|
|||
2010-02-10 07:00:00 CET 2010-02-10 07:03:16 CET REGULATED INFORMATION Tieto Oyj - TilinpäätöstiedoteTiedon osavuosikatsaus 4/2009 (1.1. - 31.12.) ja tilinpäätöstiedote 2009 - Kannattavuuden paraneminen jatkui neljännellä neljännekselläTieto Oyj OSAVUOSIKATSAUS 10.2.2010, klo 8.00 Pdf-versio tiedotteesta on luettavissa oheisen linkin kautta: http://hugin.info/3114/R/1382207/341384.pdf Katsauksen pääkohdat - loka-joulukuu * Liikevaihto laski 10 % ja oli 440,6 (492,0) milj. euroa. Valuuttakurssimuutoksilla ei ollut merkittävää vaikutusta liikevaihtoon. * Liikevoitto oli 33,7 (23,6) milj. euroa eli 7,6 % (4,8) liikevaihdosta. * Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 38,5 (42,4) milj. euroa eli 8,7 % (8,6) liikevaihdosta. * Voitto verojen jälkeen oli 25,7 (1,8) milj. euroa. * Liiketoiminnan rahavirta oli 71,7 (78,2) milj. euroa. * Tehostamistoimet etenivät suunnitelmien mukaan vuosineljänneksen aikana. Yhtiön kustannuspohja aleni tavoitteiden mukaisesti 70 milj. euroa koko vuonna. Katsauksen pääkohdat - tammi-joulukuu * Liikevaihto laski 9 % ja oli 1 706,3 (1 865,7) milj. euroa. Paikallisissa valuutoissa liikevaihto laski 6 %. * Liikevoitto oli 75,3 (111,6) milj. euroa eli 4,4 % (6,0) liikevaihdosta. * Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 108,0 (149,9) milj. euroa eli 6,3 % (8,0) liikevaihdosta. * Voitto verojen jälkeen oli 55,1 (60,5) milj. euroa. * Liiketoiminnan rahavirta oli 126,4 (191,0) milj. euroa. * Osinkoehdotus: 0,50 (0,50) euroa osakkeelta. * Tieto arvioi vuoden 2010 liikevaihtonsa seuraavan yhtiölle keskeisten tietotekniikkamarkkinoiden kehitystä ja liikevoiton paranevan vuodesta 2009. +--------------------------------------------+----------+------+-------+-------+ | | |10-12 | 1-12| 1-12| | |10-12 2009| | | | | | | 2008 | 2009| 2008| +--------------------------------------------+----------+------+-------+-------+ |Liikevaihto, milj. euroa | 440,6| 492,0|1 706,3|1 865,7| +--------------------------------------------+----------+------+-------+-------+ |Liikevaihdon muutos, % | -10| 0| -9| 5| +--------------------------------------------+----------+------+-------+-------+ |Liikevoitto, milj. euroa | 33,7| 23,6| 75,3| 111,6| +--------------------------------------------+----------+------+-------+-------+ |Liikevoitto, % liikevaihdosta | 7,6| 4,8| 4,4| 6,0| +--------------------------------------------+----------+------+-------+-------+ |Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä, | 38,5| 42,4| 108,0| 149,9| |milj. euroa | | | | | +--------------------------------------------+----------+------+-------+-------+ |Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä, % | 8,7| 8,6| 6,3| 8,0| |liikevaihdosta | | | | | +--------------------------------------------+----------+------+-------+-------+ |Voitto verojen jälkeen, milj. euroa | 25,7| 1,8| 55,1| 60,5| +--------------------------------------------+----------+------+-------+-------+ |Liiketoiminnan rahavirta, milj. euroa | 71,7| 78,2| 126,4| 191,0| +--------------------------------------------+----------+------+-------+-------+ |Osakekohtainen tulos, euroa | 0,36| 0,02| 0,77| 0,83| +--------------------------------------------+----------+------+-------+-------+ Toimitusjohtaja Hannu Syrjälä:"Vuoden 2009 viimeinen neljännes oli Tiedossa kaksijakoinen - paransimme kannattavuuttamme vuoden edellisiltä neljänneksiltä, mutta samanaikaisesti liikevaihtomme lasku jatkui liiketoiminnan pienempien volyymien ja hintapaineen johdosta. Viimeisen neljänneksen aikana saavuttamamme liikevoittoprosentti, 7,6 % liikevaihdosta, on tulosta suunniteltujen tehostamistoimien kurinalaisesta toteuttamisesta. Kannattavuuden parantaminen on myös jatkossa keskeisessä asemassa, mutta siirrämme painopistettä liiketoiminnan kasvuun. Vuosi 2009 oli kokonaisuudessaan poikkeuksellisen haastava. Otimme käyttöön uuden toimintamallin ja liiketoiminnan rakenteen, ja samanaikaisesti teimme lujasti töitä vähentääksemme laskevan kysynnän kielteistä vaikutusta yhtiöön. Huolimatta vaikeista markkinaolosuhteista saavutimme monet vuodelle 2009 asettamamme tavoitteet. Sen lisäksi, että alensimme kustannuksiamme ja paransimme toimintamme tehokkuutta, kasvatimme resurssejamme suotuisan kustannustason maissa suunnitelmien mukaisesti. Vuoden 2009 loppuun mennessä saavutimme 70 milj. euron säästötavoitteemme ja 30 % henkilöstöstämme työskenteli suotuisan kustannustason maissa. Viimeisten kahden vuoden aikana tehdyn työn ansiosta Tieto on nyt paljon vahvempi yhtiö kuin aiemmin ja asemoitunut hyvin vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin." MARKKINAT Pohjoismaisten, Tiedolle keskeisten tietotekniikan palvelumarkkinoiden arvioidaan supistuneen 5 % vuonna 2009. Tietotekniikan palvelumarkkinoiden kahtiajakoisuus jatkui koko vuoden ajan. Markkinatilanne vaikutti huomattavasti projektipalveluihin, mutta ulkoistusmarkkinat olivat edelleen aktiiviset, kun yritysten pyrkimykset saavuttaa kustannussäästöjä ja parantaa kannattavuuttaan avasivat uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Vuonna 2009 tietotekniikkapalvelujen kysyntä oli hyvällä tasolla julkisessa hallinnossa sekä terveydenhuollossa ja hyvinvointipalveluissa, kun taas tietoliikennesektori, valmistava teollisuus ja finanssitoimiala, etenkin Isossa-Britanniassa, olivat haastavia uusien tietotekniikkainvestointien ollessa erittäin alhaisella tasolla. Vuoden 2009 loppua kohden markkinoilla näkyi merkkejä kiinnostuksesta kasvua ja uutta liiketoimintaa tukevia tietotekniikkainvestointeja kohtaan. Aktiivisuuden lisääntyminen näkyy kuitenkin kasvussa viiveellä. Tietoliikennesektorilla markkinat olivat erityisen vaikeat vuonna 2009, mutta niiden uskotaan saavuttaneen pohjansa vuoden vaihteessa. Toisaalta markkinoilla ei ole näkyvissä merkkejä nopeasta, vahvasta elpymisestä. Suotuisan kustannustason resurssien merkitys on kasvanut, kun asiakkaat siirtävät ydinliiketoimintojaan ja päätöksentekoaan Aasiaan, etenkin Kiinaan ja Intiaan. Finanssitoimialalla markkinat olivat haastavat vuonna 2009, mutta alkoivat vakiintua vuoden loppua kohti mentäessä. Kilpailu on kuitenkin kovaa, ja kustannussäästöjen odotetaan jatkossakin olevan tärkeä kriteeri tietotekniikkainvestoinneista päätettäessä. Ulkoistaminen on tärkein kasvun lähde etenkin Ruotsissa, mutta kysyntä on lisääntynyt myös tuoteliiketoiminnassa. Suomen finanssitoimialalla innovatiivisten, verkkopohjaisten, asiakashallintaa tukevien ratkaisujen kysyntä kasvaa. Isossa-Britanniassa ja Venäjällä finanssitoimiala on edelleen haastava. Aasialaiset kilpailijat ovat olleet läsnä Pohjoismaissa jo jonkin aikaa ja pakottaneet eurooppalaiset tietotekniikkayritykset nopeuttamaan tuotantonsa siirtämistä suotuisan kustannustason maihin. Riittävistä resursseista suotuisan kustannustason maissa on tullut yhä oleellisempi kilpailutekijä. Hintapaine oli kovaa vuoden aikana. Ulkoistusmarkkinoiden ja uusien palvelumallien markkinoiden odotetaan jatkuvan vahvoina vuonna 2010. Suurempien, uusien tietotekniikkaprojektien markkinoiden odotetaan vilkastuvan vasta vuoden 2010 toisella puoliskolla. Markkinoiden kehitys maittain Suomessa ulkoistusliiketoiminnan markkinat jatkavat kasvuaan. Myös projektiliiketoiminnassa on havaittavissa elpymisen merkkejä, mikä ennustaa kasvua vuoden 2010 toisella puoliskolla. Tietotekniikkapalvelujen kysynnän odotetaan pysyvän hyvällä tasolla sähkö-, terveydenhuolto- ja hyvinvointipalvelualoilla, mutta julkisella sektorilla ministeriöiden tietotekniikkabudjetteja supistetaan vuonna 2010. Sähkötoimialalla mittareiden automaattinen lukeminen on merkittävin kasvutekijä, sillä 80 %:iin kotitalouksista täytyy asentaa älykkäät mittarit vuoteen 2013 mennessä. Finanssi- ja tietoliikennesektoreilla markkinoiden odotetaan elpyvän vähitellen vuonna 2010. Ruotsissa tietotekniikkamarkkinat ovat vakiintumassa. Uusia ulkoistusmahdollisuuksia on avautunut etenkin finanssitoimialalla ja julkisella sektorilla. Tarjouspyyntöjen määrä kasvaa, mutta sopimusuudistuksissa hintakilpailu on edelleen kovaa. Valmistavassa teollisuudessa ei vielä ole näkyvissä merkkejä elpymisestä. Suomen ja Ruotsin ulkopuolella laskusuhdanne on vaikuttanut tietotekniikkamarkkinoihin kielteisesti, mutta vaikutukset vaihtelevat maittain. Yleisesti ottaen tilanne on vaikuttanut voimakkaimmin tietoliikennesektoriin. Laskusuhdanne on vaikuttanut merkittävästi Saksaan. Autoteollisuuden ja tietoliikenteen tuotekehitystoiminnan markkinat heikentyivät vuonna 2009, ja tietotekniikkapalvelujen kysyntä näillä sektoreilla on ollut heikkoa. Vuonna 2010 kasvua odotetaan ulkoistusliiketoiminnassa, kun taloudellinen tilanne pakottaa yritykset tehostamaan toimintaansa edelleen. Energia- ja terveydenhuoltosektorien odotetaan kehittyvän myönteisesti. Norjassa paikalliset tietotekniikkamarkkinat heikkenivät vuonna 2009 siitä huolimatta, että taantuma on vaikuttanut Norjan talouteen vähemmän kuin muihin Euroopan markkinoihin. Tämän suuntauksen ei odoteta muuttuvan lähitulevaisuudessa. Tietotekniikan kysyntä öljy- ja kaasumarkkinoilla on tällä hetkellä kohtuullisella tasolla. Norjan finanssitoimiala noudattelee alan yleistä suuntausta, ja vahvimman alueen muodostavat pääomamarkkinasovellukset. LIIKETOIMINTAOSTOT JA MERKITTÄVIMMÄT SOPIMUKSET TAMMI-JOULUKUUSSA Tieto myi osuutensa TietoSaab Systems Oy:ssä kesäkuussa. Tiedon omistus oli aiemmin 60 % ja Saabin 40 %. Vuonna 2008 TietoSaab Systemsin liikevaihto oli 9,3 milj. euroa. Tieto kirjasi kaupasta 4,9 milj. euron myyntivoiton toisella neljänneksellä. Kesäkuussa Tieto teki sopimuksen, jonka perusteella se osti 20 % TKP Tieto Oy:n osakkeista. Yhtiön koko osakekanta siirtyi Tiedolle heinäkuun alussa. TKP Tieto oli aiemmin yhteisyritys, jonka omistivat Tieto (80 %) ja suomalaiset eläkevakuutuslaitokset (20 %). Vuonna 2008 TKP Tiedon liikevaihto oli noin 32 milj. euroa ja henkilöstömäärä 211. Lokakuussa Tieto ja Nokia Siemens Networks solmivat globaalin tietotekniikan palvelusopimuksen, joka kattaa sovellushallinnan palveluja liittyen Nokia Siemens Networksin tuotekehitystoimintaan sekä asiakaspalvelusovelluksiin. Osana sopimusta noin 75 Nokia Siemens Networksin työntekijää on siirtynyt Tiedon palvelukseen. Näistä työntekijöistä 40 työskentelee Suomessa, 25 Kiinassa ja Intiassa ja noin 10 muissa Euroopan maissa. Marraskuussa Tieto sopi uuden maksuosuusjärjestelmän toimittamisesta Kuntien eläkevakuutukselle (Keva) vuoden 2012 loppuun mennessä. Toimitukseen sisältyy maksuosuusjärjestelmän rakentaminen määrittelystä käyttöönottoon. Joulukuussa Tieto ja Metsäliitto-konserni solmivat uuden kolmivuotisen tietotekniikan palvelusopimuksen. Sopimuksen piiriin kuuluvat M-real, Metsä-Botnia ja Metsäliitto Osuuskunta. Sopimukset astuvat voimaan 1.7.2010. Joulukuun lopussa Tieto osti 11,2 % latvialaisen TietoEnator Alise SIA:n osakkeista ja omistaa tämän jälkeen yhtiön koko osakekannan. Tieto solmi myös useita muita tärkeitä sopimuksia vuoden aikana, esimerkiksi sopimukset sovellushallintapalveluista Elisan kanssa ja IT-infrastruktuuripalveluista Itellan ja Metson kanssa. TILAUSKANTA Tilauskanta oli kauden lopussa 1 259 (1 124) milj. euroa. Luku sisältää vain sitovasti tilattuja palveluja. Vuoden 2010 aikana tilauskannasta arvioidaan laskutettavan 63 % (54). TEHOSTAMISTOIMENPITEET Sopeuttaakseen toimintaansa heikkoon markkinatilanteeseen Tieto käynnisti tehostamistoimenpiteitä vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä. Tavoitteena oli saavuttaa 100 milj. euron vuotuiset kustannussäästöt, joista noin 70 milj. euron arvioitiin toteutuvan vuonna 2009. Tehostamistoimenpiteiden tehokkaan toteutuksen tuloksena yhtiö saavutti 70 milj. euron säästötavoitteensa. Luvusta on eliminoitu valuuttakurssien vaikutukset. Noin puolet säästöistä tulee henkilöstökulujen vähenemisestä, noin 20 % alihankinnan vähentämisestä ja noin 25 % liiketoiminnan kustannusten alenemisesta. Vuonna 2009 Tieto kirjasi tehostamistoimenpiteisiin liittyviä kuluja yhteensä 50,8 milj. euroa, joista 4,8 milj. euroa neljännellä neljänneksellä. Vuonna 2010 yhtiö jatkaa rakenteensa kehittämistä sekä toimintojen siirtämistä suotuisan kustannustason maihin. Muutoksista aiheutuu kertaluonteisia kustannuksia, mutta yhtiö arvioi niiden olevan merkittävästi alhaisemmat kuin vuonna 2009. TALOUDELLINEN TULOS LOKA-JOULUKUUSSA Neljännen neljänneksen liikevaihto laski 10 % ja oli 440,6 (492,0) milj. euroa. Valuuttakurssimuutoksilla ei ollut merkittävää vaikutusta liikevaihtoon. Ulkoistusliiketoiminta oli melko vilkasta, mutta projektiliiketoiminnan liikevaihto oli edelleen alhaisella tasolla. Liikevaihto laski useimmilla asiakastoimialoilla. Julkinen sektori ja kauppa menestyivät hyvin, ja niiden liikevaihto kasvoi neljännellä neljänneksellä. Neljännen neljänneksen liikevoitto oli 33,7 (23,6) milj. euroa eli 7,6 % (4,8) liikevaihdosta. Liikevoittoon sisältyi nettomääräisesti 4,8 milj. euroa (negatiivinen) kertaluonteisia eriä, jotka liittyvät tehostamistoimenpiteisiin pääasiassa Tieto Internationalissa. Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 38,5 (42,4) milj. euroa eli 8,7 % (8,6) liikevaihdosta. Liikevoittoprosentti parani vuoden 2009 kolmelta ensimmäiseltä neljännekseltä kaikissa maasegmenteissä. Neljännen neljänneksen nettorahoituskustannukset olivat 1,5 (17,0) milj. euroa. Nettokorkokustannukset olivat 1,9 (2,5) milj. euroa ja valuuttakursseihin liittyvät nettovoitot 0,6 (nettotappiot 16,7) milj. euroa. Muut rahoitustuotot ja -kulut olivat 0,2 (2,2) milj. euroa. Neljännen neljänneksen osakekohtainen tulos oli 0,36 (0,02) euroa. Liukuva 12 kuukauden sijoitetun pääoman tuotto (ROCE) oli 16,8 % ja oman pääoman tuotto (ROE) 11,0 %. Taloudellinen tulos maittain +--------------+------------+------------+-------+--------------+--------------+ | |Liikevaihto | Liikevaihto| | | | | | | | | Liikevoitto | Liikevoitto | | |10-12/2009, |10-12/2008, | | | | | | | |Muutos,| 10-12/2009, %| 10-12/2008, %| | | milj. euroa|milj. euroa | %|liikevaihdosta|liikevaihdosta| +--------------+------------+------------+-------++-------------+--------------+ |Suomi | 233| 239| -3| 14,6| 11,9| +--------------+------------+------------+--------+-------------+--------------+ |Ruotsi | 125| 141| -11| 6,3| 12,5| +--------------+------------+------------+--------+-------------+--------------+ |International | 139| 152| -9| 2,0| -0,6| +--------------+------------+------------+--------+-------------+--------------+ |Konsernin | | | | | | |sisäiset | -56| -40| | | | |eliminoinnit | | | | | | +--------------+------------+------------+--------+-------------+--------------+ |Yhteensä | 441| 492| -10| 7,6| 4,8| +--------------+------------+------------+--------+-------------+--------------+ Suomessa liikevaihto laski 3 %. Suurin lasku tapahtui finanssisektorilla, ja se johtui lähinnä erään merkittävän asiakkaan epätavallisen korkeasta vertailuluvusta. Finanssiliiketoiminta Suomessa oli sinänsä edelleen vakaata neljännellä neljänneksellä. Tieto solmi useita uusia ulkoistussopimuksia, joista esimerkkeinä sopimukset Nokia Siemens Networksin ja Metson kanssa, minkä ansiosta tilauskanta on hyvä. Tehostamisohjelmien johdosta henkilöstö-, alihankinta- ja liiketoimintakustannukset laskivat ja kannattavuus parani neljännellä neljänneksellä. Liikevoitto oli 34,0 (28,3) milj. euroa. Ruotsissa liikevaihto laski 11 %. Paikallisessa valuutassa lasku oli 10 %. Noin puolet liikevaihdon laskusta johtui tietoliikennesektorin heikosta kehityksestä. Lähes 40 % Tiedon Ruotsin liikevaihdosta tulee tältä sektorilta. Liikevoitto laski 7,9 (17,6) milj. euroon, mikä johtui pääasiassa liikevaihdon laskusta. Tehostamistoimenpiteiden ansiosta kannattavuus kuitenkin parani vuoden 2009 kolmelta ensimmäiseltä neljännekseltä. Tieto Internationalin liikevaihto laski 9 %, mikä johtui alentuneesta kysynnästä etenkin Tanskan ja Saksan tietoliikennesektorilla sekä Ison-Britannian finanssisektorilla. Tieto on uudelleenjärjestellyt kansainvälistä liiketoimintaansa vuoden aikana, mikä on parantanut kannattavuutta. Neljännen neljänneksen liikevoitto oli 2,7 (-0,9) milj. euroa, ilman kertaluonteisia eriä 7,8 (1,3) milj. euroa. Liikevoitto ilman kertaluoteisia eriä oli 5,6 % (0,9) liikevaihdosta. Liikevaihto asiakastoimialoittain +----------------------+------------+------------+---------+ | | Liikevaihto| Liikevaihto| | | | | | | | |10-12/2009, |10-12/2008, | | | | | | | | | milj. euroa| milj. euroa|Muutos, %| +----------------------+------------+------------+---------+ |Tietoliikenne | 149| 162| -8| +----------------------+------------+------------+---------+ |Finanssi | 89| 105| -15| +----------------------+------------+------------+---------+ |Muut asiakastoimialat | 203| 226| -10| +----------------------+------------+------------+---------+ |Yhteensä | 441| 492| -10| +----------------------+------------+------------+---------+ Tietoliikennesektorilla Tiedon liikevaihto laski 8 %. Suurin osa liikevaihdon laskusta johtuu tilauskannan alentuneesta volyymista ja hintojen laskusta. Kannattavuus parani vuoden 2009 edelliseltä kahdelta neljännekseltä Tiedon lisättyä resurssejaan suotuisan kustannustason maissa. Kannattavuus oli kuitenkin edelleen epätyydyttävällä tasolla. Finanssisektorilla liikevaihto laski 15 %. Liikevaihto laski eniten Suomessa, missä lasku johtui pääasiassa erään merkittävän asiakkaan epätavallisen korkeasta vertailuluvusta. Isossa-Britanniassa liikevaihdon lasku on jatkunut. Pääomamarkkinoiden tuotteet olivat vahvin alue, mikä johtuu osittain säädösmuutoksista. Liikevaihdon laskusta huolimatta liikevoitto oli samalla tasolla kuin vuoden 2008 vastaavalla neljänneksellä. Tämä johtui hyvästä käyttöasteesta sekä tehostamistoimenpiteistä. Muiden asiakastoimialojen liikevaihto laski 10 %. Valmistava teollisuus oli heikoin alue neljänneksen aikana, mutta julkisen sektorin hyvä kehitys jatkui. Muiden asiakastoimialojen kannattavuus oli kokonaisuudessaan hyvällä tasolla. Tiedon raportoinnissa muut asiakastoimialat kattavat terveydenhuolto- ja hyvinvointisektorin, metsä- ja energiateollisuuden, valmistavan ja autoteollisuuden, julkisen sektorin sekä kaupan ja logistiikan asiakkaat. TALOUDELLINEN TULOS TAMMI-JOULUKUUSSA Koko vuoden liikevaihto laski 9 % ja oli 1 706,3 (1 865,7) milj. euroa. Heikentyneet valuutat, ennen kaikkea Ruotsin kruunu, vaikuttivat kielteisesti euromääräiseen liikevaihtoon. Paikallisissa valuutoissa liikevaihto laski 6 %. Ulkoistusliiketoiminta oli edelleen aktiivista, mutta uusien hankkeiden markkinat olivat heikot koko vuoden ajan. Liikevaihto laski useimmilla asiakastoimialoilla. Lasku oli voimakkainta valmistavassa teollisuudessa sekä tietoliikenne- ja finanssisektoreilla. Palvelusektoreilla eli terveydenhuolto- ja hyvinvointisektorilla, julkisella sektorilla sekä kaupan alalla kehitys oli vakaampaa. Koko vuoden liikevoitto oli 75,3 (111,6) milj. euroa eli 4,4 % (6,0) liikevaihdosta. Lukuun sisältyy nettomääräisesti 32,7 milj. euroa (negatiivinen) kertaluoteisia eriä, joihin sisältyy 50,8 milj. euroa tehostamistoimenpiteisiin liittyviä kertaluonteisia kuluja ja 18,1 milj. euroa kertaluonteisia tuottoja. Kertaluonteisiin tuottoihin sisältyy 4,9 milj. euron myyntivoitto TietoSaabin kaupasta Suomessa ja 13,2 milj. euron tuotto, joka johtuu muutoksesta Tieto Internationalin tuottojen tulouttamisessa. Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 108,0 (149,9) milj. euroa eli 6,3 % (8,0) liikevaihdosta. Yhtiö on sopeuttanut toimintaansa vuoden aikana ja vähentänyt henkilöstön määrää yhtiön päämarkkinoilla. Koska liikevaihto kuitenkin laski nopeammin kuin kustannukset, kannattavuus kääntyi nousuun vasta vuoden toisella puoliskolla. Ilman kertaluoteisia eriä kaikkien maa- ja toimialasegmenttien liikevoittoprosentti oli positiivinen. Koko vuoden nettorahoituskustannukset olivat 5,0 (29,2) milj. euroa. Nettokorkokustannukset olivat 7,3 (9,3) milj. euroa ja kertaluonteiset valuuttakurssivoitot 2,9 (tappiot 21,2) milj. euroa, joista 4,0 milj. euroa oli realisoitumattomia tappioita. Tieto on luokitellut uudelleen sisäiset pitkäaikaiset lainansa ruotsalaisille tytäryhtiöille nettoinvestoinneiksi ulkomaiseen liiketoimintaan. Kaikki näihin investointeihin liittyvät toteutumattomat valuuttakurssivoitot ja -tappiot kirjataan suoraan omaan pääomaan. Tämä muutos vaikuttaa merkittävästi näiden realisoitumattomien tappioiden määrään. Muut rahoitustuotot ja -kulut olivat 0,6 (1,3) milj. euroa. Koko vuoden osakekohtainen tulos oli 0,77 (0,83) euroa. Liukuva 12 kuukauden sijoitetun pääoman tuotto (ROCE) oli 16,8 % ja oman pääoman tuotto (ROE) 11,0 %. Taloudellinen tulos maittain +--------------+-----------+-----------+--------+---------------+--------------+ | |Liikevaihto|Liikevaihto| | | | | | | | | Liikevoitto| Liikevoitto | | |1-12/2009, |1-12/2008, | | | | | | | | Muutos,| 1-12/2009, %| 1-12/2008, %| | |milj. euroa|milj. euroa| %| liikevaihdosta|liikevaihdosta| +--------------+-----------+-----------+--------+---------------+--------------+ |Suomi | 888| 900| -1| 12,4| 12,7| +--------------+-----------+-----------+--------+---------------+--------------+ |Ruotsi | 463| 548| -16| -0,6| 8,9| +--------------+-----------+-----------+--------+---------------+--------------+ |International | 553| 572| -3| -1,3| 0,7| +--------------+-----------+-----------+--------+---------------+--------------+ |Konsernin | | | | | | |sisäiset | -197| -155| | | | |eliminoinnit | | | | | | +--------------+-----------+-----------+--------+---------------+--------------+ |Yhteensä | 1 706| 1 866| -9| 4,4| 6,0| +--------------+-----------+-----------+--------+---------------+--------------+ Suomessa liikevaihto laski 1 %:n. Uusien ulkoistussopimusten markkinat kehittyivät vahvasti, ja Tieto solmi useita uusia sopimuksia ja uusi vanhoja sopimuksia, mikä kompensoi heikkojen projektipalvelumarkkinoiden vaikutusta liikevaihtoon. Haastavista markkinaolosuhteista ja kustannusten noususta huolimatta kannattavuus oli lähes samalla tasolla kuin vuonna 2008. Liikevoitto oli 110,3 (114,2) milj. euroa sisältäen yhteensä 2,2 milj. euroa (negatiivinen) kertaluonteisia eriä. Ruotsissa liikevaihto laski 16 %. Paikallisessa valuutassa lasku oli 9 %. Valuuttakurssimuutosten lisäksi liikevaihdon lasku johtui ennen kaikkea tietoliikennesektorin heikosta kehityksestä. Lähes 40 % Tiedon Ruotsin liikevaihdosta tulee tältä sektorilta. Liiketulos oli -2,7 (+48,7) milj. euroa, mikä johtui liikevaihdon laskusta ja 20,9 milj. euron tehostamistoimenpiteisiin liittyvistä kertaluonteisista kuluista. Kannattavuus kääntyi selkeään nousuun vuoden 2009 toisella puoliskolla. Tieto Internationalin liikevaihto laski 3 %, mikä johtui kysynnän laskusta etenkin Tanskan ja Saksan tietoliikennesektorilla ja Ison-Britannian finanssisektorilla sekä projektipalveluiden suhteellisen suuresta osuudesta tässä maasegmentissä. Liikevaihtoon sisältyy 13,2 milj. euron kertaluoteinen tuotto johtuen muutoksesta tuottojen tulouttamisessa. Ilman tätä tuottoa ja valuuttakurssimuutosten vaikutusta liikevaihto laski 4 %. Liiketulos oli -7,1 (+3,8) milj. euroa, johon sisältyy 21,3 milj. euroa tehostamistoimenpiteisiin liittyviä kertaluonteisia kustannuksia ja 13,2 milj. euron kertaluonteinen tuotto. Ilman kertaluonteisia eriä liikevoitto oli 0,2 % (1,8) liikevaihdosta. Tehostamistoimenpiteet ovat kompensoineet negatiivista kehitystä, ja kannattavuus on parantunut tasaisesti vuoden loppua kohden. Liikevaihto asiakastoimialoittain +----------------------+-----------+------------+---------+ | |Liikevaihto| Liikevaihto| | | | | | | | |1-12/2009, | 1-12/2008, | | | | | | | | |milj. euroa|milj. euroa |Muutos, %| +----------------------+-----------+------------+---------+ |Tietoliikenne | 582| 648| -10| +----------------------+-----------+------------+---------+ |Finanssi | 359| 402| -11| +----------------------+-----------+------------+---------+ |Muut asiakastoimialat | 766| 816| -6| +----------------------+-----------+------------+---------+ |Yhteensä | 1 706| 1 866| -9| +----------------------+-----------+------------+---------+ Tietoliikennesektorilla Tiedon liikevaihto laski 10 %. Suurin osa liikevaihdon laskusta johtuu pienemmästä tilauskannan volyymista. Lisäksi yli kaksi prosenttiyksikköä laskusta johtuu valuuttakurssien heikentymisestä. Kilpailu tietoliikennesektorilla on kiristynyt entisestään, mikä korostaa suotuisan kustannustason maiden resurssien merkitystä. Tieto on jatkuvasti lisännyt resurssejaan suotuisan kustannustason maissa, mutta voidakseen vastata markkinoiden muutoksiin toimintaa tulee siirtää näihin maihin entistä nopeammin. Alemman tilauskannan ja laskevien hintojen johdosta liikevoitto laski epätyydyttävälle tasolle. Kannattavuus parani kuitenkin vuoden loppua kohden. Finanssisektorilla liikevaihto laski 11 %. Lähes kolme prosenttiyksikköä laskusta johtuu valuuttakurssimuutoksista. Lasku oli suurinta Suomessa, jossa Primasoftiin ja Sampo Pankin ja Danske Bankin fuusioon liittyvät liiketoimet vuonna 2008 vaikuttivat liikevaihtoon kielteisesti. Muilta osin Suomen ja Ruotsin finanssitoimiala on kehittynyt vakaasti. Pääomamarkkinoiden tuotteet olivat vahvin alue, mikä johtuu osittain säädösmuutoksista. Tehostamistoimenpiteiden ja hyvän käyttöasteen ansiosta liikevoittoprosentti oli lähes vuoden 2008 tasolla. Muiden asiakastoimialojen liikevaihto laski 6 %. Liikevaihtoon sisältyy 18,1 milj. euron kertaluonteinen tuotto. Valmistava teollisuus kehittyi heikoimmin. Terveydenhuolto- ja hyvinvointisektoreilla, julkisen sektorilla ja kaupan alueella liikevaihto kehittyi vakaasti. Muiden asiakastoimialojen kannattavuus oli kokonaisuudessaan hyvällä tasolla ja parani vuodesta 2008. Tiedon raportoinnissa muut asiakastoimialat kattavat terveydenhuolto- ja hyvinvointisektorin, metsä- ja energiateollisuuden, valmistavan ja autoteollisuuden, julkisen sektorin sekä kaupan ja logistiikan asiakkaat. RAHAVIRTA JA RAHOITUS Liiketoiminnan nettorahavirta, joka sisältää käyttöpääoman laskun 24,0 (35.6) milj. euroa, oli neljännellä neljänneksellä 71,7 (78,2) milj. euroa. Nettokäyttöpääoman lasku johtui lähinnä siirtovelkojen vähenemisestä ja lomapalkkojen kasvusta. Liiketoiminnan nettorahavirta koko vuonna laski 126,4 (191,0) miljoonaan euroon johtuen negatiivisesta rahavirrasta toisella neljänneksellä. Nettorahavirta sisältää nettokäyttöpääoman kasvun 3,9 (laskun 30,3) milj. euroa. Maksetut verot olivat 14,4 (14,0) milj. euroa. Yritysostoista maksettiin yhteensä 4,6 (8,0) milj. euroa. Liiketoiminnan myynnit olivat yhteensä 5,7 milj. euroa. Huhtikuussa maksettiin osinkoja 35,8 milj. euroa. Vuoden 2009 lopussa