|
|||
2012-12-11 11:00:00 CET 2013-01-10 09:33:49 CET REGULATED INFORMATION Tornator Oyj - PörssitiedoteTornator Oy laskee liikkeeseen 250 miljoonan euron vakuudellisen joukkovelkakirjalainanTornator Oy Lehdistötiedote 11.12.2012 klo 12:00 EI JULKISTETTAVAKSI, JAETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, JAPANISSA, AUSTRALIASSA, ETELÄ-AFRIKASSA, HONG KONGISSA TAI MUILLA OIKEUDENKÄYTTÖALUEILLA, JOILLA TÄLLAINEN JULKISTAMINEN, JAKAMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINTAVASTAISTA. TÄMÄ TIEDOTE EI OLE TARJOUS MYYDÄ ARVOPAPEREITA. Tornator Oy, Suomen kolmanneksi suurin metsänomistaja on uudelleenrahoittanut velkarahoitusportfolionsa laskemalla liikkeeseen vaihtotarjouksen kautta uuden debentuurilainan, uusimalla syndikoidun pankkilainansa ja laskemalla liikkeeseen 250 miljoonan euron vakuudellisen joukkovelkakirjalainan. Pohjola Pankki Oyj toimi rahoitusjärjestelyn koordinaattorina. Tornator Oy laskee liikkeeseen 250 miljoonan euron vakuudellisen joukkovelkakirjalainan. Laina-aika on 7 vuotta, ja lainan kiinteä vuotuinen kuponkikorko on 3.125 prosenttia. Joukkovelkakirjalaina, jonka vakuutena on Tornator Oy:n Suomessa omistamia metsäkiinteistöjä, kiinnosti laajasti sijoittajia sekä Suomessa että muualla Euroopassa. Yhteensä yli 30 institutionaalista sijoittajaa merkitsi lainaa. Laina haetaan listattavaksi NASDAQ OMX Helsinkiin. Listaamista varten Tornator Oy muuttaa yhtiömuotonsa julkiseksi osakeyhtiöksi. Joukkovelkakirjalainasta saatavat varat käytetään Tornator Oy:n pankkilainan osittaiseen takaisinmaksuun ja yleisiin rahoitustarpeisiin. Joukkovelkakirjalainan pääjärjestäjinä toimivat Handelsbanken Capital Markets, Pohjola Markets ja SEB. Yhtiön oikeudellisena neuvonantajana toimi Roschier Asianajotoimisto Oy ja pääjärjestäjien oikeudellisena neuvonantajana Asianajotoimisto Hannes Snellman Oy. Tornator Oy Arto Huurinainen toimitusjohtaja Lisätietoja: Henrik Nieminen, talousjohtaja, puh. 010 563 0013 Jakelu: NASDAQ OMX Keskeiset tiedotusvälineet www.tornator.fi |
|||
|