2013-04-17 07:00:11 CEST

2013-04-17 07:01:15 CEST

REGULATED INFORMATION

Finnish English
Comptel - Osavuosikatsaus (Q1 and Q3)

Comptel Oyj:n osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2013

Comptel Oyj Pörssitiedote 17.4.2013 klo 8.00

Liikevaihto kasvoi 6,2 prosenttia edellisvuodesta. Kannattavuus parani
huomattavasti ja liiketulos oli voitollinen. Tilauskanta kasvoi merkittävästi. 

  -- Liikevaihto 21,2 miljoonaa euroa (tammi - maaliskuu 2012: 19,9), kasvu 6,2
     %
  -- Liiketulos 1,0 miljoonaa euroa (-11,9) 
  -- Tulos/osake -0,01 euroa (-0,10)
  -- Tilauskanta 50,1 miljoonaa euroa (41,1), kasvu 21,8 %

Comptel arvioi aiemman mukaisesti vuoden 2013 liikevaihdon kasvavan
edellisvuodesta. Liikevoiton odotetaan nousevan 5 - 10 prosenttiin
liikevaihdosta. Tyypillisesti Comptelin liikevoitto ja liikevaihto painottuvat
vuoden jälkipuoliskolle. 

Toimitusjohtaja Juhani Hintikka:

”Comptelin liiketoiminta kehittyi ensimmäisellä vuosineljänneksellä
odotuksiemme mukaisesti. Liikevaihto kasvoi ja paransimme kannattavuuttamme
huomattavasti. Solmimme merkittävän lisenssikaupan Argentiinassa. Euroopan
markkinatilanne säilyi haasteellisena. 

Päivitimme yhtiön strategiaa ja tavoitteita seuraaviksi kolmeksi vuodeksi
alkuvuoden aikana. Strategia vuosille 2013 - 2015 keskittyy vuonna 2011
julkaistun strategisen Tapahtuma - Analyysi - Toimenpide -mallin nopeutettuun
toteutukseen. Tähän liittyy myynnin kasvattaminen yhteistyökumppaneiden kanssa.
Yhdessä nämä toimet ovat perusta Comptelin kasvustrategialle. Strategian
mukaisesti jatkoimme investointeja tuotekehitykseen, erityisesti
fulfillment-tuotealueeseen ja edistyksellisiin analytiikkaratkaisuihin.
Keskitimme analytiikan myynti-, toimitus- ja tuotekehitystoimintoja, jotta
pystymme paremmin vastaamaan asiakastarpeisiin analytiikkaratkaisujen osalta. 

Viime vuonna aloittamamme kustannussäästöohjelman tulokset näkyivät ensimmäisen
vuosineljänneksen liiketuloksessa. Kannattavuuden parantaminen on vuoden 2013
tärkein tavoitteemme ja etenimme sen saavuttamisessa suunnitelmiemme
mukaisesti. 

Saimme ensimmäisellä vuosineljänneksellä 6 merkittävää, yli 500 000 euron
arvoista tilausta.” 

Tammi - maaliskuun 2013 liiketoimintakatsaus

Comptelin liikevaihto kasvoi tammi - maaliskuussa 6,2 prosenttia
edellisvuodesta ja oli 21,2 miljoonaa euroa (19,9). Konsernin liikevaihtoa
kasvatti erityisesti lisenssimyynti. 

Tammi - maaliskuun liiketulos oli 1,0 miljoonaa euroa (-11,9), joka vastaa 4,9
prosenttia liikevaihdosta (-59,7). Edellisvuoden vertailuluvussa on mukana
liikearvon arvonalentumistappio, joka oli 10,2 miljoonaa euroa.  Viime vuonna
aloitetut kustannussäästöt alensivat katsauskauden kulutasoa edellisvuoteen
verrattuna. 

Konsernin tulos ennen veroja oli 0,1 miljoonaa euroa (-12,4) ja nettotulos -0,6
miljoonaa euroa (-10,3). Katsauskauden osakekohtainen tulos oli -0,01 euroa
(-0,10). 

Katsauskauden verokulu oli 0,7 miljoonaa euroa (-2,1), josta 0,4 miljoonaa
euroa oli lähdeveroja. Kahdenkertaisesta verotuksesta johtuvia, hyvittämättömiä
lähdeveroja on vuodesta 2004 alkaen kumulatiivisesti kertynyt 9,7 miljoonaa
euroa. 

Konsernin tilauskanta kasvoi edellisvuodesta ja oli katsauskauden päättyessä
50,1 miljoonaa euroa (41,1). Tilauskannasta järjestelmien ylläpitosopimuksia
oli 26,7 miljoonaa euroa (24,3) ja muuta tilauskantaa 23,4 miljoonaa euroa
(16,8). 

Liiketoiminta-alueet

Liikevaihto, miljoonaa euroa  1-3 2013  1-3 2012  Muutos %   2012
-----------------------------------------------------------------
Itä-Eurooppa                       3,9       3,9       0,4   16,3
-----------------------------------------------------------------
Länsi-Eurooppa                     4,5       5,0     -10,5   21,0
-----------------------------------------------------------------
Aasia ja Tyynenmeren alue          5,7       4,5      25,2   21,7
-----------------------------------------------------------------
Lähi-itä ja Afrikka                3,5       3,8      -8,2   14,5
-----------------------------------------------------------------
Amerikka                           3,6       2,7      34,4    8,9
-----------------------------------------------------------------
Yhteensä                          21,2      19,9       6,2   82,4

Liiketulos, miljoonaa euroa                                      
-----------------------------------------------------------------
Itä-Eurooppa                       1,8       1,3      31,3    6,3
-----------------------------------------------------------------
Länsi-Eurooppa                     1,4       2,2     -36,9    9,7
-----------------------------------------------------------------
Aasia ja Tyynenmeren alue          2,8       2,0      40,7    9,5
-----------------------------------------------------------------
Lähi-itä ja Afrikka                1,1       1,1      -0,6    3,0
-----------------------------------------------------------------
Amerikka                           2,3       1,5      56,9    3,8
-----------------------------------------------------------------
Konsernin jakamattomat kulut      -8,3     -20,0     -58,5  -45,8
-----------------------------------------------------------------
Yhteensä                           1,0     -11,9     108,8  -13,5
-----------------------------------------------------------------
Liiketulos, % liikevaihdosta                                     
-----------------------------------------------------------------
Itä-Eurooppa                      45,5      34,8         -   38,6
-----------------------------------------------------------------
Länsi-Eurooppa                    31,0      44,0         -   46,3
-----------------------------------------------------------------
Aasia ja Tyynenmeren alue         49,0      43,6         -   43,9
-----------------------------------------------------------------
Lähi-itä ja Afrikka               30,5      28,2         -   20,4
-----------------------------------------------------------------
Amerikka                          63,9      54,8         -   42,3
-----------------------------------------------------------------
Yhteensä                           4,9     -59,7         -  -16,4
-----------------------------------------------------------------

Liikevaihto kasvoi merkittävästi Aasian ja Tyynenmeren alueella sekä Amerikassa
ja laski Länsi-Euroopassa ja Lähi-idässä ja Afrikassa. Suhteellinen
kannattavuus parani kaikilla muilla liiketoiminta-alueilla paitsi
Länsi-Euroopassa. 