taseen loppusumma oli 1 195,3 (1 254,5) milj. euroa eli 4,7 % vähemmän kuin vuoden 2008 lopussa. Omavaraisuusaste oli 46,0 % (41,1). Gearing laski 12,7 %:iin (21,0). Nettovelka oli 66,0 (101,4) milj. euroa sisältäen 188,8 milj. euroa korollista velkaa, 9,5 milj. euroa rahoitusleasingvelkaa, 8,9 milj. euroa rahoitusleasingsaatavia ja 123,3 milj. euroa rahavaroja. Pitkäaikainen korollinen velka koostuu 150 milj. euron joukkovelkakirjalainoista, joista 100 milj. euroa erääntyy joulukuussa 2013 ja 50 milj. euron erillislaina heinäkuussa 2012. Lyhytaikainen korollinen velka 38,8 milj. euroa sisältää 35,0 milj. euron käytön 250 milj. euron syndikoidusta lainasta, joka erääntyy marraskuussa 2011, 3,0 milj. euron käytön 250 milj. euron yritystodistusohjelmasta ja 0,8 milj. euron käytön muista lyhytaikaisista luottolimiiteistä. INVESTOINNIT Suoriteperusteiset investoinnit olivat 58,9 (97,9) milj. euroa kaudella. Käyttöomaisuusinvestoinnit mukaan lukien rahoitusleasingsopimukset olivat 57,5 (83,2) milj. euroa. Tytär- ja osakkuusyritysosakkeisiin investoitiin 1,4 (1,5) milj. euroa. HENKILÖSTÖ Kokopäiväisen henkilöstön määrä joulukuun lopussa oli 16 663 (16 618). Epätavallisen vaikeasta markkinatilanteesta johtuen Tieto käynnisti keväällä 2009 henkilöstöneuvottelut, joiden tavoitteena oli supistaa henkilöstömäärää koko konsernissa. Henkilöstöneuvottelujen tuloksena noin 850 henkilöä irtisanottiin joulukuun loppuun mennessä. Tieto kasvatti resurssejaan suotuisan kustannustason maissa noin 800 henkilöllä vuonna 2009. Edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna globaaleissa osaamiskeskuksissa työskentelevän henkilöstön määrä oli noussut 20 % ja oli joulukuun lopussa noin 5 100 (4 280) eli 30 % (25) konsernin koko henkilöstöstä. Globaali liiketoiminta on kasvanut nopeasti etenkin Intiassa ja Kiinassa. Liukuva 12 kuukauden henkilöstövaihtuvuus oli 6,3 % (12,8) joulukuun lopussa. Koko vuoden keskimääräinen kokopäiväisen henkilöstön määrä oli 16 568 (16 397). Vuonna 2009 palkanmaksut olivat 739,4 (793,7) milj. euroa. Henkilöstöstä 73 % (72) oli miehiä ja 27 % (28) naisia. HALLITUS JA JOHTO Vuoden 2009 yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti hallituksen vanhoina jäseninä jatkoivat Bruno Bonati, Mariana Burenstam Linder, Risto Perttunen, Olli Riikkala ja Anders Ullberg. Uusiksi jäseniksi valittiin Kimmo Alkio ja Markku Pohjola. Henkilöstöedustajina jatkoivat Anders Eriksson ja Jari Länsivuori. Perustamiskokouksessaan hallitus valitsi Anders Ullbergin hallituksen puheenjohtajaksi ja Olli Riikkalan hallituksen varapuheenjohtajaksi. Hallituksella on kaksi valiokuntaa. Palkitsemis- ja nimitysvaliokunnan jäsenet ovat Anders Ullberg (puheenjohtaja), Kimmo Alkio, Mariana Burenstam Linder ja Markku Pohjola. Tarkastus- ja riskivaliokunnan jäsenet ovat Olli Riikkala (puheenjohtaja), Bruno Bonati, Risto Perttunen ja Anders Ullberg. Vuonna 2008 nimitetty uusi johtoryhmä aloitti työskentelynsä vuoden 2009 alussa. Toukokuussa Per Johanson nimitettiin Tiedon Financial Services -toimialan johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Joulukuussa Sampo Salonen nimitettiin Tiedon globaaleista palvelualueista vastaavaksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 1.1.2010 alkaen. Kavilesh Gupta, joka vastasi aiemmin globaaleista palvelualueista, nimitettiin asiakas- ja markkinatoiminnoista vastaavaksi johtajaksi 1.1.2010 alkaen. Asiakas- ja markkinatoiminnoista vastasi aiemmin Pekka Viljakainen, joka jatkaa Tieto Internationalin johtajana. Sekä Gupta että Viljakainen ovat edelleen johtoryhmän jäseniä. Tiedon lähipiiriin kuuluvat sen hallitus, toimitusjohtaja, konsernin johtoryhmä ja konsernin yhteisyritykset. Liiketoimet konsernin osakkuusyritysten ja yhteisyritysten kanssa on eritelty 23.2. julkaistavan, vuoden 2009 tilinpäätöksen liitetiedoissa. Tieto on sitoutunut noudattamaan hyvää hallinnointitapaa sekä lainsäädäntöä ja noudattaa täysin Arvopaperimarkkinayhdistyksen vuonna 2008 julkaisemaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia. Yhtiö on koodin mukaisesti laatinut erillisen selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä, joka on saatavissa 23.2. yhtiön verkkosivuilta. OSAKKEET JA OSAKEPOHJAISET KANNUSTIMET Tieto Oyj:n maksettu ja kaupparekisteriin merkitty osakepääoma 31.12.2009 oli 75 841 523 euroa ja osakkeiden määrä 72 023 173. Tieto omisti 361 650 omaa osaketta 1.1.2009. Näistä yhteensä 74 260 osaketta jaettiin vastikkeetta avainhenkilöille, jotka kuuluvat yhtiön osakepohjaiseen kannustinohjelmaan 2006-2008. Yhteensä 1 500 näistä osakkeista palautui yhtiölle vastikkeetta. Toukokuussa yhtiö hankki 252 610 omaa osaketta liittyen osakepohjaiseen kannustinohjelmaan 2009-2011. Osakkeista maksettiin yhteensä 2,6 milj. euroa. Vuoden 2009 lopussa yhtiö omisti yhteensä 541 500 omaa osaketta eli 0,75 % osakkeista ja äänivallasta. Liikkeeseenlaskettujen osakkeiden lukumäärä pois lukien yhtiön omistamat omat osakkeet oli siten 71 481 673 vuoden 2009 lopussa. Vuoden 2009 varsinainen yhtiökokous päätti tarjota vastikkeetta enintään 1 800 000 optio-oikeutta 2009 avainhenkilölle ja Tieto Oyj:n kokonaan omistamalle tytäryhtiölle. Yhteensä 241 Tieto-konsernin avainhenkilöä merkitsi 588 200 optio-oikeutta 2009 A joulukuussa 2009. Ne optio-oikeudet 2009, joita ei jaettu Tieto-konsernin avainhenkilöille, suunnattiin Tieto-konsernin kokonaan omistamalle tytäryhtiölle. Tiedolla on kuusi optiotodistussarjaa, jotka on suunnattu yhtiön avainhenkilöstölle: 2006 A, B, C ja 2009 A, B, C. 2002 A/B -optioiden merkintäaika päättyi 30.6.2009. 2006 A -optioiden merkintäaika alkoi 1.3.2009. Optioita ei käytetty osakkeiden merkitsemiseen vuonna 2009. Yhtiön hallussa olevat optiotodistukset mukaan lukien osakkeiden määrä voi kasvaa enintään 3 551 100 osakkeella. Yhtiöllä on myös synteettinen optio-ohjelma (Tieto Corporation Phantom Options 2009), jonka Tiedon hallitus hyväksyi syksyllä 2009. Phantom-optiot 2009 allokoidaan Tieto-konsernin avainhenkilöille suoritusarviointiin perustuen niissä maissa, joissa osakemerkintään oikeuttavia optio-oikeuksia ei voida tarjota. Phantom-optioita 2009 voidaan tarjota ohjelman puitteissa korkeintaan 200 000. Vuonna 2009 yhteensä 31 000 Phantom-optiota 2009 A allokoitiin 15 avainhenkilölle. Yhtiön osakepohjainen kannustinohjelma 2006-2008 päättyi huhtikuussa 2009, kun sen perusteella jaettiin yhteensä 74 260 Tiedon osaketta vastikkeetta ohjelmaan kuuluville avainhenkilöille. Yhtiön toimitusjohtajalle sekä muille johtoryhmän jäsenille suunnatussa osakepalkkiojärjestelmässä 2009-2011 on yksi kolmen vuoden ansaintakausi, joka alkoi 1.1.2009 ja päättyy 31.12.2011. Järjestelmän perusteella saatavissa olevat palkkiot vastaavat korkeintaan 540 000 osaketta. Palkkioiden suuruus määritellään ja palkkiot maksetaan osakekohtaisen tulostavoitteen saavuttamisen perusteella sen jälkeen kun tilinpäätös on valmistunut ennen huhtikuun loppua 2012. Osakepalkkiojärjestelmän yhteydessä ei lasketa liikkeelle uusia osakkeita. Lisätietoja optio-ohjelmista ja osakepohjaisista kannustinohjelmista on saatavilla internetsivuilla www.tieto.com <http://www.tieto.com/>. Vuoden 2009 varsinainen yhtiökokous valtuutti yhtiön hallituksen hankkimaan yhtiön omia osakkeita ja johdannaisia siten, että hankittujen osakkeiden yhteenlaskettu lukumäärä on enintään 10 % yhtiön kaikkien osakkeiden yhteenlasketusta lukumäärästä. Valtuutusta on tarkoitus käyttää yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi. Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen loppuun, kuitenkin enintään 26.9.2010 saakka. Yhtiö hankki 252 610 omaa osaketta toukokuussa 2009. Hallitus valtuutettiin myös osakeanteihin sekä optio-oikeuksien ja muiden osakkeisiin oikeuttavien oikeuksien antamiseen. Valtuutuksen perusteella voidaan antaa paitsi uusia osakkeita myös yhtiön hallussa jo olevia osakkeita, ja se on voimassa 26.3.2014 saakka. Valtuutuksen pohjalta osakepääoma voi nousta enintään 14 500 000 euroa, mikä vastaa noin 20 %:a yhtiön kaikista osakkeista. Kuitenkin edellä mainitusta enimmäismäärästä enintään 620 000 osaketta voidaan antaa käytettäväksi yhtiön osakepohjaisten kannustinjärjestelmien osana, mikä määrä vastaa noin 1 %:a yhtiön tämänhetkisestä osakkeiden lukumäärästä. Valtuutusta ei käytetty vuonna 2009. LIPUTUSILMOITUKSET Cevian Capital ilmoitti 12.11., että sen omistus Tieto Oyj:ssä on 4 033 843 osaketta, mikä vastaa 5,6 %:a osakkeista ja äänioikeuksista. OSINKOEHDOTUS Emoyhtiön jakokelpoiset varat ovat 819 033 655,46 euroa. Vuoden 2009 tuloksen osuus tästä on 54 960 744,73 euroa. Hallitus ehdottaa 0,50 (0,50) euron osakekohtaista osinkoa vuodelta 2009. Ehdotettu osinko ei vaaranna yhtiön maksuvalmiutta. NIMENMUUTOS Vuoden 2009 varsinainen yhtiökokous päätti muuttaa yhtiön yhtiöjärjestyksen pykäliä 1 ja 10. Huhtikuun alusta yhtiön nimi on ollut Tieto Oyj (englanniksi Tieto Corporation ja ruotsiksi Tieto Abp), ja sen uusi kotipaikka on Helsinki. KAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT Tammikuussa 2010 käynnistyi uuden, energiatehokkaan konesalikeskuksen rakentaminen Espooseen. Keskus otetaan käyttöön vuoden 2010 loppupuoliskolla. Vuosina 2009 ja 2010 tehtyjen investointien odotetaan olevan yhteensä noin 18 milj. euroa. Tammikuussa Ruotsin valtion hankintoja koordinoiva kamarikollegio (Kammarkollegiet) valitsi Tiedon yhdeksi IT-toimittajakseen. Kaikkiaan kamarikollegio valitsi kymmenen toimittajaa. Valittujen toimittajien kanssa tehtävät puitesopimukset kattavat julkisen sektorin IT-hallintapalvelut, ja ne koskevat kaikkia valtion virastoja, 232 kuntaa sekä 19 aluevaltuustoa ja aluetta. OP-Pohjola -ryhmä ilmoitti 26.1., että sen omistus Tiedosta on laskenut 4,14 %:iin. LÄHITULEVAISUUDEN RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT Tietotekniikkapalvelujen heikko kysyntä saattaa johtaa resurssien alhaisempaan käyttöasteeseen, kovaan hintakilpailuun uusista sopimuksista sekä hintojen laskuun yleisesti. Kilpailu on entisestään kiristynyt ja riittävien resurssien varmistaminen suotuisan kustannustason maissa on yhä tärkeämpi kilpailutekijä. Mikäli yhtiö ei pysty sopeuttamaan kustannuspohjaansa riittävän nopeasti kompensoimaan kielteisen markkinakehityksen vaikutukset, sen kannattavuus laskee. Yhtiö katsoo kuitenkin, että riski tietotekniikkamarkkinoiden selvälle heikentymiselle on vähentynyt vuodesta 2009. Koska uusia suuria hankkeita on käynnistetty suhteellisen vähän, Tieto katsoo, että sen projektiriskit ovat suhteellisen pienet. Lisäksi saataviin liittyvät luottoriskit ovat vähentyneet. VUODEN 2010 NÄKYMÄT Merkkejä tietotekniikan palvelumarkkinoiden vakiintumisesta alkoi näkyä vuoden 2009 loppupuolella, ja Tieto arvioi, että markkinat ovat nyt saavuttaneet pohjan. Tieto arvioi vuoden 2010 liikevaihtonsa seuraavan yhtiölle keskeisten tietotekniikkamarkkinoiden kehitystä ja liikevoiton paranevan vuodesta 2009. Tilintarkastus Osavuosikatsauksen koko vuotta koskevat luvut on tilintarkastettu. Vuoden 2010 kalenteri Vuoden 2009 vuosikertomus Tiedon verkkosivuilla 23.2. Varsinainen yhtiökokous 25.3. Ensimmäisen neljänneksen osavuosikatsaus 27.4. Toisen neljänneksen osavuosikatsaus 21.7. Kolmannen neljänneksen osavuosikatsaus 27.10. Tilinpäätösperiaattet Tieto on luokitellut uudestaan kaikki sisäiset pitkäaikaiset lainansa ruotsalaisille tytäryhtiöille nettoinvestoinneiksi ulkomaiseen liiketoimintaan IAS 21:n mukaisesti. Kaikki näihin investointeihin liittyvät toteutumattomat valuuttakurssivoitot ja -tappiot kirjataan suoraan omaan pääomaan. Konsernitilinpäätös on laadittu noudattaen samoja laadintaperiaatteita kuin vuonna 2008 lukuun ottamatta edellä mainittua muutosta ja seuraavien uusien standardien, tulkintojen ja muutosten käyttöönoton vaikutuksia 1.1.2009 alkaen: * IAS 1 (uudistettu), Tilinpäätöksen esittäminen. Uudistetun standardin mukaan tuotto- ja kulueriä (ts. "omistajiin liittymättömiä oman pääoman muutoksia") ei saa esittää oman pääoman muutoksia osoittavassa laskelmassa, joten"omistajiin liittymättömät oman pääoman muutokset" on erotettava omistajiin liittyvistä oman pääoman muutoksista ja esitettävä laajassa tuloslaskelmassa. Näin ollen konsernin oman pääoman muutoksia osoittavassa laskelmassa esitetään kaikki omistajiin liittyvät muutokset, kun taas omistajiin liittymättömät oman pääoman muutokset esitetään konsernin laajassa tuloslaskelmassa. Myös vertailutietojen esittämistapa on muutettu vastaamaan uudistettua standardia. Uudistetun standardin mukaan lisäksi silloin, kun yhteisö soveltaa jotakin tilinpäätöksen laatimisperiaatetta takautuvasti, oikaisee tilinpäätöksen eriä takautuvasti tai muuttaa tilinpäätöksen erien luokittelua, sen on esitettävä tase myös aikaisimman vertailukauden alusta. Laadintaperiaatteen muutos koskee vain esittämistapaa. Vertailutiedot on muunnettu vertailukelpoisiksi standardin siirtymäsääntöjen mukaisesti. * IFRS 8, Toimintasegmentit. IFRS 8 korvaa IAS 14:n "Segmenttiraportointi" tuoden segmenttiraportoinnin lähemmäksi amerikkalaisen standardin SFAS 131:n "Disclosures about segments of an enterprise and related information" vaatimuksia. Uusi standardi edellyttää "johdon lähestymistapaa", joka tarkoittaa, että tilinpäätöksen segmentti-informaatio tuotetaan samalla perusteella kuin sisäinen raportointi. Tieto otti vuoden 2009 