|
|||
2014-12-30 14:00:00 CET 2014-12-30 14:00:06 CET REGULATED INFORMATION SRV Yhtiöt Oyj - PörssitiedoteSRV Yhtiöt Oyj muuttaa osakkuusyhtiö- ja yhteisyritysmuotoisten sijoitusten taloudellista raportointiaEspoo, Suomi, 2014-12-30 14:00 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- SRV YHTIÖT OYJ PÖRSSITIEDOTE 30.12.2014, KLO 15.00 SRV Yhtiöt Oyj muuttaa osakkuusyhtiö- ja yhteisyritysmuotoisten sijoitusten taloudellista raportointia SRV Yhtiöt Oyj muuttaa osakkuusyhtiö- ja yhteisyritysmuotoisten sijoitusten esittämistapaa konsernitaseessa. Yhtiö esittää jatkossa pääomaosuusmenetelmällä yhdisteltävät sijoitukset omana eränään pitkäaikaisissa varoissa. Aikaisemmin nämä on esitetty joko vaihto-omaisuutena tai pitkäaikaisina muina rahoitusvaroina riippuen sijoituksen luonteesta. Osuudet osakkuus- ja yhteisyrityksissä olivat 67,8 miljoonaa euroa 31.12.2013 ja 31,5 miljoonaa euroa 31.12.2012. Luokittelun muutoksella ei ole vaikutusta yhtiön tulokseen, taseen loppusummaan tai yhtiön tilinpäätöksessä esittämiin tunnuslukuihin. Luokittelumuutos aiheuttaa rahavirtalaskelmassa muutoksen vain liiketoiminnan nettorahavirran ja investointien nettorahavirran välillä. Yhtiö on selvittänyt näiden sijoitusten esittämistapaa neljännen kvartaalin aikana johtuen muuttuneista IFRS-standardeista. Yhtiön näkemyksen mukaan esittämistavan muutos selventää sen taserakennetta siten, että sellaiset hankkeet, joissa sillä on huomattava vaikutusvalta mutta ei määräysvaltaa, esitetään IFRS-standardien mukaisesti osakkuusyrityksinä pitkäaikaisissa varoissa. SRV Yhtiöt Oyj sijoittaa kansainvälisiin rakennushankkeisiin yhdessä muiden sijoittajien kanssa hyödyntäen osakkuus- tai yhteisyrityksiä. Rakenteiden tavoitteena on varmistaa pääomien riittävyys eri hankkeille sekä yksittäisten hankkeiden painoarvon pienentäminen riskinäkökulmasta SRV konsernin taseessa. Tällä tiedotteella SRV Yhtiöt Oyj julkaisee oikaistut vertailuluvut vuodelta 2013. Tiedot ovat tilintarkastamattomia. SRV YHTIÖT OYJ:N TALOUDELLISEN RAPORTOINNIN VERTAILULUVUT VUODELTA 2013 Konsernin tase (milj. euroa) 31.12.2013 31.12.2012 -------------------------------------------------------------------------------- VARAT Pitkäaikaiset varat Aineelliset hyödykkeet 12,6 13,7 Liikearvot 1,7 1,7 Muut aineettomat hyödykkeet 0,8 0,6 Osuudet osakkuus- ja yhteisyrityksissä 67,8 31,5 Muut rahoitusvarat 10,8 10,9 Saamiset 5,1 1,4 Lainasaamiset osakkuus-/yhteisyrityksiltä 23,8 11,9 Laskennalliset verosaamiset 7,5 8,1 Pitkäaikaiset varat yhteensä 130,1 80,0 Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus 365,0 399,7 Myyntisaamiset ja muut saamiset 75,0 127,1 Lainasaamiset osakkuus-/yhteisyrityksiltä 1,1 31,6 Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat 1,8 4,0 verosaamiset Rahavarat 90,0 33,1 Lyhytaikaiset varat yhteensä 532,9 595,4 VARAT YHTEENSÄ 663,0 675,4 OMA PÄÄOMA JA VELAT Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma 3,1 3,1 Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 92,2 92,2 Muuntoerot 0,0 0,0 Muut rahastot 0,0 0,0 Kertyneet voittovarat 81,7 