2007-10-26 07:00:00 CEST

2007-10-26 07:00:00 CEST


REGULATED INFORMATION

Finnish English
YIT - Neljännesvuosikatsaus

YIT:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2007:LIIKEVAIHDON JA LIIKEVOITON KASVU JATKUI VAHVANA


YIT OYJ	YHTIÖTIE­DOTE	OSAVUOSIKATSAUS		26.10.2007	klo 8.00	                     
											                                                                     
YIT:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2007:                                         
LIIKEVAIHDON JA LIIKEVOITON KASVU JATKUI VAHVANA                                

YIT-konsernin liikevaihdon ja liikevoiton kasvu jatkui tammi-syyskuussa 2007.   
Liikevaihto kasvoi 13 prosenttia ja liikevoitto 33 prosenttia edellisvuotisesta.
Konsernin tilauskanta on vahva.                                                 

- Palvelujemme kysyntä jatkui kokonaisuutena hyvänä koko toiminta-alueellamme   
Pohjoismaissa, Venäjällä ja Baltiassa. Rakentamispalveluiden kannattavuus oli   
erinomainen. Venäjällä asuntokysyntä parani ja myydyn tuotannon arvo oli        
edellisvuotista suurempi. Suomessa asuntomyynti laski alkusyksyllä, mutta muun  
rakentamisen kasvu jatkui vilkkaana. Kiinteistöteknisissä palveluissa jatkettiin
kannattavuuden parantamista. Hyvän tuloskehityksen lisäksi myös toimialan       
liikevaihto on tuntuvassa kasvussa, toteaa konsernijohtaja Hannu Leinonen.      

- Kokonaisuutena näkymät ovat edelleen suotuisat. Venäjän suurkaupungeissa      
asuntojen suuri tarve mahdollistaa asuntotuotannon laajentamisen myös pitkällä  
aikavälillä. Suomessa asuntokysynnän näkymät ovat lyhyellä aikavälillä          
heikentyneet, mutta asuntorakentamisen ennakoidaan pysyvän hyvällä, noin 30 000 
asunnon vuositasolla. Liike- ja toimitilarakentaminen kasvaa koko               
toiminta-alueellamme ja lisää myös talotekniikan kysyntää. Vahva tilauskanta ja 
vallitseva markkinatilanne antavat hyvät mahdollisuudet jatkaa kannattavaa      
kasvua suunnitelmiemme mukaisesti, Leinonen jatkaa.                             

Kehitys toimialoittain                                                          

Kiinteistöteknisissä palveluissa liikevoitto kasvoi 35 prosenttia ja nousi 71,1 
milj. euroon (1-9/2006: 52,6 milj. euroa). Liikevoittoprosentti nousi 6,1       
prosenttiin (5,2 %) liikevaihdosta. Liikevaihto kasvoi 16 prosenttia.           
Tilauskanta kasvoi 27 prosenttia.                                               

Rakentamispalveluissa liikevoitto kasvoi 24 prosenttia ja nousi 150,0 milj.     
euroon (120,8 milj. euroa). Liikevoittoprosentti säilyi erinomaisena ja oli 12,5
prosenttia (11,4 %) liikevaihdosta. Liikevaihto kasvoi 13 prosenttia.           
Tilauskanta kasvoi 48 prosenttia.                                               

Teollisuus- ja verkkopalveluissa liikevoitto oli 18,9 milj. euroa (12,8 milj.   
euroa) ja liikevoittoprosentti 5,3 (3,6 %). Kannattavuus säilyi                 
edellisvuotisella tasolla verkkopalvelujen sopeuttamiskustannukset huomioon     
ottaen. Liikevaihto kasvoi 2 prosenttia ja tilauskanta 23 prosenttia.           

Liikevaihto kasvoi 13 prosenttia                                                

YIT-konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa kasvoi ilman merkittäviä yritysostoja
13 prosenttia ja oli 2 679,5 milj. euroa (1-9/2006: 2 376,3 Me). Liikevaihto    
Venäjällä kasvoi 23 prosenttia ja oli 203,4 milj. euroa (164,9 Me). Kolmannella 
vuosineljänneksellä liikevaihdon kasvu Venäjällä oli 60 prosenttia (7-9/07: 89  
Me, 7-9/06: 55 Me). YIT:n liikevaihdosta 53 prosenttia tuli Suomesta, 33        
prosenttia muista Pohjoismaista, 8 prosenttia Venäjältä ja 6 prosenttia Baltian 
maista.                                                                         

Liikevoitto kasvoi 33 prosenttia                                                

Liikevoitto kasvoi edellisvuotisesta 33 prosenttia 229,1 milj. euroon (172,4    
Me). Liikevoittoprosentti oli 8,6 (7,3 %). Osakekohtainen tulos kasvoi 36       
prosenttia ja oli 1,20 euroa (0,88 e). Sijoitetun pääoman tuotto katsauskauden  
lopussa päättyneeltä 12 kuukauden jaksolta oli 25,8 prosenttia (25,2 %).        

Rahoitusasema säilyi vakaana                                                    

Omavaraisuusaste oli 33,8 prosenttia (34,6 %). Taseen loppusumma katsauskauden  
lopussa oli 2 418,4 milj. euroa (1 925,5 Me). Nettovelat nousivat 591,4 milj.   
euroon (416,8 Me). Velkaantumisaste oli 79,1 prosenttia (68,1 %).               
Nettorahoituskulut olivat 22,0 milj. euroa (14,3 Me) eli 0,8 prosenttia (0,6 %) 
liikevaihdosta. Sijoitetun pääoman määrä Venäjällä lisääntyi liiketoiminnan     
kasvun, tonttien hankinnan ja käynnissä olevan tuotannon kasvun takia. Kauden   
lopussa konsernin sijoitetusta pääomasta oli Venäjällä 30 prosenttia eli 417    
milj. euroa.                                                                    

Tilauskanta kasvoi 41 prosenttia                                                

Konsernin tulouttamaton tilauskanta on vahva. Tilauskanta kauden lopussa oli 41 
prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin ja nousi 3 172,5 milj. euroon (2 246,2  
Me). Tilauskannan katesisältö on hyvä.                                          

Henkilöstön määrä kasvoi                                                        

Kauden lopussa konsernin palveluksessa oli 23 836 (22 188) henkilöä. YIT:n      
henkilöstöstä 49 prosenttia työskentelee Suomessa, 36 prosenttia muissa         
Pohjoismaissa, 8 prosenttia Venäjällä ja 7 prosenttia Baltian maissa.           

YIT arvioi aloittavansa 7 500 asuntoa tänä vuonna                               

YIT arvioi aloittavansa tänä vuonna yhteensä noin 7 500 asunnon rakentamisen    
(aloituksia 2006: 7 404). Suomessa aloitetaan noin 2 300 (2 818)                
vapaarahoitteisen asunnon rakentaminen sekä Venäjällä noin 4 500 (3 699) ja     
Baltian maissa noin 700 (887) asunnon rakentaminen.                             

Näkymät vuodelle 2007                                                           

Arvioimme, että vuoden 2007 liikevaihto on suurempi kuin viime vuonna ja        
liikevoitto (EBIT) kasvaa selvästi viimevuotisesta.                             

Liikevaihdon kasvunäkymiä tukevat vahva tilauskanta, talouskasvun jatkuminen ja 
YIT:n merkittävät panostukset Venäjän markkinoille. Tilauskannan terve          
katesisältö sekä kannattavuuden parantamiseen tähtäävät omat toimenpiteet ovat  
pohjana liikevoiton kasvunäkymille.                                             
                                                                                
Tiedotustilaisuudet, verkkolähetys ja puhelinkonferenssi                        

Perjantaina 26.10. järjestetään sijoitusanalyytikoille ja salkunhoitajille      
tarkoitettu tilaisuus klo 10.00 englanniksi ja lehdistötilaisuus klo 12.30      
suomeksi YIT:n pääkonttorissa osoitteessa Panuntie 11, 00620 Helsinki.          
Sijoitusanalyytikot ja salkunhoitajat voivat osallistua tiedotustilaisuuteen    
myös puhelinkonferenssin kautta. Puhelinkonferenssiin osallistutaan soittamalla 
ennen tilaisuuden alkua numeroon (09) 2313 9201.                                

Konsernijohtaja Hannu Leinosen esitys analyytikko- ja salkunhoitajatilaisuudesta
on katsottavissa reaaliaikaisesti verkkolähetyksenä osoitteessa                 
http://webcast.magneetto.com/yit/en/.                                           
Esityksen päätyttyä nauhoite on katsottavissa samassa osoitteessa noin kello 12 
alkaen.                                                                         

YIT OYJ                                                                         


Hannu Leinonen                                                                  
konsernijohtaja                                                                 

Lisätietoja antavat:                                                            
Sakari Toikkanen, varatoimitusjohtaja, 020 433 2336,                            
sakari.toikkanen@yit.fi                                                         
Sakari Ahdekivi, talousjohtaja, 020 433 2258, sakari.ahdekivi@yit.fi            
Petra Thorén, sijoittajasuhdejohtaja, 040 764 5462, petra.thoren@yit.fi         

LIITE: Osavuosikatsaus 1.1. - 30.9.2007                                         

Jakelu: OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet,          
www.yit.fi                                                                
      
YIT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2007  
                                   
LIIKEVAIHTO KASVOI 13 PROSENTTIA    
                                            
YIT-konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa kasvoi ilman merkittäviä             
yritysostoja edellisestä vuodesta 13 prosenttia ja oli 2 679,5 milj. euroa      
(1-9/2006: 2 376,3 Me). Liikevaihto Venäjällä kasvoi 23 prosenttia ja oli 203,4 
milj. euroa (164,9 Me). Kolmannella vuosineljänneksellä liikevaihdon kasvu      
Venäjällä oli 60 prosenttia (7-9/07: 89 Me, 7-9/06: 55 Me). YIT:n liikevaihdosta
53 prosenttia tuli Suomesta, 33 prosenttia muista Pohjoismaista, 8 prosenttia   
Venäjältä ja 6 prosenttia Baltian maista.                                       

Liikevaihto segmenteittäin (milj. euroa)                                        

--------------------------------------------------------------------------------
|                      | 1-9/2007    | 1-9/2006    | Muutos, %   | Osuus       |
|                      |             |             |             | konsernin   |
|                      |             |             |             | liike-      |
|                      |             |             |             | vaihdosta   |
|                      |             |             |             | 1-9/2007, % |
|                      |             |             |             |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kiinteistötekniset   | 1 170,3     | 1 009,2     | 16          | 44          |
| palvelut             |             |             |             |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rakentamispalvelut   | 1 196,1     | 1 055,9     | 13          | 45          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Teollisuus- ja       | 359,0       | 352,9       | 2           | 13          |
| verkkopalvelut       |             |             |             |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut erät            | -45,9       | -41,7       | 10          | -2          |
--------------------------------------------------------------------------------
| YIT-konserni         | 2 679,5     | 2 376,3     | 13          | 100         |
| yhteensä             |             |             |             |             |
--------------------------------------------------------------------------------

YIT:n palvelut kattavat investointien koko elinkaaren. Elinkaaristrategialla    
pyritään kokonaisvaltaiseen palveluun, liiketoiminnan kasvuun sekä tasaiseen    
tuottovirtaan. Merkittävä osa konsernin liikevaihdosta tulee kiinteistöjen,     
teollisuuden, tietoliikenneverkkojen ja perinteisen infrastruktuurin huolto- ja 
kunnossapitoliiketoiminnasta. Katsauskaudella tämän liiketoiminnan osuus oli    
963,5 milj. euroa (919,0 Me), mikä oli 36 prosenttia (39 %) koko liikevaihdosta.

YIT-konsernin strateginen liikevaihdon kasvutavoite on keskimäärin 10 prosenttia
vuodessa. Lisäksi YIT on asettanut erilliseksi tavoitteeksi kasvattaa           
liikevaihtoa Venäjällä keskimäärin 50 prosenttia vuodessa kaudella 2006 - 2009. 

LIIKEVOITTO KASVOI 33 PROSENTTIA                                                

Liikevoitto kasvoi edellisvuotisesta 33 prosenttia 229,1 milj. euroon (172,4    
Me). Liikevoittoprosentti oli 8,6 prosenttia (7,3 %).                           

Liikevoitto segmenteittäin, milj. euroa                                         

--------------------------------------------------------------------------------
|                      | 1-9/2007    | 1-9/2006    | Muutos, %   | Osuus       |
|                      |             |             |             | konsernin   |
|                      |             |             |             | liikevoi-   |
|                      |             |             |             | tosta       |
|                      |             |             |             | 1-9/2007, % |
|                      |             |             |             |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kiinteistötekniset   | 71,1        | 52,6        | 35          | 31          |
| palvelut *)          |             |             |             |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rakentamispalvelut   | 150,0       | 120,8       | 24          | 65          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Teollisuus- ja       | 18,9        | 12,8        | 48          | 8           |
| verkkopalvelut **)   |             |             |             |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut erät            | -10,9       | -13,8       | -21         | -5          |
--------------------------------------------------------------------------------
| YIT-konserni         | 229,1       | 172,4       | 33          | 100         |
| yhteensä             |             |             |             |             |
--------------------------------------------------------------------------------

Liikevoittoprosentti segmenteittäin, %                                          

--------------------------------------------------------------------------------
|                           | 1-9/2007       | 1-9/2006       | 1-12/2006      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kiinteistötekniset        | 6,1            | 5,2            | 6,2            |
| palvelut *)               |                |                |                |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rakentamispalvelut        | 12,5           | 11,4           | 11,8           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Teollisuus- ja            | 5,3            | 3,6            | 3,8            |
| verkkopalvelut **)        |                |                |                |
--------------------------------------------------------------------------------
| YIT-konserni yhteensä     | 8,6            | 7,3            | 7,9            |
--------------------------------------------------------------------------------

*) Kiinteistöteknisissä palveluissa purettiin eräisiin päättyneisiin sopimuksiin
liittyviä varauksia kaudella 10-12/2006. Positiivinen vaikutus liikevoittoon oli
7,2 milj. euroa.                                                                

**) Teollisuus- ja verkkopalvelut -toimialan liikevoittoon 1-3/2007 sisältyy 1,0
milj. euroa ja liikevoittoon 7-9/2006 5,1 milj. euroa                           
Verkkopalvelut-liiketoimintaryhmässä vuonna 2006 toteutettujen                  
sopeuttamistoimien kustannuksia.   
                                             
Tulos ennen veroja kasvoi 31 prosenttia ja oli 207,1 milj. euroa (158,1 Me).    
Sijoitetun pääoman tuotto katsauskauden lopussa päättyneeltä 12 kuukauden       
jaksolta oli 25,8 prosenttia (25,2 %). Osakekohtainen tulos oli 1,20 euroa (0,88
e). Kasvu edellisvuodesta oli 36 prosenttia.                                    