Comptel sai katsauskaudella kuusi merkittävää tilausta (Q1 2012: 3), joista
kolme oli policy control & charging -alueelta, kaksi fulfillment-alueelta ja
yksi managed services -palvelutilaus. Merkittävinä tilauksina Comptel raportoi
myydyt projektit ja lisenssit, joiden arvo on vähintään 500 000 euroa. 

Liikevaihdon jakauma,  1-3 2013  1-3 2012  Muutos %  2012
miljoonaa euroa                                          
---------------------------------------------------------
Lisenssit                   4,7       3,0      57,0  16,6
---------------------------------------------------------
Palvelut                    7,5       8,8     -14,8  33,2
---------------------------------------------------------
Ylläpitosopimukset          8,9       8,1      10,3  32,6
---------------------------------------------------------
Yhteensä                   21,2      19,9       6,2  82,4
---------------------------------------------------------

Lisenssimyynti kasvoi edellisvuodesta, mikä paransi kannattavuutta.
Ylläpitoliikevaihto koostuu sopimuksiin perustuvasta, jo toimitettujen
järjestelmien ylläpidosta sekä tuesta. 

Liikevaihto myyntikanavittain,  1-3 2013  1-3 2012  Muutos %  2012
miljoonaa euroa                                                   
------------------------------------------------------------------
Suoramyynti                         15,8      15,8       0,0  62,1
------------------------------------------------------------------
Partnerimyynti                       5,4       4,1      30,1  20,3
------------------------------------------------------------------
Yhteensä                            21,2      19,9       6,2  82,4
------------------------------------------------------------------

Partnerimyynnin osuus liikevaihdosta kasvoi edellisvuodesta strategiamme
mukaisesti. 

Rahoitusasema

Miljoonaa euroa               31.3.2013  31.12.2012   Muutos  31.3.2012   Muutos
                                                           %                   %
--------------------------------------------------------------------------------
Taseen loppusumma                  65,9        68,5     -3,8       62,8      4,9
--------------------------------------------------------------------------------
Likvidit varat                      4,5         4,8     -6,3        6,8    -33,8
--------------------------------------------------------------------------------
Myyntisaamiset, brutto             25,8        24,1      7,1       25,8      0,1
--------------------------------------------------------------------------------
Luottotappiovaraus                 -1,2        -1,3     -7,4       -0,8     40,5
--------------------------------------------------------------------------------
Myyntisaamiset, netto              24,6        22,8      7,9       24,9     -1,3
--------------------------------------------------------------------------------
Siirtosaamiset                     12,3        12,6     -2,2       12,7     -2,9
--------------------------------------------------------------------------------
Osatuloutukseen liittyvät           3,0         2,8      6,3        1,5    104,0
 siirtovelat                                                                    
--------------------------------------------------------------------------------
Korolliset velat                   10,0         8,4     19,8        3,0    234,4
--------------------------------------------------------------------------------
Omavaraisuusaste, prosenttia       49,8        46,8      6,5       56,9    -12,6
--------------------------------------------------------------------------------

Taseen loppusumma oli 65,9 miljoonaa euroa. Konsernin liiketoiminnan rahavirta
oli ensimmäisen vuosineljänneksen aikana 0,0 miljoonaa euroa (-0,7). 

Myyntisaamiset olivat katsauskauden lopussa 24,6 miljoonaa euroa (24,9).
Siirtosaamiset olivat 12,3 miljoonaa euroa (12,7). Osatuloutukseen liittyvät
siirtovelat olivat 3,0 miljoonaa euroa (1,5). 

Comptel Oyj nosti katsauskaudella lainaa 1,0 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on
käytettävissä 20,0 miljoonan euron suuruinen rahoitusjärjestely. Siihen kuuluu
7,0 miljoonan euron suuruinen tasalyhenteinen, pitkäaikainen laina sekä 13,0
miljoonan euron suuruinen valmiusluottolimiitti. 7,0 miljoonan euron
tasalyhenteinen laina oli kokonaisuudessaan nostettu ja valmiusluottolimiitistä
oli käytössä 2,0 miljoonaa euroa. Molemmat lainajärjestelyt erääntyvät
tammikuussa 2016. Omavaraisuusaste oli 49,8 prosenttia (56,9) ja
nettovelkaantumisaste (gearing) oli 20,9 prosenttia (-13,1). 

Tutkimus ja tuotekehitys (T&K)

Miljoonaa euroa                                 1-3 2013  1-3 2012  Muutos  2012
                                                                         %      
--------------------------------------------------------------------------------
Välittömät T&K -kustannukset                     4,2       5,2   -19,2  18,6
--------------------------------------------------------------------------------
IAS 38:n mukaisesti taseeseen aktivoidut            -1,1      -1,5   -26,6  -6,2
 T&K -menot                                                                 
--------------------------------------------------------------------------------
Tuotekehityspoistot ja arvonalentumiset              0,9       0,6    36,6   2,8
--------------------------------------------------------------------------------
T&K -kustannukset, netto                         4,0       4,3    -8,3  15,3
--------------------------------------------------------------------------------
Välittömät T&K -kustannukset ja                 19,8      26,0       -  22,5
 investoinnit, % liikevaihdosta                                                 
--------------------------------------------------------------------------------

Tuotekehityskustannukset olivat 19,8 prosenttia (26,0) liikevaihdosta.

Comptelin tuotekehityspanostukset kohdistuivat pääasiassa operaattoreiden
palvelutoimitusprosessin automatisointiin ja voimakkaasti kasvavan
dataliikenteen reaaliaikaiseen hallintaan ja analysointiin. Yhtiö tavoittelee
globaalia markkinajohtajuutta näillä alueilla, joilla ratkotaan operaattoreiden
ja palveluntarjoajien keskeisiä liiketoimintahaasteita. Samalla yhtiö kehittää
yhtenäistä ohjelmistoalustaa, joka mahdollistaa kustannustehokkaan ja
ratkaisulähtöisen tuotekehityksen. 