alussa käyttöön uudenlaisen taloudellisen raportointimallin, jossa raportointi perustuu maasegmentteihin: Suomi, Ruotsi ja International. Segmentit raportoidaan samoin kuin raportoitaessa strategisen päätöksen tekevälle konsernin johtoryhmälle. Uusi standardi edellyttää aikaisempia laajempia liitetietoja. Standardista poiketen Tieto alkaa raportoida konsernin liikevaihdon tuotteittain ja palveluittain vuonna 2011. * IAS 23 (uudistettu), Vieraan pääoman menot. Uudistetun IAS 23:n mukaan ehdot täyttävän omaisuuserän hankkimisesta, rakentamisesta tai valmistamisesta välittömästi johtuvat vieraan pääoman menot aktivoidaan osaksi omaisuuserän hankintamenoa, jos kyseessä on ehdot täyttävä omaisuuserä, jonka osalta aktivoimisen aloittamispäivä on 1.1.2009 tai sen jälkeen. Aiemmin kaikki vieraan pääoman menot voitiin kirjata välittömästi kuluiksi. Uudistettu standardi ei vaikuta konsernitilinpäätökseen, koska Tiedolla on osatuloutettavissa asiakasprojekteissa keskimäärin nettovelka-asema. * IFRIC 11, IFRS 2 - Konserniyhtiöiden osakkeita ja omia osakkeita koskevat liiketoimet. Tulkinnalla ei ole vaikutusta konsernitilinpäätökseen. * IFRIC 13, Kanta-asiakasohjelmat. Tulkinta ei ole relevantti konsernille, koska yhdelläkään konserniyhtiöllä ei ole kanta-asiakasohjelmia. * IFRIC 14, IAS 19 - Etuuspohjaisesta järjestelystä johtuvan omaisuuserän yläraja, vähimmäisrahastointivaatimukset ja näiden välinen yhteys. Tulkinta ei ole relevantti konsernille. * IFRS 2 (muutos), Osakeperusteiset maksut - oikeuden syntymisehdot ja peruutukset. Muutoksella ei ole vaikutusta konsernitilinpäätökseen. * IAS 1 ja IAS 32 (muutos), Lunastusvelvoitteiset rahoitusinstrumentit ja yhteisön purkautuessa syntyvät velvoitteet. Muutoksella ei ole vaikutusta konsernitilinpäätökseen. * IFRS 1 ja IAS 27 (muutos), Tytäryrityksiin, yhteisessä määräysvallassa oleviin yksikköihin ja osakkuusyrityksiin tehtyjen sijoitusten alkuperäisen hankintamenon määrittäminen IFRS:n käyttöönoton yhteydessä. Muutoksella ei ole vaikutusta konsernitilinpäätökseen, koska konserni ei ole IFRS-tilinpäätöksen ensilaatija. * IAS 39 (muutos), Rahoitusinstrumentit: kirjaaminen ja arvostaminen - Suojauskohteiksi hyväksyttävät erät. Muutoksella ei ole vaikutusta konsernitilinpäätökseen. * IFRS 7 (muutos), Rahoitusinstrumenteista annettavien liitetietojen parantaminen. Muutos lisää vaatimuksia käyvistä arvoista ja maksuvalmiusriskistä liitetiedoissa annettavista tiedoista. Erityisesti vaaditaan käypien arvojen erittelyä niiden määrittämiseen perustuvien hierarkiatasojen mukaisesti. Laadintaperiaatteen muutos johtaa vain liitetietojen lisääntymiseen. IASB julkaisi toukokuussa 2008 parannuksia 34 standardiin osana vuosittaisia parannuksia standardeihin (Improvements to IFRSs). Muutoksilla ei ole olennaista vaikutusta konsernitilinpäätökseen: * IAS 1 (muutos), Tilinpäätöksen esittäminen. * IAS 16 ja IAS 7 (muutos), Omaisuuserien vuokralle antaminen ja myöhemmin tapahtuva myynti. * IAS 19 (muutos), Työsuhde-etuudet. * IAS 20 (muutos), Julkisten avustusten kirjanpidollinen käsittely ja julkisesta tuesta tilinpäätöksessä esitettävät tiedot. * IAS 23 (muutos), Vieraan pääoman menot. * IAS 27 (muutos), Konsernitilinpäätös ja erillistilinpäätös. * IAS 28 (muutos), Sijoitukset osakkuusyrityksiin. * IAS 31 (muutos), Osuudet yhteisyrityksissä. * IAS 36 (muutos), Omaisuuserien arvon alentuminen. * IAS 38 (muutos), Aineettomat hyödykkeet. * IAS 40 ja IAS 16 (muutos), Kiinteistöjen luokittelu. * IAS 41 (muutos), Maatalous. Konserni ottaa käyttöön vuoden 2010 alusta alkaen seuraavat muutetut standardit: * IAS 27 (uudistettu), Konsernitilinpäätös ja erillistilinpäätös. Uudistettu standardi edellyttää kaikkien vähemmistötransaktioiden kirjaamista omaan pääomaan, jos määräysvalta ei muutu. Näin ollen vähemmistötransaktiot eivät enää johda liikearvon eivätkä tulosvaikutteisen voiton tai tappion kirjaamiseen. Standardi määrittelee transaktioiden käsittelyn myös silloin, kun määräysvalta siirtyy. Mahdollisesti jäljelle jäävä osuus hankinnan kohteessa arvostetaan käypään arvoon ja syntyvä voitto tai tappio kirjataan tulosvaikutteisesti. * IFRS 3 (uudistettu), Liiketoimintojen yhdistäminen. Uudistettu standardi edellyttää edelleen hankintamenomenetelmän käyttöä yritysten yhteenliittymien käsittelyssä. Standardissa on kuitenkin eräitä merkittäviä muutoksia. Esimerkiksi kaikki yritysten hankkimiseen liittyvät maksut tulee kirjata käypään arvoon hankinta-ajankohtana, ja eräät ehdolliset vastikkeet arvostetaan hankinnan jälkeen käypään arvoon tulosvaikutteisesti. Liikearvo voidaan laskea perustuen emoyhtiön osuuteen nettovarallisuudesta tai se voi sisältää vähemmistöosuudelle kohdistetun liikearvon. Kaikki transaktiomenot kirjataan kuluksi. Niiden standardien ja tulkintojen lisäksi, jotka on esitetty vuoden 2008 tilinpäätöksessä, konserni ottaa käyttöön seuraavat vuonna 2009 julkaistut standardit, tulkinnat ja muutokset olemassa oleviin standardeihin ja tulkintoihin vuoden 2010 tilinpäätöksessään ja konsernin johto on selvittämässä vaikutusta konsernitilinpäätökseen : 1) * IFRIC 18, Omaisuuserien siirrot asiakkailta. * IFRIC 9 ja IAS 39 (muutos), Kytkettyjen johdannaisten uudelleenarviointi luokittelun muutoksen yhteydessä. * IFRS 2 (muutos), Osakeperusteiset maksut - käteisvaroina maksettavat osakeperusteiset liiketoimet konsernissa. * IFRS 1 (muutos), Ensimmäinen IFRS-standardien käyttöönotto - lisähelpotuksia ensilaatijalle. IASB julkaisi huhtikuussa 2009 parannuksia 12 standardiin osana vuosittaisia parannuksia standardeihin. 1) * IFRS 2 (muutos), Osakeperusteiset maksut. * IFRS 5 (muutos), Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät ja lopetetut toiminnot. * IFRS 8 (muutos), Toimintasegmentit. * IAS 1 (muutos), Tilinpäätöksen esittäminen. * IAS 7 (muutos), Rahavirtalaskelma. * IAS 17 (muutos), Vuokrasopimukset. * IAS 18 (muutos), Tulouttaminen. * IAS 36 (muutos), Omaisuuserien arvonalentuminen. * IAS 38 (muutos), Aineettomat hyödykkeet. * IAS 39 (muutos), Rahoitusinstrumentit: kirjaaminen ja arvostaminen. * IFRIC 9 (muutos), Kytkettyjen johdannaisten uudelleenarviointi. * IFRIC 16 (muutos), Ulkomaiseen yksikköön tehdyn nettosijoituksen suojaukset. Konserni ottaa käyttöön vuonna 2011 tai myöhemmin seuraavat standardit, tulkinnat ja muutokset olemassa oleviin standardeihin: 1) * IAS 32 (muutos), Rahoitusinstrumentit: esittämistapa - Liikkeeseen laskettujen oikeuksien luokittelu. * IAS 24 (uudistettu), Lähipiiriä koskevat tiedot tilinpäätöksessä. * IFRIC 19, Velan maksaminen liikkeeseen lasketuilla omilla oman pääoman ehtoisilla instrumenteilla. * IFRS 9, Rahoitusvarat - luokittelu ja arvostaminen. 1) Kyseistä standardia/tulkintaa tai muutosta ei vielä ole hyväksytty sovellettavaksi EU:ssa. Tilinpäätösperiaatteet kuvataan yksityiskohtaisemmin vuoden 2009 tilinpäätöksen yhteydessä. +--------------------------------------+-----+-----+-----+-----+----+----+-----+ |Tunnusluvut | 2009| 2008| 2009| 2009|2009|2009| 2008| +--------------------------------------+-----+-----+-----+-----+----+----+-----+ | |10-12|10-12| 7-9| 4-6| 1-3|1-12| 1-12| +--------------------------------------+-----+-----+-----+-----+----+----+-----+ |Voitto/osake, euroa | | | | | | | | +--------------------------------------+-----+-----+-----+-----+----+----+-----+ |- laimentamaton osakekohtainen tulos | 0,36| 0,02| 0,25| 0,14|0,01|0,77| 0,83| +--------------------------------------+-----+-----+-----+-----+----+----+-----+ |- laimennusvaikutuksella oikaistu | 0,36| 0,02| 0,25| 0,14|0,01|0,77| 0,83| |osakekohtainen tulos | | | | | | | | +--------------------------------------+-----+-----+-----+-----+----+----+-----+ |Oma pääoma/osake, euroa | 7,25| 6,75| 6,82| 6,46|6,31|7,25| 6,75| +--------------------------------------+-----+-----+-----+-----+----+----+-----+ +--------------------------------------+-----+-----+-----+-----+----+----+-----+ |Oman pääoman tuotto-%, liukuva 12 kk | 11,0| 12,6| 6,3| 7,8|10,2|11,0| 12,6| +--------------------------------------+-----+-----+-----+-----+----+----+-----+ |Sijoitetun pääoman tuotto-%, liukuva | 16,8| 25,2| 18,6| 18,5|25,3|16,8| 25,2| |12 kk | | | | | | | | +--------------------------------------+-----+-----+-----+-----+----+----+-----+ |Omavaraisuusaste, % | 46,0| 41,1| 43,2| 40,7|40,0|46,0| 41,1| +--------------------------------------+-----+-----+-----+-----+----+----+-----+ |Korollinen nettovelka, milj. euroa | 66,0|101,4|118,9|139,2|79,2|66,0|101,4| +--------------------------------------+-----+-----+-----+-----+----+----+-----+ |Nettovelkaantumisaste, % | 12,7| 21,0| 24,4| 30,1|17,5|12,7| 21,0| +--------------------------------------+-----+-----+-----+-----+----+----+-----+ |Investoinnit, milj. euroa | 15,7| 12,8| 12,7| 14,4|16,1|58,9| 97,9| +--------------------------------------+-----+-----+-----+-----+----+----+-----+ +-----------------------+----------+----------+----------+----------+----------+ |Osakkeiden lukumäärä | 2009 | 2009 | 2009 | 2009 | 2009 | +-----------------------+----------+----------+----------+----------+----------+ | | 10-12 | 7-9 | 4-6 | 1-3 | 1-12 | +-----------------------+----------+----------+----------+----------+----------+ +-----------------------+----------+----------+----------+----------+----------+ |Ulkona olevat osakkeet | | | | | | |kauden lopussa | | | | | | +-----------------------+----------+----------+----------+----------+----------+ |Laimentamaton |71 408 913|71 408 913|71 408 913|71 661 523|71 408 913| +-----------------------+----------+----------+----------+----------+----------+ |Laimennettu |71 481 673|71 481 673|71 483 173|71 739 083|71 481 673| +-----------------------+----------+----------+----------+----------+----------+ +-----------------------+----------+----------+----------+----------+----------+ |Ulkona olevat osakkeet | | | | | | |keskimäärin | | | | | | +-----------------------+----------+----------+----------+----------+----------+ |Laimentamaton |71 408 913|71 408 913|71 523 980|71 661 523|71 499 888| +-----------------------+----------+----------+----------+----------+----------+ |Laimennettu |71 481 673|71 481 934|71 599 183|71 739 083|71 574 507| +-----------------------+----------+----------+----------+----------+----------+ +-----------------------+----------+----------+----------+----------+----------+ |Yrityksen hallussa | | | | | | |olevat omat osakkeet | | | | | | +-----------------------+----------+----------+----------+----------+----------+ |Kauden lopussa | 541 500| 541 500| 540 000| 361 650| 541 500|+-----------------------+----------+----------+----------+----------+----------+ |Keskimäärin | 541 500| 541 239| 446 150| 361 650| 473 315| +-----------------------+----------+----------+----------+----------+----------+ *) Osakkeiden lukumäärä, jota käytetään laimentamattoman osakekohtaisen tuloksen laskennassa, pois lukien osakkeet, jotka on luovutettu vuoden 2009 aikana, koska ne voivat palautua yhtiölle vuoden 2010 loppuun mennessä. +---------------------------------------+----------+----------+ | | 2008 | 2008 | +---------------------------------------+----------+----------+ | | 10-12 | 1-12 | +---------------------------------------+----------+----------+ +---------------------------------------+----------+----------+ |Ulkona olevat osakkeet kauden lopussa | | | +---------------------------------------+----------+----------+ |Laimentamaton |71 661 523|71 661 523| +---------------------------------------+----------+----------+ |Laimennettu |71 739 083|71 739 083| +---------------------------------------+----------+----------+ +---------------------------------------+----------+----------+ |Ulkona olevat osakkeet keskimäärin | | | +---------------------------------------+----------+----------+ |Laimentamaton |71 661 523|71 661 523| +---------------------------------------+----------+----------+ |Laimennettu |71 739 083|71 739 083| +---------------------------------------+----------+----------+ +---------------------------------------+----------+----------+ |Yrityksen hallussa olevat omat osakkeet| | | +---------------------------------------+----------+----------+ |Kauden lopussa | 361 650| 361 650| +---------------------------------------+----------+----------+ |Keskimäärin | 361 650| 403 945| +---------------------------------------+----------+----------+ +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ |Tuloslaskelma, milj. euroa | 2009| 2008| 2009| 2008|Muutos| +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ | |10-12|10-12| 1-12| 1-12| %| +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ |Liikevaihto |440,6|492,0|1 706,3|1 865,7| -9| +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ |Liiketoiminnan muut tuotot | 4,7| 2,4| 17,5| 10,8| 62| +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ |Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut |243,3|278,8| 986,7|1 056,0| -7| +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ |Poistot | 17,5| 16,8| 70,7| 66,1| 7| +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ |Liiketoiminnan muut kulut |150,8|175,2| 591,1| 642,8| -8| +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ |Liikevoitto (EBIT) | 33,7| 23,6| 75,3| 111,6| -33| +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ |Nettokorkokulut | 2,1| 