2011-03-23 09:00:00 CET

2011-03-23 09:00:27 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish
Vacon - Muutokset omien osakkeiden omistuksessa

Vacon Oyj:n hallitus päätti kannustinjärjestelmästä


Vacon Oyj, pörssitiedote, 23.3.2011 klo 10.00

Vacon Oyj:n hallitus on päättänyt uudesta konsernin tietyille henkilöille
kohdistetusta osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä. Uuden järjestelmän
tarkoituksena on yhdistää omistajien ja kohderyhmän tavoitteet yhtiön arvon
nostamiseksi sekä sitouttaa kohderyhmän henkilöt yhtiöön ja tarjota heille
kilpailukykyinen yhtiön osakkeiden pitkäjänteiseen omistukseen perustuva
palkkiojärjestelmä.

Uudessa osakepalkkiojärjestelmässä on kolme ansaintajaksoa, kalenterivuodet
2011, 2012 ja 2013. Yhtiön hallitus päättää kohderyhmän, järjestelmän
ansaintakriteerit ja niille asetettavat tavoitteet kunkin ansaintajakson
alussa.  Järjestelmän mahdollinen palkkio ansaintajaksolta 2011 perustuu Vacon-
konsernin liikevaihtoon, liikevoittoon ja pääoman kiertonopeuteen ja se
maksetaan vuonna 2012 osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana.
Osakepalkkiojärjestelmässä on johtoryhmän jäsenille lisäksi neljäs, neljän
vuoden mittainen konsernin pitkän aikavälin strategiaan perustuva ansaintajakso,
kalenterivuodet 2011-2014. Järjestelmän mahdollinen palkkio ansaintajaksolta
2011-2014 perustuu Vacon-konsernin pitkän aikavälin strategisiin liikevaihto- ja
liikevoittotavoitteisiin ja se maksetaan vuonna 2015 osittain yhtiön osakkeina
ja osittain rahana. Mikäli ansaintajakson 2011-2014 ansaintakriteereille
asetetut enimmäistavoitteet saavutetaan jo aiemmin, ansaintajakson 2011-2014
palkkio voidaan maksaa vastaavasti aikaisemmin. Rahaosuudella pyritään kattamaan
palkkiosta henkilölle aiheutuvia veroja ja veronluonteisia maksuja.

Ansaintajaksoilta 2011, 2012 ja 2013 maksettuja osakkeita ei saa luovuttaa
sitouttamisjakson aikana, joka päättyy kahden vuoden kuluttua ansaintajakson
päättymisestä. Mikäli kohderyhmään kuuluvan henkilön työ- tai toimisuhde päättyy
sitouttamisjakson aikana, hänen on palautettava palkkiona annetut osakkeet
yhtiölle vastikkeetta. Konsernin johtoryhmän jäsenten on omistettava puolet
uuden kannustinjärjestelmän perusteella saaduista osakkeista, kunnes johtoryhmän
jäsenen omistamien osakkeiden arvo yhteensä vastaa hänen bruttovuosipalkkansa
arvoa. Tämä osakemäärä on omistettava niin kauan kuin työ- tai toimisuhde
konserniyhtiöön jatkuu.

Osakepalkkiojärjestelmän kohderyhmään kuuluu noin 60 henkilöä.
Osakepalkkiojärjestelmän perusteella maksettavat nettopalkkiot ovat yhteensä
enintään 240 250 Vacon Oyj:n osaketta.

Vacon Oyj

Lisätietoja:

  * Toimitusjohtaja Vesa Laisi, Vacon Oyj, puh. 040 8371 510

Lehdistöyhteys:

  * Viestintäjohtaja Sebastian Linko, Vacon Oyj, puh. 040 8371 634, sähköposti
    sebastian.linko@vacon.com



Vacon lyhyesti:

Vaconin toimintaa ohjaa intohimo kehittää, valmistaa ja myydä maailman parhaita
taajuusmuuttajia - ja vain niitä. Taajuusmuuttajia käytetään sähkömoottorin
ohjauksessa ja uusiutuvan energian tuotannossa. Vaconin tuotekehitys- ja
tuotantoyksiköt ovat Suomessa, Yhdysvalloissa, Kiinassa ja Italiassa.
Myyntitoimistoja on 27 maassa. Vuonna 2010 Vaconin liikevaihto oli 338 milj.
euroa, ja yhtiön palveluksessa oli maailmanlaajuisesti 1300 henkilöä. Vacon
Oyj:n osakkeet (VAC1V) noteerataan Helsingin pörssin päälistalla.

Driven by Drives, www.vacon.fi

Jakelu:

NASDAQ OMX Pohjoismainen pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
Rahoitustarkastus






[HUG#1499274]