|
|||
2009-02-12 07:15:00 CET 2009-02-12 07:15:07 CET REGULATED INFORMATION PKC Group Oyj - TilinpäätöstiedotePKC GROUPIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1 - 31.12.2008PKC Group Oyj TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 klo 8.15 PKC GROUPIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1 - 31.12.2008 Konsernin liikevaihto kasvoi 8 % edellisestä vuodesta ollen 311,7 milj. euroa (288,6 milj. euroa). Liikevoitto oli 21,0 milj. euroa (28,2 milj. euroa) ja voitto ennen veroja 15,2 milj. euroa (25,6 milj. euroa). Laimennettu osakekohtainen tulos oli 0,31 euroa (0,98 euroa). Osinkoehdotus on 0,15 euroa/osake. TOIMITUSJOHTAJA HARRI SUUTARI: Hyötyajoneuvojen tilausvirtojen merkittävän supistumisen vaikutukset alkoivat näkyä PKC:n toimitussuunnitelmissa vuoden 2008 viimeisellä kvartaalilla. Pääasiakkaidemme tilauskannat supistuivat vahvasti rahoituskriisin ja taloudellisen taantuman myötä. Aloitimme rationalisointitoimet eri yksiköissämme toisen kvartaalin aikana. Supistimme kiinteitä kustannuksia keventämällä johtamisen ja hallinnon kuluja sekä vähentämällä henkilöstön määrää. Teimme myös päätökset sulkea Venäjän Pihkovan ja Kiinan Suzhoun johdinsarjatehtaat. Koko vuoden tulosta rasittavat rationalisoinneista ja liikearvojen alaskirjauksista aiheutuneet 9,1 miljoonan euron kuluerät. Tehostustoimia tullaan jatkamaan kuluvana vuonna. Ostimme vuoden lopussa MAN hyötyajoneuvojen Puolassa olevan johdinsarjatuotannon. Samalla solmimme pitkäaikaisen toimitussopimuksen MAN Nutzfahrzeuge AG:n kanssa. Kyseinen asiakkuus tuo merkittävän lisäyksen liiketoimintaamme ja uusi tehdas parantaa mahdollisuuksiamme saada uusia eurooppalaisia asiakkuuksia. Elektroniikan suunnittelu- ja valmistuspalveluiden kysynnän kasvu taittui, mutta säilyi koko vuoden korkealla tasolla. Vuoden merkittävin tapahtuma oli elektroniikkatehtaan onnistunut käynnistäminen Kiinassa. TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA TOIMITUKSET Hyötyajoneuvojen tilausvirrat supistuivat vuoden 2008 aikana merkittävästi heikentyen loppuvuotta kohden. Pääasiakkaidemme tilauskannat supistuivat myös rahoituskriisin ja taloudellisen taantuman myötä. Vuoden merkittävin tapahtuma oli MAN Nutzfahrzeuge AG:n johdinsarjaliiketoiminnan osto. Elektroniikan suunnittelu- ja valmistuspalveluiden kysynnän kasvu taittui, mutta säilyi koko vuoden korkealla tasolla. Vuoden merkittävin tapahtuma elektroniikkaliiketoiminnassa oli tehtaan onnistunut käynnistäminen Kiinassa. MUUTOKSET KONSERNIRAKENTEESSA PKC Group osti tilikauden lopussa MAN Nutzfahrzeuge AG:n Starachowicessä Puolassa sijaitsevan MAN Star Trucks & Buses Sp. z o.o.:n johdinsarjaliiketoiminnan. Kauppahinta oli noin 21,6 miljoonaa euroa, josta kirjattiin liikearvoksi 5,5 miljoonaa euroa. Johdinsarjaliiketoiminnasta vastaa PKC:n puolalainen tytäryhtiö, PKC Group Poland Sp. z.o.o. Liiketoiminta työllistää tällä hetkellä noin 800 työntekijää ja sen liikevaihto vuonna 2008 oli noin 66 miljoonaa euroa. Liiketoiminta on konsolidoitu PKC Groupin konsernitilinpäätökseen 31.12.2008 lähtien. Yrityskauppa tuo merkittävän vahvistuksen PKC:n asiakaskuntaan saksalaisen MAN konsernin siirtyessä PKC:n asiakkaaksi samanaikaisesti solmitun pitkäaikaisen toimitussopimuksen myötä. LIIKEVAIHTO JA TULOS Loka-joulukuu 2008 Konsernin loka-joulukuun liikevaihto oli 64,7 milj. euroa (78,1 milj. euroa) eli 17,2 % vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana. Konsernin liikevoitto oli -3,9 milj. euroa (6,8 milj. euroa), joka on -6,1 % (8,7 %) liikevaihdosta. Poistojen yhteismäärä oli 3,3 milj. euroa (2,0 milj. euroa). Rahoituserät olivat -3,5 milj. euroa (-1,2 milj. euroa). Voitto ennen veroja oli -7,4 milj. euroa (5,6 milj. euroa). Katsauskauden voitto oli -9,5 milj. euroa (3,3 milj. euroa). Laimennettu tulos/osake oli -0,53 euroa (0,19 euroa). Johdinsarjaliiketoiminnan liikevaihto oli katsauskaudella 50,8 milj. euroa (62,0 milj. euroa) eli 18 % vähemmän kuin vertailukaudella. Sen osuus koko konsernin liikevaihdosta oli 78,5 % (79,4 %). Liikevoitto oli -6,2 milj. euroa (4,6 milj. euroa), joka on -12,2 % (7,4 %) segmentin liikevaihdosta. Elektroniikkaliiketoiminnan liikevaihto laski 13,7 % ja oli 13,9 milj. euroa (16,1 milj. euroa). Sen osuus oli 21,5 % (20,6 %) konsernin liikevaihdosta. Liikevoitto oli 2,3 milj. euroa (2,2 milj. euroa), joka on 16,4 % (13,6 %) segmentin liikevaihdosta. Tammi-joulukuu 2008 Konsernin tilikauden liikevaihto oli 311,7 milj. euroa (288,6 milj. euroa) kasvaen 8 % edellisestä vuodesta. Konsernin liikevoitto oli 21,0 milj. euroa (28,2 milj. euroa), joka on 6,7 % (9,8 %) liikevaihdosta. Poistojen yhteismäärä oli 9,4 milj. euroa (7,6 milj. euroa). Rahoituserät olivat -5,8 milj. euroa (-2,5 milj. euroa). Voitto ennen veroja oli 15,2 milj. euroa (25,6 milj. euroa). Katsauskauden voitto oli 5,6 milj. euroa (17,6 milj. euroa). Tulos/osake oli 0,31 euroa (0,98 euroa). Johdinsarjaliiketoiminnan liikevaihto kasvoi tilikaudella 7,2 % ollen 246,7 milj. euroa (230,0 milj. euroa). Sen osuus koko konsernin liikevaihdosta oli 79,1 % (79,7 %). Johdinsarjaliiketoiminnan liikevoitto oli 9,7 