2009-07-22 15:00:00 CEST

2009-07-22 15:00:03 CEST

REGULATED INFORMATION

Finnish Swedish
Norvestia - Osavuosikatsaus (Q1 and Q3)

NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2009

Norvestia Oyj     Osavuosikatsaus 22.7.2009	 klo 16.00                         

NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2009                                       

Konsernin tulos oli 8,4 miljoonaa euroa tammi-kesäkuussa 2009 (-4,1 milj. euroa 
vastaavana kautena edellisenä vuonna).                                          

Osinko-oikaistu substanssi nousi katsauskauden aikana 8,4 miljoonaa euroa       
(-4,1), mikä vastasi 6,4 % (-2,6 %).                                            

Maaliskuussa 2009 jaettiin osinkoa 0,25 euroa per osake (0,50).                 

OSAKEMARKKINAT                                                                  
Puolitoista vuotta jatkunut osakekurssien trendinomainen lasku päättyi ainakin  
toistaiseksi vuoden toisella neljänneksellä.  Tätä ennen osakekurssit olivat    
laskeneet Helsingin Pörssissä jo kuutena peräkkäisenä vuosineljänneksenä.       
Tällainen osakekurssien lasku on varsin poikkeuksellista ja vastaavanlainen     
ajanjakso on koettu edellisen kerran 1990-luvun taitteessa lähes 20 vuotta      
sitten.                                                                         

Osakekurssit kääntyivät nousuun maaliskuussa, ja huhtikuun nousu                
osakemarkkinoilla oli kuukausitasolla yksi kaikkien aikojen suurimmista.        
Esimerkiksi Helsingin pörssin tuottoa kuvaavan OMX Helsinki CAP -tuottoindeksin 
arvo nousi huhtikuussa 26,6 %. Suuren nousuprosentin mahdollisti lähinnä se,    
että osakkeiden hinnat olivat laskeneet jo varsin alas. Alhaisilla              
osakehinnoilla jo muutaman kymmenen eurosentin nousu osakkeen hinnassa voi antaa
huomattavan tuoton prosenteissa laskettuna.                                     

Nopeat prosenttimuutokset ovat erityisen tyypillisiä reuna-alueiden             
markkinoille, kuten Helsingin pörssille. Käytännössä hintamuutokset eivät ole   
olleet näin suuria, sillä osakevaihto on ollut suhteellisen vähäistä, eikä      
hintapiikeissä todellisuudessa ole käyty kauppaa kovinkaan paljon.              

Osakemarkkinoiden laskun tasaantumisen taustalla voidaan nähdä useita tekijöitä.
Niistä merkittävin on se, että USA:n talouskehitys näyttäisi olevan             
vakaantumassa. Monien talousindikaattorien mukaan ainakin USA:n talouden        
syöksyssä pahin vaihe näyttäisi olevan ohi, mikä on rohkaissut osakesijoittajia.
Tosin suurin osa USA:n talouden tilaa mittaavista tunnusluvuista on             
historiallisesti edelleen hyvin alhaisella tasolla.                             

Toinen tärkeä osakemarkkinoita tukeva tekijä on ollut alhainen korkotaso.       
Korkosijoitukset eivät tällä hetkellä ole sijoittajille kovinkaan houkutteleva  
vaihtoehto. Tämä on ohjannut varoja osakemarkkinoille ja tukenut osakkeiden     
hintoja. Eri keskuspankit ovat laskeneet lyhyet korot ennätyksellisen alas.     
Euroopan korkotaso ei ole koskaan aikaisemmin Euroopan keskuspankki 
EKP:n historian aikana ollut näin matala. Keskuspankit toivovat matalan         
korkotason auttavan maailmantalouden uuteen kasvuun. Korkoelvytyksen            
positiiviset vaikutukset eivät ainakaan toistaiseksi ole olleet reaalitalouden  
puolella kovin selvästi havaittavissa.                                          

Seuraavassa taulukossa esitetään indeksikehitys eri pörsseissä vuoden 2009      
kuuden ensimmäisen kuukauden aikana:                                            

Suomi / OMX Helsinki -indeksi             7,4 %                                 
Suomi / OMX Helsinki CAP -tuottoindeksi  18,4 %                                 
Ruotsi / OMX Stockholm -indeksi          21,3 %                                 
Norja / OBX-indeksi                      30,9 %                                 
Tanska / OMX Copenhagen -indeksi         14,5 %                                 
USA / Nasdaq Composite -indeksi          21,5 %                                 
USA / S&P 500 -indeksi                    5,7 %                                 
Bloomberg European 500 -indeksi           4,0 %                                 
MSCI World -indeksi                       7,0 %                                 
Japani / Nikkei 225 -indeksi             13,8 %                                 