3,7| 5,8| 8,8| -34| +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ |Nettokurssitappiot/-voitot | -4,2| -4,0| -13,7| -16,8| -19| +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ |Muut rahoitustuotot ja -kulut | 0,6|-16,7| 2,9| -21,2| -| +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ |Tulos ennen veroja | 32,2| 6,6| 70,3| 82,4| -15| +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ |Tuloverot | -6,5| -4,8| -15,2| -21,9| -31| +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ |Tilikauden voitto | 25,7| 1,8| 55,1| 60,5| -9| +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ |Tilikauden voitto jakautuu | | | | | | +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ |Emoyhtiön omistajille | 25,9| 1,6| 54,8| 59,9| -8| +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ |Vähemmistölle | -0,2| 0,2| 0,3| 0,6| -50| +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ | | 25,7| 1,8| 55,1| 60,5| -9| +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ |Emoyhtiön omistajille kuuluvasta voitosta +-----+-----+-------+-------+------+ |laskettu osakekohtainen tulos, euroa | | | | | | +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ |Laimentamaton | 0,36| 0,02| 0,77| 0,83| -7| +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ |Laimennusvaikutuksella oikaistu | 0,36| 0,02| 0,77| 0,83| -7| +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ |Laaja tulos, milj. euroa | | | | | | +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ |Tilikauden voitto | 25,7| 1,8| 55,1| 60,5| -9| +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ |Muuntoerot nettosijoituksista ruotsalaisiin+-----+-----+-------+-------+------+ |tytäryhtiöihin (verojen jälkeen) | -0,3| -6,4| 8,2| -8,8| -| +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ |Muuntoerot | 5,2| -8,7| 7,2| -12,7| -| +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ |Laaja tulos | 30,6|-13,3| 70,5| 39,0| 81| +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ |Tulos jakautuu | | | | | | +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ |Emoyhtiön omistajille | 30,8|-13,5| 70,2| 38,4| 83| +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ |Vähemmistölle | -0,2| 0,2| 0,3| 0,6| -50| +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ | | 30,6|-13,3| 70,5| 39,0| 81| +-------------------------------------------+-----+-----+-------+-------+------+ +--------------------------------------------+-------+-------+------+ |Tase, milj. euroa | 2009| 2008|Muutos| +--------------------------------------------+-------+-------+------+ | | 31.12.| 31.12.| %| +--------------------------------------------+-------+-------+------+ +--------------------------------------------+-------+-------+------+ |Liikearvot | 402,0| 389,3| 3| +--------------------------------------------+-------+-------+------+ |Muut aineettomat hyödykkeet | 42,8| 53,1| -19| +--------------------------------------------+-------+-------+------+ |Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet | 100,1| 100,5| 0| +--------------------------------------------+-------+-------+------+ |Laskennalliset verosaamiset | 66,9| 67,8| -1| +--------------------------------------------+-------+-------+------+ |Lainasaamiset | 5,0| 4,4| 14| +--------------------------------------------+-------+-------+------+ |Muut pitkäaikaiset varat | 0,8| 1,5| -47| +--------------------------------------------+-------+-------+------+ |Pitkäaikaiset varat yhteensä | 617,6| 616,6| 0| +--------------------------------------------+-------+-------+------+ |Myyntisaamiset ja muut saamiset | 444,1| 498,5| -11| +--------------------------------------------+-------+-------+------+ |Lainasaamiset | 3,9| 5,3| -26| +--------------------------------------------+-------+-------+------+ |Verosaamiset | 6,4| 13,9| -54| +--------------------------------------------+-------+-------+------+ |Rahavarat | 123,3| 120,2| 3| +--------------------------------------------+-------+-------+------+ |Lyhytaikaiset varat yhteensä | 577,7| 637,9| -9| +--------------------------------------------+-------+-------+------+ |Varat yhteensä |1 195,3|1 254,5| -5| +--------------------------------------------+-------+-------+------+ +--------------------------------------------+-------+-------+------+ |Osakepääoma, ylikurssirahasto ja | | | | +--------------------------------------------+-------+-------+------+ |muut rahastot | 110,6| 109,0| 1| +--------------------------------------------+-------+-------+------+ |Kertyneet voittovarat | 407,0| 373,0| 9| +--------------------------------------------+-------+-------+------+ |Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma | 517,6| 482,0| 7| +--------------------------------------------+-------+-------+------+ |Vähemmistöosuus | 0,7| 1,6| -56| +--------------------------------------------+-------+-------+------+ |Oma pääoma yhteensä | 518,3| 483,6| 7| +--------------------------------------------+-------+-------+------+ +--------------------------------------------+-------+-------+------+ |Rahoitusleasingsopimukset | 9,5| 14,5| -34| +--------------------------------------------+-------+-------+------+ |Lainat | 150,0| 150,0| 0| +--------------------------------------------+-------+-------+------+ |Laskennalliset verovelat | 33,6| 29,2| 15| +--------------------------------------------+-------+-------+------+ |Eläkevelvoitteet | 18,9| 17,2| 10| +--------------------------------------------+-------+-------+------+ |Muut pitkäaikaiset velat | 1,4| 1,6| -13| +--------------------------------------------+-------+-------+------+ |Pitkäaikaiset velat yhteensä | 213,4| 212,5| 0| +--------------------------------------------+-------+-------+------+ |Ostovelat ja muut velat | 370,1| 447,5| -17| +--------------------------------------------+-------+-------+------+ |Verovelat | 8,2| 15,6| -47| +--------------------------------------------+-------+-------+------+ |Varaukset | 46,5| 28,6| 63| +--------------------------------------------+-------+-------+------+ |Lainat | 38,8| 66,7| -42| +--------------------------------------------+-------+-------+------+ |Lyhytaikaiset velat yhteensä | 463,6| 558,4| -17| +--------------------------------------------+-------+-------+------+ |Oma pääoma ja velat yhteensä |1 195,3|1 254,5| -5| +--------------------------------------------+-------+-------+------+ +---------------------------------------+------+------+------+-----+-----+-----+ |Nettokäyttöpääoma taseessa, milj. euroa| | | | | | | +---------------------------------------+------+------+------+-----+-----+-----+ +---------------------------------------+------+------+------+-----+-----+-----+ | | 2009| 2008|Muutos| 2009| 2009| 2009| +---------------------------------------+------+------+------+-----+-----+-----+ | |31.12.|31.12.| %|31.3.|30.6.|30.9.| +---------------------------------------+------+------+------+-----+-----+-----+ +---------------------------------------+------+------+------+-----+-----+-----+ |Myyntisaamiset | 313,9| 357,7| -12|336,4|312,1|301,4| +---------------------------------------+------+------+------+-----+-----+-----+ |Muut käyttöpääomasaamiset | 129,4| 140,3| -8|151,3|156,5|171,8| +---------------------------------------+------+------+------+-----+-----+-----+ |Käyttöpääomasaamiset vaihtuvissa | 443,3| 498,0| -11|487,7|468,6|473,2| |vastaavissa | | | | | | | +---------------------------------------+------+------+------+-----+-----+-----+ +---------------------------------------+------+------+------+-----+-----+-----+ |Liiketoiminnan siirtovelat | 149,1| 191,1| -22|197,1|160,0|136,3| +---------------------------------------+------+------+------+-----+-----+-----+ |Muut käyttöpääomavelat | 219,6| 250,6| -12|250,5|222,8|232,8| +---------------------------------------+------+------+------+-----+-----+-----+ |Eläkevelvoitteet ja varaukset | 65,4| 45,7| 43| 55,5| 72,2| 67,8| +---------------------------------------+------+------+------+-----+-----+-----+ |Käyttöpääomavelat lyhytaikaisessa | | | | | | | | | 434,1| 487,4| -11|503,1|455,0|436,9| |vieraassa pääomassa | | | | | | | +---------------------------------------+------+------+------+-----+-----+-----+ +---------------------------------------+------+------+------+-----+-----+-----+ |Nettokäyttöpääoma taseessa | 9,2| 10,6| -13|-15,4| 13,6| 36,3| +---------------------------------------+------+------+------+-----+-----+-----+ +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ |Kassavirtalaskelma, milj. euroa | 2009| 2008| 2009| 2009| 2009| 2009| 2008| +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ | | 10-12|10-12| 7-9| 4-6| 1-3| 1-12| 1-12| +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ |Liiketoiminnan rahavirta | | | | | | | | +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ |Tilikauden voitto | 25,7| 1,8| 18,4| 10,0| 1,0| 55,1| 60,5| +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ |Oikaisut | | | | | | | | +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ |Poistot ja arvonalentumiset | 17,5| 16,8| 16,9| 19,0| 17,3| 70,7| 66,1| +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ |Osakeperusteiset maksut | 0,7| 0,9| 1,0| 1,1| 1,0| 3,8| 4,1| +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ |Käyttöomaisuuden ja osakkeiden | -0,3| 0,0| 0,3| -6,1| 0,0| -6,1| 0,2| |myyntivoitot ja -tappiot | | | | | | | | +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ |Muut oikaisut | -0,5| 0,0| -0,2| 0,8| 0,1| 0,2| -1,3| +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ |Rahoituskulut, netto | 1,5| 17,0| -0,9| 1,6| 2,8| 5,0| 29,2| +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ |Tuloverot | 6,5| 4,8| 8,8| -1,2| 1,1| 15,2| 21,9| +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ |Nettokäyttöpääoman muutos | 24,0| 35,6|-26,4|-26,3| 24,8| -3,9| 30,3| +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ |Liiketoiminnan rahavirta ennen | 75,1| 76,9| 17,9| -1,1| 48,1|140,0|211,0| |rahoituseriä ja veroja | | | | | | | | +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ |Maksetut liiketoiminnan | 0,1| -1,0| 5,0| -1,3| -3,0| 0,8| -6,0| |rahoituserät, netto | | | | | | | | +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ |Maksetut välittömät verot | -3,5| 2,3| 5,7|-10,2| -6,4|-14,4|-14,0| +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ |Liiketoiminnan rahavirta | 71,7| 78,2| 28,6|-12,6| 38,7|126,4|191,0| +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ |Investointien rahavirta | | | | | | | | +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ |Konserniyritysten ja | | | | | | | | |liiketoimintojen | -2,5| -1,4| 0,2| 0,1| -2,4| -4,6| -8,0| |hankinnasta johtuva nettorahavirta | | | | | | | | +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ |Muut käyttöomaisuusinvestoinnit | -16,7|-15,3|-12,0|-13,4|-15,9|-58,0|-68,5| +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ |Ennakkomaksu osakkeista | -| -| 1,0| -1,0| -| -| -| +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ |Liiketoimintojen myynnit | -| -| -| 5,7| -| 5,7| -| +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ |Käyttöomaisuusmyynnit | 0,0| 1,5| 1,2| 1,7| 0,0| 2,9| 3,0| +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ |Lainasaamisten muutos | 1,3| 0,9| 1,3| -1,9| 0,1| 0,8| -1,4| +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ |Investointien rahavirta | -17,9|-14,3| -8,3| -8,8|-18,2|-53,2|-74,9| +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ |Rahoituksen rahavirta | | | | | | | | +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ |Maksetut osingot | 0,0| 0,0| 0,0|-36,3| 0,0|-36,3|-36,0| +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ |Omien osakkeiden hankinta | -| -| -| -2,6| -| -2,6| -| +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ |Rahoitusleasingvelkojen maksut | -1,2| 0,0| -1,3| -3,9| 1,3| -5,1| -2,6| +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ |Korollisten velkojen muutos | -35,2| 0,7|-16,5| 70,4|-46,6|-27,9|-27,5| +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ |Rahoituksen rahavirta | -36,4| 0,7|-17,8| 27,6|-45,3|-71,9|-66,1| +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ |Rahavarojen muutos | 17,4| 64,6| 2,5| 6,2|-24,8| 1,3| 50,0| +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ |Rahavarat kauden alussa |-105,6|-58,2|101,7|-94,6|120,2|120,2|-72,9| +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ |Kurssierojen vaikutukset | -0,3| 2,6| -1,4| -0,9| 0,8| -1,8| 2,7| |rahavaroihin | | | | | | | | +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ |Rahavarat kauden lopussa | 123,3|120,2|105,6|101,7| 94,6|123,3|120,2| +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ | | 17,4| 64,6| 2,5| 6,2|-24,8| 1,3| 50,0| +-----------------------------------+------+-----+-----+-----+-----+-----+-----+ Oman pääoman muutokset, milj. euroa Oma Vähem- Pää- Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma mistö- oma osuus yhteensä Osake- Ylikurssi- Omat Muunto- Kerty- Yht. pää- Rahasto osakkeet erot neet oma ja muut voitto- rahastot varat Oma pääoma 31.12.2007 75,8 39,6 -41,1 -12,5 411,8 473,6 4,0 477,6 Vähemm- istöosuus 0,3 0,3 -3,0 -2,7 Omien osakkeiden mitätöinti 32,1 -32,1 0,0 0,0 Siirrot sidotun ja vapaan oman pääoman välillä -2,2 2,2 0,0 0,0 Omaan pääomaan kirjatut