milj. euroa (18,7 milj. euroa), joka on 4,0 % (8,2 %) segmentin liikevaihdosta. Elektroniikkaliiketoiminnan liikevaihto kasvoi 11,2 % ollen 65,2 milj. euroa (58,6 milj. euroa), joka oli 20,9 % (20,3 %) konsernin liikevaihdosta. Elektroniikkaliiketoiminnan liikevoitto oli 11,3 milj. euroa (9,4 milj. euroa), joka on 17,3 % (16,1 %) segmentin liikevaihdosta. Toisen kvartaalin aikana käynnistettiin toiminnan tehostamis- ja rationalisointiohjelma, jota jatketaan edelleen. Pohjois-Amerikan toimintojen uudelleenjärjestelyt saatettiin loppuun kolmannen kvartaalin aikana. Joulukuussa PKC Group päätti sulkea toisen Venäjän johdinsarjatehtaista sekä keskittää Kiinan tuotannon yhteen tehtaaseen vähentyneiden tuotantomäärien ja tappiollisen toiminnan vuoksi. Henkilöstön määrää sopeutettiin vastaamaan tuotantovolyymeja. Tilikauden aikana kirjattiin kertaluonteisia kustannuksia yhteensä 7,9 miljoonaa euroa. Lisäksi Pohjois-Amerikan liikearvon alentumisesta kirjattiin arvonalennustestauksen perusteella 1,2 miljoonan euron arvonalennus sekä tytäryhtiöiden laskennallisista verosaamisista 1,5 miljoonan euron alaskirjaus. TASE JA RAHOITUS Konsernitaseen loppusumma 31.12.2008 oli 187,4 milj. euroa (175,9 milj. euroa). Korolliset velat olivat katsauskauden päättyessä 72,0 milj. euroa (55,7 milj. euroa). Konsernin omavaraisuusaste oli 41,9% (47,2 %). Nettovelat olivat 59,5 milj. euroa (45,3 milj. euroa) ja nettovelkaantumisaste (gearing) 75,7 % (54,5 %). Vaihto-omaisuuden määrä oli 51,8 milj. euroa (47,0 milj. euroa). Lyhytaikaiset saamiset olivat 62,0 milj. euroa (70,2 milj. euroa). Katsauskauden kassavirta investointien jälkeen oli -6,2 milj. euroa (0,2 milj. euroa). Kassavarat olivat 12,5 milj. euroa (10,4 milj. euroa). Rahoituksellisen joustavuuden varmistamiseksi PKC:lla on käytössään rahoitus- ja luottolimiittisopimuksia. INVESTOINNIT Katsauskaudella konsernin bruttoinvestoinnit olivat 27,4 milj. euroa (10,8 milj. euroa), joka on 8,8 % (3,7 %) liikevaihdosta. Puolan liiketoimintakaupan lisäksi investoitiin tuotannon koneisiin ja laitteisiin. TUTKIMUS & KEHITYS Tutkimus- ja kehityskulut olivat 5,8 milj. euroa (5,5 milj. euroa), joka on 1,9 % (1,9 %) konsernin liikevaihdosta. Katsauskauden päättyessä tuotekehityksessä työskenteli 101 (90) henkilöä. HENKILÖSTÖ Konsernin henkilöstön määrä oli katsauskaudella keskimäärin 5 588 (4 971). Katsauskauden lopussa konsernin henkilöstön määrä oli 5 652 (5 311), josta ulkomailla 4 951 (4 576) ja Suomessa 701 (735). Henkilöstösupistuksia toteutettiin konsernin eri yksiköissä. Puolan akvisitiossa konserniin siirtyi vuoden lopussa noin 800 uutta työntekijää. LAATU JA YMPÄRISTÖ Johdinsarjaliiketoiminta on Haapsalun, Keilan, Kempeleen, Kostamuksen, Nogalesin, Pihkovan ja Suzhoun tuotantoyksiköissä sertifioitu ISO/TS 16949 ja ISO 9001 standardien sekä ISO14001 standardin vaatimusten mukaisesti. Curitiban tuotantoyksikössä on sertifioitu ISO/TS 16949 ja ISO14001 standardit. Puolan johdinsarjatehtaan sertifiointiprosessit käynnistetään vuoden 2009 aikana. Curitibassa on meneillään prosessi OHSAS 18001 työterveys ja -turvallisuusjärjestelmän sertifioimiseksi, joka on saatu päätökseen katsauskauden jälkeen. Konsernin elektroniikkaliiketoiminta on Kostamuksen, Suzhoun ja Raahen tuotantoyksiköissä sertifioitu ISO9001 ja ISO14001 standardien vaatimusten mukaisesti. Konsernin elektroniikkaliiketoiminta on aloittanut valmistautumisen ISO/TS 16949 standardin rakentamiseen. Johdinsarjaliiketoiminnan parhaiden laatukäytäntöjen käyttöönotto etenee kaikissa tuotantoyksikössä. Parhaiden käytäntöjen avulla tuetaan jatkuvaa kehitystä ottamalla henkilöstö entistä vahvemmin mukaan päivittäiseen laadun kehitystyöhön. Vuoden 2009 aikana parhaita käytäntöjä tullaan auditoimaan sisäisesti ja kehittämään saadun palautteen perusteella jatkuvan parantamisen hengessä. Toiminnan edistymistä seurataan aktiivisesti konsernin johtoryhmän kokouksissa. HALLINTO Varsinainen yhtiökokous päätti 27.3.2008 jakaa osinkoa 0,45 euroa osakkeelta eli yhteensä noin 8,0 miljoonaa euroa. Osingon maksupäivä oli 8.4.2008. Yhtiökokous valitsi hallitukseen Matti Eestilän, Jaakko Niemelän, Endel Pallan, Olli Pohjanvirran, Matti Ruotsalan, Harri Suutarin ja Jyrki Tähtisen. Hallituksen järjestäytymiskokouksessa hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Harri Suutari ja varapuheenjohtajaksi Jyrki Tähtinen. PKC Group Oyj:n hallituksen nimitettyä Harri Suutarin toimitusjohtajaksi 3.4.2008 alkaen erosi Suutari hallituksen jäsenyydestä. Uudeksi puheenjohtajaksi hallitus valitsi Matti Ruotsalan. Toimitusjohtaja Mika Karin toimisuhde päättyi samana päivänä. Konsernin johtoryhmän muodostavat toimitusjohtaja Harri Suutari (pj.), varatoimitusjohtaja (johdinsarjat) Pekka Korkala, varatoimitusjohtaja (elektroniikka) Jarmo Rajala, varatoimitusjohtaja (hankinta, laatu ja teknologia) Jyri Kontio, lakiasiainjohtaja Sanna Raatikainen sekä talousjohtaja Marja Sarajärvi. Tilikauden päättymisen jälkeen johtoryhmään on nimitetty lisäksi henkilöstöasioista ja riskinhallinnasta vastaava johtaja Jarkko Kariniemi. TILINTARKASTAJAT PKC Group Oyj:n tilintarkastajana on toiminut