Norvestian osinko-oikaistu pörssikurssi  21,1 %                                 
Norvestian osinko-oikaistu substanssi     6,4 %                                 

SUBSTANSSIARVO JA PÖRSSIKURSSI                                                  
Norvestian osakekohtainen substanssiarvo 30.6.2009 oli 9,07 euroa (9,97 euroa   
per osake vuotta aikaisemmin) ja vuoden 2008 lopussa 8,77 euroa. Kun            
maaliskuussa 2009 jaettu 0,25 euron osinko otetaan huomioon, nousi yhtiön       
osakekohtainen substanssiarvo katsauskaudella 0,55 euroa (-0,27), mikä vastaa   
6,4 %:n nousua (-2,6 %). Toisella neljänneksellä substanssi per osake nousi 0,57
euroa (-0,20).                                                                  

Norvestian noteeratun B-osakkeen päätöskurssi 30.6.2009 oli 6,59 euroa per osake
(6,85) mikä vastasi 27 %:n substanssialennusta (31 %). Norvestian B-osakkeiden  
pörssiarvo 30.6.2009 oli 95,0 milj. euroa (98,8). Vuodenvaihteessa 31.12.2008   
kurssi oli 5,65 euroa osakkeelta.                                               

Vuoden 2009 toisella neljänneksellä B-osakkeiden vaihto pörssissä oli yhteensä  
2,0 milj. euroa (2,3). Keskimääräinen päivävaihto oli 37 200 euroa (38 700).    
Vaihdettujen osakkeiden lukumäärä oli 325 231 (317 732), mikä vastaa 2,3 % 
(2,2 %) B-osakkeiden määrästä ja 2,1 % (2,1 %) osakkeiden kokonaismäärästä. 

Norvestia Oyj:n osakepääoma jakautuu 900 000 A-osakkeeseen ja 14 416 560        
B-osakkeeseen, yhteensä 15 316 560 osakkeeseen. A-osakkeet ovat                 
noteeraamattomia.                                                               

KONSERNIN TULOS IFRS:N MUKAAN                                                   
Konsernin tulos oli vuoden 2009 tammi - kesäkuussa 8,4 miljoonaa euroa (-4,1) ja
liiketoiminnan kulut olivat 0,9 miljoonaa euroa (0,8). Oman pääoman tuotto oli  
6,1 % (-2,6 %) ja sijoitetun pääoman tuotto 7,5 % (-5,5%). Vuoden toisella      
neljänneksellä tulos oli 8,7 miljoona euroa (-3,0).                             

Tämä osavuosikatsaus on laadittu IFRS:n mukaisesti. Osavuosikatsauksessa        
sovelletaan samoja laatimisperiaatteita kuin tilinpäätöksessä 2008. IAS 1       
Tilinpäätöksen esittäminen - standardin uudistus astui voimaan 1.1.2009.        
Standardimuutoksen myötä osavuosikatsauksen laskelmien esittäminen ja termistö  
ovat muuttuneet. Eniten uudistus on vaikuttanut tuloslaskelmaan.                

Tunnuslukujen laskennassa on sovellettu samoja laskentaperiaatteita kuin        
tilinpäätöksessä ja vuosikertomuksessa 2008. Laimennettua tulosta per osake ei  
ole esitetty erikseen, koska yhtiö ei ole laskenut liikkeeseen instrumentteja,  
joilla olisi laimentava vaikutus.                                               

EMOYHTIÖN SIJOITUKSET                                                           
Norvestia-konsernin sijoitusaste oli kesäkuun lopussa 50 % (56 %). Norvestia on 
myynyt ajoittain indeksitermiinejä suojaamaan osakesijoituksiaan yleistä        
osakemarkkinariskiä vastaan, mikä onkin ollut tehokas tapa vähentää salkun      
volatiliteettia. Näin ollen todellinen sijoitusaste on termiinisopimuksista     
johtuen yllämainittua lukua alempi.                                             

Eri sijoituskohteiden painot emoyhtiössä olivat seuraavat: suorat               
osakesijoitukset 30 % (32 %), osakerahastot 4 % (4 %), hedge-rahastot 16 % 
(19 %), rahamarkkinasijoitukset 34 % (40 %) sekä kassa ja pankkisaatavat 16 %
(5 %). Norvestia Oyj:n sijoituksista 88 % on euromääräisiä, 10 % Ruotsin
kruunuissa ja 2 % muussa valuutassa. 

Norvestian substanssituotto on eri kuukausien välillä vaihdellut selvästi       
yleistä osakemarkkinakehitystä vähemmän. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla       
Norvestia keskitti sijoituksiaan erityisesti hyviä osinkoja maksaviin yhtiöihin.
Valtaosa sijoituksista on tehty Helsingin pörssissä noteerattuihin osakkeisiin. 

