|
|||
2012-11-08 07:30:04 CET 2012-11-08 07:30:07 CET REGULATED INFORMATION Elecster Oyj - Osavuosikatsaus (Q1 and Q3)ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2012ELECSTER OYJ OSAVUOSIKATSAUS 8.11.2012 KLO 8:30 ELECSTER -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2012 Elecsterillä vahva neljännes Yhteenveto luvuista Tammi-syyskuu - Liikevaihto 33,1 MEUR (1-9/2011: 34,8 MEUR) - Liikevoitto 3,0 MEUR (3,0 MEUR) - Tulos ennen veroja 2,7 MEUR (2,5 MEUR) - Tulos/osake 0,53 EUR (0,47 EUR) - Omavaraisuusaste 46,4 % (42,4 %) Heinä-syyskuu - Liikevaihto 11,2 MEUR (7-9/2011: 9,8 MEUR) - Liikevoitto 0,9 MEUR (0,9 MEUR) - Tulos ennen veroja 0,8 MEUR (0,7 MEUR) - Tulos/osake 0,17 EUR (0,11 EUR) TOIMINTAYMPÄRISTÖ Päättyneen vuosineljänneksen aikana toimintaympäristössä ei tapahtunut olennaisia muutoksia. Epävarmuus yleisen taloustilanteen kehityksestä näkyy varovaisuutena investointipäätösten tekemisessä lähes kaikkialla. Elecsterin päämarkkina-alueet ovat kuitenkin kriisistä pahimmin kärsivän euroalueen ulkopuolella. Huoli kehittyvien maiden kasvun hidastumisesta on aiheellinen, tosin markkina-alueemme sisällä on nähtävissä selviä eroja kehityksessä. Kolmannen vuosineljänneksen tulokseen olemme hyvin tyytyväisiä. Liikevaihto kasvoi odotustemme mukaisesti ja kannattavuus säilyi hyvällä tasolla. Koko katsauskauden liikevaihtokertymä on hieman vertailuvuotta pienempi. Tuloskehitys on sen sijaan ollut myönteinen. LIIKETOIMINNAN KEHITYS JA TALOUDELLINEN ASEMA Tammi-syyskuu Konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa oli 33,1 milj. euroa (34,8 milj. euroa). Liikevaihto laski 4,7 % edelliseen vuoteen verrattuna. Liikevoitto oli 3,0 milj. euroa (3,0 milj. euroa). Tulos ennen veroja oli 2,7 milj. euroa (2,5 milj. euroa). Heinä-syyskuu Konsernin kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto oli 11,2 milj. euroa (9,8 milj. euroa), missä kasvua oli 13,8 % edelliseen vuoteen verrattuna. Katsauskauden liikevoitto oli 0,9 milj. euroa (0,9 milj. euroa). Tulos ennen veroja parani 0,7 milj. eurosta 0,8 milj. euroon. Konsernitaseen loppusumma oli 45,0 milj. euroa (44,8 milj. euroa). Omavaraisuusaste nousi 46,4 %:iin (42,4 %). Korollinen vieras pääoma oli 17,7 milj. euroa (19,2 milj. euroa). Teollisuustuote-segmentissä sekä pakkauskonetoimitusten että pakkausmateriaalitoimitusten määrä kasvoi kolmannella vuosineljänneksellä odotetusti edelliseen vuoteen verrattuna. Tammi-syyskuussa konetoimituksia on ollut edellisvuotta vähemmän, pakkausmateriaalitoimitusten määrä on sen sijaan kasvanut vertailuvuodesta. Kannattavuuden parantumiseen ovat vaikuttaneet kaupan rakenne, tuotannon tehostamistoimenpiteet sekä pakkausmateriaalien laskeneet raaka-ainehinnat. Kolmannen vuosineljänneksen lopulla raaka-ainehinnat tosin kääntyivät jälleen nousuun. Kuluttajatuote-segmentin liikevaihdon ja tuloksen kehitykseen vaikuttaa kuluttajien ostokäyttäytymiseen heijastuva talouden yleinen epävarmuus. Alihankintapalveluja tarjoavan Muut toiminnot-segmentin kehitykseen vaikuttaa yleisen taloustilanteen kehitys. Katsauskauden aikana segmentti on jäänyt hieman jälkeen tavoitteistaan. VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Elecster Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 26.4.2012. Yhtiökokouksen ja hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset on julkaistu 26.4.2012 päivätyssä pörssitiedotteessa. INVESTOINNIT Konsernin bruttoinvestoinnit olivat 1,1 miljoonaa euroa (0,8). HENKILÖSTÖ Konsernin henkilömäärä oli keskimäärin 339 (335), josta ulkomailla 178 (172). Katsauskauden lopussa konsernin henkilömäärä oli 336 (327). OSAKKEET Elecster Oyj:n osakepääoma 30.9.2012 oli 3.151.939,29 euroa ja osakkeiden lukumäärä 3.748.116. Osake on nimellisarvoton. Emoyhtiö Elecster Oyj:llä on kaksi osakesarjaa, K-sarja ja A-sarja. A-osake noteerataan Nasdaq OMX Helsingin Pörssissä. Osakkeen ylin kurssi katsauskauden aikana oli 4,88 euroa ja alin 4,00 euroa. Katsauskauden päättyessä kurssi oli 4,50 euroa. Katsauskauden aikana A-osakkeiden vaihto oli 177 003 kpl (9,7 % A-osakkeiden määrästä). Yhtiöllä ei ole hallussaan yhtiön omia osakkeita. Hallituksella ei ole voimassa olevia osakeantivaltuutuksia eikä valtuutusta vaihtovelkakirja- tai optiolainan liikkeelle laskemiseen. Yhtiö ei ole saanut katsauskaudella liputusilmoituksia. NÄKYMÄT JA LÄHIAJAN EPÄVARMUUSTEKIJÄT Maailmantalouden epävarmuustekijät kasvavat koko