Ernst & Young Oy, KHT-yhteisö, vastuullisena tilintarkastajana KHT Rauno Sipilä. OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT PKC Group Oyj:n osakevaihto Helsingin Pörssissä oli 1.1. - 31.12.2008 välisenä aikana 12 940 819 kpl (17 639 780 kpl), joka on 72,8 % (99,2 %) osakkeiden keskimääräisestä lukumäärästä. Vaihdon arvo oli 85,9 milj. euroa (185,1 milj. euroa). Katsauskauden alin noteeraus oli 2,82 euroa (8,55 euroa) ja ylin 9,48 euroa (12,40 euroa). Katsauskauden viimeisen pörssipäivän päätöskurssi oli 3,25 euroa (8,70 euroa) ja kauden keskikurssi 6,56 euroa (10,48 euroa). Osakekannan markkina-arvo 31.12.2008 oli 57,8 milj. euroa (154,7 milj. euroa). Hallituksen jäsenten ja heidän lähipiirinsä ja määräysvaltayhteisöjensä omistamien osakkeiden osuus oli katsauskauden lopussa 3,2 % (2,9 %) koko osakekannasta. PKC Group Oyj:llä oli katsauskauden lopussa yhteensä 7 648 (6 505) osakkeenomistajaa. Ulkomaalaisten omistamien ja hallintarekisteröityjen osakkeiden osuus 31.12.2008 oli 25,8 % (28,1 %) osakekannasta. HALLITUKSEN VALTUUTUKSET Hallituksella on varsinaisen yhtiökokouksen 29.3.2007 myöntämä valtuutus päättää yhdestä tai useammasta osakeannista ja osakeyhtiölain 10 luvun 1 pykälän mukaisten erityisten oikeuksien antamisesta sekä kaikista niiden ehdoista. Valtuutuksen perusteella annettavien tai merkittävien osakkeiden yhteenlaskettu lukumäärä voi olla enintään 3 500 000 osaketta. Valtuutus sisältää oikeuden päättää suunnatusta osakeannista. Valtuutus on voimassa 5 vuotta yhtiökokouksen päätöksestä lukien. Hallituksen harkinnan mukaisesti valtuutusta voidaan käyttää esimerkiksi yritysostojen rahoittamiseksi, yritysten välisen yhteistyön tai muun vastaavan järjestelyn toteuttamiseksi tai yhtiön rahoitus- ja pääomarakenteen vahvistamiseksi. Hallituksella ei ole valtuutusta omien osakkeiden hankkimiseksi eikä yhtiön hallussa ole omia osakkeita. OPTIO-OHJELMAT Vuonna 2006 käynnistettiin optio-ohjelma, jonka mukaisten A, B ja C optioihin jakautuvien optio-oikeuksien määrä on yhteensä enintään 697 500 kappaletta. Tilikauden päättyessä avainhenkilöiden hallussa oli yhteensä 190 780 2006A, 220 120 2006B ja 249 910 2006C optio-oikeutta. Optio-oikeuksilla tapahtuva osakkeiden merkintäaika ajoittuu vuosille 2009-2013. Osakkeen merkintähinta optio-oikeuksilla on optioehdoissa määritelty PKC Group Oyj:n osakkeen vaihdolla painotettu keskikurssi Helsingin Pörssissä osinko-oikaisuineen (2006A, 2006B ja 2006C optioilla tällä hetkellä 10,64 euroa). Osakepääoma voi vuoden 2006 optio-oikeuksilla tehtävien osakemerkintöjen seurauksena nousta yhteensä enintään 697 500 uudella osakkeella ja 234 673,67 eurolla. Optio-oikeuksiin 2006 liittyy osakeomistusohjelma. Avainhenkilöt velvoitetaan merkitsemään tai hankkimaan yhtiön osakkeita 20 prosentilla optio-oikeuksista saadusta bruttomääräisestä tulosta ja omistamaan nämä osakkeet kahden vuoden ajan. Yhtiön toimitusjohtajan on omistettava nämä osakkeet niin kauan kuin hänen toimisuhteensa jatkuu. TILIKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT Tammikuussa 2009 päätettyjen yt-neuvotteluiden tuloksena päätettiin lomauttaa lähes koko PKC Group Oyj:n Kempeleen henkilöstö, 300 henkilöä, lomautusten keston vaihdellessa viikosta pitempiin ajanjaksoihin sekä PKC Electronics Oy:n Raahen tehtaalta 60 henkilöä enintään kolmeksi kuukaudeksi. LÄHIAJAN RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT Finanssikriisi ja sitä seurannut taantuma on vaikuttanut myös PKC:n asiakkaiden tuotteiden kysyntään sekä ajoneuvo-, että elektroniikkateollisuuden tuoteryhmissä. Muita merkittäviä epävarmuustekijöitä ovat asiakkaiden asettamat hintapaineet ja vaatimukset tiukemmista sopimusehdoista, valuuttakurssien merkittävät heilahtelut sekä finanssikriisin vaikutukset toimittajiin sekä raaka-aineiden ja komponenttien saatavuuteen. Elektroniikkateollisuudessa asiakasyritykset saattavat viivästyttää jo aloitettavaksi suunniteltuja projekteja, toteutuessaan tällä olisi suora vaikutus myös PKC:ltä tilattavien palveluiden ja tuotteiden määrään. Viimeisten vuosien aikana raaka-aineiden hintavaihteluihin liittyvät riskit ovat pienentyneet raaka-aineiden hintojen laskettua ja tasaannuttua. Toimittajia ja toimittajien taloustilannetta seurataan aktiivisesti koko tilaus-toimitusketjun osalta. Yhtiön riskienhallinnan periaatteet, tavoitteet, merkittävimmät riskialueet ja riskienhallinnan organisointi on kuvattu corporate governance -ohjeistuksen riskienhallintaosiossa, johon voi tutustua yhtiön internet-sivuilla osoitteessa www.pkcgroup.com. TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT Taantuman kestoa on tällä hetkellä vaikea arvioida. Hyötyajoneuvoteollisuuden kysynnän heikko ennustettavuus ja yleinen rahoituksen epävarmuus sekä ajoneuvojen varastojen tyhjentäminen pitävät arviomme mukaan johdinsarjojen kysynnän poikkeuksellisen alhaalla. Arvioimme myös elektroniikan suunnittelu- ja valmistuspalveluiden kysynnän markkinoilla heikkenevän edellisestä vuodesta. Aasian alueella matkapuhelinverkkojen infrastruktuuriin tehtävillä investoinneilla saattaa olla myönteinen vaikutus PKC:n tuotteiden