Lyhytaikaisten korkosijoitusten ja kassavarojen määrä on pidetty suhteellisen   
suurena, millä pyritään varmistamaan toimintavapaus erilaisissa                 
markkinaolosuhteissa. Norvestia pyrkii sijoitustoiminnassaan jatkuvasti         
hyödyntämään myös nopeita kurssimuutoksia ja ylireagointeja osakemarkkinoilla.  

TEOLLISUUSSIJOITTAMINEN                                                         
Vuoden toisella neljänneksellä Norvestia hankki 19,9 %:n osuuden Coronaria      
Wellcare Oy:sta. Kaupan ehdoista oli sovittu aiemmin Coronaria Hoitoketjun ja 
Norvestia Industries Oy:n välisessä osakassopimuksessa. Coronaria Wellcare Oy   
tullaan fuusioimaan Coronaria Hoitoketju Oy:hyn vuoden 2009 lopussa.            

Kesäkuun lopussa Norvestian omistusosuus Coronaria Hoitoketju Oy:ssä oli 20,23 %
ja GSP Group Oy:ssä 25 %. Omistusosuuksissa ei vuoden ensimmäisellä puoliskolla 
tapahtunut muutoksia. Osakkuusyhtiö-omistusten arvo oli kesäkuun lopussa
yhteensä 3,6 miljoonaa euroa. 

Norvestian teollisuussijoitustoiminnan tavoitteena on tehdä pitkäaikaisia       
sijoituksia palveluyrityksiin, joilla on hyvät kilpailuedellytykset             
kotimarkkinoillaan sekä mahdollisuus hyödyntää palvelukehitysinnovaatioitaan    
myös kansainvälisesti. Yhtiön päämääränä on olla aktiivinen sijoittaja, joka    
yhteistyössä muiden pääomistajien kanssa kehittää kohdeyrityksen toimintaa. Tämä
tapahtuu erityisesti strategisen hallitustyöskentelyn kautta.                   

Teollisuussijoituksiin on tämänhetkisen kehyksen mukaan käytettävissä noin 20-30
% sijoitusvarallisuudesta, mutta määrä voidaan myös ylittää.
Teollisuussijoituksilla ei ole ennalta määrättyä aikarajaa, vaan niitä tehdään
sopivien tilaisuuksien tullen. 

NORVESTIA-KONSERNI                                                              
Kaupthing Bank -konserniin kuuluva Norvestia Oyj on Norvestia Industries Oy:n ja
Norventures Oy:n emoyhtiö. Norvestian emoyhtiön Kaupthing Bank hf.:n kotipaikka 
on Reykjavik, Islanti.                                                          

Norvestia sijoittaa pääasiassa pohjoismaisiin osakkeisiin, osakerahastoihin,    
hedge-rahastoihin sekä rahamarkkinoille ja muihin arvopapereihin. Norvestia     
Oyj:n B-osake on noteerattu Nasdaq OMX Helsinki Oy:ssä.                         

HENKILÖSTÖ JA INVESTOINNIT                                                      
Vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana Norvestia-konsernin palveluksessa oli
keskimäärin 6 henkeä (6). Investointeja ei tehty koneisiin eikä kalustoon (-).  

OSAKKEENOMISTAJAT                                                               
Norvestialla oli 5 843 osakkeenomistajaa kesäkuun 2009 lopussa (5 955).         
Osakkeista 33,6 % oli ulkomaisessa omistuksessa (33,1 %).                       

Yhtiön suurin osakkeenomistaja on Kaupthing Bank, joka omisti 32,7 % (32,7 %)   
osakkeista vastaten 56,0 % (56,0 %) äänistä. Norvestian toiseksi suurin omistaja
Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö omisti 11,7 % (11,7 %) osakkeista ja 7,6 % (7,6
%) äänistä. Kymmenellä suurimmalla osakkeenomistajalla oli hallussaan yhteensä  
53,8 % (50,5 %) osakkeista ja 69,8 % (67,6 %) osakkeiden yhteenlasketusta       
äänimäärästä.                                                                   

SIJOITUSTOIMINNAN RISKIT                                                        
Yksi Norvestian sijoitustoiminnan periaatteista on hajauttaa sijoitukset ja     
siten rajoittaa kokonaisriskitasoa sekä samalla tavoitella tasaista omaisuuden  
kasvua. Merkittävä osa sijoituksista voidaan ajoittain kuitenkin keskittää      
tiettyihin sijoitustyyppeihin ja arvopapereihin, joiden epäedullinen kehitys voi
heikentää merkittävästi Norvestian tulosta.                                     

Taloudellinen kehitys sekä pörssikurssien muutokset koti- ja ulkomailla         
vaikuttavat olennaisesti Norvestian tulokseen. Tämän lisäksi myös               
valuuttakurssimuutokset vaikuttavat yhtiön tulokseen.                           