Kuluvana vuonna yhtiö kehittää erityisesti Fulfillment-tuotealueeseen ja
edistykselliseen analytiikkaan liittyvien tuoteperheidensä tarjontaa. Viimeksi
mainittuun kuuluu keskeisenä osana Xtract-yrityskaupan myötä saadun
edistyksellisen analytiikan yhdistäminen osaksi ohjelmistoalustaa.
Reaaliaikaisen analytiikan liittäminen tarjontaan mahdollistaa muun muassa
operaattoreiden asiakasuskollisuuden parantamisen sekä yksilöllisesti
kohdennetun markkinoinnin. Katsauskaudella tuotiin markkinoille yksi merkittävä
ohjelmistojulkistus mainituilta tuotealueilta. 

Investoinnit

Miljoonaa euroa                                1-3 2013  1-3 2012   Muutos  2012
                                                                         %      
--------------------------------------------------------------------------------
Bruttoinvestoinnit aineettomiin ja                  0,2       3,2    -95,2   4,5
 aineellisiin hyödykkeisiin                                                     
--------------------------------------------------------------------------------

Investoinnit muodostuivat laite-, ohjelmisto- ja kalustohankinnoista.
Investoinnit rahoitettiin likvideillä varoilla ja tulorahoituksella.
Edellisvuoden vertailuluvussa näkyy Xtract-yhtiön hankinta. 

Henkilöstö

                                31.3.2013  31.3.2012  Muutos %  31.12.2012
--------------------------------------------------------------------------
Henkilöstömäärä kauden lopussa        686        697      -1,6         679
--------------------------------------------------------------------------

                         1-3 2013  1-3 2012  Muutos %  1-12 2012
----------------------------------------------------------------
Henkilöstöä keskimäärin       683       678       0,7        700
----------------------------------------------------------------

Henkilöstömäärä säilyi edellisvuoden tasolla. Henkilöstökulut olivat tammi -
maaliskuussa 53,9 prosenttia liikevaihdosta (52,9). 

Katsauskauden lopussa henkilöstöstä työskenteli Suomessa 30,6 prosenttia
(33,0), Malesiassa 26,5 prosenttia (23,7), Bulgariassa 10,6 prosenttia (9,6),
Yhdistyneissä Arabiemiraateissa 7,9 prosenttia (6,7), Isossa-Britanniassa 6,7
prosenttia (7,3), Intiassa 3,8 prosenttia (3,3), Norjassa 2,8 prosenttia (5,2)
ja muissa toimintamaissa 11,1 prosenttia (11,2). 

Comptelin osake

Katsauskauden päätöskurssi oli 0,40 euroa (0,57). Comptelin markkina-arvo
31.3.2013 oli 42,8 miljoonaa euroa (60,9). 

Comptelin osakkeen vaihto     1-3 2013  1-3 2012  Muutos %  2012
----------------------------------------------------------------
Vaihto, miljoonaa kappaletta       4,3      10,9     -60,6  26,7
----------------------------------------------------------------
Vaihto, miljoonaa euroa            1,7       6,5     -73,9  13,4
----------------------------------------------------------------
Ylin hinta, euroa                 0,45      0,63     -28,6  0,63
----------------------------------------------------------------
Alin hinta, euroa                 0,38      0,49     -22,5  0,37
----------------------------------------------------------------

Comptelin osakkeista 7,0 prosenttia (5,6) oli ulkomaisessa omistuksessa tai
hallintarekisterissä katsauskauden päättyessä. 

Katsauskauden päättyessä yhtiön hallussa oli 161 219 omaa osaketta, mikä vastaa
0,15 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Hallussa olevien osakkeiden
yhteenlaskettu kirjanpidollinen vasta-arvo oli 3 224 euroa. 

Katsauskauden aikana ei jaettu Comptel Oyj:n optio-oikeuksia.

Yhtiön hallinnointi

Comptel Oyj:n varsinainen yhtiökokous 20.3.2013 valitsi hallituksen jäseniksi
uudelleen Pertti Ervin, Hannu Vaajoensuun, Petteri Walldénin, Eriikka
Söderströmin ja Antti Vasaran. Järjestäytymiskokouksessaan hallitus valitsi
puheenjohtajaksi Pertti Ervin ja varapuheenjohtajaksi Hannu Vaajoensuun.
Hallitus ei perustanut järjestäytymiskokouksessaan valiokuntia. 

Yhtiön tilintarkastajaksi yhtiökokous valitsi tilintarkastusyhteisö Ernst &
Young Oy:n, joka on ilmoittanut päävastuulliseksi tilintarkastajaksi KHT Heikki
Ilkan. 

Yhtiökokous päätti, että vuodelta 2012 ei makseta osinkoa.

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 21 400 000 osakkeen
suuruisista osakeanneista sekä enintään 10 700 000 oman osakkeen hankkimisesta
tai luovuttamisesta. Valtuutukset ovat voimassa 30.6.2014 saakka, kuitenkin
siten, että valtuutus yhtiön osakepohjaisten kannustinohjelmien toteuttamiseen
on voimassa viisi vuotta yhtiökokouksen päätöksestä. 

Varsinaisen yhtiökokouksen hallitukselle antamista valtuutuksista ja muista
päätöksistä on annettu erillinen pörssitiedote 20.3.2013. 

Raportointikauden päättymispäivän jälkeiset tapahtumat

Raportointikauden jälkeen ei ole ollut merkittäviä tapahtumia.

Yhtiön lähiajan riskit ja epävarmuustekijät

Comptel kehittää joustavia kokonaisratkaisuja johtaville teleoperaattoreille
maailmanlaajuisesti. Tämä edellyttää, että yhtiö ymmärtää
liiketoimintaympäristönsä kehittymisen sekä asiakkaidensa ja jälleenmyyjiensä
tarpeet alueellisesti oikein. Epäonnistuminen markkinasuhdanteiden
tunnistamisessa, asiakkaidensa tarpeiden huomioimisessa ja tuotteidensa
oikea-aikaisessa kehittämisessä saattaa aiheuttaa merkittävää haittaa Comptelin
liiketoiminnan kasvulle ja kannattavuudelle. 

Yhtiön toimialalle on tyypillistä liikevaihdon ja tuloksen merkittävä vaihtelu
vuosineljänneksittäin liittyen asiakaskunnan ostokäyttäytymiseen ja
yksittäisten merkittävien kauppojen ajoittumiseen. 

