2015-03-16 08:00:00 CET

2015-03-16 08:02:00 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish
Asiakastieto Group Oyj - Pörssitiedote

Asiakastieto Group Oyj: Asiakastieto hakee osakkeensa listausta NASDAX OMX Helsinki Oy:n pörssilistalle; listalleottoesite julkistettu


ASIAKASTIETO GROUP OYJ                                         PÖRSSITIEDOTE
16.3.2015, KLO 9.00

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Australiaan,
Kanadaan, Hongkongin Kiinan Kansantasavallan erityishallintoalueelle, Japaniin,
Uuteen-Seelantiin, Etelä-Afrikkaan, Singaporeen tai Yhdysvaltoihin tai missään
muussa maassa, jossa julkaiseminen tai levittäminen olisi lainvastaista



Asiakastieto hakee osakkeensa listausta NASDAX OMX Helsinki Oy:n pörssilistalle;
listalleottoesite julkistettu

Asiakastieto Group Oyj ("Asiakastieto" tai "Yhtiö") on tänään jättänyt
listalleottohakemuksen NASDAQ OMX Helsinki Oy:lle ("Helsingin Pörssi") Yhtiön
osakkeen ottamiseksi kaupankäynnin kohteeksi Helsingin Pörssin pörssilistalle.
Kaupankäynnin osakkeella odotetaan alkavan Helsingin Pörssin pre-listalla
arviolta 30.3.2015 ja pörssilistalla arviolta 1.4.2015. Yhtiön osakkeiden
lukumäärä ennen listautumisen yhteydessä toteutettavaa henkilöstöantia on
15 000 000 ja niiden kaupankäyntitunnus on ATG1V.

Finanssivalvonta on 13.3.2015 hyväksynyt Yhtiön suomenkielisen esitteen, jolla
Yhtiön osakkeenomistaja AKT Holdings S.à r.l. ("Myyjä") tarjoaa osakemyynnissä
ostettavaksi alustavasti vähintään 10 000 000 ja enintään 11 500 000
Asiakastiedon osaketta (lukuun ottamatta sovitun lisäosakeoption perusteella
mahdollisesti myytäviä osakkeita) (i) yksityishenkilöille ja yhteisöille
Suomessa ja (ii) institutionaalisille sijoittajille Suomessa ja
kansainvälisesti. Myyjällä on yksin oikeus päättää myytävien osakkeiden
lopullisesta määrästä.

Lisäksi Yhtiö tarjoaa merkittäväksi Yhtiön henkilöstölle Suomessa alustavasti
enintään 100 000 uutta Yhtiön osaketta ja mahdollisissa ylikysyntätilanteissa
enintään 50 000 ylimääräistä uutta Yhtiön osaketta. Osakemyynnin ja
henkilöstöannin ehdot on liitetty tähän tiedotteeseen. Mikäli henkilöstöanti
toteutetaan täysimääräisenä, Yhtiön osakemäärä nousee 15 100 000 osakkeeseen, ja
ylikysyntätilanteessa enintään 15 150 000 osakkeeseen.

Yhtiö julkisti suunnitellun listautumisensa 13.3.2015. Suomenkielinen
listalleottoesite on saatavilla Yhtiön verkkosivuilla osoitteessa
asiakastieto.fi/listautuminen. Listalleottoesite on kirjallisessa muodossa
saatavilla Asiakastiedon pääkonttorista (Työpajankatu 10 A, 00580 Helsinki),
Danske Bankin ja OP Ryhmän konttoreista ja Helsingin Pörssistä (Fabianinkatu
14, 00100 Helsinki).



Lisätietoja antaa

Jukka Ruuska, toimitusjohtaja, Asiakastieto Group Oyj, Puh. +358 10 270 7111


Vastuunrajoitus

Tämän  asiakirjan  sisältämää  tietoa  ei  ole  tarkoitettu julkistettavaksi tai
levitettäväksi,  suoraan  tai  välillisesti,  Australiaan,  Kanadaan, Hongkongin
Kiinan  kansantasavallan  erityishallintoalueelle,  Japaniin, Uuteen-Seelantiin,
Etelä-Afrikkaan,  Singaporeen  tai  Yhdysvaltoihin.  Arvopapereiden  liikkeeseen
laskemiselle,  merkitsemiselle ja myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia
tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Yhtiö ei ole vastuussa,
jos tällaisia rajoituksia rikotaan.

Tämä  ei  ole  esite  vaan  ilmoitus.  Sijoittajien  ei  tule merkitä eikä ostaa
arvopapereita   eikä   tehdä  sijoituspäätöksiä  mihinkään  muuhun  kuin  Yhtiön
laatimaan   esitteeseen   sisältyviin   tietoihin   perustuen.   Esite   tullaan
julkaisemaan  ja  se  tulee  olemaan  saatavilla Yhtiön internetsivuilla tietyin
rajoituksin.

Tätä  asiakirjaa ei tule  tulkita tarjoukseksi myydä  tai tarjouspyynnöksi ostaa
tässä  mainittuja  arvopapereita,  eikä  arvopapereita  myydä  alueilla,  joilla
kyseisten  arvopapereiden tarjoaminen,  hankinta tai  myynti olisi lainvastaista
ennen   niiden   rekisteröintiä   taikka   rekisteröintivelvollisuutta  koskevan
poikkeuksen  tai muun  kyseisten alueiden  arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän
saamista.  Sijoittajien ei  tule hyväksyä  arvopapereita koskevaa  tarjousta tai
hankkia  arvopapereita,  joihin  tämä  asiakirja  viittaa,  elleivät he tee sitä
Yhtiön julkaisemaan esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen.

Tämä  asiakirja ei  ole tarjous  arvopapereiden myymiseksi  Yhdysvalloissa, eikä
tässä   asiakirjassa   tarkoitettuja   arvopapereita   saa   tarjota  tai  myydä
Yhdysvalloissa   ellei   niitä   ole   rekisteröity  Yhdysvaltain  vuoden  1933
arvopaperilain  (U.S.  Securities  Act  of  1933, muutoksineen)  ja  sen nojalla
annettujen     säännösten     tai     määräysten     mukaisesti     tai    ellei
rekisteröintivelvollisuudesta  ole poikkeusta.  Arvopapereita koskevaa tarjousta
tai  mitään  sen  osaa  ei  rekisteröidä Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain
mukaisesti, eikä arvopapereita tarjota yleisölle Yhdysvalloissa.

Yhtiö  ei ole antanut valtuutusta  arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle missään
muussa  Euroopan  talousalueen  jäsenvaltiossa  kuin  Suomessa. Lukuun ottamatta
Suomea,  missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joka on pannut täytäntöön
Esitedirektiivin  (kukin  "Relevantti  jäsenvaltio"),  ei  ole  tehty eikä tulla
tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että
se   edellyttäisi  esitteen  julkistamista  Relevantissa  jäsenvaltiossa.  Tämän
seurauksena  arvopapereita  voidaan  tarjota  Relevanteissa  jäsenvaltioissa (a)
Esitedirektiivissä    määritellyille   kokeneiksi   sijoittajiksi   lukeutuville
oikeushenkilöille  tai (b)  missä tahansa  muussa Esitedirektiivin 3(2) artiklan
mukaisessa   tilanteessa.   Tässä  kappaleessa  ilmaisu  "tarjota  arvopapereita
yleisölle" tarkoittaa viestimistä millä tahansa tavalla ja antamalla riittävästi
tietoa  tarjouksen  ehdoista  ja  tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja
pystyy päättämään arvopapereiden käyttämisestä, ostamisesta tai merkitsemisestä,
koska    ilmaisu    voi    vaihdella    Relevantissa   jäsenvaltiossa   tehtyjen
Esitedirektiivin   täytäntöönpanotoimenpiteiden   seurauksena.   Tässä   ilmaisu"Esitedirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2003/71/EY (muutoksineen, mukaan lukien
2010 Muutosdirektiivi,  siltä  osin  kuin  se  on  pantu täytäntöön Relevantissa
jäsenvaltiossa),  ja  se  sisältää  kaikki relevantit täytäntöönpanotoimenpiteet
Relevantissa  jäsenvaltiossa,  ja  ilmaisu  "2010  Muutosdirektiivi"  tarkoittaa
direktiiviä 2010/73/EU.

