas Puola kasvatti      
liikevaihtoaan suhteellisesti eniten. Liikevaihtoon vaikuttavia yrityskauppoja  
ei kertomusvuonna tehty.                                                        

Markkina-alueiden osuudet konsernin liikevaihdosta vuonna 2008 olivat: Ruotsi   
50,0 %, Suomi 31,4 %, Baltia 7,1 % ja Puola 11,5 %.                             

Konsernin liikevoitto (EBIT) jäi 38,1 miljoonaan euroon (55,3 milj. euroa), mikä
on 31,1 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Liikevoiton laskun taustalla oli     
useita tekijöitä. Toimintaa haittasi syksyllä 2007 vaikeutuneen kansainvälisen  
lihamarkkinatilanteen jatkuminen kireänä pitkälle kesään 2008. Osaksi           
vaikuttivat valmistuskustannusten voimakas nousu alkuvuonna. Toisella           
neljänneksellä kirjatut Suomen teollisen rakennemuutoksen suuret loppulaskut ja 
mittavat pakkasvarastojen purkukustannukset sekä alaskirjaukset sianlihan       
alkutuotantoyksikössä Puolassa vetivät koko alkuvuoden tuloksen miinukselle.    

Kolmannella neljänneksellä kannattavuus hivenen parani, ja neljäs neljännes     
muodostui parhaaksi. Loka-joulukuun liikevoitto 15,3 miljoonaa euroa oli 40     
prosenttia koko vuoden liikevoitosta. Kannattavuus parani edellisestä           
neljänneksestä Suomessa, Ruotsissa ja Puolassa. Sen sijaan Baltiassa            
loka-joulukuu oli kannattavuudeltaan vuoden heikoin jakso.                      

Loppuvuosi 2008 sujui HKScanissa suunnitelmien mukaan. Neljännen                
vuosineljänneksen liikevoitto muodostui paremmaksi kuin kolmannen neljänneksen  
kuten yhtiö oli ennalta arvioinut. Koko vuoden liikevoitto jäi odotetusti alle  
vuoden 2007 tason ja oli selvästi riittämätön.                                  

Markkina-alueiden osuudet konsernin liikevoitosta vuonna 2008 olivat: Ruotsi    
41,8 %, Suomi 33,5 %, Baltia 14,9 % ja Puola 9,8 %.                             

Osakekohtainen tulos oli 0,12 euroa (0,72 euroa). Hallitus esittää maksettavaksi
osinkona 0,24 euroa osakkeelle (0,27 euroa).                                    


TOIMITUSJOHTAJA MATTI PERKONOJA:                                                "Vuoden 2008 liikevoitto 38,1 miljoonaa euroa jäi odotetusti edellisen vuoden   
tasosta. Vaatimaton liikevoitto johtui suurelta osin vuoden 2008 aikana         
kaventuneista myyntikatteista. Lisäksi vuoden aikana voimakkaasti kohonneita    
lihan alkutuotannon ja teollisuuden kustannuksia saatiin neuvoteltua            
myyntihintoihin viiveellä, osaksi vasta vuoden 2009 puolella.                   

Alkuvuoden kannattavuutta heikensi HKScanin kaikilla markkina-alueilla jatkunut 
sianlihan vaikea kansainvälinen markkinatilanne. Pitkään jatkunut ylitarjonta   
alkoi tasapainottua loppuvuonna 2008.                                           

HKScanin suorituskyky tuloksen suhteen oli riittämätön. Liikevoittoprosentiksi  
muodostui 1,7 % konsernin tavoitteleman viiden prosentin sijasta. Edelleen      
kasvaneet rahoituskustannukset painoivat nettotulosta niin, että osakekohtainen 
tulos jäi 0,12 euroon. Perusta vahvemmalle kehitykselle on kuitenkin olemassa.  

Suomessa saatiin päätökseen yhtiön historian suurin teollisen rakenteen         
kehittämisohjelma. Ohjelman toteuttamisesta aiheutui kuitenkin alkuvuoden aikana
toimitushäiriötä ja ylimääräisiä päällekkäisiä kustannuksia. Tehtyjä            
investointeja ja uudistettua teollista rakennetta sekä hiottuja toimintatapoja  
päästiin hyödyntämään vuoden loppupuoliskon aikana. Toimenpiteet näkyivät Suomen
liiketoiminnan myönteisenä tuloskehityksenä loppuvuonna. Vuoden 2009 puolella   
kehityksen odotetaan jatkuvan samansuuntaisena.                                 

Suomen rakenneohjelman valmistuttua resurssit kohdistetaan nyt Ruotsin          
liiketoiminnan kokonaisvaltaiseen kehittämiseen.                                
Baltiassa kansantaloudet taantuivat HKScanin markkina-alueista nopeimmin ja     
jyrkimmin. Kuluttajien ostovoiman väheneminen näkyi kulutuksessa, missä         
hinnaltaan edullisemmat perustuotteet lisäsivät suosiotaan. Vahvan              
markkina-aseman turvin yhtiöllä on mahdollisuus selviytyä kohtuullisesti        
meneillään olevan taantuman yli.                                                

Toisin kuin yhtiön muilla markkina-alueilla Puolassa säilyi koko vuoden         
verrattain optimistinen ilmapiiri. Bruttokansantuotteen kasvu hidastui, mutta   
oli vielä marraskuussa vajaat neljä prosenttia. Puolan liiketoiminnan erityisenä
ongelmana olivat valuutan, zlotyn, voimakkaat kurssivaihtelut.                  

Konsernin keskeisistä valuutoista Ruotsin kruunu ja Puolan zloty heikkenivät    
vuoden lopulla poikkeuksellisen voimakkaasti suhteessa euroon kansainvälisen    
finanssikriisin seurauksena. Heikkeneminen verottaa jatkossa konsernin          
liikevaihtoa ja tulosta, ja sen vaikutukset näkyivät jo tilinpäätöksessä        
alentuneina tasearvoina.                                                        

HKScanin kehitys vuoden 2008 jälkipuolella osoitti, että yhtiön oma             
liiketoiminta oli tasapainottumassa, ja vuoden 2009 alku osoittaa suunnan       
jatkuvan. Kulutuskäyttäytymiseen mahdollisesti vaikuttavia kansantalouksien tai 
työllisyyden muutoksia on vaikea ennakoida etukäteen. HKScanin laajassa         
tuotevalikoimassa on ruokia ja ruoan raaka-aineita monenlaisiin ajankohtiin ja  
tilanteisiin erilaisille kuluttajaryhmille.”              



MARKKINA-ALUE SUOMI                                                             
(miljoonaa euroa)                                                               
--------------------------------------------------------------------------------
|                      |     Q4/2008 |     Q4/2007 |        2008 |        2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto          |       197,3 |       176,3 |       740,4 |       674,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto          |         6,4 |         3,3 |        14,4 |        22,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Liikevoitto-%      |         3,2 |         1,9 |         1,9 |         3,4 |
--------------------------------------------------------------------------------

Syksyllä 2007 vaikeutunut sianlihan kansainvälinen markkinatilanne jatkui       
odotetusti erittäin tiukkana vuoden 2008 kesään asti. Suomessa se kosketti      
varsinkin lihaliiketoimintaa, mikä alkuvuoden ajan oli selvästi tappiollinen.   
Ongelmallisin oli toinen vuosineljännes, jolloin koko Suomen liiketoiminnan     
liikevoitto painui miinukselle. Samaan ajanjaksoon kasaantui rakennemuutoksen   
loppuunviennistä aiheutuneita, logistiikkaan ja toimitusvarmuuteen liittyneitä  
toiminnallisia ongelmia ja ennakoimattomia kustannuksia.                        

Tulevalle kehitykselle tärkeä uusi logistiikkakeskus valmistui Vantaalla. Sen   
ylösajovaiheen aikana oli tavaratoimitusten varmistamiseksi käytettävä rinnalla 
tilapäisjärjestelyjä, ja niistä aiheutui ennakoitua enemmän päällekkäisiä       
kustannuksia ja toimitushäiriöitä. Käynnistysvaihe saatiin päätökseen           
kesäkuussa. Häiriöiden poistuttua toimitusvarmuus parani merkittävästi ja       
saavutti syksyllä asiakkaiden edellyttämän tason. Vahvistuneen suorituskyvyn    
myötä HK Ruokatalo paransi markkina-asemiaan Suomessa loppuvuoden aikana.       

Logististen toimintojen keskittäminen Vantaalle ja logistiikkakeskuksen         
valmistuminen ja käyttöönotto päätti HK Ruokatalon käynnissä olleen mittavan    
teollisen rakennemuutosohjelman Suomessa. Ohjelman mukaisesti Tampereen         
tuotantolaitos ja terminaali suljettiin kesäkuussa 2008. Kaikkiaan yhtiön       
tuotantolaitokset vähenivät ohjelman seurauksena kahdeksasta kuuteen.           

Yhtiön kannalta tärkeiden perinteisten lihavalmisteiden kysyntä kasvoi          
voimakkaasti vuoden loppukuukausien aikana. Kuluttajapakatussa lihassa myyntiä  
lisäsi yhtiön osallistuminen kaupan omien merkkien valmistukseen.               

Siipikarjanlihan markkinat kehittyivät myönteisesti. Syksyllä kasvu hidastui,   
mutta vuositasolla broilerin kulutus ja tuotanto kasvoivat Suomessa noin        
kahdeksan prosenttia. HK Ruokatalon siipikarjatuotteiden toimitukset asiakkaille
lisääntyivät edellisestä vuodesta sekä määrältään että arvoltaan.               



