|
|||
2011-03-23 09:00:00 CET 2011-03-23 09:00:27 CET REGULATED INFORMATION Vacon - Muutokset omien osakkeiden omistuksessaVacon Oyj:n hallitus päätti kannustinjärjestelmästäVacon Oyj, pörssitiedote, 23.3.2011 klo 10.00 Vacon Oyj:n hallitus on päättänyt uudesta konsernin tietyille henkilöille kohdistetusta osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä. Uuden järjestelmän tarkoituksena on yhdistää omistajien ja kohderyhmän tavoitteet yhtiön arvon nostamiseksi sekä sitouttaa kohderyhmän henkilöt yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen yhtiön osakkeiden pitkäjänteiseen omistukseen perustuva palkkiojärjestelmä. Uudessa osakepalkkiojärjestelmässä on kolme ansaintajaksoa, kalenterivuodet 2011, 2012 ja 2013. Yhtiön hallitus päättää kohderyhmän, järjestelmän ansaintakriteerit ja niille asetettavat tavoitteet kunkin ansaintajakson alussa. Järjestelmän mahdollinen palkkio ansaintajaksolta 2011 perustuu Vacon- konsernin liikevaihtoon, liikevoittoon ja pääoman kiertonopeuteen ja se maksetaan vuonna 2012 osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana. Osakepalkkiojärjestelmässä on johtoryhmän jäsenille lisäksi neljäs, neljän vuoden mittainen konsernin pitkän aikavälin strategiaan perustuva ansaintajakso, kalenterivuodet 2011-2014. Järjestelmän mahdollinen palkkio ansaintajaksolta 2011-2014 perustuu Vacon-konsernin pitkän aikavälin strategisiin liikevaihto- ja liikevoittotavoitteisiin ja se maksetaan vuonna 2015 osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana. Mikäli ansaintajakson 2011-2014 ansaintakriteereille asetetut enimmäistavoitteet saavutetaan jo aiemmin, ansaintajakson 2011-2014 palkkio voidaan maksaa vastaavasti aikaisemmin. Rahaosuudella pyritään kattamaan palkkiosta henkilölle aiheutuvia veroja ja veronluonteisia maksuja. Ansaintajaksoilta 2011, 2012 ja 2013 maksettuja osakkeita ei saa luovuttaa sitouttamisjakson aikana, joka päättyy kahden vuoden kuluttua ansaintajakson päättymisestä. Mikäli kohderyhmään kuuluvan henkilön työ- tai toimisuhde päättyy sitouttamisjakson aikana, hänen on palautettava palkkiona annetut osakkeet yhtiölle vastikkeetta. Konsernin johtoryhmän jäsenten on omistettava puolet uuden kannustinjärjestelmän perusteella saaduista osakkeista, kunnes johtoryhmän jäsenen omistamien osakkeiden arvo yhteensä vastaa hänen bruttovuosipalkkansa arvoa. Tämä osakemäärä on omistettava niin kauan kuin työ- tai toimisuhde konserniyhtiöön jatkuu. Osakepalkkiojärjestelmän kohderyhmään kuuluu noin 60 henkilöä. Osakepalkkiojärjestelmän perusteella maksettavat nettopalkkiot ovat yhteensä enintään 240 250 Vacon Oyj:n osaketta. Vacon Oyj Lisätietoja: * Toimitusjohtaja Vesa Laisi, Vacon Oyj, puh. 040 8371 510 Lehdistöyhteys: * Viestintäjohtaja Sebastian Linko, Vacon Oyj, puh. 040 8371 634, sähköposti sebastian.linko@vacon.com Vacon lyhyesti: Vaconin toimintaa ohjaa intohimo kehittää, valmistaa ja myydä maailman parhaita taajuusmuuttajia - ja vain niitä. Taajuusmuuttajia käytetään sähkömoottorin ohjauksessa ja uusiutuvan energian tuotannossa. Vaconin tuotekehitys- ja tuotantoyksiköt ovat Suomessa, Yhdysvalloissa, Kiinassa ja Italiassa. Myyntitoimistoja on 27 maassa. Vuonna 2010 Vaconin liikevaihto oli 338 milj. euroa, ja yhtiön palveluksessa oli maailmanlaajuisesti 1300 henkilöä. Vacon Oyj:n osakkeet (VAC1V) noteerataan Helsingin pörssin päälistalla. Driven by Drives, www.vacon.fi Jakelu: NASDAQ OMX Pohjoismainen pörssi Keskeiset tiedotusvälineet Rahoitustarkastus [HUG#1499274] |
|||
|