2014-02-25 07:30:00 CET

2014-02-25 07:30:41 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish
Incap - Tilinpäätöstiedote

INCAP-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2013 (TILINTARKASTAMATON)


Incap Oyj        Pörssitiedote        25.2.2014 klo 8.30

INCAP-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2013 (TILINTARKASTAMATON)

Incap-konsernin liikevaihto aleni johtuen yleisestä heikosta markkinatilanteesta
ja siitä, että yhtiön tuotannossa käytetyt materiaalit eivät sisältyneet
liikevaihtolukuun. Laajan "Turnaround"-ohjelman toimenpiteet onnistuivat
odotusten mukaisesti, mutta jotkin asiakkaat olivat jo päättäneet siirtää
tuotteidensa valmistusta muille toimittajille. Laaja rahoitusjärjestely lujitti
yhtiön taloudellista pohjaa.

Tammi-joulukuu 2013 lyhyesti:

  * konsernin liikevaihto vuonna 2013 oli 36,8 miljoonaa euroa eli noin 43 %
    vähemmän kuin edellisenä vuonna (2012: 64,1 milj. euroa)
  * konsernin koko vuoden liiketulos (EBIT) heikkeni edellisestä vuodesta ja oli
    -5,9 miljoonaa euroa (-0,7 milj. euroa)
  * Intian yksikkö nousi liikevaihdolla mitattuna yhtiön suurimmaksi ja sen
    liiketulos oli hyvällä tasolla
  * hallitus esittää yhtiökokoukselle, että osinkoa ei jaeta
  * yhtiö arvioi, että konsernin liikevaihto vuonna 2014 on merkittävästi alempi
    kuin vuonna 2013 ja että koko vuoden liiketulos (EBIT) on positiivinen.

Loka-joulukuu 2013 lyhyesti:

  * vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 8,0 miljoonaa euroa eli
    edeltävän neljänneksen tasolla mutta kuitenkin selvästi vähemmän kuin viime
    vuoden vastaavalla jaksolla (10-12/2012: 14,5 milj. euroa)
  * liiketulos (EBIT) oli -3,7 miljoonaa euroa (-0,6 milj. euroa)
  * viimeisen neljänneksen tulokseen tehtiin 2,7 miljoonan euron kulukirjaukset,
    jotka liittyivät varaston ja luottotappioiden alaskirjauksiin sekä
    tilavuokrista ja henkilöstöjärjestelyistä tehtyihin varauksiin

Tilinpäätöksen laatimisperiaatteet
Tämä tilinpäätöstiedote on laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien
(IFRS) IAS 34 osavuosikatsaukset -standardin mukaisesti. Tiedotteen laatimisessa
on noudatettu samoja laadintaperiaatteita kuin vuoden 2012 tilinpäätöksessä ja
vuonna 2013 julkaistuissa osavuosikatsauksissa. Vertailuluvut viittaavat
edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan, ellei toisin ole mainittu.
Tilinpäätöstiedotteen tiedot ovat tilintarkastamattomia.

Incap-konsernin toimitusjohtaja Fredrik Berghel:"Vuosi 2013 oli Incapille käänteentekevä. Kesällä neuvoteltu laaja rahoituksen
kokonaisratkaisu turvasi toimintamme jatkuvuuden. Liiketoimintamme varsinainen
ydin, sopimusvalmistus, asetettiin toimintamme keskiöön. Organisaatiorakennetta
virtaviivaistettiin niin, että tehtaat saivat enemmän vastuuta liiketoiminnasta
ja kannattavuudesta samalla kun konsernitason toimintoja supistettiin
olennaisimpiin tehtäviin.

Liikevaihtomme vuonna 2013 supistui edellisestä vuodesta selvästi. Osaltaan
tähän vaikutti yleinen heikko markkinatilanne, mutta suurin merkitys oli omaan
toimintaamme liittyvillä haasteilla. Jo pitkään heikkona jatkunut
rahoitustilanteemme vaikeutti materiaalien saatavuutta ja sitä kautta myös
toimituksia asiakkaille. Katkonainen materiaalivirta haittasi tuotannon
ohjausta, mistä johtuen muuttuvia kuluja ei voitu sopeuttaa alentuneeseen
liikevaihtoon riittävän tehokkaasti. Asiakastoimitusten turvaamiseksi
asiakkaamme alkoivat ostaa tuotannossa tarvittavia materiaaleja, mikä osaltaan
pienensi liikevaihdon kertymää.

Kun rahoituksessa oli saatu aikaan ratkaisu kesällä 2013, keskitimme voimamme
perusasioihin eli asiakkaiden toimitusten varmistamiseen ja asiakassuhteiden
säilyttämiseen. Lokakuussa aloitetun erityisen "Turnaround"-ohjelman avulla
analysoimme ja tehostimme kaikkia toimintoja. Tuottavuus ja toimitusvarmuus
kehittyivät myönteisesti ja muutkin ohjelman päätavoitteet saavutettiin.
Joidenkin asiakkaiden näkökulmasta toimenpiteet tulivat kuitenkin liian myöhään
ja he päättivät hankintastrategiansa mukaisesti siirtää tuotteidensa
valmistuksen muille toimittajille.

