|
|||
2010-11-01 15:20:00 CET 2010-11-01 15:20:01 CET REGULATED INFORMATION Efore - PörssitiedoteEFOREN NIMITYSTOIMIKUNNAN JÄSENETEFORE OYJ Pörssitiedote 1.11.2010 klo 16.20 Efore Oyj:n hallitus on keskeisiä yhtiön osakkeenomistajia kuultuaan päättänyt 1.11.2010 perustaa nimitystoimikunnan hallituksen ulkopuolisista henkilöistä. Nimitystoimikunnan puheenjohtajaksi valittiin Juhani Pirttisalo ja jäseniksi Markku Kaloniemi, Jarmo Simola ja Leena Tammivuori. Nimitystoimikunnan toimikausi kestää yhtiön seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka. EFORE OYJ Hallitus Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Vesa Vähämöttönen, puh 09 4784 6312. JAKELU Nasdaq OMX Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet Efore-konserni Efore on ICT- ja teollisuuselektroniikka-alan yrityksiä palveleva kansainvälinen yhtiö, jonka liiketoiminta muodostuu sähkönkulutusta vähentävistä asiakaskohtaisista tehonsyöttöratkaisuista, laiteasemien sähkönsyöttöjärjestelmistä, vaativan elektroniikan valmistus- ja suunnittelupalveluista sekä huolto- ja korjauspalveluista. Eforen pääkonttori on Espoossa. Yhtiön tuotekehitys- ja markkinointiyksiköitä on Suomen lisäksi Kiinassa, USA:ssa ja Ruotsissa. Yrityksen tuotantoyksiköt sijaitsevat Kiinassa ja Virossa. Lokakuussa 2009 päättyneellä tilikaudella konsernin liikevaihto oli 64,1 milj. euroa ja sen palveluksessa oli keskimäärin 565 henkilöä. Konsernin emoyhtiö Efore Oyj:n osake on listattu Nasdaq OMX Helsinki Oy:ssä. www.efore.fi |
|||
|