Tämänhetkinen maailmanlaajuinen talouskriisi ja jatkuva epävarmuus              
finanssimarkkinoilla lisää Norvestian sijoitusten volatiliteettia ja kasvattaa  
siten myös riskiä.                                                              

TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT                                                           
Toisen vuosineljänneksen kurssinoususta huolimatta tärkeimmät osakeindeksit ovat
edelleen lähes 50 % kesän 2007 huipputasojen alapuolella. Näin tarkasteltuna    
osakkeiden hinnoissa olisi jatkossa selvä nousumahdollisuus.  Tämä edellyttäisi 
kuitenkin sitä, että maailman kokonaistaloudellinen tilanne parantuisi selvästi 
ja yhtiöiden tulokset kääntyisivät uudestaan kasvuun.                           

Tästä ei ole vielä selvää näyttöä. Päinvastoin yritysten ja talouden            
kokonaistilanne näyttäisi edelleen varsin heikolta. Keskeinen kysymys onkin,    
päättyikö osakkeiden laskeva trendi vuoden toisella neljänneksellä vai oliko    
kyseessä osakkeiden väliaikainen nousupiikki, ns. bear market rally, joka on    
tyypillinen laskevilla markkinoilla.                                            

Toisen vuosineljänneksen tulosjulkistuksissa onkin mielenkiintoista se, kuinka  
paljon eri yhtiöt uskaltavat ennakoida loppuvuoden tuloskehityksestään.         
Toistaiseksi yhtiöt ovat olleet varovaisia ennusteissaan, eikä juuri mikään     
yhtiö ole ennakoinut selvästi parempaa kehitystä loppuvuodeksi.                 

Norvestia pyrkii ottamaan toiminnassaan huomioon erilaiset osakemarkkinoiden    
kehitysvaihtoehdot ja tekemään tarvittavat johtopäätökset sitä mukaan, kun uutta
taloudellista informaatiota julkaistaan. Sijoitusaste osakkeiden, rahastojen ja 
korkoa tuottavien sijoitusten välillä arvioidaan sen hetkisen tilanteen mukaan. 

TUNNUSLUVUT                                                                     
--------------------------------------------------------------------------------
|                                 |  1.1.-30.6 |      1.1.-30.6 |   1.1.-31.12 |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                 |       2009 |           2008 |         2008 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos per osake, euroa          |       0,55 |          -0,27 |        -1,46 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
|                                 |  30.6.2009 |      30.6.2008 |   31.12.2008 |

| Omavaraisuusaste                |     97,1 % |         96,8 % |       97,7 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma per osake, euroa     |       9,07 |           9,97 |         8,77 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Substanssi per osake, euroa     |       9,07 |           9,97 |         8,77 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Substanssi, milj. euroa         |      138,9 |          152,8 |        134,3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| B-osakkeen pörssikurssi, euroa  |       6,59 |           6,85 |         5,65 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeiden lukumäärä            | 15 316 560 |     15 316 560 |   15 316 560 |
--------------------------------------------------------------------------------

KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA, IFRS                                             
--------------------------------------------------------------------------------
| 1 000 euroa          |    1.4.- |    1.4.- |    1.1.- |    1.1.- |     1.1.- |

|                      |     30.6 |     30.6 |     30.6 |     30.6 |     31.12 |

|                      |     2009 |     2008 |     2009 |     2008 |      2008 |

| Arvopaperitoiminnan  |          |          |          |          |           |
| voitot ja tappiot    |   12 059 |   -4 261 |   11 566 |   -8 165 |   -31 964 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstökulut      |     -371 |     -198 |     -586 |     -421 |      -880 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot ja           |          |          |          |          |           |
| arvonalentumiset     |       -2 |       -2 |       -4 |       -6 |       -69 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut kulut  -147 |     -204 |     -337 |     -403 |      -840 |
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVOITTO/-TAPPIO  |   11 539 |   -4 665 |   10 639 |   -8 995 |   -33 753 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkuus-      |          |          |          |          |           |
| yhtiöiden tuloksesta |     -122 |       22 |     -159 |       45 |       -45 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitustuotot ja -kulut     24 |      138 |      -10 |      -89 |       -38 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| TULOS ENNEN VEROJA   |   11 441 |   -4 505 |   10 470 |   -9 039 |   -33 836 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverot*           |   -2 719 |    1 469 |   -2 113 |    4 959 |    11 418 |
--------------------------------------------------------------------------------
| TILIKAUDEN TULOS     |    8 722 |   -3 036 |    8 357 |   -4 080 |   -22 418 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut laajan tuloksen erät verojen jälkeen: |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevien rahoitusvarojen         |                     |           |
| arvonmuutos          |        - |        - |        - |        - |       -83 |
--------------------------------------------------------------------------------
| TILIKAUDEN LAAJA TULOS    8 722 |   -3 036 |    8 357 |   -4 080 |   -22 501 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| * Perustuu katsauskauden tulokseen         |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos/osake, euro    |     0,57 |    -0,20 |     0,55 |    -0,27 |     -1,46 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeiden lukumäärä, antioikaistu 15 316 560         |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNIN TASE, IFRS              |             |             |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| 1 000 euroa                       |   30.6.2009 |   30.6.2008 |   31.12.2008 |
--------------------------------------------------------------------------------
| VARAT                             |             |             |              |