Comptelin liiketoiminta muodostuu laajojen tuotteistettujen tietojärjestelmien
toimittamisesta ja yksittäisen toimitusprojektin arvo voi olla useita miljoonia
euroja. Näin ollen yksittäiseen toimitusprojektiin tai asiakkaaseen voi liittyä
huomattava tappio- tai luottotappioriski. Lisäksi osa Comptelin asiakkaista
toimii maissa, joiden poliittinen tai taloudellinen tilanne voi lisätä
luottotappioriskiä. 

Comptel toimii maailmanlaajuisesti ja on siten altistunut eri
valuuttapositioista aiheutuville riskeille. Valuuttakurssien muutokset yhtiön
raportointivaluutan euron sekä Yhdysvaltain dollarin, Englannin punnan ja
Malesian ringgitin välillä vaikuttavat yhtiön liikevaihtoon, kuluihin ja
tulokseen. 

Hakemusprosessi Comptelin kahdenkertaisen verotuksen estämiseksi on edelleen
valtiovarainministeriössä kesken. Valtioiden välinen prosessi on kuitenkin
erittäin hidas ja muutoksen ajankohtaa on vaikea ennustaa. Valtiot voivat myös
päätyä verosopimusten tulkinnassa eriäviin näkökantoihin, mikä voi tarkoittaa,
että kahdenkertainen verotus jää voimaan. 

Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen 2012 yhteydessä selostetaan laajemmin
yhtiön toimintaan liittyviä riskejä. 

Tulevaisuuden näkymät

Comptel arvioi aiemman mukaisesti vuoden 2013 liikevaihdon kasvavan
edellisvuodesta. Liikevoiton odotetaan nousevan 5 - 10 prosenttiin
liikevaihdosta. 

Tyypillisesti Comptelin liikevoitto ja liikevaihto painottuvat vuoden
jälkipuoliskolle. 

TAULUKKO-OSA

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa käyttöönotettua IAS 34
Osavuosikatsaukset-standardia noudattaen. Liitetiedossa 1 mainittuja muutoksia
lukuun ottamatta osavuosikatsaus on laadittu samoja laadintaperiaatteita ja
laskentamenetelmiä noudattaen kuin vuoden 2012 tilinpäätöksessä. 

Comptel on korjannut Q1/2012 vertailutietoja luvuissa havaitun virheen
korjaamiseksi. Virhe on selostettu tarkemmin liitetiedossa 12. 

Tiedotteen luvut on pyöristetty, joten yksittäisten lukujen yhteenlaskettu
summa saattaa poiketa esitetystä summaluvusta. Osavuosikatsaus on
tilintarkastamaton. 

Konsernin laaja tuloslaskelma                          1.1.-31.3.2013  1.1.-31.3
(1 000 euroa)                                                             .2012*
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Liikevaihto                                                    21 171     19 926
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Liiketoiminnan muut tuotot                                          1          1

Materiaalit ja palvelut                                        -1 114     -1 622
--------------------------------------------------------------------------------
Työsuhde-etuuksista johtuvat kulut                            -11 402    -10 541
--------------------------------------------------------------------------------
Poistot ja arvonalentumiset                                    -1 255    -11 128
--------------------------------------------------------------------------------
Liiketoiminnan muut kulut                                      -6 358     -8 538
--------------------------------------------------------------------------------
                                                              -20 130    -31 829

Liikevoitto/-tappio                                             1 042    -11 901
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Rahoitustuotot                                                    203        437
--------------------------------------------------------------------------------
Rahoituskulut                                                  -1 155       -914
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Voitto/tappio ennen veroja                                         90    -12 379
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Tuloverot                                                        -703      2 094
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Katsauskauden voitto/tappio                                      -613    -10 285

Muut laajan tuloksen erät:                                                      

Erät jotka saatetaan myöhemmin siirtää                                          
 tulosvaikutteiseksi                                                            
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Muuntoerot                                                       -100          3
--------------------------------------------------------------------------------
Rahavirran suojaukset                                               -        742
--------------------------------------------------------------------------------
Muihin laajan tuloksen eriin liittyvät verot                        -       -182
--------------------------------------------------------------------------------
Muut laajan tuloksen erät yhteensä                               -100        563
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Katsauskauden laaja tulos yhteensä                               -713     -9 721
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Katsauskauden voiton/tappion jakautuminen                                       
--------------------------------------------------------------------------------
Emoyrityksen osakkeenomistajille                                 -613    -10 285
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Katsauskauden laajan tuloksen jakautuminen                                      
--------------------------------------------------------------------------------
Emoyrityksen osakkeenomistajille                                 -713     -9 721
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Emoyrityksen omistajille kuuluvasta                                             
 voitosta/tappiosta laskettu osakekohtainen tulos,                              
 euroa                                                                          
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Laimentamaton osakekohtainen tulos, euroa                       -0,01      -0,10
--------------------------------------------------------------------------------
Laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos,           -0,01      -0,10
 euroa                                                                          
--------------------------------------------------------------------------------

*Q1/2012 virhe on korjattu.

Konsernin tase (1 000 euroa)                 31.3.2013  31.12.2012
------------------------------------------------------------------
------------------------------------------------------------------
Varat                                                             

Pitkäaikaiset varat                                               
------------------------------------------------------------------
Liikearvo                                        2 646       2 646
------------------------------------------------------------------
Muut aineettomat hyödykkeet                     13 393      13 350
------------------------------------------------------------------
Aineelliset hyödykkeet                           2 110       1 518
------------------------------------------------------------------
Osuudet osakkuusyrityksissä                      1 076       1 076
------------------------------------------------------------------
Myytävissä olevat sijoitukset                       87          87
------------------------------------------------------------------
Laskennalliset verosaamiset                      4 128       3 804
------------------------------------------------------------------
Muut pitkäaikaiset saamiset                        498         493
------------------------------------------------------------------
                                                23 938      22 974

Lyhytaikaiset varat                                               
------------------------------------------------------------------
Myyntisaamiset ja muut saamiset                 37 420      40 660
------------------------------------------------------------------
Rahavarat                                        4 515       4 817
------------------------------------------------------------------
                                                41 935      45 476