68,9 Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma 177,0 164,2 yhteensä Määräysvallattomien omistajien osuus 0,6 3,5 Oman pääoman ehtoinen laina 44,6 44,6 Oma pääoma yhteensä 222,2 212,3 Pitkäaikaiset velat Laskennalliset verovelat 2,7 4,1 Varaukset 4,0 6,3 Korolliset velat 179,1 118,5 Muut velat 1,4 0,0 Pitkäaikaiset velat yhteensä 187,1 129,0 Lyhytaikaiset velat Ostovelat ja muut velat 118,9 147,6 Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat 2,3 0,3 verovelat Varaukset 5,7 3,7 Korolliset velat 126,7 182,5 Lyhytaikaiset velat yhteensä 253,6 334,1 Velat yhteensä 440,8 463,1 OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 663,0 675,4 Konsernin tase (milj. euroa) 30.9.2014 30.6.2014 31.3.2014 -------------------------------------------------------------------------------- VARAT Pitkäaikaiset varat Aineelliset hyödykkeet 11,9 12,1 12,0 Liikearvot 1,7 1,7 1,7 Muut aineettomat hyödykkeet 0,8 0,7 0,7 Osuudet osakkuus- ja yhteisyrityksissä 84,5 81,5 71,7 Muut rahoitusvarat 10,2 10,8 10,8 Saamiset 4,5 4,5 6,1 Lainasaamiset osakkuus-/yhteisyrityksiltä 28,1 23,0 23,8 Laskennalliset verosaamiset 7,5 7,6 7,3 Pitkäaikaiset varat yhteensä 149,1 142,1 134,2 Lyhytaikaiset varat Vaihto-omaisuus 323,4 385,0 367,9 Myyntisaamiset ja muut saamiset 146,6 90,4 88,8 Lainasaamiset osakkuus-/yhteisyrityksiltä 1,1 1,1 1,1 Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat 2,0 1,6 3,6 verosaamiset Rahavarat 21,4 16,8 23,6 Lyhytaikaiset varat yhteensä 494,6 494,8 485,1 VARAT YHTEENSÄ 643,7 636,9 619,3 OMA PÄÄOMA JA VELAT Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma Osakepääoma 3,1 3,1 3,1 Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 92,3 92,3 92,2 Muuntoerot -0,7 -0,3 -0,8 Muut rahastot 0,0 0,0 0,0 Kertyneet voittovarat 88,5 82,5 78,8 Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma 183,1 177,5 173,3 yhteensä Määräysvallattomien omistajien osuus 0,8 0,8 0,8 Oman pääoman ehtoinen laina 44,6 44,6 44,6 Oma pääoma yhteensä 228,5 222,9 218,8 Pitkäaikaiset velat Laskennalliset verovelat 1,5 2,7 2,7 Varaukset 5,5 5,8 6,6 Korolliset velat 140,0 148,4 151,6 Muut velat 0,0 0,0 1,5 Pitkäaikaiset velat yhteensä 147,0 156,9 162,5 Lyhytaikaiset velat Ostovelat ja muut velat 124,8 130,4 134,2 Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat 3,5 2,3 3,2 verovelat Varaukset 3,3 3,3 3,3 Korolliset velat 136,6 121,0 97,3 Lyhytaikaiset velat yhteensä 268,2 257,1 238,0 Velat yhteensä 415,2 414,0 400,5 OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 643,7 636,9 619,3 Konsernin muuttunut rahavirta 30.9.2014 30.6.2014 31.3.2014 31.12.2013 (milj. euroa) -------------------------------------------------------------------------------- -------------------------------------------------------------------------------- Liiketoiminnan nettorahavirta -17,0 -17,5 -5,1 97,6 Investointien nettorahavirta -18,2 -15,0 -4,4 -44,7 SRV Yhtiöt Oyj Taneli Hassinen Viestintäjohtaja Puh. 040 504 3321 taneli.hassinen@srv.fi Lisätietoja: Ilkka Pitkänen, CFO, puh. 040 667 0906, ilkka.pitkanen@srv.fi www.srv.fi |
|||
|