kysyntään. Ennakoimme alkuvuoden liikevoiton jäävän tappiolliseksi, koko vuoden liikevaihdon pienenevän merkittävästi ja liikevoiton jäävän heikoksi. Koko vuoden ennusteeseen sisältyy selvästi normaalia enemmän epävarmuutta. Vähäisen investointitarpeen ja käyttöpääoman alenemisen myötä kassavirran investointien jälkeen oletetaan olevan positiivinen. PKC:n tase, maksuvalmius sekä hyvät asiakassuhteet mahdollistavat suhteellisen kilpailuaseman vahvistumisen. HALLITUKSEN ESITYS VOITONJAOKSI Emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat ovat 48,1 miljoonaa euroa, josta tilikauden tappiota 1,6 miljoonaa euroa. Hallitus esittää 27.3.2009 pidettävälle yhtiökokoukselle, että osinkona jaetaan 0,15 euroa/osake, yhteensä 2,7 miljoonaa euroa, ja loppuosa jakokelpoisista varoista jätetään voittovarojen tilille. Ehdotettu osingonjaon täsmäytyspäivä on 1.4.2009 ja osingon maksupäivä 8.4.2009. Ehdotettu voitonjako ei hallituksen näkemyksen mukaan vaaranna yhtiön maksukykyä. VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS JA TULOSJULKISTUKSET 2009 PKC Group Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään perjantaina 27.3.2009 klo 16.00 Kempeleen toimipisteessä, Vihikari 10. Vuosikertomus julkaistaan perjantaina 6.3.2009 yhtiön internet-sivuilla. Vuoden 2009 osavuosikatsaukset julkaistaan seuraavasti: Osavuosikatsaus 1-3/2009 torstaina 30.4.2009 klo 8.15 Osavuosikatsaus 1-6/2009 torstaina 6.8.2009 klo 8.15 Osavuosikatsaus 1-9/2009 torstaina 29.10.2009 klo 8.15. Tämän tiedotteen tekstiosassa keskitytään vuositilinpäätökseen. IFRS-standardien mukainen vertailu on tehty vuoden 2007 vastaavan jakson lukuihin, ellei toisin ole mainittu. Taulukoiden luvut ovat itsenäisesti pyöristettyjä lukuja. TAULUKKO-OSA -------------------------------------------------------------------------------- | KONSERNIN TULOSLASKELMA | 10-12/08 | 10-12/07 | 1-12/08 | 1-12/07 | | (1000 EUR) | 3kk | 3kk | 12 kk | 12 kk | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | LIIKEVAIHTO | 64 680 | 78 084 | 311 713 | 288 649 | -------------------------------------------------------------------------------- | Valmiiden ja | 1 853 | 2 169 | 71 | 4 668 | | keskeneräisten tuotteiden | | | | | | varastojen lisäys (+) tai | | | | | | vähennys (-) | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut | 416 | 409 | 1 304 | 1 009 | | tuotot | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Materiaalit ja palvelut | 38 303 | 44 162 | 172 198 | 162 665 | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilöstökulut | 18 384 | 19 821 | 76 049 | 66 824 | -------------------------------------------------------------------------------- | Poistot | 3 280 | 2 022 | 9 374 | 7 644 | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan muut kulut | 10 910 | 7 858 | 34 427 | 29 022 | -------------------------------------------------------------------------------- | LIIKEVOITTO | -3 928 | 6 799 | 21 039 | 28 171 | -------------------------------------------------------------------------------- | Korko- ja rahoitustuotot | -1 003 | -593 | -2 930 | -2 310 | | ja -kulut | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut rahoitustuotot ja | -2 501 | -576 | -2 882 | -219 | | -kulut | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | VOITTO / TAPPIO ENNEN | -7 432 | 5 630 | 15 228 | 25 642 | | VEROJA | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tuloverot | -2 032 | -2 285 | -9 661 | -8 063 | -------------------------------------------------------------------------------- | KATSAUSKAUDEN VOITTO / | -9 464 | 3 345 | 5 567 | 17 579 | | TAPPIO | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Jakautuminen | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyhtiön omistajille | -9 474 | 3 298 | 5 519 | 17 374 | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähemmistölle | -10 | -47 | -47 | -205 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | -9 465 | 3 345 | 5 566 | 17 579 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Emoyhtiön omistajille | | | | | | kuuluvasta voitosta | | | | | | laskettu osakekohtainen | | | | | | tulos: | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Laimentamaton | -0.53 | 0.19 | 0.31 | 0.98 | | osakekohtainen tulos | | | | | | (EPS), EUR | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Laimennusvaikutuksella | -0.53 | 0.19 | 0.31 | 0.98 | | oikaistu osakekohtainen | | | | | | tulos (EPS), EUR | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | KONSERNIN TASE (1000 EUR) | 12/08 | 12/07 | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | VARAT | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | PITKÄAIKAISET VARAT | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikearvo | 9 481 | 6 214 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut aineettomat | 14 694 | 3 534 | | | | hyödykkeet | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineelliset | 34 931 | 34 454 | | | | käyttöomaisuushyödykkeet | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Laskennallinen | 1 623 | 3 804 | | | | verosaaminen | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut saamiset | 453 | 388 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset varat | 61 009 | 48 393 | | | | yhteensä | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | LYHYTAIKAISET VARAT | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vaihto-omaisuus | 51 815 | 46 954 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Saamiset | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Myyntisaamiset | 47 025 | 61 176 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut saamiset | 14 948 | 9 001 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Saamiset yhteensä | 61 973 | 70 176 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarat | 12 468 | 10 426 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset varat | 126 428 | 127 556 | | | | yhteensä | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Varat yhteensä | 187 437 | 175 949 | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA JA VELAT | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakepääoma | 5 983 | 5 983 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Ylikurssirahasto | 4 862 | 4 862 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vararahasto | 370 | 239 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muuntoero | -1 841 | 5 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakeperusteiset maksut | 808 | 759 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kertyneet voittovarat | 62 557 | 52 970 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden voitto | 5 519 | 17 374 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Vähemmistöosuus | 328 | 789 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ | 78 586 | 82 980 | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | VELAT | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset velat | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Korolliset velat | 40 120 | 21 078 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Korottomat velat | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Varaukset | 216 | 114 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Laskennallinen verovelka | 3 461 | 560 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Pitkäaikaiset velat | 43 797 | 21 752 | | | | yhteensä | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset velat | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Korolliset velat | 31 866 | 34 606 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Ostovelat | 14 907 | 21 173 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut korottomat velat | 18 281 | 15 438 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lyhytaikaiset velat | 65 055 | 71 217 | | | | yhteensä | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Velat yhteensä | 108 635 | 92 855 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | OMA PÄÄOMA JA VELAT | 187 437 | 175 949 | | | | YHTEENSÄ | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | KONSERNIN | 1-12/08 | 1-12/07 | | | | RAHAVIRTALASKELMA (1000 | 12 kk | 12 kk | | | | EUR) | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan rahavirrat | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Myynnistä saadut maksut | 326 650 | 282 362 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muista liiketoiminnan | 1 304 | 974 | | | | tuotoista saadut maksut | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksut liiketoiminnan | -289 969 | -258 253 | | | | kuluista | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan rahavirrat | 37 985 | 25 082 | | | | ennen rahoituseriä ja | | | | | | veroja | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksetut korot | -5 644 | -2 745 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Saadut korot ja maksut | 233 | 817 | | | | muista rahoituskuluista | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksetut verot | -7 275 | -10 497 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liiketoiminnan rahavirta | 25 299 | 12 658 | | | | (A) | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Investointien rahavirta | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Investoinnit aineettomiin | -9 906 | -11 143 | | | | ja aineellisiin | | | | | | hyödykkeisiin | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Aineettomien ja | 4 | 108 | | | | aineellisten hyödykkeiden | | | | | | luovutustulot | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Hankitut tytäryhtiöt | -21 589 | -1 380 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Myönnetyt lainat | -9 | -11 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lainasaamisten | 44 | 9 | | | | takaisinmaksut | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Saadut osingot | 1 | 1 | | | | investoinneista | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Investointien rahavirta | -31 455 | -12 416 | | | | (B) | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituksen rahavirta | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksullinen osakeanti | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lainojen nostot | 37 313 | 18 843 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Lainojen maksut | -21 011 | -8 642 