2010-12-16 09:00:00 CET

2010-12-16 09:00:18 CET

REGULATED INFORMATION

Finnish English
Panostaja Oyj - Tilinpäätöstiedote

Panostaja Oyj PANOSTAJA-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE

Pörssitiedote 16.12.2010             klo 10.00  PANOSTAJA-KONSERNIN
TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.11.2009-31.10.2010 

-    Liikevaihto 140,5 milj. euroa (120,0 milj. euroa), kasvua 17 %

-    Liiketappio -1,6 milj. euroa (liikevoitto 4,3 milj. euroa) -    Konsernin
ensimmäisen kvartaalin liiketappio oli -2,6 milj. euroa, toisen kvartaalin
liikevoitto 0,0 milj. euroa, kolmannen kvartaalin liikevoitto 0,8 milj. euroa
ja neljännen kvartaalin liikevoitto oli 0,2 milj. euroa. 

-    Tulos/osake(laimentamaton) -6 senttiä (2 senttiä)

-    Oma pääoma per osake 0,61 euroa (0,80 euroa)

-    Omavaraisuusaste 31,9 % (37,9 %)

-    Liikevaihdon kasvu aiheutui kuluvan ja edellisen tilikauden aikana
toteutetuista yritysostoista, joiden vaikutus liikevaihtoon oli 27,6 milj.
euroa. 

- Ympäristöteknologia - segmentin liiketappio (-4,5 milj. euroa) sekä
teknologiateollisuutta palvelevien segmenttien liiketappiot laskivat konsernin
kannattavuutta. 

- Ympäristöteknologia - segmentin liiketappioon sisältyi toiselle kvartaalille
liiketoimintakaupan seurauksena kirjattu - 0,7 milj. euron myyntitappio sekä
neljännelle kvartaalille 1,5 milj. euron konserniliikearvon alaskirjaus. 

- Liiketoiminta - alueiden kannattavuuden arvioidaan paranevan huomattavasti,
jolloin konsernin tilikauden tuloksen arvioidaan olevan selvästi positiivinen. 

- Yhtiön hallitus esittää 0,05 euron osinkoa.

KONSERNI  TALOUDELLINEN KEHITYS

Panostaja-konserni Panostaja-konsernin liikevaihto oli päättyneellätilikaudella 140,5 milj. euroa (120,0 milj. euroa). Liikevaihdon kasvu aiheutui
kuluvan ja edellisen tilikauden aikana toteutetuista yritysostoista, joiden
vaikutus katsauskauden liikevaihtoon oli 27,6 milj. euroa sekä rakentamisen
markkinan piristymisestä. Konsernin liikevaihtoa heikensivät erityisesti
teknologiateollisuudessa jatkunut matalasuhdanne sekä vaikeana jatkuneesta
markkinatilanteesta johtunut liikevaihdon lasku
Ympäristöteknologia-segmentissä. Konsernin liiketoimintaa harjoittavista
segmenteistä yhdeksän ylitti viime vuoden liikevaihtotason ja neljä jäi viime
vuoden liikevaihtotasosta. Liikevaihto kasvoi Autovaraosat, Digitaaliset
painopalvelut, Helat, Kannakkeet, Lisäarvologistiikka, LVI-Tukkukauppa,
Puusepänteollisuus, Takoma sekä Turvallisuus-segmenteissä. 

Liikevaihto laski Kiinnikkeet, Lämpökäsittely, Teknokemia ja
Ympäristöliiketoiminta-segmenteissä. Konsernin liiketappio oli -1,6 milj. euroa
(liikevoitto 4,3 milj. euroa) ja tulos ennen veroja oli -4,0 milj. euroa (2,1
milj. euroa). Liikevoittoprosentti oli -1,1 % (3,6 %). Konsernin
nettorahoituskulut olivat noin -2,6 milj. euroa (-2,3 milj.euroa). Konsernin
henkilöstön määrä katsauskaudella oli keskimäärin 967 (790) henkilöä.
Tilikauden lopussa konsernin henkilöstömäärä oli 970 (921). Konsernin
kolmestatoista liiketoimintaa harjoittavista segmenteistä viidessä liikevoitto
parani ja kahdeksassa heikkeni viime vuodesta. Kannattavuuttaan paransivat
Turvallisuus, Digitaaliset painopalvelut, Autovaraosat Puusepänteollisuus ja
Teknokemia, muissa liikevoitto heikkeni. Konsernin kannattavuutta heikensivät
Ympäristöteknologia-segmentin liiketappio sekä teknologiateollisuutta
palvelevien Takoma-, Lisäarvologistiikka- ja Lämpökäsittely-segmenttien
kannattavuuden heikentyminen. Ympäristöteknologia-segmentin liiketappioon (-4,5
milj. euroa) sisältyi 9.4.2010 toteutetun liiketoimintakaupan seurauksena
kirjattu -0,7 milj. euron myyntitappio sekä -1,5 milj. euron liikearvon
alaskirjaus. Edellisellä tilikaudella toteutettu konsernin kiinteistöjen myynti
vaikutti vertailutilikauden liikevoittoon 4,2 milj. euroa. 

Segmenttitarkastelu

Tilikauden 1.11.2009-31.10.2010 alusta Panostaja --konsernin liiketoiminta
raportoidaan neljässätoista segmentissä, jotka ovat Turvallisuus,
LVI-tukkukauppa, Takoma, Digitaaliset painopalvelut, Helat,
Lisäarvologistiikka, Lämpökäsittely, Autovaraosat, Ympäristöteknologia,
Puusepänteollisuus, Kannakkeet, Kiinnikkeet, Teknokemia sekä Muut (emoyhtiö).
Uudet raportoitavat segmentit on muodostettu, koska ne tuottavat keskenään
erilaisia tuotteita ja palveluja. 

Konsernin ensisijainen segmenttiraportointi perustuu liiketoiminnallisiin
segmentteihin. Turvallisuus-segmentin liikevaihto kasvoi 18,8 milj. eurosta
21,9 milj. euroon. Liikevoitto 0,4 milj. euroa kasvoi 1,2 milj. euroon. Sekä
liikevaihdon että liikevoiton kehitykseen vaikutti huomattavasti ostettu
Bewator Oy ja sen liiketoimintojen yhdistäminen osaksi Turvallisuus-segmentin
toimintaa.  LVI-Tukkukauppa-segmentin liikevaihto kasvoi 17,3 milj. eurosta
19,6 milj. euroon liikevoiton ollessa 0,3 milj. euroon (1,6 milj. euroa).
Edellisen tilikauden liikevoitto sisälsi myyntivoittoa kiinteistöistä 1,4 milj.
euroa. Segmentin liikevaihdon kasvua tukee saneerausrakentamisen positiivinen
kehitys sekä rakennusmarkkinan piristyminen. Takoma-segmentin liikevaihto
kasvoi 15,4 milj. eurosta 19,0 milj. euroon. Liiketappio kasvoi -0,3 milj.
eurosta -1,7 milj. euroon. Takoma toteutti 31.3.2010 yritysoston, jossa se
hankki Moventas Parkano Oy:n koko osakekannan. 

