2014-04-30 08:26:18 CEST

2014-04-30 08:27:20 CEST

REGULATED INFORMATION

Finnish English
Ixonos - Pörssitiedote

IXONOS OYJ:N HALLITUS ON PÄÄTTÄNYT ENINTÄÄN NOIN 1,82 MILJOONAN EURON SUUNNATUISTA OSAKEANNEISTA

Helsinki, Suomi, 2014-04-30 08:26 CEST (GLOBE NEWSWIRE) -- Ixonos Oyj         
Pörssitiedote          30.4.2014 klo 9:30 

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan,
Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. 

IXONOS OYJ:N HALLITUS ON PÄÄTTÄNYT ENINTÄÄN NOIN 1,82 MILJOONAN EURON
SUUNNATUISTA OSAKEANNEISTA 

Ixonos Oyj:n ("Ixonos" tai "Yhtiö") hallitus on päättänyt laskea liikkeelle
varsinaisen yhtiökokouksen 2.4.2014 antaman valtuutuksen nojalla yhteensä
enintään 15 200 000 uutta osaketta (”Osakkeet”) osakkeenomistajien
merkintäetuoikeudesta poiketen suunnatuissa osakeanneissa (yhdessä ”Osakeannit”
ja erikseen ”Osakeanti”) Holdix Oy:n, InfoSec Global (Schweiz) AG:n sekä Turret
Oy Ab:n merkittäväksi. Holdix Oy:lle ja InfoSec Global (Schweiz) AG:lle on
kummallekin erikseen tarjottu merkittäväksi enintään 4 166 667 Osaketta ja
Turret Oy Ab:n merkittäväksi on tarjottu enintään 6 866 666 Osaketta.
Osakkeiden merkintähinta Osakeanneissa on 0,12 euroa Osakkeelta. Merkintähinta
on määritelty kaupankäyntimäärillä painotetuksi keskikurssiksi
1.1.2014-28.4.2014 väliseltä ajalta pyöristettynä lähimpään ylempään senttiin. 
Osakeanneista saatavat varat käytetään konsernin vakavaraisuuden
ylläpitämiseksi ja kasvattamiseksi, joten Osakeanneille ja osakkeenomistajien
etuoikeudesta poikkeamiselle on olemassa osakeyhtiölain mukainen painava
taloudellinen syy. 

Turret Oy Ab:n merkittäväksi suunnattu Osakeanti on kuitenkin ehdollinen sille,
ettei Turret Oy Ab:n omistus- ja ääniosuus Yhtiöstä saa missään vaiheessa
merkintöjen johdosta ylittää 29,95 prosenttia laskettuna kaikista Yhtiön
osakkeista ja äänistä, ottaen myös huomioon Holdix Oy:lle ja InfoSec Global
(Schweiz) AG:lle suunnatuissa Osakeanneissa merkityt ja kaupparekisteriin
rekisteröidyt Osakkeet. 

Osakeanneissa liikkeeseen lasketut Osakkeet vastaavat yhteensä noin 16,68
prosenttia kaikista Yhtiön osakkeista ja äänistä ennen Osakeanteja sekä
yhteensä noin 14,30 prosenttia kaikista Yhtiön osakkeista ja äänistä
Osakeantien jälkeen edellyttäen, että Osakeannit merkitään täysimääräisesti. 

Osakeantien ehdot ovat tämän pörssitiedotteen liitteenä.

Helsingissä, 30. huhtikuuta 2014

IXONOS OYJ

Hallitus

Lisätietoja

Esa Harju, toimitusjohtaja, puh. +358 40 844 3367, esa.harju@ixonos.com

Teppo Talvinko, talousjohtaja, puh. +358 40 7153 660, teppo.talvinko@ixonos.com

Jakelu

NASDAQ OMX Helsinki Oy

www.ixonos.com

HUOMAUTUS

Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai
levitettäväksi suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa, Kanadassa,
Australiassa, Hongkongissa, Etelä-Afrikassa tai Japanissa. Nämä kirjalliset
materiaalit eivät ole tarjous arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä
arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole
rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen
nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei
rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Mitään osaa arvopapereita
koskevasta annista ei rekisteröidä Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita tarjota
yleisölle Yhdysvalloissa. 

Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, käyttämiselle ja/tai myymiselle on
asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä
valtioissa. Yhtiö ei ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan. 

