2011-02-10 10:00:00 CET

2011-02-10 10:01:51 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish
Okmetic Oyj - Tilinpäätöstiedote

OKMETIC OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. - 31.12.2010


OKMETIC OYJ   PÖRSSITIEDOTE      10.2.2011     KLO 11.00

OKMETIC OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. - 31.12.2010

Ellei toisin mainita, suluissa olevat luvut viittaavat vastaavaan ajanjaksoon
vuotta aiemmin.

Tammi-joulukuu 2010:
   - Liikevaihto 80,9 (54,4) miljoonaa euroa, kasvua 48,8 %.
   - Liiketulos 9,8 (0,3) miljoonaa euroa eli 12,1 % liikevaihdosta.
   - Osakekohtainen tilikauden tulos 0,60 (-0,03) euroa.
   - Liiketoiminnan nettorahavirta 16,6 (6,3) miljoonaa euroa.
   - Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle, että tilivuodelta 2010
jaetaan osinkoa 0,30 euroa osakkeelta.

Loka-joulukuu 2010:
   - Liikevaihto 23,1 (13,8) miljoonaa euroa, kasvua 67,0 %.
   - Liiketulos 2,8 (-0,2) miljoonaa euroa eli 12,0 % liikevaihdosta.
   - Osakekohtainen tulos 0,13 (-0,02) euroa.
   - Liiketoiminnan nettorahavirta 6,7 (1,9) miljoonaa euroa.

LÄHIAJAN NÄKYMÄT

Asiakasteollisuuksien arvioidaan kasvavan kaikissa Okmeticin päätuoteryhmissä
myös vuonna 2011, mutta kasvuennusteet ovat toistaiseksi maltillisia.

Anturikiekkojen kysynnän kehityksen arvioidaan vuonna 2011 olevan jonkin verran
vakaampaa kuin puolijohdekiekkojen. Anturikiekkojen kasvuennuste kuluvalle
vuodelle on myös hieman puolijohdekiekkoja korkeampi. Teknologiamyynti painottuu
solar-kiteiden myyntiin ja on luonteeltaan melko tasaista läpi vuoden.

Vuoden 2011 ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihdon ja -tuloksen arvioidaan
ylittävän vuoden 2010 vertailujakson tason. Arvioiden toteutuminen edellyttää,
ettei tämänhetkinen, myönteinen markkinanäkymä olennaisesti muutu alkuvuoden
aikana.

TOIMITUSJOHTAJA KAI SEIKKU:"Puolijohdeteollisuuden vauhti hiljeni loppuvuonna normaalin kausivaihtelun
mukaisesti. Okmeticin tilauskertymä mahdollisti lähes kolmannen
vuosineljänneksen tuotantovolyymien tason myös vuoden viimeisellä
neljänneksellä. Viimeisen vuosineljänneksen liikevaihtoon sisältyy 1,7 miljoonan
euron edestä matalakatteista polypiin myyntiä, mikä näkyy teknologiamyynnin
suhteellisen liikevaihto-osuuden kasvuna verrattuna viime vuoden vastaavaan
ajanjaksoon.

Fab lite -toimintamallin mukainen puolijohdekiekkojen sopimusvalmistus pysyi
kasvu-uralla läpi koko tilivuoden. Myös kuukausi kuukaudelta kivunneissa SOI-
kiekkojen tuotantovolyymeissa yllettiin joulukuussa uudelle ennätystasolle. Oman
tuotannon keskittyminen kiteenkasvatukseen ja vaativiin anturikiekkoihin jatkuu
myös lähivuosina kysynnän kasvaessa. Tuottavuuden ja tuotantokapasiteetin
jatkuva kehittäminen on tärkeää vahvan markkina-aseman turvaamiseksi.

Viimeisen vuosineljänneksen matalampi suhteellinen kannattavuus verrattuna
kolmanteen vuosineljännekseen johtui mainitun polypiin trading-erän ohella
lähinnä merkittävästi kasvaneiden tuotantovolyymien aiheuttamista varaosa- ja
huoltotarpeista, valuutta- ja sähkösuojausten käyvän arvon muutoksista sekä
pienistä kertaluonteisista kulueristä. Piikiekkojen vuoden aikana toipunut
hintataso sitä vastoin oli vakaa myös loppuvuonna.

Tilauskannan kehitys on normalisoitunut vuoden 2010 toiselle ja kolmannelle
vuosineljännekselle ajoittuneen markkinan ylikuumenemisen jäljiltä.
Markkinanäkymä on tältä osin niin ikään normalisoitunut eli hieman vuoden
takaista lyhyempi. Asiakasteollisuuksien julkistetut ennusteet vuodelle 2011
ovat varovaisen myönteisiä."

AVAINLUVUT

1 000 euroa         1.10.-   1.10.-    1.1.-    1.1.-    1.1.-
                  31.12.10 31.12.09 31.12.10 31.12.09 31.12.08



Liikevaihto         23 072   13 812   80 907   54 361   67 867

Käyttökate           4 369    1 546   16 482    7 206   15 517

Liiketulos           2 758     -197    9 801      270    8 476

 % liikevaihdosta     12,0     -1,4     12,1      0,5     12,5

Tilikauden tulos     2 146     -344    9 952     -513    5 825

Tulos/osake,
euroa
(laimentamaton)       0,13    -0,02     0,60    -0,03     0,34

Liiketoiminnan
nettorahavirta       6 730    1 858   16 594    6 315   13 177

Nettovelka         -18 047   -4 770  -18 047   -4 770     -586

Henkilöstö
keskimäärin
tilikauden aikana      340      330      345      337      364



KATSAUS TAMMI-JOULUKUULTA 2010

MARKKINAT

Asiakasteollisuudet anturi-, puolijohde- ja aurinkokennoteollisuus

Anturiteollisuus

Vuonna 2010 anturiteollisuuden myynnin arvo kasvoi 18 prosenttia 7,1 miljardiin
Yhdysvaltain dollariin. Anturimyynnin kehitykseen on vaikuttanut mikroantureiden
lisääntyvä käyttö monissa kuluttajaelektroniikan tuotteissa. Vuoden toisella
vuosipuoliskolla anturitoimitusten määrä kasvoi selvästi. Anturiteollisuuden
myynnin arvon arvioidaan vuonna 2011 kasvavan 9,5 prosenttia edellisvuoteen
verrattuna. Määrällisesti anturitoimitukset nousevat selvästi uuteen
ennätykseen.(IHS, iSuppli)

Anturisegmentin sisällä on eräitä piipohjaisia mikroelektromekaanisia (MEMS)
tuotteita, joiden myynnin kasvu on muita nopeampaa. Erityisen voimakkaasti
vuonna 2010 kasvoivat gyroskooppien toimitusmäärät. Myös paine- ja
kiihtyvyysantureiden, mikrofonien sekä mikromekaanisten suodattimien kysyntä
nousi. Esimerkkinä voimakkaasti yleistyvästä teknologiasta antureiden
valmistuksessa on silicon-on-insulator (SOI) -teknologia. Tähän liittyvien
tuotteiden ja palvelujen tarjoamisessa anturiteollisuudelle Okmetic kuuluu
edelläkävijöihin.

