|
|||
2010-02-15 07:00:00 CET 2010-02-15 07:00:20 CET REGULATED INFORMATION Aktia Pankki Oyj - TilinpäätöstiedoteAktia Pankki Oyj tilinpäätöstiedote 1.1.-31.12.2009Aktia Pankki Oyj Pörssitiedote Tilinpäätöstiedote 15.2.2010 klo 08.00 Aktia Pankki Oyj tilinpäätöstiedote 1.1.-31.12.2009 Vuoden toiminta Aktia Pankki Oyj aloitti nykymuotoisena toimintansa 30.9.2008, kun Aktia Säästöpankki Oyj luovutti pankkitoimintansa Aktia Pankki Oy:lle. Aktia Pankki Oy:stä muodostettiin samalla julkinen osakeyhtiö. Aktia Pankki Oyj on pankkikonsernin emoyhtiö. Vuositilinpäätös 1-12/2008 käsittää kauden 1.10.-31.12.2008. Finanssivalvonta ilmoitti 28.4.2009 hyväksyvänsä sen, että Aktia Pankki Oyj myy omistamansa Aktia Henkivakuutuksen osakkeet konsernin emoyhtiö Aktia Oyj:lle. Siirto ei vaikuttanut Aktia Henkivakuutuksen operatiiviseen toimintaan. Maksettu hinta, 45,5 miljoonaa euroa, vastasi henkivakuutusyhtiön kirjanpidollista substanssiarvoa 28.2.2009. Aktia Henkivakuutus kirjataan lopetettuna toimintona pankkikonserniin. Aktia Pankki Oyj:n vuoden 2009 alusta käyttöön otetun uuden segmenttijaon mukaisesti segmentit Konttoritoiminta ja Liikepankki & treasury on yhdistetty segmentiksi Pankkitoiminta. Muut liiketoimintasegmentit ovat Varainhoito ja Muut. Uuden segmenttijaon mukaiset vertailuluvut vuodelta 2008 julkaistiin 8.4.2009. Tulos Pankkikonsernin jatkuvien toimintojen liikevoitto vuoden aikana oli 54,2 (10-12/2008; 24,6) miljoonaa euroa. Kauden voitto arvonalentumisten ja verojen jälkeen oli 39,4 (19,1) miljoonaa euroa. Pankkitoiminta-segmentin koko vuoden tulos oli 54,6 (9,0) miljoonaa euroa. Varainhoito-segmentin tulos parani viimeisellä vuosineljänneksellä marginaalisesti, ja liikevoitto oli 0,9 (2,9) miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos oli 13,3 (6,2) miljoonaa euroa. -------------------------------------------------------------------------------- | | 1-12/2009 | 1-12/2008 | Muutos | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtainen tulos (EPS), | 13,3 | 6,2 | 115,2 % | | jatkuvat toiminnot, milj. | | | | | euroa | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtainen tulos (EPS), | -0,6 | -11,6 | -94,9 % | | lopetetut toiminnot, milj. | | | | | euroa | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtainen tulos (EPS), | 12,7 | -5,5 | - | | milj. euroa yhteensä | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma/osake (NAV), | 117,0 | 91,7 | 27,5 % | | milj. euroa | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oman pääoman tuotto (ROE), % | 11,0 | -5,2 | - | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtainen tulos pl. | 35,9 | -15,4 | - | | tuloutettu negatiivinen | | | | | liikearvo ja ml. käyvän | | | | | arvon rahasto, milj. euroa | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeiden määrä kauden | 3 | 3 | 0,0 % | | lopussa | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Kulu/tuotto-suhde | 0,57 | 0,65 | -12,3 % | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vakavaraisuusaste, % | 15,9 | 13,7 | 16,4 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Ensisijaisten omien varojen | 9,5 | 9,3 | 2,2 % | | suhde, % | | | | -------------------------------------------------------------------------------- Tuotot Pankkikonsernin tuotot olivat 196,7 (10-12/2008; 55,9) miljoonaa euroa, josta korkokate oli 152,4 (35,5) miljoonaa euroa. Tulosta rasittaa 9,2 miljoonan euron kustannus, joka johtuu laskentavirheestä optioiden käyvän arvon jaottelussa tuloslaskelman kautta kirjattaviin eriin ja käyvän arvon rahastoon kirjattaviin eriin. Käyvän arvon rahaston arvo kasvaa vastaavassa määrin. Nettomääräiset palkkiotuotot olivat 40,7 (11,8) miljoonaa euroa. Varainhoidosta ja arvopaperivälityksestä saadut palkkiotuotot olivat 13,4 (3,5) miljoonaa euroa. Rahastojen ja vakuutusten välityksen tuotot olivat yhteensä 19,0 (15,0) miljoonaa euroa muodostaen 33,9 prosenttia palkkiotuotoista. Kortti- ja maksujenvälityspalkkiot olivat 11,5 (4,4) miljoonaa euroa. Palkkiokulut yhteensä olivat 15,4 (14,2) miljoonaa euroa. Säästö- ja paikallisosuuspankkien välittämistä hypoteekkilainoista maksetut palkkiot olivat 2,1 (5,9) miljoonaa euroa. Kulut Pankkikonsernin kulut yhteensä olivat 111,8 (31,4) miljoonaa euroa. Henkilöstökulut olivat 46,6 (13,9) miljoonaa euroa. Muut hallintokulut olivat 41,8 (10,3) miljoonaa euroa. Muiden hallintokulujen suurimmat kuluerät liittyivät lähinnä tietotekniikkaan, jonka osuus muista hallintokuluista oli 36,4 prosenttia. Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden poistot ja arvonalentumiset olivat 4,8 (1,5) miljoonaa euroa. Liiketoiminnan muut kulut olivat 18,6 (5,7) miljoonaa euroa, josta tilojen vuokrakulut muodostivat suurimman osan. Tase ja taseen ulkopuoliset sitoumukset Pankkikonsernin taseen loppusumma kasvoi vuoden aikana 0,2 prosenttia 9 539 (9 520) miljoonaan euroon. Vuonna 2009 pankkikonsernin antolainaus yleisölle kasvoi 12,7 prosenttia 6 124 (5 432) miljoonaan euroon. Kotitalouksien osuus koko luottokannasta oli 4 924 (4 343) miljoonaa euroa eli 80,4 (80,0) prosenttia. Pois lukien säästö- ja paikallisosuuspankkien välittämät hypoteekkilainat, jotka paikallispankit ovat sitoutuneet pääomittamaan, pankkikonsernin luotonanto oli 4 834 miljoonaa euroa. Myytävissä olevat rahoitusvarat olivat 2 657 (2 808) miljoonaa euroa. Nämä varat koostuivat pääasiassa pankkitoiminnan likviditeettivarannosta. Yleisön ja julkisyhteisöjen talletukset olivat yhteensä 3 036 (3 099) miljoonaa euroa. Liikkeeseen lasketut joukkovelkakirjalainat ja sijoitustodistukset kasvoivat 30,0 prosenttia 2 754 (2 119) miljoonaan euroon vuoden lopussa. Taseen ulkopuoliset sitoumukset olivat 568 (533) miljoonaa euroa. Pankkikonsernin oma pääoma kasvoi 384 (300) miljoonaan euroon vuoden lopussa. Käyvän arvon rahasto oli 34,7 (-35,1) miljoonaa euroa. Vakavaraisuus Pankkikonsernin vakavaraisuus oli 15,9 prosenttia verrattuna 13,7 prosenttiin edellisvuoden vaihteessa. Ensisijaisten omien varojen suhde kasvoi 9,5 prosenttiin, kun se edellisvuonna oli 9,3 prosenttia. Vuoden tulos ja rahoitusvarojen korkeampien arvostusten vuoksi myönteisesti kehittynyt käyvän arvon rahasto vahvistivat vakavaraisuutta. Vakavaraisuus on hyvällä tasolla. Se ylittää sekä sisäiset vakavaraisuustavoitteet että viranomaisten asettamat vaatimukset. Luottoluokitus Kansainvälisen luottoluokituslaitos Moody's Investors Servicen Aktia Pankki Oyj:lle antama luottoluokitus pysyi muuttumattomana 6.1.2010. Aktia Pankki Oyj:n lyhytaikaisen varainhankinnan luottoluokitus on P-1-luokassa. Pitkäaikaisen varainhankinnan luokitus on A1 ja taloudellinen vahvuus C. Kaikkien näkymät ovat vakaat. Kaikkien tytäryhtiö Aktia Hypoteekkipankki Oyj:n liikkeeseen laskemien pitkäaikaisten kiinteistövakuudellisten joukkovelkakirjalainojen Moody's Investors Serviceltä saama luottoluokitus on Aa1. Rahoitusvarojen arvostus Tulokseen kirjattavat arvonmuutokset Osakkeiden ja osuuksien osalta arvonalentumiset kirjataan tulokseen, kun arvon muutoksen on todettu olevan merkittävä tai pysyvä, ja saamistodistusten osalta, kun liikkeeseenlaskijan on todettu olevan maksukyvytön. Aikaisempien arvonalentumisten peruutus tapahtuu saamistodistusten osalta tuloslaskelman kautta ja osakkeiden ja osuuksien osalta käyvän arvon rahaston kautta. Arvonalentumiset olivat 0,4 (4,6) miljoonaa euroa ja koskivat yhtä arvopaperia. Rahoitusvarojen arvonalentumiset -------------------------------------------------------------------------------- | milj. euroa | 1-12/2009 | 1-12/2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Saamistodistukset | 0,4 | 3,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeet ja osuudet | - | 1,0 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 0,4 | 4,6 | -------------------------------------------------------------------------------- Käyvän arvon rahastoon kirjatut arvonmuutokset Arvonalentuminen, jota ei ole kirjattu tulokseen, tai rahoitusvarojen arvon nousu, jota ei ole realisoitu, kirjataan käyvän arvon rahastoon, joka konsernin osalta rahavirtasuojaus huomioon ottaen oli 34,7 miljoonaa euroa laskennallisten verojen jälkeen, kun se 31.12.2008 oli -35,1 miljoonaa euroa. Rahavirtasuojaus, joka koostuu pankkitoiminnan korkokatteen suojaamistarkoituksessa hankittujen korkojohdannaisten perusmarkkina-arvosta, oli 21,4 (12,4) miljoonaa euroa. Käyvän arvon rahaston erittely -------------------------------------------------------------------------------- | milj. euroa | 31.12.2009 | 31.12.2008 | Muutos | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeet ja osuudet | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Pankkitoiminta | 0,0 | -0,2 | 0,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkivakuutustoiminta | - | -2,9 | 2,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Suorat | | | | | saamistodistukset | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Pankkitoiminta | 13,3 | -26,3 | 39,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkivakuutustoiminta | - | -18,2 | 18,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavirran suojaus | 21,4 | 12,4 | 9,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyvän arvon rahasto | 34,7 | -35,1 | 69,8 | | yhteensä | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Luotto- ja takaussaatavien arvonalentumiset Kohdistetut luottojen arvonalentumiset olivat -33,1 (-1,0) miljoonaa euroa. Aikaisempien arvonalentumisten palautukset olivat 2,1 (0,5) miljoonaa euroa, joten kustannusvaikutus kauden tulokseen oli -31,1 (-0,5) miljoonaa euroa. Kustannusvaikutteisista arvonalentumisista -29,9 miljoonaa euroa liittyi yritysluottoihin, mikä vastaa noin 3,8:aa (0,02) prosenttia koko yritysluotonannosta. Kotitalousluottojen kustannusvaikutteiset arvonalentumiset olivat -1,1 miljoonaa euroa, josta -0,7 miljoonaa euroa kohdistui vakuudettomiin kulutusluottoihin. Nämä arvoalentumiset vastasivat 0,02:ta (0,01) prosenttia kaikista kotitalouksille myönnetyistä luotoista. Vuoden 2009 kustannusvaikutteiset arvonalentumiset muodostivat yhteensä 0,51 (0,01) prosenttia koko luotonannosta. Kohdistettujen arvonalentumiskirjausten lisäksi tehdään myös ryhmäkohtaisia arvonalentumiskirjauksia kotitalouksille ja pienyrityksille. Niitä tehdään, kun on objektiivista näyttöä siitä, että saatavien takaisinmaksuun liittyy epävarmuutta tarkastelun kohteena olevissa luottosalkuissa. Kotitalouksien ja pienyritysten ryhmäkohtaiset arvonalentumiset pysyivät muuttumattomina ollen vuoden lopussa -7,4 miljoonaa euroa. Pankkikonsernin riskinhallinta Riskipositiot Pankkitoimintaan sisältyvät konttoritoiminta, mukaan lukien rahoitusyhtiötoiminta, yrityspankki, treasury sekä varainhoidon yksiköt. Pankkitoiminnan luotonantoon liittyvät riskit Luottokanta kasvoi vuoden aikana 692 miljoonaa euroa ja oli vuoden lopussa 6 124 (5 426) miljoonaa euroa. Kasvu syntyi suunnitelman mukaisesti lähinnä kotitalouksien rahoituksesta. Kotitalouksien osuus koko luottokannasta oli vuoden lopussa 4 924 miljoonaa euroa eli 80,4 prosenttia ja yhdessä asuntoyhteisöjen kanssa 85,1 prosenttia. Kotitalouksille myönnetyistä lainoista 86,2 (86,2) prosentilla oli Basel 2 -vakavaraisuussäännösten mukainen turvaava asuntovakuus. Asuntolainakanta oli 4 598 (4 036) miljoonaa euroa, josta hypoteekkilainojen osuus oli 2 498 (1 968) miljoonaa euroa. Asuntolainojen kasvu oli yhteensä 13,9 prosenttia vuoden aikana. Uusantolainaus yrityksille jatkui maltillisena, ja yritysten luotot kasvoivat vuoden alusta 4,3 prosenttia 845 (810) miljoonaan euroon. Yrityslainojen osuus koko antolainauksesta pieneni suunnitelman mukaisesti 13,8 (14,9) prosenttiin. Aktia Yritysrahoitus- ja Aktia Kortti & Rahoitus -rahoitusyhtiöiden kautta kohdevakuutta vastaan tai ilman vakuutta myönnettävä luotonanto yleisölle oli 84,8 (63,0) miljoonaa euroa eli 1,4 prosenttia koko antolainauksesta. Luottokanta sektoreittain -------------------------------------------------------------------------------- | milj. euroa | 31.12.2009 | 31.12.2008 | Muutos | Osuus, % | -------------------------------------------------------------------------------- | Yritykset | 845 | 810 | 35 | 13,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Asuntoyhteisö | 289 | 220 | 69 | 4,7 | | t | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Julkisyhteisö | 10 | 12 | -2 | 0,2 | | t | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Voittoa | 55 | 47 | 9 | 0,9 | | tavoittelemat | | | | | | tomat | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Koti-taloudet | 4 924 | 4 343 | 581 | 80,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 6 124 | 5 432 | 692 | 100,0 | -------------------------------------------------------------------------------- Luotot, joiden maksut olivat 1-30 päivää viivästyneitä, vähenivät vuoden aikana 3,40 prosentista 2,97 prosenttiin luottokannasta taseen ulkopuoliset takaussitoumukset mukaan lukien. Luotot, joiden maksut olivat 31-90 päivää viivästyneitä, vähenivät 0,87 prosentista 0,76 prosenttiin eli 46 miljoonaan euroon. Yli 90 päivää erääntyneet luotot, mukaan lukien saatavat konkurssiyrityksiltä ja perintäsaatavat, olivat 34 miljoonaa euroa, mikä vastaa 0,56:aa (0,48) prosenttia koko luottokannasta pankkitakaukset mukaan lukien. Hoitamattomat luotot viivästyksen pituuden (vrk) mukaan -------------------------------------------------------------------------------- | Vrk | 31.12.2009 | % | 31.12.2008 | % kannasta | | | | kannasta | | | -------------------------------------------------------------------------------- | 1-30 | 181 | 2,97 | 187 | 3,40 | -------------------------------------------------------------------------------- | josta | 114 | 1,86 | 110 | 2,01 | | kotitalouksien | | | | | | osuus | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | 31-89 | 46 | 0,76 | 48 | 0,87 | -------------------------------------------------------------------------------- | josta | 37 | 0,61 | 34 | 0,63 | | kotitalouksien | | | | | | osuus | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | 90- | 34 | 0,56 | 26 | 0,48 | -------------------------------------------------------------------------------- | josta | 18 | 0,30 | 16 | 0,29 | | kotitalouksien | | | | | | osuus | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- Pankkikonsernin rahoitus- ja likviditeettiriskit Rahoitus- ja likviditeettiriski liittyy jälleenrahoituksen saantiin sekä varojen ja velkojen maturiteettieroihin. Tavoitteena on maksuvalmiusasema, jossa likvidit varat kattavat vuoden jälleenrahoitustarpeen. Likviditeettitilanne on ollut rahoitusmarkkinoiden epävarmuudesta huolimatta vakaa, ja rahoitusvarat olivat vuodenvaihteessa noin 16 kuukauden jälleenrahoitustarvetta vastaavalla tasolla. Vastapuoliriskit Konsernirahoituksen likviditeetinhallinnan vastapuoliriskit Pankkitoiminnan likviditeettisalkku, joka koostuu saamistodistuksista ja jonka hoidosta vastaa konsernirahoitus, oli vuoden 2009 lopussa 2 615 (2 290) miljoonaa euroa. Likviditeetinhallinnan ja johdannaissopimusten tekemisen yhteydessä syntyviä vastapuoliriskejä hallitaan sijoitusvarojen konservatiivisella allokoinnilla ja vaatimalla vastapuolilta korkeaa ulkopuolista luottoluokitusta (vähintään Moody'sin A3 tai vastaava). Johdannaiskaupan vastapuoliriskejä hallitaan CSA-sopimuksiin liittyvin vaatimuksin. Lisäksi on määritelty vastapuolia ja omaisuuslajeja koskevat enimmäisvastuut. Yksittäiset sijoituspäätökset tehdään sijoitussuunnitelman mukaisesti tarkan vastapuoliarvion pohjalta. Myytävissä olevista rahoitusvaroista 55 (49) prosenttia oli sijoituksia kiinteistövakuudellisiin joukkovelkakirjalainoihin, 30 (45) prosenttia sijoituksia pankkeihin, 11 (3) prosenttia sijoituksia valtion takaamiin joukkovelkakirjalainoihin ja noin 4 (3) prosenttia sijoituksia julkiseen sektoriin ja yrityksiin. Rahoitusvaroista 1,7 (0,9) prosenttia ei täyttänyt sisäisiä luottoluokitusvaatimuksia. Heikentyneen luottoluokituksen vuoksi neljä yhteiseltä markkina-arvoltaan 18 miljoonan euron arvopaperia ei enää oikeuttanut keskuspankkirahoitukseen. Muut luottoluokituksen puuttumisen vuoksi rahoitukseen oikeuttamattomat arvopaperit olivat yhteensä 27 miljoonaa euroa. Katsauskauden aikana kirjattiin -0,4 miljoonan euron arvonalentumiset, kun liikkeeseenlaskija oli todettu maksukyvyttömäksi. Luottoluokitusten jakauma pankkitoiminnassa -------------------------------------------------------------------------------- | | 31.12.2009 | 31.12.2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | (milj. euroa) | 2 615 | 2 290 | -------------------------------------------------------------------------------- | Aaa | 55,1 % | 49,4 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Aa1-Aa3 | 29,6 % | 42,3 % | -------------------------------------------------------------------------------- | A1-A3 | 11,6 % | 4,9 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Baa1-Baa3 | 0,6 % | 0,9 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Ba1-Ba3 | 0,2 % | 0,0 % | -------------------------------------------------------------------------------- | B1-B3 | 0,0 % | 0,0 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Caa1 tai heikompi | 0,0 % | 0,0 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Ei luottoluokitusta | 2,9 % | 2,5 %* | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 100,0 % | 100,0 % | -------------------------------------------------------------------------------- *) josta kuntia 1,9 % 31.12.2009 ja 0,2 % 31.12.2008 Rahoitusvarojen markkina-arvon määritys Pankkitoiminnan rahoitusvarat on sijoitettu arvopapereihin, ja niiden arvo määritetään markkinoiden ja virallisen ostonoteerauksen mukaan. Hankinta-arvon merkittävä tai pysyvä lasku verrattuna markkina-arvoon kirjataan tulokseen, kun taas kurssivaihtelut kirjataan käyvän arvon rahastoon laskennallisten verojen vähentämisen jälkeen. Rakenteellinen korkoriski ja hintariski pankkitoiminnassa Rakenteellinen korkoriski syntyy saatavien ja velkojen korkosidonnaisuuksien ja uudelleenhinnoitteluajankohtien eroavaisuuksista ja vaikuttaa korkokatteeseen. Korkokatteen vaihtelun pienentämiseksi käytetään suojaavia johdannaissopimuksia ja likviditeettisalkun sijoituksia. Korkojen muuttuminen paralleelisti yhden prosenttiyksikön ylöspäin pienentäisi pankkitoiminnan korkokatetta seuraavien 12 kuukauden aikana -4,3 (-5,4) prosenttia, kun rakenteellisen korkoriskinhallinnan tavoite on enintään -7 prosenttia. 12-24 kuukauden aikana pankkitoiminnan korkokate heikentyisi -5,3 (-6,0) prosenttia, kun rakenteellisen korkoriskinhallinnan tavoite on enintään -8 prosenttia Korkojen muuttuminen paralleelisti yhden prosenttiyksikön alaspäin kasvattaisi pankkitoiminnan korkokatetta seuraavien 12 kuukauden aikana +3,0 (+6,3) prosenttia, kun rakenteellisen korkoriskinhallinnan tavoite on enintään -7 prosenttia. 