2015-03-16 08:00:00 CET

2015-03-16 08:02:00 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish
Kesko Oyj - Pörssitiedote

Kesko myy Anttilan 4K INVESTILLE


KESKO OYJ PÖRSSITIEDOTE 16.03.2015 KLO 09.00 1(2)

Kesko myy Anttilan 4K INVESTILLE

Kesko myy tavarataloketju Anttila Oy:n saksalaiselle pääomasijoittajalle 4K
INVESTILLE. Kauppa parantaa Keskon kannattavuutta ja fokusoi Keskon
liiketoimintaa. Kaupan seurauksena Kesko on päivittänyt myös tulevaisuuden
näkymäänsä.

Kesko on tänään päättänyt myydä Anttila Oy:n osakekannan saksalaiselle
pääomasijoittajalle 4K INVESTILLE yhden miljoonan euron kauppahinnalla. Kauppaan
sisältyvät Anttila Oy:n kaikki varat ja vastuut. Anttilaan kuuluvat Suomen 23
Anttila- ja kahdeksan Kodin1-tavarataloa, NetAnttila- ja Kodin1.com-verkkokaupat
Suomessa, tytäryhtiöt Virossa ja Latviassa sekä yhtiön keskustoiminnot Suomessa.
Kauppojen toiminta jatkuu normaalisti. Anttila Oy:n noin 1 500 työntekijää
jatkavat yhtiön työntekijöinä. Kaupan toteutumispäivä on 16.3.2015.

Kesko kirjaa kaupasta noin -130 miljoonan euron kertaluonteisen erän vuoden
2015 ensimmäiselle vuosineljännekselle liittyen Anttilan rahoittamiseen,
käyttöpääomaan ja käyttöomaisuuteen.

Anttila Oy:n liikevaihto vuonna 2014 oli 324 miljoonaa euroa ja liiketappio
ilman kertaluonteisia eriä -64 milj. euroa."Kauppa tukee täysin tavoitettamme olla jatkossa yhä fokusoituneempi toimija.
Viime vuonna käynnistämämme tehostamistoimenpiteet Anttilan kannattavuuden
parantamiseksi ovat edenneet suunnitellusti ja nyt päätetty kauppa antaa hyvät
edellytykset Anttilan toiminnan kehittämiseksi", toteaa pääjohtaja Mikko
Helander.

4K INVEST

4K INVEST on Luxemburgiin rekisteröity pääomasijoitusrahasto, jota johdetaan
Münchenistä Saksasta. 4K INVEST on erikoistunut ostamaan osia kansainvälisistä
yrityksistä niiden ollessa strategisessa uudelleenjärjestelyvaiheessa. 4K
INVESTin asiantuntijat ovat vuodesta 1992 alkaen olleet aktiivisesti mukana
hankkimiensa yritysten päivittäisessä toiminnassa. Viimeisten vuosien aikana 4K
INVESTin johto on muun muassa johtanut Adler Modemärkten, itävaltalaisten
Zielpunktin ja Woolworthin uudelleenjärjestelyt.

Kesko on päivittänyt tulevaisuuden näkymäänsä

Keskon vuoden 2015 tulevaisuuden näkymää on päivitetty Anttilan myynnistä
johtuen. Päivitetyn näkymän mukaan Keskon liikevaihdon ennakoidaan vuonna 2015
alittavan vuoden 2014 liikevaihdon ja vuoden 2015 liikevoiton ilman
kertaluonteisia eriä ennakoidaan ylittävän vuoden 2014 liikevoiton ilman
kertaluonteisia eriä.

Kesko ennakoi 10.2.2015 julkistetussa tilinpäätöstiedotteessa, että sen
liikevaihto on vuonna 2015 samalla tasolla kuin vuonna 2014, ja että sen
liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä on vuonna 2015 samalla tasolla tai hieman
alempi kuin vuonna 2014.

Kesko järjestää kaupasta lehdistötilaisuuden tänään maanantaina 16.3.2015 klo
14 auditoriossa osoitteessa Ankkurikatu 5, Helsinki.

Lisätietoja antavat talous- ja rahoitusjohtaja Jukka Erlund, Kesko Oyj, puh.
010 53 22113 ja johtaja Lauri Peltola, yhteiskuntavastuu, viestintä ja
sidosryhmäsuhteet, Kesko Oyj, puh. 010 53 22400.

Kesko Oyj



Merja Haverinen
viestintäjohtaja


JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.kesko.fi


[HUG#1903674]