Puolijohdeteollisuus

Vuoden 2009 jälkipuoliskolta alkanut puolijohdeteollisuuden voimakas kasvuvaihe
tasaantui loka-joulukuussa 2010. Vuoden viimeisten kuukausien aikana tapahtunut
laskutuksen taantuminen kuukausitasolla viittaa puolijohdemarkkinoiden palanneen
niille tyypilliseen kausivaihteluun (iSuppli). Puolijohdeteollisuuden osa-
alueista erityisesti tietokoneiden myynnin kasvu hidastui loka-joulukuussa.
Niiden myynti oli vuoden 2010 alkupuolella erittäin vahvaa. (iSuppli, Gartner,
IDC) Loka-marraskuussa puolijohteiden kuukausittaisen myynnin keskiarvo pysyi
yli 26 miljardin Yhdysvaltain dollarin tasolla. Koko vuoden 2010
puolijohdemyynti saavutti ennätystason, 298 miljardia Yhdysvaltain dollaria.
(SIA)

Vuoden lopulla tapahtuneen kasvun pysähtymisen uskotaan olevan väliaikaista.
Merkkejä uudesta noususta on jo näkyvissä ja kysynnän uskotaan suuntautuvan
erityisesti kannettavan elektroniikan sovelluksiin kuten älypuhelimiin ja
tablet-tietokoneisiin. (Semiconductor Intelligence, iSuppli)
Puolijohdeteollisuuden myynnin kasvuennuste vuodelle 2011 asettuu 4-10 prosentin
väliin (WSTS, S&P, ICInsights, Gartner). Kasvun odotetaan jatkuvan suunnilleen
samantasoisena vuoteen 2012 saakka (iSuppli, ICInsights, WSTS).

Aurinkoenergiateollisuus

Alan toimitukset (GW) noin kaksinkertaistuivat edelliseen vuoteen verrattuna.
Eurooppa oli edelleen suurin markkina-alue. Vahvan kysynnän ennustetaan jatkuvan
vuoden 2011 alkupuolella. Kasvavat investoinnit kapasiteettiin jatkuvat läpi
aurinkokennoteollisuuden arvoketjun. (IMS Research)

Valtioiden tukiaispäätöksillä on edelleen merkittävä vaikutus
aurinkokennoteollisuuden kysyntään. Tämä luo tiettyä epävarmuutta markkinan
kehittymiselle tulevaisuudessa.

Piikiekkomarkkina

SEMI:ssä toimivan piikiekkotoimittajien ryhmän SMG:n (SEMI Silicon Manufacturing
Group) helmikuussa 2011 julkaiseman tiedon mukaan piikiekkoteollisuuden
kiekkotoimitusten määrä puolijohdeteollisuudelle vuonna 2010 nousi 40 prosenttia
vuoden 2009 toimitusmääristä saavuttaen uuden ennätystason. Näistä kertyvä
liikevaihto nousi 45 prosenttia 9,7 miljardiin Yhdysvaltain dollariin
edellisvuoden 6,7 miljardista Yhdysvaltain dollarista. Puolijohdemarkkinan
mukaisesti piikiekkomarkkinan odotetaan kasvavan maltillisesti vuonna 2011.

Okmeticin kiekkotoimitukset kasvoivat vuonna 2010 määrällisesti markkinoita
hieman enemmän (44 %), mutta euromääräisessä liikevaihdossa mitattuna selkeästi
markkinoita enemmän (76 %).
Okmetic onnistui strategiansa mukaisesti kasvattamaan erityisesti korkean
lisäarvon tuotteiden myyntiä.

Okmeticin keskeiset asiakassegmentit piikiekkomarkkinassa

Okmetic hakee strategiansa mukaisesti koko piikiekkomarkkinasta erikoisalueita,
joissa kasvu on markkinan keskikasvua suurempaa ja joissa yhtiöllä on
erikoisosaamista. Okmetic toimittaa etupäässä 150 mm ja 200 mm kiekkoja.
Anturi/MEMS -teollisuus on Okmeticin keskeinen kasvualue. MEMS-markkina kasvaa
kannettavien kuluttajatuotteiden, autojen elektroniikan sekä teollisuuden
prosessikontrolloinnin lisääntyessä.

Puolijohdemarkkinasta Okmeticin kasvualueita ovat erillis- ja tehopuolijohteet.
Näillä kiekkomarkkinoilla kasvualueita ovat mm. uusiutuvan energian tuotannossa
käytettävät komponentit, autoissa lisääntyvä elektroniikka, kannettavat
kuluttajatuotteet, lääke- ja hyvinvointiteollisuuden kehittyvät sovellukset sekä
teollisuusprosessien kontrollointi.

TALOUDELLINEN KEHITYS LOKA-JOULUKUUSSA

Okmeticin liikevaihto kasvoi 67,0 prosenttia verrattuna loka-joulukuuhun 2009 ja
oli 23,1 (13,8) miljoonaa euroa. Loka-joulukuussa 2010 liiketulos oli 2,8 (-
0,2) miljoonaa euroa eli 12,0 prosenttia liikevaihdosta. Konsernin
liiketoiminnan nettorahavirran kehitys jatkui vahvana ja oli loka-joulukuussa
6,7 (1,9) miljoonaa euroa.

MYYNTI

Vuonna 2010 Okmeticin liikevaihto kasvoi edellisvuoteen verrattuna 48,8
prosenttia (laski 19,9 %) ja oli 80,9 (54,4) miljoonaa euroa. Liikevaihdon
kasvua edesauttoi puolijohdemarkkinan noin 30 prosentin kasvu vuoden 2010
aikana. Yhtiön markkinaosuus vahvistui yhtiölle tärkeissä tuoteryhmissä.

Myynti asiakaspohjaisesti

                   1.10.-   1.10.-    1.1.-    1.1.-    1.1.-
                 31.12.10 31.12.09 31.12.10 31.12.09 31.12.08



Anturikiekot         41 %     42 %     43 %     41 %     37 %

Puolijohdekiekot     40 %     43 %     42 %     31 %     38 %

Teknologia           18 %     15 %     15 %     28 %     25 %


Anturikiekkojen myynti kasvoi vuonna 2010 selvästi edelliseen vuoteen
verrattuna. Anturikiekoissa erityisen myönteistä oli strategisesti tärkeiden
SOI-kiekkojen tuotantomäärien nousu. Antureiden käytön ja tuotteiden
vaatimustason uskotaan yhä kasvavan. Anturisovellukset lisääntyvät
autoteollisuudessa sekä varsinkin kulutuselektroniikan tuotteissa kuten
älypuhelimissa, kameroissa, pelikonsoleissa ja muissa kannettavissa laitteissa.