YIT on asettanut strategiakaudelle 2007 - 2009 tavoitteeksi kasvattaa           
liikevoitto 9 prosenttiin liikevaihdosta. Strateginen tavoitetaso sijoitetun    
pääoman tuotolle on 22 prosenttia.                                              


TILAUSKANTA KASVOI 41 PROSENTTIA                                                

Konsernin markkina-asema on vahva. Konsernin tulouttamaton tilauskanta kauden   
lopussa kasvoi 41 prosenttia ja oli 3 172,5 milj. euroa (2 246,2 Me).           
Tilauskannan katesisältö on hyvä.                                               

Tilauskanta segmenteittäin (milj. euroa)                                        

--------------------------------------------------------------------------------
|                      | 9/2007      | 9/2006      | Muutos, %   | Osuus       |
|                      |             |             |             | konsernin   |
|                      |             |             |             | tilauskan-  |
|                      |             |             |             | nasta       |
|                      |             |             |             | 9/2007, %   |
|                      |             |             |             |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kiinteistötekniset   | 740,5       | 582,7       | 27          | 23          |
| palvelut             |             |             |             |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rakentamispalvelut   | 2 263,3     | 1 524,4     | 48          | 71          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Teollisuus- ja       | 221,7       | 180,3       | 23          | 7           |
| verkkopalvelut       |             |             |             |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut erät            | -53,0       | -41,2       | 29          | -1          |
--------------------------------------------------------------------------------
| YIT-konserni         | 3 172,5     | 2 246,2     | 41          | 100         |
| yhteensä             |             |             |             |             |
--------------------------------------------------------------------------------

Tilauskanta kattaa tulouttamattoman osuuden asiakkailta saaduista tilauksista ja
urakoista sekä myyntiriskillisistä, omaperustaisista asunto- ja                 
toimitilahankkeista. IFRS-sääntelyn mukaan omaperustaiset asuntohankkeet        
tuloutetaan periaatteella valmiusaste kerrottuna myyntiasteella. Omaperustaiset 
toimitilahankkeet tuloutetaan periaatteella valmiusaste kerrottuna              
myyntiasteella kerrottuna vuokrausasteella. Urakat tuloutetaan hankkeiden       
valmiusasteen mukaisesti.                                                       

Rakentamispalveluiden tilauskanta muodostuu urakkatuotannosta sekä              
omaperustaisista toimitila- ja asuntohankkeista. Urakkamuotoiset hankkeet ovat  
kokonaisuudessaan myytyjä. Omaperustaiset toimitilojen kehityshankkeet myydään  
sijoittajille ennen hankkeen rakentamisen käynnistymistä tai rakentamisen       
alkuvaiheen aikana. Tilauskantaan sisältyvä myyntiriski syntyy valtaosin        
rakenteilla olevista, myymättömistä asunnoista. Myyntiriskiä hallitaan          
sopeuttamalla aloitettavien asuntojen lukumäärä myynnin kehittymiseen. Venäjällä
asuntojen myynti painottuu hankkeiden loppuvaiheeseen ja rakennusaika on        
noin 2 vuotta.                           

Kiinteistöteknisten palvelujen ja Teollisuus- ja verkkopalvelujen liikevaihdosta
noin 60 prosenttia on vakaasti kehittyvää huolto- ja kunnossapitotoimintaa. Osa 
huolto- ja kunnossapitoliiketoiminnasta on luonteeltaan sellaista, ettei se ole 
mukana tilauskannassa. Loppuosa näiden toimialojen tilauskannasta muodostuu     
lähinnä urakkamuotoisista hankkeista, jotka ovat kokonaisuudessaan myytyjä.     

YIT VAHVISTI STRATEGISET TAVOITTEET                                             

YIT Oyj:n hallitus vahvisti 25.9.2007 konsernin strategian ja taloudelliset     
tavoitteet kaudelle 2008-2010. Taloudelliset tavoitetasot vahvistettiin         
muuttumattomina. Liikevaihdon kasvutavoite on keskimäärin 10 prosenttia         
vuodessa, liikevoittotavoite on 9 prosenttia liikevaihdosta vuoteen 2009        
mennessä, sijoitetun pääoman tuottotavoite on 22 prosenttia,                    
omavaraisuusastetavoite on 35 prosenttia ja osingonjakotavoite 40-60 prosenttia 
tuloksesta verojen ja vähemmistöosuuden jälkeen. YIT on lisäksi asettanut       
erilliseksi tavoitteeksi kasvattaa liikevaihtoa Venäjällä keskimäärin 50        
prosenttia vuodessa kaudella 2006-2009.                      

Lähivuosina vahvistetaan liiketoimintaa nykyisissä toimintamaissa.              
Kiinteistötekniset palvelut -toimialalla tavoitteena on kasvattaa               
markkinaosuutta koko toiminta-alueella: erityisesti Pohjoismaissa sekä lisäksi  
Baltiassa ja Venäjällä. Rakentamispalveluissa kasvu painottuu Venäjälle sekä    
toimitilojen omaperustaisten kehittämishankkeiden lisäämiseen. Omaperustaista   
asuntotuotantoa lisätään Venäjällä vahvistamalla läsnäoloa YIT:n nykyisissä     
toimintakaupungeissa sekä jatkamalla laajentumista uusiin miljoonakaupunkeihin. 
Teollisuus- ja verkkopalvelut -toimialalla strategisena painopisteenä ovat      
teollisuuden kunnossapitopalvelujen ulkoistukset Suomessa.                      

Strategiakaudella tavoitellaan lisäksi maantieteellisen toiminta-alueen         
laajentamista. Rakentamispalveluissa tavoitteena on käynnistää omaperustaista   
asuntotuotantoa Keskisessä Itä-Euroopassa. Kiinteistöteknisissä palveluissa     
tutkitaan mahdollisuuksia laajentaa tarjontaa Länsi-Euroopassa.                 

Strategisten tavoitteiden vahvistamisesta julkaistiin pörssitiedote 26.9.2007.  

KONSERNIN RAHOITUSASEMA SÄILYI VAKAANA                                          

Sijoitetun pääoman määrä Venäjällä lisääntyi liiketoiminnan kasvun, tonttien    
hankinnan ja käynnissä olevan tuotannon kasvun takia. Kauden lopussa konsernin  
sijoitetusta pääomasta oli Venäjällä 30 prosenttia eli 417 milj. euroa. Vuoden  
2006 lopussa konsernin sijoitetusta pääomasta oli Venäjällä 23 prosenttia eli   
279 milj. euroa. Korolliset luotot kauden lopussa olivat 648,5 milj. euroa      
(451,1 Me) ja likvidit varat 57,1 milj. euroa (34,3 Me). Nettovelat nousivat    
591,4 milj. euroon (416,8 Me). Velkaantumisaste kauden lopussa oli 79,1         
prosenttia (68,1 %). Omavaraisuusaste oli 33,8 prosenttia (34,6 %). Osinkoja    
maksettiin katsauskaudella 82,6 milj. euroa (68,9 Me).                          

Omavaraisuusasteen tavoitetaso on 35 prosenttia. Strateginen osingonjakotavoite 
on 40 - 60 prosenttia vuosituloksesta verojen ja vähemmistöosuuden jälkeen.     

Kauden rahoitustuotot olivat 1,8 milj. euroa (2,3 Me), valuuttakurssitappiot 1,2
milj. euroa (1,8 Me) ja rahoituskulut 22,6 milj. euroa (14,8 Me).               
Nettorahoituskulut olivat 22,0 milj. euroa (14,3 Me) eli 0,8 prosenttia (0,6 %) 
liikevaihdosta.                                                                 

Lyhytaikaisia luottoja konvertoitiin pitkäaikaisiksi maaliskuussa kahdella 50   
milj. euron suuruisella listaamattomalla joukkovelkakirjalainalla.              

Kiinteäkorkoisten lainojen osuus konsernin koko lainasalkusta oli 66 prosenttia 
(36 %). Suoraan pääoma- ja rahamarkkinoilta lainoista oli otettu 58 prosenttia  
(49 %).                                                                         

Rahoitusyhtiöille myytyjen rakennusaikaisten urakkasaatavien kokonaismäärä      
kauden lopussa oli 250,4 milj. euroa (225,4 Me). Niistä 104,8 milj. euroa (115,8
Me) sisältyy taseen korollisiin velkoihin ja loput ovat taseen ulkopuolisia eriä
IAS 39 säännösten mukaisesti. Myydyistä saatavista rahoitusyhtiöille maksetut   
8,0 milj. euron (7,0 Me) korot sisältyvät kaikki rahoituskuluihin.              

Valmiiden myymättömien asuntojen yhtiölainaosuudet 36,7 milj. euroa (22,7 Me)   
sisältyvät myös korollisiin velkoihin, mutta niiden korot 1,2 milj. euroa (0,5  
Me) on yhtiövastikkeisiin sisältyvinä kirjattu projektikuluihin.                

Korollisiin velkoihin sisältyviä leasing-vastuita oli 1,9 milj. euroa (3,3 Me). 

Taseen loppusumma katsauskauden lopussa oli 2 418,4 milj. euroa (1 925,5 Me).   

INVESTOINNIT JA YRITYSKAUPAT                                                    

Bruttoinvestoinnit taseen pysyviin vastaaviin tammi-syyskuussa olivat 33,5 milj.
euroa (29,9 Me) eli 1,3 prosenttia (1,3 %) liikevaihdosta. Rakennuskalustoon    
investoitiin 11,0 milj. euroa (11,5 Me) ja tietotekniikkaan 4,4 milj. euroa (3,3
Me). Muut investoinnit sisältäen yrityskaupat olivat 18,1 milj. euroa (15,1 Me).
Hankitut liiketoiminnot on kerrottu osavuosikatsauksen 1-9/2007 liitetiedoissa. 
Kauden aikana ei ollut liiketoimintojen myyntejä.                               

MUUTOKSIA KONSERNIJOHDOSSA                                                      

Kauppatieteiden maisteri Sakari Ahdekivi (44) nimitettiin 1.6.2007 YIT Oyj:n    
talousjohtajaksi (CFO) ja konsernin johtoryhmän jäseneksi 1.9.2007 alkaen.      

Katsauskauden päätyttyä YIT:n konsernijohdon työnjaossa tehtiin täsmennyksiä    
talousjohtaja Sakari Ahdekiven, varatoimitusjohtaja Sakari Toikkasen ja         
hallintojohtaja Antero Saarilahden osalta. Kehitysjohtaja HT, DI Juha Kostiainen
(42) nimitettiin viestintä- ja kehitysjohtajaksi. Tehtävämuutokset tulivat      
voimaan 8.10.2007.                                                              

LIIKETOIMINNAN LÄHIAJAN MERKITTÄVIMMÄT RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT              

YIT:n riskienhallintapolitiikassa on määritelty konsernin merkittävimmät riskit 
sekä hallintakeinot strategisiin ja hallinnollisiin riskeihin. Rahoitusriskejä  
ovat likviditeetti-, korko-, valuutta- ja luottoriski, ja niiden hallinta on osa
konsernin rahoituspolitiikkaa. Vahinkoriskit on vakuutettu projektikohtaisesti. 

Lähiajan riskeissä ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia tilinpäätöksen       
jälkeen.                                                                        

Yksityiskohtaisempi selvitys YIT:n riskienhallintapolitiikasta sekä             
merkittävimmistä riskeistä on julkistettu vuoden 2006 tilinpäätöksessä ja vuoden
2006 vuosikertomuksessa. Selvitys rahoitusriskeistä on esitetty vuoden 2006     
tilinpäätöksen liitetiedoissa ja osavuosikatsauksen 1-9/2007 liitetiedoissa.    

HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ LÄHES 24 000                                                  

Katsauskaudella konsernin palveluksessa oli keskimäärin 23 176 (21 704)         
henkilöä. Kauden lopussa henkilöstön määrä oli 23 836 (22 188). YIT:n           
henkilöstöstä 49 prosenttia työskentelee Suomessa, 36 prosenttia muissa         
Pohjoismaissa, 8 prosenttia Venäjällä ja 7 prosenttia Baltian maissa.           

Henkilöstö toimialoittain                                                       

--------------------------------------------------------------------------------
|                              | 9/2007         | 9/2006       | Osuus         |
|                              |                |              | konsernin     |
|                              |                |              | henkilöstöstä |
|                              |                |              | 9/2007, %     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kiinteistötekniset palvelut  | 12 513         | 11 456       | 53            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rakentamispalvelut           | 6 394          | 5 511        | 27            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Teollisuus- ja               | 4 593          | 4 895        | 19            |
| verkkopalvelut               |                |              |               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Konsernipalvelut             | 336            | 326          | 1             |
--------------------------------------------------------------------------------
| YIT-konserni yhteensä        | 23 836         | 22 188       | 100           |
--------------------------------------------------------------------------------

Henkilöstö maittain                                                             

--------------------------------------------------------------------------------
|                              | 9/2007         | 9/2006       | Osuus         |
|                              |                |              | konsernin     |
|                              |                |              | henkilöstöstä |
|                              |                |              | 9/2007, %     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Suomi                        | 11 561         | 11 534       | 49            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruotsi                       | 4 478          | 4 085        | 19            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Norja                        | 2 922          | 2 550        | 12            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tanska                       |  1 282         | 1 247        | 5             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Venäjä                       | 1 930          | 1 231        | 8             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Viro, Latvia, Liettua        | 1 663          | 1 541        | 7             |
--------------------------------------------------------------------------------
| YIT-konserni yhteensä        | 23 836         | 22 188       | 100           |
--------------------------------------------------------------------------------

OSAKKEET, OPTIOT JA OMISTAJAT 	                                                 

Yhtiöllä on yksi osakesarja. Kukin osake oikeuttaa yhteen ääneen                
yhtiökokouksessa ja                                                             
samansuuruiseen osinkoon.                                                       

Vuonna 2007 YIT Oyj:n osakkeita voidaan merkitä vuonna 2004 liikkeelle          
laskettujen E ja F optio-oikeuksien sekä vuonna 2006 liikkeelle laskettujen K ja
L optio-oikeuksien perusteella.                                                 

Osakepääoma ja osakkeiden määrä                                                 

YIT Oyj:n osakepääoma oli katsauskauden alussa 63 388 536,00 euroa ja osakkeiden
lukumäärä                                                                       
126 777 072 kappaletta.                                                         

Varsinaisen yhtiökokouksen päätöksen myötä yhtiön osakepääomaa korotettiin      
rahastokorotuksena 82 822 459,92 eurolla 30.3.2007. Korotuksessa ei annettu     
uusia osakkeita.                                                                

Vuoden 2004 E ja F optio-oikeuksien sekä vuoden 2006 K ja L optio-oikeuksien    
perusteella merkittiin tammi-syyskuussa 129 586 osaketta. Osakemerkintöjen      
seurauksena osakepääomaa korotettiin 477 848,00 eurolla 30.4.2007 ja 305 047,40 
eurolla 26.6.2007 ja 75 992,00 eurolla 20.8.2007.                               

