2008-01-02 14:58:22 CET

2008-01-02 14:58:26 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish English
Kasola Oyj - Suurimmat osakkeenomistajat - tiedote

ARVOPAPERIMARKKINALAIN 2 LUVUN 10 PYKÄLÄN MUKAINEN ILMOITUS


NURMINEN LOGISTICS OYJ    	PÖRSSI-ILMOITUS 2.1.2008                            

ARVOPAPERIMARKKINALAIN 2 LUVUN 10 PYKÄLÄN MUKAINEN ILMOITUS                     

Nurminen Logistics Oyj:n (”Yhtiö”) tietoon on tullut alla yksilöidyt tiedot     
osakkeenomistajien omistusosuuksien muuttumisesta. Omistusosuuksien muutokset   
liittyvät John Nurminen Oy:n ja Yhtiön pääomistajien 7.9.2007 ja tietyiltä osin 
Yhtiön tekemässä perussopimuksessa sovitun kokonaisjärjestelyn toteuttamiseen.  
Kokonaisjärjestelyssä Yhtiö oli muun muassa vastaanottavana yhtiönä John        
Nurminen Oy:n kokonaisjakautumisessa siten, että Yhtiölle siirrettiin 1.1.2008  
John Nurminen Oy:n logistiikkaliiketoiminta ja John Nurminen Oy:n               
osakkeenomistajille suunnattiin jakautumisvastikkeena yhteensä 9.999.989 Yhtiön 
uutta osaketta. Osana kokonaisjärjestelyä Yhtiö päätti myös muun muassa         
osakelajien yhdistämisestä sekä suunnatusta maksuttomasta osakeannista Yhtiön   
entisen K-lajin osakkeenomistajille.                                            

Arvopaperimarkkinalain 2 luvun 9 pykälän mukaisesti Nurminen Logistics Oyj      
ilmoittaa seuraavat tiedot:                                                     

- Juha Nurmisen omistusosuus Nurminen Logistics Oyj:n osakkeista ja äänistä     
ylittää 66,7 % (2/3);                                                           
- AutoCarrera Oy:n omistusosuus Nurminen Logistics Oyj:n osakkeista ja äänistä  
alittaa 5 %;                                                                    
- Maturiala Oy:n omistusosuus Kasola Oyj:n osakkeista ja äänistä alittaa 5 %;   
- Jari Bachmannin omistusosuus Nurminen Logistics Oyj:n osakkeista ja äänistä   
alittaa 5 %;                                                                    
- Sanni Bachmannin omistusosuus Nurminen Logistics Oyj:n osakkeista ja äänistä  
alittaa 5 %;                                                                    
- Kirta Forsströmin omistusosuus Nurminen Logistics Oyj:n osakkeista ja äänistä 
alittaa 5 %;                                                                    
- Markku Tuulen omistusosuus Nurminen Logistics Oyj:n osakkeista ja äänistä     
alittaa 5 %.                                                                    

Yllä mainittujen osakkeenomistajien osuudet Nurminen Logistics Oyj:n osakkeista 
ja äänistä ovat seuraavat:                                                      

--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeenomistaja              | Osakkeet      | Osuus        | Osuus         |
|                               |               | osakkeista   | äänistä (%)   |
|                               |               | (%)          |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Juha Nurminen (”JN”) yhteensä | 8.604.187     | 67,65        | 67,65         |
|   JN omissa nimissään         | 5.311.415     | 41,76        | 41,76         |
| JN JN Uljas Oy:n (y-tunnus    | 1.094.112     | 8,60         | 8,60          |
| 717307-8) kautta              | 115.600       | 0,91         | 0,91          |
| JN John Nurminen Oy:n         | 2.083.060     | 16,38        | 16,38         |
| (y-tunnus 2139209-0) kautta   |               |              |               |
| JN Satu Lassilan, Jukka       |               |              |               |
| Nurmisen ja Mikko Nurmisen    |               |              |               |
| osakkeita koskevan            |               |              |               |
| hallintaoikeuden kautta       |               |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| AutoCarrera Oy                | 428.751       | 3,37         | 3,37          |
| (y-tunnus 0628902-8)          |               |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maturiala Oy                  | 361.800       | 2,84         | 2,84          |
| (y-tunnus 0737774-0)          |               |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Jari Bachmann                 | 314.900       | 2,48         | 2,48          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sanni Bachmann                | 314.900       | 2,48         | 2,48          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kirta Forsström               | 314.900       | 2,48         | 2,48          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Markku Tuuli                  | 282.963       | 2,22         | 2,22          |
--------------------------------------------------------------------------------

Nurminen Logistics Oyj:n rekisteröity osakkeiden lukumäärä on 12.719.119        
osaketta ja osakepääoma 4.214.521 euroa. Yhtiöllä on yksi osakelaji ja kaikki   
osakkeet tuottavat yhtäläiset oikeudet Yhtiössä.                                
NURMINEN LOGISTICS OYJ                                                          

Lasse Paitsola                                                                  
President and CEO                                                        

Lisätietoja:                                                                    
Lasse Paitsola                                                                  
President and CEO                                                               
Nurminen Logistics Oyj                                                          
puh. 0400 405 801                                                               
lasse.paitsola@nurminenlogistics.com                                            
www.nurminenlogistics.com                                                       


JAKELU                                                                          
Helsingin Pörssi                                                                
Keskeiset tiedotusvälineet
www.nurminenlogistics.com