2015-02-10 08:20:00 CET

2015-02-10 08:20:42 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish
Kesko Oyj - Pörssitiedote

Keskon hallituksen ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle


KESKO OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.02.2015 KLO 09.20 1(2)

Keskon hallituksen ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle

Kesko Oyj:n hallitus on päättänyt ehdottaa 13.4.2015 kokoontuvalle varsinaiselle
yhtiökokoukselle vuodelta 2014 maksettavaksi osingoksi 1,50 euroa osakkeelta.
Hallituksen tarkastusvaliokunta ehdottaa, että yhtiön tilintarkastajaksi
valitaan KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy.

Kesko Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka
pidetään maanantaina huhtikuun 13. päivänä 2015 klo 13.00 alkaen Helsingin
Messukeskuksen Kokoustamossa, Messuaukio 1, Helsinki. Kokouksessa käsitellään
yhtiöjärjestyksen 10 §:n mukaan varsinaiselle yhtiökokoukselle kuuluvien
asioiden lisäksi seuraavat hallituksen ja sen tarkastusvaliokunnan ehdotukset:

Voitonjako

Hallitus ehdottaa, että vuodelta 2014 vahvistetun taseen perusteella jaettaisiin
osinkoa 1,50 euroa osakkeelta. Osinko maksettaisiin osakkeenomistajalle, joka
osingonmaksun täsmäytyspäivänä 15.4.2015 on merkittynä Euroclear Finland Oy:n
pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osingonmaksun täsmäytyspäivänä yhtiön hallussa
oleville omille osakkeille ei makseta osinkoa. Hallitus ehdottaa osingon
maksupäiväksi 22.4.2015.

Tilintarkastaja, tilintarkastajan palkkio ja kulujen korvausperusteet

Hallituksen tarkastusvaliokunta ehdottaa, että yhtiön tilintarkastajaksi
valittaisiin KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy. Jos yhtiö valitaan Keskon
tilintarkastajaksi, PricewaterhouseCoopers Oy on ilmoittanut, että
päävastuullisena tilintarkastajana tulee toimimaan KHT Mikko Nieminen.
Hallituksen tarkastusvaliokunta ehdottaa, että tilintarkastajalle maksettaisiin
palkkio ja kulut korvattaisiin yhtiön hyväksymän laskun mukaan.

Osakeantivaltuutus

Hallitus ehdottaa, että se valtuutettaisiin päättämään yhteensä enintään
20 000 000 uu­den B-osakkeen antamisesta osakeannilla. Osakkeet voitaisiin antaa
maksua vastaan osakkeenomistajien merkittäviksi suunnattuna antina siinä
suhteessa kuin he ennestään omistavat yhtiön osakkeita siitä riippumatta,
omistavatko he A- vai B-osakkeita, tai osak­keenomistajan etuoikeudesta poiketen
suunnatulla annilla, jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy,
kuten osakkeiden käyttäminen yhtiön pääomarakenteen ke­hittämiseksi ja
mahdollisten yrityskauppojen, investointien tai muiden yhtiön liiketoimin­taan
kuuluvien järjestelyjen rahoittamiseksi. Osakkeista maksettava määrä
merkittäisiin sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

Valtuutus sisältäisi myös hallituksen valtuuden päättää osakkeiden
merkintähinnasta, oi­keuden antaa osakkeita myös muuta kuin rahavastiketta
vastaan ja oikeuden päättää muista osakeanteihin liittyvistä seikoista.
Valtuutus olisi voimassa 30.6.2018 saakka ja se kumoaisi yhtiökokouksen
16.4.2012 hallitukselle antaman valtuutuksen antaa yhteensä enintään 20 000 000
uutta B-osaketta, jota valtuutusta hallitus ei ole käyttänyt. Haettu valtuutus
ei kumoa varsinaisen yhtiökokouksen 8.4.2013 hallitukselle antamaa valtuutusta
antaa yhteensä enintään 1 000 000 yhtiön hallussa olevaa omaa B-osaketta, joka
on voimassa 30.6.2017 saakka.

Lahjoitukset yleishyödyllisiin tarkoituksiin

Hallitus ehdottaa, että se valtuutettaisiin päättämään vuonna 2016 pidettävään
varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka yhteensä enintään 300 000 euron suuruisista
lahjoituksista yleishyödyllisiin tai niihin rinnastettaviin tarkoituksiin sekä
valtuutettaisiin päättämään lahjoitusten saajista, käyttötarkoituksista ja
muista lahjoitusten ehdoista.

Nähtävillä pidettävät asiakirjat

Hallituksen ja sen tarkastusvaliokunnan ehdotukset ovat nähtävillä yhtiön
internet-sivuilla www.kesko.fi/yhtiokokous. Tilinpäätösasiakirjat tulevat
osakkeenomistajien nähtäviksi yhtiön internet-sivuilla viikolla 12.
Asiakirjoista lähetetään jäljennökset osakkeenomistajalle, joka sitä pyytää. Ne
ovat myös saatavilla yhtiökokouksessa.

Yhtiökokouskutsu

Yhtiökokouskutsu julkaistaan myöhemmin erikseen yhtiön verkkosivuilla sekä
pörssitiedotteena.

Lisätietoja antaa johtaja Anne Leppälä-Nilsson, puh. 010 53 22347.

Kesko Oyj



Merja Haverinen
viestintäjohtaja


JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.kesko.fi

[HUG#1893081]