Kauden lopussa osakepääoma oli 147 069 883,32 euroa ja osakkeiden lukumäärä     
126 906 258 kappaletta.                                                         

Valtuudet osakepääoman korottamiseen                                            

Kauden aikana ei järjestetty osakeantia eikä laskettu liikkeeseen               
vaihtovelkakirja- tai optiolainoja. Hallituksella ei ollut kauden päättyessä    
voimassa valtuutusta osakeantiin eikä vaihtovelkakirja- tai optiolainojen       
liikkeeseen laskuun.                                                            

Omat osakkeet                                                                   

YIT Oyj:llä oli vuoden 2007 alussa 400 kappaletta yhtiön omia osakkeita, mikä   
vastasi 0,0 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. YIT Oyj:n hallitus päätti    
mitätöidä yhtiön hallussa olevat omat osakkeet ja mitätöinti merkittiin         
kaupparekisteriin 10.4.2007.                                                    

Katsauskauden päättyessä YIT Oyj:llä ei ollut hallussaan yhtiön omia osakkeita. 
Emoyhtiön hallituksella ei ollut voimassa olevaa valtuutusta omien osakkeiden   
hankkimiseen tai luovuttamiseen. Tytäryhtiöt eivät omistaneet emoyhtiön         
osakkeita kauden aikana.                                                        

Kaupankäynti osakkeella                                                         

Osakkeen keskikurssi tammi-syyskuun aikana oli 23,72 euroa (19,11 e). Kauden    
ylin kurssi oli 27,90 euroa (23,88 e) ja alin 19,25 euroa (15,20 e). Kauden     
lopussa päätöskurssi oli 20,84 euroa (18,27 e).                                 

Osakevaihdon arvo katsauskaudella oli 4 122,7 milj. euroa (2 551,2 Me) ja       
vaihdettujen osakkeiden määrä 173 934 790 (132 841 404) kappaletta. Osakekannan 
markkina-arvo kauden lopussa oli 2 644,7 milj. euroa (2 294,4 Me).              

Kaupankäynti optio-oikeuksilla                                                  

Katsauskauden aikana käytiin kauppaa 72 539 kappaleella E optio-oikeuksia       
keskihintaan 35,90 euroa/kappale, 106 488 kappaleella F optio-oikeuksia         
keskihintaan 39,24 euroa/kappale, 34 338 kappaleella K optio-oikeuksia          
keskihintaan 6,09 euroa/kappale ja 94 615 kappaleella L optio-oikeuksia         
keskihintaan 6,08 euroa/kappale.                                                

Kansainvälinen omistus kasvoi                                                   

Rekisteröityjen osakkeenomistajien määrä oli katsauskauden alussa 14 364 (9 368)
ja sen päättyessä 14 772 (13 965).                                              

Hallintarekisteröityjen ja muiden kuin suomalaisten sijoittajien omistuksessa   
oli vuoden alussa yhteensä 45,9 prosenttia (39,9 %) osakkeista ja kauden lopussa
yhteensä 52,2 prosenttia (43,3 %) YIT:n koko osakemäärästä.                     

Schroder Investment Management Compliance Limited lähetti 1.5.2007 ilmoituksen, 
että sen omistusosuus on noussut 5,36 prosenttiin YIT:n osakemäärästä.          
Vakuutusosakeyhtiö Henki-Sampo ilmoitti 3.5.2007, että sen omistusosuus YIT:n   
osakemäärästä on alittanut 5 prosenttia. Keskinäisen työeläkevakuutusyhtiö Varma
ilmoitti 28.9.2007, että sen omistusosuus YIT:n osakemäärästä on alittanut 5    
prosenttia.                                                                     

TALOUDEN NÄKYMÄT EDELLEEN HYVÄT, VAIKKAKIN EPÄVARMUUDET LISÄÄNTYNEET            

Suomen Pankki arvioi suhdanne-ennusteessaan, että kansainvälisen                
talouskehityksen näkymät ovat edelleen suotuisat, mutta hidastumisen riski on   
kasvanut. YIT:n toiminta-alueella korkeasuhdanteen huippu ohitettiin            
Pohjoismaissa viime vuoden aikana, mutta talouskasvu jatkuu Nordean syyskuun    
katsauksen mukaan lähivuodet noin prosenttiyksikön euroalueen kasvua nopeampana.
Venäjä ja Norja hyötyvät edelleen öljyn korkeista hinnoista. Venäjällä, Virossa,
Latviassa ja Liettuassa talouden hieman hidastuva kasvuvauhti on edelleen yli   
kaksinkertainen Pohjoismaihin verrattuna. Nopea inflaatio uhkaa Nordean mukaan  
varsinkin Latviassa ja Virossa positiivisen talouskehityksen jatkumista.        
Eurokorkojen nousuodotukset ovat vähentyneet ja markkinat odottavat Euroopan    
keskuspankin ohjauskoron olevan ensi kesänä nykyisellä tasollaan. Suuri         
asuntojen tarve Venäjän suurkaupungeissa mahdollistaa asuntotuotannon           
laajentamisen myös pitkällä aikavälillä. Euroconstruct arvioi, että             
toimitilarakentamisen kasvu kompensoi ensi vuonna Pohjoismaissa asuntotuotannon 
vähenemisen. Viennin ja teollisuustuotannon kasvu lisäävät teollisuuden         
investointien ja kunnossapidon tarvetta kaikissa Pohjoismaissa.                 

Suomi                                                                           

Suomen Pankki arvioi lokakuussa BKT:n kasvavan tänä vuonna 4,4 prosenttia ja    
ensi vuonna 3,1 prosenttia. Työllisyyden paraneminen, positiivinen ansiokehitys 
ja edelleen maltillinen korkotaso tukevat kotitalouksien kulutusta ja           
asuntokysyntää. Ansiotasoindeksin kasvu nousee tänä vuonna 3,5 ja ensi vuonna   
5,0 prosenttiin. Yksityiset investoinnit kasvavat 5,7 prosenttia ja ensi vuonna 
5,4 prosenttia. Talonrakentaminen kasvaa valtiovarainministeriön rakentamisen   
suhdanneryhmän elokuussa julkaiseman arvion mukaan tänä vuonna 5 - 6 ja ensi    
vuonna 3 prosenttia. Asuntoja aloitetaan Rakennusteollisuus RT:n lokakuun       
suhdannekatsauksen mukaan tänä vuonna 32 000 ja ensi vuonna 31 000, kun viime   
vuonna aloitettiin 34 000 asuntoa. Euroconstruct arvioi kesäkuussa              
asuntotuotannon vähenevän tänä vuonna 2,4 prosenttia ja muun talonrakentamisen  
kasvavan 13,1 prosenttia. Kahdelle seuraavalle vuodelle Euroconstruct ennustaa  
0,9 ja 0,5 prosentin laskua, jolloin tuotantomäärä pysyisi resursseihin nähden  
korkealla tasolla. Maa- ja vesirakentaminen lisääntyy vuosina 2007 - 2009       
hieman. Rakennuttajaliitto RAKLI:n syyskuun suhdannetiedotteen mukaan toimisto- 
ja liikerakentaminen jatkuu pääkaupunkiseudulla vilkkaana, mutta aloitusmäärät  
eivät enää kasva. Korjausrakentaminen kasvaa VTT:n mukaan tällä vuosikymmenellä 
2,5 - 3,5 prosentin vuosivauhdilla. Uudis- ja korjausrakentamisen kasvu         
ylläpitää kysyntää rakennus- ja kiinteistötekniikkamarkkinoilla (lämpö-, vesi-, 
ilmastointi-, sähkö- ja automaatiourakointi ja kunnossapito). Elinkeinoelämän   
keskusliitto EK:n kesäkuussa julkaiseman Investointitiedustelun mukaan          
teollisuusyritysten kiinteiden investointien arvo kasvaa tänä vuonna lähes 3,9  
miljardiin euroon, eli runsaalla kahdeksalla prosentilla viimevuotisesta.       
Teollisuuden, kiinteistöjen ja infrastruktuurin kunnossapitomarkkinat           
laajentuvat ulkoistamiskehityksen edetessä.                                     

Ruotsi                                                                          

Konjunkturinstitutet (KI) arvioi elokuussa Ruotsin BKT:n kasvavan tänä vuonna   
3,5 prosenttia, 3,8 prosenttia vuonna 2008 ja 3,1 prosenttia vuonna 2009. Hyvän 
talouskehityksen taustalla ovat teollisuuden korkea kapasiteetin käyttöaste ja  
hyvät tulokset sekä kotitalouksien positiivinen tulokehitys. Aikapalkat nousevat
4,3, 4,7 ja 4,8 prosenttia vuosina 2007 - 2009. Työllisyys lisääntyy tänä vuonna
yhteensä 100 000 hengellä ja kahtena seuraavana vuonna vielä yhteensä 100 000   
hengellä. Työttömyysaste laskee tämän vuoden 6,2 prosentista 5,5 prosenttiin    
vuonna 2009. Inflaatio nopeutuu yli 2,5 prosenttiin. KI odottaa, että Riksbanken
jatkaa ohjauskoron nostoja 4,75 prosenttiin jo ensi vuonna. Kansantalouden kasvu
on laajalla pohjalla. Vuonna 2007 vienti lisääntyy 5,8 prosenttia ja ensi vuonna
7,1 prosenttia kansainvälisen kysynnän ja suhteellisen heikon kruunun           
vaikutuksesta. Kiinteät investoinnit kasvavat tänä vuonna 9,6 prosenttia, mutta 
kasvu hidastuu ensi vuoden aikana 5,6 prosenttiin. Teollisuuden kiinteät        
investoinnit kasvavat tänä vuonna 12,5 ja ensi vuonna 4,5 prosenttia.           
Palvelusektorin investoinnit ovat suuremmat kuin teollisuuden. Tänä vuonna      
kasvua on 7,5 prosenttia ja ensi vuonna 6,9 prosenttia. KI:n syyskuun           
rakentamisen suhdannebarometrin mukaan tilauskannat, rakentaminen ja työllisyys 
olivat lisääntyneet ja yritykset odottivat tuotantonsa kasvavan edelleen. Yli 70
prosenttia rakennusyrityksistä ilmoitti, että ammattityövoiman puute hidastaa   
tuotannon kasvua ja kolmannes rakennusyrityksistä odottaa tarjoushintojen       
nousevan. Byggindustrin BI arvioi lokakuussa, että asuntoinvestoinnit kasvavat  
tänä vuonna 13 prosenttia ja ensi vuonna 4 prosenttia. Muiden rakennustyyppien  
tuotanto kasvaa tänä vuonna 8 prosenttia ja 6 prosenttia vuonna 2008. Valtion   
tukien poistaminen tämän vuoden alusta lähtien ja muutokset asuntoverossa       
lisäsivät keinotekoisesti viime vuoden aloitusmäärän 42 100 asuntoon. Tälle     
vuodelle BI ennustaa 29 000 ja ensi vuodelle 37 000 asunnon aloitusmäärät.      
Työvoimapulaa on helpotettu ulkomaisella työvoimalla ja voimakkaalla            
tuottavuuskehityksellä.                                                         

Norja                                                                           

Norjan neljä vuotta jatkunut noususuhdanne on kääntymässä maltillisempaan       
kasvuun. Norjan tilastokeskuksen syyskuun alussa julkistaman ennusteen mukaan   
bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna 3,5 ja seuraavina vuosina 3,7, 2,2 ja 2,7  
prosenttia. Manner-Norjan BKT:n kasvuluvut ovat vastaavasti 5,1 ja 3,1.         
Kotitalouksien kulutus kasvaa 6,3 prosenttia ja ensi vuonna 3,7 prosenttia.     
Kiinteät investoinnit kasvavat tänä vuonna 7,8 prosenttia ja ensi vuonna 6,6    
prosenttia. Asuntoinvestoinnit kasvavat tänä vuonna 6,8 prosenttia ja vuosina   
2008 - 2010 vastaavasti 3,1, 0,5 ja -2,3 prosenttia. Elinkeinoelämän kiinteät   
investoinnit kasvavat tänä vuonna 8,9 prosenttia ja kolmen seuraavan vuoden     
aikana vastaavasti 8,2, 3,4 ja 3,3 prosenttia. Öljy- ja kaasusektorin           
investoinnit vauhdittuvat uudelleen ensi vuodesta alkaen yli 9 prosentin        
vuosikasvuun. Asuntojen hinnat nousevat tänä vuonna noin 13 prosenttia kuten    
viime vuonnakin, mutta ensi vuodelle odotetaan enää 4,5 prosentin nousua.       
Bergenissä ja Trondheimissä hinnat laskivat syyskuussa. Viime vuonna aloitettiin
33 300 asunnon rakentaminen. Tammi- elokuussa oli aloitettu 20 700 asuntoa eli  
4,1 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna. Aloitettujen        
asuntojen pinta-ala oli 7,1 ja muiden rakennusten 18,7 prosenttia suurempi kuin 
viime vuonna. Norjan keskuspankki nosti ohjauskoron 4,75 prosenttiin elokuussa  
ja tilastokeskus odottaa ohjauskoron nousevan lähikuukausina 5,25 prosenttiin ja
jäävän siihen vuoteen 2010 asti. Kohonneet korot, vahvistunut valuutta ja       
työvoimapula hidastavat kasvua useilla talouden sektoreilla. Silti tilastokeskus
arvioi positiivisen talouskehityksen jatkuvan ainakin vuoteen 2010 ja           
työttömyysasteen painuvan 2,4 prosenttiin.                                      

Tanska                                                                          

Nordea ennakoi syyskuussa tämän vuoden BKT:n kasvuksi 1,9 prosenttia. Vuonna    
2008 kasvu hidastuu 1,4 prosenttiin. Viime vuonna nopeutunut viennin kasvu      
jatkuu vuosina 2007 - 2009 runsaan 4,5 prosentin vuosivauhdilla. Yksityisen     
kulutuksen kasvun arvioidaan tänä vuonna hidastuvan 1,8 prosenttiin.            
Investoinnit kasvavat tänä vuonna 3,5 prosenttia. Asuntojen hinnat nousivat     
viime vuonna 24,3 prosenttia. Hintojen nopea nousu lisäsi asuntojen tarjontaa,  
jonka seurauksena asuntojen hintojen nousun odotetaan pysähtyvän. Hinnat ovat   
laskeneet Kööpenhaminassa. Euroconstruct arvioi kesäkuussa, että uusia asuntoja 
aloitetaan vuosina 2007 -2009 noin 29 000 vuodessa, kun viime vuonna            
aloitusmäärä oli 31 000 asuntoa. Reaalitulojen kasvu ja täystyöllisyys ovat     
vahvistaneet kotitalouksien luottamusta talouteensa, joten asuntojen            
kysyntämahdollisuudet säilyvät edelleen hyvinä. Asuntojen korjausrakentaminen ei
kasva vuosina 2007 - 2009. Muu talojen uudisrakentaminen kasvaa Euroconstructin 
mukaan 4,7 prosenttia tänä vuonna ja 5,6 ja 5,0 prosenttia vuosina 2008 - 2009  
ja niiden korjausrakentaminen 2 prosenttia vuodessa. Rakentamisen korkea taso   
säilyy lähivuosina ja sen ylläpitäminen edellyttää edelleen uusista EU-maista ja
Saksasta tulleen työvoiman lisääntynyttä käyttöä.                               