Puolijohdekiekkojen myynti kasvoi erittäin vahvasti vuoden 2010 aikana vuonna
2009 tapahtuneen kysynnän romahduksen jälkeen. Näiden kiekkojen toimitusmäärät
ja hinnat nousivat vahvan puolijohdemarkkinan ansiosta. Vuoden loppua kohti
kysynnän kasvu tasaantui, ja jatkossa kasvuodotukset ovat maltillisempia.

Teknologiamyynti oli vuonna 2010 suhteellisesti edellisvuosia vähäisemmässä
roolissa ja sen liikevaihto muodostui kidemyynnistä.

Myynti markkina-alueittain

                   1.10.-   1.10.-    1.1.-    1.1.-    1.1.-
                 31.12.10 31.12.09 31.12.10 31.12.09 31.12.08



Pohjois-Amerikka     41 %     41 %     43 %     37 %     39 %

Eurooppa             22 %     30 %     25 %     33 %     33 %

Aasia                37 %     29 %     32 %     30 %     28 %


Vuonna 2010 Okmeticin myynti kasvoi kaikilla markkina-alueilla. Euroopan
suhteellinen osuus liikevaihdosta väheni.

TULOS

Tilikaudella 2010 Okmetic-konsernin liiketulos oli 9,8 (0,3) miljoonaa euroa.
Liiketulos oli 12,1 (0,5) prosenttia liikevaihdosta. Tilikauden tulos oli 10,0
(-0,5) miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos oli 0,60 (-0,03) euroa.

RAHOITUS

Konsernin rahoitustilanne on hyvä. Liiketoiminnan nettorahavirta vuonna 2010 oli
16,6 (6,3) miljoonaa euroa.

Konserni lyhensi huhtikuussa ennenaikaisesti lainojaan 1,2 miljoonaa euroa.
Konsernilla oli lainoja vuoden lopussa 1,0 (2,5) miljoonaa euroa.

Rahavaroja oli vuoden lopussa 14,0 (7,3) miljoonaa euroa. Tämän lisäksi yhtiöllä
oli korkorahastosijoituksia 5,0 miljoonaa euroa. Konsernin rahavarat ylittivät
korolliset velat 18,0 miljoonalla eurolla 31.12.2010 (31.12.2009 rahavarat 4,8
milj. euroa korollisia velkoja suuremmat).

Oman pääoman tuotto oli 18,6 (-1,0) prosenttia. Konsernin omavaraisuusaste oli
vuoden lopussa 76,6 (78,9) prosenttia. Osakekohtainen oma pääoma oli 3,49 (2,89)
euroa.

INVESTOINNIT

Vuonna 2010 Okmeticin investointimaksut olivat 2,2 (1,7) miljoonaa euroa. Pääosa
investoinneista kohdistui anturikiekkojen tuotantokapasiteetin kasvattamiseen ja
normaaleihin ylläpitoinvestointeihin.

TUOTEKEHITYS

Pitkäkestoisten tuotekehitysprojektien kustannukset olivat 2,1 (2,1) miljoonaa
euroa vuonna 2010. Kustannusten osuus suhteessa liikevaihtoon oli 2,6 (3,9)
prosenttia. Tuotekehitysmenoja ei ole aktivoitu.

Vuonna 2010 Okmeticin kehitystyö suuntautui uusia lisäpiirteitä sisältäviin SOI-
kiekkoihin ja muihin jatkojalostettuihin kiekkoihin sekä tuotantoprosessien
parantamiseen.

Strategista tutkimustyötä tehtiin useissa hankkeissa asiakkaiden,
tutkimuslaitosten ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa osallistumalla sekä
kansallisiin Tekesin rahoittamiin että kansainvälisiin EU-rahoitteisiin
teknologiahankkeisiin.

Tutkimus- ja tuotekehitystyöllä Okmetic vahvistaa teknologista osaamistaan ja
kilpailukykyään. Toiminta suuntautuu sekä uusien tuotteiden kehittämiseen että
nykyisten tuotteiden ominaisuuksien ja tuotantoprosessin suorituskyvyn
parantamiseen, minkä tarkoituksena on pidentää tuotteiden elinkaarta.

HENKILÖSTÖ

Henkilöstön merkitys Okmeticin menestyksen tekijänä on tunnistettu yhtiön
strategiassa, ja sitä on korostettu yhtiön arvoissa sekä henkilöstö- ja
laatupolitiikassa.

Vuonna 2010 Okmeticin henkilömäärä oli keskimäärin 345 (2009: 337 ja
2008: 364). Konsernin henkilöstöstä 305 työskenteli vuoden lopussa Suomessa, 35
Yhdysvalloissa ja kaksi Japanissa.

Henkilöstöstä 27 (29) prosenttia oli naisia ja 73 (71) prosenttia miehiä.
Toimihenkilöiden osuus henkilöstöstä oli 36 (40) prosenttia ja työntekijöiden
64 (60) prosenttia. Henkilöstön keski-ikä oli 42 (41) vuotta ja työsuhteen
keskimääräinen kesto 10,3 (9,6) vuotta.

Henkilökunnan palkkaus perustuu kaikissa henkilöstöryhmissä tehtävien
vaativuuteen. Vuonna 2010 palkkojen ja palkkioiden määrä oli 19,8 miljoonaa
euroa (2009: 15,9 milj. euroa ja 2008: 18,0 milj. euroa) sisältäen
osakepalkkiojärjestelmien kulut 1,3 miljoonaa euroa. Konsernin emoyhtiössä
sovelletaan Teknologiateollisuuden työehtosopimuksia.

Okmeticin kaikki henkilöstöryhmät ovat kannustavan palkkauksen piirissä.
Työntekijöiden tuotantolisän tavoitteet asetetaan kuukausittain ja saavutetun
tuloksen perusteella ansaittu lisä maksetaan kuukausittain. Toimihenkilöiden
tulospalkkaus perustuu asetettuihin konsernitason tavoitteisiin. Tavoitteiden
saavuttamisesta maksetaan palkkio osuutena laskennallisesta vuosiansiosta. Osuus
vuosiansiosta on tehtävästä riippuen enintään 12 - 20 prosenttia.

YMPÄRISTÖASIAT

Okmetic tunnistaa toimintaansa liittyvät ympäristöriskit. Riskejä hallitaan sekä
koko yhtiön kattavan toiminnan että yksittäisten prosessien puitteissa.
Ekologisesti kestävä toiminta tukee Okmeticin kilpailukykyä ja kannattavuutta.

Ympäristöriskien ehkäisemiseksi toteutettavat toimenpiteet on integroitu
Okmeticin toimintaprosesseihin. Jatkuvan parantamisen periaatteen mukaisesti
ympäristönäkökohdat huomioidaan tuotteiden ja toiminnan kehittämisessä.
Ennaltaehkäisevä suunnittelu on tärkeä osa ympäristöriskien hallintaa.