osake- perusteiset maksut 3,8 3,8 3,8 Osingonjako -35,8 -35,8 -35,8 Muut muutokset *) 1,7 1,7 1,7 Laaja tulos -4,2 -63,6 106,2 38,4 0,6 39,0 Oma pääoma 31.12.2008 75,8 33,2 -9,0 -76,1 458,1 482,0 1,6 483,6 Oma pääoma 31.12.2008 75,8 33,2 -9,0 -76,1 458,1 482,0 1,6 483,6 Vähem- mistöosuus -1,2 -1,2 Siirrot sidotun ja vapaan oman pääoman välillä 0,0 0,0 0,0 0,0 Omaan pääomaan kirjatut osake- perusteiset maksut 3,8 3,8 3,8 Osingonjako -35,8 -35,8 -35,8 Omien osakkeiden hankinta -2,6 -2,6 -2,6 Laaja tulos 1,6 31,3 37,3 70,2 0,3 70,5 Oma pääoma 31.12.2009 75,8 34,8 -11,6 -44,8 463,4 517,6 0,7 518,3 *) Johtuen laadintaperiaatteiden muutoksista +-------------------------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ |Liikevaihto maittain, milj. euroa | | | | | | | +-------------------------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ | | 2009| 2008|Muutos| 2009| 2008|Muutos| +-------------------------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ | |10-12|10-12| %| 1-12| 1-12| %| +-------------------------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ |Suomi | 233| 239| -3| 888| 900| -1| +-------------------------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ |Ruotsi | 125| 141| -11| 463| 548| -16| +-------------------------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ |International | 139| 152| -9| 553| 572| -3| +-------------------------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ |Konsernin sisäiset eliminoinnit | -56| -40| 41| -197| -155| 28| +-------------------------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ |Konserni yhteensä | 441| 492| -10|1 706|1 866| -9| +-------------------------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ +-------------------------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ +-------------------------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ |Sisäinen myynti maittain, milj. euroa| | | | | | | +-------------------------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ | | 2009| 2008|Muutos| 2009| 2008|Muutos| +-------------------------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ | |10-12|10-12| %| 1-12| 1-12| %| +-------------------------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ |Suomi | 19| 10| 83| 73| 53| 39| +-------------------------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ |Ruotsi | 8| 9| -9| 27| 26| 6| +-------------------------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ |International | 29| 21| 42| 96| 77| 26| +-------------------------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ |Konserni yhteensä | 56| 40| 41| 197| 155| 28| +-------------------------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ Segmenttien väliset myynnit tapahtuvat markkinahintaan. Liikevaihto asiakkaan sijaintimaan mukaan, milj. euroa +-----------------+-----+------+-----+-----+------+-----+ +-----------------+-----+------+-----+-----+------+-----+ | | 2009|Muutos|Osuus| 2008|Muutos|Osuus| +-----------------+-----+------+-----+-----+------+-----+ | | 1-12| %| %| 1-12| %| %| +-----------------+-----+------+-----+-----+------+-----+ |Suomi | 806| -6| 47| 853| 6| 46| +-----------------+-----+------+-----+-----+------+-----+ |Ruotsi | 431| -15| 25| 506| 2| 27| +-----------------+-----+------+-----+-----+------+-----+ |Muut | 470| -7| 28| 506| 6| 27| +-----------------+-----+------+-----+-----+------+-----+ |Konserni yhteensä|1 706| -9| 100|1 866| 5| 100| +-----------------+-----+------+-----+-----+------+-----+ Liikevaihto asiakastoimialoittain, milj. euroa +---------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ +---------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ | | 2009| 2008|Muutos| 2009| 2008|Muutos| +---------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ | |10-12|10-12| %| 1-12| 1-12| %| +---------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ |Tietoliikenne | 149| 162| -8| 582| 648| -10| +---------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ |Finanssi | 89| 105| -15| 359| 402| -11| +---------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ |Muut asiakastoimialat| 203| 226| -10| 766| 816| -6| +---------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ |Konserni yhteensä | 441| 492| -10|1 706|1 866| -9| +---------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ Vuoden 2009 liikevaihdosta 229,3 miljoonaa euroa (226,6 miljoonaa euroa vuonna 2008) on kertynyt yhdeltä ulkopuoliselta asiakkaalta. Tämä määrä kertyy kaikilta raportoivilta segmenteiltä. Liikevoitto (EBIT) maittain, milj. euroa +-------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ +-------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ | | 2009| 2008|Muutos| 2009| 2008|Muutos| +-------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ | |10-12|10-12| %| 1-12| 1-12| %| +-------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ |Suomi | 34,0| 28,3| 19,8|110,3|114,2| -3,4| +-------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ |Ruotsi | 7,9| 17,6| -55,2| -2,7| 48,7|-105,5| +-------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ |International | 2,7| -0,9| pos.| -7,1| 3,8| neg.| +-------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ |Group Operations |-10,9|-21,5| 49,5|-25,2|-55,1| 54,3| +-------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ |Liikevoitto (EBIT) | 33,7| 23,6| 43,0| 75,3|111,6| -32,5| +-------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ +-------------------+-----+-----+------+-----+-----+------+ Liikevoitto (EBIT) maittain, % +-------------------+-----+-----+------+----+----+------+ +-------------------+-----+-----+------+----+----+------+ | | 2009| 2008|Muutos|2009|2008|Muutos| +-------------------+-----+-----+------+----+----+------+ | |10-12|10-12| |1-12|1-12| | +-------------------+-----+-----+------+----+----+------+ |Suomi | 14,6| 11,9| 2,7|12,4|12,7| -0,3| +-------------------+-----+-----+------+----+----+------+ |Ruotsi | 6,3| 12,5| -6,2|-0,6| 8,9| -9,5| +-------------------+-----+-----+------+----+----+------+ |International | 2,0| -0,6| 2,5|-1,3| 0,7| -2,0| +-------------------+-----+-----+------+----+----+------+ |Liikevoitto (EBIT) | 7,6| 4,8| 2,9| 4,4| 6,0| -1,6| +-------------------+-----+-----+------+----+----+------+ +-------------------+--------------------------+-------------+ |Henkilöstö maittain| Kauden lopussa | Keskimäärin | +-----------------+-+------+------+-----+------+------+------+ | | | 2009|Muutos|Osuus| 2008| 2009| 2008| +-----------------+-+------+------+-----+------+------+------+ | | | 1-12| %| %| 1-12| 1-12| 1-12| +-----------------+-+------+------+-----+------+------+------+ |Suomi | | 5 758| -4| 35| 6 021| 5 932| 6 135| +-----------------+-+------+------+-----+------+------+------+ |Ruotsi | | 3 102| -6| 19| 3 291| 3 202| 3 322| +-----------------+-+------+------+-----+------+------+------+ |Tsekki | | 1 656| 10| 10| 1 501| 1 544| 1 358| +-----------------+-+------+------+-----+------+------+------+ |Saksa | | 1 047| -8| 6| 1 143| 1 078| 1 226| +-----------------+-+------+------+-----+------+------+------+ |Intia | | 1 009| 29| 6| 784| 829| 652| +-----------------+-+------+------+-----+------+------+------+ |Latvia | | 588| -6| 4| 628| 617| 595| +-----------------+-+------+------+-----+------+------+------+ |Puola | | 676| 21| 4| 558| 609| 492| +-----------------+-+------+------+-----+------+------+------+ |Norja | | 561| -14| 3| 655| 602| 668| +-----------------+-+------+------+-----+------+------+------+ |Kiina | | 590| 103| 4| 290| 425| 205| +-----------------+-+------+------+-----+------+------+------+ |Iso-Britannia | 274| -21| 2| 347| 292| 344| +-----------------+-+------+------+-----+------+------+------+ |Italia | | 266| 6| 2| 251| 262| 247| +-----------------+-+------+------+-----+------+------+------+ |Tanska | | 226| -22| 1| 289| 263| 308| +-----------------+-+------+------+-----+------+------+------+ |Liettua | | 177| -5| 1| 186| 182| 156| +-----------------+-+------+------+-----+------+------+------+ |Alankomaat | 133| -4| 1| 138| 139| 135| +-----------------+-+------+------+-----+------+------+------+ |Ranska | | 134| -6| 1| 143| 138| 133| +-----------------+-+------+------+-----+------+------+------+ |Viro | | 118| -1| 1| 119| 120| 120| +-----------------+-+------+------+-----+------+------+------+ |Muut | | 349| 28| 2| 274| 332| 299| +-----------------+-+------+------+-----+------+------+------+ |Konserni yhteensä| |16 663| 0| 100|16 618|16 568|16 397| +-----------------+-+------+------+-----+------+------+------+ +----------------------------+-------+-------+------------------------------+ |Varat maittain, milj. euroa | | | | +----------------------------+-------+-------+------------------------------+ | | 2009| 2008| Muutos| +----------------------------+-------+-------+------------------------------+ | | 31.12.| 31.12.| %| +----------------------------+-------+-------+------------------------------+ |Suomi | 443,8| 460,4| -4| +----------------------------+-------+-------+------------------------------+ |Ruotsi | 261,2| 291,2| -10| +----------------------------+-------+-------+------------------------------+ |International | 310,9| 335,7| -7| +----------------------------+-------+-------+------------------------------+ |Maiden sisäiset eliminoinnit| -21,3| -26,7| -20| +----------------------------+-------+-------+------------------------------+ |Maat yhteensä | 994,6|1 060,7| -6| +----------------------------+-------+-------+------------------------------+ |Group Operations | 200,7| 193,8| 4| +----------------------------+-------+-------+------------------------------+ |Varat yhteensä |1 195,3|1 254,5| -5| +----------------------------+-------+-------+------------------------------+ +----------------------------+-------+-------+------------------------------+ +----------------------------+-------+-------+------------------------------+ |Pitkäaikaiset varat jaoteltuna varojen sijaintimaan mukaisesti, milj. euroa| +----------------------------+-------+-------+------------------------------+ +----------------------------+-------+-------+------------------------------+ | | 2009| 2008| Muutos| +----------------------------+-------+-------+------------------------------+ | | 31.12.| 31.12.| %| +----------------------------+-------+-------+------------------------------+ |Suomi | 252,0| 254,3| -1| +----------------------------+-------+-------+------------------------------+ |Ruotsi | 138,6| 132,7| 4| +----------------------------+-------+-------+------------------------------+ |Muut | 154,4| 155,8| -1| +----------------------------+-------+-------+------------------------------+ |Pitkäaikaiset varat yhteensä| 545,0| 542,9| 0| +----------------------------+-------+-------+------------------------------+ Käyttöomaisuusinvestoinnit maittain, milj. euroa +-----------------+-----+-----+------+----+----+------+ +----------------++-----+-----+------+----+----+------+ | || 2009| 2008|Muutos|2009|2008|Muutos| +----------------++-----+-----+------+----+----+------+ | ||10-12|10-12| %|1-12|1-12| %| +----------------++-----+-----+------+----+----+------+ |Suomi || 11,4| 18,4| -38|41,2|58,0| -29| +----------------++-----+-----+------+----+----+------+ |Ruotsi || 1,9| 1,6| 19| 9,4| 9,5| -2| +----------------++-----+-----+------+----+----+------+ |International | 1,3| 2,6| -47| 4,2|10,7| -61| +----------------++-----+-----+------+----+----+------+ |Group Operations|| 1,1| 0,7| 62| 2,8| 5,0| -45| +----------------++-----+-----+------+----+----+------+ |Konserni yhteensä| 15,8| 23,2| -32|57,5|83,2| -31| +-----------------+-----+-----+------+----+----+------+ Poistot maittain, milj. euroa +----------------+------+-----+------+----+----+------+ +----------------++-----+-----+------+----+----+------+ | || 2009| 2008|Muutos|2009|2008|Muutos| +----------------++-----+-----+------+----+----+------+ | ||10-12|10-12| %|1-12|1-12| %| +----------------++-----+-----+------+----+----+------+ |Suomi || 11,2| 9,4| 19|43,5|36,9| 18| +----------------++-----+-----+------+----+----+------+ |Ruotsi || 2,2| 2,1| 4| 8,3| 8,5| -3| +----------------++-----+-----+------+----+----+------+ |International || 1,6| 1,7| -6| 8,9| 6,4| 38| +----------------++-----+-----+------+----+----+------+ |Group Operations|| 0,1| 1,0| -90| 0,8| 4,1| -81| +----------------+++----+-----+------+----+----+------+ |Konserni yhteensä |15,1| 14,3| 6|61,4|56,0| 10| +------------------+----+-----+------+----+----+------+ Yritys- ja liiketoimintahankinnoista tulevien allokoitujen aineettomien hyödykkeiden poistot, milj. euroa +----------------++-----+-----+------+----+----+------+ | || 2009| 2008|Muutos|2009|2008|Muutos| +----------------++-----+-----+------+----+----+------+ | ||10-12|10-12| %|1-12|1-12| %| +----------------++-----+-----+------+----+----+------+ |Suomi || 0,1| 0,1| -6| 0,5| 0,5| -3| +----------------++-----+-----+------+----+----+------+ |Ruotsi || 0,7| 0,8| -14| 2,9| 3,5| -18| +----------------++-----+-----+------+----+----+------+ |International || 1,5| 1,5| 1| 5,9| 6,0| -2| +----------------++-----+-----+------+----+----+------+ |Group Operations|| 0,0| 0,0| 0| 0,0| 0,0| 0| +----------------++-----+-----+------+----+----+------+ |Konserni yhteensä| 2,3| 2,4| -4| 