Baltia                                                                          

Latvian, Liettuan ja Viron BKT:n ja investointien kasvu on selvästi nopeampaa   
kuin Pohjoismaissa. VTT:n kesäkuussa tekemän arvion mukaan Baltian maiden       
yhteenlaskettu BKT oli 53 miljardia euroa ja rakentamisen arvo 7,2 miljardia    
euroa vuonna 2006. Nordea arvioi syyskuussa Latvian BKT:n kasvavan tänä vuonna  
10,0 prosenttia ja 8,0 prosenttia vuonna 2008. Virossa BKT:n kasvu olisi        
vastaavasti 7,7 ja 6,4 prosenttia ja Liettuassa 7,8 ja 8,3 prosenttia. Inflaatio
on Virossa kaksinkertainen EMU-alueen keskiarvoon verrattuna ja Latviassa       
kolminkertainen. Investointien kasvu on tänä vuonna Virossa 14 prosenttia,      
Latviassa 16 ja Liettuassa 17 prosenttia. Vuonna 2008 investointien kasvu jatkuu
12 - 13 prosentin vauhdilla, Liettuassa kasvu on 19 prosenttia. Lainanoton      
edullisuus, talouskasvu ja väestön vaurastuminen ovat viime vuosina lisänneet   
uusien asuntojen kysyntää ja korjausrakentamista. VTT arvioi, että tänä vuonna  
Baltian maissa valmistuu yhteensä noin 22 000 asuntoa. Rakennuslupia on         
myönnetty valmistuneisiin verrattuna kaksinkertaiselle määrälle. VTT:n kokoamien
arvioiden mukaan Virossa valmistui viime vuonna 30 prosenttia enemmän asuntoja  
ja muita talonrakennuksia kuin vuonna 2005. Latviassa valmistuneiden asuntojen  
määrä kasvoi 50 prosenttia ja muiden rakennustyyppien tilavuus 40 prosenttia.   
Liettuassa asuntojen ja muiden rakennusten valmistumismäärät kasvoivat 20       
prosenttia. Asuntolainakannan arvo on Virossa noussut 33 prosenttiin verrattuna 
BKT:n arvoon, mikä on sama lukema kuin Suomessa. Latviassa vastaava lukema on 29
prosenttia ja Liettuassa vain 13 prosenttia. Virossa nopeasti kohonneet         
asuntojen hinnat ja korkojen nousu ovat vuoden alkupuoliskolla vähentäneet      
asuntolainojen kysyntää, mikä on heijastunut negatiivisesti asuntomarkkinoille. 
Virossa ja Latviassa asuntojen hinnat ovat laskeneet vuoden 2007 aikana.        

Venäjä                                                                          

Korkea öljyn hintataso tukee Venäjän talouskasvua. Nordea arvioi syyskuussa     
Venäjän BKT:n kasvavan tänä vuonna 7,5 prosenttia ja 6,9 prosenttia vuonna 2008.
Venäjä on öljyrahastonsa varoilla viime aikoina lyhentänyt nopeutetussa         
aikataulussa valtion velkaa ja on valuuttavaranto huomioon ottaen velaton maa.  
Inflaatio oli viime vuonna 9,7 prosenttia ja se hidastuu tänä vuonna Nordean    
arvion mukaan 8,3 prosenttiin ja ensi vuonna 7,7 prosenttiin. Investointien     
kasvuvauhti kiihtyy tänä vuonna 20 prosenttiin ja jatkuu ensi vuonna samalla    
vauhdilla. Valtaosa investoinneista suuntautuu raaka-ainevaltaiseen tuotantoon  
ja kuljetusinfrastruktuuriin. Rakentamisen osuus investoinneista on myös        
nousussa, mutta teollisuuden osuus on laskenut. Investointeja on vauhdittanut   
yksityisen sektorin lainanotto ja ennätysmäisen suuret suorat ulkomaiset        
sijoitukset. Investointivauhti on lähivuosina edelleen selvästi nopeampi kuin   
EU:ssa ja Pohjoismaissa keskimäärin. Merkittävä osa investoinneista kohdistuu   
asuntotuotantoon. Hyvän työllisyys- ja tulokehityksen ansiosta kotitalouksien   
kulutuksesta on tullut kasvun päämoottori. Yksityinen kulutus kasvaa tänä vuonna
12 prosenttia ja se muodostaa puolet BKT:sta. Keskiluokan vaurastuminen on      
vahvistanut vapaarahoitteisten asuntojen kysyntää Venäjän suurissa kaupungeissa.
Viime vuoden aikana eräissä suurkaupungeissa asuntojen hinnat nousivat          
poikkeuksellisesti jopa 60 - 100 prosenttia tarjonnan vähentymisen takia, mikä  
heikensi asunnonostokykyä. Vuoden 2007 aikana asuntojen hintojen nousuvauhti on 
pysynyt maltillisena.                                                           

KEHITYS TOIMIALOITTAIN                                                          

KIINTEISTÖTEKNISET PALVELUT                                                     

Kiinteistöteknisissä palveluissa jatkettiin kannattavuuden parantamista ja      
panostettiin liikevaihdon kasvuun. Kiinteistöteknisten palveluiden liikevaihto  
tammi-syyskuussa kasvoi 16 prosenttia 1 170,3 milj. euroon (1-9/2006: 1 009,2   
Me). Huolto- ja kunnossapitoliiketoiminnan osuus toimialan liikevaihdosta oli 63
prosenttia (65 %). Liiketoimintoja on vuoden aikana täydennetty strategian      
mukaisesti Ruotsissa ja Norjassa tekemällä kuusi pientä yrityshankintaa.        

Liikevoitto kasvoi 35 prosenttia ja oli 71,1 milj. euroa (52,6 Me).             
Liikevoittoprosentti parani 6,1 prosenttiin (5,2 %). Vuoden 2007 kolmannella    
vuosineljänneksellä liikevoittoprosentti oli 6,8 prosenttia (6,3 %).            

Tilauskanta kauden lopussa kasvoi 27 prosenttia ja oli 740,5 milj. euroa (582,7 
Me).                                                                            

Kauden lopussa toimialan palveluksessa oli 12 513 henkeä (11 456).              

Kiinteistötekniset palvelut -toimialan liikevaihto maittain, milj. euroa        

--------------------------------------------------------------------------------
|              | 1-9/2007     | 1-9/2006      | Muutos, %    | Osuus toimialan |
|              |              |               |              | liikevaihdosta  |
|              |              |               |              | 1-9/2007, %     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ruotsi       | 429,8        | 383,3         | 12           | 37              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Norja        | 313,0        | 249,9         | 25           | 27              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Suomi        | 274,4        | 237,8         | 15           | 23              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tanska       | 119,0        | 101,7         | 17           | 10              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Viro,        | 34,1         | 36,5          | -7           | 3               |
| Latvia,      |              |               |              |                 |
| Liettua ja   |              |               |              |                 |
| Venäjä       |              |               |              |                 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä     | 1 170,3      | 1 009,2       | 16           | 100             |
--------------------------------------------------------------------------------

Ruotsissa markkinatilanne jatkui hyvänä                                         

Kiinteistöteknisten palvelujen markkinakehitys jatkui myönteisenä.              
Uudisrakentaminen jatkui vilkkaana ja erityisesti liike- ja toimitilojen        
rakentaminen kasvoi. Korjaus- ja kunnossapitotyöt lisääntyivät. Teollisuuden    
tuotannon kasvu jatkui.                                                         

Kauden aikana sovittiin AstraZenecan kanssa kaikkien putkisto- ja               
sähköasennusten toteuttamisesta Göteborgiin rakennettavaan uuteen laboratorioon.
Övik Energi AB:lle toimitetaan kaikki turbiinien ja vedenkäsittelyn putkistot   
uuteen lämpövoimalaitokseen.                                                    

Wedholms Industrihus AB:n kanssa solmittiin Nyköpingissä kuusivuotinen          
palvelusopimus, joka kattaa ilmanvaihtojärjestelmien ylläpidon ja taloteknisten 
järjestelmien modernisointia.                                                   

Norjassa markkinat kasvoivat                                                    

Kiinteistöteknisten palvelujen markkinat kasvoivat edellisvuoteen verrattuna.   
Uudisrakentaminen lisääntyi etenkin liike- ja toimitilojen osalta.              
Korjausrakentamisen kysyntä pysyi hyvänä.                                       

Oslossa YIT vastaa sähköasennuksista NCC:n rakentamassa Akerselva Atrium        
-keskuksessa, johon kuuluu sekä ostoskeskus että toimistotiloja. Haldenissa     
tehdään sähkötyöt Statsbyggin toteuttamaan moderniin vankilaan.                 

ServiFlex-konseptin mukaisia huolto- ja kunnossapitosopimuksia on solmittu      
useiden kumppanien kanssa. Oslossa Gardermoenin lentokentällä on tasaisesti     
laajennettu palvelutarjontaa sekä viranomaisille että lentoyhtiöille.           

Suomessa hyvä markkinatilanne                                                   

Kiinteistöteknisten palveluiden markkinatilanne säilyi hyvänä.                  
Kiinteistöpalvelujen ja kiinteistöjohtamispalvelujen markkinoiden kasvu jatkui. 
Teollisuuden rakennemuutokset ja kuntien palvelurakenteen uudistukset avaavat   
markkinoita teknisten palvelujen ulkoistuksille ja kumppanuussopimuksille.      

Kansainvälisten kiinteistösijoittajien, Property Groupin ja Reefin kanssa       
solmittiin palvelusopimuksia kiinteistöjen hallinnoinnista. Kiinteistö-Tapiolan 
kanssa tehtyä yhteistyösopimusta laajennettiin kattamaan myös Espooseen         
valmistuvan Business Park Mankkaan tilojen hallinnointi ja ylläpito. Asunto- ja 
kiinteistöyhtiöille tarjottavien akuuttihuoltopalvelujen saatavuutta            
laajennettiin uusille paikkakunnille. Teollisuuden energia-analyysien           
toteuttamisesta sovittiin Huhtamäki Oyj:n ja Elosen leipomon kanssa.            

Tanskassa rakentaminen jatkui vilkkaana                                         

Talouden kehitys jatkui hyvänä ja rakentaminen oli edelleen vilkasta.           
Kiinteistöteknisten palvelujen kysyntä pysyi vakaana sekä teollisuudessa että   
liiketilojen ja julkisten tilojen rakentamisessa. Yritysten kiinnostus teknisten
palvelujen ulkoistamiseen lisääntyi.                                            

Mærsk Olie og Gasin kanssa solmittiin pitkäaikainen palvelusopimus Pohjanmerellä
sijaitsevien öljynporauslauttojen sähköjärjestelmien ja mittaristojen huollosta.
Merrild Kaffen kanssa solmittiin Koldingissa toistaiseksi voimassa oleva sopimus
kiinteistöjohtamisesta. Danske Bankilta saatiin tilaus uudesta                  
ilmastointijärjestelmästä osana pitkäaikaista palvelusopimusta.                 

Kööpenhaminan yliopistolle toimitetaan sähköasennukset osana kampusalueen       
uudelleenjärjestelyä. Novo Nordiskille tehdään toimiston                        
ilmanvaihtojärjestelmien kunnostustöitä. Vejlen kunnalle YIT toteuttaa uuden    
päiväkodin sähkötyöt.                                                           

Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Venäjällä hyvä markkinatilanne jatkui         

Kiinteistöteknisten palveluiden kysyntätilanne säilyi suotuisana Venäjällä.     
Rakentaminen jatkui vilkkaana ja länsimaiset investoinnit kasvoivat edelleen.   
Venäjällä ja Baltian maissa kiinteistöjen huoltopalvelujen ja                   
kiinteistöjohtamispalvelujen kysyntä kasvoi.                                    

Venäjällä solmittiin K-Raudan kanssa kaksivuotinen sopimus kiinteistöjohtamisen 
ja teknisen huollon palveluista. Knauf Hips Novomoskovsk Ltd:n kanssa sovittiin 
sähköurakoinnista Tulan alueella. Pietarissa sovittiin taloteknisistä töistä    
YIT:n rakentamaan Kolomagi-asuinkohteeseen.                                     

Liettuassa allekirjoitettiin Baltic Red Management UAB:n kanssa sopimukset      
kiinteistöjohtamisesta ja teknisestä huollosta kahdessa kohteessa. Elektrenain  
kaupungissa solmittiin sopimus Maxima XX -supermarketin kokonaistaloteknisestä  
Design&Build-toimituksesta. Virossa aloitettiin useita sähköurakoita Elion      
Ettevöttedin, Skanskan ja Eesti Ehituksen toimitila- ja varastokohteisiin.      

RAKENTAMISPALVELUT                                                              

Rakentamispalveluiden liikevaihto tammi-syyskuussa kasvoi 13 prosenttia         
edellisvuotisesta ja oli 1 196,1 milj. euroa (1 055,9 Me).                      
Kunnossapitoliiketoiminnan osuus liikevaihdosta oli 3 prosenttia (3 %).         
Liikevaihdosta 71 prosenttia tuli Suomesta, 16 prosenttia Venäjältä, 13         
prosenttia Liettuasta, Latviasta ja Virosta sekä alle prosentti muista maista.  

Liikevoitto kasvoi 24 prosenttia ja nousi 150,0 milj. euroon (120,8 Me).        
Liikevoittoprosentti pysyi erinomaisena ja oli 12,5 prosenttia (11,4 %).        

Tilauskanta kasvoi 48 prosenttia ja nousi 2 263,3 milj. euroon (1 524,4 Me).    

Toimialan palveluksessa oli kauden lopussa 6 394 henkeä (5 511).                

Venäjällä asuntomyynti kääntyi kasvuun                                          

Venäjällä tarve ja kiinnostus uusiin asuntoihin säilyivät vahvoina. YIT:n       
tammi-syyskuussa myymien asuntojen lukumäärä oli viimevuotista alempi, mutta    
katsauskauden lopulla asuntomyyntimäärät kääntyivät kasvuun. Vuoden 2007
kolmannella neljänneksellä YIT myi Venäjällä 476 asuntoa (7-9/06: 462).         

Asuntojen hinnat nousivat vuoden 2006 aikana eräissä Venäjän suurkaupungeissa   
poikkeuksellisesti jopa 60 - 100 prosenttia tarjonnan vähentymisen takia, mikä  
heikensi asunnonostokykyä alkuvuonna 2007. Vuoden 2007 aikana asuntojen hintojen
nousuvauhti on pysynyt maltillisena.                                            

YIT rakentaa asuntoja Venäjällä Pietarissa, Moskovassa ja sen ympäristössä,     
Jaroslavlissa, Jekaterinburgissa ja Kazanissa. Kesäkuussa YIT laajensi          
toimintaansa strategiansa mukaisesti Donin Rostoviin perustamalla kaupunkiin    
yhteisyrityksen. Tavoitteena on aloittaa ensimmäisen kohteen rakentamistyöt     
vuoden 2007 loppuun mennessä.                                                   

Baltian maista asuntokysyntä jatkui kohtuullisena Liettuassa. Virossa ja        
Latviassa kysyntä on heikko ja asuntojen hinnat ovat laskeneet.                 

YIT:n rakentamien asuntojen keskimääräinen myyntihinta heinä-syyskuussa         
Venäjällä oli noin 53 prosenttia (7-9/06: 40 %) ja Baltian maissa noin 59       
prosenttia (60 %) YIT:n Suomessa myymien vapaarahoitteisten asuntojen           
keskimääräisestä myyntihinnasta.                                                

Suomessa asuntomyynti laski hieman                                              

Vuoden 2007 tammi-syyskuussa YIT myi Suomessa 1 935 asuntoa (1-9/06: 2 057).    
Vuokra-asuntotoimijoille myytyjen asuntojen määrä lisääntyi samalla kun suoraan 
kuluttajille myytyjen asuntojen määrä pieneni.                                  