Okmetic seuraa ympäristölainsäädännön kehittymistä sekä Suomessa että
kansainvälisellä tasolla ja mukauttaa toimintansa asetusten vaatimuksiin.
Esimerkiksi Euroopan unionin kemikaalilainsäädännön (REACH) vaatimusten
täyttämisestä on huolehdittu asianmukaisesti ja kaikki Okmeticin tuotteet
täyttävät RoHS-direktiivissä asetetut vaatimukset.

Okmeticilla on ISO 9001:2008-, TS 16949- ja ISO 14001 -laatu- ja
ympäristösertifikaatit ja ympäristönäkökohdat on huomioitu yhtiön tehtailla jo
rakennusvaiheessa. Okmetic edellyttää tärkeimmiltä alihankkijoiltaan ja
toimittajiltaan ISO 9001- ja ISO 14001 -sertifiointia.

Pääraaka-aineena olevan polypiin käyttö on tunnistettu Okmeticissa tärkeäksi
ympäristötekijäksi. Toiminta ei aiheuta oleellisia määriä päästöjä ja jätteitä
eivätkä ympäristökustannukset siten ole Okmeticille merkittäviä. Päivittäisessä
toiminnassa pyritään mahdollisimman tehokkaaseen materiaalien, veden ja sähkön
käyttöön ja syntyvien jätteiden kierrätykseen panostetaan.

Vuonna 2010 Okmeticissa ei tapahtunut yhtään vakavaksi luokiteltua
ympäristöpoikkeamaa. Jätevesien käsittelyssä havaittiin kaksi päästörajojen
ylitystä. Ylitykset olivat lieviä, ja korjaavat toimenpiteet toteutettiin
asianmukaisesti. Okmeticin ympäristönhallinnan menettelyjen todettiin vastaavan
vaativien kansainvälisten asiakasyritysten vaatimustasoa.
Päästökauppajärjestelmä ei koske yhtiön toimipaikkoja.

Keskeiset ympäristönsuojeluun liittyvät tunnusluvut vuodelta 2010 ovat Vantaan
tehtaan osalta seuraavat:

Energian kulutus (GWh): sähkö 34,2 (29,1), kaukolämpö 3,1 (2,5)
Veden kulutus (tm3): vesi 558 (485), jätevesi 477 (365).
Jätemäärät (tn): ongelmajätteet 187 (125), kaatopaikkajäte 170 (68),
hyötykäytetty jäte 244 (177).

LIIKETOIMINNAN RISKIT

Okmeticin piikiekkojen myynti on suunnattu elektroniikkateollisuudessa
antureiden ja puolijohteiden valmistajille. Puolijohdekiekkojen kysyntä on
suhdanneherkkää ja alan markkinatilanteen vaihtelut saattavat olla nopeita ja
voimakkaita. Anturikiekkojen kysyntä on vakaampaa. Antureiden yleistyminen
kulutuselektroniikan sovelluksissa saattaa kuitenkin jatkossa kasvattaa tämänkin
markkinan alttiutta suhdannevaihteluille.

Teknologiamyynnin merkittävien projektien epätasainen tuloutuminen aiheuttaa
katsauskausien tuloksiin merkittävää vaihtelua. Teknologiamyynti on kuitenkin
viime aikoina kehittynyt kidemyynnin suuntaan, mikä johtaa aiempaa tasaisempaan
liikevaihdon kehitykseen.

Myyntisuunnitelman toteuttamisen edellytys on häiriötön valmistus.

Okmeticin osuus maailman piikiekkomarkkinoista on noin prosentti, ja
markkinahinnat vaikuttavat voimakkaasti yhtiön tuotteiden hintakehitykseen.
Pääosa myynnistä tapahtuu Yhdysvaltojen dollareissa. Japanin jeni on toinen
merkittävä kauppavaluutta. Suojauksista huolimatta yhtiö on alttiina
valuuttakurssien vaihtelulle.

Okmeticin tuotannossa käytetään runsaasti sähköenergiaa. Suojauksista huolimatta
yhtiö altistuu sähkön hintavaihteluille.

OSAKKEET JA OSAKKEENOMISTAJAT

Okmetic Oyj:n täysin maksettu ja kaupparekisteriin merkitty osakepääoma
31.12.2010 oli 11 821 250,00 euroa. Osakepääoma jakautuu 17 287 500 osakkeeseen.
Osakemäärä nousi 400 000 kappaletta suunnatulla annilla, joka merkittiin
kaupparekisteriin 4.3.2010.

Osakkeella ei ole nimellisarvoa. Kukin osake oikeuttaa yhteen ääneen
yhtiökokouksissa. Yhtiöllä on yksi osakesarja. Yhtiön osakkeet on liitetty arvo-
osuusjärjestelmään.

Suurimmat osakkeenomistajat 31.12.2010

                                       Osakkeita, Osuus,
                                              kpl      %



Keskinäinen
Eläkevakuutusyhtiö
Ilmarinen                               1 651 626    9,6

Mandatum
Henkivakuutusosakeyhtiö                   800 000    4,6

Valtion eläkerahasto                      600 000    3,5

Etra-Invest Oy Ab                         500 000    2,9

Eläkevakuutusosakeyhtiö
Veritas                                   495 000    2,9

Keskinäinen
työeläkevakuutusyhtiö
Varma                                     477 175    2,8

Okmetic Management Oy                     400 000    2,3

OP-Suomi Arvo
Sijoitusrahasto                           390 000    2,3

Sijoitusrahasto
Taaleritehdas Arvo
Markka Osake                              375 100    2,2

Sijoitusrahasto Nordea
Nordic Small Cap                          351 500    2,0

Ulkomaiset ja
hallintarekisteröidyt
osakkeet                                2 559 467   14,8

Muut                                    8 687 632   50,3

Yhteensä                               17 287 500  100,0


Osakkeenomistajat ryhmittäin
31.12.2010

                           Osakkeita, Osuus,
                                  kpl      %

Yritykset                   3 242 780   18,8

Rahoitus- ja
vakuutuslaitokset           2 544 232   14,7

Julkisyhteisöt              3 523 676   20,4

Voittoa tavoittelemattomat
yhteisöt                      345 328    2,0

Kotitaloudet                5 072 017   29,3

Ulkomaiset sijoittajat ja
hallintarekisteröidyt       2 559 467   14,8

Yhteensä                   17 287 500  100,0



Osakkeenomistuksen jakautuminen 31.12.2010

                Omistajien          %-osuus Osakemäärä, % osake-
Osakkeita, kpl   lukumäärä      omistajista         kpl kannasta

1-100                  554             12,0      41 988      0,2

101-500              1 955             42,2     592 412      3,4

501-1 000              914             19,7     765 186      4,4

1 001-5 000            951             20,5   2 166 957     12,5

5 001-10 000           141              3,0   1 063 209      6,2

10 001-50 000           86              1,9   1 736 382     10,0

50 001-100 000           4              0,1     287 675      1,7

100 001-500 000         19              0,4   5 292 591     30,6

500 001-                 4              0,1   5 341 100     30,9

Yhteensä             4 628            100,0  17 287 500    100,0


PÖRSSIKURSSIN KEHITYS JA OSAKKEIDEN VAIHTO

Osakkeiden vaihto 1.1.-31.12.2010 oli 14,0 (4,3) miljoonaa kappaletta, mikä on
81,4 (25,6) prosenttia osakkeiden kokonaismäärästä 17,3 miljoonaa. Tilikauden
alin noteeraus oli 2,98 (1,81) euroa, ylin 5,70 (3,20) euroa ja keskiarvo 4,22
(2,54) euroa osakkeelta. Kauden päätöskurssi oli 5,29 (3,20) euroa. Koko
osakekannan markkina-arvo oli kauden lopussa 91,5 (54,0) miljoonaa euroa.

