2024-05-27 12:00:00 CEST

2024-05-27 12:00:14 CEST


REGULATED INFORMATION

Finnish
Pihlajalinna Oyj - Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus

Muutos Pihlajalinnan johtoryhmässä: Anu Kallio Yksityisten terveyspalveluiden johtoon


Pihlajalinna Oyj
Pörssitiedote                            27.5.2024 klo 13.00

Muutos Pihlajalinnan johtoryhmässä: Anu Kallio Yksityisten terveyspalveluiden
johtoon

Pihlajalinna Oyj:n Yksityisten terveyspalveluiden liiketoimintajohtajaksi ja
konsernin johtoryhmän jäseneksi on nimitetty Anu Kallio. Hän siirtyy tehtävään
Humana Suomen toimitusjohtajan tehtävästä, missä hän on toiminut vuodesta 2020.
Tätä aiemmin hän on työskennellyt laaja-alaisesti toimitusjohtajana ja
taloushallinnon johtotehtävissä, kuten Rinnekodissa, Diakonissalaitos
-konsernissa, Lindorffilla, Ilmarisella ja Nokian eläkesäätiössä. Kallio
aloittaa tehtävässä viimeistään 1. joulukuuta 2024.

- Pihlajalinnan toiminnan keskiössä ovat hyvinvoivat ammattilaisemme, jotka
tuottavat laadukkaita ja vaikuttavia palveluita asiakkaillemme kaikkialla
Suomessa. Panostamme vahvasti johtamisen kehittämiseen kasvun, kannattavuuden ja
taloudellisen aseman vahvistamisen lisäksi. Anu tuo meille monipuolisen
kokemuksen transformaatioista ja ammattilaisten johtamisesta. Toivotan Anun
lämpimästi tervetulleeksi Pihlajalinnaan ja osaksi johtoryhmäämme, sanoo
Pihlajalinnan toimitusjohtaja Tuomas Hyyryläinen.

- Pihlajalinna toimii yhteiskunnallisesti merkittävällä alalla ja vaikuttaa
siihen, miten Suomessa voidaan tarjota vaihtoehtoisia polkuja
terveyspalveluihin. Minulle on tärkeää vahva arvopohja ja yhdessä tekeminen.
Hyvinvoiva henkilöstö on kaiken lähtökohta. Olen vaikuttunut siitä, miten
Pihlajalinnassa työskennellään vahvalla ammattitaidolla energisesti ja
ennakkoluulottomasti. Olen erittäin iloinen, että pääsen yhdessä Pihlajalinnan
ammattilaisten kanssa rakentamaan yhä vaikuttavampia terveyspalveluita ja alan
vahvinta yrityskulttuuria, sanoo Anu Kallio.

Pihlajalinna Oyj

Anu Kallio

s. 1968
kauppatieteiden maisteri
Suomen kansalainen

Keskeinen työkokemus:

Humana Suomi 2020-2024
Toimitusjohtaja

Rinnekoti 2016-2019
Toimitusjohtaja

Diakonissalaitos 2014-2016
Talousjohtaja

Lindorff Suomi 2012-2014
Talousjohtaja

Ilmarinen 2008-2012
Johtaja, Business control ja BI

Nokia eläkesäätiö 2006-2008
Talousjohtaja ja toimitusjohtaja

Luottamustehtävät:

Lähi-Tapiola
Hallituksen jäsen, 2019-

Kuva Anu Kalliosta on tämän tiedotteen liitteenä.
Lisätiedot:

Tuula Lehto, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja
puh. 040 5885 343, tuula.lehto@pihlajalinna.fi

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
investors.pihlajalinna.fi

Pihlajalinna lyhyesti
Pihlajalinna on yksi Suomen johtavista yksityisistä sosiaali- ja
terveyspalveluiden tuottajista. Konsernilla on kattavat ja laadukkaat
lääkärikeskus- ja sairaalapalvelut sekä työterveys- ja
vakuutusyhteistyöpalvelut. Lisäksi Pihlajalinna tarjoaa hyvinvointialueille
sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutuotantomalleja, joilla julkisen ja
yksityisen sektorin yhteistyössä taataan vaikuttavat palvelut kansalaisille.
Pihlajalinnalla työskentelee noin 7 000 työntekijää ja 2 200
ammatinharjoittajaa. Vuonna 2023 Pihlajalinnan liikevaihto oli 720 miljoonaa
euroa. Pihlajalinnan osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Lue
lisää www.pihlajalinna.fi.


05278972.pdf