Tässä  esitetyt  tiedot  eivät  ole  tarjous  myydä arvopapereita yleisölle Iso-
Britanniassa.  Tässä esitetyt  tiedot on  suunnattu ainoastaan  (i) henkilöille,
jotka  ovat  Iso-Britannian  ulkopuolella  tai  (ii) Iso-Britannian vuoden 2000
rahoituspalvelu-  ja markkinalain (Financial Services and Markets Act (Financial
Promotion))  vuoden  2005 määräyksen  (Order  2005) ("Määräys")  19 (5) artiklan
mukaisille  sijoitusalan  ammattilaisille  tai  (iii) Määräyksen 49 (2) artiklan
mukaisille  yhteisöille,  joilla  on  korkea  varallisuusasema  (high  net worth
entity),   taikka  muille  henkilöille,  joille  asiakirja  voidaan  laillisesti
tiedottaa  (kaikki tällaiset henkilöt jäljempänä "asiaankuuluvat tahot"). Kaikki
tähän   tiedotteeseen   liittyvä   sijoitustoiminta  on  tarkoitettu  ainoastaan
asiankuuluvien tahojen saataville. Kenenkään, joka ei ole asiaankuuluva taho, ei
tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.

Tämä  asiakirja  voi  sisältää  tulevaisuutta  koskevia lausumia, joihin liittyy
riskejä,  epävarmuustekijöitä  sekä  muita  tekijöitä,  joista monet ovat Yhtiön
vaikutusmahdollisuuksien  ulkopuolella  ja  jotka  voivat  aiheuttaa  sen,  että
todelliset  tulokset  olennaisesti  poikkeavat  näissä  tulevaisuutta koskevissa
lausumissa  ennakoiduista. Tulevaisuutta  koskevat lausumat  sisältävät lausumia
koskien   Yhtiön  osinkopolitiikkaa,  taloudellisia  tavoitteita,  suunnitelmia,
tavoitteita,  tulevaisuuden tapahtumia, suorituksia ja/tai muuta tietoa, joka ei
ole   historiallista  tietoa.  Yhtiö  ei  sitoudu  julkisesti  päivittämään  tai
arvioimaan  uudelleen mitään tulevaisuutta  koskevia lausumia uusien tapahtumien
tai olosuhteiden perusteella, ellei laista muuta johdu.

Danske  Bank A/S:n Helsingin sivukonttori  ja Pohjola Pankki Oyj ("Järjestäjät")
ja  N M Rothschild & Sons  Limited ("Rothschild"), toimivat yksinomaan Yhtiön ja
myyjien  eikä minkään muun tahon  puolesta suunnitellun listautumisen yhteydessä
eivätkä  ne  ole  vastuussa  asiakassuojan,  jonka ne tarjoavat Järjestäjien tai
Rohschildin  asiakkaille, järjestämisestä tai  neuvonnan antamisesta kenellekään
muille henkilöille koskien tässä asiakirjassa tarkoitettua listautumista, mitään
muuta transaktiota, asiaa tai järjestelyä.

Järjestäjät ja mikä tahansa niiden kanssa samaan konserniin kuuluva yhtiö voivat
suunnitellun  listautumisen yhteydessä  sijoittajina omaan  lukuunsa toimiessaan
merkitä tai ostaa arvopapereita ja tässä ominaisuudessa pitää hallussaan, ostaa,
myydä,  tarjoutua myymään tai  muutoin käydä kauppaa  omaan lukuunsa tällaisilla
arvopapereilla   tai   muilla   Yhtiön  arvopapereilla  tai  niihin  liittyvillä
sijoituksilla   suunniteltuun   listautumiseen   liittyen   tai  muutoin.  Tämän
mukaisesti  viittaukset arvopapereihin, joita  lasketaan liikkeeseen, tarjotaan,
merkitään, saadaan, sijoitetaan tai joilla muutoin käydään kauppaa, tulee katsoa
sisältävän Järjestäjille tai mille tahansa samaan konserniin kuuluvalle yhtiölle
tehtävän  liikkeeseenlaskun  tai  tarjouksen  tai  näiden suorittaman merkinnän,
hankinnan,  sijoituksen  tai  kaupankäynnin  niiden toimiessa sijoittajina omaan
lukuunsa.   Järjestäjät   eivät   julkista   mitään  tällaisia  sijoituksia  tai
transaktioita  muutoin kuin siinä laajuudessa, mitä lakisääteiset velvollisuudet
edellyttävät.

Järjestäjät,    Rothschild    tai    kukaan    niiden   hallituksen   jäsenistä,
johtajista/toimihenkilöistä,  työntekijöistä, lähipiiritahoista, neuvonantajista
tai  edustajista ei ota minkäänlaista vastuuta  tai anna mitään nimenomaisia tai
epäsuoria   takuita   tai   vakuutuksia   tässä   asiakirjassa   olevan   tiedon
totuudenmukaisuuteen, täsmällisyyteen tai täydellisyyteen liittyen (tai liittyen
siihen, onko mitään tietoa jätetty pois asiakirjasta) tai mihin tahansa Yhtiöön,
sen   osakkeenomistajiin,   tytäryhtiöihin   tai   osakkuusyhtiöihin  liittyvään
kirjallisessa,  suullisessa, visuaalisessa tai sähköisessä muodossa annettuun ja
miten  tahansa  välitettyyn  ja  saatavilla  olevaan  tietoon liittyen tai mihin
tahansa  tämän asiakirjan tai sen tai sen sisällön käyttämisestä tai muutoin sen
yhteydessä miten tahansa syntyvään vahinkoon liittyen.



LIITE - EHDOT

OSAKEMYYNNIN JA HENKILÖSTÖANNIN EHDOT

AKT   Holdings   S.à   r.l.  ("Myyjä")  tarjoaa  osakemyynnissä  ("Osakemyynti")
ostettavaksi    alustavasti   vähintään   10 000 000 ja   enintään   11 500 000
Asiakastieto    Group    Oyj:n    ("Asiakastieto"    tai    "Yhtiö")    osaketta
("Myyntiosakkeet")    (i)    yksityishenkilöille    ja    yhteisöille   Suomessa
("Yleisömyynti")   ja   (ii)   institutionaalisille  sijoittajille  Suomessa  ja
kansainvälisesti    ("Instituutiomyynti").    Lisäksi   Yhtiö   tarjoaa   Yhtiön
henkilöstölle  Suomessa merkittäväksi alustavasti  enintään 100 000 uutta Yhtiön
osaketta  ja  mahdollisissa  ylikysyntätilanteissa  enintään 50 000 ylimääräistä
uutta  Yhtiön osaketta ("Henkilöstöosakkeet", ja yhdessä Myyntiosakkeiden kanssa"Tarjottavat osakkeet") ("Henkilöstöanti").

Tarjottavat  osakkeet vastaavat alustavasti enintään noin 76,7 prosenttia Yhtiön
osakkeista   ("Osakkeet")   ja   Osakkeiden   tuottamasta   äänimäärästä   ennen
Henkilöstöantia  ja  noin  76,8 prosenttia  Henkilöstöannin jälkeen edellyttäen,
että  kaikki alustavasti tarjotut  Henkilöstöosakkeet merkitään täysimääräisesti
eikä   Henkilöstöannissa  merkitä  ylimääräisiä  uusia  Henkilöstöosakkeita,  ja
jäljempänä määriteltyä lisäosakeoptiota ei käytetä.

Yleisömyynnin,  Instituutiomyynnin  ja  Henkilöstöannin  ehdot  koostuvat  tässä
esitettyjen   yleisten  ehtojen  lisäksi  Yleisömyynnin,  Instituutiomyynnin  ja
Henkilöstöannin erityisistä ehdoista.

Yhtiö ja Myyjä ovat nimittäneet Osakemyynnin ja Henkilöstöannin pääjärjestäjäksi
Danske Bank A/S:n Helsingin sivuliikkeen ("Danske Bank") ja Pohjola Pankki Oyj:n
("Pohjola")    Osakemyynnin    ja    Henkilöstöannin    järjestäjäksi   (yhdessä"Järjestäjät").

Osakemyynti

Myyjä  tarjoaa Yleisömyynnissä ja  Instituutiomyynnissä ostettavaksi alustavasti
vähintään   10 000 000 ja   enintään  11 500 000 Myyntiosaketta.  Myyntiosakkeet
vastaavat  alustavasti  enintään  noin  76,7 prosenttia Osakkeista ja Osakkeiden
tuottamasta   äänimäärästä   ennen   Henkilöstöantia   ja  noin  76,2 prosenttia
Henkilöstöannin   jälkeen   edellyttäen,   että   kaikki   alustavasti  tarjotut
Henkilöstöosakkeet  merkitään  täysimääräisesti  eikä  Henkilöstöannissa merkitä
ylimääräisiä    uusia    Henkilöstöosakkeita,    ja    jäljempänä    määriteltyä
lisäosakeoptiota ei käytetä.