Yhtiö (Takoma Gears Oy) yhdistettiin konserniin huhtikuun alusta, mikä vaikutti
liikevaihdon kasvuun. Yhdistämisellä hankitun omaisuuden arvostaminen käypään
arvoon ja suorat hankinnan kulut rasittivat tilikauden tulosta 0,5 milj. euroa.
Teknologiateollisuuden asiakkaiden matalasuhdanne vaikutti negatiivisesti sekä
liikevaihtoon että liiketappioon eikä asiakkaiden parantunut tilanne ehtinyt
vielä vaikuttaa segmentin neljännen kvartaalin tulokseen. 
Digitaaliset painopalvelut-segmentin liikevaihto kasvoi 13,5 milj. eurosta 21,7
milj. euroon ja liikevoitto 2,0 milj. eurosta 3,2 milj. euroon. Kasvuun
vaikutti sekä Sokonet-yritysosto että operatiivisen toiminnan positiivinen
kehittyminen. Digitaaliset painopalvelut-segmentti laajeni 3.6.2010
toteutetulla yritysostolla, jossa Domus Print Oy muuttui osakkuusyhtiöstä
tytäryhtiöksi. Kaupalla oli positiivinen vaikutus sekä segmentin liikevaihtoon
että liikevoittoon.  Helat-segmentin liikevaihto kasvoi 11,7 milj. eurosta 12,3
milj. euroon. Liikevoitto laski 1,2 milj. eurosta 0,7 milj. euroon. Sekä
rakennus- että kalusteheloissa asiakkaiden kysyntä on elpymässä, mikä kasvattaa
liikevaihtoa. Yhtiö muutti kesäkuussa Seinäjoella vuokralle uuteen
logistiikkakeskukseen ja yhdisti segmentin toiminnot yhteen organisaatioon ja
toimipisteeseen. Lisäarvologistiikka-segmentin liikevaihto kasvoi 9,4 milj.
eurosta 15,1 milj. euroon, mutta liiketulos heikkeni 0,3 milj. eurosta -0,5
milj. euroon. 

Edellisen tilikauden liikevoitto sisälsi myyntivoittoa kiinteistöistä 0,7 milj.
euroa. Liikevaihtoa kasvatti CLO Pakkaukset Oy:n yritysosto ja sitä heikensi
teknologiateollisuudessa toimivien asiakkaiden alhainen volyymi sekä
toimintojen ja organisaatioiden yhdistämisen kulut. Lämpökäsittely-segmentin
liikevaihto laski 7,4 milj. eurosta 6,6 milj. euroon ja liikevoitto laski 0,5
milj. eurosta 0,2 milj. euroon. Lämpökäsittelypalveluiden kysyntä ja
investoinnit uuslaitekantaan ovat teknologiateollisuuden matalasuhdanteessa
alhaalla. Autovaraosat-segmentin liikevaihto kasvoi 7,3 milj. eurosta 8,5 milj.
euroon ja liikevoitto kasvoi 0,7 milj. eurosta 0,8 milj. euroon. Uusien
ajoneuvojen myynnin lasku ja Mercedes-Benz ja BMW --henkilöautojen ikäjakauma
ovat kasvattaneet kyseisten merkkien alkuperäisvaraosien kysyntää.
Ympäristöteknologia-segmentin liikevaihto laski 6,4 milj. eurosta 2,6 milj.
euroon. Liiketappio kasvoi -2,2 milj. eurosta -4,5 milj. euroon. Investoinnit
ympäristöteknologiaan ovat taantuman seurauksena olleet jäissä loppuvuodesta
2008 lähtien. Suunnitellut tai tarjotut asiakasprojektit ovat siirtyneet
eteenpäin. Yhtiö myi liiketoimintakaupalla kevyet ja keskiraskaat
tuoteryhmänsä. Liiketoimintakaupasta kirjattiin -0,7 milj. euron myyntitappio.
Lisäksi arvonalennustestin tuloksena tehtiin -1,5 miljoonan euron alaskirjaus
ympäristöteknologia-segmentin liikearvoon.    Puusepänteollisuus-segmentin
liikevaihto kasvoi 4,8 milj. eurosta 5,3 milj. euroon. 

Liikevoitto kasvoi 0,1 milj. eurosta 0,4 milj. euroon. Liikevaihdon ja
kannattavuuden parantuminen johtuvat markkinaosuuden kasvattamisesta sekä
operatiivisen toiminnan tehostamisesta. Kannakkeet-segmentissä liikevaihto
kasvoi 3,3 milj. eurosta 3,6 milj. euroon. Liikevoitto puolestaan laski 1,0
milj. eurosta 0,3 milj. euroon. Keväällä alkanut uudisrakentamisen piristyminen
kasvatti kannakkeiden kysyntää.Edellisen tilikauden liikevoitto sisälsi
myyntivoittoa kiinteistöistä 0,8 milj. euroa. Kiinnikkeet-segmentissä
liikevaihto pysyi edellisen tilikauden tasolla 2,8 milj. euroa. Liiketappio
kasvoi -0,0 milj. eurosta -0,3 milj. euroon. Segmentin
teknologiateollisuusasiakkaiden aktiviteetit ovat yhä alhaisella tasolla.
Teknokemia-segmentissä liikevaihto laski 2,5 milj. eurosta 2,0 milj. euroon. 

Liiketappio -0,4 milj. euroa pieneni -0,1 milj. euroon. Talouden matalasuhdanne
on vähentänyt teknokemian tuotteiden kysyntää erityisesti konepajatuoteryhmän
osalta. Kulurakennetta pystyttiin kuitenkin sopeuttamaan kysynnän laskuun.
Muut-segmentissä edellisen tilikauden liikevoitto sisälsi myyntivoittoa
kiinteistöistä 1,1 milj. euroa. 

INVESTOINNIT JA RAHOITUS

Konsernin bruttoinvestoinnit päättyneellä tilikaudella olivat 15,7 milj. euroa
(23,0 milj. euroa). Konsernin suurimmat yksittäiset investoinnit olivat
Moventas Parkano Oy:n hankinta sekä Domus Print Oy:n hankinta. Konsernin
maksuvalmius oli hyvä ja liiketoiminnan kassavirta (1,3 milj. euroa)
positiivinen. Konsernin rahavarat ja rahoitusarvopaperit olivat 11,4 milj.
euroa(28,3 milj. euroa). Konsernin omavaraisuusaste oli 31,9 % (37,9 %) ja
korolliset nettovelat 51,8 milj. euroa (30,2 milj. euroa). Panostaja Oyj:n
vaihdettavaa pääomalainaa oli nettoveloista 17,2 milj. euroa (17,2 milj.
euroa).  Varsinainen yhtiökokous 27.1.2010 hyväksyi hallituksen ehdotuksen
osingonjaosta. Osinkoa jaettiin 0,12 euroa per osake. Osingonjaon
täsmäytyspäivä oli 1.2.2010 ja maksupäivä 8.2.2010 alkaen. Osinkoa maksettiin
emoyhtiön osakkeenomistajille yhteensä 5,5 milj. euroa. Nettovelkaantumisaste
oli 123,1 prosenttia (58,9%). Oman pääoman tuotto oli -6,9 prosenttia (2,6 %).
Sijoitetun pääoma tuotto oli -1,1 prosenttia (4,7 %). 

KONSERNIRAKENTEEN MUUTOKSET

Panostaja Oyj:n tytäryhtiö Takoma Oyj osti maaliskuussa 2010
voimansiirtokomponentteja valmistavan Moventas Parkano Oy:n koko osakekannan.
Moventas Parkano työllistää 103 henkilöä ja yhtiön tilikauden 1.1.-31.12.2009
liikevaihto oli 22,6 milj. euroa. 