Vapaa-ajan asuntokauppoja tehtiin Kolarissa Ylläksen, Sotkamossa Vuokatin,      
Nilsiässä Tahkon ja Haukiputaalla Virpiniemen kohteissa. Vapaa-ajan asuntojen ja
keskusten rakentaminen jatkui suunnitellusti. Kalajoen Hiekkasärkkien alueella  
allekirjoitettiin uusia yhteistyösopimuksia.           

YIT tekee yhteistyötä useiden kaupunkien kanssa kaupallisten ja matkailullisten 
palvelujen sekä asuntotarjonnan kehittämiseksi. Hankkeita on käynnissä ja       
suunnitteilla mm. Rovaniemellä, Kemissä ja Loviisassa.                          

YIT arvioi aloittavansa 7 500 asuntoa tänä vuonna                               

YIT arvioi aloittavansa tänä vuonna yhteensä noin 7 500 asunnon rakentamisen    
(aloituksia 2006: 7 404). Suomessa aloitetaan noin 2 300 (2 818)                
vapaarahoitteisen asunnon rakentaminen sekä Venäjällä noin 4 500 (3 699) ja     
Baltian maissa noin 700 (887) asunnon rakentaminen. Suomessa asuntojen          
aloitusmäärää on vähennetty asuntomyynnin hidastuttua alkusyksyllä.             

Asuntojen perustajaurakoinnin markkinanäkymien arvioidaan pysyvän kokonaisuutena
hyvinä YIT:n markkina-alueella. Suomessa useita vuosia jatkunut asuntokysynnän  
kasvu on pysähtynyt. Valtiovarainministeriön ennusteen mukaan asuntorakentamisen
määrä pysyy kuitenkin noin 30 000 asunnon vuositasolla. Asuntokysyntää tukevat  
työllisyyden paraneminen, tulotason ja varallisuuden kehitys, vilkkaana jatkuva 
muuttoliike sekä edelleen maltillinen korkotaso. Venäjällä ja Baltiassa         
asuntokysyntää pitävät yllä voimakas talouskasvu, kotitalouksien positiivinen   
tulokehitys sekä tarpeet parantaa asumisen laatua.                              

Syyskuun lopussa YIT:llä oli Suomessa 299 valmista myymätöntä asuntoa, kun niitä
kesäkuun lopussa oli 291. Venäjällä valmiita myymättömiä asuntoja oli syyskuun  
lopussa 13 ja Baltiassa 2.                                                      

Asuntorakentaminen 1-9/2007 (1-9/2006), kpl                                     

--------------------------------------------------------------------------------
|           | Suomi         | Suomi       | Suomi     | Venäjä    | Viro,      |
|           |               |             |           |           | Latvia,    |
|           |               |             |           |           | Liettua    |
--------------------------------------------------------------------------------
|           | Vapaa-rahoit- | Valtion     | Yhteensä  | Yhteensä  | Yhteensä   |
|           | teiset        | rahoittamat,|           |           |            |
|           | (sisältäen    | vuokra-     |           |           |            |
|           | vapaa-ajan    | asunnot     |           |           |            |
|           | asunnot ja    | ja          |           |           |            |
|           | sijoittaja-   | kilpailu-   |           |           |            |
|           | kaupat)       | urakat      |           |           |            |
|           |               |             |           |           |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytyjä   | 1 935 (2 057) | - (-)       | 1 935     | 1 168     | 346 (502)  |
|           |               |             | (2 057)   | (1 633)   |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aloitet-  | 1 747 (2 425) |  156 (158)  | 1 903     | 1 510     | 506 (500)  |
| tuja      |               |             | (2 583)   | (974)     |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Raken-    | 2 733 (3 453) | 244 (158)   | 2 977     |  7 320    | 1 779      |
| teilla    |               |             | (3 611)   | (4 696)   | (1 790)    |
| kauden    |               |             |           |           |            |
| lopussa   |               |             |           |           |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valmistui | 2 224 (2 389) | 98 (153)    | 2 322     | 1 258     | 600 (238)  |
|           |               |             | (2 542)   | (1 522)   |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valmiita  | 299 (174)     | - (-)       | 299       | 13 (6)    | 2 (-)      |
| myymät-   |               |             | (174)     |           |            |
| tömiä     |               |             |           |           |            |
| kauden    |               |             |           |           |            |
| lopussa   |               |             |           |           |            |
--------------------------------------------------------------------------------

Venäjällä asuntolukujen kirjaamista on muutettu. Asunnot kirjataan              
valmistuneiksi kolme kuukautta viranomaisten käyttöönottotarkastuksen jälkeen.  
Aikaisemmin asunto kirjattiin valmistuneeksi vasta ostajan rekisteröityä        
omistuksensa viranomaisille. Venäjällä rakenteilla olevien, valmistuneiden ja   
valmiiden myymättömien asuntojen lukumäärät kausilta 1-9/2007 ja 1-9/2006 on    
esitetty uuden kirjaustavan mukaisesti. Venäjällä ja Baltian asuntomäärissä voi 
tapahtua vähäisiä muutoksia rakentamisaikana johtuen asuntojen jakamisesta tai  
yhdistämisestä.                                                                 

Suomessa myytyihin asuntoihin on lisätty omaperustaiset, vapaarahoitteiset      
sijoittajakaupat.                                                               

Tonttivaranto 30.9.2007 (30.9.2006)                                             
Rakennusoikeudet ja                                                             
kaavoitusmahdollisuudet, 1 000 krs-m2                                           

--------------------------------------------------------------------------------
|                      | Suomi           | Venäjä           | Viro, Latvia,    |
|                      |                 |                  | Liettua          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Asuntotontit         | 1 700 (1 793)   | 2 559 (784)      |  382 (308)       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Toimitilatontit      | 853 (969)       | 521 (444)        | 23 (33)          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä             | 2 553 (2 762)   |  3 080 (1 228)   |  405 (341)       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tonttivarantoon      | 332,2 (297,5)   |                  | 58,5 (43,3)      |
| sidottu pääoma,      |                 | 127,3 (58,4)     |                  |
| milj. euroa          |                 |                  |                  |
--------------------------------------------------------------------------------

Tonttivaranto sisältää valmiiksi kaavoitetut tontit sekä arvion                 
kaavakehitysvaiheessa olevien alueiden mahdollisesti toteutuvasta               
rakennusoikeudesta. Yhteistyössä maanomistajien kanssa tehtävien                
aluekehittämissopimusten tuomat rakennusoikeudet ovat YIT:n taseen ulkopuolella 
siihen asti, kun toteutuvan kaavan osat vuorollaan tulevat rakennettaviksi.     

Liike- ja toimitilarakentaminen jatkui vilkkaana                                

Suomessa toimisto-, kauppa- ja logistiikkatilojen rakentaminen oli vilkasta ja  
näkymät pysyivät edelleen suotuisina. Toimistojen kysyntä jatkui                
pääkaupunkiseudulla hyvänä. Myös Venäjällä ja Baltiassa toimitilarakentaminen on
vilkasta.                                                                       

YIT on vuoden 2007 aikana käynnistänyt ja myynyt useita omaperustaisia          
kiinteistökehityshankkeita; Liikekeskus Grandiksen Vantaalla, Kauppakeskus      
Entressen Espoossa, Kauppakortteli Atomin Riihimäellä sekä YIT:n pääkonttorin ja
Duetto Business Parkin Helsingissä. Syyskuussa YIT myi rakenteilla olevan       
omaperustaisen Joensuu Shopping Centerin tanskalaiselle kiinteistösijoittajalle 
I/S EjendomsInvestille.                                                         

Heinä-syyskuun aikana YIT aloitti AviaLine 1 -toimistotalon rakentamisen        
Vantaalla. Espoossa solmittiin vuokrasopimus Koskelo Trade Parkin ja Vantaalla  
Viinikkalan logistiikka-alueen pääkäyttäjän kanssa ja hankkeiden rakentamista   
jatkettiin.                                                                     

Venäjällä jatkuivat Pietarissa EPI Russian omistukseen toteutettavien toimisto- 
ja logistiikkatilojen sekä Atrian tuotantolaitoksen rakennustyöt. Liettuassa    
valmistui Kaunasissa FEZ-logistiikkahankkeen viimeinen vaihe sekä Vilnassa      
Parlamenttitalon laajennus.                                                     

Infrarakentamisen kysyntä jatkui hyvänä                                         

Maa- ja vesirakentamisen markkinatilanne säilyi hyvänä. Kuntien palvelurakenteen
uudistukset avaavat markkinoita teknisten palvelujen ulkoistuksille ja          
kumppanuussopimuksille. Kauden aikana Lahden ja Oulun kaupunkien kanssa         
solmittiin kolme- ja nelivuotiset sopimukset alueiden kunnossapidosta.          

Tiehallinnon Lapin tiepiiriltä saatiin mittava urakka kahden sillan             
rakentamisesta valtatie 4:lle Kemissä. Espoon kaupungin kanssa sovittiin        
Lintulaaksontien rakentamisesta. Helsingissä sovittiin liikuntakeskuksen        
rakentamisesta Meilahden Liikuntakeskus Oy:lle. Seinäjoella saatiin Fortum Lämpö
Oy:ltä tilaus kattilalaitoksen rakentamisesta.                                  

TEOLLISUUS- JA VERKKOPALVELUT                                                   

Teollisuus- ja verkkopalveluiden liikevaihto kasvoi tammi-syyskuussa 2          
prosenttia ja oli 359,0 milj. euroa (352,9 Me). Kunnossapitoliiketoiminnan osuus
oli 58 prosenttia liikevaihdosta (60 %). Liikevaihdosta 91 prosenttia tuli      
Suomesta ja 9 prosenttia muista maista.                                         

Liikevoitto oli 18,9 milj. euroa (12,8 Me). Liikevoittoprosentti oli 5,3        
prosenttia (3,6 %). Kannattavuus säilyi edellisvuotisella tasolla               
verkkopalvelujen sopeuttamiskustannukset huomioiden. Liikevoittoon 1-3/2007     
sisältyy 1,0 milj. euroa ja liikevoittoon 7-9/2006 5,1 milj. euroa              
Verkkopalvelut-liiketoimintaryhmässä vuonna 2006 toteutettujen                  
sopeuttamistoimien kustannuksia.                                                

Tilauskanta kauden lopussa kasvoi 23 prosenttia ja oli 221,7 milj. euroa (180,3 
Me). Verkkopalveluiden tilauskanta perustuu asiakkailta saatuihin ennusteisiin, 
jotka laskivat viimevuotisesta.                                                 

Toimialan palveluksessa oli kauden lopussa 4 593 henkilöä (4 895).              

Teollisuuden palvelujen kysyntä jatkui vilkkaana                                

Teollisuuden kunnossapitopalvelujen markkinatilanne jatkui hyvänä.              
Katsauskaudella toteutettiin kokonaisvaltaisia kunnossapitotöitä sekä suuria    
huoltoseisokkeja. Metsäteollisuudelle kunnossapitopalveluja tehtiin StoraEnson  
tehtailla Imatralla, UPM:n Seikun sahalla Porissa sekä Botnian tehtaalla        
Kemissä. Energia- ja prosessiteollisuudelle toteutettiin huoltoseisokkeja Neste 
Oilin öljynjalostamolla ja Borealiksen eteeni- ja fenolilaitoksella Porvoossa,  
Ovako Barin terästehtaalla Imatralla sekä Pohjolan Voiman voimalaitoksella      
Meriporissa.                                                                    

Teollisuuden investointiprojekteissa uusia tilauksia                            

Teollisuuden investointipalveluissa kysyntä säilyi hyvänä ja kauden aikana      
saatiin useita uusia tilauksia. Siemens Plc:n kanssa sovittiin                  
kaasukombivoimalaitoksen putkistojen kokonaistoimituksesta Marchwoodiin         
Englantiin ja Metso Power Oy:n kanssa sooda- ja voimakattilalaitoksen           
putkistotoimituksesta Brasiliaan. Suomessa sovittiin korkeapaineputkistojen     
toimittamisesta Porin Prosessivoiman voimalaitokseen sekä säiliö- ja            
putkistotoimituksesta Talvivaaran kaivoshankkeeseen Sotkamoon. StoraEnson kanssa
sovittiin sähköurakasta Varkaudessa ja Vattenfallin kanssa kevytsähköasemien    
toteutuksesta Hämeenlinnassa.                                                   

Kauden aikana käynnissä olivat putkistotoimitukset ja sähkönjakelu- ja          
instrumentointityöt UPM:n REC08-projektiin Kuusankoskella sekä                  
putkistotoimitukset VALKI-projektiin Valkeakoskella.  Torniossa YIT on vastannut
kaasukellotoimituksesta Outokummulle.                                           

Verkkopalveluiden markkinatilanne pysyi kireänä                                 

Teleoperaattoreille tarjottavissa kenttäpalveluissa jatkui kireä                
markkinatilanne. Kauden lopulla mobiiliverkkojen rakentamistyöt lisääntyivät.   
Sähköverkon ylläpito-, viankorjaus- ja rakennustöissä säilyi hyvä               
markkinatilanne.                                                                

Katsauskauden aikana YIT on solminut Suomessa Elisan kanssa kaksi               
valtakunnallista sopimusta. YIT vastaa matkapuhelinverkkojen                    
3G-tukiasemalaitteiden rakentamisesta sekä yritysverkon DSL-pohjaisten          
liittymien ja niihin liittyvien laitteiden asennuksista ja viankorjauksista.    

TAPAHTUMAT KATSAUSKAUDEN JÄLKEEN                                                

YIT Teollisuus- ja verkkopalvelut Oy osti 1.10.2007 Suomessa Inesco Oy:n, joka  
on erikoistunut teollisuuden energian- ja materiaalinkäytön                     
tehostamishankkeisiin.                                                          

YIT Rakennus Oy ja sen liettualainen tytäryhtiö AB YIT Kausta allekirjoittivat  
2.10.2007 sopimuksen omistamiensa UAB Kausta Guderin osakkeiden myynnistä. Yhtiö
harjoittaa rakentamisessa tarvittavien pienkoneiden myynti-, vuokraus- ja       
huoltotoimintaa Liettuassa ja Latviassa. Kaupan toteutuminen edellyttää Liettuan
kilpailuviranomaisten hyväksyntää.                                              

Kiinteistötekniset palvelut -toimialalla YIT A/S osti 12.10.2007 Tanskassa      
Monies & Andersens Eftf. A/S:n, joka tarjoaa taloteknisiä urakointi-, asennus-  
ja kunnossapitopalveluja Kööpenhaminan alueella. Kaupan myötä 40 henkeä siirtyy 
YIT:n palvelukseen 1.1.2008.                                                    

NÄKYMÄT VUODELLE 2007                                                           

Arvioimme, että vuoden 2007 liikevaihto on suurempi kuin viime vuonna ja        
liikevoitto (EBIT) kasvaa selvästi viimevuotisesta.                             

