2014-07-02 16:05:00 CEST

2014-07-02 16:05:02 CEST


REGULATED INFORMATION

Finnish
Soprano Oyj - Pörssitiedote

Sopranon YT-neuvottelut päätökseen


Soprano Oyj pörssitiedote 2.7.2014 klo 17.05

Sopranon YT-neuvottelut päätökseen

Soprano-konsernin yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut on saatu päätökseen.
Neuvottelujen tuloksena Sopranon koulutus- ja konsulttitoiminnot yhdistettiin,
toimintatapoja muutettiin kustannustehokkaammiksi ja digiteknologian
hyödyntämistä lisättiin tuloksen parantamiseksi. Sopranon verkko- ja
viestintäpalveluissa hallintoa karsittiin ja yksiköt yhdistettiin suoraan
konsernin toimitusjohtajan alaisuuteen. 

Nyt päättyneiden neuvottelujen seurauksena henkilöstön määrä vähenee 30
henkilöllä. Lisäksi useita henkilöitä siirtyi työsuhteesta
sopimuskouluttajiksi. Henkilöstön vähennykset toteutuivat irtisanomisilla. 

Neuvottelujen tuloksena saavutetaan yhteensä arviolta 2,3 miljoonan euron
vuotuiset henkilöstökulujen säästöt. Säästöjen arvioidaan toteutuvan osin jo
vuoden 2014 viimeisellä kvartaalilla ja täysimääräisesti vuoden 2015 alusta
alkaen. Saneeraustoimista arvioidaan aiheutuvan noin 0,6 miljoonan euron
kustannukset vuoden toiselle ja kolmannelle kvartaalille. 

Kesäkuussa hankitun Finpro Consulting -kansainvälistymispalveluiden osalta
YT-neuvottelut ovat vielä kesken ja ne päättyvät elokuun aikana. Neuvottelujen
jälkeen yksikkö muuttaa konsernin toimipisteeseen Helsingin Ruoholahdessa.
Arvioitu vähennystarve on 12-24 henkilötyövuotta. 

Soprano Oyj, toimitusjohtaja Arto Tenhunen: ”Raskas yhteistoimintaprosessi
tehosti toimintaamme ja pienentää jatkossa markkinatilanteen vaihteluista
aiheutuvaa riskiä. Toimintatapamme uusittiin asiakastarpeen mukaiseksi,
digiteknologiaa hyödynnämme entistä paremmin, pystymme nyt kohdistamaan
viestintämme tarkemmin ja kouluttamaan tekijät uuden strategian mukaisesti.
Uudelleenjärjestelyn merkittävät kustannukset kuitenkin heikentävät toisen ja
kolmannen vuosineljänneksen tulostamme. Odotamme näkyvää tulosparannusta vuoden
viimeisellä kvartaalilla.” 

Soprano Oyj


Lisätietoja:
Soprano Oyj, toimitusjohtaja Arto Tenhunen
+358 400 413314
arto.tenhunen(at)soprano.fi
http://www.soprano.fi/


Soprano on Pohjoismaiden suurin johtamisen, viestinnän ja tietoteknologian
yhdistävä kansainvälinen asiantuntijayritys. Yhtiön konsultit auttavat
asiakkaita kommunikoimaan, palvelemaan ja ansaitsemaan digitalisoituvassa
yhteiskunnassa aikaisempaa tehokkaammin. Soprano palvelee kymmenessä
kaupungissa Suomessa, Ruotsissa, Virossa ja Venäjällä, verkoston kautta
kymmenissä maissa ja virtuaalisesti ympäri maailman. Yhtiöllä on toimipisteet
Helsingissä, Kirkkonummella, Tampereella, Jyväskylässä, Oulussa, Tukholmassa,
Göteborgissa, Malmössä, Tallinnassa ja Pietarissa. Soprano Oyj:n osake on
noteerattu NASDAQ OMX Helsingin pörssissä, osakkeen tunnus on SOPRA. 


Soprano Finpro Consulting on Suomen suurin kansainvälistymiskonsultti. Sen
Navigator palvelukonseptiin kuuluvat kansainvälisen kasvun suunnittelu,
markkinoille menon suunnittelu, etabloituminen markkinoille ja markkina-aseman
parantaminen. Suosituimpia palveluita ovat kansainvälistymisidean testaus ja
partnerihaku sekä kansainvälistymisosaamisen kehittäminen. Asiakas saa yhdestä
paikasta kaikki kansainvälistymispalvelut sekä vientityössä tarvittavat
johtamisen, viestinnän ja tietoteknologian koulutuksen sekä rahoituksen ja
vientitukien hakupalvelut. Vientikeskusten asiantuntijat palvelevat asiakkaita
Suomessa ja kymmenissä maissa ympäri maailmaa. Soprano Finpro Consulting on osa
Soprano Oyj konsernia. 

www.soprano.fi