9,3|10,0| -8| +-----------------+-----+-----+------+----+----+------+ Vakuudet ja vastuusitoumukset +-----------------------------------------------+----------+----------+--------+ |Milj. euroa |31.12.2009|31.12.2008|Muutos %| +-----------------------------------------------+----------+----------+--------+ +-----------------------------------------------+----------+----------+--------+ |Omasta velasta | | | | +-----------------------------------------------+----------+----------+--------+ |Pantit | 0,0| 0,0| 0| +-----------------------------------------------+----------+----------+--------+ |Yhteisyritysten puolesta | 0,0| 0,0| 0| +-----------------------------------------------+----------+----------+--------+ |Muut omat vastuut | | | | +-----------------------------------------------+----------+----------+--------+ |Yhden vuoden kuluessa maksettavat vuokravastuut| 52,1| 54,4| -4| +-----------------------------------------------+----------+----------+--------+ |1-5 vuoden kuluttua maksettavat vuokravastuut | 86,9| 102,2| -15| +-----------------------------------------------+----------+----------+--------+ |5 vuoden jälkeen maksettavat vuokravastuut | 21,4| 19,5| 10| +-----------------------------------------------+----------+----------+--------+ |Yhden vuoden kuluessa maksettavat | 11,3| 14,4| -21| |leasingvastuut | | | | +-----------------------------------------------+----------+----------+--------+ |1-5 vuoden kuluttua maksettavat leasingvastuut | 8,8| 13,5| -35| +-----------------------------------------------+----------+----------+--------+ |5 vuoden jälkeen maksettavat leasingvastuut | 0,0| 0,0| 0| +-----------------------------------------------+----------+----------+--------+ |Muut vastuusitoumukset 1) | 28,2| 13,3| 112| +-----------------------------------------------+----------+----------+--------+ +-----------------------------------------------+----------+----------+--------+ 1) Lisäksi 7,6 milj. euroa (7,1 milj. euroa vuonna 2008) vastuusitoumuksia konsernin taseeseen sisältyvien vastuiden vakuutena Leasingvastuut ovat pääsääntöisesti kolmivuotisia, ja niihin ei liity lunastusehtoja. Ehdolliset varat Suomen veroviranomaiset ovat vahvistaneet 41,0 milj. euron tappion (josta voi tulouttaa 10,7 milj. euron laskennallisen verosaamisen), joka aiheutuu huhtikuussa 2004 toteutetusta konsernin sisäisestä kaupasta syntyneestä emoyhtiön tappiosta, mutta päätöksestä on valitettu. +-----------------------------------------------+----------+----------+ |Johdannaiset | | | +-----------------------------------------------+----------+----------+ +-----------------------------------------------+----------+----------+ |Johdannaissopimusten nimellisarvot, milj. euroa|31.12.2009|31.12.2008| +-----------------------------------------------+----------+----------+ +-----------------------------------------------+----------+----------+ |Valuuttatermiinisopimukset | 196,5| 252,0| +-----------------------------------------------+----------+----------+ |Koronvaihtosopimukset | 250,0| 100,0| +-----------------------------------------------+----------+----------+ Sisältää bruttomääräiset nimellisarvot kaikista sopimuksista, jotka eivät ole vielä erääntyneet tai joita ei ole suljettu. Avoinna oleva nimellisarvo ei välttämättä mittaa tai osoita markkinariskiä, sillä joidenkin sopimusten riski voi olla tasapainotettu toisilla sopimuksilla. Johdannaisten käyvät arvot +--------------------------------------------------------+----------+----------+ |Johdannaissopimusten nettomääräiset käyvät arvot olivat:|31.12.2009|31.12.2008| +--------------------------------------------------------+----------+----------+ +--------------------------------------------------------+----------+----------+ |Valuuttatermiinisopimukset | -0,6| -6,1| +--------------------------------------------------------+----------+----------+ |Koronvaihtosopimukset | -1,4| 0,6| +--------------------------------------------------------+----------+----------+ Johdannaissopimuksia on käytetty vain taloudelliseen suojaukseen. LUVUT VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN Tunnusluvut +-------------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ | | 2009| 2009| 2009| 2009| +-------------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ | |10-12| 7-9| 4-6| 1-3| +-------------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Voitto/osake, euroa | | | | | +-------------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |- laimentamaton | 0,36| 0,25| 0,14| 0,01| +-------------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |- laimennusvaikutuksella oikaistu | 0,36| 0,25| 0,14| 0,01| +-------------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Oma pääoma/osake, euroa | 7,25| 6,82| 6,46| 6,31| +-------------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Oman pääoman tuotto-%, liukuva 12 kk | 11,0| 6,3| 7,8| 10,2| +-------------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Sijoitetun pääoman tuotto-%, liukuva 12 kk | 16,8| 18,6| 18,5| 25,3| +-------------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Omavaraisuusaste, % | 46,0| 43,2| 40,7| 40,0| +-------------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Korollinen nettovelka, milj. euroa | 66,0|118,9|139,2| 79,2| +-------------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Nettovelkaantumisaste, % | 12,7| 24,4| 30,1| 17,5| +-------------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Investoinnit, milj. euroa | 15,7| 12,7| 14,4| 16,1| +-------------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ +-------------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ +-------------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ +-------------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ | | 2008| 2008| 2008| 2009| +-------------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ | |10-12| 7-9| 4-6| 1-3| +-------------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Voitto/osake, euroa | | | | | +-------------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |- laimentamaton | 0,02| 0,33| 0,26| 0,23| +-------------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |- laimennusvaikutuksella oikaistu | 0,02| 0,33| 0,26| 0,23| +-------------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Oma pääoma/osake, euroa | 6,75| 6,90| 6,58| 6,29| +-------------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Oman pääoman tuotto-%, liukuva 12 kk | 12,6| -2,4| -4,9| -7,7| +-------------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Sijoitetun pääoman tuotto-%, liukuva 12 kk | 25,2| 8,9| 8,8| 7,2| +-------------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Omavaraisuusaste, % | 41,1| 42,0| 38,8| 38,0| +-------------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Korollinen nettovelka, milj. euroa |101,4|169,7|138,1|139,7| +-------------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Nettovelkaantumisaste, % | 21,0| 34,3| 29,3| 31,0| +-------------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Investoinnit, milj. euroa | 12,8| 25,7| 23,2| 36,2| +-------------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ Tuloslaskelma, milj. euroa +------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ | | 2009| 2009| 2009| 2009| +------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ | |10-12| 7-9| 4-6| 1-3| +------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Liikevaihto |440,6|382,9|444,8|438,0| +------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Liiketoiminnan muut tuotot | 4,7| 2,8| 7,1| 2,9| +------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut|243,3|210,7|265,8|266,9| +------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Poistot | 17,5| 16,9| 19,0| 17,3| +------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Liiketoiminnan muut kulut |150,8|131,8|156,7|151,8| +------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Liikevoitto (EBIT) | 33,7| 26,3| 10,4| 4,9| +------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Rahoitustuotot ja -kulut | -1,5| 0,9| -1,6| -2,8| +------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Tulos ennen veroja | 32,2| 27,2| 8,8| 2,1| +------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Tuloverot | -6,5| -8,8| 1,2| -1,1| +------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Tilikauden voitto | 25,7| 18,4| 10,0| 1,0| +------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ +------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ +------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ +------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ | | 2008| 2008| 2008| 2009| +------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ | |10-12| 7-9| 4-6| 1-3| +------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Liikevaihto |492,0|425,3|480,1|468,3| +------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Liiketoiminnan muut tuotot | 2,4| 2,2| 1,7| 4,5| +------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut|278,8|227,1|273,1|277,0| +------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Poistot | 16,8| 16,7| 16,3| 16,3| +------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Liiketoiminnan muut kulut |175,2|149,9|162,8|154,9| +------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Liikevoitto (EBIT) | 23,6| 33,8| 29,6| 24,6| +------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Rahoitustuotot ja -kulut |-17,0| -3,5| -5,8| -2,9| +------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Tulos ennen veroja | 6,6| 30,3| 23,8| 21,7| +------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Tuloverot | -4,8| -6,6| -5,1| -5,4| +------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ |Tilikauden voitto | 1,8| 23,7| 18,7| 16,3| +------------------------------------+-----+-----+-----+-----+ Tase, milj. euroa +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ | | 2009| 2009| 2009| 2009| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ | | 31.12.| 30.9.| 30.6.| 31.3.| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Liikearvot | 402,0| 398,2| 392,7| 391,4| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Muut aineettomat hyödykkeet | 42,8| 44,1| 46,1| 49,2| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet | 100,1| 99,0| 100,8| 103,2| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Muut pitkäaikaiset varat | 72,7| 68,7| 75,3| 68,7| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Pitkäaikaiset varat yhteensä | 617,6| 610,0| 614,9| 612,5| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Myyntisaamiset ja muut lyhytaikaiset varat| 454,4| 495,0| 495,5| 514,1| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Rahavarat | 123,3| 105,6| 101,7| 94,6| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Lyhytaikaiset varat yhteensä | 577,7| 600,6| 597,2| 608,7| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Varat yhteensä |1 195,3|1 210,6|1 212,1|1 221,2| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Oma pääoma yhteensä | 518,3| 487,8| 462,0| 452,1| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Pitkäaikaiset lainat | 159,5| 160,6| 161,9| 163,2| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Muut pitkäaikaiset velat | 53,9| 48,9| 46,9| 42,5| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Pitkäaikaiset velat yhteensä | 213,4| 209,5| 208,8| 205,7| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Ostovelat ja muut lyhytaikaiset velat | 378,3| 390,0| 396,3| 506,1| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Varaukset | 46,5| 49,3| 54,5| 37,2| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Lyhytaikaiset lainat | 38,8| 74,0| 90,5| 20,1| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Lyhytaikaiset velat yhteensä | 463,6| 513,3| 541,3| 563,4| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Oma pääoma ja velat yhteensä |1 195,3|1 210,6|1 212,1|1 221,2| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ | | 2008| 2008| 2008| 2009| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ | | 31.12.| 30.9.| 30.6.| 31.3.| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Liikearvot | 389,3| 412,9| 414,7| 415,9| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Muut aineettomat hyödykkeet | 53,1| 59,3| 62,3| 62,5| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet | 100,5| 102,2| 94,4| 92,2| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Muut pitkäaikaiset varat | 73,7| 67,9| 69,0| 67,4| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Pitkäaikaiset varat yhteensä | 616,6| 642,3| 640,4| 638,0| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Myyntisaamiset ja muut lyhytaikaiset varat| 517,7| 579,3| 583,5| 579,7| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Rahavarat | 120,2| 58,2| 93,4| 85,0| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Lyhytaikaiset varat yhteensä | 637,9| 637,5| 676,9| 664,7| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Varat yhteensä |1 254,5|1 279,8|1 317,3|1 302,7| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Oma pääoma yhteensä | 483,6| 494,5| 471,3| 451,1| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Pitkäaikaiset lainat | 164,5| 164,8| 165,4| 166,2| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Muut pitkäaikaiset velat | 48,0| 53,7| 53,1| 45,9| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Pitkäaikaiset velat yhteensä | 212,5| 218,5| 218,5| 212,1| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Ostovelat ja muut lyhytaikaiset velat | 463,1| 465,9| 515,1| 531,1| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Varaukset | 28,6| 27,5| 35,9| 38,7| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Lyhytaikaiset laintat | 66,7| 73,4| 76,5| 69,7| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Lyhytaikaiset velat yhteensä | 558,4| 566,8| 627,5| 639,5| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ |Oma pääoma ja velat yhteensä |1 254,5|1 279,8|1 317,3|1 302,7| +------------------------------------------+-------+-------+-------+-------+ Kassavirtalaskelma, milj. euroa +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ | | 2009| 2009| 2009| 2009| +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ | | 10-12| 7-9| 4-6| 1-3| +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ |Liiketoiminnan rahavirta | | | | | +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ |Tilikauden voitto | 25,7| 18,4| 10,0| 1,0| +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ |Oikaisut | 25,4| 25,9| 15,2| 22,3| +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ |Nettokäyttöpääoman muutos | 24,0| -26,4|-26,3| 24,8| +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ |Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja | 75,1| 17,9| -1,1| 48,1| |veroja | | | | | +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ |Maksetut liiketoiminnan rahoituserät, netto | 0,1| 5,0| -1,3| -3,0| +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ |Maksetut välittömät verot | -3,5| 5,7|-10,2| -6,4| +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ |Liiketoiminnan rahavirta | 71,7| 28,6|-12,6| 38,7| +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ |Investointien rahavirta | -17,9| -8,3| -8,8| -18,2| +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ |Rahoituksen rahavirta | -36,4| -17,8| 27,6| -45,3| +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ |Rahavarojen muutos | 17,4| 2,5| 6,2| -24,8| +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ |Rahavarat kauden alussa |-105,6|-101,7|-94,6|-120,2| +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ |Kurssierojen vaikutukset rahavaroihin | -0,3| -1,4| -0,9| 0,8| +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ |Rahavarat kauden lopussa | 123,3| 105,6|101,7| 94,6| +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ | | 17,4| 2,5| 6,2| -24,8| +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ | | 2008| 2008| 2008| 2009| +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ | | 10-12| 7-9| 4-6| 1-3| +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ |Liiketoiminnan rahavirta | | | | | +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ |Tilikauden voitto | 1,8| 23,7| 18,7| 16,3| +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ |Oikaisut | 39,5| 28,1| 27,2| 25,4| +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ |Nettokäyttöpääoman muutos | 35,6| -46,5| 19,5| 21,7| +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ |Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja | 76,9| 5,3| 65,4| 63,4| |veroja | | | | | +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ |Maksetut liiketoiminnan rahoituserät, netto | -1,0| -4,2| -0,6| -0,2| +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ |Maksetut välittömät verot | 2,3| -6,8|-10,9| 1,4| +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ |Liiketoiminnan rahavirta | 78,2| -5,7| 53,9| 64,6| +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ |Investointien rahavirta | -14,3| -25,4|-12,8| -22,4| +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ |Rahoituksen rahavirta | 0,7| -4,1|-32,9| -29,8| +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ |Rahavarojen muutos | 64,6| -35,2| 8,2| 12,4| +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ |Rahavarat kauden alussa | -58,2| -93,4|-85,0| -72,9| +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ |Kurssierojen vaikutukset rahavaroihin | 2,6| 0,0| -0,2| 0,3| +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ |Rahavarat kauden lopussa | 120,2| 58,2| 93,4| 85,0| +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ | | 64,6| -35,2| 8,2| 12,4| +---------------------------------------------------+------+------+-----+------+ Liikevaihto maittain, milj. euroa +-------------------------------+-----+----+----+----+-----+----+----+----+ | | 2009|2009|2009|2009| 2008|2008|2008|2008| +-------------------------------+-----+----+----+----+-----+----+----+----+ | |10-12| 7-9| 4-6| 1-3|10-12| 7-9| 4-6| 1-3| +-------------------------------+-----+----+----+----+-----+----+----+----+ |Suomi | 233| 199| 230| 227| 239| 199| 230| 232| +-------------------------------+-----+----+----+----+-----+----+----+----+ |Ruotsi | 125| 103| 116| 119| 141| 123| 144| 141| +-------------------------------+-----+----+----+----+-----+----+----+----+ |International | 139| 130| 143| 141| 152| 140| 144| 135| +-------------------------------+-----+----+----+----+-----+----+----+----+ |Konsernin sisäiset eliminoinnit| -56| -48| -45| -48| -40| -37| -38| -40| +-------------------------------+-----+----+----+----+-----+----+----+----+ |Konserni yhteensä | 441| 383| 445| 438| 492| 425| 480| 468| +-------------------------------+-----+----+----+----+-----+----+----+----+ +-------------------------------+-----+----+----+----+-----+----+----+----+ +-------------------------------+-----+----+----+----+-----+----+----+----+ Liikevaihto asiakastoimialoittain, milj. euroa +---------------------+-----+----+----+----+-----+----+----+----+ +---------------------+-----+----+----+----+-----+----+----+----+ | | 2009|2009|2009|2009| 2008|2008|2008|2008| +---------------------+-----+----+----+----+-----+----+----+----+ | |10-12| 7-9| 4-6| 1-3|10-12| 7-9| 4-6| 1-3| +---------------------+-----+----+----+----+-----+----+----+----+ |Tietoliikenne | 149| 132| 149| 153| 162| 147| 172| 167| +---------------------+-----+----+----+----+-----+----+----+----+ |Finanssi | 89| 87| 94| 89| 104| 92| 102| 104| +---------------------+-----+----+----+----+-----+----+----+----+ |Muut asiakastoimialat| 203| 165| 201| 197| 226| 186| 206| 198| +---------------------+-----+----+----+----+-----+----+----+----+ |Konserni yhteensä | 441| 383| 445| 438| 492| 425| 480| 468| +---------------------+-----+----+----+----+-----+----+----+----+ +---------------------+-----+----+----+----+-----+----+----+----+ +---------------------+-----+----+----+----+-----+----+----+----+ Liikevoitto (EBIT) maittain, milj. euroa +-------------------+-----+----+----+----+-----+-----+-----+-----+ +-------------------+-----+----+----+----+-----+-----+-----+-----+ | | 2009|2009|2009|2009| 2008| 2008| 2008| 2008| +-------------------+-----+----+----+----+-----+-----+-----+-----+ | |10-12| 7-9| 4-6| 1-3|10-12| 7-9| 4-6| 1-3| +-------------------+-----+----+----+----+-----+-----+-----+-----+ |Suomi | 34,0|29,0|25,2|22,1| 28,3| 25,7| 31,6| 30,0| +-------------------+-----+----+----+----+-----+-----+-----+-----+ |Ruotsi | 7,9| 4,8|-6,7|-8,7| 17,6| 14,1| 7,4| 9,7| +-------------------+-----+----+----+----+-----+-----+-----+-----+ |International | 2,7| 0,7|-6,6|-4,0| -0,9| 5,2| 2,1| -2,7| +-------------------+-----+----+----+----+-----+-----+-----+-----+ |Group Operations |-10,9|-8,2|-1,5|-4,5|-21,5|-11,1|-11,5|-12,4| +-------------------+-----+----+----+----+-----+-----+-----+-----+ |Liikevoitto (EBIT) | 33,7|26,3|10,4| 4,9| 23,6| 33,9| 29,6| 24,6| +-------------------+-----+----+----+----+-----+-----+-----+-----+ +-------------------+-----+----+----+----+-----+-----+-----+-----+ +-------------------+-----+----+----+----+-----+-----+-----+-----+ Liikevoitto (EBIT) maittain, % +-------------------+-----+----+----+----+-----+----+----+----+ +-------------------+-----+----+----+----+-----+----+----+----+ | | 2009|2009|2009|2009| 2008|2008|2008|2008| +-------------------+-----+----+----+----+-----+----+----+----+ | |10-12| 7-9| 4-6| 1-3|10-12| 7-9| 4-6| 1-3| +-------------------+-----+----+----+----+-----+----+----+----+ |Suomi | 14,6|14,6|10,9| 9,7| 11,9|12,9|13,7|12,9| +-------------------+-----+----+----+----+-----+----+----+----+ |Ruotsi | 6,3| 4,7|-5,8|-7,3| 12,5|11,5| 5,2| 6,9| +-------------------+-----+----+----+----+-----+----+----+----+ |International | 2,0| 0,5|-4,6|-2,8| -0,6| 3,7| 1,4|-2,0| +-------------------+-----+----+----+----+-----+----+----+----+ |Liikevoitto (EBIT) | 7,6| 6,9| 2,3| 1,1| 4,8| 8,0| 6,2| 5,3| +-------------------+-----+----+----+----+-----+----+----+----+ Suurimmat osakkeenomistajat 31.12.2009 +--+----------------------------------------+--------------+------+ +--+----------------------------------------+--------------+------+ | | | Osakkeet | %| +--+----------------------------------------+--------------+------+ | 1|OP-Pohjola-ryhmä | 3 903 514| 5,4%| +--+----------------------------------------+--------------+------+ | 2|Swedbank Robur rahastot | 3 703 754| 5,1%| +--+----------------------------------------+--------------+------+ | 3|Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen| 2 872 367| 4,0%| +--+----------------------------------------+--------------+------+ | 4|Didner & Gerge Aktiefond | 2 160 000| 3,0%| +--+----------------------------------------+--------------+------+ | 5|Svenska Litteratursällskapet i Finland | 1 567 000| 2,2%| +--+----------------------------------------+--------------+------+ | 6|Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Tapiola | 1 530 000| 2,1%| +--+----------------------------------------+--------------+------+ | 7|Valtion eläkerahasto | 1 375 000| 1,9%| +--+----------------------------------------+--------------+------+ | 8|Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma | 1 249 749| 1,7%| +--+----------------------------------------+--------------+------+ | 9|SEB Investment Management | 1 115 990| 1,5%| +--+----------------------------------------+--------------+------+ |10|Pekka Viljakainen | 652 447| 0,9%| +--+----------------------------------------+--------------+------+ | | | 20 129 821| 27,9%| +--+----------------------------------------+--------------+------+ | |Hallintarekisteröidyt | 42 566 052 | 59,1%| +--+----------------------------------------+--------------+------+ | |Muut | 9 327 300 | 13,0%| +--+----------------------------------------+--------------+------+ | |Yhteensä | 72 023 173 |100,0%| +--+----------------------------------------+--------------+------+ Perustuu Euroclear Finland Oy:n ja Euroclear Sweden AB:n omistajarekistereihin. Cevian Capital ilmoitti 12.11.2009, että sen omistus Tieto Oyj:ssä on noussut 4 033 843 osakkeeseen, mikä vastaa 5,6 % yhtiön osakkeista ja äänivallasta. OP-Pohjola -ryhmä ilmoitti 26.1.2010, että sen omistus Tieto Oyj:ssä on laskenut 2 982 587 osakkeeseen, mikä vastaa 4,1 % yhtiön osakkeista ja äänivallasta. Lisätietoja: Hannu Syrjälä, toimitusjohtaja, puh. 020 726 8729, hannu.syrjala@tieto.com<mailto:hannu.syrjala@tieto.com> Seppo Haapalainen, talousjohtaja, puh. 020 726 3500,0400 455587, seppo.haapalainen@tieto.com Reeta Kaukiainen, viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja, puh. 020 726 8711, 050 522 0924, reeta.kaukiainen@tieto.com Pasi Hiedanpää, sijoittajasuhdepäällikkö, puh. 020 726 8088, 050 378 2228, pasi.hiedanpaa@tieto.com Tiedotustilaisuus analyytikoille ja toimittajille järjestetään klo 10.00 paikallista aikaa Tiedon toimitiloissa Helsingissä, osoite Aku Korhosen tie 2-6. Tilaisuus on englanninkielinen. Tuloksen esittelee toimitusjohtaja Hannu Syrjälä. Ilmoittautuminen sirpa.salo@tieto.com, puh. 02072 68714. Tilaisuutta voi seurata osoitteessa www.tieto.com, ja tilaisuuden aikana on mahdollisuus esittää kysymyksiä internetin kautta. Tallenne tilaisuudesta on katsottavissa kokouksen jälkeen. Puhelinneuvottelu alkaa klo 14.00. Puhelinneuvotteluun voi osallistua soittamalla noin kymmenen minuuttia ennen sen alkua numeroon +44 203 003 2666, tunnusta ei tarvita. Neuvottelua voi seurata myös osoitteessa www.tieto.com<http://www.tieto.com/>. Tallenne on Tiedon sivuilla myöhemmin samana päivänä. Nauhoituksen voi kuunnella 17.2.2010 asti puhelinnumerosta +44 20 8196 1998, koodi 141833#. Konsernin tulostiedotteet julkaistaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Tiedotteet löytyvät yhtiön internet-sivuilta välittömästi julkaisemisen jälkeen. TIETO OYJ JAKELU NASDAQ OMX Helsinki NASDAQ OMX Stockholm Keskeiset tiedotusvälineet Tieto on palveluyhtiö, joka tarjoaa tietotekniikka-, tuotekehitys- ja konsultointipalveluja. Noin 16 000 asiantuntijaamme tekevät meistä yhden johtavista tietotekniikan palveluyrityksistä Pohjoismaissa ja tietyillä segmenteillä globaalin markkinajohtajan. Olemme erikoistuneet alueisiin, joilla asiakkaiden liiketoiminnan ja tarpeiden tuntemuksemme on syvintä. Vahva asiakaskeskeisyys ja pohjoismainen asiantuntemus erottavat meidät kilpailijoistamme. www.tieto.com <http://www.tieto.com/> Tieto Oyj Y-tunnus 0101138-5 Aku Korhosen tie 2-6 PL 38 00441 HELSINKI puh. 020 72010 faksi 020 726 8898 kotipaikka: Helsinki e-mail: info@tieto.com www.tieto.com <http://www.tieto.com/> [HUG#1382207] |
|||
|