|
|||
2011-03-18 14:45:00 CET 2011-03-18 14:45:35 CET REGULATED INFORMATION Ahlstrom - PörssitiedoteAhlstrom myy Ascolin tehtaan ja käyttöomaisuuden 4 miljoonalla eurollaAhlstrom Oyj PÖRSSITIEDOTE 18.3.2011 klo 15.45 Ahlstrom Oyj, globaali korkealaatuisten materiaalien valmistaja, on tänään sopinut myyvänsä Italiassa sijaitsevan Ascolin tehtaan rakennukset, tontin ja käyttöomaisuuden Eurocometille. Kauppahinta on noin 4 miljoonaa euroa, josta tontin ja rakennuksien osuus on 2,5 miljoonaa euroa. Ahlstrom kirjaa kaupasta noin 2 miljoonan euron kertaluonteisen tulon toisen vuosineljänneksen tulokseensa. Ahlstrom sulki pysyvästi Ascolin tehtaan ja lopetti toispuoleisesti päällystettyjen papereiden tuotannon alueella vuoden 2008 alussa johtuen epätyydyttävästä kannattavuudesta. Kaupan osapuolet ovat sopineet, että Eurocomet kehittää aluetta muihin toimintoihin kuin paperin valmistukseen ja tehtaan laitteisto romutetaan. Ahlstrom pitää itsellään joitain laitteiston osia. Kaupan toteutuminen edellyttää tavanomaisia kaupan toteutumisehtojen täyttymistä. Tavoitteena on saada kauppa päätökseen vuoden 2011 toisella vuosineljänneksellä. Lisätiedot: Liisa Nyyssönen Viestintäjohtaja 010 888 4757 Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki Main media www.ahlstrom.com Ahlstrom lyhyesti Ahlstrom on korkealaatuisia materiaaleja valmistava yritys, joka työskentelee alansa johtavien yritysten kanssa kautta maailman auttaen heitä pitämään etumatkansa. Tuotteitamme käytetään monissa arkipäivän tuotteissa, kuten suodattimissa, tapeteissa, kosteuspyyhkeissä, etiketeissä ja elintarvikepakkauksissa. Meillä on johtava markkina-asema niillä aloilla, joilla toimimme. 5 700 työntekijäämme palvelevat asiakkaita 26 maassa, kuudessa maanosassa. Vuonna 2010 Ahlstromin liikevaihto oli 1,9 mrd euroa. Yhtiön osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä. Lisätietoa on saatavilla osoitteessa www.ahlstrom.com. [HUG#1498103] |
|||
|