Okmetic noteerataan NASDAQ OMX:n Helsinki Oy:n Small Cap -ryhmässä tunnuksella
OKM1V. Pörssin kansainvälisessä toimialaluokituksessa (GICS) Okmetic Oyj
luokitellaan informaatioteknologiayhtiöksi. Yhtiön kotisivut ovat osoitteessa:
www.okmetic.com.

LIPUTUSILMOITUKSET

Outokumpu Oyj:n omistusosuus Okmeticin osakepääomasta ja äänimäärästä laski
15,65 prosentista 0,00 prosenttiin 30.11.2010. Outokumpu Oyj omisti aikaisemmin
2 705 000 Okmetic Oyj:n osaketta ja nyt se omistaa 0 Okmetic Oyj:n osaketta.

OP-Keskus osk:n tytäryrityksen OP-Rahastoyhtiön hallinnoiman Sijoitusrahasto OP-
Suomi Arvon omistusosuus Okmeticin osakepääomasta ja äänimäärästä laski
3.9.2010 800 000 osakkeeseen, mikä vastaa 4,63 prosenttia yhtiön osakepääomasta.

Ulkomaisen Accendo Capital Sicav -rahaston omistusosuus Okmeticin osakepääomasta
laski 4.3.2010 Okmeticin osakeannin seurauksena 14,81 prosenttiin.

OMAT OSAKKEET

Hallitus päätti 11.2.2010 ylimääräisen yhtiökokouksen 6.11.2008 valtuutukseen
perustuen omien osakkeiden hankintaohjelmasta. Osakkeita päätettiin hankkia
enintään 280 000 kappaletta. Hankinnat alkoivat Helsingin pörssistä 18.2.2010 ja
päättyivät 6.4.2010. Osakkeita hankittiin 203 244 kappaletta, mikä vastaa noin
1,2 prosenttia Okmeticin kaikista osakkeista ja äänistä. Osakkeiden hankintaan
käytettiin 668 007 euroa, mikä tekee hankittujen osakkeiden keskikurssiksi 3,29
euroa.

Hankittuja osakkeita voidaan käyttää yhtiön pääomarakenteen kehittämisessä,
vastikkeena mahdollisissa yrityshankinnoissa tai muissa liiketoimintaan
kuuluvissa järjestelyissä, osana yhtiön kannustinjärjestelmää tai muutoin
luovutettavaksi tai mitätöitäväksi.

MUUT TAPAHTUMAT TILIKAUDELLA

Helsingin Käräjäoikeus antoi vapauttavan päätöksen oikeudenkäynnissä, jossa
toimitusjohtaja Kai Seikkua syytettiin sisäpiiritiedon törkeästä väärinkäytöstä.
Syyte liittyi Seikun toimintaan hänen aikaisemman työnantajansa palveluksessa.
Syyttäjä on valittanut päätöksestä tammikuussa 2011.

TILIKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT

Yhtiön hallitus päätti 3,3 miljoonan euron uuni-investoinnista 20.1.2011.
Investoinnin avulla Okmetic lisää kiteenkasvatuskapasiteettiaan.

Samassa kokouksessa hallitus vahvisti vuosien 2010 - 2011 johtoryhmän
osakepohjaisen kannustinjärjestelmän perusteella tehtävät vuotta 2010 koskevat
maksut. Ylimääräisen yhtiökokouksen 6.11.2008 antaman valtuutuksen nojalla
hallitus on päättänyt siirtää vastikkeetta yhtiön omia osakkeita
osakepalkkiojärjestelyyn kuuluville henkilöille siten, että osakkeiden
yhteismäärä on noin 135 000 kappaletta. Osakkeet siirretään arviolta 11.2.2011.

JOHTO JA TILINTARKASTAJA

Yhtiön hallitukseen kuuluivat vuoden 2010 aikana Henri Österlund
puheenjohtajana, Karri Kaitue varapuheenjohtajana 7.4.2010 saakka, Esa Lager
varapuheenjohtajana 7.4.2010 alkaen sekä Tapani Järvinen, Hannu Martola ja Pekka
Salmi hallituksen jäseninä.

Okmetic Oyj:n toimitusjohtajana toimii 25.1.2010 lähtien Kai Seikku.
Toimitusjohtajan tehtäviä hoiti 27.10.2009 - 24.1.2010 toimitusjohtajan
sijainen, johtaja, asiakkaat ja markkinat Mikko Montonen.

Konsernin johtoryhmään kuuluvat toimitusjohtajan lisäksi asiakkaista ja
markkinoista vastaava johtaja ja toimitusjohtajan sijainen Mikko Montonen,
teknologiaprojekteista vastaava johtaja Petri Antola, talous-, IT- ja
viestintäjohtaja Juha Jaatinen, toimitusketjusta (supply chain) vastaava johtaja
Jaakko Montonen, strategisen tutkimuksen johtaja Markku Tilli, henkilöstö-,
laatu- ja ympäristöjohtaja Markus Virtanen ja tuotteista vastaava johtaja Anna-
Riikka Vuorikari-Antikainen.

Yhtiön tilintarkastajana toimii KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy
päävastuullisena tilintarkastajanaan KHT Mikko Nieminen.

HALLITUKSEN ESITYS OSINGONJAOSTA

Tilinpäätöksen 31.12.2010 mukaan emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat ovat 24,2
miljoonaa euroa. Tilikauden päättymisen jälkeen yhtiön taloudellisessa asemassa
ei ole tapahtunut oleellisia muutoksia.

Okmetic Oyj:n hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että Okmetic Oyj jakaa
vuodelta 2010 osinkoa 0,30 euroa osaketta kohti eli 10.2.2011 rekisteriin
merkittyjen 17 287 500 osakkeen perustella yhteensä 5,2 miljoonaa euroa.


TILINPÄÄTÖSLYHENNELMÄ JA TAULUKKOTIEDOT 1.1. - 31.12.2010

LAATIMISPERIAATTEET

Tämä tilinpäätöstiedote on laadittu (IAS 34) Osavuosikatsaukset -standardia
noudattaen.