Kannattavuuden parantaminen oli keskeinen tavoitteemme, johon keskityimme
kaikilla tasoilla. Veimme läpi isoja rakenteellisia uudistuksia, joista
merkittävin oli organisaation virtaviivaistaminen ja konsernitoimintojen
supistaminen. Kulujen karsimiseksi neuvottelimme lisäksi uudelleen yhtiön
palveluja koskevia ostosopimuksia. Vain osa näistä toimenpiteistä heijastui
vuoden 2013 tulokseen, sillä niiden vaikutukset alkavat näkyä vähitellen. Koko
vuoden liiketappiosta noin 2,7 miljoonaa euroa oli materiaalivaraston ja
luottotappioiden alaskirjauksia sekä kertaluonteisia rakennemuutokseen liittyviä
varauksia. Poikkeuksellisia kuluja aiheutui myös rahoitusratkaisuun liittyvistä
järjestelyistä.

Olemme nyt päässeet pahimman yli ja pystymme rakentamaan Incapista jälleen
parhaan valmistuskumppanin. Osakkeenomistajamme ja sijoittajat voivat luottaa
siihen, että ponnistelemme jatkossakin kannattavuuden saavuttamiseksi ja
varmistamiseksi. Odotamme "Turnaround"-ohjelman toimenpiteiden näkyvän
tuloskehityksessä vuoden 2014 jälkipuoliskolla. Yleisesti voi todeta, että
pystymme saavuttamaan positiivisen tuloksen vuonna 2014 jopa huomattavasti
pienemmillä valmistusmäärillä kuin vuonna 2013. Lähitulevaisuudessa tehtävämme
on asiakkaidemme luottamuksen palauttaminen ja vahvistaminen sekä liiketoiminnan
kasvattaminen heidän kanssaan."

Toimintaympäristö vuonna 2013
Incap-konsernin toimintaympäristö oli haastava. Yleisen taloustilanteen edelleen
jatkunut epävarmuus alensi kysyntää ja kilpailu supistuvilla markkinoilla oli
kireää. Investointitoiminnan maailmanlaajuisesta taantumasta johtuen myös
energiatehokkuustuotteiden kuten roottorikomponenttien ja inverttereiden kysyntä
aleni selvästi.

Yleisessä kustannustasossa ei tapahtunut suuria muutoksia Incapin
toimintamaissa. Globaalit komponenttimarkkinat vuonna 2013 olivat melko vakaat.
Materiaalien hintoihin kohdistui jonkin verran paineita ja yleisesti ottaen
hinnat alenivat hieman vuoden aikana. Materiaalien yleinen saatavuus oli hyvä,
joskin joistakin komponenteista oli tilapäistä pulaa.

Incap-konsernin liikevaihto ja tulos loka-joulukuussa 2013
Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 8,0 miljoonaa euroa eli noin 45 %
pienempi kuin edellisen vuoden vastaavalla jaksolla ja 2 % pienempi kuin
edeltävällä vuosineljänneksellä heinä-syyskuussa 2013. Liikevaihdon supistuminen
johtui suurimmaksi osaksi siitä, että useita tuotteita jäi kokonaan pois
tuotannosta.

Viimeisen vuosineljänneksen liiketulos heikkeni selvästi edellisen vuoden
vastaavaan jaksoon verrattuna. Kehitykseen vaikutti liikevaihdon aleneminen sekä
tulokseen tehdyt alaskirjaukset ja varaukset. "Turnaround"-ohjelman
toimenpiteillä tuottavuutta ja toimitusvarmuutta parannettiin ja
kustannussäästöjä toteutettiin, mutta niiden vaikutukset näkyvät tuloksessa
viiveellä.



Vertailu neljännes-     |10-12/|  7-9/|  4-6/|  1-3/|10-12/|  7-9/|  4-6/|  1-3/
vuosittain              |  2013|  2013|  2013|  2013|  2012|  2012|  2012|  2012
(1 000 euroa)           |      |      |      |      |      |      |      |
------------------------+------+------+------+------+------+------+------+------
Liikevaihto             | 8 014| 8 206| 9 883|10 654|14 498|15 701|18 378|15 564
------------------------+------+------+------+------+------+------+------+------
Liiketulos (EBIT)       |-3 682|  -331|  -415|-1 432|  -628|   280|    13|  -345
------------------------+------+------+------+------+------+------+------+------
Katsauskauden tulos     |-3 990|-1 481|-1 172|-1 885|-4 616|    44|   352|  -711
                        |      |      |      |      |      |      |      |
------------------------+------+------+------+------+------+------+------+------
Osakekohtainen tulos,   | -0,06| -0,03| -0,05| -0,09| -0,23|  0,00|  0,02| -0,04
euroa                   |      |      |      |      |      |      |      |


Incap-konsernin liikevaihto ja tulos vuonna 2013
Tilikauden liikevaihto oli 36,8 miljoonaa euroa eli noin 43 % pienempi kuin
vuonna 2012. Liikevaihdon supistuminen johtui pääasiassa asiakaskysynnän
alenemisesta varsinkin vuoden jälkipuoliskolla. Johtuen Incapin aikaisemmasta
vaikeasta taloudellisesta tilanteesta jotkut asiakkaat siirsivät tuotteidensa
valmistusta Incapilta muille toimittajille osana toimitusketjunsa
riskienhallintaa. Tämä vaikutti erityisesti Incapin Viron tehtaan
valmistusmääriin.