Tätä tiedotetta ei tule tulkita tarjoukseksi myydä tai tarjouspyynnöksi ostaa
tässä mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä alueilla, joilla
kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista
ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan
poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän
saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä arvopapereita koskevaa tarjousta tai
hankkia arvopapereita, joihin tämä dokumentti viittaa, elleivät he tee sitä
Yhtiön julkaisemaan tai levittämään soveltuvaan esitteeseen sisältyviin
tietoihin perustuen. 

Yhtiö ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle missään
muussa Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa kuin Suomessa. Lukuun ottamatta
Suomea, missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joka on pannut täytäntöön
Esitedirektiivin (kukin "Relevantti jäsenvaltio"), ei ole tehty eikä tulla
tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten,
että se edellyttäisi esitteen julkistamista Relevantissa jäsenvaltiossa. Tämän
seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Relevanteissa jäsenvaltioissa
ainoastaan (a) Esitedirektiivissä määritellyille kokeneiksi sijoittajiksi
lukeutuville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esitedirektiivin
3(2) artiklan mukaisessa tilanteessa. Tässä kappaleessa ilmaisu "tarjota
arvopapereita yleisölle" tarkoittaa viestimistä millä tahansa tavalla ja
antamalla riittävästi tietoa tarjouksen ehdoista ja tarjottavista
arvopapereista, jotta sijoittaja pystyy päättämään arvopapereiden
käyttämisestä, ostamisesta tai merkitsemisestä, kuten ilmaisu voi vaihdella
jäsenvaltiossa tehtyjen täytäntöönpanotoimenpiteiden seurauksena. Ilmaisu"Esitedirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2003/71/EY (muutoksineen, mukaan
lukien 2010 Muutosdirektiivi, siltä osin kuin se on pantu täytäntöön
Relevantissa jäsenvaltiossa), ja se sisältää kaikki relevantit
täytäntöönpanotoimenpiteet Relevantissa jäsenvaltiossa, ja ilmaisu "2010
Muutosdirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2010/73/EU. 

Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat
Ison-Britannian ulkopuolella tai (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista
kokemusta sijoittamisesta Ison-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja
markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden
2005 määräyksen ("Määräys") 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla ja (iii)
Määräyksen 49(2) mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille (high
net worth entities) taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan
laillisesti tiedottaa (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, "relevantit
henkilöt"). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan
relevanttien henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan relevanttien
henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole relevantti henkilö, ei tule toimia
tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön. 

Suunnatut osakeannit ja osakeantien ehdot, 29.4.2014

Yhtiön hallitus päätti laskea liikkeelle varsinaisen yhtiökokouksen 2.4.2014
antaman valtuutuksen nojalla yhteensä enintään 15 200 000 uutta osaketta
(”Osakkeet”) osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen suunnatuissa
osakeanneissa (yhdessä ”Osakeannit” ja erikseen ”Osakeanti”) jäljempänä
kohdissa 1.-3. esitettyjen ehtojen mukaisesti. Osakeanneista saatavat varat
käytetään konsernin vakavaraisuuden ylläpitämiseksi ja kasvattamiseksi, joten
Osakeanneille ja osakkeenomistajien etuoikeudesta poikkeamiselle on olemassa
osakeyhtiölain mukainen painava taloudellinen syy. 

Osakeanneissa liikkeeseen laskettavat Osakkeet vastaavat noin 16,68 prosenttia
kaikista Yhtiön osakkeista ja äänistä ennen Osakeanteja sekä noin 14,30
prosenttia kaikista Yhtiön osakkeista ja äänistä Osakeantien jälkeen
edellyttäen, että Osakeannit merkitään täysimääräisesti. 

1.    Suunnattu osakeanti Holdix Oy:lle

Yhtiön hallitus päätti laskea liikkeelle varsinaisen yhtiökokouksen 2.4.2014
antaman valtuutuksen nojalla yhteensä enintään 4 166 667 uutta osaketta
(”Osakkeet”) osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen suunnatuissa
osakeannissa (”Osakeanti”) jäljempänä tässä kohdassa 1. esitettyjen ehtojen
mukaisesti Holdix Oy:n (jota pidetään ns. kokeneena sijoittajana)
merkittäväksi. Osakeannista saatavat varat käytetään konsernin vakavaraisuuden
ylläpitämiseksi ja kasvattamiseksi, joten Osakeannille ja osakkeenomistajien
etuoikeudesta poikkeamiselle on olemassa osakeyhtiölain mukainen painava
taloudellinen syy. 

Osakeannissa liikkeeseen laskettavat Osakkeet vastaavat noin 4,57 prosenttia
kaikista Yhtiön osakkeista ja äänistä ennen Osakeanteja. 

