2022-09-30 13:40:00 CEST

2022-09-30 13:40:03 CEST


REGULATED INFORMATION

Finnish
Fortum - Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Fortum käynnistää henkilöstön osakesäästöohjelman vuoden 2023 säästökauden


FORTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 30.9.2022 KLO 14.40

Tiedoteluokka: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot

Fortumin hallitus on päättänyt käynnistää henkilöstön osakesäästöohjelmassa
vuoden 2023 säästökauden. Henkilöstön osakesäästöohjelmasta päätettiin
lokakuussa 2019, ja Fortumin hallitus päättää vuosittain ohjelmassa
käynnistettävistä säästökausista. Ohjelman tarkoituksena on kannustaa
työntekijöitä ostamaan Fortumin osakkeita ja vahvistaa heidän sitoutumistaan
omistaja-arvon kasvattamiseen.

Ohjelmaan osallistuvat sijoittavat osan kuukausipalkastaan yhtiön osakkeisiin,
ja sijoituksen perusteella Fortum tarjoaa heille kannustimena yhden lisäosakkeen
kahta säästöillä hankittua osaketta kohti noin kolmen vuoden kuluttua
säästökauden alkamisesta. Lisäosakkeiden saamisen edellytyksenä on, että
osallistuja pitää ostetut osakkeet omistusjakson loppuun saakka ja että hänen
työsuhteensa ei ole päättynyt ennen omistusjakson päättymistä. Vuoden 2023
säästökauden omistusjakso päättyy 28.2.2026.

Osakesäästöohjelman säännöt ja ehdot ovat samat kuin aikaisemmilla
säästökausilla. Osakesäästöohjelmaa tarjotaan Fortum konsernin työntekijöille,
paitsi jos se paikallisen lainsäädännön tai muiden syiden takia ei ole
mahdollista.

Suomen valtion myöntämän Solidium-rahoitusjärjestelyn johdon
kannustinjärjestelmiin liittyvien rajoitusten johdosta Fortum on tehnyt arvion
ja päättänyt, että johtoryhmän jäsenet eivät osallistu tällä kertaa
osakesäästöohjelmaan.

Vuoden 2023 säästökauden säästöjen kokonaismäärä ei voi ylittää 6 miljoonaa
euroa.

Fortum Oyj

Ingela Ulfves, sijoittajasuhde- ja talousviestintäjohtaja

Lisätietoja:

Jari Laitinen, Johtaja, palkitseminen, puh. 040 660 2506
Nora Hallberg, IR Manager, sijoittajasuhteet ja talousviestintä, puh. 040 720
1775

Jakelu:

Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.fortum.fi

Fortum
Fortum on energiayhtiö, joka edistää muutosta kohti puhtaampaa maailmaa.
Tehtävämme on huolehtia energian toimitusvarmuudesta ja edesauttaa nopeaa ja
luotettavaa siirtymää hiilineutraaliin talouteen tarjoamalla asiakkaillemme ja
yhteiskunnalle puhdasta energiaa ja kestäviä ratkaisuja. Fortumin
ydinliiketoiminta on Pohjoismaissa ja se koostuu päästöttömästä ja tehokkaasta
sähkön tuotannosta, sähkön myynnistä, kaukolämmöstä sekä kierrätys- ja
jäteliiketoiminnasta. Fortum Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsingissä.
fortum.fi (https://www.fortum.fi)


09307388.pdf