Liikevaihtoa alensi myös materiaalien ostovastuun siirtyminen asiakkaille.
Yhtiön heikentyneen kassatilanteen vuoksi asiakkaat vastasivat alkuvuonna
materiaalien ostoista eivätkä heidän hankkimansa materiaalit sisältyneet enää
Incap-konsernin liikevaihtolukuun. Tilanne jatkui vuoden lopulle, sillä
materiaalien ostovastuuta ei saatu siirretyksi kaikilta asiakkailta takaisin
Incapille. Tilanteen palauttamiseksi normaaliksi yhtiö jatkaa neuvotteluja sekä
asiakkaiden että toimittajien kanssa.

Myös Intian rupian heikentyminen alensi euromääräistä liikevaihtoa.

Intian toimintojen liikevaihto oli noin 17 miljoonaa euroa ja yksikkö nousi
liikevaihdolla mitattuna konsernin suurimmaksi. Vaikka liikevaihto jäi noin 2
miljoonaa euroa alhaisemmaksi kuin vuonna 2012, liiketulos (EBIT) oli hyvällä
tasolla noin 1,9 miljoonassa eurossa.

Incap-konsernin koko vuoden liiketulos (EBIT) oli noin -5,9 miljoonaa euroa (-
0,7 milj. euroa). Tuloksen heikkenemiseen vaikutti ennen kaikkea liikevaihdon
lasku ja liikevaihtoon nähden korkeat yleiskustannukset.

Tulosta heikensivät myös tilinpäätökseen tehdyt, noin 2,7 miljoonan euron
varaukset ja alaskirjaukset. Vaihto-omaisuuteen tehtiin noin 0,7 miljoonan euron
alaskirjaus ja myyntisaamisten luottotappioita kirjattiin noin 0,4 miljoonaa
euroa. Toiminnan sopeuttamiseen liittyviä uudelleenjärjestelyvarauksia tehtiin
henkilöstöjärjestelyistä (0,5 miljoonaa euroa) ja Viron tehtaan
vuokrakustannuksista (0,5 miljoonaa euroa).

Yhtiö myi kesäkuussa 2013 Vuokatin tehdaskiinteistön sen tasearvoa vastaavalla
1,7 miljoonan euron kauppahinnalla. Kiinteistöön tehdyn arvonalennuskirjauksen
vuoksi sen myynnistä kirjattiin noin 0,4 miljoonan euron tappio.

Henkilöstökulut tilikaudella olivat noin 1,1 miljoonaa euroa pienemmät kuin
vuonna 2013. Vaihto-omaisuuden määrä aleni noin 5 miljoonaa euroa vuoden 2012
lopun tilanteesta. Alenemisesta noin 1,5 miljoonaa euroa johtui varastoarvoon
tehdystä alaskirjauksesta.

Nettorahoituskulut olivat 2,1 miljoonaa euroa (0,8 milj. euroa). Tilikauden
aikana toteutettujen osakeantien seurauksena konsernituloslaskelman muihin
rahoituskustannuksiin kirjattiin IAS 32 ja 39 -standardien sekä IFRIC 19:n
mukaisesti 3,2 miljoonan euron suuruinen rahoituskustannus. Rahoitustuotoista
2,5 miljoonaa euroa on lainojen, korkojen ja ostovelkojen lunastusarvon
alenemista akordimenettelyssä, joka toteutettiin yhtiön laajan rahoitusratkaisun
yhteydessä kesällä 2013. Vertailukaudella 2012 nettorahoituskulut sisälsivät
noin 1,0 miljoonan euron kertaluonteisen rahoitustuoton, joka johtui
vaihtovelkakirjalainan lunastusarvon alenemisesta.

Poistot ja arvonalentumiset olivat yhteensä 1,1 miljoonaa euroa (1,5 miljoonaa
euroa), josta poistojen osuus on 0,6 miljoonaa euroa ja Vuokatin kiinteistön
arvonalentuminen 0,4 miljoonaa euroa.

Tilikauden tulos oli -8,5 miljoonaa euroa (-4,9 milj. euroa). Osakekohtainen
tulos oli -0,14 euroa (-0,02 euroa).

                                     |         |        |         |
Vertailu tilikausittain (1 000 euroa)|1-12/2013|Muutos,%|1-12/2012|
                                     |         |        |         |
-------------------------------------+---------+--------+---------+
                                     |         |        |         |
Liikevaihto                          |   36 757|     -43|   64 141|
                                     |         |        |         |
-------------------------------------+---------+--------+---------+
                                     |         |        |         |
Liiketulos (EBIT)                    |   -5 859|    -760|     -681|
                                     |         |        |         |
-------------------------------------+---------+--------+---------+
                                     |         |        |         |
Tilikauden tulos                     |   -8 527|     -73|   -4 930|
                                     |         |        |         |
-------------------------------------+---------+--------+---------+
                                     |         |        |         |
Osakekohtainen tulos, euroa          |    -0,14|       -|    -0,25|
                                     |         |        |         |



Toiminnan palauttaminen kannattavaksi
Lokakuussa käynnistetyn ja tammikuussa 2014 päätetyn "Turnaround"-ohjelman
kantavana strategiana oli keskittyä ydinliiketoimintaan eli valmistukseen ja
asiakkaiden toimituksiin. Asiakassuhteita vahvistettiin kiinnittämällä erityistä
huomioita toimitusvarmuuden parantamiseen ja tehokkuuden lisäämiseen sekä
tuotannossa että tukitoiminnoissa.