MARKKINA-ALUE RUOTSI                                                            
(miljoonaa euroa)                                                               
--------------------------------------------------------------------------------
|                      |     Q4/2008 |     Q4/2007 |        2008 |        2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto          |       301,6 |       295,7 |     1 179,3 |     1 111,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto          |         8,6 |         7,7 |        18,0 |        23,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Liikevoitto-%      |         2,9 |         2,6 |         1,5 |         2,1 |
--------------------------------------------------------------------------------

Scan AB:n lihaliiketoiminta sujui kertomusvuonna ennakoidusti. Pitkälle kesään  
asti jatkunut sianlihan vaikea kansainvälinen markkinatilanne heijastui         
kuitenkin varsinkin teollisuusmyynnin ja viennin kannattavuuteen. Naudanlihassa 
tilanne oli kannattavuuden suhteen vakaampi ja markkinat paremmin hallittavissa.
Scan on keskeisin raaka-aineen toimittaja Ruotsin elintarviketeollisuudessa.    

Valmisteliiketoiminnassaan Scan ei onnistunut suunnitelmien mukaisesti, lukuun  
ottamatta leikkeleistä tunnettua Pärsonsia, jolle vuosi oli kohtalainen.        

Scanin valmisteliiketoiminnan ongelmat johtuivat pääosin siitä, että voimakkaan 
kustannusnousun aiheuttaman korotuspaineen vieminen neuvotteluissa läpi         
myyntihintoihin onnistui vain osittain. Myyntiä ja myös kannattavuutta verotti  
lisäksi syksyllä käyty kaupan hintaneuvottelu, jonka aikana merkittävä osa      
Scanin tuotevalikoimasta poistui useaksi viikoksi yhden suuren                  
vähittäiskauppaketjun valikoimista.                                             

Puolassa otettiin kesäkuussa käyttöön Scanin Swinoujscien tehtaan laajennus.    
Swinoujsciessa viipaloidaan ja pakataan pekonia koko HKScan-konsernille. Tämän  
lisäksi Linköpingiin tulevan logistiikkakeskuksen rakentaminen edistyi          
suunnitelmien mukaisesti.                                                       

Tuotannon tehostamisohjelmansa mukaisesti Scan sulki vuoden aikana Kävlingen    
toimipaikan Etelä-Ruotsissa sekä teurastamot Skellefteåssa ja Uppsalassa.       



MARKKINA-ALUE BALTIA                                                            
(miljoonaa euroa)                                                               
--------------------------------------------------------------------------------
|                      |     Q4/2008 |     Q4/2007 |        2008 |        2007 |
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto          |        43,0 |        37,6 |       168,2 |       145,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto          |         0,6 |         0,9 |         6,4 |        10,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Liikevoitto-%      |         1,4 |         2,3 |         3,8 |         7,4 |
--------------------------------------------------------------------------------

Baltiassa vuoden kahdeksan ensimmäistä kuukautta sujuivat myynnillisesti        
suunnitelmien mukaan, mutta tuloksen tekeminen vaikeutui. Syynä oli ennen       
kaikkea konsernin oman raaka-ainetuotannon heikentynyt kannattavuus.            

Voimakkaasti kohonneet rehukustannukset painoivat Rakverelle sianlihaa          
toimittavan konserniyhtiö Eksekon selvästi tappiolle ensimmäisellä ja vielä     
toisellakin neljänneksellä. Myös siipikarjanlihan tuotantokustannukset nousivat,
mutta Tallegg pystyi pitämään hinnat ja kustannukset kohtuullisesti             
tasapainossa.                                                                   

Kansantalouksien taantuma jyrkkeni loppukesästä. Voimakas inflaatio hidastui, ja
kansantaloudet Virossa ja Latviassa ja sitten myös Liettuassa painuivat         
miinukselle. Päivittäistavarakaupassa volyymi ja arvo kääntyivät laskuun.       
Edullisempien tuotteiden kysyntä oli lisääntynyt jo vuoden alusta kuluttajien   
taloudellisten näkymien synkentyessä. Vuoden lopulla monet olivat siirtyneet    
perinteisten paikallisten perustuotteiden käyttäjiksi.                          

Kiristyneessä kilpailutilanteessa kustannusnousujen vieminen myyntihintoihin    
vaikeutui vuoden loppua kohden. Se näkyi myyntikatteiden alenemisena, mikä      
puolestaan vaikutti siihen, että liikevoittoa kertyi Baltian markkina-alueella  
vain runsaat puolet edellisen vuoden määrästä. Liikevoitto sisältää yhteensä    
noin 1,2 miljoonaa euroa kertaluontoisia myyntivoittoja käyttöomaisuuden        
myynneistä.                                                                     

Investointiohjelman mukaisesti Rakvere Lihakombinaatin uusi nakkilinja otettiin 
käyttöön syyskuussa. Tallegg puolestaan uudisti kasvattamoitaan.                

Markkinatilanteen ja kilpailun takia monta elintarvikealan yritystä on ahtaalla 
varsinkin Latviassa ja Liettuassa. Siksi on odotettavissa, että alalla tapahtuu 
lisää rakenteellisia muutoksia. HKScanin Baltia-ryhmällä on alueensa            
markkinajohtajana mahdollisuudet säilyttää asemansa taantuman yli.              



MARKKINA-ALUE PUOLA                                                             
(miljoonaa euroa)                                                               
--------------------------------------------------------------------------------
| *)                   |     Q4/2008 |     Q4/2007 |        2008 |        2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto          |        66,3 |        54,8 |       270,9 |       220,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto          |         1,9 |         0,1 |         4,2 |         3,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Liikevoitto-%      |         2,9 |         0,3 |         1,6 |         1,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
*) Luvut tarkoittavat HKScanin osuutta (50%) Sokolów-konsernin luvuista.        

Sokolówin varsinainen ydinliiketoiminta, eli lihan ja lihavalmisteiden valmistus
ja myynti Puolan markkinoille, lähti vuonna 2008 liikkeelle asetettujen         
tavoitteiden mukaisesti. Euromääräinen liikevaihto kasvoi yli 20 prosenttia     
edellisestä vuodesta. Neljäs kvartaali muodostui tulokseltaan Sokolówin         
parhaaksi, ja kokonaisuutena vuosi 2008 oli edellisen vuoden tasoa.             

Pitkään jatkunut positiivinen vire Puolan kansantaloudessa heikkeni ja          
viimeisellä neljänneksellä taloudelliset odotukset maassa vaimenivat. Talouden  
veto oli kuitenkin yhä selvästi vahvempi kuin esimerkiksi Baltiassa.            

Kansainvälisistä markkinahäiriöistä johtunut sianlihan vaikea markkinatilanne   
Euroopassa ja lihan tuotantokustannusten voimakas nousu rasittivat myös Puolan  
liiketoimintaa. Näin oli erityisesti alkutuotantoyhtiö Agro-Sokolówissa, joka   
tuottaa Sokolówille sianliharaaka-ainetta. Agro-Sokolówissa tehtiin keväällä 1,5
miljoonan euron alaskirjaus vaihto-omaisuuteen, mikä veti miinukselle koko      
Puolan markkina-alueen toisen neljänneksen. Agro-Sokolówin tappiollisuus alkoi  
pienentyä, mutta eläintuotannon kannattavuus pysyi huonona.                     

Toinen tytäryhtiö, Pozmeat, puolestaan onnistui pitkään jatkuneen kustannus- ja 
tehostamisohjelman ansiosta nostamaan tuloksensa voitolliseksi loppusyksyllä    
2008.                                                                           

Sokolówin myynnissä kasvoivat eniten toimitukset modernin vähittäiskaupan       
ketjuille, jotka myyntikanavina ovat ohittamassa perinteisen oman               
vähittäismyyntiverkoston. Länsieurooppalaistyyppisten kaupan ketjujen merkitys  
teollisuuden partnereina kasvaa myös Puolassa.                                  


INVESTOINNIT                                                                    

Konsernin bruttoinvestoinnit vuonna 2008 olivat 84,0 miljoonaa euroa (129,3     
Meur). Ne jakaantuivat markkina-alueittain seuraavasti: Suomi 27,5 miljoonaa    
euroa, Ruotsi 28,0 miljoonaa euroa ja Baltia 14,9 miljoonaa euroa. Lisäksi      
Puolasta kertyi HKScanin osuudeksi 13,6 miljoonaa euroa Sokolówin               
investoinneista. Vertailuvuoden 2007 investoinnit olivat poikkeuksellisen suuret
johtuen Scan AB:n ostosta ja Suomen teollisen rakennemuutosohjelman             
investointien ajoittumisesta merkittävässä määrin vuoteen 2007.                 

Suomessa kertomusvuoden merkittävin kohde oli Vantaan logistiikkakeskuksen      
viimeistely ja ylösajovaihe keväällä ja alkukesällä. Ruotsissa Linköpingin      
logistiikkakeskuksen rakentaminen eteni niin, että vuoden lopulla päästiin kone-
ja laiteasennuksiin. Swinoujscien pekonitehtaan laajennus Puolassa valmistui    
kesäkuussa käyttökuntoon. Virossa Rakvere Lihakombinaatin uusi nakkilinja       
valmistui ja otettiin käyttöön syyskuussa. Sokolówin Kolon tehtaalle valmistui  
uusi nakki- ja grillimakkaralinja.                                              


RAHOITUS                                                                        

Konsernin korolliset velat ilman 23.9.2008 liikkeeseenlaskettua hybridilainaa   
olivat vuoden lopussa 524,4 miljoonaa euroa (514,4 Meur). Taseessa oleva        
eurovasta-arvoinen velka laski aivan vuoden lopussa Ruotsin kruunun ja Puolan   
zlotyn voimakkaan heikentymisen johdosta. Keskimääräinen velkamäärä vuonna 2008 
oli 543 miljoonaa euroa (514 Meur). Konsernin nettorahoituskulut olivat 30,1    
miljoonaa euroa (19,4 Meur). Rahoituskulujen merkittävä kasvu johtui            
velkaantumisen kasvusta, korkojen noususta vuoden 2008 yhdeksän ensimmäisen     
kuukauden aikana edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna sekä                
lainamarginaalien noususta. Lisäksi konsernilla oli keskimäärin 60 miljoonan    
euron (6 Meur) arvosta rahoitusyhtiöille myytyjä myyntisaatavia, joista maksetut
rahoituskustannukset sisältyvät kaikki rahoituskuluihin.                        