Liikevaihdon kasvunäkymiä tukevat vahva tilauskanta, talouskasvun jatkuminen ja 
YIT:n merkittävät panostukset Venäjän markkinoille. Tilauskannan terve          
katesisältö sekä kannattavuuden parantamiseen tähtäävät omat toimenpiteet ovat  
pohjana liikevoiton kasvunäkymille.                                             

Helsingissä, 25. lokakuuta 2007                                                 

Hallitus    
                                                                    
OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2007: TAULUKKO-OSA                                  
Osavuosikatsauksessa esitettävät tiedot ovat tilintarkastamattomia.             

1. YIT-konsernin tunnuslukuja                                                   

Tunnusluvut                                                                     
Konsernin kehitys vuosineljänneksittäin                                         
Segmenttitiedot vuosineljänneksittäin                                           

2. Konsernitilinpäätös 1.1. - 30.9.2007                                         

Tuloslaskelma 1.1. - 30.9.2007                                                  
Tuloslaskelma 1.7. - 30.9.2007                                                  
Tase                                                                            
Laskelma oman pääoman muutoksista                                               
Rahavirtalaskelma                                                               

3. Liitetietoja                                                                 

Osavuosikatsauksen laadintaperiaatteet                                          
Rahoitusriskien hallinta                                                        
Segmenttitiedot                                                                 
Kauden liikevoittoon vaikuttavat poikkeukselliset erät                          
Hankitut liiketoiminnot                                                         
Aineellisten hyödykkeiden muutokset                                             
Vaihto-omaisuus                                                                 
Oman pääoman liitetiedot                                                        
Korolliset velat                                                                
Ehdollisten velkojen ja varojen muutokset sekä vastuusitoumukset                
Liiketoimet osakkuusyhtiöiden kanssa                                            
Tapahtumat katsauskauden jälkeen                                                


1. YIT-KONSERNIN TUNNUSLUKUJA                                                   

TUNNUSLUVUT                                                                     

--------------------------------------------------------------------------------
|                                 | 9/2007   | 9/2006   | muutos,  | 12/2006   |
|                                 |          |          | %        |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/osake, e                  | 1,20     | 0,88     | 36       | 1,36      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/osake, e, laimennettu     | 1,19     | 0,87     | 37       | 1,35      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma/osake, e             | 5,85     | 4,83     | 21       | 5,29      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeen keskikurssi kauden     | 23,72    | 19,11    | 24       | 19,24     |
| aikana, e                       |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeen kurssi kauden lopussa, | 20,84    | 18,27    | 14       | 20,95     |
| e                               |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekannan markkina-arvo       | 2 644,7  | 2 294,4  | 15       | 2 656,0   |
| kauden lopussa, milj. e         |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ulkona olevien osakkeiden       | 126 836  | 125 154  | 1        | 125 357   |
| osakeantioikaistun lukumäärän   |          |          |          |           |
| painotettu keskiarvo, 1 000 kpl |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ulkona olevien osakkeiden       | 127 350  | 126 735  | -        | 126 773   |
| osakeantioikaistun              |          |          |          |           |
| lukumääränpainotettu keskiarvo, |          |          |          |           |
| 1 000 kpl, laimennettu          |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ulkona olevien osakkeiden       | 126 906  | 125 581  | 1        | 126 777   |
| osakeantioikaistu lukumäärä     |          |          |          |           |
| kauden lopussa, 1 000 kpl       |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korollinen nettovelka kauden    | 591,4    | 416,8    | 42       | 506,5     |
| lopussa, milj. e                |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitetun pääoman tuotto,      | 25,8     | 25,2     | -        | 24,8      |
| viimeiset 12 kk, % 1)           |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omavaraisuusaste, %             | 33,8     | 34,6     | -        | 34,5      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velkaantumisaste, %             | 79,1     | 68,1     | -        | 75,1      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Bruttoinvestoinnit pysyviin     | 33,5     | 29,9     | 12       | 50,4      |
| vastaaviin, milj. e             |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|   % liikevaihdosta              | 1,3      | 1,3      | -        | 1,5       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilauskanta kauden lopussa,     | 3 172,5  | 2 246,2  | 41       | 2 802,3   |
| milj. e 2)                      |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| josta Suomen ulkopuolista       | 1 689,3  | 908,5    | 86       | 1 490,0   |
| tilauskantaa                    |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstö keskimäärin          | 23 176   | 21 704   | 7        | 21 846    |
--------------------------------------------------------------------------------

1) Laskettu ajalta 1.10.2006 - 30.9.2007 käyttäen 30.9.2006 ja 30.9.2007 taseen 
lukuja.                                                                         

2) Tulouttamaton osuus saaduista tilauksista sekä omaperustaisista hankkeista   

KONSERNIN KEHITYS VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN                                         

--------------------------------------------------------------------------------
|                    |I/2006 |II/2006| III/  | IV/   | I/2007|II/2007 | III/   |
|                    |       |       | 2006  | 2006  |       |        | 2007   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto, milj. | 768,8 | 818,0 | 789,5 | 908,1 | 833,5 | 939,3  | 906,8  |
| e                  |       |       |       |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto, milj. | 53,7  | 60,1  | 58,6  | 86,4  | 61,2  | 78,5   | 89,4   |
| e                  |       |       |       |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
|   % liikevaihdosta | 7,0   | 7,3   | 7,4   | 9,5   | 7,3   | 8,4    | 9,9    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitustuotot,    | 1,3   | 0,4   | 0,6   | 0,3   | 0,6   | 0,5    | 0,6    |
| milj. e            |       |       |       |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kurssierot, milj.  | -0,6  | -0,6  | -0,6  | -0,9  | -0,1  | -1,6   | 0,5    |
| e                  |       |       |       |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituskulut,     | -4,3  | -4,6  | -5,9  | -5,7  | -6,9  | -7,6   | -8,1   |
| milj. e            |       |       |       |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen       | 50,1  | 55,3  | 52,7  | 80,1  | 54,8  | 69,8   | 82,4   |
| veroja, milj. e    |       |       |       |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
|   % liikevaihdosta | 6,5   | 6,8   | 6,7   | 8,8   | 6,6   | 7,4    | 9,1    |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Taseen loppusumma, |1 722,0|1 847,2|1 925,5|2 117,8|2 155,9|2 346,1 |2 418,4 |
| milj. e            |       |       |       |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/osake, e     | 0,29  | 0,31  | 0,28  | 0,48  | 0,31  | 0,42   | 0,47   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma/osake,  | 4,23  | 4,54  | 4,83  | 5,29  | 4,95  | 5,38   | 5,85   |
| e                  |       |       |       |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeen           | 22,38 | 19,17 | 18,27 | 20,95 | 25,80 | 23,35  | 20,84  |
| päätöskurssi, e    |       |       |       |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Markkina-arvo,     |2 792,9|2 406,7|2 294,4|2 656,0|3 270,8|2 963,1 |2 644,7 |
| milj. e            |       |       |       |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitetun pääoman | 28,1  | 28,2  | 25,2  | 24,8  | 25,4  | 25,7   | 25,8   |
| tuotto, viimeiset  |       |       |       |       |       |        |        |
| 12 kk, %           |       |       |       |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omavaraisuusaste,  | 33,5  | 34,5  | 34,6  | 34,5  | 31,8  | 32,4   | 33,8   |
| %                  |       |       |       |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korollinen         | 334,2 | 342,5 | 416,8 | 506,5 | 540,9 | 548,9  | 591,4  |
| nettovelka kauden  |       |       |       |       |       |        |        |
| lopussa, milj. e   |       |       |       |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velkaantumisaste,  | 62,7  | 59,5  | 68,1  | 75,1  | 85,6  | 79,8   | 79,1   |
| %                  |       |       |       |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Bruttoinvestoinnit | 9,1   | 18,7  | 29,9  | 50,4  | 15,8  | 21,5   | 33,5   |
| , milj. e          |       |       |       |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulouttamaton      |2 007,2|2 151,3|2 246,2|2 802,3|2 995,4|3 275,2 |3 172,5 |
| tilauskanta kauden |       |       |       |       |       |        |        |
| lopussa, milj. e   |       |       |       |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstö kauden  |21 140 |21 873 |22 188 |22 311 |22 418 | 23 474 | 23 836 |
| lopussa            |       |       |       |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------

SEGMENTTITIEDOT VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN                                           

Liikevaihto segmenteittäin (milj. e)                                            

--------------------------------------------------------------------------------
|                    |I/2006 |II/2006| III/  | IV/   | I/2007|II/2007 | III/   |
|                    |       |       | 2006  | 2006  |       |        | 2007   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kiinteistötekniset | 325,6 | 348,4 | 335,2 | 405,9 | 367,7 | 410,3  | 392,3  |
| palvelut           |       |       |       |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rakentamispalvelut | 350,8 | 368,1 | 337,0 | 396,3 | 369,2 | 416,3  | 410,6  |
--------------------------------------------------------------------------------
| Teollisuus- ja     | 107,7 | 116,9 | 128,3 | 124,0 | 110,7 | 129,6  | 118,7  |
| verkkopalvelut     |       |       |       |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut erät          | -15,3 | -15,4 | -11,0 | -18,1 | -14,1 | -16,9  | -14,9  |
--------------------------------------------------------------------------------
| YIT-konserni       | 768,8 | 818,0 | 789,5 | 908,1 | 833,5 | 939,3  | 906,7  |
| yhteensä           |       |       |       |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------

Liikevoitto segmenteittäin (milj. e)                                            

--------------------------------------------------------------------------------
|                    |I/2006 |II/2006| III/  | IV/   |I/2007 |II/2007 | III/   |
|                    |       |       | 2006  | 2006  |       |        | 2007   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kiinteistötekniset | 11,7  | 19,8  | 21,1  | 35,0  | 18,8  | 25,6   | 26,7   |
| palvelut *)        |       |       |       |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rakentamispalvelut | 40,7  | 40,5  | 39,6  | 50,0  | 41,2  | 51,5   | 57,3   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Teollisuus- ja     | 5,3   | 5,0   | 2,5   | 5,2   | 5,0   | 5,8    | 8,1    |
| verkkopalvelut **) |       |       |       |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut erät          | -4,0  | -5,2  | -4,6  | -3,8  | -3,8  | -4,4   | -2,7   |
--------------------------------------------------------------------------------
| YIT-konserni       | 53,7  | 60,1  | 58,6  | 86,4  | 61,2  | 78,5   | 89,4   |
| yhteensä           |       |       |       |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------

*) Kiinteistöteknisissä palveluissa purettiin eräisiin päättyneisiin sopimuksiin
liittyviä varauksia kaudella 10-12/2006. Positiivinen vaikutus liikevoittoon oli
7,2 milj. euroa.                                                                

**) Teollisuus- ja verkkopalvelut -toimialan liikevoittoon 7-9/2006 sisältyy 5,1
milj. euroa ja liikevoittoon 1-3/2007 1,0 milj. euroa                           
Verkkopalvelut-liiketoimintaryhmässä vuonna 2006 toteutettujen                  
sopeuttamistoimien kustannuksia.                                                

Tilauskanta kauden lopussa segmenteittäin (milj. e)                             

--------------------------------------------------------------------------------
|                    |I/2006 |II/2006| III/  | IV/   |I/2007 |II/2007 | III/   |
|                    |       |       | 2006  | 2006  |       |        | 2007   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kiinteistötekniset | 517,6 | 584,1 | 582,7 | 601,7 | 670,3 | 721,8  | 740,5  |
| palvelut           |       |       |       |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rakentamispalvelut |1 296,5|1 391,8|1 524,4|2 053,5|2 137,9|2 378,3 |2 263,3 |
|                    |       |       |       |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Teollisuus- ja     | 219,5 | 208,4 | 180,3 | 184,0 | 228,8 | 213,6  | 221,7  |
| verkkopalvelut     |       |       |       |       |       |        |        |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut erät          | -26,4 | -33,0 | -41,2 | -36,9 | -41,6 | -38,5  | -53,0  |
--------------------------------------------------------------------------------
| YIT-konserni       |       |       |       |       |       |        |        |
| yhteensä           |2 007,2|2 151,3|2 246,2|2 802,3|2 995,4|3 275,2 |3 172,5 |
--------------------------------------------------------------------------------

2. KONSERNITILINPÄÄTÖS 1.1. - 30.9.2007                                         

TULOSLASKELMA 1.1. - 30.9.2007 (milj. e)                                        

--------------------------------------------------------------------------------
|                                 | 1-9/2007 | 1-9/2006 | muutos,  | 1-12/2006 |
|                                 |          |          | %        |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto                     | 2 679,5  | 2 376,3  | 13       | 3 284,4   |
--------------------------------------------------------------------------------
| josta Suomen ulkopuolisen       | 1 268,8  | 1 047,7  | 21       | 1 477,4   |
| liiketoiminnan osuus            |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan tuotot ja kulut  | -2 432,0 | -2 187,1 | 11       | -3 002,8  |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkuusyhtiöiden         | 1,0      | 0,8      | 25       | 1,3       |
| tuloksesta                      |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot ja arvonalentumiset     | -19,4    | -17,6    | 10       | -24,1     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto                     | 229,1    | 172,4    | 33       | 258,8     |
--------------------------------------------------------------------------------
|   % liikevaihdosta              | 8,6      | 7,3      | -        | 7,9       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitustuotot                  | 1,8      | 2,3      | -22      | 2,6       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kurssierot                      | -1,2     | -1,8     | -33      | -2,7      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituskulut                   | -22,6    | -14,8    | 53       | -20,5     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja             | 207,1    | 158,1    | 31       | 238,2     |
--------------------------------------------------------------------------------
|   % liikevaihdosta              | 7,7      | 6,7      | -        | 7,3       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverot 3)                    | -53,0    | -43,6    | 22       | -62,8     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Katsauskauden voitto            | 154,1    | 114,6    | 34       | 175,4     |
--------------------------------------------------------------------------------
|   % liikevaihdosta              | 5,8      | 4,8      | -        | 5,3       |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                 |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Jakautuminen                    |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajille           | 152,1    | 110,7    | 37       | 171,0     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähemmistölle                   | 2,0      | 3,9      | -49      | 4,4       |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                 |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajille           |          |          |          |           |
| kuuluvasta voitosta laskettu    |          |          |          |           |
| osakekohtainen tulos            |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/osake, e                  | 1,20     | 0,88     | 36       | 1,36      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/osake, laimennettu, e     | 1,19     | 0,87     | 37       | 1,35      |
--------------------------------------------------------------------------------


3) Veroina on otettu huomioon katsauskauden tulokseen suhteutettu osuus koko    
tilikauden arvioiduista veroista.                                               

TULOSLASKELMA 1.7. - 30.9.2007 (milj. e)                                        