Merkintäoikeus

Osakkeet tarjotaan Holdix Oy:n merkittäväksi.

Merkintähinta

Osakkeiden merkintähinta Osakeannissa on 0,12 euroa Osakkeelta
(”Merkintähinta”). Osakkeen Merkintähinta kirjataan kokonaisuudessaan
sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Merkintähinta on määritelty
kaupankäyntimäärillä painotetuksi keskikurssiksi 1.1.2014-28.4.2014 väliseltä
ajalta pyöristettynä lähimpään ylempään senttiin. 

Merkintäaika

Osakkeet on merkittävä viimeistään 5.5.2014.

Merkintöjen tekeminen ja maksu

Merkintä tehdään merkintälistaan, jota säilytetään Yhtiön pääkonttorissa,
Hitsaajankatu 24, 00810 Helsinki. Osakeannissa merkittävien Osakkeiden
Merkintähinta on maksettava Yhtiön pankkitilille kokonaisuudessaan ilman
aiheetonta viivytystä hallituksen antamien ohjeiden mukaisesti, kuitenkin
viimeistään 5.5.2014 mennessä. 

Merkintä on sitova, eikä sitä voi muuttaa tai peruuttaa.

Osakkeiden ottaminen kaupankäynnin kohteeksi

Yhtiö julkaisee ilman aiheetonta viivytystä ja arviolta 16.5.2014, mikäli ei
viranomaiskäsittelystä muuta johdu, Osakeantiin liittyvän esitteen (”Esite”),
ja hakee Osakkeet kaupankäynnin kohteeksi Helsingin Pörssissä viipymättä
Esitteen julkaisemisen jälkeen. 

Merkintöjen hyväksyminen

Yhtiön hallitus hyväksyy kaikki merkintäoikeuden perusteella ja näiden
Osakeannin ehtojen mukaisesti tehdyn merkinnän, joka on tehty osakemerkintään
soveltuvien lakien ja säännösten mukaisesti. 

Uusien Osakkeiden kirjaaminen arvo-osuustileille

Osakeannissa merkityt Osakkeet kirjataan merkitsijän arvo-osuustilille, kun
uudet Osakkeet on merkitty kaupparekisteriin, arviolta 13.5.2014, mikäli
viranomaiskäsittelystä ei muuta johdu. 

Osakasoikeudet

Uudet Osakkeet oikeuttavat Yhtiön mahdollisesti jakamaan täyteen osinkoon ja
muuhun varojenjakoon sekä tuottavat muut osakkeenomistajan oikeudet Yhtiössä
siitä lähtien, kun uudet Osakkeet on merkitty kaupparekisteriin ja merkitty
Yhtiön osakasluetteloon. 

Informaatio

Osakeyhtiölain 5 luvun 21 §:ssä tarkoitetut asiakirjat ovat nähtävillä
Merkintäajan alkamisesta lähtien Yhtiön pääkonttorissa osoitteessa
Hitsaajankatu 24, 00810 Helsinki. 

Huomautus sijoittajalle ja sovellettava laki sekä riitaisuuksien ratkaiseminen

Osakkeita ei saa suoraan tai välillisesti tarjota, myydä, myydä edelleen,
siirtää tai toimittaa Australiaan, Japaniin, Kanadaan, Hongkongiin,
Etelä-Afrikkaan, Yhdysvaltoihin tai muuhun maahan, jossa Osakkeiden tarjoaminen
olisi lainvastaista. Osakeantiin liittyviä asiakirjoja ei saa toimittaa
henkilöille edellä mainittuihin maihin. Osakkeiden tai Osakeannin
rekisteröimiseksi tai Osakkeiden yleiseksi tarjoamiseksi missään muualla kuin
Suomessa ei ole ryhdytty minkäänlaisiin toimenpiteisiin. 

Yhtiön osakkeenomistajan tai muun sijoittajan katsotaan hyväksyneen edellä
mainitut rajoitukset Osakeantiin ja Osakkeisiin sovelletaan Suomen lakia.
Osakeantia mahdollisesti koskevat riidat ratkaistaan toimivaltaisessa
tuomioistuimessa Suomessa. 

Muut seikat

Yhtiön hallitus päättää Osakeantiin liittyvistä muista seikoista ja niistä
aiheutuvista käytännön toimenpiteistä. 