Henkilöstöanti

Myyjä  päätti  Yhtiön  ainoana  osakkeenomistajana  10.3.2015 valtuuttaa  Yhtiön
hallituksen   ("Hallitus")   päättämään   Osakkeiden  lukumäärän  korottamisesta
yhteensä   enintään   150 000 uudella   Henkilöstöosakkeella.   Hallitus  päätti
valtuutuksen   perusteella   maksullisesta   suunnatusta   osakeannista   Yhtiön
henkilöstölle    Suomessa    suuruudeltaan    alustavasti    enintään   100 000
Henkilöstöosaketta     ja    lisäksi    enintään    50 000 ylimääräistä    uutta
Henkilöstöosaketta      mahdollisten     ylikysyntätilanteiden     kattamiseksi.
Henkilöstöosakkeet  tarjotaan osakkeenomistajien  merkintäetuoikeudesta poiketen
henkilöstön    sitouttamiseksi   Yhtiöön.   Hyväksytyistä   Henkilöstöosakkeiden
merkinnöistä  Yhtiölle suoritetut maksut  merkitään kokonaisuudessaan sijoitetun
vapaan  oman  pääoman  rahastoon.  Tämän  johdosta  Yhtiön  osakepääoma ei nouse
Henkilöstöannin yhteydessä.

Henkilöstöannin seurauksena Osakkeiden lukumäärä voi nousta alustavasti enintään
15 100 000 Osakkeeseen    ja   mahdollisten   ylikysyntätilanteiden   kattamisen
seurauksena  tarjottavien  ylimääräisten  Henkilöstöosakkeiden  jälkeen enintään
15 150 000 Osakkeeseen.   Henkilöstöosakkeet   vastaavat   noin   0,7 prosenttia
Osakkeista  ja Osakkeiden tuottamasta äänimäärästä ennen Henkilöstöantia ja noin
0,7 prosenttia  Henkilöstöannin  jälkeen  edellyttäen,  että  kaikki alustavasti
merkittäväksi   tarjotut   Henkilöstöosakkeet  merkitään  täysimääräisesti  eikä
Henkilöstöannissa  merkitä ylimääräisiä uusia Henkilöstöosakkeita. Mikäli kaikki
Henkilöstöannissa   alustavasti   tarjotut  ja  ylimääräiset  Henkilöstöosakkeet
merkitään  täysimääräisesti,  vastaavat  Henkilöstöosakkeet  yhteensä  noin 1,0
prosenttia  Osakkeista  ja  Osakkeiden  tuottamasta äänimäärästä Henkilöstöannin
jälkeen.

Lisäosakeoptio

Myyjä  antaa Järjestäjille  lisäosakeoption ostaa  30 päivän kuluessa Osakkeiden
kaupankäynnin  aloittamisesta  NASDAQ  OMX  Helsinki Oy:ssä ("Helsingin Pörssi")
(arviolta  30.3.-28.4.2015 välisenä ajanjaksona) enintään 1 725 000 Osaketta tai
hankkia     Osakkeille     ostajia    yksinomaan    Osakemyynnin    mahdollisten
ylikysyntätilanteiden  kattamiseksi ("Lisäosakeoptio"). Lisäosakeoption Osakkeet
vastaavat noin 11,5 prosenttia Osakkeista ja Osakkeiden tuottamasta äänimäärästä
ennen   Henkilöstöantia   ja   noin   11,4 prosenttia   Henkilöstöannin  jälkeen
edellyttäen,  että kaikki alustavasti tarjotut Henkilöstöosakkeet merkitään eikä
Henkilöstöannissa merkitä ylimääräisiä uusia Henkilöstöosakkeita.

Vakauttamistoimenpiteet

Osakemyynnin   jälkeen   Danske   Bank  saattaa  30 päivän  kuluessa  Osakkeiden
kaupankäynnin alkamisesta Helsingin Pörssissä (arviolta 30.3.-28.4.2015 välisenä
ajanjaksona)  suorittaa toimenpiteitä, jotka vakauttavat, ylläpitävät tai muuten
vaikuttavat  Osakkeiden  hintaan.  Danske  Bank  voi  allokoida Myyntiosakkeiden
kokonaismäärää  suuremman määrän Osakkeita, jolloin  syntyy lyhyt positio. Lyhyt
positio  on katettu,  mikäli lyhyeksi  myynti ei  ylitä Osakkeiden määrää, jonka
Danske  Bank  voi  hankkia  Lisäosakeoptiolla.  Danske  Bank  voi sulkea katetun
lyhyeksi   myynnin   Lisäosakeoptiolla  tai  ostamalla  Osakkeita  markkinoilta.
Määritettäessä  Osakkeiden hankintatapaa  katetun lyhyeksi  myynnin sulkemiseksi
Danske  Bank  ottaa  huomioon  muun  muassa Osakkeiden markkinahinnan verrattuna
Lisäosakeoption  mukaiseen hintaan.  Osakemyynnin jälkeen  Danske Bank  voi myös
ostaa  Osakkeita markkinoilta tai tehdä niitä koskevia ostotarjouksia Osakkeiden
hinnan   vakauttamiseksi.  Nämä  toimenpiteet  saattavat  nostaa  tai  ylläpitää
Osakkeiden markkinahintaa markkinoilla itsenäisesti määräytyviin tasoihin nähden
tai     estää     tai     viivyttää     Osakkeiden     markkinahinnan    laskua.
Vakauttamistoimenpiteitä  ei  kuitenkaan  toteuteta  Myyntiosakkeiden lopullista
myyntihintaa   ("Myyntihinta")  korkeampaan  hintaan.  Danske  Bankilla  ei  ole
velvollisuutta   suorittaa   näitä  toimenpiteitä  ja  se  voi  keskeyttää  nämä
toimenpiteet milloin tahansa.

Vakauttamistoimenpiteissä  noudatetaan  komission  asetusta  (EY) N:o 2273/2003
Euroopan   parlamentin   ja  neuvoston  direktiivin  2003/6/EY täytäntöönpanosta
takaisinosto-ohjelmille   ja  rahoitusvälineiden  vakauttamiselle  myönnettävien
poikkeuksien osalta.

Danske    Bank    solmii    Lisäosakeoptioon    ja    vakauttamiseen   liittyvän
osakelainaussopimuksen  Myyjän kanssa. Osakelainaussopimuksen mukaan Danske Bank
voi  ottaa Osakkeita lainaksi Lisäosakeoptiota  vastaavan määrän, jolla katetaan
Osakemyynnin  yhteydessä  mahdollisesti  tehdyt  ylimerkinnät.  Danske Bankin on
palautettava  osakelainaussopimuksen  perusteella  lainaamansa  määrä  Osakkeita
Myyjälle.

Järjestämissopimus

Yhtiö,  Myyjä ja  Järjestäjät solmivat  arviolta 27.3.2015 Järjestämissopimuksen
("Järjestämissopimus").  Järjestämissopimuksen  mukaan  Myyjä  sitoutuu  myymään
Järjestäjien   hankkimille  ostajille  tai  tämän  epäonnistuessa  Järjestäjille
itselleen,   ja   kumpikin   Järjestäjä  sitoutuu  erikseen,  tiettyjen  ehtojen
täyttyessä,  hankkimaan  ostajia,  tai  epäonnistuessaan tässä hankinnassa, itse
ostamaan    Myyjältä    Tarjottavia    osakkeita   kohdassa   "Osakemyynnin   ja
Henkilöstöannin  järjestäminen" esitetyssä  taulukossa kunkin  Järjestäjän nimen
vieressä esitetyn prosenttiosuuden mukaisesti.

Tarjous- ja merkintäaika

Yleisömyynnin  tarjousaika alkaa 16.3.2015 kello 9.00 ja päättyy 25.3.2015 kello
18.00.

Instituutiomyynnin  tarjousaika alkaa 16.3.2015 kello 9.00 ja päättyy 27.3.2015
kello 12.00.

Henkilöstöannin  merkintäaika alkaa  16.3.2015 kello 9.00 ja  päättyy 25.3.2015
kello 18.00.

Ylikysyntätilanteessa  Myyjällä  on  oikeus  Yleisömyynnin ja Instituutiomyynnin
sekä  Hallituksella Henkilöstöannin keskeyttämiseen aikaisintaan 23.3.2015 kello
18.00. Yleisömyynti,  Instituutiomyynti  sekä  Henkilöstöanti voidaan keskeyttää
toisistaan      riippumatta.     Mahdollinen     keskeyttäminen     julkistetaan
pörssitiedotteella välittömästi keskeyttämisen jälkeen.