| PITKÄAIKAISET VARAT               |             |             |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineelliset hyödykkeet            |          16 |          26 |           21 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennallinen verosaaminen**     |       8 063 |       4 056 |        9 018 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitukset osakkuusyhtiöihin     |       3 603 |       1 238 |        3 506 |
--------------------------------------------------------------------------------
| PITKÄAIKAISET VARAT YHTEENSÄ      |      11 682 |       5 320 |       12 545 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| LYHYTAIKAISET VARAT               |             |             |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kaupankäyntisalkku                |      37 970 |      47 358 |       48 798 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut käypään arvoon tulosvaikutteisesti         |             |              |
| kirjattavat rahoitusvarat         |      37 230 |      41 830 |       30 870 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevat rahoitusvarat   |       1 660 |       1 800 |        1 660 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saamiset**                        |         522 |         488 |        2 472 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat                         |      54 004 |      61 084 |       41 110 |
--------------------------------------------------------------------------------
| LYHYTAIKAISET VARAT YHTEENSÄ      |     131 386 |     152 560 |      124 910 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| VARAT YHTEENSÄ                    |     143 068 |     157 880 |      137 455 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA JA VELAT               |             |             |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA                        |             |             |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoma                       |      53 608 |      53 608 |       53 608 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ylikurssirahasto                  |       6 896 |       6 896 |        6 896 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyvän arvon rahasto              |           - |          83 |            - |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertyneet voittovarat edellisiltä |             |             |              |
| tilikausilta                      |      69 996 |      96 244 |       96 244 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden tulos                  |       8 357 |      -4 080 |      -22 418 |
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ               |     138 857 |     152 751 |      134 330 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Laskennallinen verovelka          |       3 777 |       4 077 |        2 628 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikainen vieras pääoma       |         434 |       1 052 |          497 |
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ      |     143 068 |     157 880 |      137 455 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| ** Osavuosikatsauksessa 1.1.-30.6.2008 laskennallinen verosaaminen on        |
| esitetty tase-erässä 'Saamiset'. Vertailutietojen 2008 esitystapaa on tässä  |
| osavuosikatsauksessa muutettu siten, että laskennallinen verosaaminen        |
| 30.6.2008 on siirretty saamisista pitkäaikaisiin varoihin.                   |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA,    |          |          |          |           |
| IFRS                            |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| 1 000 euroa          |    1.4.- |    1.4.- |    1.1.- |    1.1.- |     1.1.- |
--------------------------------------------------------------------------------
|                      |     30.6 |     30.6 |     30.6 |     30.6 |     31.12 |
--------------------------------------------------------------------------------
|                      |     2009 |     2008 |     2009 |     2008 |      2008 |
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKETOIMINNAN       |          |          |          |          |           |
| RAHAVIRTA            |          |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tulos ennen veroja   |   11 441 |   -4 505 |   10 470 |   -9 039 |   -33 791 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oikaisut:            |          |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoimet, joihin  |          |          |          |          |           |
| ei liity             |          |          |          |          |           |
| maksutapahtumia      |   -2 714 |    1 532 |   -4 255 |    4 614 |    10 327 |
--------------------------------------------------------------------------------
|                      |    8 727 |   -2 973 |    6 215 |   -4 425 |   -23 464 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyttöpääoman muutos |          |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kaupankäyntisalkun   |          |          |          |          |           |
| ja muiden            |          |          |          |          |           |
| sijoitusten muutos   |   -3 264 |   11 394 |    8 887 |   17 387 |    21 279 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saamisten muutos     |    1 050 |    2 901 |    1 950 |      -50 |    -2 035 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muutos lyhytaikaisessa          |          |          |          |           |
| vieraassa pääomassa  |     -857 |   -3 321 |      -64 |   -2 238 |    -2 793 |
--------------------------------------------------------------------------------
|                      |   -3 071 |   10 974 |   10 773 |   15 099 |    16 451 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Saadut ja maksetut verot    -36 |     -257 |       -9 |     -584 |      -536 |
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA  5 620 |    7 744 |   16 979 |   10 090 |    -7 549 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| INVESTOINTIEN RAHAVIRTA         |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostetut              |          |          |          |          |           |
| osakkuusyhtiöt       |     -256 |      -90 |     -256 |      -90 |    -2 425 |
--------------------------------------------------------------------------------
| INVESTOINTIEN RAHAVIRTA    -256 |      -90 |     -256 |      -90 |    -2 425 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| RAHOITUKSEN RAHAVIRTA|          |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut osingot     |        - |        - |   -3 829 |   -7 658 |    -7 658 |
--------------------------------------------------------------------------------
| RAHOITUKSEN RAHAVIRTA|        - |        - |   -3 829 |   -7 658 |    -7 658 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| KAUDEN RAHAVIRTA     |    5 364 |    7 654 |   12 894 |    2 342 |   -17 632 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Likvidit varat       |   48 640 |   53 430 |   41 110 |   58 742 |    58 742 |
| kauden alussa        |          |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Likvidit varat       |   54 004 |   61 084 |   54 004 |   61 084 |    41 110 |
| kauden lopussa       |          |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Likvidien varojen    |    5 364 |    7 654 |   12 894 |    2 342 |   -17 632 |
| lisäys/vähennys      |          |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------

KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSET                                                
--------------------------------------------------------------------------------
|                | Osake- |   Yli- |  Käyvän | Kertyneet |    Tili- | Yhteensä |
--------------------------------------------------------------------------------
|                | pääoma |kurssi- |   arvon |   voitto- |   kauden |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| 1 000 euroa    |        |rahasto | rahasto |     varat |    tulos |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Avaava tase    | 53 608 |  6 896 |      83 |    94 390 |    9 513 |  164 490 |
| 1.1.2008       |        |        |         |           |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Siirrot        |        |        |         |     9 513 |   -9 513 |        0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut laajan tuloksen    |        |         |           |          |        0 |
| erät                    |        |         |           |          |          |

| Osingot        |        |        |         |    -7 659 |          |   -7 659 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden     |        |        |         |           |   -4 080 |   -4 080 |
| tulos          |        |        |         |           |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Päättävä tase  |        |        |         |           |          |          |

| 30.6.2008      | 53 608 |  6 896 |      83 |    96 244 |   -4 080 |  152 751 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Avaava tase    | 53 608 |  6 896 |       0 |    96 244 |  -22 418 |  134 330 |
| 1.1.2009       |        |        |         |           |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Siirrot        |        |        |         |   -22 418 |   22 418 |        0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut laajan tuloksen    |        |         |           |          |        0 |
| erät                    |        |         |           |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingot        |        |        |         |    -3 830 |          |   -3 830 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden     |        |        |         |           |    8 357 |    8 357 |
| tulos          |        |        |         |           |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| Päättävä tase  |        |        |         |           |          |          |
--------------------------------------------------------------------------------
| 30.6.2009      | 53 608 |  6 896 |       0 |    69 996 |    8 357 |  138 857 |
--------------------------------------------------------------------------------

LAAJAN TULOKSEN VEROVAIKUTUKSET                                                 
--------------------------------------------------------------------------------
|                                   |   30.6.2009 |   30.6.2008 |   31.12.2008 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevien rahoitusvarojen arvonmuutos  |             |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Summa ennen veroja                |           - |           - |         -112 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Verokulu/ -hyöty                  |           - |           - |           29 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Summa verojen jälkeen             |           - |           - |          -83 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| VASTUUSITOUMUKSET                 |             |             |              |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                   |   30.6.2009 |   30.6.2008 |   31.12.2008 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pantit, milj. euroa               |             |             |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pantattu arvo-osuutili            |             |             |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeet markkinahintaan          |         8,9 |           - |          7,2 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| JOHDANNAISSOPIMUKSET              |             |             |              |
--------------------------------------------------------------------------------
|                                   |   30.6.2009 |   30.6.2008 |   31.12.2008 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakejohdannaiset, 1 000 euroa    |             |             |              |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Myydyt myyntioptiot, avoimet      |             |             |              |
| positiot                          |             |             |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kohde-etuuden arvo                |         210 |           - |            - |
--------------------------------------------------------------------------------
| Markkina-arvo                     |          25 |           - |            - |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Indeksijohdannaiset, 1 000 euroa  |             |             |              |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Myydyt futuurit, avoimet positiot |             |             |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kohde-etuuden arvo                |      19 184 |      32 279 |       11 025 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Markkina-arvo                     |        -410 |       1 481 |         -212 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| LÄHIPIIRITAPAHTUMAT  |          |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Norvestialla on lähipiiritapahtumia Kaupthing Bank -konserniin kuuluvien     |
| yhtiöiden kanssa. Alla olevan taulukon luvut on esitetty koko Kaupthing Bank |
| -konsernin osalta. lähipiiriin kuuluu Kaupthing Bank hf. (emoyhtiö),         |
| Kaupthing Bank Oyj:n, Kaupthing Bank hf., Suomen sivuliikkeen ja Fron        |
| Insurance Ltd:n kanssa.                                                      |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
|                      |    1.4.- |    1.4.- |    1.1.- |    1.1.- |     1.1.- |
--------------------------------------------------------------------------------
|                      |     30.6 |     30.6 |     30.6 |     30.6 |     31.12 |
--------------------------------------------------------------------------------
|                      |     2009 |     2008 |     2009 |     2008 |      2008 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloslaskelma        |          |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kaupthing Bank hf.              |          |          |          |           |
| tytäryhtiöineen                 |          |          |          |           |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hankinnat            |        - |      -17 |        - |      -56 |       -51 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korkotuotot          |        - |       34 |        - |       47 |        72 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| Tase                              |   30.6.2009 |   30.6.2008 |   31.12.2008 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kaupthing Bank hf.                |             |             |              |
| tytäryhtiöineen                   |             |             |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| VARAT                             |             |             |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat                         |           - |       4 019 |            - |
--------------------------------------------------------------------------------
| Siirtosaamiset                    |           - |          22 |            - |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| VELAT                             |             |             |              |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostovelat, hankinnat              |           - |          29 |            - |
--------------------------------------------------------------------------------