Panostaja Oyj järjesteli ympäristöliiketoimintaansa huhtikuussa 2010 ja myi
liiketoimintakaupalla Ecosir Groupin kevyet- ja keskiraskaat tuoteryhmät Ecosir
Groupin merkittävän vähemmistöosakkaan Harri Salomaan omistamille yhtiöille.
Järjestely merkitsi Ecosir Groupin kustannusrakenteen merkittävää keventymistä.
Yhtiön työntekijöistä 25 siirtyi vanhoina työntekijöinä ostajan palvelukseen.
Panostaja Oyj:n tytäryhtiö Digiprint Finland Oy osti 37,5 % osuuden
digitaalisia painopalveluja tarjoavan Domus Print Oy:n osakkeista Karhukopio
Oy:lta kesäkuussa 2010. Aikaisemmin Digiprint Finland omisti 37,5 % osuuden
Domus Printistä, joten kaupan myötä Panostaja-konsernin omistusosuus Domus
Printissä kasvoi 75 %:iin ja yhtiö muuttui osakkuusyhtiöstä tytäryritykseksi.
Digiprint Finland Oy osti syyskuussa Domus Print Oy:n toimitusjohtajan Risto
Jalon 25 % omistusosuuden yhtiöstä osakevaihdolla, jossa Risto Jalo merkitsi
Digiprint Finland Oy:n osakkeita. Domus Print Oy:n liikevaihto vuonna 2009 oli
4,3 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 40 henkilöä. Lisäksi yhtiö on
käännöstoimisto Lingoneer Oy:n pääomistaja. 

HALLINTO JA YHTIÖKOKOUS

Panostaja Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 27. tammikuuta 2010
Tampereella. Panostaja Oyj:n hallitukseen valittiin edelleen Matti Koskenkorva,
Jukka Ala-Mello, Hannu Tarkkonen,Hannu Martikainen, Hannu Ketola ja uutena
jäsenenä Satu Eskelinen. Välittömästi yhtiökokouksen jälkeen pidetyssä
hallituksen järjestäytymiskokouksessa hallituksen puheenjohtajaksi valittiin
Matti Koskenkorva ja varapuheenjohtajaksi Jukka Ala-Mello. Varsinaisiksi
tilintarkastajiksi valittiin KHT Eero Suomela ja KHT-yhteisö
PricewaterhouseCoopers Oy vastuullisena tilintarkastajana KHT Janne
Rajalahti.Yhtiökokous hyväksyi esitetyn tilinpäätöksen 1.11.2008 -- 31.10.2009
sekä hallituksen ehdotuksen tilikauden voiton siirtämisestä voittovaroihin ja
että osinkoa jaetaan 0,12 euroa per osake. Osingonjaon täsmäytyspäivä oli
1.2.2010 ja maksupäivä 8.2.2010 alkaen. Lisäksi yhtiökokous myönsi
vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle.Lisäksi varsinainen
yhtiökokous peruutti yhtiökokouksen 26.1.2009 antaman omien osakkeiden
hankintaa koskevan valtuutuksen ja valtuutti hallituksen päättämään omien
osakkeiden hankkimisesta siten, että omia osakkeita hankitaan yhdessä tai
useammassa erässä siten, että valtuutuksen perusteella voidaan omia osakkeita
hankkia enintään määrä, joka yhdessä yhtiön tai sen tytäryhtiöiden muiden
hallussa tai panttina olevien omien osakkeiden kanssa on enintään yksi
kymmenesosa kaikista yhtiön osakkeista. Osakkeet hankitaan muutoin kuin
osakkeenomistajien omistusten mukaisessa suhteessa NASDAQ OMX Helsinki Oy:n
järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä kulloinkin vallitsevaan
markkinahintaan. Osakkeiden hankinnassa noudatetaan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n ja
Euroclear Finland Oy:n sääntöjä. Valtuutus on voimassa 18 kuukautta
valtuutuksen antamisesta lukien.  Hallitus ei ole käyttänyt yhtiökokouksen
antamaa valtuutusta omien osakkeiden hankinnasta tilikauden aikana. 

Lisäksi yhtiökokous hyväksyi hallituksen esityksen yhtiöjärjestyksen 8 §:n
muuttamisesta seuraavasti: "8 § Yhtiökokouskutsu ja osallistuminen yhtiökokoukseen Kutsu
yhtiökokoukseen on toimitettava osakkeenomistajille aikaisintaan kaksi (2)
kuukautta ja viimeistään kolme (3) viikkoa ennen kokousta sekä vähintään
yhdeksän päivää ennen yhtiökokouksen täsmäytyspäivää heidän yhtiön
osakasluetteloon merkityillä osoitteillaan postitetuilla kirjatuilla kirjeillä,
muulla todisteellisella tavalla tai julkaisemalla kokouskutsu ainakin yhdessä
yhtiökokouksen määräämässä valtakunnallisen levikin omaavassa sanomalehdessä.
Osakkeenomistajan on, saadakseen osallistua yhtiökokoukseen, ilmoittauduttava
yhtiölle viimeistään kokouskutsussa mainittuna päivänä, joka voi olla
aikaisintaan kymmenen (10) päivää ennen yhtiökokousta."

Panostaja Oyj:n talousjohtaja Veli Ollila irtisanoutui syyskuussa 2010
tehtävistään ja aloitti joulukuun 2010 alusta ThermiSol Oy:n
Elementti-tulosyksikön johtajan tehtävissä.Panostaja--konsernin
talousjohtajaksi kutsuttiin KTM, MBA Simo Mustila. Mustila vastaa konsernin
talous-, rahoitus- ja hallintoasioista. Mustila on toiminut aikaisemmin
DNA-konsernin talous- ja hallintojohtajana ja viimeksi Delta Motor Group Oy:ssä
F&I Managerina. 

OSAKEPÄÄOMA JA OMAT OSAKKEET

Tilikauden päättyessä Panostaja Oyj:n osakepääoma oli 5.529.081,60 euroa.
Osakkeiden lukumäärä on yhteensä 47.403.110 kappaletta.Yhtiökokouksen 26.1.2009
ja hallituksen päätösten mukaisesti Panostaja Oyj luovutti 18.12.2009
hallituksen jäsenille kokouspalkkioiden maksuna yhteensä 5.585kappaletta
osakkeita sekä yhtiökokouksen 27.1.2010 ja hallituksen päätösten mukaisesti
11.3.2010 yhteensä 7.023 kappaletta, 10.6.2010 yhteensä 7 222 ja 9.9.2010
yhteensä 6 875 kappaletta osakkeita. 

Yhtiön hallussa oleva omien osakkeiden määrä tilikauden lopussa oli 1.262.504
kappaletta. Omien osakkeiden määrä vastasi 2,7 prosenttia koko katsauskauden
lopun osakemäärästä ja äänimäärästä. 

PÄÄOMALAINA

Vaihdettavan pääomalainan 2006 velkamäärä oli tilikauden lopussa 17.212.500
euroa ja se oikeuttaa yhteensä 10.125.000 uuden osakkeen merkitsemiseen.
Tilikaudella pääomalainalla ei merkitty uusia osakkeita. 

OSAKEKURSSIN KEHITYS JA OSAKKEENOMISTUS

Panostaja Oyj:n osakkeen kurssi vaihteli tilikauden aikana 1,32 euron ja 1,75
euron välillä.Osakkeiden osakevaihto oli 5 301 507 kappaletta, mikä edustaa
11,2 %:a osakekannasta. Osakkeen lokakuun päätöskurssi oli 1,46 euroa. Yhtiön
osakekannan markkina-arvo oli tilikauden lopussa 69,2 milj. euroa ja yhtiöllä
oli4.050 osakasta (3.910). 