Myyjällä  on oikeus  pidentää Yleisömyynnin  ja Instituutiomyynnin tarjousaikaa.
Hallituksella  on  oikeus  pidentää  Henkilöstöannin  merkintäaikaa. Mahdollinen
tarjous-   tai  merkintäajan  pidennys  julkistetaan  pörssitiedotteella,  josta
ilmenee  tarjous-  tai  merkintäajan  uusi  päättymisajankohta. Yleisömyynnin ja
Instituutiomyynnin   tarjousaika   ja   Henkilöstöannin  merkintäaika  päättyvät
kuitenkin  viimeistään 2.4.2015 kello  18.00. Myyjä ja  Hallitus voivat pidentää
tai  olla  pidentämättä  Instituutiomyynnin  tai Yleisömyynnin tarjousaikoja tai
Henkilöstöannin    merkintäaikaa   toisistaan   riippumatta.   Tarjous-   ja/tai
merkintäajan   pidentämistä   koskeva   pörssitiedote  julkistetaan  viimeistään
Yleisömyynnin    tai    Instituutiomyynnin   tarjousajan   tai   Henkilöstöannin
merkintäajan yllä esitettyinä arvioituina päättymispäivinä.

Myynti- ja merkintähinta

Myyntiosakkeita  tarjotaan alustavasti vähintään  12,50 euron ja enintään 15,50
euron   myyntihintaan   Myyntiosakkeelta   ("Alustava   hintaväli").   Alustavaa
hintaväliä   voidaan   muuttaa   tarjousajan   kuluessa.   Muutos   julkistetaan
pörssitiedotteella.  Mikäli  Alustavan  hintavälin  yläraja  nousee  tai alaraja
laskee  muutoksen seurauksena,  Esitettä täydennetään  ja täydennys julkistetaan
pörssitiedotteella.   Myyntihinta   voi   olla  Alustavan  hintavälin  ylä-  tai
alapuolella.  Myyntihinta  ei  kuitenkaan  Yleisömyynnissä  ole  korkeampi  kuin
Alustavan  hintavälin  enimmäishinta  eli  15,50 euroa  Myyntiosakkeelta.  Katso
jäljempänä   kohta   "Osakemyynnin   ja   Henkilöstöannin  ehdot  -  Sitoumuksen
peruuttaminen".

Myyntihinta   päätetään  institutionaalisten  sijoittajien  Instituutiomyynnissä
antamien   ostotarjousten   ("Ostotarjous")   perusteella   Yhtiön,   Myyjän  ja
Järjestäjien  välisissä neuvotteluissa  Instituutiomyynnin tarjousajan päätyttyä
arviolta  27.3.2015 ("Hinnoittelu"). Myyntihinta julkistetaan pörssitiedotteella
ja      se      on      saatavilla     Yhtiön     verkkosivuilla     osoitteessa
asiakastieto.fi/listautuminen  välittömästi Hinnoittelun jälkeen, ja viimeistään
Hinnoittelua   seuraavana   pankkipäivänä   arviolta  30.3.2015 Osakemyynnin  ja
Henkilöstöannin  merkintäpaikoissa. Henkilöstöannin osakekohtainen merkintähinta
on  10 prosenttia alhaisempi kuin  Yleisömyynnin Myyntihinta eli Henkilöstöannin
osakekohtainen merkintähinta on enintään 13,95 euroa.

Osakemyynnin ja Henkilöstöannin ehdollisuus, toteuttaminen sekä julkistaminen

Myyjä  ja  Hallitus  päättävät  Osakemyynnin ja Henkilöstöannin toteuttamisesta,
Tarjottavien  osakkeiden lopullisista määristä, Myyntihinnasta sekä Tarjottavien
osakkeiden allokaatiosta Hinnoittelun yhteydessä arviolta 27.3.2015. Myyjällä on
yksin   oikeus   päättää  Myyntiosakkeiden  lopullinen  määrä  Yleisömyynnin  ja
Instituutiomyynnin kysynnän perusteella Hinnoittelun yhteydessä.

Osakemyynnin   ja  Henkilöstöannin  lopputulos  julkistetaan  pörssitiedotteella
välittömästi  Hinnoittelun jälkeen ja se  on saatavilla viimeistään Hinnoittelua
seuraavana  pankkipäivänä  arviolta  30.3.2015 Osakemyynnin  ja  Henkilöstöannin
merkintäpaikoissa.  Osakemyynnin ja Henkilöstöannin  toteuttaminen on ehdollinen
Järjestämissopimuksen allekirjoittamiselle.

Sitoumuksen peruuttaminen

Yleisömyynnissä  annettu  sitoumus  ostaa  Myyntiosakkeita  ja Henkilöstöannissa
annettu  sitoumus  merkitä  Henkilöstöosakkeita  ("Sitoumus")  ovat sitovia eikä
niitä   voi   muuttaa   tai   peruuttaa  muutoin  kuin  Arvopaperimarkkinalaissa
määritellyissä tilanteissa.

Menettely Alustavaa hintaväliä muutettaessa

Mikäli  Alustavaa hintaväliä muutetaan tarjousajan kuluessa, muutos julkistetaan
pörssitiedotteella.  Mikäli  Alustavan  hintavälin  yläraja  nousee  tai alaraja
laskee  muutoksen seurauksena,  Esitettä täydennetään  ja täydennys julkistetaan
pörssitiedotteella.  Mikäli  Alustavan  hintavälin  yläraja  nousee  tai alaraja
laskee   muutoksen   seurauksena   tai   mikäli  Myyntihinta  eroaa  Alustavasta
hintavälistä,  Sitoumuksen ennen  Alustavan hintavälin  kyseistä muuttamista tai
Alustavasta  hintavälistä eroavan Myyntihinnan julkistamista Yleisömyynnissä tai
Henkilöstöannissa  tehneet  sijoittajat  voivat  vähintään  kahden (2) seuraavan
pankkipäivän  ajan  uuden  tällaisen  hintavälin  tai  Alustavasta  hintavälistä
eroavan Myyntihinnan julkistamisesta lukien peruuttaa Sitoumuksensa.

Mikäli  Yleisömyynnin Sitoumusta ei  peruuteta, palautetaan mahdollisesti liikaa
maksettu  määrä Sitoumuksessa  ilmoitetulle pankkitilille.  Katso "Yleisömyynnin
ehdot - Maksetun määrän palauttaminen".

Arvopaperimarkkinalain edellyttämä peruuttamisoikeus

Mikäli  Esitettä  täydennetään  tai  oikaistaan  olennaisen virheen tai puutteen
taikka  olennaisen  uuden  tiedon  johdosta,  joka  käy  ilmi  sen  jälkeen, kun
Finanssivalvonta  on  hyväksynyt  Esitteen,  mutta ennen kaupankäynnin alkamista
Henkilöstöosakkeilla    Helsingin    Pörssissä,    on   Sitoumuksen   antaneilla
sijoittajilla    ennen    Esitteen    täydentämistä    tai    oikaisua    oikeus
Arvopaperimarkkinalain  mukaisesti peruuttaa Sitoumuksensa  vähintään kahden (2)
pankkipäivän  kuluessa siitä, kun  Esitteen täydennys tai  oikaisu on julkaistu.
Peruuttamisoikeuden  edellytyksenä on, että täydennykseen tai oikaisuun johtanut
virhe,  puute  tai  olennainen  uusi  tieto  on  käynyt  ilmi ennen Tarjottavien
osakkeiden  toimittamista  sijoittajille.  Mahdollisen  Sitoumuksen  peruutuksen
tulee  koskea  kaikkia  yksittäisen  sijoittajan  antamien  Sitoumusten kattamaa
osakemäärää   kokonaisuudessaan.   Mikäli   Esitettä   täydennetään,   täydennys
julkistetaan   pörssitiedotteella.  Kyseisessä  pörssitiedotteessa  julkistetaan
tiedot myös sijoittajien Sitoumuksen peruuttamisoikeudesta.

Menettely Sitoumusta peruutettaessa

Sitoumuksen     peruuttamisesta     tulee    ilmoittaa    kirjallisesti    sille
merkintäpaikalle,   jossa   alkuperäinen  Sitoumus  on  annettu  peruuttamiselle
asetetun  määräajan kuluessa.  Danske Bankin  Sijoituslinjalle tai OP 0100 0500
Puhelinpalveluun   puhelimitse   annetun  Sitoumuksen  voi  kuitenkin  peruuttaa
puhelimitse.  Yleisömyynnin  Sitoumuksen  peruuttamista  tai  muuttamista ei voi
tehdä  verkossa Danske  Bankin verkkopankin  tai Internet Verkkomerkinnän kautta
eikä   OP   Ryhmän   internet-palvelun   kautta,  vaan  se  tulee  tehdä  muissa
merkintäpaikoissa,  Danske  Bankissa  tai  OP  Ryhmän  konttorissa.  Mahdollinen
Sitoumuksen  peruuttaminen  koskee  Sitoumusta kokonaisuudessaan. Peruuttamiseen
oikeuttavan   ajanjakson  päätyttyä  peruuttamisoikeutta  ei  enää  ole.  Mikäli
Sitoumus peruutetaan, merkintäpaikka palauttaa Tarjottavista osakkeista maksetun
määrän    Sitoumuksessa    ilmoitetulle    pankkitilille.    Varat   palautetaan
mahdollisimman  pian  peruuttamisen  jälkeen,  arviolta  viiden (5) pankkipäivän
sisällä  merkintäpaikalle annetusta peruuttamisilmoituksesta. Mikäli sijoittajan
pankkitili  on  eri  rahalaitoksessa  kuin  merkintäpaikka,  palautettavat varat
maksetaan  suomalaiselle  pankkitilille  rahalaitosten  välisen  maksuliikenteen
aikataulun  mukaisesti  arviolta  viimeistään  kaksi (2) pankkipäivää myöhemmin.
Palautettaville varoille ei makseta korkoa.