--------------------------------------------------------------------------------
|                                       | 7-9/2007   | 7-9/2006   | muutos, %  |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto                           | 906,8      | 789,5      | 15         |
--------------------------------------------------------------------------------
| josta Suomen ulkopuolisen             | 451,9      | 354,7      | 27         |
| liiketoiminnan osuus                  |            |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan tuotot ja kulut        | -811,0     | -725,1     | 12         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta    | 0,4        | 0,4        | -          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot ja arvonalentumiset           | -6,8       | -6,2       | 10         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevoitto                           | 89,4       | 58,6       | 53         |
--------------------------------------------------------------------------------
|   % liikevaihdosta                    | 9,9        | 7,4        | -          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitustuotot                        | 0,6        | 0,6        | -          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kurssierot                            | 0,5        | -0,6       | *)         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituskulut                         | -8,1       | -5,9       | 37         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Voitto ennen veroja                   | 82,4       | 52,7       | 56         |
--------------------------------------------------------------------------------
|   % liikevaihdosta                    | 9,1        | 6,7        | -          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverot 3)                          | -20,9      | -16,1      | 30         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Katsauskauden voitto                  | 61,5       | 36,7       | 68         |
--------------------------------------------------------------------------------
|   % liikevaihdosta                    | 6,8        | 4,6        | -          |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Jakautuminen                          |            |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajille                 | 60,0       | 35,1       | 71         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähemmistölle                         | 1,5        | 1,6        | -6         |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                       |            |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajille kuuluvasta      |            |            |            |
| voitosta laskettu osakekohtainen      |            |            |            |
| tulos                                 |            |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/osake, e                        | 0,47       | 0,28       | 68         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/osake, laimennettu, e           | 0,47       | 0,27       | 74         |
--------------------------------------------------------------------------------

*) Muutos yli 100 prosenttia.                                                   

3) Veroina on otettu huomioon katsauskauden tulokseen suhteutettu osuus koko    
tilikauden arvioiduista veroista.                                               

TASE (milj. e)                                                                  

--------------------------------------------------------------------------------
|                                 | 9/2007   | 9/2006   | muutos,  | 12/2006   |
|                                 |          |          | %        |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| VARAT                           |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset varat             |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineelliset hyödykkeet          | 95,1     | 85,0     | 12       | 91,8      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikearvo                       | 248,8    | 248,8    | -        | 248,8     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut aineettomat hyödykkeet     | 21,6     | 14,4     | 50       | 15,6      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuudet osakkuusyrityksissä     | 3,6      | 2,6      | 38       | 2,9       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut sijoitukset                | 2,9      | 2,8      | 4        | 3,0       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut saamiset                   | 16,8     | 10,0     | 68       | 13,4      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset verosaamiset     | 32,0     | 21,5     | 49       | 21,1      |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset varat             |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vaihto-omaisuus                 | 1 175,7  | 839,8    | 40       | 1 006,4   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myyntisaamiset ja muut saamiset | 764,8    | 666,4    | 15       | 688,9     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat                       | 57,1     | 34,3     | 66       | 25,9      |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Varat yhteensä                  | 2 418,4  | 1 925,5  | 26       | 2 117,8   |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA JA VELAT             |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajille kuuluva   |          |          |          |           |
| oma pääoma                      |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoma                     | 147,1    | 62,8     | *)       | 63,4      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muu oma pääoma                  | 594,8    | 543,8    | 9        | 607,1     |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähemmistöosuus                 | 6,0      | 5,2      | 15       | 3,9       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma yhteensä             | 747,9    | 611,8    | 22       | 674,4     |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset velat             |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennalliset verovelat        | 71,7     | 45,0     | 59       | 52,5      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eläkevelvoitteet                | 7,7      | 10,9     | -29      | 11,6      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varaukset                       | 33,5     | 30,9     | 8        | 32,2      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korolliset velat                | 439,3    | 264,6    | 66       | 275,8     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut velat                      | 3,6      | 5,7      | -37      | 8,4       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset velat             |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostovelat ja muut velat         | 883,1    | 748,6    | 18       | 788,0     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varaukset                       | 22,4     | 21,5     | 4        | 18,3      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset korolliset velat  | 209,2    | 186,5    | 12       | 256,6     |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma ja velat yhteensä    | 2 418,4  | 1 925,5  | 26       | 2 117,8   |
--------------------------------------------------------------------------------

*) Muutos yli 100 prosenttia.                                                   


LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (milj. e)                           

--------------------------------------------------------------------------------
|          |Osake-| Yli- | Vara-| Muut | Muun- | Arvon | Kerty-| Vähem- | Oma  |
|          | pää- | kurs-| ra-  | ra-  | to-   | muu-  | neet  | mis-   | pää- |
|          | oma  | si-  | hasto|hastot| ero-  | tos-  | voit- | tön    | oma  |
|          |      | ra-  |      |      | rahas-| ra-   | to-   | osuus  | yh-  |
|          |      | hasto|      |      | to    | hasto | varat |        | teen-|
|          |      |      |      |      |       |       |       |       |  sä   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma      | 63,4 | 83,8 | 0,8  | 13,7 | -4,5  | 1,0   | 512,3 | 3,9   | 674,4 |
| pääoma   |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
| 1.1.2007 |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahasto- | 82,8 |-82,8 | -    | -    | -     | -     | -     | -     | -     |
| anti     |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakemer-| 0,9  | -    | -    | -    | -     | -     | -     | -     | -     |
| kinnät   |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
| optioilla|      |      |      |      |       |       |       |       |       |
|          |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korkoris-| -    | -    | -    | -    | -     | 1,1   | -     | -     | -     |
| kin      |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
| suojaus  |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muunto-  | -    | -    | -    | -    | -3,1  | -     | 0,4   | -     | -     |
| erot     |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Optioi-  | -    | -    | -    | -0,4 | -     | -     | 3,0   | -     | -     |
| den      |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
| kirjaus  |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tili-    | -    | -    | -    | -    | -     | -     | 152,1 |  -    | -     |
| kauden   |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
| voitto   |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingon- | -    | -    | -    | -    | -     | -     | -82,5 | -     | -     |
| jako     |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muu      | -    | -1,0 | 0,1  | 1,0  | -     | -     | -0,2  | -     | -     |
| muutos   |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma      |147,1 | 0,0  | 0,9  | 14,3 | -7,6  | 2,1   | 585,1 | 6,0   | 747,9 |
| pääoma   |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
| 30.9.2007|      |      |      |      |       |       |       |       |       |
|          |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
|          |Osake-| Yli- | Vara-| Muut |Muunto-| Arvon | Kerty-| Vähem-| Oma   |
|          | pää- | kurs-| ra-  |rahas-| ero   | muu-  | neet  | mis-  | pää-  |
|          | oma  | si-  | hasto|  tot | ra-   | tos-  |voitto-| tön   | oma   |
|          |      | ra-  |      |      | hasto | ra-   | varat | osuus | yh-   |
|          |      | hasto|      |      |       | hasto |       |       | teen- |
|          |      |      |      |      |       |       |       |       | sä    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma      | 62,4 | 77,2 | 0,7  | 2,5  | -3,0  | -0,1  | 420,0 | 3,7   | 563,5 |
| pääoma   |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
| 1.1.2006 |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakemer-| 0,4  | 2,4  | -    | -    | -     | -     | -     | -     | -     |
| kinnät   |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
| optioilla|      |      |      |      |       |       |       |       |       |
|          |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korkoris-| -    | -    | -    | -    | -     | 0,3   | -     | -     | -     |
| kin      |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
| suojaus  |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muunto-  | -    | -    | -    | -    | 0,4   | -     | -     | -     | -     |
| erot     |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Optioi-  | -    | -    | -    | 12,1 | -     | -     | -10,5 | -     | -     |
| den      |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
| kirjaus  |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tili-    | -    | -    | -    | -    | -     | -     | 110,7 | -     | -     |
| kauden   |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
| voitto   |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingon- | -    | -    | -    | -    | -     | -     | -68,6 | -     | -     |
| jako     |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muu      | -    | -    | 0,1  | -    | -     | -     | -0,4  | -     | -     |
| muutos   |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma      | 62,8 | 79,6 | 0,8  | 14,6 | -2,6  | 0,2   | 451,2 | 5,2   | 611,8 |
| pääoma   |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
| 30.9.2006|      |      |      |      |       |       |       |       |       |
|          |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
|          |Osake-| Yli- | Vara-| Muut |Muunto-| Arvon | Kerty-| Vähem-| Oma   |
|          | pää- | kurs-| ra   |rahas-| ero-  | muu-  | neet  | mis-  | pää-  |
|          | oma  | si-  | hasto| tot  | ra-   | tos-  |voitto-| tön   | oma   |
|          |      | ra-  |      |      | hasto | ra-   | varat | osuus | yh-   |
|          |      | hasto|      |      |       | hasto |       |       | teen- |
|          |      |      |      |      |       |       |       |       | sä    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma      | 62,4 | 77,2 | 0,7  | 2,5  | -3,0  | -0,1  | 420,0 | 3,7   | 563,5 |
| pääoma   |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
| 1.1.2006 |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakemer-| 1,0  | 5,6  | -    | -    | -     | -     | -     | -     | -     |
| kinnät   |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
| optioilla|      |      |      |      |       |       |       |       |       |
|          |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korkoris-| -    | -    | -    | -    | -     | 0,9   | -     | -     | -     |
| kin      |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
| suojaus  |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyvän   | -    | -    | -    | -    | -     | 0,2   | -     | -     | -     |
| arvon    |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
| muutos   |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muunto-  | -    | -    | -    | -    | -1,5  | -     | -0,3  | -     | -     |
| erot     |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Optioi-  | -    | 1,0  | -    | 11,2 | -     | -     | -9,6  | -     | -     |
| den      |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
| kirjaus  |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tili-    | -    | -    | -    | -    | -     | -     | 171,0 | -     | -     |
| kauden   |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
| voitto   |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingon- | -    | -    | -    | -    | -     | -     | -68,9 | -     | -     |
| jako     |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muu      | -    | -    | 0,1  | -    | -     | -     | 0,1   | -     | -     |
| muutos   |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma      | 63,4 | 83,8 | 0,8  | 13,7 | -4,5  | 1,0   | 512,3 | 3,9   | 674,4 |
| pääoma   |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
| 31.12.   |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
| 2006     |      |      |      |      |       |       |       |       |       |
--------------------------------------------------------------------------------


RAHAVIRTALASKELMA (milj. e)                                                     

--------------------------------------------------------------------------------
|                                 | 1-9/2007 | 1-9/2006 | muutos,  | 1-12/2006 |
|                                 |          |          | %        |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan rahavirrat       |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden voitto               | 154,1    | 113,3    | 36       | 175,4     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Suoriteperusteisten erien       | 94,8     | 75,7     | 25       | 106,8     |
| peruminen                       |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyttöpääoman muutokset         |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaisten saamisten muutos | -74,5    | -115,2   | -35      | -140,0    |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Vaihto-omaisuuden muutos      | -167,9   | -152,9   | 10       | -319,5    |
--------------------------------------------------------------------------------
|  Lyhytaikaisten velkojen muutos | 80,1     | 54,2     | 48       | 105,6     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyttöpääoman muutos yhteensä   | -162,3   | -213,9   | -24      | -353,9    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut korot                  | -17,5    | -13,3    | 32       | -24,9     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saadut korot                    | 1,8      | 2,1      | -14      | 2,4       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut verot                  | -46,4    | -34,0    | 36       | -54,1     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan nettorahavirta   | 24,5     | -70,1    | *)       | -148,3    |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Investointien rahavirrat        |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tytäryritysten ja               | -7,6     | -8,2     | -7       | -11,1     |
| liiketoimintojen hankinta       |          |          |          |           |
| vähennettynä hankintahetken     |          |          |          |           |
| rahavaroilla                    |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkuusyritysten hankinta      | -        | -0,2     | *)       | -         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkuusyritysten myynti        | 0,5      | -        | *)       | -         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investoinnit aineellisiin       | -18,5    | -21,7    | -15      | -33,8     |
| hyödykkeisiin                   |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investoinnit aineettomiin       | -6,1     | -1,9     | *)       | -3,1      |
| hyödykkeisiin                   |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investoinnit sijoituksiin       | -        | -0,1     |  *)      | -         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tytäryritysten ja               | -        | 2,5      | *)       | 2,5       |
| liiketoimintojen myynti         |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineellisten hyödykkeiden       | 3,0      | 2,6      | 15       | 3,0       |
| myynti                          |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitusten myynti              | 0,2      | 0,4      | -50      | 0,5       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investointien nettorahavirta    | -28,5    | -26,6    | 7        | -42,0     |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituksen rahavirrat          |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakeannista saadut maksut      | 0,9      | 2,8      | -68      | 6,6       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainasaamisten vähennys         | 0,1      | 0,1      | -        | 0,1       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaisten lainojen muutos  | -44,4    | 33,8     | *)       | 61,9      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaisten lainojen nostot  | 168,1    | 118,7    | 42       | 175,0     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainojen takaisinmaksut         | -5,7     | -34,5    | -83      | -37,4     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitusleasingvelkojen maksut  | -1,2     | -1,8     | -33      | -1,9      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut osingot                | -82,6    | -68,9    | 20       | -68,9     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituksen nettorahavirta      | 35,2     | 50,2     | -30      | 135,4     |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarojen muutos              | 31,2     | -46,5    | *)       | -54,8     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat katsauskauden alussa  | 25,9     | 80,6     | -68      | 80,6      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valuuttakurssien muutoksen      | -        | 0,2      | *)       | 0,1       |
| vaikutus                        |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat katsauskauden lopussa | 57,1     | 34,3     | 66       | 25,9      |
--------------------------------------------------------------------------------

*) Muutos yli 100 prosenttia.                                                   


3. LIITETIETOJA                                                                 

OSAVUOSIKATSAUKSEN LAADINTAPERIAATTEET                                          

YIT Oyj:n osavuosikatsaus ajalta 1.1. - 30.9.2007 on laadittu IAS 34            
Osavuosikatsaukset -standardin mukaisesti. YIT on soveltanut osavuosikatsauksen 
laatimisessa samoja laatimisperiaatteita kuin vuositilinpäätöksessään 2006.     
Osavuosikatsauksessa esitettävät tiedot ovat tilintarkastamattomia.             

IFRS-standardien muutosten tai tulkintojen soveltaminen 1.1.2007 alkaen         

Konserni on soveltanut 1.1.2007 alkaen seuraavien standardien tai tulkintojen   
muutoksia:                                                                      
IFRS 7 Rahoitusinstrumentit: Tilinpäätöksessä esitettävät tiedot. Standardi     
vaikuttaa pääasiassa vuositilinpäätöksen liitetietojen laajuuteen.              
IAS 1 (Muutos) Tilinpäätöksen esittäminen - Tilinpäätöksessä esitettävät        
pääomatiedot. Standardin muutoksella ei ole vaikutusta tähän                    
osavuosikatsaukseen.                                                            
IFRIC 10 Interim Financial Reporting and Impairment. Tulkinnan soveltamisella ei
ole vaikutusta tähän osavuosikatsaukseen.                                       


RAHOITUSRISKIEN HALLINTA                                                        

Kaudella 1-3/2007 hallitus muutti valuuttakurssiriskin hallintaa siten, että    
YIT:n oman pääoman arvoa ei enää suojata valuuttakurssien muutoksilta.          
Valuuttapositiot raportoidaan kerran vuodessa tarkastusvaliokunnalle.           