Ohjelman tavoitteena oli palauttaa toiminta kannattavaksi ja saavuttaa
vuositasolla noin 2,9 miljoonan euron säästöt yleiskustannuksissa ja noin 1,8
miljoonan euron säästöt tehtaiden kustannuksissa. Tähän liittyvien
toimenpiteiden arvioidaan aiheuttavan noin 1,6 miljoonan euron kertaluonteiset
kustannukset, joten toteutuvat säästöt tulevat olemaan noin 3,1 miljoonaa euroa.
Toimenpiteiden onnistumista arvioitiin tammikuussa 2014, jolloin niiden
todettiin tehonneen odotetulla tavalla. Toteutettujen toimenpiteiden koko
vaikutuksen arvioidaan näkyvän toisella vuosipuoliskolla.

Incapin liiketoiminnan painopiste on asiakkaille lisäarvoa tuottavissa
valmistusyksiköissä. Tehtaat Suomessa, Virossa ja Intiassa toimivat itsenäisinä
kustannuspaikkoina ja konsernitoiminnot pidetään mahdollisimman suppeina.
Henkilöstön määrä supistui vuoden 2013 aikana 145 henkilöllä.

Yhtiö pyrkii vähentämään toimipisteiden määrää. Bangaloren toimisto muutti
pienempiin tiloihin vuoden 2013 lopussa. Kustannusten alentamiseksi yhtiö jatkaa
neuvotteluja sekä Tallinnan että Kuressaaren toimitilojen vuokrasopimuksista.

Investoinnit
Investointien määrä vuonna 2013 oli 0,3 miljoonaa euroa (0,1 milj. euroa).
Investoinnit olivat korvausinvestointeja tuotannon kehittämiseen. Yhtiön arvion
mukaan liiketoiminnan merkittävä kasvattaminen on mahdollista nykyisellä
tuotantokapasiteetilla, ilman suuria investointeja.

Laatu- ja ympäristöasiat
Incap-konsernin kaikissa tehtaissa on Det Norske Veritaksen sertifioimat
ympäristö- ja laatujärjestelmät, joita käytetään jatkuvan parantamisen
työkaluina. Incapin ympäristö-järjestelmä vastaa ISO 14001:2004 -standardia ja
laatujärjestelmä on ISO 9001:2008 -standardin mukainen. Lisäksi Kuressaaren
tehtaalla on lääkinnällisten laitteiden valmistuksessa sovellettava ISO
13485:2003 -laatusertifikaatti.

Rahoitusjärjestely
Yhtiön vuonna 2012 aloitetut neuvottelut vaikean rahoitustilanteen
ratkaisemiseksi jatkuivat heti vuoden 2013 alussa.

Tammikuussa 2013 osa vuonna 2007 liikkeeseen lasketusta vaihtovelkakirjalainasta
(noin 0,4 miljoonaa euroa) muunnettiin yhtiön osakkeiksi suunnatussa
osakeannissa, jossa yhdelle vaihtovelkakirjalainan haltijalle annettiin
lainaosuuksien vastikkeena yhteensä 1 697 286 kappaletta yhtiön uusia osakkeita
0,22 euron laskennallisella merkintähinnalla osakkeelta. Lisäksi osa
vaihtovelkakirjalainan lainaosuuksista lunastettiin noin 1,0 miljoonan euron
käteismaksulla. Kesäkuussa 2013 lainasta lunastettiin niin ikään käteismaksulla
noin 0,5 miljoonaa euroa. Tilikauden 2013 päättyessä vuoden 2007
vaihtovelkakirjalainasta on jäljellä noin 0,5 miljoonaa euroa, joka erääntyy
30.6.2014.

Heinäkuussa 2013 yhtiö toteutti rahoituksen kokonaisratkaisun, joka vahvisti
yhtiön taloudellista asemaa parantaen omavaraisuutta ja maksuvalmiutta.
Ratkaisuun sisältyi suunnattu osakeanti, jolla kerättiin lisäpääomaa ja
muunnettiin lainoja yhtiön uusiksi osakkeiksi. Lisäksi yhtiön vuonna 2012
liikkeeseen lasketun vaihtovelkakirjalainan ehtoja muutettiin ja lainaosuuksia
muunnettiin yhtiön uusiksi osakkeiksi.

Rahoitusratkaisun yhteydessä toteutetussa suunnatussa osakeannissa ja siihen
liittyvässä lainojen konversiossa laskettiin liikkeeseen yhteensä 64 137 000
uutta osaketta, joista rahavastiketta vastaan 45 212 000 osaketta ja lainojen
vastikkeena 18 925 000 osaketta. Lisäksi vuoden 2012 vaihtovelkakirjalainan
konversiossa merkittiin 22 430 769 uutta osaketta. Kaikkien uusien osakkeiden
rekisteröinnin jälkeen yhtiöllä on yhteensä 109 114 035 osaketta, joista
kullakin on yksi ääni.