ajan. Rahoitusmarkkinoiden epävarmuus ja talouskasvun hiipuminen ovat keskeisiä asiakkaiden investointipäätöksiin vaikuttavia tekijöitä. Markkina-alueemme on laaja ja tältäkin osin alueellisia eroja on nähtävissä. Elecster on pitkäjänteisen työn ja onnistuneiden asiakastoimitusten kautta saavuttanut hyvän markkina-aseman. Kysyntätilanne on säilynyt olosuhteisiin nähden hyvänä. Uskomme, että myönteinen kehitys tulee jatkumaan. Lyhyellä tähtäimellä edellä mainituilla epävarmuustekijöillä saattaa kuitenkin olla vaikutusta kysyntätilanteeseen, kauppojen toteutumisaikatauluihin sekä kannattavuuteen. Huolimatta hyvin sujuneesta kolmannesta neljänneksestä on mahdollista, että alkuvuoden liikevaihtojättämää ei saada kurottua kiinni loppuvuoden aikana, jolloin liikevaihto voi jäädä viimevuotista hieman pienemmäksi. Elecsterin muut riskit ja epävarmuustekijät liittyvät pääosin pakkausmateriaalien öljypohjaisten raaka-aineiden hintavaihteluihin. Kesän jälkeen hinnat ovat kääntyneet nousuun. Muilta osin riskeissä ja epävarmuustekijöissä ei ole tapahtunut katsauskauden aikana merkittäviä muutoksia verrattuna 2011 tilinpäätöksessä esitettyyn tilanteeseen. Keskeiset riskit ilmenevät vuoden 2011 toimintakertomuksesta ja tilinpäätöksen liitetiedoista. Taloudellinen ohjeistus (päivitetty) Koko vuoden liikevaihdon arvioidaan pienenevän maltillisesti edelliseen vuoteen verrattuna, mutta siitä huolimatta osakekohtaisen tuloksen arvioidaan paranevan maltillisesti edelliseen vuoteen verrattuna. Taloudellinen ohjeistus (aiempi) Koko vuoden osalta arvioimme liikevaihdon kasvavan ja osakekohtaisen tuloksen paranevan maltillisesti edelliseen vuoteen verrattuna. KONSERNITULOSLASKELMA, IFRS Tuhatta euroa 7-9/201 7-9/201 1-9/201 1-9/201 1-12/201 2 1 2 1 1 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- LIIKEVAIHTO 11.174 9.817 33.136 34.752 45.407 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Valmiiden ja keskeneräisten -166 -271 1.050 44 843 varastojen muutos -------------------------------------------------------------------------------- Valmistus omaan käyttöön 0 126 5 126 139 -------------------------------------------------------------------------------- Liiketoiminnan muut tuotot 103 54 254 272 343 -------------------------------------------------------------------------------- Materiaalit ja palvelut -5.785 -4.947 -17.297 -16.920 -22.766 -------------------------------------------------------------------------------- Henkilöstökulut -2.293 -2.148 -7.676 -7.331 -10.149 -------------------------------------------------------------------------------- Poistot ja arvonalentumiset -443 -456 -1.312 -1.305 -1.763 -------------------------------------------------------------------------------- Liiketoiminnan muut kulut -1.689 -1.228 -5.132 -6.622 -8.651 -------------------------------------------------------------------------------- LIIKEVOITTO 901 946 3.027 3.015 3.403 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Rahoitustuotot ja -kulut -86 -296 -366 -513 -567 -------------------------------------------------------------------------------- TULOS ENNEN VEROJA 815 651 2.662 2.502 2.836 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Tuloverot -166 -142 -623 -598 -665 -------------------------------------------------------------------------------- TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO 649 509 2.038 1.904 2.171 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- TILIKAUDEN TULOKSEN JAKAUTUMINEN -------------------------------------------------------------------------------- Emoyhtiön osakkeenomistajille 625 425 1.973 1.768 2.021 -------------------------------------------------------------------------------- Vähemmistölle 24 84 65 136 150 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Tulos/osake 0,17 0,11 0,53 0,47 0,54 -------------------------------------------------------------------------------- LAAJA KONSERNITULOSLASKELMA, IFRS TILIKAUDEN TULOS 649 509 2.038 1.904 2.171 ------------------------------------------------------------------------- ------------------------------------------------------------------------- MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT: ------------------------------------------------------------------------- Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot 76 42 268 -118 173 ------------------------------------------------------------------------- TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ 724 551 2.306 1.786 2.344 ------------------------------------------------------------------------- ------------------------------------------------------------------------- TILIKAUDEN LAAJAN TULOKSEN JAKAUTUMINEN ------------------------------------------------------------------------- Emoyhtiön osakkeenomistajille 701 468 2.241 1.650 2.194 ------------------------------------------------------------------------- Vähemmistölle 23 83 65 136 150 ------------------------------------------------------------------------- KONSERNITASE, IFRS Tuhatta euroa 30.9.2012 30.9.2011 31.12.2011 ----------------------------------------------------------------- ----------------------------------------------------------------- VASTAAVAA ----------------------------------------------------------------- ----------------------------------------------------------------- PITKÄAIKAISET VARAT ----------------------------------------------------------------- Aineettomat oikeudet 125 126 124 ----------------------------------------------------------------- Aineelliset hyödykkeet 12.559 12.660 12.542 ----------------------------------------------------------------- Muut osakkeet ja osuudet 420 420 420 ----------------------------------------------------------------- Pitkäaikaiset saamiset 1.590 2.394 2.100 ----------------------------------------------------------------- Laskennalliset verosaamiset 205 212 145 ----------------------------------------------------------------- Pitkäaikaiset varat yhteensä 14.899 15.812 15.331 ----------------------------------------------------------------- ----------------------------------------------------------------- LYHYTAIKAISET VARAT ----------------------------------------------------------------- Vaihto-omaisuus 14.777 12.969 13.507 ----------------------------------------------------------------- Myyntisaamiset ja muut saamiset 10.702 12.779 11.007 ----------------------------------------------------------------- Tuloverosaaminen 214 95 59 ----------------------------------------------------------------- Rahavarat 4.442 3.159 3.570 ----------------------------------------------------------------- Lyhytaikaiset varat yhteensä 30.135 29.002 28.143 ----------------------------------------------------------------- ----------------------------------------------------------------- VASTAAVAA 45.034 44.813 43.474 ----------------------------------------------------------------- ----------------------------------------------------------------- ----------------------------------------------------------------- VASTATTAVAA ----------------------------------------------------------------- ----------------------------------------------------------------- OMA PÄÄOMA ----------------------------------------------------------------- Osakepääoma 3.152 3.152 3.152 ----------------------------------------------------------------- Ylikurssirahasto 4.239 4.239 4.239 ----------------------------------------------------------------- Muut Rahastot 95 79 84 ----------------------------------------------------------------- Muuntoerot 449 125 387 ----------------------------------------------------------------- Kertyneet voittovarat 11.539 9.911 10.188 ----------------------------------------------------------------- Vähemmistöosuus 1.070 1.027 1.041 ----------------------------------------------------------------- Oma pääoma yhteensä 20.545 18.533 19.091 ----------------------------------------------------------------- ----------------------------------------------------------------- VIERAS PÄÄOMA ----------------------------------------------------------------- Laskennallinen verovelka 577 519 528 ----------------------------------------------------------------- Pitkäaikainen vieras pääoma 7.808 7.877 8.865 ----------------------------------------------------------------- Lyhytaikainen vieras pääoma 16.104 17.884 14.990 ----------------------------------------------------------------- ----------------------------------------------------------------- VASTATTAVAA 45.034 44.813 43.474 ----------------------------------------------------------------- KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA Tuhatta euroa 1-9/2012 1-9/2011 1-12/2011 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Liiketoiminnan rahavirta -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Tilikauden