Okmetic on tämän tilinpäätöstiedotteen laatimisessa noudattanut samoja
laatimisperiaatteita kuin vuositilinpäätöksessään 2009 kuitenkin siten, että
Okmetic on soveltanut vuonna 2010 käyttöön otettavia uusia tai muutettuja
standardeja ja tulkintoja. Näistä merkittävimmät ovat:

-IFRS 3 (uudistettu), Liiketoimintojen yhdistäminen.
-IAS 27 (uudistettu), Konsernitilinpäätös ja erillistilinpäätös.

Johdon käsityksen mukaan edellä mainittujen standardien ja tulkintojen
käyttöönotolla ei ole ollut vaikutusta katsauskaudelta esitettyihin lukuihin.

Yhtiön ylimmän johdon kuluvana vuonna perustama ja omistama Okmetic Management
Oy on yhdistelty konsernitilinpäätökseen sen ja Okmetic Oyj:n välillä solmitun
osakassopimuksen ehtojen johdosta.

Vuonna 2010 käyttöön otettuihin osakeperusteisiin kannustinjärjestelmiin
sovelletaan (IFRS 2) Osakeperusteiset maksut -standardia. Järjestelmissä
myönnettävät etuudet arvostetaan käypään arvoon niiden myöntämishetkellä ja
kirjataan kuluiksi oikeuden syntymisajanjakson aikana.

LYHENNETTY KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA

1 000 euroa         1.10.-   1.10.-    1.1.-    1.1.-
                  31.12.10 31.12.09 31.12.10 31.12.09



Liikevaihto         23 072   13 812   80 907   54 361

Myytyjä
suoritteita
vastaavat
kulut              -17 783  -12 602  -62 274  -47 883

Bruttokate           5 288    1 210   18 633    6 478

Muut
liiketoiminnan
tuotot ja
kulut               -2 530   -1 407   -8 832   -6 208

Liiketulos           2 758     -197    9 801      270

Rahoitustuotot
ja -kulut              213        1       10     -860

Tulos ennen
veroja               2 972     -196    9 811     -590

Tuloverot             -826     -148      141       77

Tilikauden
tulos                2 146     -344    9 952     -513



Muut laajan
tuloksen erät:

Muuntoerot             118       73      624     -220



Tilikauden
laaja tulos
yhteensä             2 264     -271   10 576     -733



Tuloksen
jakautuminen:

Emoyhtiön
omistajille          2 146     -344    9 952     -513



Laajan tuloksen
jakautuminen:

Emoyhtiön
omistajille          2 264     -271   10 576     -733



Laimentamaton
osakekohtainen
tilikauden
tulos,euroa           0,13    -0,02     0,60    -0,03

Laimennus-
vaikutuksella
oikaistu osake-
kohtainen
tilikauden tulos,
euroa                 0,12    -0,02     0,58    -0,03



LYHENNETTY KONSERNITASE

1 000 euroa                  31.12.2010 31.12.2009



Varat



Pitkäaikaiset varat

Aineelliset
käyttöomaisuushyödykkeet         29 069     33 174

Muut saamiset                     2 441      3 398

Pitkäaikaiset varat yhteensä     31 510     36 572



Lyhytaikaiset varat

Vaihto-omaisuus                   9 987      7 164

Saamiset                         15 674     10 950

Käypään arvoon
tulosvaikutteisesti
kirjattavat
rahoitusvarat                     5 004          -

Rahavarat                        14 043      7 307

Lyhytaikaiset varat
yhteensä                         44 708     25 422



Varat yhteensä                   76 217     61 994



Oma pääoma ja velat

Oma pääoma

Emoyhtiön omistajille
kuuluva oma pääoma

Osakepääoma                      11 821     11 821

Muu oma pääoma                   46 420     36 921

Oma pääoma yhteensä              58 242     48 742



Velat

Pitkäaikaiset velat               1 245      3 143

Lyhytaikaiset velat              16 730     10 109

Velat yhteensä                   17 976     13 252



Oma pääoma ja
velat yhteensä                   76 217     61 994


LYHENNETTY KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA

1 000 euroa                     1.1.-    1.1.-
                             31.12.10 31.12.09



Liiketoiminnan rahavirrat:

Tulos ennen veroja              9 811     -590

Oikaisut                        6 795    7 183

Käyttöpääoman muutos              210      289

Rahoituserät                     -279     -567

Verot                              58       -1

Liiketoiminnan
nettorahavirta                 16 594    6 315



Investointien rahavirrat:

Investoinnit
aineellisiin
käyttöomaisuus-
hyödykkeisiin                  -2 173   -1 694

Aineellisten
käyttöomaisuus-
hyödykkeiden
myynnit                             -      641

Sijoitukset
korkorahastoihin               -5 000        -

Investointien
nettorahavirta                 -7 173   -1 053



Rahoituksen rahavirrat:

Pitkäaikaisten lainojen
takaisinmaksut                 -1 500  -14 823

Rahoitusleasingvelkojen
maksut                            -39     -117

Osakeanti                       1 200        -

Omien osakkeiden hankinta      -1 868        -

Maksetut osingot                 -834     -844

Rahoituksen nettorahavirta     -3 041  -15 784



Rahavarojen lisäys (+) /
vähennys (-)                    6 381  -10 523

Valuuttakurssien muutokset        355     -145

Rahavarat tilikauden alussa     7 307   17 975

Rahavarat tilikauden lopussa   14 043    7 307




LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA

                    Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma

             Osake-   Yli-     Sijoite- Muun-  Kerty-    Yh-
             pääoma kurssi          tun   to-    neet teensä
                    rahas-  vapaan oman  erot voitto-
1 000 euroa             to      pääoman         varat
                                rahasto

Oma pääoma
31.12.2009   11 821 20 045            -   415  16 461 48 742

Tilikauden
voitto tai
tappio                                          9 952  9 952

Muuntoerot                                624            624

Tilikauden
laaja
tulos
yhteensä                                  624   9 952 10 576



Osakeanti                         1 200                1 200

Omien
osakkeiden
hankinta                                       -1 868 -1 868

Osake-
palkitse-
misjärjes-
telmä                                             426    426

Osingon-
jako                                             -834   -834

Oma pääoma
31.12.2010   11 821 20 045        1 200 1 039  24 137 58 242



Oma pääoma
31.12.2008   11 821 20 115            -   635  17 818 50 389

Tilikauden
voitto tai
tappio                                           -513   -513

Muuntoerot                               -220           -220

Tilikauden
laaja
tulos
yhteensä                                 -220    -513   -733



Osingon-
jako                                             -844   -844

Vaihto-
velkakirja-
lainojen
oman
pääoman
osuus                  -70                               -70