Konsernin rahoituksen perustana on kesäkuussa 2007 tehty 550 miljoonan euron    
suuruinen syndikoitu lainajärjestely, jonka maturiteetiksi sovittiin 275        
miljoonaan euron velkakirjalaina-osuuden osalta seitsemän vuotta ja 275         
miljoonan euron luottolimiittiosuuden osalta viisi vuotta kahdella yhden vuoden 
jatko-optiolla. Käyttämättömien valmiusluottojen määrä 31.12.2008 oli 140       
miljoonaa euroa (184 Meur). Lisäksi konsernilla oli muita käyttämättömiä        
shekkitili- ym. limiittejä 37 miljoonaa euroa (33 Meur). 100 miljoonan euron    
yritystodistusohjelmasta oli liikkeelle laskettu 0 meuria (23 Meur).            
Yritystodistusmarkkina tyrehtyi vuoden lopussa lähes kokonaan. Erääntyneet      
yritystodistukset uudelleenrahoitettiin olemassaolevilla käyttämättömillä       
rahoituslimiiteillä.                                                            

Yhtiö ei näe merkittävää uudelleenrahoitustarvetta ennen vuotta 2012. Yhtiön    
nykyisissä lainasopimuksissa on tavanomaiset tulokseen ja taseeseen liittyvät   
ehdot. Taloudelliset kovenantit ovat nettovelkaantumisaste (gearing) ja         
nettovelkojen suhde käyttökatteeseen.                                           

Vuoden lopussa omavaraisuusaste oli 29,5 prosenttia (29,3 %). Konsernin         
painopistealueena ovat edelleen liiketoiminnan kassavirran vahvistaminen ja     
nettovelkojen vähentäminen. Keinoina ovat mm. käyttöpääoman hallinnan           
tehostaminen ja toteutettavien investointien erittäin tarkka harkinta.          


VALUUTTAKURSSIEN VAIKUTUS                                                       

Konsernin keskeisistä valuutoista Ruotsin kruunu ja Puolan zloty heikkenivät    
tilikauden lopulla poikkeuksellisen voimakkaasti suhteessa euroon globaalin     
rahoitus- ja talouskriisin yhtenä ilmentymänä. Heikkeneminen verottaa jatkossa  
konsernin liikevaihtoa ja tulosta, ja sen vaikutukset näkyivät jo               
tilinpäätöksessä alentuneina tasearvoina. Yhtiön hallituksen vahvistaman        
suojauspolitiikan mukaisesti on tällä hetkellä suojattu noin kaksi kolmasosaa   
ulkomaisten tytäryhtiöiden omista pääomista.                                    


VEROT                                                                           

Konsernin verot tammi-joulukuussa 2008 olivat -1,4 miljoonaa euroa (-6,8 Meur). 
Efektiivinen veroaste oli 15,3 prosenttia (18,7 %). Efektiivistä veroastetta    
laskivat tilinpäätöksessä Puolan ja Ruotsin vanhojen tappioiden käyttö sekä     
Suomen ja Ruotsin tappiollisista yhtiöistä kirjatut laskennalliset verosaamiset.
Toisaalta veroastetta nosti Puolassa olevien yhtiöiden tappiot, joita ei        
pystytty hyödyntämään alakonsernin sisäisessä verojentasauksessa. Tämä näkyi    
erityisesti konsernin vuoden 2008 aiempien osavuosikatsauksien korkeissa        
veroasteissa.                                                                   


JOUKKOVELKAKIRJALAINAN LIIKKEESEEN LASKEMINEN                                   

HKScan laski 23.9.2008 liikkeeseen 20 miljoonan euron suuruisen omaan pääomaan  
rinnastettavan joukkovelkakirjalainan (nk. hybridilaina). Pääomarakenteen       
vahvistamiseen tarkoitettu laina suunnattiin yhtiön pääomistajille, LSO         
Osuuskunnalle ja Swedish Meats ek.för:lle. Lainan korko on 8,5 prosenttia       
vuodessa. Lainalla ei ole eräpäivää, mutta yhtiö voi lunastaa sen takaisin      
kuuden vuoden kuluttua. Lainaa käsitellään yhtiön IFRS-tilinpäätöksessä omana   
pääomana. Koronmaksun ajankohta on yhtiön harkinnassa. Korko voidaan maksaa joko
käteisenä tai HKScanin A-sarjan osakkeina. Vaihto-oikeus koskee ainoastaan      
kuutta ensimmäistä vuotta. Koron maksu uusina osakkeina laimentaa yhtiön        
nykyisten osakkeenomistajien omistusta kuuden vuoden kuluessa enintään 1 190 160
A-osakkeella, mikä vastaa 3,5 prosenttia A-osakkeista ja 3,0 prosenttia kaikista
osakkeista. Vaihtosuhde on laskettu 8,57 euron osakekurssin mukaan.             


TUTKIMUS- JA KEHITYSTOIMINTA                                                    

HKScan-konsernin tutkimus- ja kehitystoiminta liittyy käytännössä lähes         
yksinomaan normaaliin tuotekehitystyöhön. Se tarkoittaa tuoteuutuuksien         
kehittämistä vuoden tai kahden aikajänteellä sekä markkinoilla jo olevien
tuotteiden ajanmukaistamista. Tutkimukseen ja kehitykseen käytettiin vuonna 2008
yhteensä 13,1 miljoonaa euroa (15,6 Meur).                                      


OSAKKEENOMISTAJAT JA OSAKEPÄÄOMA                                                

Osakasluetteloon oli tilikauden lopussa merkitty 8 356 osakkeenomistajaa (7 768 
vuonna 2007). Hallintarekisteröityjen ja muiden kuin suomalaisten omistajien    
omistuksessa oli vuoden 2008 lopussa 29,6 prosenttia (21,4 %) yhtiön kaikista   
osakkeista.                                                                     

Yhtiön osakepääoma oli tilivuoden alussa ja lopussa 66 820 528,10 euroa.        
Osakekanta jakaantui seuraavasti:                                               

A-osakkeita   33 906 193 kpl    86,3 %                                          
K-osakkeita    5 400 000 kpl    13,7 %                                          
Yhteensä      39 306 193 kpl   100,0 %                                          

Kullakin A-osakkeella on yksi ääni ja kullakin K-osakkeella 20 ääntä. K-osakkeet
ovat LSO Osuuskunnan (4 735 000 kpl) ja Swedish Meatsin (665 000 kpl)           
omistuksessa. Kaikilla osakkeilla on yhtäläinen osinko-oikeus. Osakkeilla ei ole
nimellisarvoa.                                                                  


OSAKEPÄÄOMAN KOROTUKSET V. 2006-2008                                            

Tilikauden 2008 aikana ei toimeenpantu osakepääoman korotuksia.                 

Edellinen osakepääoman korotus oli tammikuussa 2007, jolloin toteutettiin 4 843 
000 A-osakkeen suuruinen suunnattu osakeanti Swedish Meatsille. Anti oli osa    
Swedish Meatsin liiketoiminnan (Scan AB) ostoa. Merkintäaika oli 29.1.2007 ja   
merkintähinta 15,55 euroa osakkeelta. Yhtiön osakepääoma korottui 8 233 100,00  
eurolla nykyiseen 66 820 528,10 euroon. Korotus merkittiin kaupparekisteriin    
5.2.2007. Uudet osakkeet oikeuttivat osinkoon ensimmäisen kerran tilivuodelta   
2007.                                                   

Tilikaudella 2006 ei toimeenpantu osakepääoman korotuksia.                      


OSAKKEIDEN NOTEERAUS                                                            

HKScanin A-osake on noteerattu Nasdaq OMX:ssä 6.2.1997 lähtien. Toimialaluokka  
on Päivittäistavarat. Kertomusvuonna yhtiön osakkeita vaihdettiin 9 028 409     
kappaletta yhteiseltä arvoltaan 72 557 100 euroa.                               

Vuoden ylin kurssinoteeraus oli 14,48 euroa ja alin 3,90 euroa. Keskikurssi oli 
7,88 euroa ja vuoden lopun päätöskurssi 4,42 euroa. Vuoden aikana kurssi laski  
68,5 prosenttia. Koko ruokateollisuutta kuvaava pörssin toimialaindeksi         
(HX302020) laski puolestaan vuodessa 39,1 prosenttia eli 86,4 pistettä.         

Yhtiön koko osakekannan (A- ja K-sarja) markkina-arvo vuoden päättyessä oli     
173,7 miljoonaa euroa oltuaan vuotta aikaisemmin 551,9 miljoonaa euroa.         

HKScanilla on FIM Pankkiiriliike Oy:n kanssa Nasdaq OMX:n Liquidity Providing   
(LP) -toiminnan edellytykset täyttävä markkinatakaussopimus.                    


YHTIÖN OMIEN OSAKKEIDEN LUOVUTUS PALKKION MAKSUNA                               

HKScanin hallussa oli vuoden 2008 alussa 40 024 kappaletta yhtiön omia A-sarjan 
osakkeita. Yhtiökokouksen 20.4.2007 antaman valtuutuksen nojalla yhtiö osti     
osakepalkkiojärjestelmää varten maaliskuussa lisää yhteensä 15 000 omaa         
A-osaketta. Osakkeet ostettiin Nasdaq OMX:n julkisessa kaupankäynnissä.         
Yhteenlaskettu hankintahinta oli 0,13 miljoonaa euroa.                          

Yhteensä 45 552 yhtiön hallussa ollutta A-osaketta luovutettiin 22.4.2008       
maksutta ”Osakepalkkiojärjestelmään 2006” kuuluville avainhenkilöille           
ansaintajaksolta 2007 maksettavan palkkion osakeosuutena. Lisäksi hallitus      
luovutti 4.12.2008 maksutta yhteensä 4 998 yhtiön hallussa ollutta A-osaketta   
ansaintajaksolta 2006 maksettavan palkkion osakeosuutena. Luovutukset           
perustuivat yhtiökokouksen antamaan valtuutukseen.                              

