|
|||
2013-03-05 07:45:16 CET 2013-03-05 07:45:53 CET REGULATED INFORMATION Aspo - Muutokset hallitus/johto/tilintarkastusMatti-Mikael Koskinen nimitetty Aspon ESL Shippingin uudeksi toimitusjohtajaksiASPO Oyj PÖRSSITIEDOTE 5.3.2013 klo 8.45 Aspo-konserniin kuuluvan ESL Shipping Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi ja Aspon konsernin johtoryhmän jäseneksi on 1.5.2013 alkaen nimitetty KTM Matti-Mikael Koskinen (41). Vt. toimitusjohtajana toiminut Lasse Rikala jatkaa ESL Shippingin hallituksen jäsenenä. Matti-Mikael Koskinen on toiminut Meriaura Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2007 ja ennen sitä hän vastasi Meriauran rahtitoiminnoista varatoimitusjohtajana."Mikki Koskinen sopii hyvin toimitusjohtajaksi ESL Shippingin uuteen kehitysvaiheeseen. Hän on aikaisemmin vastannut toimitusjohtajana varustamosta, jolla on operoinnissaan kuivarahtialuksia sekä erikoisaluksia. Hän on perehtynyt uusiin asiakas- ja ympäristövaatimuksiin sekä siihen miten varustamo voi luoda lisäarvoa kehittämällä omaa toimintaansa jo ennen lainsäädännön vaatimuksia. Hänen kokemuksensa varustamon uusista palvelukonsepteista sekä näkemyksensä ympäristöystävällisempää teknologiaa hyödyntävistä aluksista olivat valinnalle oleellisia kriteerejä", sanoo Aspo-konsernin toimitusjohtaja ja ESL Shippingin hallituksen puheenjohtaja Aki Ojanen."Aspo on investoinut varustamon aluskannan uudistamiseen nykyisiä vaatimuksia vastaavaksi. Vaikka markkinatilanne on haastava uskomme, että ESL Shippingin nykyinen osaaminen ja tahtotila kehittää edelleen toimintaansa, ovat merkittävä mahdollisuus sekä varustamolle että koko Aspolle. Mahdollisuuksia uusille markkina- ja asiakassegmenteille luovat etenkin arktiset merialueet ja bioenergian kuljetukset", sanoo Aki Ojanen. ESL Shipping kuljettaa kuivia irtolasteja pääasiassa Itämeren alueella, vuonna 2012 noin 10,4 miljoonaa tonnia. Kuljetettavat lastit ovat pääasiassa malmia, hiiltä sekä kalkkikiveä. Terästeollisuuden osuus kuljetuksista oli 57 prosenttia ja energiateollisuuden 31 prosenttia. Vuoden 2012 lopussa varustamon tonnisto koostui 14 yksiköstä, joista 12 oli varustamon omia, yksi vuokrattu ja yksi osaomisteinen yksikkö. ASPO Oyj Aki Ojanen toimitusjohtaja Lisätiedot: Aki Ojanen, +358 9 521 4010, sähköposti aki.ojanen (a)aspo.com JAKELU: NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.aspo.fi Aspo on monialayhtiö, joka omistaa ja kehittää liiketoimintoja Pohjois-Euroopan lisäksi kasvumarkkinoilla keskittyen vaativiin B-to-B -asiakkaisiin. Vahvojen yritysbrändiemme, ESL Shipping, Leipurin, Telko ja Kaukomarkkinat, tavoitteena on olla toimialojensa markkinajohtajia. Ne vastaavat omasta toiminnastaan, asiakassuhteistaan ja niiden kehittämisestä. Kokonaisuutena ne tuottavat Aspon liikearvon. Aspon konsernirakennetta ja liiketoimintoja kehitetään pitkäjänteisesti ilman ennalta määriteltyä aikataulua. [HUG#1682862] |
|||
|