Varat yhteensä                                  65 873      68 451
------------------------------------------------------------------
------------------------------------------------------------------
Oma pääoma ja velat                                               
------------------------------------------------------------------
------------------------------------------------------------------
Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma                       
------------------------------------------------------------------
------------------------------------------------------------------
Osakepääoma                                      2 141       2 141
------------------------------------------------------------------
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto             243         243
------------------------------------------------------------------
Muuntoerot                                        -736        -636
------------------------------------------------------------------
Kertyneet voittovarat                           24 675      25 208
------------------------------------------------------------------
Oma pääoma yhteensä                             26 323      26 956
------------------------------------------------------------------
------------------------------------------------------------------
Pitkäaikaiset velat                                               
------------------------------------------------------------------
Laskennalliset verovelat                         3 306       3 302
------------------------------------------------------------------
Varaukset                                          563         787
------------------------------------------------------------------
Pitkäaikaiset rahoitusvelat                      5 750       5 275
------------------------------------------------------------------
                                                 9 619       9 364

Lyhytaikaiset velat                                               
------------------------------------------------------------------
Varaukset                                        1 443       1 511
------------------------------------------------------------------
Lyhytaikaiset rahoitusvelat                      4 261       3 082
------------------------------------------------------------------
Ostovelat ja muut velat                         24 227      27 537
------------------------------------------------------------------
                                                29 931      32 130

Velat yhteensä                                  39 550      41 494
------------------------------------------------------------------
------------------------------------------------------------------
Oma pääoma ja velat yhteensä                    65 873      68 451
------------------------------------------------------------------

Konsernin rahavirtalaskelma (1 000 euroa)             1.1.-31.3.2013  1.1.-31.3.
                                                                           2012*
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Liiketoiminnan rahavirrat                                                       
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Katsauskauden voitto/tappio                                     -613     -10 285
--------------------------------------------------------------------------------
Oikaisut:                                                                       
--------------------------------------------------------------------------------
Liiketoimet, joihin ei liity maksua tai                        1 748      11 663
 liiketoiminnan rahavirtaan kuulumattomat erät                                  
--------------------------------------------------------------------------------
Korkokulut ja muut rahoituskulut                                 563          88
--------------------------------------------------------------------------------
Korkotuotot                                                       -4          -9
--------------------------------------------------------------------------------
Tuloverot                                                        703      -2 094
--------------------------------------------------------------------------------
Käyttöpääoman muutos:                                                           
--------------------------------------------------------------------------------
Myyntisaamisten ja muiden saamisten muutos                     2 850       1 888
--------------------------------------------------------------------------------
Ostovelkojen ja muiden velkojen muutos                        -3 717         -83
--------------------------------------------------------------------------------
Varausten muutos                                                -292        -189
--------------------------------------------------------------------------------
Maksetut korot ja rahoituskulut                                  -86         -88
--------------------------------------------------------------------------------
Saadut korot                                                       2           7
--------------------------------------------------------------------------------
Maksetut tuloverot ja saadut palautukset                      -1 110      -1 560
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Liiketoiminnan nettorahavirta                                     45        -660
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Investointien rahavirrat                                                        
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Tytäryritysten hankinta vähennettynä hankintahetken                -      -1 812
 rahavaroilla                                                                   
--------------------------------------------------------------------------------
Investoinnit aineellisiin hyödykkeisiin                         -142        -202
--------------------------------------------------------------------------------
Investoinnit aineettomiin hyödykkeisiin                          -10         -62
--------------------------------------------------------------------------------
Investoinnit tuotekehityshankkeisiin                          -1 092      -1 488
--------------------------------------------------------------------------------
Pitkäaikaisten saamisten muutos                                  -15         -32
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Investointien nettorahavirta                                  -1 259      -3 595
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Rahoituksen rahavirrat                                                          
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Lainojen nostot                                                2 000       2 021
--------------------------------------------------------------------------------
Lainojen takaisinmaksut                                       -1 004        -305
--------------------------------------------------------------------------------
Leasingvelan lyhennys                                            -13         -10
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Rahoituksen nettorahavirta                                       982       1 706
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Rahavarojen muutos                                              -232      -2 549
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Rahavarat katsauskauden alussa                                 4 817       9 401
--------------------------------------------------------------------------------
Rahavarat katsauskauden lopussa                                4 515       6 818
--------------------------------------------------------------------------------
Muutos                                                          -302      -2 583
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Valuuttakurssien muutosten vaikutus                              -70          34
--------------------------------------------------------------------------------

*Q1/2012 virhe on korjattu.

Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista                                     

- 
Emoyrityksen omistajille kuuluva pääoma                                         

1 000 euroa       Osake-    Muut  Muunto-er     Arvon-   Omat  Kertynee  Yhteens
                  pääoma  rahas-         ot  muutosrah  osak-         t        ä
                             tot                  asto   keet  voittova         
                                                                    rat         
--------------------------------------------------------------------------------
Oma pääoma         2 141     178       -682       -589   -375    41 133   41 805
31.12.2011                                                                      
--------------------------------------------------------------------------------
Osingonjako                                                      -3 207   -3 207
--------------------------------------------------------------------------------
Luovutetut                    66                           14       -14       66
omat osakkeet                                                                   
--------------------------------------------------------------------------------
Osakepohjaiset                                                       84       84
palkitsemis-                                                                    
järjestelmät*                                                                   
--------------------------------------------------------------------------------
Katsauskauden                             3        560          -10 285   -9 721
laaja tulos                                                                     
 yhteensä*                                                                      
--------------------------------------------------------------------------------
Oma pääoma         2 141     243       -679        -29   -361   27 712    29 027
31.3.2012                                                                       
--------------------------------------------------------------------------------

*Q1/2012 virhe on korjattu.

Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista                                     
--------------------------------------------------------------------------------
- 
Emoyrityksen omistajille kuuluva pääoma                                         
--------------------------------------------------------------------------------
- 
1 000 euroa    Osake-      Muut  Muuntoerot           Omat   Kertyneet  Yhteensä
               pääoma  rahastot                  osak-keet  voittovara          
                                                                     t          
--------------------------------------------------------------------------------
Oma pääoma      2 141       243        -636           -361      25 568    26 956
31.12.2012    
--------------------------------------------------------------------------------
Osakepohjaise                                                       80        80
t                                                                               
palkitsemis-                                                                    
järjestelmät                                                                    
--------------------------------------------------------------------------------
Katsauskauden                          -100                       -613      -713
laaja tulos                                                                     
yhteensä                                                                        
--------------------------------------------------------------------------------
Oma pääoma      2 141       243        -736           -361      25 036    26 323
31.3.2013                                                                       
--------------------------------------------------------------------------------

Liitetiedot

1. Uusien ja muutettujen IFRS-standardien sekä tulkintojen soveltaminen

Konserni otti 1.1.2013 käyttöön seuraavat EU:ssa sovellettavaksi hyväksytyt
uudet ja uudistetut standardit ja tulkinnat, joiden katsotaan koskevan
Comptelia: 

Muutokset IAS 1:een Tilinpäätöksen esittäminen. Keskeisin muutos on vaatimus
muiden laajan tuloksen erien ryhmittelemisestä sen mukaan, siirretäänkö ne
mahdollisesti myöhemmin tulosvaikutteisiksi tiettyjen ehtojen täyttyessä. 