Suurimmat
osakkeenomistajat:               31.10.2010    31.10.2009

  Koskenkorva Matti         6 381 873 6 124 452
  ---------------------------------------------
  Koskenkorva Maija         5 071 742 5 071 742
  ---------------------------------------------
  Koskenkorva Mauno         2 375 173 2 443 873
  ---------------------------------------------
  Kesk. vak. yhtiö Fennia   2 262 076 2 262 076
  ---------------------------------------------
  Etera Kesk. elävak.yhtiö  1 500 000 1 500 000
  ---------------------------------------------
  Panostaja Oyj             1 262 504 1 282 908
  ---------------------------------------------
  Koskenkorva Mikko         1 245 139 1 245 139
  ---------------------------------------------
  Johtopanostus Oy          1 030 000 1 000 000
  ---------------------------------------------
  Tampereen Seudun OP           985 334 985 334
  ---------------------------------------------
  Malo Hanna                    982 207 982 207
  ---------------------------------------------
Panostaja Oyj vastaanotti tilikaudella kaksi arvopaperimarkkinalain 2 luvun 9
pykälän mukaista ilmoitusta omistusosuuden muuttumisesta
yhtiössä.Vaihtovelkakirjalainan merkinnän 15.1.2007 johdosta Keskinäinen
Eläkevakuutusyhtiö Eteran mahdollinen tuleva omistusosuus Panostaja Oyj:ssä on
yhteensä 6.250.000 osaketta ja ääntä, mikäli Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö
Etera käyttää Panostajan vaihdettavan pääomalainan 2006 vaihto-oikeudet
täysimääräisesti. Omistusosuus vastaa 11,98 % Panostaja Oyj:n vaihdon
jälkeisestä osakkeiden ja äänten lukumäärästä tiedotteen päivämäärään mennessä
liikkeeseen lasketut osakkeet huomioiden. Lisäksi Keskinäinen Vakuutusyhtiö
Fennian mahdollinen tuleva omistusosuus Panostaja Oyj:ssä on yhteensä 4.324.576
osaketta ja ääntä, mikäli Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia käyttää Panostajan
vaihdettavan pääomalainan 2006 vaihto-oikeudet täysimääräisesti. Omistusosuus
vastaa 8,74 % Panostaja Oyj:n vaihdon jälkeisestä osakkeiden ja äänten
lukumäärästä tiedotteen päivämäärään mennessä liikkeeseen lasketut osakkeet
huomioiden. 

HALLITUKSEN VOITONJAKOEHDOTUS

PanostajaOyj:n hallitus on päättänyt ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle,
että osinkoa ulkona oleville osakkeille maksettaisiin päättyneeltä tilikaudelta
0,05 euroa/osake. Ehdotuksen mukaan osinko maksetaan osakkeenomistajille, jotka
osingonmaksun täsmäytyspäivänä 1.2.2011 ovat merkittyinä Euroclear Finland Oy:n
pitämään yhtiön osakasluetteloon. Ehdotuksen mukaan osinko maksetaan 8.2.2011.
Ehdotuksen mukaan osinkoa ei jaeta yhtiön hallussa oleville omille osakkeille.
Lisäksi hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaisi hallituksen päättämään
harkintansa mukaan mahdollisesta varojen jakamisesta osakkeenomistajille yhtiön
taloudellisen tilanteen sitä puoltaessa joko osinkona voittovaroista tai
varojenjakona sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta. Valtuutuksen
perusteella tehtävän varojen jaon enimmäismäärä on yhteensä enintään 4.000.000
euroa. 

Valtuutuksen ehdotetaan sisältävän hallituksen oikeuden päättää kaikista muista
edellä mainittuun varojen jakoon liittyvistä ehdoista.Valtuutuksen ehdotetaan
olevan voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka.PanostajaOyj:n
varsinainen yhtiökokous pidetään 27.1.2011 Tampereella. 

LÄHIAJAN RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT

Panostaja-konsernin merkittävimmät riskit on kuvattu tilinpäätöksessä. Lähiajan
riskit liittyvät erityisesti globaalin taloudellisen tilanteen tuomaan
epävarmuuteen ja tämän mahdollisiin vaikutuksiin segmenteille asetettujen
tavoitteiden saavuttamisessa. Yleisen taloustilanteen epävarmuus saattaa johtaa
uudestaan asiakaskysynnän heikkenemiseen sekä isojen investointien siirtymiseen
erityisesti teknologiateollisuutta palvelevissa segmenteissä, mikä voi
aiheuttaa konserniliikearvojen alaskirjaustarpeita. Luottotappioriskit ovat
kuluvalla tilikaudella merkittävä epävarmuustekijä osalla segmenteistä.
Rahoituksen saatavuus voi muodostua epävarmuustekijäksi, mikäli yleinen
taloudellinen tilanne erityisesti euroalueella aiheuttaa rahoitusmarkkinoilla
likviditeettiongelmia. 

TILIKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT

Panostaja Oyj:n tytäryhtiö Takoma Oyj tiedotti marraskuun 22. päivä, että se
ennakoi koko tilikauden liiketappion olevan noin -1,7 miljoonaa euroa. Vaikka
Takoma Oyj:n tilikauden liikevoitolla on merkittävä vaikutus
Panostaja-konsernin liikevoittoon, Panostaja Oyj:n hallitus päätti pitää
konsernin tulosennusteen ennallaan. Panostaja-konsernin tilikauden
11/2009-10/2010 liiketappion arvioitiin olevan n. -1,5 miljoonan euron tasolla. 

NÄKYMÄT TULEVALLE TILIKAUDELLE

Panostaja-konserni keskittyy perusliiketoimintastrategiansa mukaiseen
liikeideaan ja nykyisten liiketoiminta-alueiden kehittämiseen. Suurten
ikäluokkien eläkkeelle siirtyminen, jatkuvasti voimistuvat muutokset yritysten
liiketoimintaympäristössä ja kansainvälistyminen, tuovat markkinoille
lähivuosina suuren joukon ostettavia yrityksiä. Aktiivinen omistaja-arvon
kehittäminen ja rahoitusmahdollisuudet luovat hyvän perustan toiminnan
voimakkaalle laajentamiselle. Lisääntyvä yritystarjonta perinteisillä
toimialoilla toimivissa pk-yrityksissä mahdollistaa sekä laajentumisen
jatkamisen uusille liiketoiminta-alueille että nykyisten liiketoiminta-alueiden
kasvattamisen. 
Suhdanneodotukset nykyisten liiketoiminta-alueiden toimialoilla ovat
voimakkaasti sidoksissa asiakasyritysten näkymiin. Vaikka suhdanneodotukset
ovat muuttuneet pääosin positiiviseen suuntaan, niin talouden käänteestä
pysyvään kasvuun on edelleen olemassa epävarmuutta erityisesti euroalueen
luottokriisin vuoksi. Toisaalta euron heikentyminen tuo kilpailukykyä vientiä
harjoittaville konsernin asiakasyrityksille. Panostaja-konsernin eri
liiketoiminta-alueilla näkymät vaihtelevat varovaisen positiivisista
positiivisiin. Vaikka suhdannetilanteessa olisikin jo tapahtunut pysyvä käänne
parempaan, niin markkinoilla on myös riittävästi mahdollisuuksia yritysostoihin
ja Panostaja-konsernin kasvustrategiaa on tarkoitus toteuttaa hallituilla
yritysostoilla erityisesti olemassa oleville liiketoiminta-alueille. Pysyvämpi
suhdannekäänne mahdollistaisi myös joistain liiketoiminta-alueista luopumisen. 