12-24 kuukauden aikana pankkitoiminnan korkokate paranisi +6,0 (+7,9) prosenttia, kun rakenteellisen korkoriskinhallinnan tavoite on enintään -8 prosenttia. Hintariski on korkovaihtelujen tai luotto-, korko- tai spread-riskin muutosten seurauksena tapahtuva myytävissä olevien rahoitusvarojen arvon muutos. Likviditeettisalkun suuruutta, maturiteettia ja riskitasoa rajoitetaan pääoman allokointilimiitillä sekä repo-sopimusten solmimisen rajoituksilla. Kauden aikana käyvän arvon rahastoon kirjattu hintariskiin liittyvä nettomuutos sekä luotto- ja spread-riski oli laskennallisten verojen vähentämisen jälkeen 39,5 miljoonaa euroa positiivinen. Vuodenvaihteessa saamistodistusten arvostusero oli 13,3 (-26,3) miljoonaa euroa. Operatiiviset riskit Operatiivisilla riskeillä tarkoitetaan tappion vaaraa, joka aiheutuu epäselvistä tai puutteellisista ohjeista, ohjeiden vastaisesta toiminnasta, tietojen epäluotettavuudesta, järjestelmien puutteista tai henkilöstön toimenpiteistä. Operatiivisten riskien aiheuttamat vahingot voivat olla välittömiä tai välillisiä, taloudellisia tai sellaisia yrityskuvaan liittyviä vahinkoja, jotka heikentävät pankin uskottavuutta markkinoilla. Henkilöstö Kokopäiväresursseiksi muutettuna pankkikonsernin henkilöstö väheni 122 resurssilla 756:een (878) vuonna 2009. Kokopäiväresurssien lukumäärä vuoden aikana keskimäärin oli 766. Tapahtumia tilikauden päättymisen jälkeen Katsauskauden päättymisen jälkeen raportoitavia tapahtumia ei ole. Vuoden 2010 näkymät Aktia Pankki arvioi vuoden 2010 liikevoiton olevan samalla tasolla kuin vuonna 2009. Vuonna 2010 Aktia Pankin kannattavuutta vahvistetaan panostamalla asiakkuuksiin ja lisämyyntiin, kehittämällä verkkopalveluja, kustannusten valvonnalla sekä riskien ja pääoman hallinnan avulla. Aktia Pankki pyrkii kasvamaan markkinoita nopeammin erityisesti henkilöasiakkaiden ja pienten yritysten osalta. Tärkeimmät Aktia Pankin tulokseen vaikuttavat tekijät ovat yleinen taloustilanne, osake-, korko- ja valuuttakurssien vaihtelu sekä kilpailutilanne. Niissä tapahtuvat muutokset voivat vaikuttaa pankki-, vakuutus-, kiinteistönvälitys- ja omaisuudenhoitopalvelujen kysyntään. Korkomarginaaliin ja sitä kautta kannattavuuteen vaikuttavat vaikeasti ennustettavat korkotason muutokset, tuottojen kehitys ja luottomarginaalit. Aktia Pankki toteuttaa aktiivista korkoriskinhallintaa. Mahdolliset tulevat arvonalentumiset Aktia Pankin korkosalkussa voivat aiheutua monista tekijöistä, joista keskeisimpiä ovat talouden yleinen tila, korkotaso, työttömyys sekä asuntohintojen kehitys. Luottojen arvonalentumistappioiden odotetaan vuonna 2010 olevan vuotta 2009 alhaisempia. Likviditeetin saatavuus rahamarkkinoilta on olennaista Aktia Pankin jälleenrahoitukselle. Muiden pankkien tavoin myös Aktia Pankissa käytetään tietyin osin kotitalouksien talletuksia likviditeetin tarpeen täyttämiseen. Aktia Pankin rahoitus- ja muiden varojen markkina-arvo voi muuttua mm. sijoittajien korkeampien tuottovaatimusten seurauksena. Finanssikriisin tuloksena on syntynyt useita pankki- ja vakuutustoiminnan säännöstelyä koskevia aloitteita, mikä on aiheuttanut epävarmuutta tulevaisuuden pääomavaateista. Pääomavaateiden muutos voi aiheuttaa sekä pääomitustarvetta että tarvetta muuttaa Aktia-konsernin rakennetta. Aktia Pankki Oyj - Pankkikonsernin tulos 2009 Aktia Pankki Oyj on pankkikonsernin emoyhtiö, joka aloitti pankkitoiminnan 30.9.2008. Koska Aktia Pankki Oyj perustettiin ja se aloitti toimintansa vuoden 2008 aikana, pankin tilinpäätöksessä ei ole vertailulukuja. Vuositilinpäätös 1-12 käsittää kauden 1.10.-31.12.2008. Pankkikonsernin tuloslaskelma tammi-joulukuu 2009 -------------------------------------------------------------------------------- | Jatkuvat toiminnot | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | (milj. euroa) | 1-12/200 | 1-12/2008 | Muutos | | | 9 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Korkokate | 152,4 | 35,5 | 329,4 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Osinkotuotot | 0,1 | 0,2 | -32,4 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Palkkiotuotot | 56,1 | 26,0 | 115,7 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Palkkiokulut | -15,4 | -14,2 | 8,5 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Palkkiotuotot netto | 40,7 | 11,8 | 244,3 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoitusvarojen ja -velkojen nettotuotot | 0,6 | -2,8 | - | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoituskiinteistöjen nettotuotot | 0,1 | 2,9 | -97,0 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut tuotot | 2,8 | 8,3 | -66,3 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan tuotot yhteensä | 196,7 | 55,9 | 251,9 % | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilöstökulut | -46,6 | -13,9 | 235,1 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut hallintokulut | -41,8 | -10,3 | 304,7 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Poistot aineellisista ja aineettomista | -4,8 | -1,5 | 224,8 % | | hyödykkeistä | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut kulut | -18,6 | -5,7 | 226,3 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan kulut yhteensä | -111,8 | -31,4 | 255,9 % | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Arvonalentumistappiot ja arvonalentumisen | 0,0 | 0,4 | - | | peruutus aineellisista ja aineettomista | | | | | hyödykkeistä | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Arvonalentumistappiot luotoista ja muista | -31,1 | -0,5 | - | | sitoumuksista | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osuus osakkuusyritysten tuloksesta | 0,3 | 0,2 | 45,1 % |-------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto jatkuvista toiminnoista | 54,2 | 24,6 | 120,3 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Verot | -14,7 | -5,5 | 170,1 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden voitto jatkuvista toiminnoista | 39,4 | 19,1 | 106,1 % | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Lopetetut toiminnot | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden voitto lopetetuista toiminnoista | -1,8 | -34,9 | -94,9 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden voitto | 37,6 | -15,7 | - | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Josta: | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Aktia Pankki Oyj:n osakkeenomistajien | 38,0 | -16,4 | - | | osuus | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähemmistön osuus | -0,4 | 0,6 | - | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 37,6 | -15,7 | - | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtainen tulos, josta Aktia Pankki | | | | | Oyj:n osakkeenomistajien osuus, euroa | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Jatkuvat toiminnot | 13 269 | 6 164 | 115,2 % | | | 009,48 | 833,41 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lopetetut toiminnot | -596 | -11 625 | -94,9 % | | | 129,27 | 755,27 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 12 672 | -5 460 | - | | | 880,20 | 921,86 | | -------------------------------------------------------------------------------- Pankkikonsernin laaja tuloslaskelma -------------------------------------------------------------------------------- | (milj. euroa) | 1-12/200 | 1-12/200 | Muutos | | | 9 | 8 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Jatkuvat toiminnot | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden voitto | 39,4 | 19,1 | 106,1 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut laajan tuloslaskelman erät verojen | | | | | jälkeen: | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävissä olevien rahoitusvarojen | 37,7 | -29,1 | - | | arvostuksen muutos käypään arvoon | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kassavirtasuojausten arvostuksen muutos | 9,0 | 13,6 | -33,4 % | | käypään arvoon | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävissä olevien rahoitusvarojen kirjaus | 2,4 | 1,0 | 139,3 % | | tuloslaskelmaan | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kassavirtasuojausten kirjaus | - | -0,3 | - | | tuloslaskelmaan | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden laajan tuloslaskelman tulos | 88,7 | 4,3 | - | | jatkuvista toiminnoista | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Lopetetut toiminnot | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden voitto | -1,8 | -34,9 | -94,9 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut laajan tuloslaskelman erät verojen | | | | | jälkeen: | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävissä olevien rahoitusvarojen | -11,3 | -40,1 | -71,8 % | | arvostuksen muutos käypään arvoon | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävissä olevien rahoitusvarojen kirjaus | 0,3 | 24,4 | -98,9 % | | tuloslaskelmaan | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden laajan tuloslaskelman tulos | -12,8 | -50,5 | -74,6 % | | lopetetuista toiminnoista | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden laajan tuloslaskelman tulos | 75,8 | -46,2 | - | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Laajan tuloslaskelman tulos josta: | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Aktia Pankki Oyj:n osakkeenomistajien osuus | 75,8 | -46,3 | - | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähemmistön osuus | 0,1 | 0,1 | -26,3 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 75,8 | -46,2 | - | -------------------------------------------------------------------------------- Pankkikonsernin tase -------------------------------------------------------------------------------- | (milj. euroa) | 31.12.200 | 31.12.200 | Muutos | | | 9 | 8 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Varat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Käteiset varat | 336,5 | 506,3 | -33,5 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Tuloksen kautta käypään arvoon | 3,6 | 19,5 | -81,5 % | | arvostettavat