|
|||
2010-02-09 07:02:16 CET 2010-02-09 07:03:37 CET REGULATED INFORMATION Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj - PörssitiedoteTalvivaara tutkii malmissa olevan uraanin talteenottoa omaksi tuotteekseenPÖRSSITIEDOTE 9.2.2010 klo 08:00 Suomen aikaa, 06:00 UK time Talvivaara tutkii malmissa olevan uraanin talteenottoa omaksi tuotteekseen Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj suunnittelee aloittavansa muiden metallien sivutuotteena saatavan uraanin talteenoton ja hyödyntämisen puolituotteena. Uraani on erittäin yleinen alkuaine, joka esiintyy maankuoressa lähes kaikkialla maapallolla, pieninä pitoisuuksina myös Talvivaarassa. Uraani liukenee Talvivaaran päätuotteiden ohella prosessiliuokseen. Talvivaara on aloittanut selvitykset tuotantoprosessin muuttamiseksi siten, että liuoksen sisältämä uraani voidaan ottaa hyötykäyttöön puolituotteena. Nykyisessä tuotantoprosessissa uraani päätyy erittäin alhaisina pitoisuuksina prosessisakkojen keruualueena toimivaan kipsisakka-altaaseen. Uraani on suunniteltu otettavaksi talteen päätuotteiden liuotusprosessista teknisesti yksinkertaisella ja turvallisella uuttomenetelmällä, joka on laajalti käytössä oleva menetelmä metallien talteenotossa. Prosessi ei aiheuta muutoksia nykyisen ympäristöluvan mukaisiin päästöihin tai ympäristövaikutuksiin. Alustavia prosessisuunnitelmia on tehty yhteistyössä Outotec Oyj:n ja Norilsk Nickel Harjavalta Oy:n kanssa. Talvivaaran alueen kallioperä ja nikkelimalmi sisältävät luonnonuraania. Geologian tutkimuskeskuksen suorittamissa mittauksissa ei ole havaittu tavanomaisesta poikkeavaa säteilyä ja kaikki mitatut arvot ovat Säteilyturvakeskuksen ilmoittaman Suomen tavanomaisen taustasäteilyn rajoissa. Luonnonuraanin säteilytaso ei muutu uuttoprosessinkaan aikana. Talvivaara valmistelee parhaillaan talteenottoprosessille tarvittavia lupahakemuksia ja jatkaa selvityksiä uraanin puolituotteen hyötykäyttöä varten. Talvivaaran toimitusjohtaja Pekka Perä sanoo: " Kaivoslain velvoitteen mukaisesti olemme hyödyntämässä myös mahdolliset sivutuotteet. Uuttomenetelmän kehitystyö on osoitus Talvivaaran ja sen yhteistyökumppaneiden innovaatiokyvystä ja se sopii täsmälleen strategiaamme arvokkaiden aineiden turvallisesta, huolellisesta ja kannattavasta talteenotosta." Suunniteltu uuttolaitos on noin 30 miljoonan euron investointi. Vuosittaiset tuotantokustannukset ovat noin kaksi miljoonaa euroa arvioidulla noin 350 tonnin vuosituotannolla. Laitoksen arvioidaan työllistävän suoraan noin 20 henkilöä ja välillisesti noin 50 henkilöä. Talvivaara neuvottelee yhteistyöstä alan toimijoiden kanssa, minkä myötä hankkeen lopullinen rahoitus ja toimintamalli täsmentyvät. Uuttoprosessissa syntyvä uraanioksidi pakataan ilmatiiviisiin teräsastioihin ja kuljetetaan valvottuun jatkojalostukseen. Puolituotteen ostaja rikastaa sen edelleen ydinvoimalaitoksien polttoaineeksi ulkomailla, sillä Suomessa ei ole uraanin jatkojalostuslaitoksia. Toimintaa ohjaavat tiukat kansalliset ja kansainväliset määräykset takaavat turvallisen toiminnan. Talvivaaran tuottaman uraanin määrä riittää tekemään Suomesta uraanin suhteen lähes omavaraisen."Uraanin järkevä talteenotto on sekä Talvivaaralle että Kainuulle hieno asia. Talvivaara-hankkeen arvo, merkitys ja elinvoima vain kasvavat," tiivistää Pekka Perä. Lisätietoja: Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj puh. 020 712 9800 Pekka Perä, toimitusjohtaja Saila Miettinen-Lähde, talousjohtaja Lassi Lammassaari, kaivoksen johtaja Lehdistötilaisuus Aika: tiistai 9.2.2010 klo 14.30 Paikka: Scandic Kajanus, kokoustila 3 Paikalla: Talvivaaran edustajat Pekka Perä, toimitusjohtaja Eeva Ruokonen, kestävän kehityksen johtaja Lassi Lammassaari, kaivoksen johtaja Paikallinen tiedotustilaisuus Talvivaaran lähialueiden asukkaille: Aika: keskiviikko 10.2.2010 klo 19.00 Paikka: Sokos Hotelli Vuokatti, Auditorio Paikalla: Talvivaaran edustajat Pekka Perä, toimitusjohtaja Eeva Ruokonen, kestävän kehityksen johtaja Lassi Lammassaari, kaivoksen johtaja Heikki Kovalainen, ympäristöpäällikkö Asiantuntijat Esko Ruokola, Säteilyturvakeskus (STUK), johtava asiantuntija Dina Solatie, Säteilyturvakeskus (STUK), Pohjois-Suomen aluelaboratorion johtaja Olli Äikäs, Geologian tutkimuskeskus, Geologi Presentaatio ja taustatietoja: www.talvivaara.com <http://www.talvivaara.com> Presentaatio: http://www.talvivaara.com/files/talvivaara/Uranium/Talvivaara_uraani_presentaati o_09_02_2010_FI.pdf Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj Talvivaaran Kaivososakeyhtiö tähtää kansainvälisesti merkittäväksi perusmetallien tuottajaksi, joka keskittyy ensisijaisesti nikkelin ja sinkin tuotantoon biokasaliuotuksena tunnetun tekniikan avulla. Biokasaliuotuksella metalleja voidaan rikastaa matalapitoisestakin malmista taloudellisesti kannattavasti. Talvivaaran esiintymät Sotkamossa muodostavat yhden Euroopan suurimmista tiedossa olevista sulfidisen nikkelin esiintymistä. Malmivarat riittävät vähintään 46 vuoden tuotantoon. Yhtiö on tehnyt 10 vuoden myynti- ja ostosopimuksen koko nikkeli- ja kobolttituotannostaan Norilsk Nickelin kanssa ja allekirjoittanut pitkäaikaisen tuotevirtasopimuksen sinkkituotteesta Nyrstar NV:n kanssa. Talvivaaran osakkeet noteerataan Lontoon pörssin päälistalla ja NASDAQ OMX Helsingissä. Yhtiö kuuluu FTSE 250 -indeksiin. Lisätietoja www.talvivaara.com. [HUG#1382003] |
|||
|