Omistus- ja osakasoikeudet

Omistusoikeus  Tarjottaviin  osakkeisiin  siirtyy,  kun  Tarjottavat osakkeet on
maksettu  ja kirjattu  sijoittajan arvo-osuustilille.  Oikeus osinkoon ja muuhun
varojen  jakoon sekä  Tarjottavien osakkeiden  tuottamat muut  oikeudet Yhtiössä
kuuluvat sijoittajalle omistusoikeuden siirtymisestä lukien.

Varainsiirtovero ja toimenpidemaksut

Myyjä  maksaa Osakemyynnin  yhteydessä tapahtuvista  Myyntiosakkeiden siirroista
mahdollisesti   perittävän  varainsiirtoveron.  Henkilöstöosakkeiden  liikkeelle
laskemisen  tai merkinnän yhteydessä  ei peritä varainsiirtoveroa. Tilinhoitajat
perivät   hinnastonsa   mukaisen   maksun   arvo-osuustilin  ylläpitämisestä  ja
osakkeiden säilyttämisestä.

Kaupankäynti Osakkeilla

Yhtiö  jättää listalleottohakemuksen Helsingin Pörssiin Osakkeiden listaamiseksi
Helsingin   Pörssin  Pörssilistalle  ("Listautuminen").  Myyntiosakkeet  otetaan
kaupankäynnin  kohteeksi  välittömästi  Listautumisen  yhteydessä. Kaupankäynnin
odotetaan alkavan Helsingin Pörssin pre-listalla arviolta 30.3.2015 ja Helsingin
Pörssin  pörssilistalla  ("Pörssilista")  arviolta 1.4.2015. Henkilöstöosakkeita
haetaan   kaupankäynnin   kohteeksi  myöhemmin,  arviolta  17.4.2015. Osakkeiden
kaupankäyntitunnus on "ATG1V" ja ISIN-koodi "FI4000123195".

Oikeus peruuttaa Osakemyynti ja Henkilöstöanti

Myyjällä  on oikeus peruuttaa Yleisömyynti ja Instituutiomyynti ja Hallituksella
on  oikeus peruuttaa  Henkilöstöanti koska  tahansa ennen niiden toteuttamisesta
päättämistä   Hinnoittelun  yhteydessä  muun  muassa  markkinatilanteen,  Yhtiön
taloudellisen  aseman tai  Yhtiön liiketoiminnan  olennaisen muutoksen johdosta.
Mikäli Myyjä tai Hallitus päättää peruuttaa Osakemyynnin ja/tai Henkilöstöannin,
maksetut myynti- ja merkintähinnat palautetaan sijoittajille arviolta viiden (5)
pankkipäivän  kuluttua peruuttamispäätöksestä. Mikäli  sijoittajan pankkitili on
eri   rahalaitoksessa   kuin   merkintäpaikka,   palautettavat  varat  maksetaan
suomalaiselle  pankkitilille  rahalaitosten  välisen  maksuliikenteen aikataulun
mukaisesti    arviolta    viimeistään    kaksi   (2)   pankkipäivää   myöhemmin.
Palautettaville varoille ei makseta korkoa.

Osakkeiden luovutusta koskeva rajoitus (Lock-up)

Yhtiö  ja Myyjä ovat sopineet Järjestäjien kanssa, ettei Yhtiö, Myyjä tai kukaan
niiden   lukuun   toimiva   henkilö,   tiettyjä  poikkeuksia  lukuun  ottamatta,
ajanjaksolla,  joka  alkaa  arviolta  27.3.2015 ja  päättyy  180 päivän kuluttua
Listautumisesta,  ilman Järjestäjien  etukäteen antamaa  kirjallista suostumusta
laske liikkeeseen, tarjoa, panttaa, myy, sitoudu myymään, myy optio-oikeutta tai
oikeutta  ostaa,  osta  mitään  optio-oikeutta  tai  oikeutta myydä, anna optio-
oikeutta tai warranttia ostaa, lainaa tai muutoin siirrä tai luovuta suoraan tai
välillisesti   mitään   Osakkeita   tai   mitään   arvopapereita,   jotka   ovat
vaihdettavissa  tai muutettavissa Osakkeiksi, tai tee mitään vaihtosopimusta tai
muuta  sopimusta, jolla Osakkeen  omistuksen taloudelliset vaikutukset siirtyvät
kokonaan tai osittain riippumatta siitä, onko tällaisen toimenpiteen vastikkeena
Osakkeen  tai muun arvopaperin  luovutus, rahamääräinen suoritus  tai jokin muu.
Osakkeiden    luovutusta   koskevat   rajoitukset   eivät   sovellu   tiettyihin
tilanteisiin, kuten Yhtiön osalta työntekijöiden kannustinjärjestelmiin liittyen
tai  Yhtiön toteuttaessa yritysostoja omilla  Osakkeillaan ja Myyjän osalta muun
muassa  Yhtiöön  kohdistuvan  ostotarjouksen  tai  kaikille  osakkeenomistajille
suunnatun Osakkeiden takaisinoston yhteydessä.

Henkilöstöantiin    osallistumisen    edellytyksenä    on   luovutusrajoitukseen
sitoutuminen. Luovutusrajoituksen mukaisesti Henkilöstöantiin osallistuvat eivät
ilman  Järjestäjien  antamaa  etukäteistä  kirjallista  suostumusta (jota ei saa
kohtuuttomasti evätä) ajanjaksolla, joka alkaa 30.3.2015 ja päättyy Johtoryhmään
kuuluvien  osalta 360 päivän kuluttua  sekä muun Suomen  henkilöstön osalta 180
päivän  kuluttua Listautumisesta, myy, myy lyhyeksi, panttaa tai muutoin luovuta
suoraan   tai  välillisesti  Osakkeita  tai  Osakkeiden  ostamiseen  oikeuttavia
optioita  tai  warrantteja  tai  muita  Osakkeiksi muunnettavia tai vaihdettavia
arvopapereita,  jotka he  omistavat tai  hankkivat Henkilöstöannissa  tai joiden
luovuttamiseen  heillä  on  valtuudet.  Henkilöstöantiin  osallistuvat suostuvat
siihen,   että   tässä   kuvattu   luovutusrajoitus   kirjataan   heidän   arvo-
osuustileilleen.

Luovutusrajoitukset    koskevat   yhteensä   noin   23,8 prosenttia   Osakkeista
Osakemyynnin  ja  Henkilöstöannin  jälkeen  edellyttäen, että kaikki alustavasti
tarjotut  Tarjottavat  osakkeet  myydään  ja  merkitään täysimääräisesti ja että
Henkilöstöannissa   ei   merkitä  ylimääräisiä  uusia  Henkilöstöosakkeita  eikä
Lisäosakeoptiota käytetä.

Muut seikat

Osakemyyntiin  liittyvistä muista seikoista  ja käytännön toimenpiteistä päättää
Myyjä.

Henkilöstöantiin   liittyvistä  muista  seikoista  ja  käytännön  toimenpiteistä
päättää Hallitus.

Saatavilla olevat asiakirjat

Yhtiön  viimeisin tilinpäätös,  toimintakertomus ja  tilintarkastuskertomus sekä
muut   Osakeyhtiölain  5 luvun  21 §:n  mukaiset  asiakirjat  ovat  merkintäajan
saatavilla Yhtiön pääkonttorissa.

Sovellettava laki

Osakemyyntiin  ja  Henkilöstöantiin  sovelletaan  Suomen  lakia.  Osakemyynnistä
ja/tai  Henkilöstöannista  mahdollisesti  aiheutuvat  erimielisyydet ratkaistaan
toimivaltaisessa tuomioistuimessa Suomessa.

