|
|||
2013-12-05 14:27:09 CET 2013-12-05 14:28:15 CET REGULATED INFORMATION Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj - PörssitiedoteTalvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj: Uraaniluvan palautumisella uuteen käsittelyyn ei oleellisia taloudellisia vaikutuksiaPörssitiedote Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj 5.12.2013 Uraaniluvan palautumisella uuteen käsittelyyn ei oleellisia taloudellisia vaikutuksia Talvivaaralle Tarkasteltuaan lähemmin korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä palauttaa uraanin tuottamiseen annettu lupa valtioneuvoston uuteen käsittelyyn Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj ("Yhtiö") toteaa, että tällä päätöksellä ei ole yhtiölle oleellisia lyhyen ja keskipitkän aikavälin taloudellisia vaikutuksia. Yhtiö ei myöskään odota päätöksen vaikuttavan Yhtiön juuri aloitettuun tai sen tytäryhtiön, Talvivaara Sotkamo Oy:n, mahdolliseen yrityssaneerausmenettelyyn. Toimitusjohtaja Pekka Perä kommentoi: "Yhtiön tavoitteena on ollut sivutuotteena saatavan uraanin talteenoton asteittainen aloitus kesän ja syksyn 2014 aikana, mikäli kaikki tarvittavat luvat on tähän mennessä saatu. Korkeimman hallinto- oikeuden päätöksen seurauksena uraanituotannon aloitus todennäköisesti jonkin verran siirtyy, mutta vuoden 2014 taloudelliseen tulokseen tällä ei ole oleellista vaikutusta. Keskitymme lähitulevaisuudessa taloudellisen tilanteemme vakauttamiseen ja tuotannon tehostamiseen ensisijaisesti päätuotteidemme nikkelin ja sinkin osalta." Lisätietoja Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj puh 020 7129 800 Pekka Perä, toimitusjohtaja Saila Miettinen-Lähde, varatoimitusjohtaja ja talous- ja rahoitusjohtaja Talvivaara Talvivaaran Kaivososakeyhtiö on kansainvälisesti merkittävä perusmetallien tuottaja, joka keskittyy ensisijaisesti nikkelin ja sinkin tuotantoon biokasaliuotuksena tunnetun tekniikan avulla. Biokasaliuotuksella metalleja voidaan rikastaa matalapitoisestakin malmista taloudellisesti kannattavasti. Talvivaaran esiintymät Sotkamossa muodostavat yhden Euroopan suurimmista tiedossa olevista sulfidisen nikkelin esiintymistä. Esiintymien arvioidaan riittävän useiden kymmenien vuosien tuotantoon. Yhtiö on tehnyt 10 vuoden myynti- ja ostosopimuksen koko nikkeli- ja kobolttituotannostaan Norilsk Nickelin kanssa sekä pitkäaikaisen sinkin tuotevirtasopimuksen Nyrstarin kanssa. Talvivaaran osakkeet noteerataan Lontoon pörssin päälistalla ja NASDAQ OMX Helsingissä. Lisätietoja www.talvivaara.com. [HUG#1747998] |
|||
|