Oma pääoma
31.12.2009   11 821 20 045            -   415  16 461 48 742


AINEELLISTEN KÄYTTÖOMAISUUSHYÖDYKKEIDEN MUUTOKSET

1 000 euroa              1.1.-    1.1.-
                      31.12.10 31.12.09



Kirjanpitoarvo kauden
alussa                  33 174   38 848

Lisäykset                2 232    1 448

Vähennykset                -74        -

Poistot                 -6 681   -6 936

Muuntoerot                 419     -187

Kirjanpitoarvo kauden
lopussa                 29 069   33 174


RAHOITUSVELKOJEN MUUTOKSET

1 000 euroa                1.1.-    1.1.-
                        31.12.10 31.12.09



Kirjanpitoarvo kauden
alussa                     2 538   17 389

Rahoituslaitoslainojen
takaisinmaksut            -1 499  -13 806

Pääomalainojen
takaisinmaksut                 -     -928

Rahoitusleasingvelkojen
muutokset                    -39     -117

Kirjanpitoarvo kauden
lopussa                    1 000    2 538




MAKSETUT OSINGOT

Yhtiö maksoi huhtikuussa 2010 vuoden 2009 tuloksesta osinkoa 0,8 miljoonaa
euroa, mistä osakekohtainen osinko on 0,05 euroa. Vuoden 2009 huhtikuussa
maksettiin vuoden 2008 tuloksesta osinkoa 0,8 miljoonaa euroa. Osakekohtainen
osinko oli 0,05 euroa.

VASTUUT

1 000 euroa                       31.12.2010 31.12.2009



Velat, joiden vakuudeksi
on annettu
kiinnityksiä tai
pantteja                               1 000      2 500

Kiinnitetyt
panttivelkakirjat                      8 073      8 073

Taseeseen
sisältymättömät
vuokravastuut                            245         83



Investointisitoumukset                 2 190        111



Johdannaissopimusten kohde-
etuuden nimellisarvot

Valuuttaoptiot, ostetut               15 244          -

Valuuttaoptiot, myydyt                18 034          -

Valuuttatermiinit                          -      1 385

Sähköjohdannaiset                      2 038      2 520

Koronvaihtosopimukset                      -      6 429



Johdannaissopimusten käyvät arvot

Valuuttaoptiot, ostetut                  184          -

Valuuttaoptiot, myydyt                  -595          -

Valuuttatermiinit                          -         -4

Sähköjohdannaiset                        544       -258

Koronvaihtosopimukset                      -        -49


Johdannaissopimusten kohde-etuuden nimellisarvona on käytetty johdannaisten
sopimushintaa. Johdannaiskaupat on tehty suojaamistarkoituksessa.

LÄHIPIIRITAPAHTUMAT

Ylimmän johdon ja johtoryhmän työsuhde-etuudet olivat tammi-joulukuussa
2 815 000 euroa (1 497 000 euroa). Vuonna 2010 työsuhde-etuudet sisälsivät
osakepalkkiojärjestelmien kulut, jotka olivat 1 275 000 euroa.

Yhtiön ylimmän johdon omistama Okmetic Management Oy ja toinen tämän yhtiön
perustajaosakkaista ovat saaneet Okmetic Oyj:ltä yhteensä 0,9 miljoonan euron
lainan.

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT

1 000 euroa                  1.1.-    1.1.-
                          31.12.10 31.12.09



Liikevaihto                 80 907   54 361

Liikevaihdon muutos
edellisen vuoden
kauteen, %                    48,8    -19,9

Viennin ja ulkomaan
toimintojen osuus
liikevaihdosta, %             95,8     95,4

Käyttökate                  16 482    7 206

    % liikevaihdosta          20,4     13,3

Liiketulos                   9 801      270

    % liikevaihdosta          12,1      0,5

Tulos ennen veroja           9 811     -590

    % liikevaihdosta          12,1     -1,1

Oman pääoman tuotto, %        18,6     -1,0

Sijoitetun pääoman
tuotto, %                     18,2      0,0

Korottomat velat            16 976   10 715

Nettovelka                 -18 047   -4 770

Nettovelkaantumisaste, %     -31,0     -9,8

Omavaraisuusaste, %           76,6     78,9

Bruttoinvestoinnit pitkä-
aikaisiin varoihin           2 232    1 448

    % liikevaihdosta           2,8      2,7

Poistot                      6 681    6 936

Tutkimus- ja
kehittämismenot 1)           2 110    2 134

    % liikevaihdosta           2,6      3,9



Henkilöstö
keskimäärin
kauden aikana                  345      337

Henkilöstö kauden lopussa      342      327


1) Tutkimus- ja kehittämismenot on esitetty bruttomääräisinä huomioiden vain
pitkäkestoisten, tutkimussuunnitelmaan perustuvien hankkeiden osuus.

OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT

Euroa                          31.12.2010 31.12.2009



Osakekohtainen tulos,
laimentamaton                        0,60      -0,03

Osakekohtainen tulos,
laimennettu                          0,58      -0,03

Osakekohtainen
oma pääoma                           3,49       2,89

Osakekohtainen osinko                0,30       0,05

Osinko/tulos, %                      51,7     -164,7

Efektiivinen
osinkotuotto, %                       5,7        1,6

Hinta/voitto-suhde
(P/E)                                 8,9     -105,4



Osakkeen kurssikehitys (1.1.-)

Keskikurssi                          4,22       2,54

Alin kurssi                          2,98       1,81

Ylin kurssi                          5,70       3,20

Kurssi kauden lopussa                5,29       3,20

Osakekannan
markkina-arvo
kauden lopussa,
1 000 euroa                        91 451     54 040


Osakkeiden vaihdon kehitys
(1.1.-)

Osakkeiden vaihto,
1 000 kpl                          14 009      4 316

Osuus osakkeiden
painotetusta
keskiarvosta, %                      81,4       25,6

Osakkeiden vaihto,
1 000 euroa                        59 124     10 957

Osakkeiden
osakeantioikaistun
lukumäärän
painotettu keskiarvo
kauden aikana,
1 000 kpl                          17 220     16 888

Osakkeiden
osakeantioikaistu
lukumäärä kauden
lopussa,1 000 kpl                  17 288     16 888


Osakekohtaista omaa pääomaa laskettaessa osakkeiden määrästä on vähennetty
Okmetic Oyj:n hallussa olevat omat osakkeet sekä Okmetic Management Oy:n
omistamat Okmeticin osakkeet.