Osakeannissa uusia osakkeita suunnattiin merkittäväksi osakkeenomistajien
merkintäetuoikeudesta poiketen yhtiön suurimmille omistajille, teolliselle
sijoittajalle, suomalaisille rahoittajille ja muille velkojille sekä yhtiön
ylimmälle johdolle. Suunnatun annin osakkeiden merkintähinta oli 0,10 euroa
perustuen yhtiön ja osakkeiden merkitsijöiden välisiin sopimuksiin. Vuonna 2012
liikkeeseen lasketun vaihtovelkakirjalainan konversiossa osakkeiden
merkintähinnaksi muodostui noin 0,13 euroa osakkeelta.

Suunnatussa osakeannissa ja lainojen konversiossa merkityt osakkeet tuottivat
osinko- ja muut osakkeenomistajien oikeudet 29.7.2013 lähtien, jolloin uudet
osakkeet merkittiin kaupparekisteriin. Uudet osakkeet tulivat kaupankäynnin
kohteeksi NASDAQ OMX Helsinki Oy:n päälistalla samanarvoisina yhtiön muiden
osakkeiden kanssa 18.10.2013 ja yhtiö julkaisi sitä varten listalleottoesitteen
16.10.2013.

Yhtiön pääomalainan haltijat ja suomalaiset rahoittajat konvertoivat
lainasaataviaan uusiksi osakkeiksi edellä mainitun suunnatun osakeannin
yhteydessä. Samalla lainasopimuksia ja korkojen maksuohjelmia neuvoteltiin
uudelleen. Myös yhtiön muut velkojat - materiaalien ja palvelujen toimittajat -
tukivat rahoitusjärjestelyä akordijärjestelyn kautta noin 1,5 miljoonalla
eurolla.

Rahoitusjärjestelystä kirjattiin noin 3,2 miljoonan euron kulut IFRIC19:n ja IAS
39/32 -standardien mukaisesti. Järjestelyn rahoitustuotot olivat 2,5 miljoonaa
euroa ja johtuivat lainojen, korkojen ja ostovelkojen lunastusarvon alenemisesta
akordimenettelyssä.

Kokonaisjärjestelyn välitön kassavaikutus oli noin 6 miljoonaa euroa. Osakkeiden
käteisenä maksettu kokonaismerkintähinta - noin 4,5 miljoonaa euroa - kirjattiin
sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Lisäksi järjestelyyn liittyen pankki
vapautti Vuokatin kiinteistökaupan kauppahintaan liittyvän 1,5 miljoonan euron
vakuuden.

Rahoitusjärjestely alensi yhtiön korollisia velkoja noin 7,5 miljoonalla
eurolla, josta noin 1 miljoona euroa oli pääomalainaa, noin 2,9 miljoonaa euroa
vuoden 2012 vaihtovelkakirjalainaa, noin 0,5 miljoonaa euroa vuoden 2007
vaihtovelkakirjalainaa ja noin 3 miljoonaa euroa pankkilainoja.

Incapin ja Inissionin mahdollinen yhdistyminen
Heinäkuussa toteutetun rahoitusjärjestelyn ja siihen liittyvän suunnatun
osakeannin seurauksena Incapin suurimmaksi omistajaksi nousi ruotsalainen
sopimusvalmistaja Inission AB. Suunnatussa osakeannissa merkittyjen uusien
osakkeiden rekisteröinnin jälkeen Inission AB omistaa Incapin osakkeita
28 500 000 kappaletta eli noin 26 % yhtiön kaikista osakkeista.

Inission AB:n ja Incap Oyj:n sopimaan kokonaisjärjestelyyn sisältyi sopimus
Inission AB:n optiosta yhdistää Inission AB:n liiketoiminnot Incap Oyj:hin.
Inission AB:n oli ilmoitettava option käytöstä vuoden 2013 loppuun mennessä.
Option realisoituessa Incapin ja Inissionin yhdistyminen oli määrä toteuttaa
siten, että Incap Oyj ostaa Inission AB:n tytäryhtiöiden osakekannan ja
liiketoiminnan. Kauppahinta määräytyi Inission AB:n vuosien 2011, 2012 ja tammi-
kesäkuun 2013 tuloksen perusteella.

Sopimusehtojen mukaisesti Incap maksaisi kauppahinnan suuntaamalla Inission
AB:lle uusia osakkeita kahdessa erässä. Ensimmäinen erä uusia osakkeita vastaa
70 %:ia kauppahinnasta ja suunnattaisiin osakkeiden ostoa koskevan sopimuksen
toteuttamisen yhteydessä. Loput 30 % kauppahinnasta maksettaisiin niin ikään
suunnatulla osakeannilla kaksi viikkoa sen jälkeen, kun Incap on julkaissut
tilinpäätöksensä vuodelta 2013.

Koska Inission AB:n omistus Incap Oyj:n osakkeista olisi kaupan toteutuessa
ylittänyt tarjousvelvollisuuden, Inission haki Finanssivalvonnalta poikkeuslupaa
olla tekemättä julkista ostotarjousta. Finanssivalvonta myönsi poikkeusluvan
6.8.2013.