Panostaja-konsernin tilikauden liikevaihdon odotetaan ylittävän edellisen
tilikauden tason. Liiketoiminta-alueiden kannattavuuden arvioidaan paranevan
huomattavasti, jolloin konsernin tilikauden tuloksen arvioidaan olevan selvästi
positiivinen. 

Panostaja Oyj Hallitus
Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Juha Sarsama, 040 774 2099 Panostaja Oyj 
Juha Sarsamatoimitusjohtaja Kaikki tässä tilinpäätöstiedotteessa esitetyt
ennusteet ja arviot perustuvat konsernin ja liiketoiminta-alueiden johdon
tämänhetkisen näkemykseen talouden tilasta ja kehittymisestä ja toteutuvat
tulokset voivat olla merkittävästikin erilaiset. Tilinpäätöksen luvut ovat
tilintarkastettuja. 

  TULOSLASKELMA                                                     
  ------------------------------------------------------------------

                                            11/09-10/10  11/08-10/09
  ------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------
  (1000 euroa)                                                      

  Liikevaihto                                   140 517      120 050
  ------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------
  Liiketoiminnan muut tuotot                      1 974        5 040
  ------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------
  Materiaalit ja palvelut                        72 135       64 826
  ------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------
  Henkilöstökulut                                41 110       32 560
  ------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------
  Poistot ja arvonalentumiset                     6 184        4 087
  ------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------
  Liiketoiminnan muut kulut                      24 663       19 322
  ------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------
  Liiketulos                                     -1 601        4 295
  ------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------
  Rahoitustuotot                                    362        1 096
  ------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------
  Rahoituskulut                                  -2 954       -3 362
  ------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------
  Osuus osakkuusyhtiön tuloksista                   224           23
  ------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------
  Tulos ennen veroja                             -3 969        2 052
  ------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------
  Tuloverot                                         764         -707
  ------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------
  Tulos jatkuvista liiketoiminnoista             -3 205        1 345
  ------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------
  Voitto myydyistä liiketoiminnoista                  0            0
  ------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------
  Tilikauden tulos                               -3 205        1 345

  Jakautuminen                                                      

  Emoyhtiön osakkeenomistajille                  -2 775          693
  ------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------
  Vähemmistölle                                    -430          652

  Tulos/osake jatkuvista liiketoiminnoista        -0,06        0,015

  EURO, laimentamaton                                               

  EURO, laimennettu                                                 

  Tulos/osake myydyistä liiketoiminnoista             0            0

  Tulos/osake myydyistä                               0            0

  liiketoiminnoista,EURO laimennettu                                

  Tulos/osake jatkuvista ja myydyistä             -0,06        0,015

  liiketoiminnoista EURO, laimentamaton                             

  liiketoiminnoista, laimennettu EURO                               

  Laajan tuloslaskelman erät                     -3 205        1 345
  ------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------
  Muuntoerot                                         80         -117
  ------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------
  Kauden laaja tuloslaskelma                     -3 125        1 228
  ------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------
  Jakautuminen                                                      
  ------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------
  Emoyhtiön osakkeenomistajille                  -2 695          576
  ------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------
  Vähemmistölle                                    -430          652
  ------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------
  Tulos/osake jatkuvista liiketoiminnoista       -0,058        0,017
  ------------------------------------------------------------------
  EURO, laimentamaton                                               
  ------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------
  Tulos/osake jatkuvista liiketoiminnoista       -0,058        0,017
  ------------------------------------------------------------------
  EURO, laimennettu                                                 
  ------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------
  Tulos/osake myydyistä liiketoiminnoista             0            0
  ------------------------------------------------------------------
  EURO, laimentamaton                                               
  ------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------
  Tulos/osake myydyistä                               0            0
  ------------------------------------------------------------------
  liiketoiminnoista,EURO laimennettu                                
  ------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------
  Tulos/osake jatkuvista ja myydyistä            -0,058        0,017
  ------------------------------------------------------------------
  liiketoiminnoista EURO, laimentamaton                             
  ------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------
  Tulos/osake jatkuvista ja myydyistä            -0,058        0,017
  ------------------------------------------------------------------
  liiketoiminnoista, laimennettu EURO                               
  ------------------------------------------------------------------
  TASE                                                               
  -------------------------------------------------------------------

  (1 000 euroa)                                      10/2010  10/2009
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  VARAT                                                              

  Pitkäaikaiset varat                                                
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  Liikearvo                                           39 256   36 414
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  Muut aineettomat hyödykkeet                          5 641    5 358
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet                16 406   11 140
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  Osuudet osakkuusyhtiöissä                            2 387    2 835
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  Muut pitkäaikaiset varat                             4 397    4 249
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  Laskennalliset verosaamiset                          3 871    2 102
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  Pitkäaikaiset varat yhteensä                        71 958   62 098
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  Lyhytaikaiset varat                                                
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  Vaihto-omaisuus                                     24 049   23 021
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  Myyntisaamiset ja muut korottomat saamiset          24 760   21 344
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  Tilikauden verotettavaan tuloon perust. verosaam.      224      657
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  Rahoitusarvopaperit                                    833    1 979
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  Rahavarat                                           10 438   26 322
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  Lyhytaikaiset varat yhteensä                        60 304   73 323
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  Varat yhteensä                                     132 262  135 421
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  OMA PÄÄOMA JA VELAT                                                
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma                           
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  Osakepääoma                                          5 529    5 529
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  Ylikurssirahasto                                     4 646    4 646
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  Muuntoero                                              -56     -123
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto              11 574   11 876
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  Kertyneet voittovarat                                6 497   14 792
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  Yhteensä                                            28 190   36 720
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  Vähemmistön osuus                                   13 922   14 560
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  Oma pääoma yhteensä                                 42 112   51 280
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  Velat                                                              

  Laskennallinen verovelka                             1 693    1 730
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  Vaihtovelkakirjalaina                               16 999   17 006
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  Pitkäaikaiset velat                                 32 573   33 284
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  Lyhytaikaiset velat                                 38 885   32 121
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  Velat yhteensä                                      90 150   84 141
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  -------------------------------------------------------------------
  Oma pääoma ja velat yhteensä                       132 262  135 421
  -------------------------------------------------------------------
  RAHAVIRTALASKELMA                                                    
  ---------------------------------------------------------------------
                                                       10/2010  10/2009
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA                                             

  Oikaisut:                                                            

  Poistot                                                4 725    3 594
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Arvonalentumiset                                       1 459      493
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Rahoitustuotot ja-kulut                                2 592    2 266
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta                      -224      -23
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Verot                                                   -764      707
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Käyttöomaisuus hyödyk. myyntivoitot ja -tappiot          721   -4 218
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Muut tuotot ja kulut, joihin ei liity maksua             129      461
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Korottomien saamisten muutos                             402    5 512
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Korottomien velkojen muutos                           -1 512     -774
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Vaihto-omaisuuden muutos                               1 666      956
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Maksetut korot                                        -2 875   -3 815
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Saadut korot                                             370    1 137
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Verot                                                 -2 220   -5 601

  Liiketoiminnan nettorahavirta                          1 257    2 040
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Investoinnit                                                         

  Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin             -3 737   -4 730
  ---------------------------------------------------------------------
  hyödykkeisiin                                                        

  Osakkuusyritysten hankinta                                 0   -3 282
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden myynti       1 147   10 049
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Tytäryritysten hankinta vähennettynä hankintahetken  -11 967  -15 002
  ---------------------------------------------------------------------
  rahavaroilla                                                         