Tilivuoden päättyessä yhtiöllä oli 4 474 omaa A-osaketta yhteiseltä             
markkina-arvoltaan 0,02 miljoonaa euroa. Osuus kaikista osakkeista oli 0,01     
prosenttia ja äänistä alle 0,01 prosenttia.                                     


ILMOITUS OMISTUKSEN MUUTTUMISESTA                                               

Yhtiö vastaanotti vuoden 2008 aikana yhden Arvopaperimarkkinalain 2. luvun 9.   
pykälän mukaisen liputusilmoituksen muutoksesta yhtiön omistuksessa.            

Rahastoyhtiö Artio Global Management LLC ilmoitti, että 30.9.2008 toteutetun    
osakekaupan seurauksena Julius Baer International Equity Fundin omistus HKScanin
osakepääomasta aleni 4,999 prosenttiin. Samalla Julius Baer International Equity
Fundin ja muiden Artio Global Management LLC:n asiakkaiden yhteenlaskettu       
omistus HKScanin osakepääomasta nousi kuitenkin aiemmasta 8,21 prosentista 8,77 
prosenttiin.                                                                    


HALLITUKSEN VOIMASSA OLEVAT VALTUUDET                                           

(1) Hallituksella on yhtiökokouksen 22.4.2008 myöntämä valtuutus päättää yhtiön 
omien A-osakkeiden hankkimisesta niin, että hankittavia osakkeita on enintään 3 
500 000 kappaletta, mikä on noin 8,9 % yhtiön kaikista osakkeista ja noin 10,3 %
A-sarjan osakkeista.                                                            

Omia osakkeita voidaan hankkia vain vapaalla omalla pääomalla. Omia osakkeita   
voidaan hankkia hankintapäivänä julkisessa kaupankäynnissä muodostuvaan hintaan 
tai muuten markkinoilla muodostuvaan hintaan.                                   

Hallitus päättää, miten osakkeita hankitaan. Hankinnassa voidaan käyttää mm.    
johdannaisia. Osakkeita voidaan hankkia muuten kuin osakkeenomistajien          
omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankinta). Valtuutus on voimassa     
30.6.2009 asti. Hallitus ei ole käyttänyt valtuutusta.             

(2) Hallituksella on lisäksi valtuudet päättää osakeannista sekä                
optio-oikeuksien ja muiden osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen       
osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta. Alkuperäinen        
valtuutus koski enintään 5 500 000 A-osakkeen antia. Hallitus käytti valtuutusta
23.9.2008 laskiessaan liikkeeseen joukkovelkakirjalainan, johon liittyi         
optio-oikeuksia, jotka oikeuttavat yhteensä enintään 1 190 160 A-osakkeeseen,   
mikä vastaa noin 3,0 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista.                     

Hallitus voi päättää osakeannin ja osakkeisiin oikeuttavien erityisten          
oikeuksien antamisen ehdoista. Valtuutus koskee sekä uusien osakkeiden antamista
että omien osakkeiden luovuttamista. Osakeanti ja osakkeisiin oikeuttavien      
erityisten oikeuksien antaminen voi tapahtua suunnatusti. Valtuutus on voimassa 
30.6.2009 asti. Valtuutuksesta on käyttämättä vähintään 4 309 840 A-osaketta.   


HENKILÖSTÖ                                                                      

HKScan-konsernin palveluksessa työskenteli vuoden 2008 aikana keskimäärin 7 421 
henkilöä (7 840). Vähennys johtui käynnissä olevista tehostamis- ja             
kustannusohjelmista, joilla konsernin yhtiöt pyrkivät parantamaan               
kilpailukykyään ja kannattavuuttaan.                                            

Markkina-alueittain henkilöstöä oli keskimäärin: Ruotsi 3 200, Suomi 2 377 ja   
Baltia 1 844. Lisäksi Sokolówin palveluksessa oli keskimäärin 5 515 henkilöä.   

HKScan-konsernilla on henkilöstöä yhdeksässä maassa Euroopassa. Operatiivinen   
johto kussakin maassa huolehtii siitä, että konsernin yritykset ottavat         
toiminnassaan huomioon säädökset ja sopimukset, jotka kyseisissä maissa ohjaavat
työntekoa, palkkausta ja muita työehtoja sekä työturvallisuutta.                


Henkilöstö markkina-alueittain vuoden lopussa 2006-2008                         

Markkina-alue      2008      2007      2006                                     

Ruotsi            3 035     3 200         -                                     
Suomi             2 234     2 241     2 333                                     
Baltia            1 826     1 892     1 832                                     
-------------------------------------------                                     
HKScan yht.       7 095     7 333     4 165                                     
-------------------------------------------                                     
Puola *)          5 732     5 419     4 968                                     

*) Puolan markkina-alue tarkoittaa Sokolów-konsernin henkilöstöä.               


AVAINHENKILÖIDEN KANNUSTINJÄRJESTELMÄ                                           

Yhtiöllä on ollut osakepohjainen kannustinjärjestelmä vuosille 2006-2008.       
Kannustinjärjestelmässä on kolme kalenterivuoden mittaista ansaintajaksoa:      
vuodet 2006, 2007 ja 2008. Hallitus päättää ansaintajakson kohderyhmään         
kuuluvista avainhenkilöistä ja heidän enimmäispalkkioistaan.                    

Järjestelmän mahdolliset palkkiot on sidottu konsernin liikevoittoon ja sidotun 
pääoman tuottoon (ROCE). Koko järjestelmän perusteella annetaan yhteensä        
enintään 528 000 A-osaketta ja rahaa se määrä, joka tarvitaan palkkiosta        
avainhenkilöille aiheutuviin veroihin ja veroluontoisiin maksuihin osakkeiden   
siirtohetkellä. Henkilön on omistettava ansaitut osakkeet vähintään kolme vuotta
ansaintajakson päättymisestä.                                                   

Ensimmäiseen ansaintajaksoon (vuosi 2006) nimetyille noin kymmenelle            
avainhenkilöille osakkeina maksettavan osuuden palkkio oli yhteensä 64 974      
HKScanin A-osaketta. Ne luovutettiin saajille joulukuussa 2007 ja joulukuussa   
2008. Vuoden 2007 ansaintajaksolla kohderyhmään kuului 20 avainhenkilöä ja      
heille luovutettiin yhteensä 45 552 osaketta. Luovutus tapahtui huhtikuussa     
2008. Vuoden 2008 ansaintajaksolla kohderyhmään kuului 25 avainhenkilöä ja      
osakkeiden kokonaismäärä oli enintään 180 000 HKScanin A-osaketta. Vuonna 2008  
ansaintakriteerejä ei saavutettu eikä osakkeita tulla jakamaan.                 


LÄHIAJAN RISKEJÄ JA EPÄVARMUUSTEKIJÖITÄ                                         

HKScan-konsernin liiketoiminnassa merkittävimmät epävarmuustekijät liittyvät    
kaikilla markkina-alueilla raaka-aineiden, erityisesti sianlihan,               
hintakehitykseen ja jatkossa mahdollisesti myös saatavuuteen sekä toisaalta     
myyntihintojen nostamiseen kustannusnousuja vastaavasti. Lisäksi maakohtaisia   
epävarmuustekijöitä liittyy Ruotsissa liiketoiminnan kehittämisohjelmien        
onnistumiseen sekä Baltiassa kansantalouksien kehitykseen.                      

Vallitseva kansainvälinen rahoitusmarkkinakriisi lisää asiakaskunnasta syntyvien
luottotappioiden mahdollisuutta. Asiakkaiden ongelmat aiheutuvat toimintamaiden 
talouden tilasta sekä rahoituksen saatavuudesta. Jatkuvat suuret heilahtelut    
konsernin keskeisissä valuutoissa voivat vaikuttaa konsernin liikevaihtoon ja   
tulokseen sekä taseeseen. Erityisesti paikallisten valuuttojen devalvoituminen  
saattaa vaikuttaa negatiivisesti konsernin Baltian toimintoihin.                

Kysynnässä konsernin markkina-alueilla tai vientimarkkinoilla voi tapahtua      
taloudellisesta tilanteesta johtuvia muutoksia, jotka saattavat heikentää       
konsernin liikevaihtoa ja tulosta.                                              

Konsernilla on meneillään joitakin oikeusprosesseja ja riita-asioita. Tällä     
hetkellä yhtiön on mahdoton arvioida lopputuloksia, mutta niillä ei kuitenkaan  
arvioida olevan merkittäviä vaikutuksia konsernin taloudelliseen asemaan.       


YMPÄRISTÖNHALLINTA                                                              

HKScanissa on periaatteena toimia niin, että tuotannosta aiheutuva haitta       
ympäristölle on mahdollisimman pieni. Periaatetta sovelletaan käytäntöön        
Suomessa, Ruotsissa, Baltiassa ja Puolassa ottaen huomioon voimassa olevat      
paikalliset ja unionitason säännökset ja sertifiointimenettelyt. Operatiivinen  
johto kullakin markkina-alueella vastaa siitä, että ympäristönhallinta on       
järjestetty tarkoituksenmukaisella tavalla.                                     