Incapin 21.8.2013 pidetty ylimääräinen yhtiökokous hyväksyi yhtiöiden
yhdistymistä koskevan järjestelyn.

Inission AB ei käyttänyt optiotaan yhtiöiden toimintojen yhdistämisestä vuoden
2013 loppuun mennessä. Se on tilikauden päättymisen jälkeen kuitenkin
ilmoittanut olevansa edelleen kiinnostunut yhdistymisestä ja Incapin hallitus
arvioi parhaillaan strategisia vaihtoehtoja yhtiön liiketoiminnan kehittämiseksi
edelleen.

Tase, rahoitus ja rahavirta
Konsernin taseen loppusumma oli 15,9 miljoonaa euroa (29,3 milj. euroa).
Konsernin oma pääoma oli tilikauden päättyessä 0,7 miljoonaa euroa (-3,0 milj.
euroa). Emoyhtiön oma pääoma vahvistui 10,8 miljoonaan euroon eli 51 %:iin
osakepääomasta (8,1 milj. euroa, 39 %). Konsernin omavaraisuusaste nousi 4,3
%:iin (-10,3 %).

Viron tytäryhtiön osakkeiden arvoa emoyhtiössä laskettiin tilinpäätöksen
yhteydessä 4,0 miljoonalla eurolla tytäryhtiöiden osakkeiden
arvonalennustestauksessa laadittuihin kassavirtaennusteisiin perustuen.

Vieraan pääoman osuus puolittui edellisestä vuodesta 15,0 miljoonaan euroon
(32,3 milj. euroa), josta korollista oli 9,7 miljoonaa euroa (20,5 milj. euroa).

Korolliset nettovelat alenivat edellisestä tilikaudesta 8,2 miljoonaan euroon
(19,8 milj. euroa), ja nettovelkojen suhde omaan pääomaan (gearing) oli 1 215 %
(-659 %).

                               |           |
 Korolliset velat (1 000 euroa)| 31.12.2013|             31.12.2012
-------------------------------+-----------+-----------------------
                               |           |
-------------------------------+-----------+-----------------------
Pitkäaikaiset jaksotettuun hankintamenoon arvostetut rahoitusvelat
-------------------------------+-----------+-----------------------
Pääomalaina                    |          0|                    600
-------------------------------+-----------+-----------------------
Vaihtovelkakirjalaina          |          0|                  1 886
-------------------------------+-----------+-----------------------
Muut velat                     |      1 944|                      0
-------------------------------+-----------+-----------------------
Rahoitusleasingvelat           |          0|                      5
-------------------------------+-----------+-----------------------
                               |      1 944|                  2 491
-------------------------------+-----------+-----------------------
                               |           |
-------------------------------+-----------+-----------------------
Lyhytaikaiset jaksotettuun hankintamenoon arvostetut rahoitusvelat
-------------------------------+-----------+-----------------------
Pankkilainat                   |      7 290|                 12 558
-------------------------------+-----------+-----------------------
Vaihtovelkakirjalainat         |        479|                  3 405
-------------------------------+-----------+-----------------------
Muut velat                     |          0|                  1 899
-------------------------------+-----------+-----------------------
Rahoitusleasingvelat           |         28|                     97
-------------------------------+-----------+-----------------------
                               |      7 797|                 17 959
-------------------------------+-----------+-----------------------
                               |           |
-------------------------------+-----------+-----------------------
Korolliset velat yhteensä      |      9 741|                 20 450



Lyhytaikaisista rahoitusveloista noin 2,9 miljoonaa euroa kohdistuu Intian
tytäryhtiöön. Emoyhtiön Suomessa ja Virossa käyttämä factoringrahoitus on
lyhytaikaista vierasta pääomaa. Muut pankkilainat sisältyvät lyhytaikaisiin
rahoitusvelkoihin laina-ajan perusteella tai kovenanttien rikkoutumisen vuoksi.

Rahalaitoslainoista 6,3 miljoonaa euroa on suomalaisen pankin myöntämiä
pankkilainoja ja käytössä olevia limiittejä. Suomalaisen pankin luotollisesta
tilistä ja laskuluottolimiitistä oli 31.12.2013 käytössä 2,3 miljoonaa euroa ja
käyttämättä 7,2 miljoonaa euroa. Intian ja Viron pankkilainojen ja luotollisen
tilin saldot olivat yhteensä 2,9 miljoonaa euroa sisältäen Finnfundin tekemän
1,9 miljoonan euron sijoituksen Incapin Intian toimintaan.

Vuoden 2007 vaihtovelkakirjalainan määrä tilikauden päättyessä oli 0,5 miljoonaa
euroa ja se erääntyy 30.6.2014.

31.12.2013 yhtiön lainoista 7,3 miljoonaan euroon kohdistuu vakuus ja loput ovat
vakuudettomia. Luottojen vakuutena on 12,1 miljoonan euron yrityskiinnitykset ja
0,6 miljoonan euron kiinnitys Intian tehdaskiinteistöön. Heinäkuussa 2013
toteutetun rahoitusjärjestelyn mukaisesti pankki vapautti Vuokatin kiinteistön
kauppahintaan liittyvän vakuusjärjestelyn.