rahoitusvarat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Saamistodistukset | 2 657,5 | 2 808,4 | -5,4 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeet ja osuudet | 4,9 | 211,5 | -97,7 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävissä olevat rahoitusvarat | 2 662,4 | 3 019,9 | -11,8 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset | 27,9 | 35,9 | -22,3 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Johdannaissopimukset | 209,6 | 137,0 | 53,0 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Saamiset luottolaitoksilta | 80,7 | 100,5 | -19,7 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä | 6 123,7 | 5 431,6 | 12,7 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Lainat ja muut saamiset | 6 204,4 | 5 532,2 | 12,2 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitussidonnaisen vastuuvelan | - | 148,1 | - | | sijoitukset | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitukset osakkuusyrityksiin | 2,8 | 2,8 | 1,7 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineettomat hyödykkeet | 7,0 | 10,3 | -32,0 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoituskiinteistöt | 0,0 | 0,0 | 0,0 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut aineelliset hyödykkeet | 4,6 | 5,9 | -22,0 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Siirtosaamiset ja maksetut ennakot | 71,9 | 78,7 | -8,6 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut varat | 4,9 | 5,9 | -17,4 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut varat yhteensä | 76,8 | 84,7 | -9,3 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Tuloverosaamiset | 0,4 | 2,4 | -83,2 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Laskennalliset verosaamiset | 3,5 | 14,8 | -76,6 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Verosaamiset | 3,9 | 17,2 | -77,5 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Varat yhteensä | 9 539,5 | 9 519,9 | 0,2 % | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Velat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Velat luottolaitoksille | 1 724,4 | 1 917,0 | -10,0 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Velat yleisölle ja julkisyhteisöille | 3 035,8 | 3 099,0 | -2,0 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Talletukset | 4 760,2 | 5 016,0 | -5,1 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Tuloksen kautta käypään arvoon | - | 4,6 | - | | arvostettavat rahoitusvelat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Johdannaissopimukset | 131,7 | 84,7 | 55,4 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikkeeseen lasketut velkakirjat | 2 754,5 | 2 118,7 | 30,0 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Velat, joilla on huonompi etuoikeus | 250,4 | 246,8 | 1,5 % | | kuin muilla veloilla | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut velat luottolaitoksilta | 968,2 | 502,1 | 92,8 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut velat yleisölle ja | 91,8 | 262,8 | -65,1 % | | julkisyhteisöille | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut rahoitusvelat | 4 064,9 | 3 130,4 | 29,9 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Vastuuvelka korkosidonnaisille | - | 627,6 | - | | vakuutuksille | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vastuuvelka rahastovakuutuksille | - | 149,6 | - | -------------------------------------------------------------------------------- | Siirtovelat ja saadut ennakot | 66,5 | 79,4 | -16,2 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut velat | 81,3 | 87,3 | -6,9 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut velat yhteensä | 147,8 | 166,7 | -11,3 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Varaukset | 0,2 | 0,0 | 803,3 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Tuloverovelat | 18,9 | 2,1 | 780,7 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Laskennalliset verovelat | 32,2 | 38,0 | -15,3 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Verovelat | 51,0 | 40,1 | 27,3 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Velat yhteensä | 9 155,8 | 9 219,7 | -0,7 % | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Sidottu oma pääoma | 197,7 | 127,9 | 54,6 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Vapaa oma pääoma | 153,3 | 147,3 | 4,0 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeenomistajien osuus emoyhtiön | 351,0 | 275,2 | 27,5 % | | omasta pääomasta | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähemmistön osuus omasta pääomasta | 32,7 | 24,9 | 31,1 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma | 383,7 | 300,2 | 27,8 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Velat ja oma pääoma yhteensä | 9 539,5 | 9 519,9 | 0,2 % | -------------------------------------------------------------------------------- Pankkikonsernin rahavirtalaskelma -------------------------------------------------------------------------------- | (milj. euroa) | 1-12/200 | 1-12/200 | Muutos | | | 9 | 8 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan rahavirta | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto *) | 53,9 | -23,1 | - | -------------------------------------------------------------------------------- | Oikaisut eriin joilla ei ole | 17,3 | 37,6 | -54,1 % | | rahavirtavaikutusta | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksetut tuloverot | -7,9 | -9,4 | -16,2 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan rahavirta ennen | 63,3 | 5,2 | - | | liiketoiminnan saamisten ja velkojen | | | | | muutosta | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan saamisten lisäys (-) tai | -936,0 | -590,6 | 58,5 % | | vähennys (+) | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan velkojen lisäys (+) tai | 651,2 | 645,1 | 1,0 % | | vähennys (-) | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan rahavirta yhteensä | -221,5 | 59,6 | - | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Investointien rahavirta | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Eräpäivään asti pidettävät sijoitukset | 8,0 | 10,0 | -20,0 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Tytäryhtiöiden ja osakkuusyritysten | -0,1 | -27,4 | -99,8 % | | hankinta **) | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tytäryhtiöiden ja osakkuusyritysten myynti | 34,6 | - | - | -------------------------------------------------------------------------------- | Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin | -2,9 | -5,0 | -42,8 % | | hyödykkeisiin | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden | 0,3 | 42,9 | -99,3 % | | luovutukset | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Aktia Hypoteekkipankki Oyj:n emissio | 8,9 | 3,8 | 134,5 % | | vähemmistölle | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Investointien rahavirta yhteensä | 48,9 | 24,2 | 101,9 % | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituksen rahavirta | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Velat, joilla on huonompi etuoikeus kuin | 6,4 | 55,3 | -88,4 % | | muilla veloilla | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituksen rahavirta yhteensä | 6,4 | 55,3 | -88,4 % | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarojen nettomuutos | -166,1 | 139,1 | - | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarat vuoden alussa | 512,3 | 20,3 | - | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoimintasiirrossa siirtyneet | - | 353,0 | - | | rahavarat | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarat vuoden lopussa | 346,2 | 512,3 | -32,4 % | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavirtalaskelmassa esiintyvät rahavarat | | | | | muodostuvat seuraavista tase-eristä: | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kassa | 10,0 | 10,0 | -0,1 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutustoiminnan kassa ja pankkisaamiset | - | 3,7 | - | -------------------------------------------------------------------------------- | Suomen Pankin sekkitili | 326,5 | 492,6 | -33,7 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Vaadittaessa maksettavat saamiset | 9,7 | 6,0 | 60,9 % | | luottolaitoksilta | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 346,2 | 512,3 | -32,4 % | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Arvonalentumiset myytävissä olevista | 0,4 | 39,2 | -99,0 % | | rahoitusvaroista | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Arvonalentumistappiot luotoista ja muista | 31,1 | 0,5 | - | | sitoumuksista | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyvän arvon muutokset | -19,3 | 2,5 | - | -------------------------------------------------------------------------------- | Poistot ja arvonalentumiset aineettomista | 4,9 | 3,3 | 51,3 % | | ja aineellisista hyödykkeistä | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osuus osakkuusyritysten tuloksesta | 0,0 | -0,1 | -71,6 % | -------------------------------------------------------------------------------- | Myyntivoitot ja -tappiot aineettomista ja | -0,1 | -7,3 | -98,6 % | | aineellisista hyödykkeistä | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut oikaisut | 0,3 | -0,4 | - | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 17,3 | 37,6 | -54,1 % | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- *) Sisältää sekä jatkuvien että lopetettujen toimintojen liiketuloksen **) Vuoden 2008 lukuun sisältyy lisäkauppasumma Aktia Henkivakuutus Oy:n ostosta Pankkikonsernin oman pääoman muutos -------------------------------------------------------------------------------- | | Osakepää | Muu sidottu | Käyvän | Sijoitetu | | | oma | oma