ISO 14001 -standardin mukainen ympäristönhallintajärjestelmä on käytössä        
kaikissa HK Ruokatalon tuotantolaitoksissa Suomessa, Rakvere Lihakombinaatin ja 
Talleggin tehtailla Virossa sekä kuudessa Scanin tuotantolaitoksessa Ruotsissa. 
Muut Scanin laitokset soveltavat BAS-järjestelmää, missä ympäristötyötä johtaa  
paikallinen ohjausryhmä. Se vastaa siitä, että tehtaille on asetettu            
ympäristötavoitteet ja että niitä noudatetaan. Puolassa Sokolówin tehtaat       
toimivat hyvien tuotantokäytäntöjen mukaisesti Puolan Eläinlääkintäviraston     
jatkuvassa valvonnassa.                                                         

Kaikilla konsernin tehtailla Suomessa, Ruotsissa ja Baltiassa on lisäksi ISO    
9001 -standardin mukainen laadunhallintajärjestelmä, muutamilla sen lisäksi     
sertifioitu ISO 22000 tuoteturvallisuuden hallintajärjestelmä. Puolassa         
Jaroslawin tehdas on ISO 9002 -sertifioitu, muut Sokolówin tehtaat              
viimeistelevät ISO 9001 -sertifiointia.                                         


TILIKAUDEN PÄÄTTYMISEN JÄLKEISIÄ TAPAHTUMIA                                     

Yhtiön johto vaihtui 5.1.2009, kun hallitus vapautti toimitusjohtaja Kai Seikun 
tehtävästään. Toimitusjohtajan työsuhteen päättymisestä aiheutuva noin 1,3      
miljoonan euron kertaluontoinen kustannus rasittaa alkuvuoden 2009 tulosta.     
Tammikuussa 2009 yhtiölle palautui osakepalkkiojärjestelmän perusteella         
toimitusjohtajalle luovutetut 27 000 yhtiön A-osaketta.                         

Uudeksi toimitusjohtajaksi nimitettiin 12.1.2009 alkaen talousjohtaja Matti     
Perkonoja. Hän on ollut HKScanin talousjohtajana vuodesta 2000 lähtien ja sitä  
ennen yhtiössä sekä kaupallisissa että teollisissa johtotehtävissä. Konsernin   
palvelukseen Perkonoja tuli 1993. Toimitusjohtajakauden on sovittu jatkuvan     
vuoden 2010 loppuun, minkä jälkeen Perkonoja siirtyy eläkkeelle.                

Matti Perkonoja tuntee yhtiön taustansa vuoksi erittäin hyvin ja on muun muassa 
ollut yksi sen kansainvälistymisen keskeinen rakentaja. Perkonojan vankka       
kokemus sekä loppuvuoden 2008 aikana tasapainottunut yhtiön liiketoiminnan tila 
luovat hyvän pohjan yhtiön edelleen kehittämiselle.                             

Konsernin johtoryhmä täydentyi 14.1.2009, jolloin ekonomi Irma Kiilunen         
nimitettiin HKScanin talous- ja rahoitusjohtajaksi (CFO) sekä maat. ja metsät.  
maist. Tero Hemmilä liiketoiminnan strategisesta suunnittelusta vastaavaksi     
johtajaksi. Kiilunen oli aiemmin HKScanin rahoitusjohtajana ja Hemmilä HK       
Ruokatalon strategisen suunnittelun johtajana ja sitä ennen mm. LSO Foods Oy:n  
toimitusjohtaja. Johtoryhmän jäsen, kaupallinen johtaja Antti Lauslahti (CMO)   
siirtyi pois HKScanin palveluksesta tammikuussa 2009.                           


TULEVAISUUDENNÄKYMIÄ                                                            

Ruoan kulutuskysynnän odotetaan pysyvän ennallaan Suomessa ja Ruotsissa, mikä   
antaa perustan vakaalle liiketoiminnan kehitykselle konsernin                   
päämarkkina-alueilla. Muilla markkina-alueilla samoin kuin vientimarkkinoilla   
voidaan nähdä merkkejä kysynnän vähenemisestä.                                  

Maailmanlaajuiseen talous- ja rahoitustilanteeseen liittyvästä                  
poikkeuksellisesta epävarmuudesta huolimatta yhtiö arvioi konsernin kuluvan     
vuoden liikevoiton ilman kertaluonteisia eriä ylittävän vuoden 2008 tason.      


HALLITUKSEN ESITYS VOITONJAOSTA                                              

Emoyhtiön jakokelpoiset varat ovat 78,9 miljoonaa euroa sisältäen sijoitetun    
vapaan oman pääoman rahaston (SVOP) määrältään 66,7 miljoonaa euroa. Hallitus   
esittää, että yhtiö jakaa vuodelta 2008 osinkoa 0,24 euroa osakkeelle eli       
yhteensä 9,4 miljoonaa euroa.                                                   

Yhtiön taloudellisessa asemassa ei ole tilikauden päättymisen jälkeen tapahtunut
olennaisia muutoksia. Yhtiön maksuvalmius on hyvä, eikä ehdotettu voitonjako    
vaaranna hallituksen näkemyksen mukaan yhtiön maksukykyä.                       


YHTIÖKOKOUS                                                                     

HKScan Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään torstaina 23.4.2009 klo 11.00     
alkaen Helsingissä Finlandia-talossa, Kongressisiiven A-salissa, osoite         
Mannerheimintie 13 e, 00100 Helsinki. Yhtiökokoukseen voivat osallistua ne      
osakkeenomistajat, jotka 9.4.2009 ovat merkittynä Suomen Arvopaperikeskus Oy:n  
ylläpitämään HKScan Oyj:n omistajaluetteloon. Kokouskutsu ja hallituksen        
ehdotukset yhtiökokoukselle julkistetaan myöhemmin.                             



KONSERNITILINPÄÄTÖS 1.1.-31.12.2008                                             


KONSERNIN TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.                                             
(miljoonaa euroa)                                                               

--------------------------------------------------------------------------------
|                                                |        2008 |          2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVAIHTO                                    |     2 294,6 |       2 107,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden         |         0,4 |           1,6 |
| varastojen muutos                              |             |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valmistus omaan käyttöön                       |         1,3 |           1,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut tuotot                     |        14,0 |           9,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkuusyritysten tuloksesta             |         0,6 |           1,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Materiaalit ja palvelut                        |    -1 642,6 |      -1 461,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut          |      -319,0 |        -319,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot                                        |       -54,8 |         -52,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Arvonalentumiset                               |         0,8 |           0,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut kulut                      |      -257,1 |        -234,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVOITTO                                    |        38,1 |          55,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitustuotot                                 |         5,4 |           4,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituskulut                                  |       -34,4 |         -23,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kurssierot ja käypien arvojen muutokset *)     |        -1,1 |          -0,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkuusyritysten tuloksesta             |         0,9 |           0,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| VOITTO/TAPPIO ENNEN VEROJA                     |         9,0 |          36,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverot                                      |        -1,4 |          -6,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO                       |         7,6 |          29,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön osakkeenomistajille                  |         4,7 |          27,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähemmistöosakkaille                           |         2,9 |           1,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                                       |         7,6 |          29,5 |
--------------------------------------------------------------------------------

Emoyhtiön omistajille kuuluvasta voitosta laskettu osakekohtainen tulos         

--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/osake, laimentamaton, jatkuvat toiminnot |        0,12 |          0,72 |
| euroa/osake                                    |             |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/osake, laimennettu, jatkuvat toiminnot   |        0,12 |          0,72 |
| euroa/osake                                    |             |               |
--------------------------------------------------------------------------------
*) Aiemmin rahoitustuottoihin ja -kuluihin sisältyneet valuuttakurssivoitot ja  
-tappiot esitetään nettona omana rivinään.                                      


KONSERNIN TASE 31.12.                                                           
(miljoonaa euroa)                                                               

--------------------------------------------------------------------------------
|                                                |        2008 |          2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineettomat hyödykkeet                         |        57,8 |          65,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikearvo                                      |        81,7 |          85,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineelliset hyödykkeet                         |       479,3 |         476,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuudet osakkuusyrityksissä                    |        17,8 |          20,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myynti- ja muut saamiset                       |        17,4 |          18,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevat sijoitukset / Muut           |         9,9 |          11,4 |
| pitkäaikaiset sijoitukset                      |             |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennallinen verosaaminen                    |        10,1 |           8,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| PITKÄAIKAISET VARAT                            |       673,9 |         685,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vaihto-omaisuus                                |       128,3 |         140,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myyntisaamiset ja muut saamiset                |       198,4 |         244,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverosaaminen                               |         1,5 |           2,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut rahoitusvarat                             |         2,2 |           3,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahat ja pankkisaamiset                        |        92,2 |          53,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| LYHYTAIKAISET VARAT                            |       422,6 |         444,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| VARAT                                          |     1 096,5 |       1 129,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoma                                    |        66,8 |          66,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ylikurssirahasto                               |        73,5 |          73,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omat osakkeet                                  |        -0,0 |          -0,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Arvonmuutosrahasto ja muut rahastot            |       106,0 |          80,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot                                     |       -25,1 |           3,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertyneet voittovarat                          |        97,0 |         105,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön osakkeenomistajien oman pääoman      |       318,2 |         328,5 |
| osuus                                          |             |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähemmistöosuus                                |         5,4 |           2,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA                                     |       323,7 |         331,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennallinen verovelka                       |        33,6 |          34,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korollinen vieras pääoma                       |       442,1 |         421,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Koroton vieras pääoma                          |         7,9 |           6,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eläkevelvoitteet                               |         3,7 |           4,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varaukset                                      |         1,4 |           0,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| PITKÄAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA                    |       488,7 |         467,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Korollinen vieras pääoma                       |        82,4 |          92,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostovelat ja muut velat                        |       199,4 |         236,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverovelka                                  |         0,5 |           0,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varaukset                                      |         1,9 |           1,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| LYHYTAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA                    |       284,2 |         330,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA JA VIERAS PÄÄOMA                           |     1 096,5 |       1 129,6 |
--------------------------------------------------------------------------------



LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA                                     
(miljoonaa euroa)                                                               