voitto 2.038 1.904 2.171 -------------------------------------------------------------------------------- Oikaisut tilikauden tulokseen 2.255 2.340 2.906 -------------------------------------------------------------------------------- Käyttöpääoman muutos -158 -3.056 -1.571 -------------------------------------------------------------------------------- Maksetut korot ja muut rahoituserät -614 -497 -774 -------------------------------------------------------------------------------- Saadut korot 195 211 284 -------------------------------------------------------------------------------- Maksetut verot -700 -207 -537 -------------------------------------------------------------------------------- Liiketoiminnan rahavirta 3.016 695 2.479 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Investointien rahavirta -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin -911 -853 -967 hyödykkeisiin -------------------------------------------------------------------------------- Käyttöomaisuuden myynti 46 76 94 -------------------------------------------------------------------------------- Pitkäaikaisten saamisten muutos 35 36 48 -------------------------------------------------------------------------------- Investointien rahavirta yhteensä -830 -741 -825 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Rahoituksen rahavirta -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Pitkäaikaisten lainojen muutos -1.769 -470 2.318 -------------------------------------------------------------------------------- Lyhytaikaisten lainojen muutos 1.334 1.146 -2.935 -------------------------------------------------------------------------------- Maksetut osingot -843 -636 -636 -------------------------------------------------------------------------------- Rahoituksen rahavirta -1.278 40 -1.253 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Rahavarojen muutos 908 -6 401 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Rahavarat kauden alussa 3.571 3.138 3.138 -------------------------------------------------------------------------------- Rahavarojen kurssimuutosten vaikutus -37 27 32 -------------------------------------------------------------------------------- Rahavarat kauden lopussa 4.442 3.159 3.571 -------------------------------------------------------------------------------- LASKELMA OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA a. Osakepääoma b. Ylikurssirahasto c. Muut rahastot d. Muuntoerot e. Voittovarat f. Yhteensä g. Vähemmistöosuus h. Yhteensä Tuhatta euroa a. b. c. d. e. f. g. h. ------------------------------------------------------------------------- ------------------------------------------------------------------------- OMA PÄÄOMA 1.1.2012 3.152 4.239 84 387 10.188 18.050 1.041 19.091 ------------------------------------------------------------------------- Osingonjako -825 -825 -36 -861 ------------------------------------------------------------------------- Kokonaistulos 63 2.178 2.241 65 2.306 ------------------------------------------------------------------------- Muut muutokset 10 -2 8 8 ------------------------------------------------------------------------- OMA PÄÄOMA 3.152 4.239 95 449 11.539 19.474 1.070 20.545 30.9.2012 ------------------------------------------------------------------------- Tuhatta euroa a. b. c. d. e. f. g. h. ------------------------------------------------------------------------ ------------------------------------------------------------------------ OMA PÄÄOMA 1.1.2011 3.152 4.239 77 99 8.925 16.492 891 17.383 ------------------------------------------------------------------------ Osingonjako -637 -637 -637 ------------------------------------------------------------------------ Kokonaistulos 2 26 1.623 1.650 136 1.786 ------------------------------------------------------------------------ OMA PÄÄOMA 3.152 4.239 79 125 9.911 17.506 1.027 18.533 30.9.2011 ------------------------------------------------------------------------ KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET Tuhatta euroa 30.9.2012 30.9.2011 31.12.2011 ------------------------------------------------------------------ Omasta puolesta annetut vakuudet ------------------------------------------------------------------ Kiinteistökiinnitykset 5.636 5.963 5.981 ------------------------------------------------------------------ Yrityskiinnitykset 11.133 11.133 11.133 ------------------------------------------------------------------ KONSERNIN TUNNUSLUVUT Tuhatta euroa 1-9/2012 1-9/2011 1-12/2011 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Liikevaihto 33.136 34.752 45.407 -------------------------------------------------------------------------------- Liikevaihdon kasvu, % -4,7 27,4 15,3 -------------------------------------------------------------------------------- Liikevoitto 3.027 3.015 3.403 -------------------------------------------------------------------------------- % liikevaihdosta 9,1 8,7 7,5 -------------------------------------------------------------------------------- Tulos ennen veroja 2.662 2.502 2.836 -------------------------------------------------------------------------------- % liikevaihdosta 8,0 7,2 6,2 -------------------------------------------------------------------------------- Tilikauden tulos (emoyhtiön 1.973 1.768 2.021 osakkeenomistajille) -------------------------------------------------------------------------------- % liikevaihdosta 6,0 5,1 4,5 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Oman pääoman tuotto, % 13,7 14,1 11,9 -------------------------------------------------------------------------------- Sijoitetun pääoman tuotto, % 11,4 13,1 11,3 -------------------------------------------------------------------------------- Korollinen vieras pääoma 17.708 19.187 17.931 -------------------------------------------------------------------------------- Rahavarat 4.442 3.159 3.570 -------------------------------------------------------------------------------- Nettovelkaantumisaste, % 64,6 86,5 75,2 -------------------------------------------------------------------------------- Omavaraisuusaste, % 46,4 42,4 44,8 -------------------------------------------------------------------------------- Taseen loppusumma 45.034 44.813 43.474 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Bruttoinvestoinnit 1.116 849 928 -------------------------------------------------------------------------------- Tilauskanta 6.011 6.385 6.065 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Tulos/osake, euroa 0,53 0,47 0,54 -------------------------------------------------------------------------------- Oma Pääoma/osake, euroa 5,20 4,67 4,82 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Osakkeiden keskimääräinen lukumäärä 3.748.116 3.748.116 3.748.116 -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Konsernin vastuusitoumukset 16.769 17.096 17.114 -------------------------------------------------------------------------------- LUKUJA NELJÄNNESVUOSITTAIN Tuhatta euroa Q3/12 Q2/12 Q1/12 Q4/11 Q3/11 Q2/11 Q1/11 ------------------------------------------------------------------------- Liikevaihto 11.174 11.688 10.273 10.655 9.817 12.089 12.846 ------------------------------------------------------------------------- Liikevoitto 901 1.068 1.058 387 946 1.020 1.049 ------------------------------------------------------------------------- Liikevoitto, % 8,1 9,1 10,3 3,6 9,6 8,4 8,2 ------------------------------------------------------------------------- Kauden tulos 625 661 686 253 425 699 644 ------------------------------------------------------------------------- Tulos/osake, euroa 0,17 0,18 0,18 0,07 0,11 0,19 0,17 ------------------------------------------------------------------------- Osavuosikatsaus on laadittu noudattaen IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita, mutta sen laadinnassa ei ole noudatettu kaikkia IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardin vaatimuksia. Osavuosikatsauksen laadintaperiaatteet sekä tunnuslukujen laskentaperiaatteet ovat yhtenevät vuoden 2011 tilinpäätöksen kanssa. Tunnuslukujen laskentakaavat löytyvät vuosikertomuksen 2011 sivulta 39. Esitetyt luvut ovat tilintarkastamattomia. Kaikki tässä pörssitiedotteessa esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen näkemykseen talouden tilasta ja kehittymisestä. Tästä syystä tulokset voivat erota merkittävästi johtuen muutoksista taloudessa, kilpailuolosuhteissa, markkinoilla tai lainsäädännössä. Taulukoiden luvut on pyöristetty, minkä vuoksi yksittäisten lukujen summat saattavat poiketa loppusummasta. Konsernin tilinpäätöstiedote vuodelta 2012 julkaistaan 21.2.2013. Lisätiedot: toimitusjohtaja Jarmo Halonen, puh. 0400 732 358 ELECSTER OYJ Hallitus JAKELU Nasdaq OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.elecster.fi |
|||
|