pääoma | arvon | n vapaan | | | | | rahasto | pääoman | | | | | | rahasto | -------------------------------------------------------------------------------- | (1 000 euroa) | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma 1.1.2008 | 0,0 | 0,0 | -4,3 | 0,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakeanti | 163,0 | | | 44,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Omien osakkeiden | | | | | | hankinta | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osingonjako | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden laajan | | | -30,5 | | | tuloslaskelman tulos | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muu muutos omassa | | | -0,4 | | | pääomassa | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma 31.12.2008 | 163,0 | 0,0 | -35,1 | 44,6 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma 1.1.2009 | 163,0 | 0,0 | -35,1 | 44,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakeanti | | | | 0,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Omien osakkeiden | | | | | | hankinta | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osingonjako | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden laajan | | | 38,2 | | | tuloslaskelman tulos | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muu muutos omassa | | 0,0 | 31,6 | | | pääomassa | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma 31.12.2009 | 163,0 | 0,0 | 34,7 | 44,6 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | Voittovar | Osakkeenomist | Vähemmistö | Oma | | | at | ajien osuus | n osuus | pääoma | | | | omasta | omasta | yhteensä | | | | pääomasta | pääomasta | | -------------------------------------------------------------------------------- | (1 000 euroa) | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma 1.1.2008 | 34,2 | 30,0 | 14,2 | 44,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakeanti | | 207,6 | | 207,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Omien osakkeiden | -0,1 | -0,1 | | -0,1 | | hankinta | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osingonjako | | 0,0 | | 0,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden laajan | 275,8 | 245,3 | 0,1 | 245,4 | | tuloslaskelman tulos | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muu muutos omassa | -207,1 | -207,5 | 10,7 | -196,8 | | pääomassa | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma 31.12.2008 | 102,8 | 275,2 | 24,9 | 300,2 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma 1.1.2009 | 102,8 | 275,2 | 24,9 | 300,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakeanti | | 0,0 | | 0,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Omien osakkeiden | | 0,0 | | 0,0 | | hankinta | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osingonjako | | 0,0 | | 0,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden laajan | 350,6 | 388,7 | 0,1 | 388,8 | | tuloslaskelman tulos | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muu muutos omassa | -344,6 | -313,0 | 7,7 | -305,3 | | pääomassa | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma 31.12.2009 | 108,7 | 351,0 | 32,7 | 383,7 | -------------------------------------------------------------------------------- Tunnusluvut -------------------------------------------------------------------------------- | (milj. euroa) | 1-12/2 | 1-12/2 | 1-9/200 | 1-6/200 | 1-3/200 | | | 009 | 008 | 9 | 9 | 9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtainen tulos (EPS), | 13,3 | 6,2 | 11,0 | 6,4 | 2,8 | | jatkuvat toiminnot, milj. | | | | | | | euroa | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtainen tulos (EPS), | -0,6 | -11,6 | -0,6 | -0,6 | -0,6 | | lopetetut toiminnot, milj. | | | | | | | euroa | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtainen tulos (EPS), | 12,7 | -5,5 | 10,5 | 5,8 | 2,2 | | milj. euroa yhteensä | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma/osake (NAV), | 117,0 | 91,7 | 115,1 | 99,2 | 91,5 | | milj. euroa | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oman pääoman tuotto (ROE), % | 11,0 | -5,2 | 12,1 | 10,5 | 8,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtainen tulos pl. | 35,9 | -15,4 | 34,1 | 18,1 | -0,3 | | tuloutettu negatiivinen | | | | | | | liikearvo ja ml. käyvän | | | | | | | arvon rahasto, milj. euroa | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeiden määrä kauden | 3 | 3 | 3 | 3 | 3 | | lopussa | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilöstö | 766 | 879 | 771 | 794 | 845 | | (kokopäiväresurssit), | | | | | | | keskimäärin katsauskauden | | | | | | | alusta | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Pankkitoiminta (ml. | | | | | | | Yksityispankki) | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kulu/tuotto-suhde | 0,57 | 0,65 | 0,54 | 0,57 | 0,70 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Ottolainaus yleisöltä, milj. | 3 | 3 | 3 095,1 | 3 091,0 | 3 105,2 | | euroa | 035,8 | 099,0 | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Antolainaus yleisölle, milj. | 6 | 5 | 6 005,9 | 5 826,4 | 5 599,1 | | euroa | 123,7 | 431,6 | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Vakavaraisuusaste, % | 15,9 | 13,7 | 15,7 | 14,7 | 14,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Ensisijaisten omien varojen | 9,5 | 9,3 | 9,3 | 9,2 | 9,0 | | suhde, % | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Riskipainotetut sitoumukset, | 3 | 3 | 3 493,4 | 3 394,8 | 3 335,5 | | milj. euroa | 460,2 | 313,2 | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Varainhoito | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahastopääoma, milj. euroa | 3 | 2 | 3 488,0 | 2 927,4 | 2 415,2 | | *) | 786,2 | 489,8 | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Hallinnoitavat ja | 5 | 4 | 5 680,5 | 5 082,9 | 4 515,0 | | välitettävät varat, milj. | 995,6 | 539,3 | | | | | euroa | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- *) Sisältää Aktia Investin rahastovolyymit joulukuusta 2008 alkaen. Tunnuslukujen laskentaperusteet -------------------------------------------------------------------------------- | Osakekohtainen tulos, euroa | -------------------------------------------------------------------------------- | Aktia Pankki Oyj:n osakkeenomistajille luettava kauden voitto verojen | | jälkeen | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeiden antioikaistu määrä tilikauden aikana keskimäärin | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma/osake, euroa | -------------------------------------------------------------------------------- | Aktia Pankki Oyj:n osakkeenomistajille luettava oma pääoma | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeiden määrä tilikauden lopussa | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oman pääoman tuotto (ROE), % | -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden voitto (vuositasolla) x 100 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma keskimäärin | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Pankkitoiminnan kulu/tuotto-suhde | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan kulut yhteensä | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan tuotot yhteensä | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Pankkitoiminnan riskipainotetut sitoumukset | -------------------------------------------------------------------------------- | Taseen yhteenlasketut varat ja taseen ulkopuoliset sitoumukset johdannaiset | | mukaan lukien on arvostettu ja riskipainotettu Finanssivalvonnan | | standardikokoelman 4.3 standardimenetelmän mukaisesti. | | Toimintariskien pääomavaade on laskettu ja riskipainotettu Finanssivalvonnan | | standardin 4.3i mukaisesti. | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Pankkitoiminnan vakavaraisuusaste, % | -------------------------------------------------------------------------------- | Omat varat (ensisijaiset omat varat + toissijaiset omat varat) x 100 | -------------------------------------------------------------------------------- | Riskipainotetut sitoumukset | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Omat varat lasketaan Finanssivalvonnan standardin 4.3a mukaisesti. | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Pankkitoiminnan ensisijaisten omien varojen suhde, % | -------------------------------------------------------------------------------- | Ensisijaiset omat varat x 100 | -------------------------------------------------------------------------------- | Riskipainotetut sitoumukset | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Tilinpäätöstiedotteen liitetiedot Liite 1 Osavuosikatsauksen laatimisperusteet Pankkikonsernin tilinpäätös on laadittu EU:n hyväksymien, kansainvälisten kirjanpitostandardien (International Financial Reporting Standards, IFRS) mukaisesti. Tilinpäätöstiedote vuodelta 2009 on laadittu IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardin mukaisesti. Osavuosikatsaus ei sisällä kaikkea tietoa ja kaikkia liitteitä, joita vaaditaan vuositilinpäätökseltä, minkä vuoksi katsaukseen tulee tutustua yhdessä konsernin tilinpäätöksen 31.12.2008 kanssa. Tämän katsauksen luvut esitetään niin, että tuloslaskelman eriä verrataan vastaavaan kauteen edellisvuonna, kun taas taseen eriä verrataan tilanteeseen 31.12.2008 jos toisin ei mainita. Luvut esitetään pääasiassa miljoonissa euroissa. Aktia Pankki Oyj:n tilinpäätöksen ja osavuosikatsaukset voi lukea Aktian kotisivuilta osoitteesta www.aktia.fi. Olennaiset tilinpäätösperiaatteet Osavuosikatsauksen laadinnassa on olennaisilta osin noudatettu vuositilinpäätökseen 31.12.2008 