YLEISÖMYYNNIN EHDOT

Yleistä

Yleisömyynnissä   tarjotaan   ostettavaksi   alustavasti   enintään   1 200 000
Myyntiosaketta yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa. Myyjä voi kysynnästä
riippuen    siirtää    Myyntiosakkeita    alustavista   osakemääristä   poiketen
Yleisömyynnin   ja  Instituutiomyynnin  välillä  rajoituksetta.  Yleisömyynnissä
tarjottavien    Myyntiosakkeiden    vähimmäismäärä   on   kuitenkin   1 200 000
Myyntiosaketta    tai,    jos   Sitoumusten   kattama   Myyntiosakkeiden   määrä
Yleisömyynnissä   on   tätä   vähemmän,   Sitoumusten  kattama  Myyntiosakkeiden
kokonaismäärä.

Merkintäpaikalla  on oikeus hylätä Sitoumus  kokonaan tai osittain, jos Sitoumus
ei ole näiden ehtojen mukainen tai se on muuten puutteellinen.

Osallistumisoikeus sekä Sitoumusten vähimmäis- ja enimmäismäärä

Yleisömyyntiin  voivat osallistua sijoittajat, joiden  kotipaikka on Suomessa ja
jotka  antavat  Sitoumuksensa  Suomessa.  Yleisömyynnin Sitoumuksen tulee koskea
vähintään 100 ja enintään 10 000 Myyntiosaketta.

Yksi sijoittaja voi antaa Yleisömyynnissä vain yhden Sitoumuksen.

Merkintäpaikat ja Sitoumuksen antaminen

Yleisömyynnin     merkintäpaikkoina     toimivat     Danske     Bankin     arvo-
osuustiliasiakkaille:

· Danske Bank Oyj:n konttorit Suomessa niiden tavanomaisina aukioloaikoina,

·  Danske Bank Oyj:n Private Banking -konttorit Suomessa (vain Danske Bank Oyj:n
Private Banking -asiakkaille),

·  Danske Bankin Sijoituslinja puhelimitse Danske Bankin pankkitunnuksilla ma-pe
kello 9.00-20.00 ja la kello 10.00-16.00 (Suomen aikaa) numerossa +358 200 2000
(pvm/mpm), Danske Bankin Sijoituslinjan puhelut nauhoitetaan,

·  Danske Bankin verkkopankki, pankkitunnuksilla henkilöasiakkaille, osoitteessa
www.danskebank.fi.    Sitoumuksen    tekeminen    puhelimitse    Danske   Bankin
Sijoituslinjan     tai    verkkopankin    kautta    edellyttää    voimassaolevaa
verkkopankkisopimusta Danske Bankin kanssa. Sitoumus on maksettava tililtä, joka
on Sitoumuksen antajan nimissä, sekä,

·  Danske Bankin yritysten verkkopankki Markets Online modulissa Business Online
-sopimusasiakkaille.

Yleisömyynnin merkintäpaikkoina toimivat OP Ryhmän asiakkaille:

·  OP Ryhmään  kuuluvien osuuspankkien  ja Helsingin  OP Pankki  Oyj:n konttorit
niiden aukioloaikoina.

·  OP  0100 0500 Puhelinpalvelu  (suomeksi)  (pvm/mpm).  Sitoumuksen  voi  antaa
puhelimitse,  kun asiakkaalla on henkilökohtainen OP Ryhmän verkkopalvelusopimus
ja     verkkopalvelutunnukset,    joita    tarvitaan    myös    puhelinpalveluun
tunnistautumisen yhteydessä.

·  OP Ryhmän  internetpalvelu www.op.fi/merkinta.  Internetin kautta Sitoumuksen
antavilla  OP Ryhmän  asiakkailla tulee  olla OP  Ryhmän verkkopalvelutunnukset.
Sitoumuksen antajan on tarkistettava oma päivälimiittinsä tilipankistaan. Maksun
ylittäessä  päivälimiitin Sitoumusta ei voi antaa internetin kautta. Sitoumus on
maksettava tililtä, joka on Sitoumuksen antajan nimissä.

Yleisömyynnin   merkintäpaikkoina  toimivat  muille  kuin  Danske  Bankin  arvo-
osuustiliasiakkaille tai OP Ryhmän asiakkaille:

· Internet Verkkomerkintä henkilöasiakkaille osoitteessa www.danskebank.fi, sekä
Danske  Bank  Oyj:n  konttorit  (pois  lukien  yrityskonttorit)  Suomessa niiden
tavanomaisina aukioloaikoina. Tiedon merkintäpalveluita tarjoavista konttoreista
saa  Danske  Bankin  Sijoituslinjalta  puhelimitse  ma-pe kello 9.00-20.00 ja la
10-16 (Suomen   aikaa)   numerossa  +  358 10 54 63151 (pvm/mpm),  sähköpostitse
osoitteesta    sijoituslinja@danskebank.fi    tai    internetistä    osoitteesta
www.danskebank.fi.  Yksittäinen sijoittaja  voi antaa  Sitoumuksen Danske Bankin
Verkkomerkinnän  kautta Yleisömyynnissä 15 000 euroon asti. Sitoumuksen kattamat
osakkeet  on  maksettava  tililtä,  joka  on  Sitoumuksen  antajan  nimissä. Jos
merkintä   on   yli  15 000 euroa,  Sitoumuksen  voi  antaa  Danske  Bank  Oyj:n
konttoreissa.

·  OP Ryhmän  internetpalvelun www.op.fi/merkinta  kautta Sitoumuksen  voi antaa
myös  henkilöasiakas,  jolla  on,  Handelsbankenin,  Nordean,  POP  Pankin,  tai
Säästöpankin verkkopankkitunnukset. Edellä lueteltujen pankkien henkilöasiakkaat
voivat  antaa  Sitoumuksen  internetpalvelussa  enintään 15 000 euroon asti. Yli
15 000 euron Sitoumuksen voi antaa OP Ryhmän konttoreissa niiden aukioloaikoina.
Sitoumus on maksettava tililtä, joka on Sitoumuksen antajan nimissä.

·  OP Ryhmään kuuluvien osuuspankkien ja  Helsingin OP Pankki Oyj:n konttoreissa
niiden aukioloaikoina.

Sitoumus  katsotaan  annetuksi,  kun  sijoittaja  on  jättänyt  merkintäpaikkaan
allekirjoitetun sitoumuslomakkeen merkintäpaikan ohjeiden mukaisesti ja maksanut
kyseisen  Sitoumuksen  mukaisen  merkinnän.  Sitoumusta  tehtäessä  on  otettava
huomioon  mahdolliset merkintäpaikan  antamat tarkemmat  ohjeet. Yleisömyynnissä
annettu  Sitoumus  on  sitova  eikä  sitä  voi  muuttaa  ja sen peruuttaminen on
mahdollista  vain  edellä  kohdassa  "Osakemyynnin  ja  Henkilöstöannin  ehdot -
Sitoumuksen peruuttaminen" mainituissa tilanteissa ja yksilöidyllä tavalla.

Danske  Bankin  Verkkomerkinnän  ja  OP  Ryhmän  internetpalvelun kautta annetut
Sitoumukset  katsotaan annetuksi,  kun sijoittaja  on tehnyt  Sitoumuksen Danske
Bankin Verkkomerkinnän tai OP Ryhmän internetpalvelun ehtojen mukaisesti.

Myyntiosakkeiden maksu

Myyntiosakkeista   maksetaan   Sitoumusta   annettaessa   Alustavan   hintavälin
enimmäishinta  15,50 euroa  Myyntiosakkeelta  kerrottuna  Sitoumuksen mukaisella
Myyntiosakkeiden  määrällä. Yleisömyynnin  Myyntihinta ei  voi ylittää Alustavan
hintavälin enimmäishintaa eli 15,50 euroa Myyntiosakkeelta.

Danske  Bankin konttorissa  tehdyn Sitoumuksen  osalta maksu veloitetaan suoraan
sijoittajan  Danske  Bankissa  olevalta  pankkitililtä  tai  se  voidaan  maksaa
tilisiirtona.  Danske  Bankin  verkkopankin  kautta  tehtyä  Sitoumusta vastaava
tiliveloitus tapahtuu, kun sijoittaja vahvistaa Sitoumuksen pankkitunnuksillaan.
Verkkomerkintänä  tehdyn  Sitoumuksen  osalta  sijoittajan  tulee  maksaa  maksu
Verkkomerkinnän ehtojen/ohjeiden mukaisesti välittömästi Sitoumuksen tehtyään.