--------------------------------------------------------------------------------
|           | 1.  | 2.  | 3.  | 4.   | 5.   | 6.   | 7.   | 8.   | 9.   | 10.  |
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA       | 66, | 73, | 3,0 | 66,7 |  0,0 | -0,7 | 10,8 |  3,0 | 105, | 328, |
| PÄÄOMA    |   8 |   4 |     |      |      |      |      |      |    5 |    5 |
| 1.1.2008  |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavirra |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| n         |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| suojaukse |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| t         |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omaan     |     |     | 5,0 |      |      |      |      |      |      |  5,0 |
| pääomaan  |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| kirjatut  |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| voitot ja |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| tappiot   |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoero | 0,0 | -0, | 0,0 |  0,0 |  0,0 |  0,0 | -0,2 | -28, | -1,1 | -29, |
|           |     |   1 |     |      |      |      |      |    1 |      |    5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut      |     |     |     |      | 20,0 |      | -0,6 |      |      | 19,5 |
| muutokset |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Suorat    |     |     |     |      |      |      |      |      | -0,3 | -0,3 |
| kirjaukse |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| t         |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| voittovar |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| .         |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Siirrot   | 0,0 | 0,0 | 0,0 |      |      |      |  1,2 |  0,0 | -1,2 |  0,0 |
| erien     |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| välillä   |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omaan     | 0,0 | -0, | 5,0 |  0,0 | 20,0 |  0,0 |  0,4 | -28, | -2,5 | -5,3 |
| pääomaan  |     |   1 |     |      |      |      |      |    1 |      |      |
| suoraan   |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| kirj.     |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| nettovoit |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| ot ja     |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| -tappiot  |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikaude |     |     |     |      |      |      |      |      |  4,7 |  4,7 |
| n voitto  |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kokonaisv | 0,0 | -0, | 5,0 |  0,0 | 20,0 |  0,0 |  0,4 | -28, |  2,2 | -0,6 |
| oitot ja  |     |   1 |     |      |      |      |      |    1 |      |      |
| -tappiot  |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingonja |     |     |     |      |      |      |      |      | -10, | -10, |
| ko        |     |     |     |      |      |      |      |      |    6 |    6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakeanti |     |     |     |      |      |      |      |      |      |  0,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omien     |     |     |     |      |      | -0,1 |      |      |      | -0,1 |
| osakkeide |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| n         |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| hankinta  |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omina     |     |     |     |      |      |  0,8 |      |      |      |  0,8 |
| osakkeina |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| suoritetu |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| t maksut  |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käytetyt  |     | 0,2 |     |      |      |      |      |      |      |  0,2 |
| optiot    |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA       | 66, | 73, | 8,1 | 66,7 | 20,0 |  0,0 | 11,2 | -25, | 97,0 | 318, |
| PÄÄOMA    |   8 |   5 |     |      |      |      |      |    1 |      |    2 |
| YHT.      |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| 31.12.08  |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
--------------------------------------------------------------------------------
SARAKKEIDEN SELITYS: 1. Osakepääoma, 2. Ylikurssirahasto, 3. Arvonmuutosrahasto,
4. Sijoitettu vapaa oma pääoma, 5. Muu oman pääoman erä, 6. Omat osakkeet, 7.   
Muut rahastot, 8. Muuntoerot, 9. Voittovarat, 10. Yhteensä                      



--------------------------------------------------------------------------------
|           | 1.  | 2.  | 3.  | 4.   | 5.   | 6.   | 7.   | 8.   | 9.   | 10.  |
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA       | 58, | 72, | 0,1 |  0,0 |      |  0,0 |  8,9 |  5,4 | 90,5 | 236, |
| PÄÄOMA    |   6 |   9 |     |      |      |      |      |      |      |    4 |
| 1.1.2007  |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavirra |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| n         |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| suojaukse |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| t         |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omaan     |     |     | 2,9 |      |      |      |      |      |      |  2,9 |
| pääomaan  |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| kirjatut  |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| voitot ja |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| tappiot   |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoero | 0,0 | 0,0 | 0,0 |      |      |      |  0,0 | -2,4 |      | -2,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut      |     |     |     |      |      |      |      |      | -0,3 | -0,3 |
| muutokset |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Siirrot   | 0,0 | 0,0 | 0,0 |      |      |      |  1,7 |  0,0 | -1,7 |  0,0 |
| erien     |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| välillä   |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omaan     | 0,0 | 0,0 | 2,9 |      |      |      |  1,7 | -2,4 | -2,0 |  0,2 |
| pääomaan  |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| suoraan   |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| kirj.     |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| nettovoit |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| ot ja     |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| -tappiot  |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikaude |     |     |     |      |      |      |      |      | 27,8 | 27,8 |
| n voitto  |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kokonaisv | 0,0 | 0,0 | 2,9 |      |      |      |  1,7 | -2,4 | 25,8 | 28,0 |
| oitot ja  |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| -tappiot  |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingonja |     |     |     |      |      |      |      |      | -9,3 | -9,3 |
| ko        |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakeanti | 8,2 |     |     | 66,7 |      |      |      |      |      | 74,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omien     |     |     |     |      |      | -1,8 |      |      |      | -1,8 |
| osakkeide |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| n         |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| hankinta  |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omina     |     |     |     |      |      |  1,1 |      |      | -0,8 |  0,3 |
| osakkeina |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| suoritetu |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| t maksut  |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käytetyt  |     | 0,5 |     |      |      |      |  0,2 |      | -0,6 |  0,0 |
| optiot    |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA       | 66, | 73, | 3,0 | 66,7 |      | -0,7 | 10,8 |  3,0 | 105, | 328, |
| PÄÄOMA    |   8 |   4 |     |      |      |      |      |      |    5 |    5 |
| YHT.      |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
| 31.12.07  |     |     |     |      |      |      |      |      |      |      |
--------------------------------------------------------------------------------
SARAKKEIDEN SELITYS: 1. Osakepääoma, 2. Ylikurssirahasto, 3. Arvonmuutosrahasto,
4. Sijoitettu vapaa oma pääoma, 5. Muu oman pääoman erä, 6. Omat osakkeet, 7.   
Muut rahastot, 8. Muuntoerot, 9. Voittovarat, 10. Yhteensä                      



RAHAVIRTALASKELMA                                                               
(miljoonaa euroa)                                                               
--------------------------------------------------------------------------------
|                                                |        2008 |          2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminta                                  |             |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto                                    |        38,1 |          55,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oikaisut liikevoittoon                         |        -1,3 |          -1,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot                                        |        54,0 |          51,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varausten muutos                               |         1,4 |          -8,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyttöpääoman muutos                           |         1,3 |          50,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitustuotot ja - kulut                      |       -29,9 |         -19,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Verot                                          |        -1,4 |          -6,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan nettorahavirta                  |        62,2 |         121,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Investoinnit                                   |             |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyttöomaisuuden bruttoinvestoinnit            |       -84,1 |        -131,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyttöomaisuuden myynnit                       |        12,0 |          15,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investoinnit tytäryritykseen                   |         0,0 |         -70,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myönnetyt lainat                               |        -0,2 |          -4,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainasaamisten takaisinmaksut                  |         2,0 |           2,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investointien nettorahavirta                   |       -70,3 |        -187,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavirta ennen rahoitusta                     |        -8,1 |         -66,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitus                                       |             |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman ehtoisesta lainasta saadut maksut |        20,0 |           0,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaisten lainojen nostot                 |       187,9 |         207,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut         |      -164,2 |        -310,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaisten lainojen nostot                 |        27,4 |         522,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut         |        -7,3 |        -297,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut osingot                               |       -10,6 |          -9,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omien osakkeiden hankkiminen                   |        -0,1 |          -1,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituksen nettorahavirta                     |        53,0 |         111,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarojen muutos                             |        44,9 |          45,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat 1.1.                                 |        56,8 |          12,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarojen kurssimuutosten vaikutus           |        -7,3 |          -0,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat 31.12.                               |        94,4 |          56,8 |
--------------------------------------------------------------------------------



TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT                                    

--------------------------------------------------------------------------------
|                                                |        2008 |          2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto, milj. euroa                       |     2 294,6 |       2 107,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto, milj. euroa                       |        38,1 |          55,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - % liikevaihdosta                             |         1,7 |           2,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja, milj. euroa               |         9,0 |          36,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - % liikevaihdosta                             |         0,4 |           1,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman tuotto (ROE), %                   |         2,3 |           9,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), %             |         5,2 |           7,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omavaraisuusaste, %                            |        29,5 |          29,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Nettovelkaantumisaste (gearing), %             |       132,0 |         137,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Bruttoinvestoinnit, milj. euroa                |        84,0 |         129,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - % liikevaihdosta                             |         3,7 |           6,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tutkimus- ja kehitysmenot, milj. euroa         |        13,1 |          15,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - % liikevaihdosta                             |         0,6 |           0,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstön määrä keskimäärin                  |       7 421 |         7 840 |
--------------------------------------------------------------------------------


OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT                                                      

--------------------------------------------------------------------------------
|                                                |        2008 |          2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/osake (EPS), laimennettu, euroa          |        0,12 |          0,72 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma/osake, euroa                        |        8,10 |          8,36 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen osinko, euroa                   |     0,24 *) |          0,27 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osinko laimentamattomasta tuloksesta, %        |    199,3 *) |          37,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osinko laimennetusta tuloksesta, %             |    205,3 *) |          37,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Efektiivinen osinkotuotto, %                   |      5,4 *) |           1,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hinta/voitto-suhde (P/E-luku)                  |             |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| - laimentamaton                                |        36,7 |          19,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - laimennettu                                  |        37,8 |          19,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Alin osakekurssi, euroa                        |        3,90 |         12,22 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ylin osakekurssi, euroa                        |       14,48 |         21,02 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Keskikurssi, euroa                             |        7,88 |         16,54 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vuoden päätöskurssi, euroa                     |        4,42 |         14,04 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekannan markkina-arvo, milj. euroa         |       173,7 |         551,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vaihdettujen osakkeiden määrä, 1.000 kpl       |       9 028 |        17 841 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - % keskimääräisestä lukumäärästä              |        26,6 |          53,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeiden oikaistu lukumäärä, 1.000 kpl       |             |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| - keskimäärin tilikaudella                     |      39 286 |        38 784 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - tilikauden lopussa                           |      39 306 |        39 306 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - täysin laimennettu                           |      40 476 |        39 306 |
--------------------------------------------------------------------------------
*) Hallituksen osinkoehdotuksen perusteella.                                    




TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT                                                    

                              Voitto ennen veroja  -  verot                     
Oman pääoman tuotto (%)       ---------------------------------- x 100          
                              Oma pääoma yhteensä (keskiarvo)                   

                              Voitto ennen veroja + korko-                      
                              ja muut rahoituskulut                             
Sijoitetun pääoman tuotto (%) ---------------------------------- x 100          
                              Taseen loppusumma - korottomat                    
                              velat (keskiarvo)                                 

                              Oma pääoma  yhteensä                              
Omavaraisuusaste (%)          ---------------------------------- x 100          
                              Taseen loppusumma - saadut ennakot                

                              Korolliset nettovelat - korolliset laina-         
                              saamiset - rahavarat                              
Nettovelkaantumisaste (%)     ---------------------------------- x 100          
(gearing)                     Oma pääoma yhteensä                               

                              Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva             
                              tilikauden voitto                                 
Osakekohtainen tulos          --------------------------------------------      
                              Osakkeiden keskimääräinen osakeantioikaistu       
                              lukumäärä tilikauden aikana                       

                              Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva             
                              oma pääoma                                        
Osakekohtainen oma pääoma     --------------------------------------------      
                              Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä            
                              tilikauden lopussa                                

                              Osinko / osake                                    
Osakekohtainen osinko         --------------------------------------------      
                              Tilikauden jälkeisten osakeantien                 
                              oikaisukerroin                                    

                              Osakeantioikaistu osakekohtainen osinko           
Osinko tuloksesta (%)         --------------------------------------- x 100     
                              Osakekohtainen tulos                              

                              Osakekohtainen osinko                             
Efektiivinen osinkotuotto (%) --------------------------------------- x 100     
                              Tilikauden viimeinen osakeantioikaistu            
                              kaupantekokurssi                                  

                              Tilikauden viimeinen osakeantioikaistu            
                              kaupantekokurssi                                  
Hinta/voitto-suhde (P/E)      ---------------------------------------           
                              Osakekohtainen tulos                              

Osakekannan markkina-arvo     Ulkona olevien osakkeiden määrä tilikauden lo-    
                              pussa x tilikauden viimeinen kaupantekokurssi     

Henkilöstön määrä             Kalenterikuukausien lopussa laskettujen           
                              henkilöstömäärien keskiarvo                       



KONSERNIN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT                                            


LAADINTAPERIAATTEET                                                             

HKScan Oyj:n tilinpäätöstiedote ajalta 1.1.-31.12.2008 on laadittu IAS 34       
Osavuosikatsaukset -standardia noudattaen. Konsernitilinpäätös on laadittu      
kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting       
Standards, IFRS) mukaisesti ja sitä laadittaessa on noudatettu 31.12.2008       
voimassaolevia IAS- ja IFRS-standardeja sekä SIC- ja IFRIC-tulkintoja. Vuonna   
2008 voimaan astuneilla standardimuutoksilla tai uusilla tulkinnoilla ei ole    
ollut oleellista vaikutusta konsernin vuoden 2008 tilinpäätökseen.              

Arvio uusien standardien ja tulkintaohjeiden vaikutuksesta tulevaisuudessa      

Konserni ottaa käyttöön vuonna 2009 seuraavat standardit ja tulkinnat:          

- IAS 1 (uudistettu), Tilinpäätöksen esittäminen. Standardin muutoksen          
tarkoituksena on parantaa tilinpäätöksen käyttäjien mahdollisuuksia analysoida  
ja vertailla tilinpäätöslaskelmissa annettavia tietoja muun muassa erottamalla  
yrityksen omassa pääomassa tapahtuvat muutokset, jotka liittyvät liiketoimiin   
yrityksen omistajien kanssa muista oman pääoman muutoksista. Omistajiin         
liittymättömät muutokset esitetään laajassa tuloslaskelmassa. Konserni tulee    
jatkossa esittämään sekä tuloslaskelman että laajan tuloslaskelman.             

- IAS 23 (uudistettu), Vieraan pääoman menot. Standardi edellyttää, että ehdot  
täyttävän hyödykkeen esim. tuotantorakennusinvestoinnin hankintamenoon          
sisällytetään välittömästi kyseisen hyödykkeen hankkimisesta, rakentamisesta tai
valmistamisesta johtuvat vieraan pääoman menot. Konserni on kirjannut aiemmin   
sallitulla tavalla vieraan pääoman menot kuluksi sillä tilikaudella, jonka      
aikana ne ovat syntyneet. Standardimuutos vaikuttaa niin, että 1.1.2009 tai sen 
jälkeen tehtäviin rakennushankkeisiin kohdistuvat vieraan pääoman menot         
kohdistetaan hankkeelle ja aktivoidaan taseeseen.                               

- IFRS 9, Yhteisyritykset. Nykyinen IAS 31 Yhteisyritykset -standardi antaa     
mahdollisuuden yhdistellä yhteisyrityksen lukuja  suhteellisella yhdistelyllä   
(eli rivi-riviltä yhdistely). Standardiin (uusi IFRS 9) on todennäköisesti      
tulossa muutos, että jatkossa vain pääomaosuusmenetelmä tulee olemaan sallittu. 
Uusi standardi tulee muuttamaan merkittävästi konsernin lukuja ja Puolan        
segmentin käsittelyä. Voimaantuloa ei ole vielä päätetty                        

- IFRS 8, Toiminnalliset segmentit. Standardi korvaa IAS 14 -standardin. Sen    
mukaan segmenttitietojen esittämisessä on käytettävä "johdon lähestymistapaa",  
jolloin tiedot esitetään samalla tavalla kuin sisäisessä raportoinnissa. Tämä   
standardi ei muuta konsernin segmenttiraportointijakoa.                         

Yhtiö selvensi osavuosikatsauksessaan 1.1.-30.9.2008 liikevoiton käsitettä sekä 
osakkuusyhtiökäsittelyä seuraavasti:                                            

Liikevoitto                                                                     

Liikevoittoa esitettäessä lähtökohtana on IFRS:n mukainen liikevoitto. IAS 1    
-standardi ei määrittele liikevoiton käsitettä. Konserni on määrittänyt sen     
vuoden 2007 tilinpäätöksen laskentaperiaatteissa seuraavasti: liikevoitto on    
nettosumma, joka muodostuu, kun liikevaihtoon lisätään liiketoiminnan muut      
tuotot, erikseen määriteltyjen osakkuusyhtiöiden tulososuus, vähennetään        
ostokulut valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutoksella sekä    
omaan käyttöön valmistuksesta syntyneillä kuluilla oikaistuna, vähennetään      
työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut, poistot ja mahdolliset                    
arvonalentumistappiot sekä liiketoiminnan muut kulut. Kaikki muut tuloslaskelman
erät esitetään liikevoiton alapuolella.                                         

Tarvittaessa voidaan katsauksissa erikseen esittää kertaluontoisina erinä       
merkittävät myyntivoitot ja -tappiot, arvonalentumiset ja liiketoimintojen      
lopettamisesta johtuvat kirjaukset sekä liikevoitto ilman kertaluontoisia eriä. 

Vuosina 2006 ja 2007 esitettiin osavuosikatsausten ja tilinpäätöstiedotteiden   
selostusosassa IFRS:n mukaisen liikevoiton lisäksi operatiivinen liikevoitto,   
jonka tarkoitus oli havainnollistaa ja eliminoida lähinnä konsernin Suomen      
liiketoiminnan suuren rakennemuutoksen vaikutuksia. Operatiivisen liikevoiton   
esittämisestä luovuttiin raportoinnissa 1.4.2008 alkaen teollisen               
rakennemuutoksen tultua suunnitelmien mukaiseen päätökseen.                     

Osakkuusyhtiöt                                                                  

Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta esitetään pääsääntöisesti liikevoiton        
alapuolella. Jos konsernin liiketoiminnan kannalta tärkeää toimintoa hoidetaan  
osakkuusyhtiössä, esitetään osuus osakkuusyhtiön tuloksesta liikevoiton         
yläpuolella. Scan AB:n osakkuusyhtiöt Siljans Chark AB (1.1.2007 alkaen),       
Höglandsprodukter AB (1.1.2007 alkaen), daka a.m.b.a (1.1.2008 alkaen) ja       
Conagri AB (1.1.2008 alkaen) ovat tällaisia yhtiöitä. Nyhléns & Hugosons Chark  
AB:n status on muuttunut liikevoiton yläpuolella esitettävästä osakkuusyhtiöstä 
tytäryhtiöksi, ja sen käsittely on muuttunut 30.9.2008 kumulatiivisesti         
tilivuoden alusta.                                                              

Lukujen pyöristys                                                               

Kaikki tilinpäätöstaulukoiden luvut on pyöristetty, minkä vuoksi yksittäisten   
lukujen yhteenlaskettu summa saattaa poiketa esitetystä summaluvusta.           
Tunnusluvut on laskettu käyttäen tarkkoja lukuja.                               