2. Suunnattu osakeanti InfoSec Global (Schweiz) AG:lle

Yhtiön hallitus päätti laskea liikkeelle varsinaisen yhtiökokouksen 2.4.2014
antaman valtuutuksen nojalla yhteensä enintään 4 166 667 uutta osaketta
(”Osakkeet”) osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen suunnatuissa
osakeannissa (”Osakeanti”) jäljempänä tässä kohdassa 2. esitettyjen ehtojen
mukaisesti InfoSec Global (Schweiz) AG:n  (jota pidetään ns. kokeneena
sijoittajana) merkittäväksi. Osakeannista saatavat varat käytetään konsernin
vakavaraisuuden ylläpitämiseksi ja kasvattamiseksi, joten Osakeannille ja
osakkeenomistajien etuoikeudesta poikkeamiselle on olemassa osakeyhtiölain
mukainen painava taloudellinen syy. 

Osakeannissa liikkeeseen laskettavat Osakkeet vastaavat noin 4,57 prosenttia
kaikista Yhtiön osakkeista ja äänistä ennen Osakeanteja. 

Merkintäoikeus

Osakkeet tarjotaan InfoSec Global (Schweiz) AG:n merkittäväksi.

Merkintähinta

Osakkeiden merkintähinta Osakeannissa on 0,12 euroa Osakkeelta
(”Merkintähinta”). Osakkeen Merkintähinta kirjataan kokonaisuudessaan
sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Merkintähinta on määritelty
kaupankäyntimäärillä painotetuksi keskikurssiksi 1.1.2014-28.4.2014 väliseltä
ajalta pyöristettynä lähimpään ylempään senttiin. 

Merkintäaika

Osakkeet on merkittävä viimeistään 5.5.2014.

Merkintöjen tekeminen ja maksu

Merkintä tehdään merkintälistaan, jota säilytetään Yhtiön pääkonttorissa,
Hitsaajankatu 24, 00810 Helsinki. Osakeannissa merkittävien Osakkeiden
Merkintähinta on maksettava Yhtiön pankkitilille kokonaisuudessaan ilman
aiheetonta viivytystä hallituksen antamien ohjeiden mukaisesti, kuitenkin
viimeistään 30.5.2014 mennessä. 

Merkintä on sitova, eikä sitä voi muuttaa tai peruuttaa.

Osakkeiden ottaminen kaupankäynnin kohteeksi

Yhtiö julkaisee arviolta 13.6.2014, mikäli ei viranomaiskäsittelystä muuta
johdu, Osakeantiin liittyvän esitteen (”Esite”), ja hakee Osakkeet
kaupankäynnin kohteeksi Helsingin Pörssissä viipymättä Esitteen julkaisemisen
jälkeen. 

Merkintöjen hyväksyminen ja allokaatio

Yhtiön hallitus hyväksyy kaikki merkintäoikeuden perusteella ja näiden
Osakeannin ehtojen mukaisesti tehdyt merkinnät, jotka on tehty osakemerkintään
soveltuvien lakien ja säännösten mukaisesti. 

Uusien Osakkeiden kirjaaminen arvo-osuustileille

Osakeannissa merkityt Osakkeet kirjataan merkitsijän arvo-osuustilille, kun
uudet Osakkeet on merkitty kaupparekisteriin, arviolta 4.6.2014. 

Osakasoikeudet

Uudet Osakkeet oikeuttavat Yhtiön mahdollisesti jakamaan täyteen osinkoon ja
muuhun varojenjakoon sekä tuottavat muut osakkeenomistajan oikeudet Yhtiössä
siitä lähtien, kun uudet Osakkeet on merkitty kaupparekisteriin ja merkitty
Yhtiön osakasluetteloon. 

Informaatio

Osakeyhtiölain 5 luvun 21 §:ssä tarkoitetut asiakirjat ovat nähtävillä
Merkintäajan alkamisesta lähtien Yhtiön pääkonttorissa osoitteessa
Hitsaajankatu 24, 00810 Helsinki. 

Huomautus sijoittajalle ja sovellettava laki sekä riitaisuuksien ratkaiseminen

Osakkeita ei saa suoraan tai välillisesti tarjota, myydä, myydä edelleen,
siirtää tai toimittaa Australiaan, Japaniin, Kanadaan, Hongkongiin,
Etelä-Afrikkaan, Yhdysvaltoihin tai muuhun maahan, jossa Osakkeiden tarjoaminen
olisi lainvastaista. Osakeantiin liittyviä asiakirjoja ei saa toimittaa
henkilöille edellä mainittuihin maihin. Osakkeiden tai Osakeannin
rekisteröimiseksi tai Osakkeiden yleiseksi tarjoamiseksi missään muualla kuin
Suomessa ei ole ryhdytty minkäänlaisiin toimenpiteisiin. 