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Maksetut osingot | -8 104 | -8 077 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Rahoituksen rahavirta (C) | 8 198 | 2 123 | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Rahavarojen muutos | 2 042 | 2 365 | | | | (A+B+C), lisäys (+) / | | | | | | vähennys (-) | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | KONSERNIN TALOUDELLISTA | 1-12/08 | 1-12/07 | | | | KEHITYSTÄ KUVAAVAT | 12 kk | 12 kk | | | | TUNNUSLUVUT | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto, 1000 EUR | 311 713 | 288 649 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto, 1000 EUR | 21 039 | 28 171 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | % liikevaihdosta | 6.7 | 9.8 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Voitto ennen veroja, 1000 | 15 228 | 25 642 | | | | EUR | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | % liikevaihdosta | 4.9 | 8.9 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Katsauskauden voitto, | 5 519 | 17 374 | | | | 1000 EUR | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | % liikevaihdosta | 1.8 | 6.0 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oman pääoman tuotto | 6.9 | 22.6 | | | | (ROE), % | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Sijoitetun pääoman tuotto | 14.5 | 17.0 | | | | (ROI), % | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Nettovelat, 1000 EUR | 59 518 | 45 258 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Gearing, % | 75.7 | 54.5 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Omavaraisuusaste, % | 41.9 | 47.2 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Current ratio, % | 1.9 | 1.8 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Bruttoinvestoinnit, 1000 | 27 426 | 10 791 | | | | EUR | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | % liikevaihdosta | 8.8 | 3.7 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | T&K-menot, 1000 EUR | 5 812 | 5 511 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | % liikevaihdosta | 1.9 | 1.9 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Henkilöstö keskimäärin | 5 588 | 4 971 | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | KONSERNIN OSAKEKOHTAISIA | 1-12/08 | 1-12/07 | | | | TUNNUSLUKUJA | 12 kk | 12 kk | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos/osake (EPS), EUR | 0.31 | 0.98 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos/osake (EPS), | 0.31 | 0.98 | | | | laimennettu, EUR | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma/osake, EUR | 4.40 | 4.62 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeen kurssi kauden | 3.25 | 8.70 | | | | lopussa, EUR | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden alin kurssi, EUR | 2.82 | 8.55 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden ylin kurssi, EUR | 9.48 | 12.40 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Kauden keskikurssi, EUR | 6.56 | 10.48 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakevaihto, 1000 kpl | 12 941 | 17 640 | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakevaihdon osuus | 72.8 | 99.2 | | | | osakekannasta, % | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeita keskimäärin, | 17 782 | 17 782 | | | | 1000 EUR | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeita keskimäärin, | 17 782 | 17 782 | | | | laimennettu, 1000 kpl | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeita kauden lopussa, | 17 782 | 17 782 | | | | 1000 kpl | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakkeiden markkina-arvo, | 57 790 | 154 699 | | | | 1000 EUR | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | 1. SEGMENTTIKOHTAISET | 10-12/08 | 10-12/07 | 1-12/08 | 1-12/07 | | TIEDOT | 3kk | 3kk | 12 kk | 12 kk | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | LIIKEVAIHTO | | | | | | LIIKETOIMINTA-ALUEITTA | | | | | | IN | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Johdinsarjat, 1000 EUR | 50 811 | 62 014 | 246 680 | 230 183 | -------------------------------------------------------------------------------- | Segmenttien välinen | -42 | -50 | -193 | -170 | | myynti, 1000 EUR | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Johdinsarjat yhteensä, | 50 769 | 61 966 | 246 487 | 230 013 | | 1000 EUR | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Johdinsarjat, % | 78.5 | 79.4 | 79.1 | 79.7 | | liikevaihdosta | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Elektroniikka, 1000 | 13 997 | 16 303 | 65 897 | 59 471 | | EUR | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Segmenttien välinen | -86 | -185 | -671 | -835 | | myynti, 1000 EUR | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Elektroniikka | 13 911 | 16 118 | 65 226 | 58 636 | | yhteensä, 1000 EUR | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Elektroniikka, % | 21.5 | 20.6 | 20.9 | 20.3 | | liikevaihdosta | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Konserni yhteensä | 64 680 | 78 084 | 311 713 | 288 649 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | LIIKEVOITTO | | | | | | LIIKETOIMINTA-ALUEITTA | | | | | | IN | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Johdinsarjat, 