|
|||
2012-11-09 18:05:59 CET 2012-11-09 18:07:12 CET REGULATED INFORMATION Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj - PörssitiedoteTalvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj: Talvivaaran hallituksen tiedotePörssitiedote Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj 9.11.2012 Talvivaaran Kaivososakeyhtiön hallituksen tiedote Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n ("Talvivaara" tai "Yhtiö") hallitus kiittää toimivaa johtoa, henkilökuntaa ja lukuisia Yhtiön ulkopuolisia ammattilaisia edelleen jatkuvista ja väsymättömistä ponnisteluista sunnuntaina 4.11. alkaneen kipsisakka-altaan vuodon tukkimisessa ja vuodon ympäristövaikutusten minimoimisessa. Talvivaara on linjannut strategiassaan tähtäävänsä vastuullisen kaivostoiminnan edelläkävijäksi. Kehitys kohti päämäärää on edennyt ja johto on jo saavuttanut useita merkittäviä välitavoitteita, mutta paljon töitä on vielä edessä. Yhtiön toimivalla johdolla on kaikessa toiminnassaan hallituksen täysi tuki, ja hallitus pyrkii edesauttamaan johtoa Yhtiön strategian toteuttamisessa kaikin mahdollisin keinoin. Varmistaakseen kuitenkin, etteivät poikkeukselliset sääolosuhteet tai mitkään muutkaan mahdolliset syyt tulevaisuudessa aiheuta vastaavanlaisia ongelmia, Yhtiön hallitus on päättänyt asettaa toimikunnan selvittämään tähän valitettavaan tapahtumaan johtaneita olosuhteita ja syitä. Samalla toimikunta pyrkii varmistamaan, että toimenpiteet, joihin ryhdytään, ovat kaikissa olosuhteissa riittäviä ja tarkoituksenmukaisia. Toimikunnan selvitystyötä tulee johtamaan Yhtiön hallituksen riippumaton jäsen Tapani Järvinen ja toimikunnan jäseninä tulevat toimimaan Yhtiön hallituksen niin ikään riippumaton jäsen Kirsi Sormunen sekä alan johtavia, Yhtiöstä riippumattomia asiantuntijoita Suomesta ja ulkomailta. Hallitus tulee tiedottamaan selvityksen etenemisestä. Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n hallituksen puolesta Lisätietoja Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj puh +358 20 7129 800 Tapani Järvinen, hallituksen jäsen Olli-Pekka Nissinen, tiedotuspäällikkö Talvivaara Talvivaaran Kaivososakeyhtiö on kansainvälisesti merkittävä perusmetallien tuottaja, joka keskittyy ensisijaisesti nikkelin ja sinkin tuotantoon biokasaliuotuksena tunnetun tekniikan avulla. Biokasaliuotuksella metalleja voidaan rikastaa matalapitoisestakin malmista taloudellisesti kannattavasti. Talvivaaran esiintymät Sotkamossa muodostavat yhden Euroopan suurimmista tiedossa olevista sulfidisen nikkelin esiintymistä. Esiintymien arvioidaan riittävän useiden kymmenien vuosien tuotantoon. Yhtiö on tehnyt 10 vuoden myynti- ja ostosopimuksen koko nikkeli- ja kobolttituotannostaan Norilsk Nickelin kanssa sekä pitkäaikaisen sinkin tuotevirtasopimuksen Nyrstarin kanssa. Talvivaaran osakkeet noteerataan Lontoon pörssin päälistalla ja NASDAQ OMX Helsingissä. Yhtiö kuuluu FTSE 250 indeksiin. Lisätietoja www.talvivaara.com. [HUG#1656828] |
|||
|