  Tytäryritysten myynti vähennettynä myyntihetken            0      450
  ---------------------------------------------------------------------
  rahavaroilla                                                         
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Osakkuusyhtiöiden myynti                                 191        0
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Myytävissä olevien rahavarojen myynnit                   159        0
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Lainasaamisten muutos                                   -126       44
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Investointien nettorahavirta                         -14 333  -12 470
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Rahoitus                                                             

  Tytäryhtiöiden osakeanti vähemmistölle                     0    2 803
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Lainojen nostot                                       11 150    6 520
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Lainojen takaisinmaksut                               -9 298  -10 094
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Omien osakkeiden hankinta                                  0     -675
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Omien osakkeiden myynti                                   38       33
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Maksetut osingot                                      -5 868   -5 875
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Rahoituksen nettorahavirta                            -3 978   -7 288
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Rahavirtojen muutos                                  -17 047  -17 718
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Rahavirrat tilikauden alussa                          28 300   46 018
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Valuuttakurssien vaikutus                                 18        0
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Rahavirrat tilikauden lopussa                         11 271   28 300
  ---------------------------------------------------------------------
  LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA                                   
  ------------------------------------------------------------------------------

  (1 000 euroa)         Osake-  Ylikur  Sijoit  Muunto  Voitto   Vähemm  Yhteens
                        -       ssi     etun    --               istö    ä      
  ------------------------------------------------------------------------------
                        pääoma  rahast  vapaan  erot    varat    osuus          
                                o                                               
  ------------------------------------------------------------------------------
                                        oman                                    

                                        pääoma                                  
                                        n                                       

                                        rahast                                  

  Oma pääoma             5 529   4 646  12 403      -6   19 669  11 562   53 804
  ------------------------------------------------------------------------------
             1.11.2008                                                          

  Osakeperusteisten                         95                                95
  ------------------------------------------------------------------------------
  maksujen kustannus                                                            

  Tilikauden voitto                                         692     652    1 344
  ------------------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------------------
  Tilikaudella                              95              692     652    1 439
  ------------------------------------------------------------------------------
  kirjatut tuotot ja                                                            

  kulut yhteensä                                                                

  Oman pääoman osuus                        20                                20
  ------------------------------------------------------------------------------
  vaihdettavasta                                                                
  ------------------------------------------------------------------------------
  pääomalainasta                                                                

  Osingon jako                                          - 5 569    -320  - 5 889
  ------------------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------------------
  Omien osakkeiden                        -675                              -675
  ------------------------------------------------------------------------------
  hankinta                                                                      

  Omien osakkeiden                          33                                33
  ------------------------------------------------------------------------------
  myynti                                                                        

  Muuntoerot                                      -117                      -117
  ------------------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------------------
  Vähemmistöosuuksien                                             2 666    2 666
  ------------------------------------------------------------------------------
  muutokset                                                                     

  Muut oman pääoman                       -622     -99   -5 569   2 346   -3 962
  ------------------------------------------------------------------------------
  muutokset yhteensä                                                            

  Oma pääoma             5 529   4 646  11 876    -123   14 792  14 560   51 280

            31.10.2009                                                          

             1.11.2009                                                          

  Osakeperusteisten                         17                                17

  Tilikauden voitto                                      -2 775    -430   -3 205
  ------------------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------------------
  Tilikaudella                              17           -2 775    -430   -3 188

  Osingon jako                                           -5 534    -367  - 5 901
  ------------------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------------------
  Omien osakkeiden                          38                                38

  Muuntoerot                                        66       14               80
  ------------------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------------------
  Osakeannit                                                                    
  vähemmistöille                                                                
  ------------------------------------------------------------------------------
  vähemmistöosuuksien             -425                             -425         
  muutokset                                                                     
  ------------------------------------------------------------------------------
  Vähemmistöosuuksien                                               160      160
  ------------------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------------------
  Muut muutokset                            68                                68

  Muut oman pääoman                       -319      66   -5 520    -207   -5 980
  ------------------------------------------------------------------------------
  muutokset yhteensä                                                            
  ------------------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------------------
  Oma pääoma             5 529   4 646  11 574     -57    6 497  13 923   42 112
  ------------------------------------------------------------------------------
            31.10.2010                                                          

  TUNNUSLUVUT                                                                   

                        10/201  10/200                                          
                             0       9                                          

  Oma pääoma per          0,61     0,8                                          
  osake, EURO                                                                   
  ------------------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------------------
  Tulos /osake,          -0,06    0,02                                          
  laimennettu, EURO                                                             

  laimentamaton, EURO                                                           
  ------------------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------------------
  Osakemäärä            46 127  46 324                                          
  tilikaudella                                                                  
  keskimäärin,                                                                  
  ------------------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------------------
  Osakemäärän           47 403  47 403                                          
  tilikauden lopussa,                                                           
  ------------------------------------------------------------------------------
               1000kpl                                                          

  Osakeannit/                0       0                                          
  vvk-vaihdot                                                                   
  tilikaudella,                                                                 
  ------------------------------------------------------------------------------
  1 000 kpl                                                                     
  ------------------------------------------------------------------------------
  Osakemäärä, 1 000     56 252  56 449                                          
  kpl, laimennettuna                                                            
  ------------------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------------------
  Oman pääoman tuotto,    -6,9     2,6        
  %                                                                             
  ------------------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------------------
  Sijoitetun pääoman      -1,1     4,7                                          
  tuotto, %                                                                     
  ------------------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------------------
  Bruttoinvestoinnit                                                            
  ------------------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------------------
  Pysyviin vastaaviin,    15,7      23                                          
  milj. euroa                                                                   
  ------------------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------------------
  % liikevaihdosta        11,2    19,2                                          
  ------------------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------------------
  Korolliset velat      64 015  59 221                                          
  ------------------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------------------
  Omavaraisuusaste, %     31,9    37,9                                          
  ------------------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------------------
  Henkilöstö               967     790                                          
  keskimäärin                                                                   
  ------------------------------------------------------------------------------
  ------------------------------------------------------------------------------
  KONSERNIN KEHITYS NELJÄNNESVUOSITTAIN                                
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  (milj.euroa)    IFRS   IFRS   IFRS   IFRS   IFRS   IFRS   IFRS   IFRS
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
                 Q1/09  Q2/09  Q3/09  Q4/09  Q1/10  Q2/10  Q3/10  Q4/10
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Liikevaihto     28,8   30,5   27,3   33,5     29   35,3   35,8   40,4
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Liiketoim.       0,2    0,1    0,3    4,5      0    0,3    0,1    1,6
  ---------------------------------------------------------------------
  muut tuotot                                                          

  Kulut           28,7     28   26,8   33,3   30,6   34,6   33,8   38,8
  ---------------------------------------------------------------------
  yhteensä                                                             

  Poistot .        0,9    0,8      1    1,4    0,9      1    1,3      3
  ---------------------------------------------------------------------
  ja arv.alent.                                                        

  Liikevoitto     -0,6    1,8   -0,2    3,3   -2,6      0    0,8    0,2
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Rahoituserät    -0,4   -0,7   -0,8   -0,4   -0,4   -0,7   -0,7   -0,8
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Osuus              0      0      0      0      0    0,2      0      0
  ---------------------------------------------------------------------
  osakkuusyh.                                                          
  ---------------------------------------------------------------------
  tuloksesta                                                           