Incapin suomalaisen pankin myöntämiin lainoihin, luotolliseen tiliin ja
laskuluottolimiittiin kohdistui 31.12.2013 seuraavia kovenantteja:
omavaraisuusaste vähintään 15 % ja net IBD/EBITDA enintään 5. Nämä ehdot eivät
täyttyneet 31.12.2013, jolloin yhtiön omavaraisuusaste oli 4,3 % ja net
IBD/EBITDA -1,41. Pankilla on oikeus irtisanoa sopimukset erääntyväksi 60 päivän
kuluttua, mikäli jokin kovenanttiehdoista ei tarkasteluhetkellä täyttyisi. Yhtiö
on saanut pankilta 10.2.2014 kirjallisen ilmoituksen siitä, että se ei käytä
oikeuttaan rahoitussopimusten irtisanomiseen, vaikka kovenantit ovatkin
rikkoutuneet 31.12.2013. Kovenantteja tarkastellaan seuraavan kerran 30.6.2014
ja sen jälkeen puolivuosittain.

Yhtiön 24.2.2014 laatiman ennusteen perusteella edellä mainitut kovenantit eivät
täyty seuraavalla tarkasteluhetkellä 30.6.2014. Yhtiö jatkaa marraskuussa 2013
aloitettuja neuvotteluja pankin kanssa kovenanttiehtojen lieventämisestä. Mikäli
kovenantit eivät täyttyisi eikä neuvotteluissa pankin kanssa pystyttäisi
sopimaan uusista kovenanttitasoista vaan pankki käyttäisi irtisanomisoikeuttaan,
yhtiö ei pystyisi todennäköisesti suoriutumaan velvoitteistaan vaan sen tulisi
käynnistää neuvottelut rahoituksen uudelleenjärjestelystä.

Finnfundin vuonna 2009 tekemään sijoitukseen tai muihin ulkomaisiin lainoihin ei
liity kovenantteja. Sen sijaan yhden ulkomaisen pankkilainan vakuutena oleva
standby-remburssi sisältää kovenanttiehtoja.

Incap on sopinut Verohallinnon kanssa maksujärjestelystä, joka koskee
erääntyneitä arvonlisäveroja, ennakonpidätyksiä ja sosiaaliturvamaksuja.
Järjestelyn piirissä olevien verovelkojen määrä 31.12.2013 on yhteensä 0,6
miljoonaa euroa. Sopimuksen mukainen viimeinen maksu tapahtuu 22.8.2014.
Sopimusehtojen mukaan Verohallinnolla on maksuerän viivästyessä oikeus irtisanoa
sopimus välittömin seurauksin.

Lainojen lyhennykset ja korot (1 000 euroa)
------------+-----------+-----+-------------
            |Lyhennykset|Korot|   31.12.2013
------------+-----------+-----+-------------
Alle 6 kk   |      3 769|  311|        4 080
------------+-----------+-----+-------------
6-12  kk    |        711|    1|          712
------------+-----------+-----+-------------
1-5 vuotta  |      5 370|  308|        5 678
------------+-----------+-----+-------------
yli 5 vuotta|          0|    0|            0
------------+-----------+-----+-------------
            |      9 850|  620|       10 470



Tilikauden aikana konsernin taseesta on purettu noin 0,6 miljoonaa euroa
laskennallista verosaamista Intian tytäryhtiöstä kertyneen verotettavan tulon
perusteella. Vahvistetuista tappioista kertynyt kirjaamaton verosaamisten määrä
31.12.2013 oli 8,5 miljoonaa euroa.

Yhtiö onnistui tavoitteessaan alentaa varastoarvoa ja vapauttaa pääomia vaihto-
omaisuudesta. Vaihto-omaisuuden määrä aleni tilikauden aikana vuoden alun 9,4
miljoonasta eurosta 4,3 miljoonaan euroon. Vaihto-omaisuuden laskusta 1,5
miljoonaa euroa oli kirjanpitoarvon alaskirjausta.

Konsernin maksuvalmiutta kuvaava quick ratio oli 0,6 (0,5) ja current ratio 0,9
(0,8).

Liiketoiminnan rahavirta oli negatiivinen 0,3 miljoonaa euroa (positiivinen 2,4
milj. euroa). Konsernin rahavarat 31.12.2013 olivat 1,5 miljoonaa euroa (0,6
milj. euroa). Rahavarojen muutos oli 0,7 miljoonaa euroa lisäystä (0,2 milj.
euroa lisäystä).

Konsernin kassavirtaan, rahoitukseen ja maksuvalmiuteen liittyviä seikkoja on
kuvattu myös kohdassa "Lähiajan riskit ja liiketoiminnan epävarmuustekijät".

Henkilöstö
Vuoden 2013 lopussa Incap-konsernin palveluksessa oli 469 henkilöä (614).
Henkilöstöstä 66 % työskenteli Intiassa (55 %), 15 % Virossa (28 %) ja 19 %
Suomessa (17 %). Henkilöstö väheni eniten Virossa (103 hengellä).

Vuoden lopussa Incap-konsernin henkilöstöstä naisia oli 105 ja miehiä 364.
Vakinaisessa työsuhteessa oli 279 ja määräaikaisessa 190 henkilöä. Osa-aikaisia
työsuhteita oli vuoden lopussa yksi. Henkilöstön keski-ikä oli 33 vuotta.