Muilla 1.1.2013 voimaan tulleilla uusilla standardeilla tai
standardimuutoksilla ei ole ollut vaikutusta laadintaperiaatteisiin ja
laskentamenetelmiin. 

2. Segmenttitiedot

Liikevaihto segmenteittäin

1 000 euroa                     1.1.-31.3.2013  1.1.-31.3.2012
--------------------------------------------------------------

Itä-Eurooppa                             3 880           3 866
--------------------------------------------------------------
Länsi-Eurooppa                           4 475           5 001
--------------------------------------------------------------
Aasia ja Tyynenmeren alue                5 650           4 511
--------------------------------------------------------------
Lähi-itä ja Afrikka                      3 526           3 841
--------------------------------------------------------------
Amerikka                                 3 640           2 708
--------------------------------------------------------------
Konsernin liikevaihto yhteensä          21 171          19 926
--------------------------------------------------------------

Liikevoitto/-tappio segmenteittäin

1 000 euroa                             1.1.-31.3.2013  1.1.-31.3.2012*
-----------------------------------------------------------------------

Itä-Eurooppa                                     1 767            1 345
-----------------------------------------------------------------------
Länsi-Eurooppa                                   1 387            2 199
-----------------------------------------------------------------------
Aasia ja Tyynenmeren alue                        2 770            1 969
-----------------------------------------------------------------------
Lähi-itä ja Afrikka                              1 077            1 084
-----------------------------------------------------------------------
Amerikka                                         2 326            1 483
-----------------------------------------------------------------------
Konsernin jakamattomat kulut                    -8 285          -19 981
-----------------------------------------------------------------------
Konsernin liikevoitto/-tappio yhteensä           1 042          -11 901
-----------------------------------------------------------------------
Rahoituserät                                      -952             -477
-----------------------------------------------------------------------
Konsernin voitto/tappio ennen veroja                90          -12 379
-----------------------------------------------------------------------

*Q1/2012 virhe on korjattu.

3. Hankitut liiketoiminnot

Comptel Oyj hankki 9.2.2012 analytiikkaan erikoistuneen suomalaisen
ohjelmistoyrityksen Xtract Oy:n koko osakekannan. 

Kaupan arvo (enterprise value) oli 3 100 tuhatta euroa. Varsinainen kauppahinta
oli 2 075 tuhatta euroa. 

4. Liikearvon arvonalentumistappio

Comptel muutti vuoden 2012 ensimmäisen vuosineljänneksen aikana liikearvon
kohdistamisperiaatteita. Muutoksen yhteydessä tehtiin arvonalentumistestaus
uudella yksikkötasolla, joka oli alhaisempi kuin tilikauden 2011 käytetty taso. 

Arvonalentumistestauksen seurauksena Comptel kirjasi vuoden 2012 ensimmäisen
vuosineljänneksen tulokseensa 10 179 tuhannen euron arvonalentumistappion. 

5. Tuloverot

Laajan tuloslaskelman mukainen verokulu on 703 tuhatta euroa (2 094 tuhatta
euroa positiivinen 2012). Vuonna 2012 liikearvon alaskirjauksen yhteydessä
kirjattiin 2 494 tuhannen euron laskennallisen verovelan muutos. 

Konserniverokeskuksen verotuksen oikaisulautakunta antoi vuonna 2006 hylkäävän
päätöksen lähdeverojen hyvittämisestä verotuksessa verovuosilta 2004 ja 2005. 

Hakemusprosessi Comptelin kahdenkertaisen verotuksen estämiseksi on edelleen
valtiovarainministeriössä kesken. Valtioiden välinen prosessi on kuitenkin
erittäin hidas ja muutoksen ajankohtaa on vaikea ennustaa. Valtiot voivat myös
päätyä verosopimusten tulkinnassa eriäviin näkökantoihin, mikä voi tarkoittaa,
että kahdenkertainen verotus jää voimaan. 

Oikaisulautakunnan voimassa olevan päätöksen mukaisesti Comptel on kirjannut
kuluksi lähdeveroja tammi-maaliskuun aikana 413 tuhatta euroa (543 tuhatta
euroa). 

6. Aineelliset hyödykkeet

1 000 euroa                            1.1.-31.3.2013  1.1.-31.3.2012
---------------------------------------------------------------------

Aineellisten hyödykkeiden lisäykset               142             209
---------------------------------------------------------------------
Aineellisten hyödykkeiden vähennykset             -26            -141
---------------------------------------------------------------------

7. Lähipiiritapahtumat

Konsernin lähipiiriin kuuluvat osakkuusyhtiö, hallituksen jäsenet, konsernin
johtoryhmä sekä johdon vaikutuspiiriin kuuluvat henkilöt ja yhtiöt. 

Lähipiirin kanssa toteutuivat seuraavat liiketapahtumat:

1 000 euroa                 1.1.-31.3.2013  1.1.-31.3.2012
----------------------------------------------------------

Osakkuusyhtiö                                             

Liiketoiminnan muut tuotot               0               1
----------------------------------------------------------
Korkotuotot                              2               2
----------------------------------------------------------

1 000 euroa             31.3.2013  31.12.2012
---------------------------------------------
---------------------------------------------
Osakkuusyhtiö                                
---------------------------------------------
Pitkäaikaiset saamiset        100          98
---------------------------------------------
Myyntisaamiset                  0           1
---------------------------------------------

Johdon palkat ja palkkiot

Johdon työsuhde-etuuksiin sisältyvät hallituksen jäsenten ja konsernin
johtoryhmän työsuhde-etuudet. 