Yhtiön osakkeenomistajan tai muun sijoittajan katsotaan hyväksyneen edellä
mainitut rajoitukset Osakeantiin ja Osakkeisiin sovelletaan Suomen lakia.
Osakeantia mahdollisesti koskevat riidat ratkaistaan toimivaltaisessa
tuomioistuimessa Suomessa. 

Muut seikat

Yhtiön hallitus päättää Osakeantiin liittyvistä muista seikoista ja niistä
aiheutuvista käytännön toimenpiteistä. 

3. Suunnattu osakeanti Turret Oy Ab:lle

Yhtiön hallitus päätti laskea liikkeelle varsinaisen yhtiökokouksen 2.4.2014
antaman valtuutuksen nojalla yhteensä enintään 6 866 666 uutta osaketta
(”Osakkeet”) osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen suunnatuissa
osakeannissa (”Osakeanti”) jäljempänä tässä kohdassa 3. esitettyjen ehtojen
mukaisesti Turret Oy Ab:n  (jota pidetään ns. kokeneena sijoittajana)
merkittäväksi. Osakeannista saatavat varat käytetään konsernin vakavaraisuuden
ylläpitämiseksi ja kasvattamiseksi, joten Osakeannille ja osakkeenomistajien
etuoikeudesta poikkeamiselle on olemassa osakeyhtiölain mukainen painava
taloudellinen syy. 

Osakeannissa liikkeeseen laskettavat Osakkeet vastaavat noin 7,54 prosenttia
kaikista Yhtiön osakkeista ja äänistä ennen Osakeanteja. 

Merkintäoikeus

Osakkeet tarjotaan Turret Oy Ab:n merkittäväksi kuitenkin niin, ettei Turret Oy
Ab:n omistus- jä ääniosuus yhtiöstä saa missään vaiheessa merkintöjen johdosta
ylittää 29,95 prosenttia laskettuna kaikista Yhtiön osakkeista ja äänistä,
ottaen myös huomioon edellä kohdissa 1. ja 2. suunnatuissa osakeanneissa
merkityt ja kaupparekisteriin rekisteröidyt Osakkeet. 

Merkintähinta

Osakkeiden merkintähinta Osakeannissa on 0,12 euroa Osakkeelta
(”Merkintähinta”). Osakkeen Merkintähinta kirjataan kokonaisuudessaan
sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Merkintähinta on määritelty
kaupankäyntimäärillä painotetuksi keskikurssiksi 1.1.2014-28.4.2014 väliseltä
ajalta pyöristettynä lähimpään ylempään senttiin. 

Merkintäaika

Osakkeet on merkittävä 10.6.2014-17.6.2014 välisenä aikana. Merkintäaika
päättyy 17.6.2014 klo 16.00. 

Merkintöjen tekeminen ja maksu

Merkintä tehdään merkintälistaan, jota säilytetään Yhtiön pääkonttorissa,
Hitsaajankatu 24, 00810 Helsinki. Osakeannissa merkittävien Osakkeiden
Merkintähinta on maksettava Yhtiön pankkitilille kokonaisuudessaan ilman
aiheetonta viivytystä hallituksen antamien ohjeiden mukaisesti merkinnän
tekemisen yhteydessä. Turret Oy Ab:llä on oikeus maksaa merkintähinta kokonaan
tai osittain kuittaamalla yhtiöltä olevaa saatavaansa vastaan. Merkintähinta on
maksettava viimeistään 18.6.2014. 

Merkintä on sitova, eikä sitä voi muuttaa tai peruuttaa.

Osakkeiden ottaminen kaupankäynnin kohteeksi

Yhtiö hakee Osakkeet kaupankäynnin kohteeksi Helsingin Pörssissä viipymättä
Osakkeiden kaupparekisteriin merkitsemisen jälkeen. 

Merkintöjen hyväksyminen

Yhtiön hallitus hyväksyy merkintäoikeuden perusteella ja näiden Osakeannin
ehtojen mukaisesti tehdyn merkinnän, joka on tehty osakemerkintään soveltuvien
lakien ja säännösten mukaisesti. 

Uusien Osakkeiden kirjaaminen arvo-osuustileille

Osakeannissa merkityt Osakkeet kirjataan merkitsijän arvo-osuustilille, kun
uudet Osakkeet on merkitty kaupparekisteriin, arviolta 23.6.2014. 