1000 EUR | -6 216 | 4 609 | 9 744 | 18 746 | -------------------------------------------------------------------------------- | Johdinsarjat, % | -12.2 | 7.4 | 4.0 | 8.2 | | liikevaihdosta | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Elektroniikka, 1000 | 2 288 | 2 190 | 11 295 | 9 424 | | EUR | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Elektroniikka, % | 16.4 | 13.6 | 17.3 | 16.1 | | liikevaihdosta | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Konserni yhteensä | -3 928 | 6 799 | 21 039 | 28 171 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | LIIKEVAIHTO | 10-12/08 | 10-12/07 | 1-12/08 | 1-12/07 | | MARKKINA-ALUEITTAIN | 3kk | 3kk | 12 kk | 12 kk | | (1000 EUR) | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Suomi | 13 103 | 13 812 | 58 621 | 54 411 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muu Eurooppa | 29 717 | 42 868 | 151 701 | 153 727 | -------------------------------------------------------------------------------- | Pohjois-Amerikka | 7 135 | 7 031 | 33 427 | 30 692 | -------------------------------------------------------------------------------- | Etelä-Amerikka | 10 501 | 9 502 | 48 510 | 36 145 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut maat | 4 224 | 4 871 | 19 453 | 13 673 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 64 680 | 78 084 | 311 713 | 288 649 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | 2. LASKELMA | | | | | | | | KONSERNIN OMAN | | | | | | | | PÄÄOMAN MUUTOKSISTA | | | | | | | | (MILJ. EUR) | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | A = Osakepääoma | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | B = Ylikurssirahasto | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | C = Arvonmuutos ja muut | | | | | | | rahastot | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | D = Edellisten tilikausien | | | | | | | voitto | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | E = Vähemmistön | | | | | | | | osuus | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | F = Oma pääoma | | | | | | | | yhteensä | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | | A | B | C | D | E | F | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma 1.1.2007 | 6.0 | 4.9 | 0.2 | 60.9 | 0.6 | 72.5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden voitto | 0 | 0 | 0 | 17.4 | 0.2 | 17.6 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osingot | 0 | 0 | 0 | -8.0 | 0 | -8.0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakemerkintä | 0 | 0 | 0 | 0.0 | 0 | 0.0 | | optioilla | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakeperusteiset | 0 | 0 | 0 | 0.5 | 0 | 0.5 | | maksut | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muuntoerot | 0 | 0 | 0 | 0.4 | 0 | 0.4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut muutokset | 0 | 0 | 0 | -0.1 | 0 | -0.1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma | 6.0 | 4.9 | 0.2 | 71.1 | 0.8 | 83.0 | | 31.12.2007 | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma 1.1.2008 | 6.0 | 4.9 | 0.2 | 71.1 | 0.8 | 83.0 | -------------------------------------------------------------------------------- | Tilikauden voitto | 0 | 0 | 0 | 5.3 | 0.0 | 5.3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osingot | 0 | 0 | 0 | -8.0 | 0 | -8.1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Osakeperusteiset | 0 | 0 | 0 | 0.0 | 0 | 0.0 | | maksut | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Muuntoerot | 0 | 0 | 0 | -1.3 | 0 | -1.3 | -------------------------------------------------------------------------------- | Muut muutokset | 0 | 0 | 0.1 | 0.0 | 0 | -0.4 | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma pääoma | 6.0 | 4.9 | 0.4 | 67.1 | 0.3 | 78.6 | | 31.12.2008 | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | 3. KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET | 1-12/08 12 kk | 1-12/07 12 kk | | KAUDEN LOPUSSA (1000 EUR) | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Leasingvastuut | 11 745 | 5 668 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Johdannaissopimuksista johtuvat | | | | vastuut | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Nimellisarvot | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Valuuttajohdannaiset | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Termiinisopimukset | 3 307 | 5 740 | -------------------------------------------------------------------------------- | Raaka-ainejohdannaiset | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Futuurisopimukset | 757 | 1 598 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | 4 063 | 7 338 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | Käyvät arvot | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Valuuttajohdannaiset | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Termiinisopimukset | -195 | -105 | -------------------------------------------------------------------------------- | Raaka-ainejohdannaiset | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Futuurisopimukset | 0 | -144 | -------------------------------------------------------------------------------- | Yhteensä | -195 | -249 | -------------------------------------------------------------------------------- Johdannaisia käytetään valuuttakurssien ja kuparin hinnan vaihtelusta aiheutuvilta riskeiltä suojautumiseen. Valuuttajohdannaiset on kirjattu tulosvaikutteisesti, koska PKC Group ei sovella IAS 39 -standardin mukaista suojauslaskentaa. -------------------------------------------------------------------------------- | 4. TUNNUSLUVUT | 6-9/07 | 10-12/ | 1-3/08 | 4-6/08 | 7-9/08 | 10-12/0 | | VUOSINELJÄNNEKSI | 3 kk | 07 3 | 3 kk | 3 kk | 3 kk | 8 3 kk | | TTÄIN, KONSERNI | | kk | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto, | 66.93 | 78.08 | 85.09 | 88.57 | 73.37 | 64.68 | | milj.eur | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto, | 7.6 | 6.8 | 9.34 | 9.63 | 6.0 | -3.93 | | milj.eur | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | % liikevaihdosta | 11.3 | 8.7 | 11.0 | 10.9 | 8.2 | -6.1 | -------------------------------------------------------------------------------- | Voitto ennen | 6.77 | 5.63 | 7.31 | 9.81 | 5.54 | -7.43 | | veroja, milj.eur | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | % liikevaihdosta | 10.1 | 7.2 | 8.6 | 11.1 | 7.6 | -11.5 | -------------------------------------------------------------------------------- | Omavaraisuusaste | 47.0 | 47.2 | 46.0 | 48.6 | 50.0 | 41.9 | | , % | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Tulos/osake | 0.25 | 0.19 | 0.26 | 0.41 | 0.17 | -0.54 | | (EPS), | | | | | | | | laimennettu, eur | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Oma | 4.43 | 4.62 | 4.39 | 4.82 | 5.06 | 4.40 | | pääoma/osake, | | | | | | | | eur | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | TUNNUSLUVUT | | | | | | | | VUOSINELJÄNNEKSI | | | | | | | | TTÄIN, | | | | | | | | JOHDINSARJAT | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto, | 50.16 | 61.97 | 69.32 | 69.29 | 56.95 | 50.77 | | milj.eur | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto, | 3.31 | 4.61 | 7.02 | 5.09 | 3.86 | -6.22 | | milj.eur | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | % liikevaihdosta | 6.6 | 7.4 | 10.1 | 7.3 | 6.8 | -12.2 | -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- | TUNNUSLUVUT | | | | | | | | VUOSINELJÄNNEKSI | | | | | | | | TTÄIN, | | | | | | | | ELEKTRONIIKKA | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevaihto, | 16.77 | 16.12 | 15.77 | 19.28 | 16.42 | 13.91 | | milj.eur | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | Liikevoitto, | 4.25 | 2.19 | 2.32 | 4.54 | 2.14 | 2.29 | | milj.eur | | | | | | | -------------------------------------------------------------------------------- | % liikevaihdosta | 25.3 | 13.6 | 14.7 | 23.5 | 13.1 | 16.4 | -------------------------------------------------------------------------------- TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT Oman pääoman tuotto (ROE), % =100 x (Voitto/tappio) / Oma pääoma (keskimäärin) Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % =100 x (Voitto/tappio + rahoituskulut) / Taseen loppusumma + korolliset velat (keskimäärin) Gearing, % =100 x (Korolliset velat - rahat, pankkisaamiset ja rahoitusarvopaperit) / Oma pääoma + vähemmistöosuus Omavaraisuusaste, % =100 x (Oma pääoma + vähemmistöosuus) / Taseen loppusumma - saadut ennakot Quick ratio = Rahoitusomaisuus / Lyhytaikainen vieras pääoma - saadut ennakot Current ratio Rahoitusomaisuus + vaihto-omaisuus / Lyhytaikainen vieras pääoma Tulos/osake (EPS), EUR Voitto/tappio +/- vähemmistöosuus / Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä keskimäärin Oma pääoma/osake, EUR Oma pääoma / Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä tilinpäätöspäivänä Osakkeiden markkina-arvo Osakkeiden lukumäärä tilikauden lopussa x tilinpäätöspäivän viimeinen kaupantekokurssi Esitetyt luvut ovat tilintarkastettuja. Tilinpäätös on laadittu IFRS-standardien mukaisesti. Kaikki tässä tiedotteessa esitetyt tulevaisuuden arviot ja ennusteet perustuvat yhtiön johdon tämän hetkisiin näkemyksiin. Arviot ja ennusteet sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä, joiden toteutuessa tulokset voivat poiketa nyt arvioidusta. Keskeisimmät epävarmuustekijät liittyvät muun muassa yleiseen taloudelliseen tilanteeseen, toimintaympäristön ja toimialan kehitykseen sekä konsernin strategian onnistumiseen. PKC GROUP OYJ Hallitus Harri Suutari toimitusjohtaja Lisätietoja antaa: toimitusjohtaja Harri Suutari, PKC Group Oyj, 0400 384 937 TIEDOTUSTILAISUUS Tilinpäätöksestä järjestetään tiedotustilaisuus analyytikoille ja sijoittajille tänään 12.2.2009 kello 9.30 Helsingissä, osoitteessa World Trade Center, Aleksanterinkatu 17, Kokoushuone 3, 2. kerros. JAKELU NASDAQ OMX Keskeiset tiedotusvälineet www.pkcgroup.com PKC Group tarjoaa johdinsarjojen, kaapelistojen sekä elektroniikan suunnittelu- ja sopimusvalmistuspalveluita. Konsernilla on tehtaita Suomessa, Brasiliassa, Kiinassa, Meksikossa, Puolassa, Virossa sekä Venäjällä ja se työllistää noin 5 600 henkilöä. Konsernin liikevaihto vuonna 2008 oli 311,7 miljoonaa euroa. PKC Group Oyj on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. |
|||
|