1 000 euroa                                    1.1.-31.3.2013  1.1.-31.3.2012
-----------------------------------------------------------------------------

Palkat ja muut lyhytaikaiset työsuhde-etuudet             413             557
-----------------------------------------------------------------------------
Osakeperusteiset maksut                                    79              45
-----------------------------------------------------------------------------
Yhteensä                                                  492             602
-----------------------------------------------------------------------------

Takaukset ja muut vakuudet

1 000 euroa  31.3.2013  31.12.2012
----------------------------------
----------------------------------
Takaukset           70          70
----------------------------------

8. Sitoumukset

Ei-purettavissa olevien toimitilojen vuokrasopimusten ja muiden
vuokrasopimusten perusteella maksettavat vähimmäisvuokrat: 

1 000 euroa                                             31.3.2013  31.12.2012
-----------------------------------------------------------------------------
-----------------------------------------------------------------------------
Yhden vuoden kuluessa                                       2 605       2 934
-----------------------------------------------------------------------------
Yli vuoden kuluessa ja enintään viiden vuoden kuluttua      5 618       6 087
-----------------------------------------------------------------------------
Yhteensä                                                    8 223       9 021
-----------------------------------------------------------------------------

Konsernilla ei ollut merkittäviä aineellisten hyödykkeiden hankintaa koskevia
sitoumuksia 31.3.2013 tai 31.3.2012. 

9. Ehdolliset velat

1 000 euroa                    31.3.2013  31.12.2012
----------------------------------------------------

Pankkitakausvastuut                2 391       2 969
----------------------------------------------------
Kiinnitetyt panttivelkakirjat        200         200
----------------------------------------------------

1 000 euroa                       31.3.2013  31.12.2012
-------------------------------------------------------

Muiden puolesta annetut vakuudet                       
-------------------------------------------------------
Takaukset                               121         123
-------------------------------------------------------

10. Tunnusluvut

Taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut                     1.1.-     1.1.-
                                                               31.3.20  31.3.201
                                                                    13        2*
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Liikevaihto, 1 000 euroa                                        21 171    19 926
--------------------------------------------------------------------------------
Liikevaihto, muutos %                                              6,2      18,4
--------------------------------------------------------------------------------
Liikevoitto/-tappio, 1 000 euroa                                 1 042   -11 901
--------------------------------------------------------------------------------
Liikevoitto/-tappio, muutos %                                    108,8       -12
                                                                           819,3
--------------------------------------------------------------------------------
Liikevoitto/-tappio, % liikevaihdosta                              4,9     -59,7
--------------------------------------------------------------------------------
Tulos ennen veroja, 1 000 euroa                                     90   -12 379
--------------------------------------------------------------------------------
Tulos ennen veroja, % liikevaihdosta                               0,4     -62,1
--------------------------------------------------------------------------------
Oman pääoman tuotto, %                                               -         -
--------------------------------------------------------------------------------
Sijoitetun pääoman tuotto, %                                         -         -
--------------------------------------------------------------------------------
Omavaraisuusaste, %                                               49,8      56,9
--------------------------------------------------------------------------------
Bruttoinvestoinnit aineettomiin ja aineellisiin                    152     3 171
 hyödykkeisiin, 1 000 euroa 1)                                                  
--------------------------------------------------------------------------------
Bruttoinvestoinnit aineettomiin ja aineellisiin                    0,7      15,9
 hyödykkeisiin, % liikevaihdosta                                                
--------------------------------------------------------------------------------
IAS 38:n mukaiset aktivoinnit aineettomiin hyödykkeisiin, 1      1 092     1 488
 000 euroa                                                                      
--------------------------------------------------------------------------------
Tutkimus- ja tuotekehitysmenot, 1 000 euroa                      4 191     5 184
--------------------------------------------------------------------------------
Tutkimus- ja tuotekehitysmenot,                                   19,8      26,0
% liikevaihdosta                                                                
--------------------------------------------------------------------------------
Tilauskanta, 1 000 euroa                                        50 061    41 110
--------------------------------------------------------------------------------
Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä katsauskauden aikana          683       678
--------------------------------------------------------------------------------
Korolliset nettovelat, 1 000 euroa                               5 497    -3 825
--------------------------------------------------------------------------------
Nettovelkaantumisaste, %                                          20,9     -13,1
--------------------------------------------------------------------------------

*Vuoden Q1/2012 virhe on korjattu.

1) Sisältää Xtractin hankinnan vuonna 2012. Bruttoinvestoinnit ilman ko.
hankintaa olivat 264 tuhatta euroa, mikä on 1,3 prosenttia liikevaihdosta.
Luvut eivät sisällä investointeja tuotekehitykseen. 

Osakekohtaiset tunnusluvut                                     1.1.-       1.1.-
                                                           31.3.2013  31.3.2012*
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Tulos/osake, euroa                                             -0,01       -0,10
--------------------------------------------------------------------------------
Tulos/osake, euroa, laimennusvaikutuksen mukainen              -0,01       -0,10
--------------------------------------------------------------------------------
Oma pääoma/osake, euroa                                         0,25        0,27
--------------------------------------------------------------------------------
Osinko/osake, euroa                                                -           -
--------------------------------------------------------------------------------
Osinko/tulos, %                                                    -           -
--------------------------------------------------------------------------------
Efektiivinen osinkotuotto, %                                       -           -
--------------------------------------------------------------------------------
Hinta/voittosuhde                                                  -           -
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä kauden lopussa        107 054     107 054
                                                                 810         810
--------------------------------------------------------------------------------
josta omassa hallussa                                        161 219     156 499
--------------------------------------------------------------------------------
Ulkona olevat osakkeet                                       106 893     106 898
                                                                 591         311
--------------------------------------------------------------------------------
Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä keskimäärin           106 863     106 765
 kauden aikana                                                   518         118
--------------------------------------------------------------------------------
Laimennusvaikutuksellinen osakkeiden määrä keskimäärin       106 863     106 765
                                                                 518         118
--------------------------------------------------------------------------------

*Q1/2012 virhe on korjattu.