  Tulos ennen       -1    1,1     -1      3     -3   -0,5    0,1   -0,6
  ---------------------------------------------------------------------
  veroja                                                               

  Verot              0   -0,4    0,4   -0,7    0,9      0   -0,1      0
  ---------------------------------------------------------------------
  ---------------------------------------------------------------------
  Vähemmistö--    -0,1   -0,1      0   -0,1   -0,7    0,1   -0,2    0,4
  ---------------------------------------------------------------------
  osuus                                                                

  Voitto          -0,9    0,6   -0,6    2,2   -1,4   -0,5    0,1     -1
  ---------------------------------------------------------------------
  jatkuvista                                                           
  ---------------------------------------------------------------------
  liiketoiminn                                                         

  oista                                                                

  Voitto             0      0      0      0      0      0      0      0
  ---------------------------------------------------------------------
  myydyistä                                                            

  Tilikauden      -0,9    0,6   -0,6    2,2   -1,4   -0,5    0,1     -1
  ---------------------------------------------------------------------
  voitto                                                               

  ANNETUT VAKUUDET                                                
  ----------------------------------------------------------------

  1 000 euroa                                         2010    2009

  Konserniyhtiöiden puolesta annetut vakuudet                     
  ----------------------------------------------------------------
  ----------------------------------------------------------------
  ----------------------------------------------------------------
  Yrityskiinnitykset                                41 257  30 747
  ----------------------------------------------------------------
  ----------------------------------------------------------------
  Annetut pantit                                    58 942  52 162
  ----------------------------------------------------------------
  ----------------------------------------------------------------
  Muut vastuut                                         912     166
  ----------------------------------------------------------------
  ----------------------------------------------------------------
  ----------------------------------------------------------------
  Muut vuokrasopimukset                                           
  ----------------------------------------------------------------
  ----------------------------------------------------------------
  Yhden vuoden kuluessa                              5 927   4 537
  ----------------------------------------------------------------
  ----------------------------------------------------------------
  Yli vuoden mutta enintään viiden vuoden kuluttua  13 597   9 007
  ----------------------------------------------------------------
  ----------------------------------------------------------------
  Yli viiden vuoden kuluttua                         3 957   4 443
  ----------------------------------------------------------------
  ----------------------------------------------------------------
  Yhteensä                                          23 481  17 987
  ----------------------------------------------------------------
Vastuiden arvona on käytetty vakuuden nimellis -- tai kirjanpitoarvoa.

SEGMENTTI-INFORMAATIO

Konserni on tilikauden alusta ottanut käyttöön uudistetun IFRS 8
Toimintasegmentti -standardin. Konserni raportoi katsauskaudelta neljätoista
liiketoiminnallista segmenttiä. 
  --------------------------------------------
  1 000 euroa                    2010     2009
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  LIIKEVAIHTO                                 

  Turvallisuus                 21 944   18 796
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  LVI-Tukkukauppa              19 604   17 347
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Takoma                       19 060   15 408
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Digitaaliset painopalvelut   21 742   13 508
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Helat                        12 321   11 708
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Lisäarvologistiikka          15 115    9 384
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Lämpökäsittely                6 591    7 426
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Autovaraosat                  8 487    7 347
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Ympäristöteknologia           2 578    6 372
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Puusepänteollisuus            5 309    4 784
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Kannakkeet                    3 615    3 301
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Kiinnikkeet                   2 839    2 865
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Teknokemia                    2 071    2 498
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Muut                             55       53
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Eliminoinnit                   -814     -747
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Konserni yhteensä           140 517  120 050
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  LIIKETULOS                                  

  Turvallisuus                  1 207      431
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  LVI-Tukkukauppa                 292    1 569
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Takoma                       -1 675     -328
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Digitaaliset painopalvelut    3 237    2 088
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Helat                           652    1 165
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Lisäarvologistiikka            -499      309
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Lämpökäsittely                  192      536
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Autovaraosat                    801      714
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Ympäristöteknologia          -4 528   -2 211
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Puusepänteollisuus              377      103
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Kannakkeet                      322    1 058
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Kiinnikkeet                    -253      -52
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Teknokemia                     -133     -430
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Muut                         -1 593     -657
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Konserni yhteensä            -1 601    4 295

  Turvallisuus                 17 387   17 576
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  LVI-Tukkukauppa               9 716    9 224
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Takoma                       30 190   23 056
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Digitaaliset painopalvelut   22 778   19 227
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Helat                        11 273   11 610
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Lisäarvologistiikka           7 194    7 163
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Lämpökäsittely                6 146    6 595
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Autovaraosat                  4 565    4 618
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Ympäristöteknologia           3 822    7 064
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Puusepänteollisuus            3 581    3 610
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Kannakkeet                    3 164    3 151
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Kiinnikkeet                   2 359    2 553
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Teknokemia                    1 921    1 967
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Muut                         25 790   24 425
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Eliminoinnit                -17 624   -6 418

  Konserni yhteensä           132 262  135 421
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  VELAT                                       

  Turvallisuus                 15 901   16 710
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  LVI-Tukkukauppa               8 009    7 267
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Takoma                       12 481    4 094
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Digitaaliset painopalvelut   11 867   10 026
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Helat                         8 933    9 425
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Lisäarvologistiikka           4 638    4 162
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Lämpökäsittely                3 530    3 934
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Autovaraosat                  5 070    5 551
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Ympäristöteknologia           5 559    4 428
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Puusepänteollisuus            4 566    5 105
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Kannakkeet                      571      557
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Kiinnikkeet                   2 157    2 118
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Teknokemia                    5 999    5 938
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Muut                         18 493   11 244
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Eliminoinnit                -17 624   -6 418
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Konserni yhteensä            90 150   84 141
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  HENKILÖSTÖ TILIKAUDEN                       
  --------------------------------------------
  LOPUSSA                                     

  Turvallisuus                    151      146
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  LVI-Tukkukauppa                  37       38
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Takoma                          168       82
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Digitaaliset painopalvelut      256      192
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Helat                            32       34
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Lisäarvologistiikka             123      175
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Lämpökäsittely                   64       66
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Autovaraosat                     31       30
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Ympäristöteknologia               9       45
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Puusepänteollisuus               35       41
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Kannakkeet                       16       16
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Kiinnikkeet                      24       26
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Teknokemia                       14       21
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Muut                             10        9
  --------------------------------------------
  --------------------------------------------
  Konserni yhteensä               970      921
  --------------------------------------------
  SEGMENTTI-INFORMAATIO                               
  --------------------------------------------------------------------
  NELJÄNNESVUOSITTAIN                                                 
  --------------------------------------------------------------------
  --------------------------------------------------------------------
  Liikevaihto (milj.   2Q/09  3Q/09  4Q/09  1Q/10  2Q/10  3Q/10  4Q/10
  --------------------------------------------------------------------
  euroa)                                                              

  Turvallisuus           3,7    4,8    7,3    4,5    5,8    5,3    6,3
  --------------------------------------------------------------------
  --------------------------------------------------------------------
  LVI-Tukkukauppa        4,2    4,4    4,5    4,3    4,8      5    5,5
  --------------------------------------------------------------------
  --------------------------------------------------------------------
  Takoma                 4,6    2,3    3,8    2,5    4,9    4,9    6,8
  --------------------------------------------------------------------
  --------------------------------------------------------------------
  Digitaaliset           3,2    2,9    4,3    4,3    5,1    5,6    6,7
  --------------------------------------------------------------------
  painopalvelut                                                       

                           3    2,9    3,2    2,8    3,2    3,2    3,1
  --------------------------------------------------------------------
  Helat                                                               