TULOSKEHITYS VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN

1 000 euroa                 10-12/   7-9/   4-6/   1-3/
                              2010   2010   2010   2010



Liikevaihto                 23 072 21 626 19 688 16 521

  Muutos % edelliseen
  kauteen                      6,7    9,8   19,2   19,6

  Muutos % edellisen vuoden
  vastaavaan kauteen          67,0   77,7   45,4   11,3

Liiketulos                   2 758  3 891  2 467    684

  % liikevaihdosta            12,0   18,0   12,5    4,1

Tulos ennen veroja           2 972  2 934  2 987    918

  % liikevaihdosta            12,9   13,6   15,2    5,6



Liiketoiminnan
nettorahavirta               6 730  5 573  1 874  2 417

Investointien
nettorahavirta              -6 536   -547    -66    -23

Rahoituksen
nettorahavirta                  -3     -5 -2 406   -627

Rahavarojen
lisäys/vähennys                191  5 021   -599  1 767



Henkilöstö kauden lopussa      342    340    373    329


1 000 euroa                  10-12/   7-9/   4-6/   1-3/
                               2009   2009   2009   2009



Liikevaihto                  13 812 12 171 13 538 14 841

  Muutos % edelliseen
  kauteen                      13,5  -10,1   -8,8   -5,8

  Muutos % edellisen vuoden
  vastaavaan kauteen          -12,3  -32,7  -20,3  -12,9

Liiketulos                     -197   -748    688    527

  % liikevaihdosta             -1,4   -6,1    5,1    3,6

Tulos ennen veroja             -196 -1 257     46    818

  % liikevaihdosta             -1,4  -10,3    0,3    5,5



Liiketoiminnan
nettorahavirta                1 858    192  4 761   -496

Investointien
nettorahavirta                  -28    -87   -786   -152

Rahoituksen
nettorahavirta              -11 821    -22 -3 905    -37

Rahavarojen
lisäys/vähennys              -9 991     83     70   -685



Henkilöstö kauden lopussa       327    335    343    338


TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT



Käyttökate                         = Liiketulos + poistot



Oman pääoman tuotto, %             = Tilikauden tulos jatkuvista toiminnoista x
(ROE)                                100/
                                    --------------------------------------------
                                     Oma pääoma (kauden keskiarvo)



Sijoitetun pääoman tuotto, % (ROI) = (Tulos ennen veroja + korko- ja muut
                                     rahoituskulut) x 100/
                                    --------------------------------------------
                                     Taseen loppusumma - korottomat velat
                                     (kauden keskiarvo)



Omavaraisuusaste, %                = Oma pääoma x 100/
                                    --------------------------------------------
                                     Taseen loppusumma - saadut ennakot



Nettovelka                           Korolliset velat - rahavarat



Nettovelkaantumisaste, %           = (Korolliset velat - rahavarat)x 100/
                                    --------------------------------------------
                                     Oma pääoma



Osakekohtainen tulos               = Emoyhtiön osakkeiden omistajille kuuluva
                                     tilikauden tulos/
                                    --------------------------------------------
                                     Ulkona olevien osakkeiden lukumäärän
                                     painotettu keskiarvo (osakeantioikaistu)



Osakekohtainen oma pääoma          = Emoyhtiön osakkeiden omistajille kuuluva
                                     oma pääoma/
                                    --------------------------------------------                                     Osakkeiden lukumäärä tilinpäätös-päivänä
                                     (osakeantioikaistu)



Osakekohtainen osinko              = Tilikaudelta jaettu osinko/
                                    --------------------------------------------
                                     Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä
                                     tilinpäätöspäivänä



Efektiivinen osinkotuotto, %       = Osakekohtainen osinko x 100/
                                    --------------------------------------------
                                     Tilikauden päätöskurssi



Hinta/voitto-suhde (P/E)           = Osakeantioikaistu viimeinen
                                     kaupantekokurssi kauden lopussa/
                                    --------------------------------------------
                                     Osakekohtainen tulos



Osakkeen keskikurssi               = Osakkeen euromääräinen kokonaisvaihto/
                                    --------------------------------------------
                                     Kauden aikana vaihdettujen osakkeiden
                                     osakeantioikaistu lukumäärä



Osakekannan markkina-arvo          = Osakkeiden lukumäärä kauden lopussa x
kauden lopussa                       päätöskurssi kauden lopussa



Osakkeiden vaihdon kehitys         = Kauden aikana vaihdettujen osakkeiden
                                     lukumäärä/
                                    --------------------------------------------
                                     Osakkeiden kokonaismäärän painotettu
                                     keskiarvo


Tilinpäätöstaulukoiden luvut on pyöristetty, joten yksittäisten lukujen
yhteenlaskettu summa saattaa poiketa esitetystä summaluvusta.

Tässä tilinpäätöstiedotteessa esitetyt ennusteet ja tulevaisuuden arviot
perustuvat yhtiön johdon tämänhetkiseen näkemykseen. Toteutuvat tapahtumat ja
todelliset tulokset voivat poiketa tässä arvioidusta.

TIEDOTUSTILAISUUS

Tiedotustilaisuus analyytikoille ja tiedotusvälineiden edustajille järjestetään
torstaina 10.2.2011 klo 14.00 Okmeticin toimitiloissa osoitteessa Piitie
2, 01510 Vantaa. Tuloksen esittelee toimitusjohtaja Kai Seikku. Esitys on
suomenkielinen.

Tilaisuuteen pyydetään ilmoittautumaan sähköpostitse viestinta@okmetic.com tai
puhelimitse (09) 5028 0406/Marika Mäntymaa.

TALOUDELLISET TIEDOTTEET VUONNA 2011

Osavuosikatsaus 1-3/2011 (1Q) 27.4.2011
Osavuosikatsaus 1-6/2011 (2Q) 26.7.2011
Osavuosikatsaus 1-9/2011 (3Q) 25.10.2011


OKMETIC OYJ

Hallitus

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Kai Seikku, Okmetic Oyj,
puh. 0400 200 288, sähköposti: kai.seikku@okmetic.com

Johtaja, talous, IT ja viestintä Juha Jaatinen, Okmetic Oyj,
puh. (09) 5028 0286, sähköposti: juha.jaatinen@okmetic.com

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.okmetic.com

LYHYESTI OKMETICISTA

Take it higher

Teknologiayhtiö Okmetic toimittaa asiakaskohtaisesti räätälöityjä piikiekkoja
anturi- ja puolijohdeteollisuudelle sekä myy teknologiaosaamistaan
aurinkokennoteollisuudelle. Okmetic tarjoaa asiakkailleen ratkaisuja, jotka
lisäävät heidän kilpailukykyään ja kannattavuuttaan.

Okmeticin kiekot ovat osa jalostusketjua, jonka lopputuotteet parantavat
ihmisten välistä vuorovaikutusta ja elämän laatua. Yhtiön tuotteet perustuvat
asiakkaille lisäarvoa tuottavaan korkean teknologian osaamiseen, innovatiiviseen
tuotekehitykseen ja tehokkaaseen tuotantoprosessiin.

Okmeticilla on maailmanlaajuinen asiakaskunta ja myyntiverkosto, tehtaat
Suomessa ja Yhdysvalloissa sekä sopimusvalmistusta Japanissa ja Kiinassa.
Okmetic on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä tunnuksella OKM1V. Lisätietoja
yhtiöstä saa kotisivuilta: www.okmetic.com.


[HUG#1487552]

OKMF0411.pdf