11. Tunnuslukujen laskentakaavat
--------------------------------------------------------------------------------
Liikevoitto/-tappioprosentti           =  Liikevoitto/-tappio               x100
--------------------------------------   ---------------------------------------
                                         ----------------------------------     
                                          Liikevaihto                           
--------------------------------------                                     -----

Voitto-/tappioprosentti (ennen         =  Voitto/tappio ennen veroja        x100
 veroja)                                                                        
--------------------------------------   ---------------------------------------
                                         ----------------------------------     
                                          Liikevaihto                           
--------------------------------------                                     -----
--------------------------------------                                     -----
Oman pääoman tuotto % (ROE)            =  Voitto/tappio                     x100
--------------------------------------   ---------------------------------------
                                         ----------------------------------     
                                          Oma pääoma (keskimäärin vuoden        
                                           aikana)                              
--------------------------------------                                     -----
--------------------------------------                                     -----
Sijoitetun pääoman tuotto % (ROI)      =  Voitto/tappio ennen veroja +      x100
                                           rahoituskulut 
--------------------------------------   ---------------------------------------
                                         ----------------------------------     
                                          Oma pääoma + korolliset               
                                           rahoitusvelat (keskimäärin           
                                           vuoden aikana)                       
--------------------------------------                                     -----
--------------------------------------                                     -----
Omavaraisuusaste %                     =  Oma pääoma                        x100
--------------------------------------   ---------------------------------------
                                         ----------------------------------     
                                          Taseen loppusumma - saadut            
                                           ennakot                              
--------------------------------------                                     -----
--------------------------------------                                     -----
Bruttoinvestoinnit aineettomiin ja     =  Bruttoinvestoinnit aineettomiin   x100
 aineellisiin hyödykkeisiin, %             ja aineellisiin hyödykkeisiin        
 liikevaihdosta                                                                 
--------------------------------------   ---------------------------------------
                                         ----------------------------------     
                                          Liikevaihto                           
--------------------------------------                                     -----
--------------------------------------                                     -----
Tutkimus- ja tuotekehitysmenot, %      =  Tutkimus- ja tuotekehitysmenot    x100
 liikevaihdosta                                                                 
--------------------------------------   ---------------------------------------
                                         ----------------------------------     
                                          Liikevaihto                           
--------------------------------------                                     -----
--------------------------------------                                     -----
Nettovelkaantumisaste % (gearing)      =  Korolliset velat - rahavarat      x100
--------------------------------------   ---------------------------------------
                                         ----------------------------------     
                                          Oma pääoma                            
--------------------------------------                                     -----
--------------------------------------                                     -----
Tulos/osake (EPS)                      =  Emoyrityksen omistajien osuus         
                                           tuloksesta                           
--------------------------------------   ---------------------------------------
                                         ----------------------------------     
                                          Ulkona olevien osakkeiden             
                                           lukumäärä keskimäärin                
                                           tilikauden aikana                    
--------------------------------------                                     -----
--------------------------------------                                     -----
Oma pääoma/osake                       =  Emoyrityksen omistajille kuuluva      
                                           oma pääoma                           
--------------------------------------   ---------------------------------------
                                         ----------------------------------     
                                          Ulkona olevien osakkeiden             
                                           laimentamaton lukumäärä              
                                           tilinpäätöspäivänä                   
--------------------------------------                                     -----
--------------------------------------                                     -----
Osinko/osake                           =  Osinko                                

Osinko/tulos %                         =  Osinko/osake                      x100
--------------------------------------   ---------------------------------------
                                         ----------------------------------     
                                          Tulos/osake (EPS)                     
--------------------------------------                                     -----
--------------------------------------                                     -----
Efektiivinen osinkotuotto %            =  Osinko/osake                      x100
--------------------------------------   ---------------------------------------
                                         ----------------------------------     
                                          Tilikauden päätöskurssi               
--------------------------------------                                     -----
--------------------------------------                                     -----
Hinta/voittosuhde (P/E-luku)           =  Tilikauden päätöskurssi               
--------------------------------------   ---------------------------------------
                                         ----------------------------------     
                                          Tulos/osake (EPS)                     
--------------------------------------                                     -----
--------------------------------------------------------------------------------

12. Korjaus Q1/2012 lukuihin

Kauden Q1/2012 raportoiduissa luvuissa havaittiin virhe ryhmässä
työsuhde-etuuksista johtuvat kulut. Virhe on korjattu takautuvasti. Virhe koski
optiokululaskentaa. 

Myös osakekohtaista tulosta on oikaistu, mutta pyöristyksistä johtuen
oikaisulla ei ollut vaikutusta tunnuslukuun. Korjauksella ei ollut vaikutusta
oman pääoman määrään. 

Q1/2012 luvut muuttuivat seuraavasti:

                                                          Raportoidut   Korjatut
                                                                luvut      luvut
--------------------------------------------------------------------------------
                                                             1-3/2012   1-3/2012
--------------------------------------------------------------------------------
Konsernin laaja tuloslaskelma                                                   
(1 000 euroa)                                                                   
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Liikevaihto                                                    19 926     19 926

Materiaalit ja palvelut                                        -1 622     -1 622
--------------------------------------------------------------------------------
Työsuhde-etuuksista johtuvat kulut                            -10 672    -10 541
--------------------------------------------------------------------------------
Poistot ja arvonalentumiset                                   -11 128    -11 128
--------------------------------------------------------------------------------
Liiketoiminnan muut kulut                                      -8 538     -8 538
--------------------------------------------------------------------------------
                                                              -31 959    -31 829

Liikevoitto/-tappio                                           -12 032    -11 901
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Rahoitustuotot                                                    437        437
--------------------------------------------------------------------------------
Rahoituskulut                                                    -914       -914
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Voitto/tappio ennen veroja                                    -12 509    -12 379
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Tuloverot                                                       2 094      2 094
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Tilikauden voitto/tappio                                      -10 416    -10 285
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Muut laajan tuloksen erät:                                                      
--------------------------------------------------------------------------------
Rahavirran suojaukset                                             742        742
--------------------------------------------------------------------------------
Muuntoerot                                                          3          3
--------------------------------------------------------------------------------
Muihin laajan tuloksen eriin liittyvät verot                     -182       -182
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Tilikauden laaja tulos yhteensä                                -9 852     -9 721
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Tilikauden voiton/tappion jakautuminen                                          
--------------------------------------------------------------------------------
Emoyrityksen osakkeenomistajille                              -10 416    -10 285
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Tilikauden laajan tuloksen jakautuminen                                         
--------------------------------------------------------------------------------
Emoyrityksen osakkeenomistajille                               -9 852     -9 721
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Emoyrityksen omistajille kuuluvasta voitosta/tappiosta                          
 laskettu osakekohtainen tulos, euroa                                           
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Laimentamaton osakekohtainen tulos, euroa                       -0,10      -0,10
--------------------------------------------------------------------------------
Laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos,           -0,10      -0,10
 euroa                                                                          
--------------------------------------------------------------------------------

Comptel Oyj:n seuraavien osavuosikatsausten julkistamisajankohdat:

Tammi - kesäkuu: 16.7.2013

Tammi - syyskuu: 16.10.2013

COMPTEL OYJ
Hallitus

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Juhani Hintikka, puh. (09) 700 1131
Talousjohtaja Mikko Hytönen, puh. 040 758 5801

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.comptel.com