                         2,5    2,1      2    3,6    3,9    3,8    3,8
  --------------------------------------------------------------------
  Lisäarvologis--                                                     
  --------------------------------------------------------------------
  tiikka                                                              

                         1,9    1,8    1,7    1,2    1,7    1,7      2
  --------------------------------------------------------------------
  Lämpökäsittely                                                      
  --------------------------------------------------------------------
  --------------------------------------------------------------------
                         1,7    1,9    2,2    1,9      2    2,2    2,4
  --------------------------------------------------------------------
  Autovaraosat                                                        
  --------------------------------------------------------------------
                         2,6    1,2    1,2    0,8    0,6      1    0,2
  --------------------------------------------------------------------
  Ympäristötekno--                                                    
  --------------------------------------------------------------------
  logia                                                               

                         1,2    1,1    1,1    1,2    1,5    1,3    1,3
  --------------------------------------------------------------------
  Puusepänteolli--                                                    
  --------------------------------------------------------------------
  suus                  

                         0,8    0,7    0,9    0,8    0,8    0,9    1,1
  --------------------------------------------------------------------
  Kannakkeet                                                          
  --------------------------------------------------------------------
                         0,7    0,7    0,7    0,6    0,7    0,7    0,8
  --------------------------------------------------------------------
  Kiinnikkeet                                                         
  --------------------------------------------------------------------
                         0,6    0,5    0,7    0,6    0,5    0,4    0,6
  --------------------------------------------------------------------
  Teknokemia                                                          
  --------------------------------------------------------------------
                           0      0      0      0      0      0    0,1
  --------------------------------------------------------------------
  Muut                                                                

                        -0,2   -0,1   -0,2   -0,1   -0,2   -0,2   -0,3
  --------------------------------------------------------------------
  Eliminoinnit                                                        
  --------------------------------------------------------------------
                        30,5   27,3   33,4     29   35,3   35,8   40,4
  --------------------------------------------------------------------
  Konserni                                                            

  Liikevoitto (milj.   2Q/09  3Q/09  4Q/09  1Q/10  2Q/10  3Q/10  4Q/10
  --------------------------------------------------------------------
  euroa)                                                              
  --------------------------------------------------------------------
  --------------------------------------------------------------------
  Turvallisuus           0,7      0    0,2   -0,7    0,3    0,4    1,2
  --------------------------------------------------------------------
  --------------------------------------------------------------------
  LVI-Tukkukauppa       -0,1    0,2    1,5      0      0    0,1    0,2
  --------------------------------------------------------------------
  --------------------------------------------------------------------
  Takoma                 0,3   -0,4   -0,2   -0,7      0   -0,4   -0,6
  --------------------------------------------------------------------
  --------------------------------------------------------------------
  Digitaaliset           0,6    0,5    0,7    0,4    1,1    0,7      1
  --------------------------------------------------------------------
  painopalvelut                                                       
  --------------------------------------------------------------------
  --------------------------------------------------------------------  Helat                  0,2    0,3    0,4    0,2    0,2    0,1    0,2
  --------------------------------------------------------------------
  --------------------------------------------------------------------
  Lisäarvologis--          0   -0,1    0,5   -0,4   -0,2    0,1      0
  --------------------------------------------------------------------
  tiikka                                                              
  --------------------------------------------------------------------
  --------------------------------------------------------------------
  Lämpökäsittely         0,4    0,1   -0,1   -0,1    0,2      0    0,1
  --------------------------------------------------------------------
  --------------------------------------------------------------------
  --------------------------------------------------------------------
  Autovaraosat           0,1    0,3    0,3    0,2      0    0,3    0,3
  --------------------------------------------------------------------
  --------------------------------------------------------------------
  Ympäristötek--         0,2   -0,9   -1,4   -0,8   -1,5   -0,3   -1,9
  --------------------------------------------------------------------
  nologia                                                             

  Puusepänteolli--         0    0,1    0,1      0    0,3    0,2   -0,1
  --------------------------------------------------------------------
  suus                                               
  --------------------------------------------------------------------
  --------------------------------------------------------------------
  Kannakkeet             0,1    0,1    0,9      0      0    0,2    0,1
  --------------------------------------------------------------------
  --------------------------------------------------------------------
  Kiinnikkeet           -0,1      0    0,1   -0,1   -0,1      0      0
  --------------------------------------------------------------------
  --------------------------------------------------------------------
  Teknokemia               0      0   -0,4      0      0   -0,1      0
  --------------------------------------------------------------------
  --------------------------------------------------------------------
  Muut                  -0,5   -0,4    0,8   -0,6   -0,4   -0,4   -0,2
  --------------------------------------------------------------------
  --------------------------------------------------------------------
  Konserni               1,8   -0,3    3,3   -2,6      0    0,8    0,2
  --------------------------------------------------------------------
  yhteensä                                                            
  --------------------------------------------------------------------
Panostaja Oyj on aktiivinen enemmistöomistaja suomalaisissa pk-yrityksissä.
Toimintamme ydin on suomalaisen yrittäjyyden ja yritystoiminnan pitkäjänteinen
kehittäminen. Kasvatamme yrittäjäkumppaniemme kanssa yrityksiä alan parhaiden
yritysten joukkoon ja luomme näin suomalaisia menestystarinoita. 

Panostaja Oyj toimii tällä hetkellä kolmellatoista liiketoiminta-alueella. Oy
Alfa-Kem Ab (Teknokemia) valmistaa ja markkinoi teollisuuskemikaaleja,
siivousaineita ja suurkeittiöaineita. Ecosir Group Oy (Ympäristöteknologia) on
erikoistunut jäte- ja kiinteistöhuollon laiteratkaisuihin. Flexim Security Oy
(Turvallisuus) on turvallisuusteknologian ja --palveluiden, lukituksen,
oviautomatiikan sekä kulunvalvontatuotteiden ja --ratkaisujen asiantuntija. 

Heatmasters Group (Lämpökäsittely) tarjoaa metallien lämpökäsittelypalvelua
Suomessa ja kansainvälisesti sekä valmistaa, kehittää ja markkinoi
lämpökäsittelyteknologiaa. KL-Varaosat (Autovaraosat) on Mercedes Benz- ja
BMW-henkilöautojen alkuperäisvaraosien ja tarvikkeiden maahantuoja, tukkukauppa
ja jälleenmyyjä. Kopijyvä Oy ja Domus Print Oy (Digitaaliset painopalvelut)
ovat yhdessä Suomen yksi suurimpia digitaalisia painopalveluja tarjoavia
yrityksiä. Lämpö-Tukku Oy (LVI-Tukkukauppa) on erikoistunut LVI-alan
tukkukauppaan. Suomen Helakeskus Oy (Helat) on rakennus- ja kalustehelojen
keskeinen tukkukauppa Suomessa. Suomen Kiinnikekeskus Oy (Kiinnikkeet) on
kiinnikealan tarvikekauppa. Matti-Ovi Oy (Puusepänteollisuus) valmistaa ja
markkinoi päätuotteenaan massiivipuisia sisäovia. Takoma Oyj (Takoma) on
pörssinoteerattu yrittäjävetoiseen liiketoimintamalliin perustuva
konepajaryhmä. Toimex Oy (Kannakkeet) harjoittaa LVI-alan kannakkeiden
valmistusta ja myyntiä. Vindea Oy (Lisäarvologistiikka) on suomalaisen
metalliteollisuuden lisäarvologistiikkapalveluihin erikoistunut yritys.