|
|||
2009-10-15 15:45:19 CEST 2009-10-15 15:46:22 CEST REGULATED INFORMATION Aspo - PörssitiedoteASPON ESL SHIPPING PERUU LAIVATILAUKSENASPO Oyj PÖRSSITIEDOTE 15.10.2009 klo 16.45 Aspo-konserniin kuuluva ESL Shipping Oy on päättänyt purkaa toisen intialaisen telakan kanssa tehdyistä laivanrakennussopimuksista. Ensimmäinen rakenteilla oleva laiva on myöhässä ja sen ennakoidaan valmistuvan keväällä 2010. Alus on vuokrattu ESL Shippingin käyttöön leasing-sopimuksella. Myös toinen tilatuista aluksista on merkittävästi myöhässä ja sen vuoksi ESL Shipping on päättänyt käyttää rakennussopimuksen mukaista purkuoikeuttaan. Laivan peruminen tulee aiheuttamaan yhtiön taseeseen kirjattujen käyttöomaisuuserien ja tulevien suunniteltujen maksuerien valuuttasuojausten purkamisen. Näistä toimenpiteistä johtuen yhtiö tulee kirjaamaan valuuttakurssitappioita. ESL Shipping tulee saamaan ennakkomaksujen palauttamisesta noin 9 miljoonan euron positiivisen kassavirran sekä korkotuottoja. ESL Shipping arvioi, että kokonaisvaikutus ensimmäisen laivan myöhästymiseen liittyvistä korvauksista sekä toisen laivan tilauksen purusta ei ole yhtiön tulokselle merkittävä. Vaikutusten ennakoidaan ajoittuvan loppuvuoteen 2009 sekä alkuvuoteen 2010."Alukset tilattiin vuonna 2006 ja laivojen uudisrakennusmarkkinat ovat sen jälkeen muuttuneet merkittävästi. Nyt on otollinen hetki tarkastella vaihtoehtoja ja vahvistaa ESL Shippingin laivaston kuljetuskapasiteettia ja kilpailukykyä", sanoo Aspo Oyj:n toimitusjohtaja Aki Ojanen". ESL Shipping on Itämeren alueella kuivia irtolasteja kuljettava varustamo. Sen pääasiakkaita ovat energia-, teräs- ja kemianteollisuus. ESL Shippingin laivastoon kuuluu yhteensä 16 yksikköä. ASPO Oyj Aki Ojanen toimitusjohtaja Lisätiedot: tj Aki Ojanen, Aspo Oyj, (09) 521 4010, 0400 106 592 aki.ojanen@aspo.fi tj Markus Karjalainen, ESL Shipping Oy, 0400 888 020 markus.karjalainen@eslshipping.com JAKELU: NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.aspo.fi Aspo on monialayhtiö, joka omistaa ja kehittää liiketoimintoja Itämeren alueella keskittyen vaativiin B-to-B -asiakkaisiin. Vahvojen yritysbrändiemme, ESL Shipping, Leipurin, Telko ja Kaukomarkkinat, tavoitteena on olla toimialojensa markkinajohtajia. Ne vastaavat omasta toiminnastaan, asiakassuhteistaan ja niiden kehittämisestä. Kokonaisuutena ne tuottavat Aspon liikearvon. Aspon konsernirakennetta ja liiketoimintoja kehitetään pitkäjänteisesti ilman ennalta määriteltyä aikataulua. |
|||
|