2009-02-26 12:00:00 CET

2009-02-26 12:01:15 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish
TietoEnator Oyj - Pörssitiedote

Tieto aloittaa henkilöstöneuvottelut vastatakseen heikentyneeseen markkinatilanteeseen


TietoEnator Oyj Pörssitiedote 26.2.2009, klo 13.00

Makrotalouden jatkuva heikentyminen on johtanut tiettyjen toimialojen
IT-palvelujen kysynnän vähenemiseen Tiedon päämarkkinoilla. Tästä
johtuen yhtiö aloittaa henkilöstöneuvottelut valituissa, pääasiassa
Pohjois-Euroopan maissa. Tieto arvioi neuvottelujen johtavan noin 350
tehtävän vähenemiseen. Näistä tehtävistä noin 170 on Ruotsissa. Loput
irtisanomiset jakautuvat suhteellisen tasaisesti seuraavien maiden
kesken: Tanska, Norja, Saksa, Iso-Britannia, Latvia ja Intia.
Henkilöstösopeutukset eivät koske Suomea."Maailmantalouden yleinen heikentyminen on edelleen jatkunut, mikä on
johtanut varovaisuuteen tietotekniikkainvestointien osalta tietyillä
asiakastoimialoilla. Ryhdymme toimenpiteisiin vastataksemme
muuttuneeseen kysyntätilanteeseen kustannuksia alentamalla", sanoo
toimitusjohtaja Hannu Syrjälä.

Tiedon palveluksessa on tällä hetkellä noin 16 600 henkilöä, joista
noin 6 600 työskentelee Suomessa, 3 500 Ruotsissa ja loput muissa
yhtiön toimintamaissa.


Lisätietoja:

Johanna Pyykönen-Walker, henkilöstöjohtaja, puh. 0207 2010
Eva Gidlöf, Ruotsin maajohtaja, puh. +46 10 4813544
Reeta Kaukiainen, viestinnästä ja sijoittajasuhteista vastaava
johtaja, puh. 02072 68711,
050 522 0924, reeta.kaukiainen@tieto.com




TIETOENATOR OYJ

JAKELU

NASDAQ OMX Helsinki
NASDAQ OMX Stockholm
Keskeiset tiedotusvälineet




Tieto on palveluyhtiö, joka tarjoaa tietotekniikka-, tuotekehitys- ja
konsultointipalveluja. Noin 16 000 asiantuntijaamme tekevät meistä
yhden johtavista tietotekniikan palveluyrityksistä Pohjoismaissa ja
tietyillä segmenteillä globaalin markkinajohtajan. Olemme
erikoistuneet alueisiin, joilla asiakkaiden liiketoiminnan ja
tarpeiden tuntemuksemme on syvintä. Vahva asiakaskeskeisyys ja
pohjoismainen asiantuntemus erottavat meidät kilpailijoistamme.

Tieto on uusi brändinimemme 1.12.2008 alkaen. Yhtiön virallinen nimi
on TietoEnator Oyj.
www.tieto.com