OP Ryhmään kuuluvan osuuspankin tai Helsingin OP Pankki Oyj:n konttorissa tehdyn
Sitoumuksen  osalta maksu  veloitetaan suoraan  sijoittajan OP  Ryhmään kuuluvan
pankin  pankkitililtä tai se  voidaan maksaa käteisellä  tai shekillä. OP Ryhmän
internetpalvelun  kautta tehtyä  Sitoumusta vastaava  tiliveloitus tapahtuu, kun
sijoittaja    vahvistaa   Sitoumuksen   maksamisen   verkkopalvelutunnuksillaan.
Internetpalvelun  kautta  annetun  Sitoumuksen  osalta  sijoittajan tulee maksaa
maksu  internetpalvelun ehtojen ja  ohjeiden mukaisesti välittömästi Sitoumuksen
tehtyään.

Sitoumuksen hyväksyminen ja Myyntiosakkeiden allokaatio

Myyjä   päättää  Yleisömyynnissä  Myyntiosakkeiden  allokaatiosta  sijoittajille
Hinnoittelun     jälkeen.     Myyjä     päättää    menettelystä    mahdollisessa
ylikysyntätilanteessa. Sitoumukset voidaan hyväksyä kokonaan tai osittain tai ne
voidaan   hylätä.   Myyjä   pyrkii   hyväksymään   Sitoumukset   kokonaan   100
Myyntiosakkeeseen   saakka   ja   jakamalla   tämän  määrän  ylittävältä  osalta
Myyntiosakkeita Sitoumusten täyttämättä olevien määrien keskinäisessä suhteessa.
Lopulliset  allokaatioperiaatteet  julkistetaan  pörssitiedotteella välittömästi
Hinnoittelun  jälkeen ja ne ovat  saatavilla viimeistään Hinnoittelua seuraavana
pankkipäivänä,  arviolta 30.3.2015, merkintäpaikoissa.  Kaikille Yleisömyynnissä
Sitoumuksen   antaneille  sijoittajille  lähetetään  vahvistuskirje  Sitoumusten
hyväksymisestä ja Myyntiosakkeiden allokaatiosta arviolta 1.4.2015.

Maksetun määrän palauttaminen

Mikäli Sitoumus hylätään tai hyväksytään vain osittain ja/tai mikäli Myyntihinta
on  alempi kuin Sitoumuksen tekemisen  yhteydessä maksettu hinta, maksettu määrä
tai   sen   osa   palautetaan   Sitoumuksen   antajalle   hänen  Sitoumuksessaan
ilmoittamalle  suomalaiselle pankkitilille arviolta viidentenä (5) pankkipäivänä
Hinnoittelun  jälkeen  arviolta  3.4.2015. Mikäli  sijoittajan pankkitili on eri
rahalaitoksessa kuin merkintäpaikka, palautettavat varat maksetaan suomalaiselle
pankkitilille   rahalaitosten   välisen  maksuliikenteen  aikataulun  mukaisesti
arviolta  viimeistään kaksi (2) pankkipäivää myöhemmin. Palautettaville varoille
ei   makseta  korkoa.  Katso  myös  "Osakemyynnin  ja  Henkilöstöannin  ehdot  -
Sitoumuksen peruuttaminen".

Osakkeiden kirjaaminen arvo-osuustileille

Sitoumuksen  antajalla  on  oltava  arvo-osuustili  suomalaisessa  tai  Suomessa
toimivalla  tilinhoitajalla  ja  hänen  on ilmoitettava arvo-osuustilinsä numero
Sitoumuksessaan.  Yleisömyynnissä allokoidut Myyntiosakkeet kirjataan hyväksytyn
Sitoumuksen  tehneiden  sijoittajien  arvo-osuustileille  arviolta  ensimmäisenä
pankkipäivänä Hinnoittelun jälkeen arviolta 30.3.2015.

INSTITUUTIOMYYNNIN EHDOT

Yleistä

Instituutiomyynnissä   tarjotaan  alustavasti  vähintään  8 800 000 ja  enintään
10 300 000 Myyntiosaketta   institutionaalisille   sijoittajille   Suomessa   ja
kansainvälisesti.   Myyjä   voi   kysynnästä  riippuen  siirtää  Myyntiosakkeita
alustavista     Myyntiosakkeiden     määristä    poiketen    Yleisömyynnin    ja
Instituutiomyynnin    välillä    rajoituksetta.   Yleisömyynnissä   tarjottavien
Myyntiosakkeiden  vähimmäismäärä on kuitenkin  1 200 000 Myyntiosaketta tai, jos
Sitoumusten  kattama  Myyntiosakkeiden  määrä  Yleisömyynnissä on tätä vähemmän,
Sitoumusten kattama Myyntiosakkeiden kokonaismäärä.

Osakkeita   tarjotaan  Instituutiomyynnissä  institutionaalisille  sijoittajille
Suomessa  ja kansainvälisesti tietyissä  muissa maissa Yhdysvaltain ulkopuolella
Yhdysvaltain    vuoden    1933 arvopaperilain,    muutoksineen    ("Yhdysvaltain
arvopaperilaki"),  nojalla  annetun  Regulation  S  -säännöksen  mukaisesti,  ja
Yhdysvalloissa   Yhdysvaltain   arvopaperilain   nojalla  annetussa  Rule  144A
-säännöksessä  määritetyille "hyväksytyille  institutionaalisille sijoittajille"
(eng:    qualified    institutional    buyers)    Yhdysvaltain    arvopaperilain
rekisteröintivaatimuksia   koskevien   poikkeusten  nojalla.  Osakkeita  ei  ole
rekisteröity eikä niitä tulla rekisteröimään Yhdysvaltain arvopaperilain nojalla
tai  minkään Yhdysvaltain osavaltion arvopaperilain mukaisesti, eikä niitä siten
tarjota  tai myydä  suoraan tai  välillisesti Yhdysvalloissa  tai Yhdysvaltoihin
(kuten  Regulation S -säännöksessä on  määritelty), ellei niitä ole rekisteröity
Yhdysvaltain       arvopaperilain      tai      Yhdysvaltain      arvopaperilain
rekisteröintivaatimuksista   säädetyn   poikkeuksen   mukaisesti  ja  soveltuvia
Yhdysvaltain osavaltioiden arvopaperilakeja noudattaen. Lisätietoja Tarjottavien
osakkeiden tarjoamista koskevista rajoituksista on kohdassa "Tärkeää tietoa".

Osallistumisoikeus

Instituutiomyyntiin  voivat osallistua sijoittajat,  joiden Ostotarjous käsittää
vähintään 10 001 Myyntiosaketta.

Ostotarjousten hyväksyminen

Institutionaalisten  sijoittajien  Ostotarjouksia  ottavat  vastaan Järjestäjät.
Myyjä  päättää  tehtyjen  Ostotarjousten  hyväksymisestä  Hinnoittelun  jälkeen.
Instituutiomyynnissä       hyväksytyistä       Ostotarjouksista      toimitetaan
vahvistusilmoitus  niin  pian  kuin  käytännössä on mahdollista Myyntiosakkeiden
allokaation     jälkeen.     Myyjä     päättää     menettelystä    mahdollisessa
ylikysyntätilanteessa. Ostotarjous voidaan hyväksyä kokonaan tai osittain tai se
voidaan hylätä.

Myyntiosakkeiden maksu ja selvitys

Institutionaalisten   sijoittajien   tulee  maksaa  hyväksytyn  Ostotarjouksensa
mukaiset   Myyntiosakkeet  Järjestäjän  antamien  ohjeiden  mukaisesti  arviolta
1.4.2015. Kummallakin        Järjestäjällä        on       arvopaperinvälittäjän
huolellisuusvelvollisuuden  mukainen  oikeus  tarvittaessa vaatia Ostotarjouksen
saadessaan  tai ennen Ostotarjouksen hyväksymistä sijoittajalta selvitystä tämän
kyvystä  maksaa Ostotarjousta vastaavat  Myyntiosakkeet tai vaatia Ostotarjousta
vastaavaa   määrää   suoritettavaksi  etukäteen.  Maksettava  määrä  on  tällöin
Alustavan   hintavälin   enimmäishinta   15,50 euroa  kerrottuna  Ostotarjouksen
mukaisella   Myyntiosakkeiden  määrällä.  Instituutiomyynnissä  Myyntihinta  voi
alittaa   tai   ylittää   Alustavan   hintavälin.  Mikäli  Alustavaa  hintaväliä
korotetaan,  sovelletaan tämän jälkeen  annettuihin tarjouksiin uuden hintavälin
mukaista   osakekohtaista   enimmäishintaa.   Mahdolliset  maksujen  palautukset
tapahtuvat  arviolta neljäntenä (4)  pankkipäivänä Hinnoittelun jälkeen arviolta
2.4.2015. Palautettaville varoille ei makseta korkoa.

Instituutiomyynnin  Myyntiosakkeet ovat valmiina  toimitettaviksi maksua vastaan
arviolta 1.4.2015 Euroclearin kautta.