SIJOITUKSET 30. KESÄKUUTA 2009                                                  
--------------------------------------------------------------------------------
|                           |Lukumäärä  | Hankinta-  |  Markkina- |     Osuus  |
--------------------------------------------------------------------------------
|                           |osakkeita/ |       arvo |       arvo |  markkina- |
--------------------------------------------------------------------------------
|                           |  osuuksia |      1 000 |      1 000 |    arvosta |
|                           |           |      euroa |      euroa |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| NORVESTIA OYJ             |           |            |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| PÖRSSINOTEERATUT YHTIÖT   |           |            |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ahlstrom Oyj              |    58 000 |      1 193 |        367 |      0,5 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Amer Sports Corporation   |    57 457 |        665 |        454 |      0,6 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Atria Yhtymä Oyj          |   115 705 |      1 750 |      1 163 |      1,6 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Cargotec Oyj              |    25 500 |        613 |        312 |      0,4 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Comptel Oyj               |   133 000 |        221 |         90 |      0,1 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Cramo Oyj                 |    16 500 |        150 |        118 |      0,2 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Elisa Oyj                 |   132 065 |      1 861 |      1 549 |      2,2 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Finnair Oyj               |   227 387 |      1 538 |        855 |      1,2 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Fortum Oyj                |    55 417 |        750 |        899 |      1,3 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| HKScan Oyj sarja A        |    66 000 |        466 |        581 |      0,8 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Huhtamäki Oyj             |   199 579 |      1 596 |      1 467 |      2,1 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kemira Oyj                |   244 876 |      2 000 |      1 665 |      2,3 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kesko Oyj sarja B         |    37 136 |        707 |        700 |      1,0 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kone Oyj sarja B          |    10 000 |        166 |        218 |      0,3 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Konecranes Oyj            |    63 683 |      1 051 |      1 067 |      1,5 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lännen Tehtaat Oyj        |    74 294 |        914 |        906 |      1,3 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Metso Oyj                 |   103 413 |        893 |      1 375 |      1,9 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| M-Real Oyj sarja B        |   290 000 |        420 |        154 |      0,2 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Neste Oil Oyj             |   167 784 |      2 117 |      1 661 |      2,3 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Nokia Oyj                 |   146 745 |      1 452 |      1 532 |      2,1 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Nokian Renkaat Oyj        |    61 000 |        571 |        817 |      1,1 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Okmetic Oyj               |    38 200 |         89 |        103 |      0,1 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oriola-KD Oyj sarja A     |    18 600 |         22 |         52 |      0,1 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oriola-KD Oyj sarja B     |    91 100 |        157 |        251 |      0,4 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Orion Oyj sarja A         |    18 600 |        153 |        208 |      0,3 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Orion Oyj sarja B         |   134 445 |      1 822 |      1 502 |      2,1 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Outokumpu Oyj             |    73 356 |        810 |        902 |      1,3 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pohjola Pankki Oyj sarja A|   206 717 |      1 341 |      1 178 |      1,6 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Raisio Oyj sarja V        |   458 400 |        854 |        894 |      1,3 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ramirent Oyj              |   160 897 |      1 038 |        703 |      1,0 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rautaruukki Oyj sarja K   |    54 941 |        806 |        783 |      1,1 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sampo Oyj sarja A         |    84 001 |      1 025 |      1 130 |      1,6 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sanoma Oyj                |    59 730 |      1 194 |        660 |      0,9 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sponda Oyj                |   320 998 |        750 |        652 |      0,9 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Stockmann Oyj sarja B     |    30 092 |        353 |        455 |      0,6 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Stora Enso Oyj sarja R    |   264 533 |      1 844 |        995 |      1,4 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| UPM-Kymmene Oyj           |   238 040 |      2 176 |      1 478 |      2,1 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Uponor Oyj                |    75 826 |      1 104 |        638 |      0,9 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Wärtsilä Oyj Abp          |    10 000 |        202 |        229 |      0,3 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| YIT Oyj                   |   104 385 |        582 |        772 |      1,1 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| 3Com Corporation          |    42 000 |        114 |        141 |      0,2 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| AstraZeneca plc           |     6 600 |        254 |        207 |      0,3 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| BP plc                    |    28 100 |        234 |        158 |      0,2 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Deutsche Telekom AG       |    19 750 |        227 |        165 |      0,2 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| ETFS Leverage Crude Oil   |   116 000 |        329 |        468 |      0,7 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| France Telekom S.A.       |    12 500 |        206 |        202 |      0,3 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Nordea Bank AB FDR        |   283 331 |        849 |      1 573 |      2,2 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Powershares QQQ           |    29 100 |      1 123 |        749 |      1,0 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rexel S.A.                |     2 354 |         39 |         14 |      0,0 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| S&P Depos Recpts SK       |     4 000 |        366 |        260 |      0,4 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sanofi-aventis            |     3 800 |        242 |        159 |      0,3 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| StatoilHydro ASA          |     8 000 |        200 |        112 |      0,2 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| TeliaSonera AB            |   560 000 |      2 783 |      2 078 |      2,9 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valeo S.A.                |     9 420 |        260 |        124 |      0,2 % |
--------------------------------------------------------------------------------
|                           |           |     44 642 |     37 945 |     53,2 % |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| JOHDANNAISSOPIMUKSET      |           |            |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| UPM-Kymmene               |           |            |            |            |
| myyntioptioita (asetettu) |     1 000 |          0 |         25 |      0,0 % |
--------------------------------------------------------------------------------
|                           |           |          0 |         25 |      0,0 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| RAHASTOT                  |           |            |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Avenir B                  |     1 593 |      1 578 |      2 671 |      3,7 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Arvo Finland Value K      |   741 356 |      1 000 |        701 |      1,0 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Brummer & Partners Nektar |    22 400 |      3 921 |      4 621 |      6,5 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Brummer & Partners Zenit  |       946 |         50 |      3 876 |      5,4 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Didner & Gerge Aktiefond  |    25 643 |      1 759 |      1 695 |      2,4 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| eQ High yield bond 2 K    |    14 158 |      2 105 |      1 847 |      2,6 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| eQ Eurobond 2 K           |    21 840 |      3 000 |      3 085 |      4,3 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Futuris                   |    21 079 |      2 858 |      7 771 |     10,9 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| OP-Eurooppa Arvo A        |     7 607 |      1 735 |      1 064 |      1,5 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| OP-Suomi Arvo A           |    10 107 |        684 |      1 095 |      1,5 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| RAM One                   |    23 233 |      1 878 |      2 122 |      3,0 % |
--------------------------------------------------------------------------------
|                           |           |     20 568 |     30 548 |     42,8 % |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| JOUKKOVELKAKIRJALAINAT    | Nimellisarvo           |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| M-Real Serla, erääntyy    |           |            |            |            |
| 15.12.2010                |     2 000 |      1 673 |      1 230 |      1,7 % |
--------------------------------------------------------------------------------
|                           |           |      1 673 |      1 230 |      1,7 % |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| NORVESTIA OYJ YHTEENSÄ    |           |     66 883 |     69 748 |     97,7 % |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| NORVENTURES OY            |           |            |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| NOTEERAAMATTOMAT YHTIÖT   |           |            |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
| Polystar Instruments AB   |   266 000 |      1 717 |      1 660 |      2,3 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| NORVENTURES OY YHTEENSÄ   |           |      1 717 |      1 660 |      2,3 % |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| NORVESTIA-KONSERNI        |           |     68 600 |     71 408 |    100,0 % |
| YHTEENSÄ                  |           |            |            |            |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------

Osavuosikatsaus ei ole yhtiön tilintarkastajan tarkastama.                      

Helsinki 22.7.2009                                                              

NORVESTIA OYJ                                                                   
Hallitus                                                                        

psta Juha Kasanen                                                               
toimitusjohtaja                                                                 

JAKELU                                                                          
Nasdaq OMX Helsinki Oy                                                          
Keskeiset tiedotusvälineet                                                      
www.norvestia.fi