SEGMENTTIKOHTAINEN VERTAILU (milj. euroa)                                       
Liikevaihto ja liikevoitto päämarkkina-alueittain                               

--------------------------------------------------------------------------------
|                          |    Q4/2008 |    Q4/2007 |       2008 |       2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto              |            |            |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| -Suomi                   |      197,3 |      176,3 |      740,4 |      674,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| -Ruotsi                  |      301,6 |      295,7 |    1 179,3 |    1 111,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| -Baltia                  |       43,0 |       37,6 |      168,2 |      145,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| -Puola                   |       66,3 |       54,8 |      270,9 |      220,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| -Segmenttien välinen     |      -16,0 |      -12,2 |      -64,3 |      -45,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                 |      592,3 |      552,2 |    2 294,6 |    2 107,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto              |            |            |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| -Suomi                   |        6,4 |        3,3 |       14,4 |       22,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| -Ruotsi                  |        8,6 |        7,7 |       18,0 |       23,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| -Baltia                  |        0,6 |        0,9 |        6,4 |       10,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| -Puola                   |        1,9 |        0,1 |        4,2 |        3,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| -Segmenttien välinen     |        0,0 |        0,0 |        0,0 |        0,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| -Konsernihallinnon kulut |       -2,2 |       -0,4 |       -4,9 |       -5,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                 |       15,3 |       11,5 |       38,1 |       55,3 |
--------------------------------------------------------------------------------


AINEETTOMIEN JA AINEELLISTEN HYÖDYKKEIDEN MUUTOKSET                             

--------------------------------------------------------------------------------
|                                            |            2008 |          2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kirjanpitoarvo kauden alussa               |           627,2 |         352,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot                                 |           -36,0 |           3,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lisäykset                                  |            80,9 |         131,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lisäykset (yritysostot)                    |             0,0 |         209,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähennykset                                |           -11,9 |         -16,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot ja arvonalentumiset                |           -50,3 |         -51,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Siirto toiseen tase-erään                  |             8,9 |           0,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kirjanpitoarvo kauden lopussa              |           618,8 |         627,2 |
--------------------------------------------------------------------------------


VAIHTO-OMAISUUS                                                                 

--------------------------------------------------------------------------------
|                                            |            2008 |          2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineet ja tarvikkeet                       |            80,9 |          85,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Keskeneräiset tuotteet                     |             7,1 |          10,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valmiit tuotteet                           |            25,6 |          28,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tavarat                                    |             0,0 |           0,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muu vaihto-omaisuus                        |             4,2 |           3,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ennakkomaksut                              |             2,2 |           0,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Elävät eläimet IFRS 41                     |             8,2 |          10,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vaihto-omaisuus yhteensä                   |           128,3 |         140,2 |
--------------------------------------------------------------------------------


OMAN PÄÄOMAN LIITETIEDOT                                                        

--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoma   |    Ulkona |  Osake | Ylikurss |   Sijoi- |     Omat |   Yht. |
| ja            |   olevien | pääoma |        i |    tettu | osakkeet |        |
| ylikurssiraha | osakkeide |        |  rahasto |    vapaa |          |        |
| sto           |         n |        |          |      oma |          |        |
|               | lukumäärä |        |          |   pääoma |          |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 1.1.2008      |    39 266 |   66,8 |     72,9 |     66,7 |     -0,7 |  205,7 |
|               |       169 |        |          |          |          |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omien         |   -15 000 |        |          |          |     -0,1 |   -0,1 |
| osakkeiden    |           |        |          |          |          |        |
| hankinta      |           |        |          |          |          |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omien         |    50 550 |        |          |          |      0,8 |    0,8 |
| osakkeiden    |           |        |          |          |          |        |
| luovutus      |           |        |          |          |          |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| 31.12.2008    |    39 301 |   66,8 |     72,9 |     66,7 |      0,0 |  206,4 |
|               |       719 |        |          |          |          |        |
--------------------------------------------------------------------------------


KOROLLISET VELAT                                                                

Konsernin korolliset velat ilman 23.9.2008 liikkeeseenlaskettua hybridilainaa   
olivat vuoden lopussa 524,4 miljoonaa euroa (514,4 Meur). Taseessa oleva        
eurovasta-arvoinen velka laski aivan vuoden lopussa Ruotsin kruunun ja Puolan   
zlotyn voimakkaan heikentymisen johdosta. Keskimääräinen velkamäärä vuonna 2008 
oli 543 miljoonaa euroa (514 Meur).                                             

Konsernin rahoituksen perustana on kesäkuussa 2007 tehty 550 miljoonan euron    
suuruinen syndikoitu lainajärjestely, jonka maturiteetiksi sovittiin 275        
miljoonaan euron velkakirjalaina-osuuden osalta 7 vuotta ja 275 miljoonan euron 
luottolimiittiosuuden osalta 5 vuotta kahdella 1 vuoden jatko-optiolla.         
Käyttämättömien valmiusluottojen määrä 31.12.2008 oli 140 miljoonaa euroa (184  
Meur). Lisäksi konsernilla oli muita käyttämättömiä shekkitili- ym. limiittejä  
37 miljoonaa euroa (33 Meur). 100 miljoonan euron yritystodistusohjelmasta oli  
liikkeelle laskettu 0 meuria (23 Meur). Yhtiön nykyisissä lainasopimuksissa on  
tavanomaiset tulokseen ja taseeseen liittyvät ehdot. Taloudelliset kovenantit   
ovat nettovelkaantumisaste(gearing) ja nettovelkojen suhde käyttökatteeseen     


RAHOITUSRISKIT                                                                  

Rahoitusriskejä ovat jälleenrahoitus ja maksuvalmius-, rahoitussopimusten       
vastapuoli-, valuutta- , korko- , hyödyke- ja luottoriskit. Rahoitusriskit ja   
niiden hallinta ovat osa konsernin rahoituspolitiikkaa. Hallitus on hyväksynyt  
noudatettavan politiikan ja sen toteuttaminen on keskitetty konsernin           
talousjohtajan alaisuudessa toimivaan rahoitusyksikköön. Tilikauden 2008 aikana 
rahoituspolitiikkaa ei ole muutettu.                                            

Konsernin pääoman hallinnan pyrkimyksenä on optimaalisen pääomarakenteen avulla 
tukea liiketoimintaa varmistamalla normaalit toimintaedellytykset ja            
mahdollistamalla orgaaninen ja rakenteellinen kasvu. Pääomarakenteeseen         
vaikutetaan ohjaamalla liiketoimintaan sitoutuvan käyttöpääoman määrää sekä     
tuloksen, osingonjaon ja osakeantien kautta. Konserni voi myös päättää          
omaisuuserien myynnistä velkojen vähentämiseksi.                                

Yksityiskohtaisempi selvitys rahoitusriskien ja pääoman hallinnasta julkistetaan
vuoden 2008 tilinpäätöksen liitetiedoissa.                                      


KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET                                                     
(milj. euroa)                                                                   
--------------------------------------------------------------------------------
|                                             |    31.12.2008 |     31.12.2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat, joiden vakuudeksi on annettu         |               |                |
--------------------------------------------------------------------------------
| pantteja tai kiinnityksiä                   |               |                |
--------------------------------------------------------------------------------
| - rahalaitoslainat                          |          41,3 |           36,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vakuudeksi annetut                          |               |                |
--------------------------------------------------------------------------------
| - kiinteistökiinnitykset                    |          36,0 |           31,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - pantit                                    |          15,4 |           19,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - yrityskiinnitykset                        |          19,7 |           10,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Omistusyhteysyritysten puolesta annetut     |               |                |
--------------------------------------------------------------------------------
| - takaukset                                 |           5,5 |            7,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Muiden puolesta annetut                     |               |                |
--------------------------------------------------------------------------------
| - takaukset ja pantit                       |           9,6 |            9,6 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut omat vastuut                           |               |                |
--------------------------------------------------------------------------------
| Leasingvastuut                              |          23,0 |           10,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut vuokravastuut                          |          42,4 |           17,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut vastuut                                |           4,7 |            2,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimuksista johtuvat vastuut     |               |                |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimusten nimellisarvot          |               |                |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Valuuttatermiinisopimukset                  |          84,4 |           64,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Koronvaihtosopimukset                       |         276,8 |          162,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkötermiinisopimukset                     |           8,6 |            5,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimusten käyvät arvot           |               |                |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Valuuttatermiinisopimukset                  |          -2,0 |            0,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Koronvaihtosopimukset                       |         -11,5 |            0,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sähkötermiinisopimukset                     |          -1,9 |            1,1 |
--------------------------------------------------------------------------------


LIIKETOIMET OSAKKUUSYHTIÖIDEN KANSSA                                            

--------------------------------------------------------------------------------
|                                             |          2008 |           2007 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myynnit osakkuusyhtiöille                   |          37,6 |           38,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostot osakkuusyhtiöiltä                     |          37,0 |           35,5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myyntisaamiset ja muut saamiset             |           2,2 |            1,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostovelat ja muut velat                     |           9,0 |           11,1 |
--------------------------------------------------------------------------------


Tilinpäätöstiedotteessa esitettävät tiedot ovat tilintarkastamattomia.          


Vantaalla 27. helmikuuta 2009                                                   

HKScan Oyj                                                                      
Hallitus                                                                        



Lisätietoja antaa HKScan Oyj:n toimitusjohtaja Matti Perkonoja. Hänelle voi     
jättää soittopyynnön Marjukka Hujasen kautta, puh. 010 570 6218                 


HKScan on Pohjois-Euroopan johtavia ruokayhtiöitä. Sen kotimarkkinoihin kuuluvat
Suomi, Ruotsi, Baltia ja Puola. HKScan valmistaa, myy ja markkinoi sian- ja     
naudanlihaa, siipikarjatuotteita, lihavalmisteita ja valmiita ruokia lukuisilla 
tunnetuilla paikallisilla tuotemerkeillä. Asiakkaina ovat vähittäiskaupat ja    
suurkeittiöt sekä teollisuus- ja vientiasiakkaat. HKScan toimii yhdeksässä      
maassa ja sillä on noin 10 000 työntekijää. Vuotuinen liikevaihto on 2,3        
miljardia euroa.                                                                


JAKELU:                                                                         
Nasdaq OMX, Helsinki                                                            
Finanssivalvonta                                                                
Keskeiset tiedotusvälineet                                                      
www.hkscan.com