|
|||
2012-11-09 16:25:17 CET 2012-11-09 16:26:54 CET REGULATED INFORMATION Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj - PörssitiedoteTalvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj: Talvivaaran kipsisakka-altaan vuodon tyrehdyttäminen jatkuuPörssitiedote Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj 9.11.2012 Talvivaaran kipsisakka-altaan vuodon tyrehdyttäminen jatkuu Kainuun ELY-keskus ei toistaiseksi anna lupaa Talvivaaran metallitehtaan käynnistämiseen Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n (jäljempänä "Talvivaara" ja "Yhtiö") Sotkamon kaivoksen kipsisakka-altaan etelään suuntautunut vuoto saatiin loppumaan aamuyöllä 9.11.2012, mutta päivän kuluessa pieni vuoto on alkanut uudelleen ja työ sen tyrehdyttämiseksi jatkuu. Pohjoiseen suuntautunut vuoto saatiin pysäytetyksi kokonaan varhain torstaiaamuna 8.11.2012. Suurin osa vuodosta on saatu pysäytetyksi kaivosalueella sijaitseviin varoaltaisiin, joskin torstaista 8.11.2012 alkaen alimmasta varoaltaasta on ajoittain jouduttu juoksuttamaan vettä etelään. Lisäpatojen valmistumisen myötä Yhtiö arvioi voivansa lopettaa juoksutukset lauantain 10.11.2012 aikana. Varoaltaasta juoksutettu vesi on kyetty neutraloimaan niin, että sen happamuus on vähentynyt ja metallikuorma oleellisesti pienentynyt kipsisakka-altaassa olleeseen veteen verrattuna. Tämän ansiosta ympäristöhaitat kaivosalueen ulkopuolella ovat ainakin toistaiseksi jääneet vähäisiksi. Suomen ympäristökeskuksen tämänpäiväisen tiedotteen mukaan päästö ei myöskään ole vielä ratkaisevasti huonontanut alapuolisten vesistöjen tilaa, sillä pääosa sakka- altaan vuodon aiheuttamasta nikkelikuormituksesta on jäänyt kaivosalueelle. Kipsisakka-altaan vuodon seurauksena lähialueiden vesien uraanipitoisuuksissa on havaittu nousua. Säteilyturvakeskuksen tämänpäiväisen tiedotteen mukaan uraanipitoisuudet kaivosalueella ja sen ympäristössä ovat kuitenkin niin pieniä, ettei niillä ole säteilysuojelullista merkitystä tai terveyshaittaa ihmisille. Kainuun ELY-keskus on 9.11.2012 antamassaan lausunnossa katsonut, että Talvivaaran metallitehtaan toimintaa ei tule käynnistää ennen kuin on selvitetty laitoksen käyttötapa niin, että se parhaiten palvelisi vuodosta aiheutuneen poikkeuksellisen tilanteen purkamista. Kainuun ELY-keskus pyytää selvitystä laitoksen käyttämisestä edellä esitetyllä tavalla viimeistään keskiviikkoon 14.11.2012 mennessä. Talvivaara toistaa 7.11.2012 tiedottamansa näkemyksen siitä, että metallituotannon käynnistäminen parantaa kaivoksen ympäristöriskien hallintaa kokonaisuutena. Yhtiön käyttämä biokasaliuotus on jatkuvatoiminen prosessi, jota ei voi nopealla aikataululla pysäyttää. Koska liukenemisprosessi tuottaa jatkuvasti lisää nikkeliä ja muita metalleja kiertoliuokseen, on tärkeää saostaa liuenneet metallit talteen sen sijaan, että metallipitoista liuosta varastoidaan tehdasalueella sijaitseviin altaisiin. Metallien talteenottoprosessia voidaan siis tässä mielessä pitää myös jäteveden käsittelyprosessina. Talvivaara on 15.10.2012 antamassaan tuotantopäivityksessä ja 8.11.2012 julkaisemassaan osavuosikatsauksessa arvioinut yltävänsä neljännellä vuosineljänneksellä suurempaan tuotantoon kuin kolmannella neljänneksellä saavutettu 4 030 tonnia nikkeliä. Metallien talteenottolaitoksen seisakin jatkuessa Yhtiö joutuu arvioimaan tämän tavoitteen 12.11.2012 alkavan viikon aikana uudelleen. Lisätietoja Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj puh +358 20 7129 800 Harri Natunen, toimitusjohtaja Saila Miettinen-Lähde, varatoimitusjohtaja, talous- ja rahoitusjohtaja Talvivaara Talvivaaran Kaivososakeyhtiö on kansainvälisesti merkittävä perusmetallien tuottaja, joka keskittyy ensisijaisesti nikkelin ja sinkin tuotantoon biokasaliuotuksena tunnetun tekniikan avulla. Biokasaliuotuksella metalleja voidaan rikastaa matalapitoisestakin malmista taloudellisesti kannattavasti. Talvivaaran esiintymät Sotkamossa muodostavat yhden Euroopan suurimmista tiedossa olevista sulfidisen nikkelin esiintymistä. Esiintymien arvioidaan riittävän useiden kymmenien vuosien tuotantoon. Yhtiö on tehnyt 10 vuoden myynti- ja ostosopimuksen koko nikkeli- ja kobolttituotannostaan Norilsk Nickelin kanssa sekä pitkäaikaisen sinkin tuotevirtasopimuksen Nyrstarin kanssa. Talvivaaran osakkeet noteerataan Lontoon pörssin päälistalla ja NASDAQ OMX Helsingissä. Yhtiö kuuluu FTSE 250 indeksiin. Lisätietoja www.talvivaara.com. [HUG#1656763] |
|||
|