2008-01-03 12:59:12 CET

2008-01-03 13:00:09 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish
Ahlstrom - Pörssitiedote

Ahlstromin toimenpiteet kannattavuuden parantamiseksi vuoden 2007 viimeisellä neljänneksellä


Ahlstrom Oyj PÖRSSITIEDOTE 03.01.2008

Ahlstrom toteutti vuoden 2007 viimeisellä neljänneksellä yhtiön eri
osissa rakennemuutoksia, joiden seurauksen yhtiön henkilöstö vähenee
250:llä. Yhdessä aiemmin julkistettujen rakennemuutosten kanssa nämä
toimenpiteet johtavat yhteensä neljän tuotantolaitoksen ja yhdeksän
tuotantolinjan sulkemiseen. Samalla yhtiön henkilöstömäärä pienenee
650:llä. Yhtiö kirjaa järjestelyistä yhteensä noin 45 miljoonan euron
kulut vuoden 2007 viimeisen neljänneksen tulokseen.

Rakennemuutokset kohdistuvat pääasiassa yhtiön
Erikoispaperit-toimialan toimintoihin Euroopassa, missä suljetaan
vuoden 2008 ensimmäisen puoliskon aikana kolme kilpailukyvytöntä
tuotantolinjaa, eli aiemmin tiedotetusti Ascolin tehdas Italiassa ja
Chantrainen tehdas Ranskassa sekä Torinon tehtaan
irrokepohjapapereita valmistava paperikone PK4. Nämä toimenpiteet
vähentävät yhtiön henkilöstön määrää 450:llä.
FiberComposites-toimialalla suljetaan kuusi tuotantolinjaa ja
työpaikkojen määrä vähenee 200:lla. Rakennemuutoksista aiheutuu
yhteensä noin 45 miljoonan euron kertaluonteiset kulut, joista noin 9
miljoonaa euroa on omaisuuserien alaskirjauksia. Rakennemuutoksilla
on positiivinen kassavirta käyttöpääoman vapautumisen kautta ja
niillä tavoitellaan vuositasolla noin 25 miljoonan euron
tulosparannusta."Toteuttamiemme rakennemuutosten ansiosta Ahlstromin kulurakenne on
entistä kilpailukykyisempi ja organisaatiorakenne
tehokkaampi.Askettäin tekemämme yritysostot sekä Brasiliassa,
Venäjällä, Intiassa ja Kiinassa käynnissä olevat investointihankkeet
vahvistavat Ahlstromin asemaa ja kasvua vuonna 2008 ja
tulevaisuudessa", toteaa Ahlstromin toimitusjohtaja Jukka Moisio.


Lisätietoja:
Jukka Moisio, toimitusjohtaja, Ahlstrom Oyj, puh. 010 888 4700
Jari Mäntylä, talousjohtaja, Ahlstrom Oyj, puh. 010 888 4768

Jakelu:
OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ahlstrom.com


Ahlstrom lyhyesti

Ahlstrom on johtava korkealaatuisten kuitumateriaalien kehittäjä,
valmistaja ja markkinoija. Yhtiön valmistamia kuitukankaita ja
erikoispapereita käytetään monissa jokapäiväisissä tuotteissa, esim.
suodattimissa, hygieniapyyhkeissä, lattiamateriaaleissa, etiketeissä
ja teipeissä. Ahlstromin kuituosaaminen ja innovatiivisuus ovat
luoneet yhtiölle vahvan markkina-aseman monilla
liiketoiminta-alueilla. Yhtiön 6 500 työntekijää palvelevat
asiakkaita tuotantolaitoksilla tai myyntitoimistoissa yli 20 maassa
kuudessa maanosassa. Ahlstromin liikevaihto oli 1,6 mrd euroa vuonna
2006. Ahlstromin osake on noteerattu OMX Pohjoismainen Pörssi
Helsingissä. Yhtiön internet-osoite on www.ahlstrom.com.