2010-10-15 09:30:00 CEST

2010-10-15 09:30:31 CEST


REGULATED INFORMATION

Finnish
Rautaruukki - Pörssitiedote

Ruukille yli 8 miljoonan euron teräsrakenneurakka Statoilin uuteen Oslon konttoriin


Rautaruukki Oyj Pörssitiedote 15.10.2010 klo 10.30

Ruukki on solminut Skanska Norge AS:n kanssa teräsrakenteiden suunnittelu-,
valmistus- ja asennussopimuksen Statoilin uuteen, Oslon lähelle Fornebuhun
rakennettavaan aluetoimistoon. Kaupan arvo on yli kahdeksan miljoonaa euroa.
Ruukki on vahvasti mukana projektin eri vaiheissa, ja kaupan varmistumisessa
keskeinen rooli oli projektia varten kehitetyllä asennusratkaisulla.

Norjalaisen Statoilin uudesta aluetoimistosta tulee yhdeksänkerroksinen,
arkkitehtuurillisesti ainutlaatuinen rakennus, mikä asettaa myös
rakennesuunnittelulle omat haasteensa. Rakennukseen tulee viisi erillistä
suorakaiteenmuotoista siipeä, jotka ikään kuin pinotaan päällekkäin tähden
muotoon. Rakenteiden asentamiseen käytetään Pohjoismaiden suurinta 1 250 tonnin
mobiilinosturia. Vaativan asennusratkaisun lisäksi Ruukin erikoisosaamista
hyödynnetään myös rakennuksen palosuojauksen suunnittelussa ja toteutuksessa."Ruukki oli luonteva valinta yhteistyökumppaniksemme, koska yhtiöllä on paljon
kokemusta juuri vaativista rakennusprojekteista. Luotamme vahvasti Ruukin
projektinjohdolliseen ja suunnitteluosaamiseen haastavissa hankkeissa", sanoo
projektipäällikkö Jon Johnsen Skanskalta."Tämä on jälleen yksi vahva näyttö siitä, että meihin luotetaan
teräsrakentamisen osaajana. On olennaista, että olemme suunnittelussa mukana
heti rakennusprojektin alkuvaiheessa, jolloin voimme varmistaa innovatiivisten
ratkaisujen toteuttamisen asiakkaan tarpeiden mukaisesti", sanoo Ruukin Pohjois-
Euroopan ja infrastruktuurirakentamisesta vastaava johtaja Sami Eronen.

Statoilin aluetoimiston rakenteet valmistetaan valtaosin Ruukin Ylivieskan
yksikössä. Teräsrakenteiden toimitukset alkavat joulukuussa 2010, ja asennus
itse kohteessa tammikuussa 2011. Rakennus otetaan käyttöön syyskuussa 2012.

Ruukki on ollut hiljattain mukana monissa vaativissa rakennushankkeissa
Pohjoismaissa, mm. Oslon Oopperatalossa, Tukholman Waterfrontissa, Norjan DnB:n
pääkonttorissa sekä Kildenin musiikki- ja teatteritalossa Norjan
Kristiansandissa.

  - Lue lisää Ruukin teräsrakenneurakasta Bergeniin rakennettavaan uintiurheilun
keskukseen
- Lue lisää Ruukin osuudesta Kristiansandinmusiikki- ja teatteritalo Kildeniin
- Lue lisää Ruukin osuudestaDnB NOR:n pääkonttoriin ja Stavangerin uuden
konserttitaloon


Lisätietoja: Sami Eronen, johtaja, Pohjois-Eurooppa ja
infrastruktuurirakentaminen, Ruukki Construction, puh. 020 592 5173



Rautaruukki Oyj


Anne Pirilä
Viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja



Rautaruukki toimittaa metalliin perustuvia komponentteja, järjestelmiä ja
kokonaistoimituksia rakentamiseen ja konepajateollisuudelle. Metallituotteissa
yhtiöllä on laaja tuote- ja palveluvalikoima. Yhtiöllä on toimintaa 27 maassa ja
henkilöstöä noin 11 700. Liikevaihto vuonna 2009 oli noin 2 miljardia euroa.
Osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä (Rautaruukki Oyj: RTRKS). Yhtiö
käyttää markkinointinimeä Ruukki.

JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ruukki.com



[HUG#1452211]