SEGMENTTITIEDOT                                                                 

YIT:n liiketoiminta jakautuu kolmeen liiketoimintasegmenttiin, jotka ovat       
Kiinteistötekniset palvelut, Rakentamispalvelut ja Teollisuus- ja               
verkkopalvelut.                                                                 

Liikevaihto segmenteittäin (milj. e)                                            

--------------------------------------------------------------------------------
|                                 | 1-9/2007 | 1-9/2006 | muutos,  | 1-12/2006 |
|                                 |          |          | %        |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kiinteistötekniset palvelut     | 1 170,3  | 1 009,2  | 16       | 1 415,1   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rakentamispalvelut              | 1 196,1  | 1 055,9  | 13       | 1 452,2   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Teollisuus- ja verkkopalvelut   | 359,0    | 352,9    | 2        | 476,9     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut erät                       | -45,9    | -41,7    | 10       | -59,8     |
--------------------------------------------------------------------------------
| YIT-konserni yhteensä           | 2 679,5  | 2 376,3  | 13       | 3 284,4   |
--------------------------------------------------------------------------------

Liikevoitto segmenteittäin (milj. e)                                            

--------------------------------------------------------------------------------
|                                 | 1-9/2007 | 1-9/2006 | muutos,  | 1-12/2006 |
|                                 |          |          | %        |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kiinteistötekniset palvelut     | 71,1     | 52,6     | 35       | 87,6      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rakentamispalvelut              | 150,0    | 120,8    | 24       | 170,8     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Teollisuus- ja verkkopalvelut   | 18,9     | 12,8     | 48       | 18,0      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut erät                       | -10,9    | -13,8    | -21      | -17,6     |
--------------------------------------------------------------------------------
| YIT-konserni yhteensä           | 229,1    | 172,4    | 33       | 258,8     |
--------------------------------------------------------------------------------

Tilauskanta kauden lopussa segmenteittäin (milj. e)                             

--------------------------------------------------------------------------------
|                                 | 9/2007   | 9/2006   | muutos,  | 12/2006   |
|                                 |          |          | %        |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kiinteistötekniset palvelut     | 740,5    | 582,7    | 27       | 601,7     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rakentamispalvelut              | 2 263,3  | 1 524,4  | 48       | 2 053,5   |
--------------------------------------------------------------------------------
| Teollisuus- ja verkkopalvelut   | 221,7    | 180,3    | 23       | 184,0     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut erät                       | -53,0    | -41,2    | 29       | -36,9     |
--------------------------------------------------------------------------------
| YIT-konserni yhteensä           | 3 172,5  | 2 246,2  | 41       | 2 802,3   |
--------------------------------------------------------------------------------

KAUDEN LIIKEVOITTOON VAIKUTTAVAT POIKKEUKSELLISET ERÄT (milj. e)                

--------------------------------------------------------------------------------
|                                   | 1-9/2007 | 1-9/2006 | 1-12/2006          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kiinteistötekniset palvelut       |          |          |                    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varausten purku                   | -        | -        | 7,2                |
--------------------------------------------------------------------------------
| Teollisuus- ja verkkopalvelut     |          |          |                    |
--------------------------------------------------------------------------------
| Uudelleenjärjestelyt              | -1,0     | -5,1     | -5,1               |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä                          | -1,0     | -5,1     | 2,1                |
--------------------------------------------------------------------------------

Kiinteistöteknisissä palveluissa purettiin eräisiin päättyneisiin sopimuksiin   
liittyviä varauksia kaudella 10-12/2006. Positiivinen vaikutus liikevoittoon oli
7,2 milj. euroa.                                                                

Teollisuus- ja verkkopalvelut -toimialan liikevoittoon 7-9/2006 sisältyy 5,1    
milj. euroa ja liikevoittoon 1-3/2007 1,0 milj. euroa                           
Verkkopalvelut-liiketoimintaryhmässä vuonna 2006 toteutettujen                  
sopeuttamistoimien kustannuksia.                                                

HANKITUT LIIKETOIMINNOT (milj. e)                                               

YIT Teollisuus- ja verkkopalvelut Oy osti 2.4.2007 T. Kanerva Oy:n, joka on     
prosessi- ja energiateollisuudessa käytettävien erikoistiivisteiden ainoa       
suomalainen toimittaja.                                                         

Kaudella 1-9/2007 Kiinteistötekniset palvelut -toimialalla liiketoimintoja      
täydennettiin Ruotsissa ja Norjassa tekemällä kuusi pientä yrityshankintaa.     

--------------------------------------------------------------------------------
|                                          | Kirjattu        | Kirjanpitoarvo  |
|                                          | käypä           | ennen           |
|                                          | arvo            | yhdistelyä      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vaikutus taseen varoihin ja velkoihin:   |                 |                 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet     | 3,2             | 2,9             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineettomat hyödykkeet                   | 4,6             | 0,1             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vaihto-omaisuus                          | 1,4             | 1,3             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saamiset                                 | 3,6             | 3,6             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat                                | 1,3             | 1,3             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut velat                               | -5,2            | -5,2            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hankittu nettovarallisuus                | 8,9             | 4,0             |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Kokonaisvastike                          | 8,9             |                 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikearvo                                | 0,0             |                 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Vaikutus rahavirtaan:                    |                 |                 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahana maksettu vastike                  | 8,9             |                 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hankitun yrityksen rahavarat             | -1,3            |                 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hankintojen kassavirta                   | 7,6             |                 |
--------------------------------------------------------------------------------

AINEELLISTEN HYÖDYKKEIDEN MUUTOKSET (milj. e)                                   

--------------------------------------------------------------------------------
|                                 | 1-9/2007 | 1-9/2006 | muutos,  | 1-12/2006 |
|                                 |          |          | %        |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kirjanpitoarvo kauden alussa    | 91,8     | 77,1     | 19       | 77,1      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lisäykset                       | 19,0     | 22,6     | -16      | 33,6      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lisäykset yritysostojen kautta  | 3,2      | 1,2      | *)       | 2,4       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähennykset                     | -2,1     | -1,7     | 24       | -2,6      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähennykset yritysmyyntien      | -        | -1,1     | *)       | -0,3      |
| kautta                          |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot ja arvonalentumiset     | -14,7    | -12,8    | 15       | -18,6     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Siirto toiseen tase-erään       | -2,1     | 0,1      | -        | 0,2       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kirjanpitoarvo kauden lopussa   | 95,1     | 85,4     | 11       | 91,8      |
--------------------------------------------------------------------------------

*) Muutos yli 100 prosenttia.                                                   

VAIHTO-OMAISUUS (milj. e)                                                       

--------------------------------------------------------------------------------
|                                 | 9/2007   | 9/2006   | muutos,  | 12/2006   |
|                                 |          |          | %        |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineet ja tarvikkeet            | 25,7     | 19,1     | 35       | 19,5      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Keskeneräiset työt              | 485,5    | 381,1    | 27       | 378,2     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maa-alueet ja tonttiyhtiöt      | 518,0    | 359,4    | 44       | 500,0     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valmiiden asunto- ja            | 71,1     | 55,6     | 28       | 64,9      |
| kiinteistöosakeyhtiöiden        |          |          |          |           |
| osakkeet                        |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ennakkomaksut                   | 75,4     | 24,6     | *)       | 35,3      |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vaihto-omaisuus yhteensä        | 1 175,7  | 839,8    | 40       | 1 006,4   |
--------------------------------------------------------------------------------

*) Muutos yli 100 prosenttia.                                                   

OMAN PÄÄOMAN LIITETIEDOT (milj. e)                                              

--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoma ja           | Osakkei-  | Osake-  | Ylikurs-| Omat    | Yhteensä|
| ylikurssirahasto         | den       | pääoma  | si-     | osakkeet|         |
|                          | lukumäärä |         | rahasto |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| 1.1.2007                 |126 777 072| 63,4    | 83,8    | 0,0     | 147,2   |
|                          |           |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahastoanti              | -         | 82,8    | -82,8   | -       | 0,0     |
--------------------------------------------------------------------------------
| Siirto muihin            | -         | -       | -1,0    | -       | -1,0    |
| rahastoihin              |           |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omien osakkeiden         | -400      | -       | -       | 0,0     | 0,0     |
| mitätöinti               |           |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakeoptioiden käyttö    | 129 586   | 0,9     | -       | -       | 0,9     |
--------------------------------------------------------------------------------
| 30.9.2007                |126 906 258| 147,1   | 0,0     | 0,0     | 147,1   |
|                          |           |         |         |         |         |
--------------------------------------------------------------------------------

KOROLLISET VELAT (milj. e)	 	                                                   

Joukkovelkakirjalainat                                                          
--------------------------------------------------------------------------------
|                                         | Käypä     | Tasearvo | Nimellisarvo|
|                                         | arvo      |          |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| Joukkovelkakirjalainat tilinpäätöksessä | 275,5     | 275,0    | 275,0       |
| 31.12.2006                              |           |          |             |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Yllä olevien arvostus per 30.9.2007     | 274,8     | 275,0    | 275,0       |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Katsauskaudella nostetut                |           |          |             |
| joukkovelkakirjalainat                  |           |          |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| (1) 1/2007 - 2014, kuponkikorko 5,233%, | 49,6      | 50,0     | 50,0        |
| EUR                                     |           |          |             |
--------------------------------------------------------------------------------
| (2) 2/2007 - 2012 kuponkikorko 5,126%,  | 49,6      | 49,9     | 50,0        |
| EUR                                     |           |          |             |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Joukkovelkakirjalainat yhteensä         | 374,0     | 374,9    | 375,0       |
| 30.9.2007                               |           |          |             |
--------------------------------------------------------------------------------

Katsauskaudella nostettujen lainojen ehdot lyhyesti                             

1) Laina-aika 26.3.2007 - 26.3.2014, koronmaksut neljännesvuosittain            
jälkikäteen, alkaen 26.6.2007. Lainalle ei ole asetettu vakuutta. ISIN koodi    
FI0003024216. Lainan korko on 3 kk:n Euribor + 0,51 %. (Private Placement).					
2) Laina-aika 29.3.2007 - 29.3.2012, koronmaksut neljännesvuosittain            
jälkikäteen, alkaen 29.6.2007. Lainalle ei ole asetettu vakuutta. ISIN koodi    
SE0001991068. Lainan korko on 3 kk:n Euribor + 0,40 %. (Private Placement).     

Korollisiin velkoihin liittyvän korkoriskin hallinta                            

Korkojohdannaisilla, joihin sovelletaan suojauslaskentaa, on suojattu           
vaihtuvakorkoisten, 3 kuukauden Euriboriin sidottujen, nimellisarvoltaan 225    
milj. euron ja 6 kuukauden Euriboriin sidottujen, nimellisarvoltaan 45 milj.    
euron määräisten lainojen korkojen uudelleenmäärittelyyn liittyvää riskiä.      
Suojaukset on todettu tehokkaiksi ja korkojohdannaisten käyvän arvon muutokset  
kirjattu tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden mukaisesti omaan pääomaan         
arvonmuutosrahastoon. Korkojohdannaisilla, joihin ei sovelleta suojauslaskentaa,
on suojattu vaihtuvakorkoisten, 1-3 kuukauden Euriboriin sidottujen,            
nimellisarvoltaan 130 milj. euron määräisten korollisten velkojen korkojen      
uudelleenmäärittelyyn liittyvää riskiä. Näiden korkojohdannaisten käyvän arvon  
muutokset on tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden mukaisesti kirjattu           
tulosvaikutteisesti. Korkojohdannaiset laskevat koko lainasalkun korkojen       
painotettua keskiarvoa 0,451 prosenttiyksiköllä.                                

Katsauskauden lopussa pitkäaikaisten lainojen ja niitä suojaavien               
korkojohdannaisten duraatio oli 1,27 vuotta (31.12.2006 1,52 vuotta). Korkotason
yhden prosenttiyksikön muutoksella olisi välitilinpäätöshetkellä ollut 3,0 milj.
euron (31.12.2006 4,1 milj. euron) vaikutus konsernin vuosittaisiin             
nettokorkokuluihin.                                                             

EHDOLLISTEN VELKOJEN JA VAROJEN MUUTOKSET SEKÄ VASTUUSITOUMUKSET (milj. e)      

--------------------------------------------------------------------------------
|                                 | 9/2007   | 9/2006   | muutos,  | 12/2006   |
|                                 |          |          | %        |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omasta puolesta annetut         |          |          |          |           |
| vakuudet                        |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Annetut yrityskiinnitykset    | 29,3     | 29,3     | -        | 29,3      |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Pantatut arvopaperit          | -        | 2,0      | *)       | 1,5       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut vastuusitoumukset          |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Ostovastuut                   | 213,8    | 313,6    | -32      | 252,5     |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Vuokravastuut                 | 267,1    | 192,1    | 39       | 202,1     |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Annetut vuokravastuut         | 8,3      | 3,8      | *)       | 6,5       |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Muut vastuusitoumukset        | 2,4      | 2,3      | 4        | 0,8       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Johdannaissopimuksista johtuva  |          |          |          |           |
| vastuu                          |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Kohde-etuuksien arvot         |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Korkotermiinisopimukset       | 100,0    | -        | *)       | -         |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Korko-optiosopimukset         | 27,9     | 28,4     | -2       | 28,4      |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Koronvaihtosopimukset         | 300,0    | 95,0     | *)       | 145,0     |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Valuuttatermiinisopimukset    | 233,7    | 116,2    | *)       | 202,7     |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Käyvät arvot                  |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
    Korkotermiinisopimukset         0,0          -         -           -

|   Korko-optiosopimukset         | 1,1      | 0,7      | 57       | 0,8       |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Koronvaihtosopimukset         | 2,5      | 0,3      | *)       | 1,2       |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Valuuttatermiinisopimukset    | 2,3      | -1,9     | *)       | 1,7       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ehdolliset saatavat             |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
|   Oikeudenkäynnit               | 11,1     | 11,1     | -        | 11,1      |
--------------------------------------------------------------------------------

*) Muutos yli 100 prosenttia.                                                   

LIIKETOIMET OSAKKUUSYHTIÖIDEN KANSSA (milj. e)                                  

--------------------------------------------------------------------------------
|                                 | 1-9/2007 | 1-9/2006 | muutos,  | 1-12/2006 |
|                                 |          |          | %        |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myynnit osakkuusyhtiöille       | 0,5      | 0,4      | 25       | 1,2       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostot osakkuusyhtiöiltä         | 3,9      | -        | *)       | 0,4       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myyntisaamiset ja muut saamiset | 0,1      | -        | *)       | 2,6       |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostovelat ja muut velat         | 1,5      | 0,2      | *)       | -         |
--------------------------------------------------------------------------------

*) Muutos yli 100 prosenttia.                                                   

TAPAHTUMAT KATSAUSKAUDEN JÄLKEEN                                                

YIT Teollisuus- ja verkkopalvelut Oy osti 1.10.2007 Suomessa Inesco Oy:n ja     
Kiinteistötekniset palvelut -toimialalla YIT A/S osti 12.10.2007 Tanskassa      
Monies & Andersens Eftf. A/S:n. Hankintojen yhteenlasketut hankintahinnat ovat  
noin 5 milj. euroa ja alustavien laskelmien mukainen niistä syntyvä liikearvo 3 
milj. euroa tullaan kokonaisuudessaan kohdistamaan aineettomiin oikeuksiin.     

YIT Rakennus Oy ja sen liettualainen tytäryhtiö AB YIT Kausta allekirjoittivat  
2.10.2007 sopimuksen omistamiensa UAB Kausta Guderin osakkeiden myynnistä.      
Kaupan toteutuminen edellyttää Liettuan kilpailuviranomaisten hyväksyntää.