HENKILÖSTÖANNIN EHDOT

Tarjottavat Henkilöstöosakkeet

Henkilöstöannissa      tarjotaan      alustavasti     enintään     100 000 uutta
Henkilöstöosaketta   ja  mahdollisissa  ylikysyntätilanteissa  enintään  50 000
ylimääräistä uutta Henkilöstöosaketta Yhtiön henkilöstölle Suomessa.

Henkilöstöosakkeita  tarjotaan osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen
henkilöstön  sitouttamiseksi Yhtiöön.  Yhtiölle suoritettava  maksu hyväksytystä
Henkilöstöosakkeiden  merkinnästä kirjataan  kokonaisuudessaan sijoitetun vapaan
oman  pääoman rahastoon. Yhtiön osakepääoma ei nouse Henkilöstöannin yhteydessä.
Henkilöstöannissa   merkityt   Henkilöstöosakkeet  rekisteröidään  Patentti-  ja
rekisterihallituksen ylläpitämään kaupparekisteriin arviolta 17.4.2015.

Osallistumisoikeus Henkilöstöantiin

Oikeus    Henkilöstöosakkeiden    merkintään    Henkilöstöannissa    on   Yhtiön
toimitusjohtajalla  ("Toimitusjohtaja") ja Yhtiön Suomessa toistaiseksi voimassa
olevassa  työsuhteessa  13.3.2015 olleilla  työntekijöillä,  joiden työsuhde tai
palvelussuhde jatkuu merkintäaikana. Eräät Yhtiön johtohenkilöt ovat sitoutuneet
merkitsemään  Henkilöstöosakkeita Henkilöstöannissa. Katso myös "Hallitus, Johto
ja Tilintarkastajat - Johdon Omistukset".

Oikeus   osallistua   Henkilöstöantiin   on   henkilökohtainen   eikä   se   ole
siirrettävissä.  Merkintään oikeutettu voi kuitenkin tehdä merkinnän valtuutetun
välityksellä.  Henkilöstöantiin  osallistuva  voi  halutessaan  osallistua  myös
Yleisömyyntiin siihen soveltuvien ehtojen mukaisesti.

Sitoumuksen tulee Henkilöstöannissa koskea vähintään 100 Henkilöstöosaketta.

Merkintä Henkilöstöannissa

Henkilöstöannin  merkintäaika alkaa  16.3.2015 kello 9.00 ja  päättyy 25.3.2015
kello 18.00.

Ylikysyntätilanteessa  Hallituksella  on  oikeus Henkilöstöannin keskeyttämiseen
aikaisintaan    23.3.2015 kello    18.00. Henkilöstöanti    voidaan   keskeyttää
Yleisömyynnistä    ja    Instituutiomyynnistä    riippumatta.    Henkilöstöannin
keskeyttämistä  koskeva  pörssitiedote  julkistetaan välittömästi keskeyttämisen
jälkeen.

Hallituksella  on  oikeus  pidentää  Henkilöstöannin  merkintäaikaa. Mahdollinen
merkintäajan    pidennys    julkistetaan   pörssitiedotteella,   josta   ilmenee
Henkilöstöannin    merkintäajan    uusi    päättymisajankohta.   Henkilöstöannin
merkintäaika  päättyy kuitenkin  viimeistään 2.4.2015 kello  18.00. Hallitus voi
pidentää tai olla pidentämättä Henkilöstöannin merkintäaikaa Yleisömyynnistä tai
Instituutiomyynnistä   riippumatta.  Henkilöstöannin  merkintäajan  pidentämistä
koskeva  pörssitiedote on julkistettava viimeistään Henkilöstöannin merkintäajan
arvioituna päättymispäivänä.

Merkintähinta ja Henkilöstöosakkeiden allokaatio

Henkilöstöosakkeiden  lopullinen osakekohtainen  merkintähinta Henkilöstöannissa
on  Yleisömyynnin Myyntihinta vähennettynä  10 prosentilla, alustavasti enintään
13,95 euroa.     Lopullinen     osakekohtainen     merkintähinta    julkistetaan
pörssitiedotteella   välittömästi  Hinnoittelun  jälkeen  ja  se  on  saatavilla
Henkilöstöannin    merkintäpaikassa    viimeistään    Hinnoittelua    seuraavana
pankkipäivänä arviolta 30.3.2015.

Hallitus   päättää   Henkilöstöosakkeiden  allokaatiosta  Hinnoittelun  jälkeen.
Hallitus  päättää  menettelystä  mahdollisessa  ylikysyntätilanteessa ja käyttää
tarvittaessa  oikeuttaan  laskea  liikkeelle  enintään 50 000 ylimääräistä uutta
Henkilöstöosaketta.   Ylikysyntätilanteessa   Hallitus   pyrkii   ensisijaisesti
allokoimaan   Henkilöstöosakkeita   täysimääräisesti   Yhtiön   johtohenkilöiden
etukäteen antamien merkintäsitoumusten perusteella. Sitoumukset voidaan hyväksyä
kokonaan  tai  osittain  tai  ne  voidaan  hylätä.  Hallitus  pyrkii hyväksymään
Sitoumukset  kokonaan 100 Henkilöstöosakkeeseen saakka ja jakamalla tämän määrän
ylittävältä  osalta Henkilöstöosakkeita Sitoumusten  täyttämättä olevien määrien
keskinäisessä    suhteessa.    Lopulliset   allokaatioperiaatteet   julkistetaan
pörssitiedotteella  välittömästi  Hinnoittelun  jälkeen  ja  ne  ovat saatavilla
viimeistään Hinnoittelua seuraavana pankkipäivänä arviolta 30.3.2015. Katso myös"Osakemyynnin ja Henkilöstöannin ehdot - Sitoumuksen peruuttaminen".

Merkintäpaikat ja Sitoumuksen antaminen

Henkilöstöannin  merkintäpaikkana toimii Yhtiön  pääkonttori, Työpajankatu 10 A,
00580 Helsinki.

Yhtiöllä  tai Henkilöstöannin  Järjestäjillä on  oikeus hylätä Sitoumus kokonaan
tai  osittain,  jos  se  ei  ole  näiden  ehtojen  mukainen  tai  se  on  muuten
puutteellinen.

Henkilöstöannissa  annettu Sitoumus  on sitova,  eikä sitä  voida peruuttaa eikä
muuttaa  muutoin kuin Arvopaperimarkkinalain edellyttämissä tilanteissa ja kuten
tämän   Esitteen   kohdissa   "Osakemyynnin   ja   Henkilöstöannin  ehdot"  sekä"Henkilöstöannin  ehdot" on kuvattu. Mikäli Esitettä täydennetään tai oikaistaan
olennaisen  virheen taikka puutteen  tai olennaisen uuden  tiedon johdosta, joka
käy  ilmi sen jälkeen, kun Finanssivalvonta  on hyväksynyt Esitteen, mutta ennen
kaupankäynnin    alkamista    Henkilöstöosakkeella   Helsingin   Pörssissä,   on
sijoittajilla,  jotka  ovat  sitoutuneet  merkitsemään Henkilöstöosakkeita ennen
Esitteen  täydentämistä tai  oikaisua, oikeus  Arvopaperimarkkinalain mukaisesti
peruuttaa  Sitoumuksensa vähintään  kahden (2)  pankkipäivän kuluessa siitä, kun
Esitteen  täydennys  tai  oikaisu  on  julkaistu.  Katso  myös  "Osakemyynnin ja
Henkilöstöannin ehdot - Sitoumuksen peruuttaminen".

Henkilöstöosakkeiden maksaminen

Henkilöstöosakkeet   maksetaan   Hinnoittelun   jälkeen,  kuitenkin  viimeistään
15.4.2015, suorittamalla    Henkilöstöosakkeiden    lopullinen    osakekohtainen
merkintähinta  kerrottuna sijoittajalle allokoitujen  osakkeiden määrällä. Maksu
maksetaan   tilisiirtona   Järjestäjien  antamien  ohjeiden  mukaisesti.  Mikäli
osakkeita ei ole maksettu 15.4.2015 mennessä, merkintä voidaan hylätä.

Osakkeiden kirjaaminen arvo-osuustileille

Henkilöstöantiin  osallistuvalla Sitoumuksen antajalla  on oltava arvo-osuustili
suomalaisessa  tai Suomessa toimivalla tilinhoitajalla  ja hänen on ilmoitettava
arvo-osuustilinsä    numero   Sitoumuksessaan.   Henkilöstöannissa   merkityiksi
hyväksytyt   ja   maksetut   Henkilöstöosakkeet   kirjataan  sijoittajien  arvo-
osuustileille arviolta 17.4.2015.


[HUG#1903679]