sovellettuja tilinpäätöksen laatimisperiaatteita. Aktia Henkivakuutus myytiin helmikuussa 2009 Aktia Oyj:lle. Henkivakuutustoiminta on omana segmenttinä pankkikonsernissa, minkä vuoksi Aktia Henkivakuutus vuodesta 2009 alkaen merkitään IFRS 5:n mukaisesti lopetetuksi toiminnaksi. Vertailuluvut on korjattu vastaamaan vuoden 2009 raportointia. Tytäryhtiöitä Aktia Kortti & Rahoitus Oy, Aktia Yritysrahoitus Oy ja Aktia Asset Management Oy Ab koskevat tietyt lunastuslausekkeet ja ne on IAS 32.25(a):n mukaisesti siirretty vähemmistön osuudesta velaksi 31.12.2008. Vuonna 2009 tämän velan muutos kirjataan henkilöstökuluihin. Tilinpäätösperiaatteita on tarkennettu entisestään koskien saamistodistuksia. Maksukyvyttömyyden lisäksi saamistodistukset tutkitaan yksilöllisesti arvonalennustarpeen arvioimiseksi, jos arvopaperin kurssi on laskenut yli 50 prosenttia ja instrumentin luottoluokitus on laskenut alle Investment Grade -luokituksen (BB+, Ba1 tai alhaisempi). Uudet, vuodesta 2009 alkaen voimassa olevat tilinpäätösstandardit IAS 1 Tilinpäätöstietojen esittäminen (muutettu) Standardia on muutettu, jotta se antaisi enemmän tietoja yhtiöiden analysointia ja vertailua varten. Konserni antaa 1.1.2009 alkaen tuloslaskelman ja raportin laajasta tuloslaskelmasta. Konsernin omien varojen muutos sisältää liiketapahtumia omistajien kesken. IFRIC 13 Kanta-asiakasohjelma Tulkinta käsittelee kanta-asiakasohjelmien käsittelyä tilinpäätöksessä. Konsernissa on ollut käytössä nyttemmin lakkautettu bonusohjelma Aktia Korttibonus. Bonusohjelmaa on jo kirjanpidossa käsitelty IFRIC 13 -standardin mukaisesti, minkä vuoksi tämän standardin käyttöönotto ei vaikuta konsernin tulokseen tai taloudelliseen asemaan. Bonusvelka on vertailuvuoden 2008 osalta siirretty muista veloista siirtovelkoihin. Liite 2 segmenttiraportti -------------------------------------------------------------------------------- | Tuloslaskelma | Pankkitoimin | | Varainhoit | | | | ta | | o | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | (milj. euroa) | 1-12/2009 | 1-12/2008 | 1-12/2009 | 1-12/2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Korkokate | 146,9 | 30,1 | 2,6 | 0,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osinkotuotot | 0,1 | 0,0 | 0,0 | 0,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Palkkiotuotot netto | 25,7 | 5,2 | 13,2 | 9,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoitusvarojen ja | 3,1 | -2,2 | -0,2 | -0,6 | | -velkojen nettotuotot | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoituskiinteistöjen | 0,0 | 0,0 | - | - | | nettotuotot | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut | 10,0 | 0,9 | 0,1 | 0,1 | | tuotot | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan tuotot | 185,8 | 34,1 | 15,6 | 9,7 | | yhteensä | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilöstökulut | -32,1 | -8,6 | -8,1 | -3,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut hallintokulut | -55,0 | -12,0 | -4,9 | -2,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Poistot aineellisista | | | | | | ja aineettomista | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | hyödykkeistä | -2,3 | -0,7 | -0,8 | -0,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut | -10,9 | -3,2 | -1,0 | -0,6 | | kulut | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan kulut | -100,3 | -24,5 | -14,7 | -6,8 | | yhteensä | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Arvonalentumistappiot | | | | | | ja | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | arvonalentumisen | | | | | | peruutus aineellisista | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | ja aineettomista | - | - | - | - | | hyödykkeistä | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Arvonalentumistappiot | | | | | | luotoista ja muista | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | sitoumuksista | -31,0 | -0,5 | - | - | -------------------------------------------------------------------------------- | Osuus osakkuusyritysten | - | - | - | - | | tuloksesta | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto jatkuvista | 54,6 | 9,0 | 0,9 | 2,9 | | toiminnoista | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto | - | - | - | - | | lopetetuista | | | | | | toiminnoista | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto | 54,6 | 9,0 | 0,9 | 2,9 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tuloslaskelma | Henkivakuutu | | Muut | | | | s | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | (milj. euroa) | 1-12/2009 | 1-12/2008 | 1-12/2009 | 1-12/2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Korkokate | - | - | 2,9 | 1,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osinkotuotot | - | - | 1,3 | 0,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Palkkiotuotot netto | - | - | 2,2 | 0,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkivakuutusnetto | - | - | - | - | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoitusvarojen ja | - | - | -3,5 | 0,0 | | -velkojen nettotuotot | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoituskiinteistöjen | - | - | 0,1 | 2,7 | | nettotuotot | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut | - | - | 2,2 | 5,6 | | tuotot | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan tuotot | 0,0 | 0,0 | 5,3 | 10,7 | | yhteensä | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilöstökulut | - | - | -6,4 | -0,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut hallintokulut | - | - | 9,0 | 3,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Negatiivisen liikearvon | - | - | - | - | | tuloutus | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Poistot aineellisista | | | | | | ja aineettomista | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | hyödykkeistä | - | - | -1,8 | -0,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut | - | - | -7,0 | -1,9 | | kulut | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan kulut | 0,0 | 0,0 | -6,2 | 0,2 | | yhteensä | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Arvonalentumistappiot | | | | | | ja | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | arvonalentumisen | | | | | | peruutus aineellisista | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | ja aineettomista | - | - | - | 0,4 | | hyödykkeistä | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Arvonalentumistappiot | | | | | | luotoista ja muista | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | sitoumuksista | - | - | -0,1 | - | -------------------------------------------------------------------------------- | Osuus osakkuusyritysten | - | - | - | - | | tuloksesta | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto jatkuvista | 0,0 | 0,0 | -1,0 | 11,3 | | toiminnoista | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto | -0,3 | 14,4 | - | - | | lopetetuista | | | | | | toiminnoista | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto | -0,3 | 14,4 | -1,0 | 11,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakuutustoiminnan | | | | | | vaikutus | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | konsernin liikevoittoon | - | -47,7 | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tuloslaskelma | Eliminoinnit | | Konserni | | | | | | yhteensä | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | (milj. euroa) | 1-12/2009 | 1-12/2008 | 1-12/2009 | 1-12/2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | Korkokate | 0,0 | 2,7 | 152,4 | 35,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osinkotuotot | -1,3 | - | 0,1 | 0,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Palkkiotuotot netto | -0,4 | -3,1 | 40,7 | 11,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkivakuutusnetto | - | - | - | - | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoitusvarojen ja | 1,3 | - | 0,6 | -2,8 | | -velkojen nettotuotot | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoituskiinteistöjen | -0,1 | 0,1 | 0,1 | 2,9 | | nettotuotot | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut | -9,6 | 1,7 | 2,8 | 8,3 | | tuotot | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan tuotot | -10,0 | 1,4 | 196,7 | 55,9 | | yhteensä | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilöstökulut | -0,1 | -1,2 | -46,6 | -13,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut hallintokulut | 9,1 | 0,9 | -41,8 | -10,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Negatiivisen liikearvon | - | - | - | - | | tuloutus | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Poistot aineellisista | | | | | | ja aineettomista | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | hyödykkeistä | - | - | -4,8 | -1,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut | 0,4 | 0,0 | -18,6 | -5,7 | | kulut | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan kulut | 9,4 | -0,3 | -111,8 | -31,4 | | yhteensä | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Arvonalentumistappiot | | | | | | ja | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | arvonalentumisen | | | | | | peruutus aineellisista | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | ja aineettomista | 0,0 | 0,0 | 0,0 | 0,4 | | hyödykkeistä | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Arvonalentumistappiot | | | | | | luotoista ja muista | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | sitoumuksista | - | - | -31,1 | -0,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osuus osakkuusyritysten | 0,3 | 0,2 | 0,3 | 0,2 | | tuloksesta | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto jatkuvista | -0,3 | 1,4 | 54,2 | 24,6 | | toiminnoista | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto | - | -62,1 | -0,3 | -47,7 | | lopetetuista | | | | | | toiminnoista | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto | -0,3 | -60,7 | 53,9 | -23,1 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tase | Pankkitoimin | | Varainhoit | | | | ta | | o | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | (milj. euroa) | 31.12.2009 | 31.12.200 | 31.12.2009 | 31.12.2008 | | | | 8 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Käteiset varat | 336,4 | 502,5 | 0,1 | 0,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tuloksen kautta käypään | | | | | | arvoon | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | arvostettavat | 3,6 | 4,5 | - | - | | rahoitusvarat | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävissä olevat | 2 655,8 | 2 354,9 | 7,3 | 13,2 | | rahoitusvarat | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lainat ja muut saamiset | 6 173,7 | 5 520,3 | 34,4 | 17,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitusidonnaisen | - | - | - | - | | vastuuvelan sijoitukset | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut varat | 662,4 | 465,3 | 5,0 | 7,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Varat yhteensä | 9 831,9 | 8 847,5 | 46,8 | 38,1 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Talletukset | 4 609,2 | 4 899,4 | 154,7 | 130,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikkeeseen lasketut | 2 758,1 | 2 134,1 | - | - | | velkakirjat | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vastuuvelka | - | - | - | - | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut velat | 1 506,9 | 1 173,2 | 6,7 | 15,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Velat yhteensä | 8 874,2 | 8 206,7 | 161,4 | 146,1 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tase | Henkivakuutu | | Muut | | | | s | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | (milj. euroa) | 31.12.2009 | 31.12.200 | 31.12.2009 | 31.12.2008 | | | | 8 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Käteiset varat | - | 13,4 | - | - | -------------------------------------------------------------------------------- | Tuloksen kautta käypään | | | | | | arvoon | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | arvostettavat | - | 14,9 | - | - | | rahoitusvarat | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävissä olevat | - | 648,6 | 2,9 | 19,0 | | rahoitusvarat | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lainat ja muut saamiset | - | - | - | - | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitusidonnaisen | - | 148,1 | - | - | | vastuuvelan sijoitukset | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut varat | - | 21,5 | -293,6 | -99,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Varat yhteensä | 0,0 | 846,6 | -290,7 | -80,3 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Talletukset | - | - | - | - | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikkeeseen lasketut | - | - | - | - | | velkakirjat | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vastuuvelka | - | 777,2 | - | - | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut velat | - | 11,1 | 194,4 | 219,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Velat yhteensä | 0,0 | 788,3 | 194,4 | 219,8 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Tase | Eliminoinnit | | Konserni | | | | | | yhteensä | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | (milj. euroa) | 31.12.2009 | 31.12.200 | 31.12.2009 | 31.12.2008 | | | | 8 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Käteiset varat | - | -9,7 | 336,5 | 506,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tuloksen kautta käypään | | | | | | arvoon | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | arvostettavat | - | - | 3,6 | 19,5 | | rahoitusvarat | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Myytävissä olevat | -3,6 | -15,8 | 2 662,4 | 3 019,9 | | rahoitusvarat | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lainat ja muut saamiset | -3,7 | -5,7 | 6 204,4 | 5 532,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitusidonnaisen | - | - | - | 148,1 | | vastuuvelan sijoitukset | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut varat | -41,1 | -100,8 | 332,7 | 293,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Varat yhteensä | -48,5 | -132,1 | 9 539,5 | 9 519,9 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Talletukset | -3,7 | -13,6 | 4 760,2 | 5 016,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikkeeseen lasketut | -3,6 | -15,3 | 2 754,5 | 2 118,7 | | velkakirjat | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vastuuvelka | - | - | - | 777,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut velat | -66,8 | -112,3 | 1 641,2 | 1 307,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Velat yhteensä | -74,2 | -141,2 | 9 155,8 | 9 219,7 | -------------------------------------------------------------------------------- Liite 3 Johdannaiset ja taseen ulkopuoliset sitoumukset Johdannaiset 31.12.2009 -------------------------------------------------------------------------------- | Suojaavat johdannaiset (milj. euroa) | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | 31.12.2009 | Nimellismää | Varat, | Velat, | | | rä yhteensä | käyvät | käyvät | | | | arvot | arvot | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyvän arvon suojaus | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Korkosidonnaiset | 2 627,5 | 56,8 | 21,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 2 627,5 | 56,8 | 21,5 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Kassavirran suojaus | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Korkosidonnaiset | 960,0 | 41,8 | 0,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 960,0 | 41,8 | 0,8 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Johdannaissopimukset, jotka on | | | | | arvostettu tuloksen kautta | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Korkosidonnaiset *) | 7 101,0 | 107,3 | 106,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Valuuttasidonnaiset | 191,1 | 3,1 | 2,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakesidonnaiset **) | 112,7 | 0,1 | 0,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut johdannaissopimukset **) | 8,4 | 0,5 | 0,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 7 413,3 | 111,0 | 109,3 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Johdannaissopimukset yhteensä | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Korkosidonnaiset | 10 688,5 | 205,9 | 128,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Valuuttasidonnaiset | 191,1 | 3,1 | 2,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakesidonnaiset | 112,7 | 0,1 | 0,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut johdannaissopimukset | 8,4 | 0,5 | 0,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 11 000,8 | 209,6 | 131,7 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Johdannaissopimukset 31.12.2008 | | | | | Suojaavat johdannaiset (milj. euroa) | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | 31.12.2008 | Nimellismää | Varat, | Velat, | | | rä yhteensä | käyvät | käyvät | | | | arvot | arvot | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyvän arvon suojaus | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Korkosidonnaiset | 1 588,5 | 38,1 | 11,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 1 588,5 | 38,1 | 11,8 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Kassavirran suojaus | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Korkosidonnaiset | 960,0 | 25,4 | 1,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 960,0 | 25,4 | 1,2 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Johdannaissopimukset, jotka on | | | | | arvostettu tuloksen kautta | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Korkosidonnaiset *) | 6 662,2 | 67,0 | 65,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Valuuttasidonnaiset | 255,9 | 4,1 | 4,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakesidonnaiset **) | 192,8 | 1,8 | 0,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut johdannaissopimukset **) | 8,6 | 0,6 | 0,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 7 119,6 | 73,5 | 71,8 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Johdannaissopimukset yhteensä | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Korkosidonnaiset | 9 210,7 | 130,5 | 78,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Valuuttasidonnaiset | 255,9 | 4,1 | 4,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakesidonnaiset | 192,8 | 1,8 | 0,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut johdannaissopimukset | 8,6 | 0,6 | 0,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 9 668,1 | 137,0 | 84,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | *) Korkosidonnaisiin johdannaisiin sisältyvät paikallispankeille välitetyt | | korkosuojat, jotka kolmansien osapuolten kanssa tehtyjen | | back-to-back-suojausten jälkeen olivat 6 744,5 (6 244,8) miljoonaa euroa. | | **) Kaikki osakesidonnaiset ja muut johdannaissopimukset koskevat | | strukturoitujen tuotteiden suojaa. | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Taseen ulkopuoliset sitoumukset -------------------------------------------------------------------------------- | (milj. euroa) | 31.12.200 | 31.12.2008 | | | 9 | | -------------------------------------------------------------------------------- | Asiakkaan puolesta kolmannen hyväksi annetut | | | | sitoumukset | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Takaukset | 49,9 | 54,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut kolmannen hyväksi annetut sitoumukset | 7,3 | 7,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Asiakkaan hyväksi tehdyt peruuttamattomat | | | | sitoumukset | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyttämättömät luottojärjestelyt | 510,9 | 459,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut kolmannen hyväksi annetut sitoumukset | - | 12,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Taseen ulkopuoliset sitoumukset | 568,1 | 533,5 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Liite 4 Pankkikonsernin riskipositiot Pankkikonsernin vakavaraisuus ja pankkitoiminnan vastuut -------------------------------------------------------------------------------- | (milj. euroa) | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteenveto | 12/200 | 9/2009 | 6/2009 | 3/2009 | 12/2008 | | | 9 | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Ensisijaiset omat varat | 329,0 | 324,5 | 312,9 | 300,5 | 309,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Toissijaiset omat varat | 222,8 | 222,2 | 185,1 | 173,6 | 143,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Omat varat | 551,8 | 546,7 | 498,0 | 474,1 | 452,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Luotto- ja | 3 | 3 220,7 | 3 122,2 | 3 062,8 | 3 040,5 | | vastapuoliriskien | 147,5 | | | | | | riskipainotettu määrä | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Markkinariskien | - | - | - | - | - | | riskipainotettu määrä 1) | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Operatiivisten riskien | 312,7 | 272,7 | 272,7 | 272,7 | 272,7 | | riskipainotettu määrä | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Riskipainotetut erät | 3 | 3 493,4 | 3 394,8 | 3 335,5 | 3 313,2 | | yhteensä | 460,2 | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vakavaraisuusaste, % | 15,9 | 15,7 | 14,7 | 14,2 | 13,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | Ensisijaisten omien varojen | 9,5 | 9,3 | 9,2 | 9,0 | 9,3 | | suhde, % | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Minimipääomavaade | 276,8 | 279,5 | 271,6 | 266,8 | 265,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Pääomapuskuri (omien | 275,0 | 267,3 | 226,4 | 207,3 | 187,3 | | varojen ja minimivaateen | | | | | | | erotus) | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- 1) Ei pääomavaadetta pienen kaupankäyntivaraston vuoksi ja koska nettovaluuttapositioiden yhteenlaskettu määrä on vähemmän kuin 2 % omista varoista. -------------------------------------------------------------------------------- | | | | | (milj. euroa) | -------------------------------------------------------------------------------- | Omat varat | 12/200 | 9/2009 | 6/2009 | 3/2009 | 12/2008 | | | 9 | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakepääoma | 163,0 | 163,0 | 163,0 | 163,0 | 163,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahastot | 44,6 | 44,6 | 44,6 | 44,6 | 44,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähemmistön osuus | 32,7 | 30,0 | 30,2 | 24,0 | 24,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | Edellisten tilikausien | 70,7 | 70,7 | 70,7 | 70,7 | 93,5 | | voitto | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden voitto | 38,0 | 31,4 | 17,4 | 6,7 | 9,2 | -------------------------------------------------------------------------------- | ./. osinkovaraus | -12,9 | -7,5 | -5,0 | - | -0,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 336,0 | 332,1 | 320,8 | 309,0 | 334,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | ./. aineettomat hyödykkeet | -7,0 | -7,5 | -8,0 | -8,4 | -8,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | ./. vakuutusyhtiöomistus | - | - | - | - | -17,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Ensisijaiset omat varat | 329,0 | 324,5 | 312,9 | 300,5 | 309,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Käyvän arvon rahasto | 13,3 | 14,9 | -16,3 | -21,6 | -47,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut toissijaiset omat | 45,0 | 45,0 | 45,0 | 45,0 | 45,0 | | varat | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vastuudebentuurit | 164,5 | 162,3 | 156,4 | 150,3 | 163,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | ./. vakuutusyhtiöomistus | - | - | - | - | -17,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Toissijaiset omat varat | 222,8 | 222,2 | 185,1 | 173,6 | 143,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Omat varat yhteensä | 551,8 | 546,7 | 498,0 | 474,1 | 452,4 | -------------------------------------------------------------------------------- Riskipainetut sitoumukset, luotto- ja vastapuoliriskit -------------------------------------------------------------------------------- | Kokonaisvastuut 12/2009 | | | (milj. euroa) | -------------------------------------------------------------------------------- | Riskipaino | Taseen varat | Taseen | Yhteensä | | | | ulkopuoliset | | | | | sitoumukset | | -------------------------------------------------------------------------------- | 0 % | 1 237,9 | 33,5 | 1 271,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | 10 % | 1 158,8 | - | 1 158,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | 20 % | 1 205,9 | 271,0 | 1 477,0 | -------------------------------------------------------------------------------- | 35 % | 4 528,9 | 88,0 | 4 616,9 | -------------------------------------------------------------------------------- | 50 % | - | 0,6 | 0,6 | -------------------------------------------------------------------------------- | 75 % | 586,4 | 76,7 | 663,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | 100 % | 621,9 | 97,5 | 719,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | 150 % | 12,4 | 0,7 | 13,1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 9 352,3 | 568,1 | 9 920,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Johdannaiset *) | 268,4 | - | 268,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 9 620,7 | 568,1 | 10 188,8 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Riskipainotetut sitoumukset, Basel 2 | | | (milj. | | | | | euroa) | -------------------------------------------------------------------------------- | Riskipaino | 12/2009 | 9/2009 | 6/2009 | 3/2009 | 12/2008 | -------------------------------------------------------------------------------- | 0 % | - | - | - | - | - | -------------------------------------------------------------------------------- | 10 % | 115,9 | 111,3 | 101,6 | 89,7 | 80,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | 20 % | 252,5 | 341,9 | 291,8 | 290,8 | 335,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | 35 % | 1 596,8 | 1 567,2 | 1 516,6 | 1 470,1 | 1 421,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | 50 % | 0,1 | 4,8 | 3,5 | 3,0 | 2,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | 75 % | 466,1 | 457,8 | 447,2 | 439,1 | 426,7 | -------------------------------------------------------------------------------- | 100 % | 673,3 | 694,0 | 702,5 | 720,9 | 720,8 | -------------------------------------------------------------------------------- | 150 % | 19,1 | 22,4 | 32,7 | 24,0 | 11,3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 3 123,7 | 3 199,6 | 3 096,0 | 3 037,6 | 2 998,4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Johdannaiset | 23,8 | 21,1 | 26,2 | 25,2 | 42,1 | | *) | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 3 147,5 | 3 220,7 | 3 122,2 | 3 062,8 | 3 040,5 | -------------------------------------------------------------------------------- | *) koskee johdannaissopimusten luottovasta-arvoa | -------------------------------------------------------------------------------- Operatiivisten riskien riskipainotettu määrä -------------------------------------------------------------------------------- | Vuosi | 200 | 200 | 200 | 200 | | 12/20 | 9/200 | 6/200 | 3/200 | 12/20 | | | 6 | 7 | 8 | 9 | | 09 | 9 | 9 | 9 | 08 | -------------------------------------------------------------------------------- | Bruttotuo | 140 | 145 | 150 | 204 | | | | | | | | tot | ,6 | ,2 | ,5 | ,7 | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | - 3 | | | 145 | 166 | | | | | | | | vuoden | | | ,4 | ,8 | | | | | | | | keskiarvo | | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Operatiiv | | | | | | 25,0 | 21,8 | 21,8 | 21,8 | 21,8 | | isen | | | | | | | | | | | | riskin | | | | | | | | | | | | pääomavaa | | | | | | | | | | | | de | | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Riskipain | | | | | | 312,7 | 272,7 | 272,7 | 272,7 | 272,7 | | otettu | | | | | | | | | | | | määrä, | | | | | | | | | | | | Basel 2 | | | | | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- 15 %:n pääomavaade on laskettu määritelmästä viimeisten kolmen vuoden bruttotuotot keskimäärin x riskipainokerroin 8 % Tämä raportti ei ole ollut ulkoisen tilintarkastuksen kohteena. Helsinki 15.2.2010 Aktia Pankki Oyj Hallitus Aktia Pankki Oyj PL 207 Mannerheimintie 14 00101 Helsinki Puh. 010 247 5000 Faksi 010 247 6356 Toimitusjohtaja Jussi Laitinen, puh. 010 247 5000 Varatoimitusjohtaja, CFO Stefan Björkman,puh. 010 247 5000 Sijoittajasuhdevastaava Anna Gabrán,puh.010 247 6501 ir (at) aktia.fi Y-tunnus 2181702-8 BIC/S.W.I.F.T. HELSFIHH Sijoittajasuhteet PL 207 Mannerheimintie 14 A 00101 Helsinki Puh. 010 247 5000 Verkkopalvelu: www.aktia.fi Yhteydenotot: aktia (at) aktia.fi Sähköpostilogiikka: etunimi.sukunimi (at) aktia.fi Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki tiedotusvälineet www.aktia.fi |
|||
|