Incap kävi tilikauden aikana yhteistoimintalain mukaisia neuvotteluja Suomessa
ja Virossa niin toimihenkilöiden kuin tuotannon työntekijöidenkin kanssa.
Neuvottelujen tuloksena Vaasan ja Kuressaaren tehtaiden henkilöstöä lomautettiin
ja irtisanottiin. Konsernipalvelujen supistamisen yhteydessä irtisanottiin
yhteensä 37 henkilöä, joista 13 henkilön irtisanomisaika jatkuu kevääseen 2014.


Yhtiön johto ja organisaatio
Incapin toimitusjohtajana toimi insinööri Sami Mykkänen 20.9.2013 saakka,
jolloin konsernin uudeksi toimitusjohtajaksi toistaiseksi nimitettiin diplomi-
insinööri Fredrik Berghel (s. 1967). Berghel on toinen Inission AB:n omistajista
ja hänet valittiin Incapin hallituksen jäseneksi ylimääräisessä yhtiökokouksessa
21.8.2013. Berghelillä on pitkä työkokemus eri teknologiayhtiöissä ja hän toimii
tällä hetkellä Inissionin pääjohtajana.

Osana yhtiön "Turnaround"-ohjelmaa Incap uudisti konsernin johtamisrakennetta.
Tehtailla on aiempaa tärkeämpi rooli liiketoiminnassa ja niillä on
kokonaisvastuu tehdaskohtaisesta myynnistä, hankinnasta, taloudellisesta
ohjauksesta ja laadusta. Samalla konsernitason toiminnot supistuivat minimiin.
Uusi rakenne korostaa tehdaspäälliköiden roolia. Murthy Munipalli jatkoi
Tumkurin tehtaan ja Intian toimintojen johdossa. Siret Kegel, joka toimi aiemmin
konsernin laatujohtajana, otti kokonaisvastuun Kuressaaren tehtaan toiminnasta.
Vesa Tammela jatkoi Vaasan tehtaan päällikkönä. Konsernitasolla Kirsti Parvi
jatkoi talousjohtajana, Susanna Pyykkö HR-päällikkönä ja Priit Kadastik IT-
päällikkönä. Konsernin johtoryhmään kuuluu edellä mainittujen henkilöiden
lisäksi konsernin toimitusjohtaja Fredrik Berghel, joka on johtoryhmän
puheenjohtaja.

Varsinainen yhtiökokous 2013
Incap Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 10.4.2013 Helsingissä. Yhtiökokous
vahvisti tilinpäätöksen 31.12.2012 päättyneeltä tilikaudelta ja päätti
hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että tilikaudelta ei jaeta osinkoa ja että
tilikauden tappio, 5 505 693,92 euroa, jätetään omaan pääomaan.

Ylimääräinen yhtiökokous
Incapin ylimääräinen yhtiökokous pidettiin keskiviikkona 21.8.2013 Helsingissä.
Ylimääräinen yhtiökokous valitsi hallitukseen uusina jäseninä Fredrik Berghelin
ja Olle Hultebergin sekä entisistä hallituksen jäsenistä Raimo Helasmäen,
Susanna Miekk-ojan ja Lassi Noposen.

Ylimääräinen yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä
Incapin ja Inissionin välisen ehdollisen yritysjärjestelyn, jossa Incapin ja
Inissionin yhdistyminen toteutetaan siten, että Incap ostaa Inission AB:n
tytäryhtiöiden osakekannan ja liiketoiminnan. Yritysjärjestelyn toteutuminen
edellytti, että Inission käyttää sopimuksen mukaista optiota yhdistymisestä.
Lisäksi ylimääräinen yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdottaman Incapin ja
Inissionin välisen konsulttisopimusjärjestelyn ja valtuutti hallituksen
neuvottelemaan ja päättämään sopimuksen tarkemmat yksityiskohdat.

Ylimääräisessä yhtiökokouksessa nimitetty hallitus piti yhtiökokouksen jälkeen
järjestäy-tymiskokouksen, jossa hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Lassi
Noponen.

Hallituksen valtuutus
Varsinainen yhtiökokous valtuutti 10.4.2013 hallituksen yhden vuoden kuluessa
yhtiökokouksesta lukien päättämään enintään 300 000 000 uuden osakkeen
antamisesta joko maksua vastaan tai maksutta.

Hallitus käytti valtuutuksesta 79 455 574 kappaletta vuonna 2013. Tilikauden
2013 päättyessä hallituksella oli yhtiökokouksen myöntämästä valtuutuksesta
käyttämättä yhteensä 220 544 426 osaketta.

Hallitus ja tilintarkastaja
Varsinaisessa yhtiökokouksessa 10.4.2013 hallituksen jäseniksi valittiin
uudelleen Raimo Helasmäki, Matti Jaakola, Susanna Miekk-oja ja Lassi Noponen
sekä uutena jäsenenä Janne Laurila. Hallitus valitsi keskuudestaan
puheenjohtajaksi Lassi Noposen ja varapuheenjohtajaksi Matti Jaakolan.
Hallituksen sihteerinä toimi varatuomari Anu Kaskinen.

Ylimääräinen yhtiökokous valitsi 21.8.2013 hallitukseen uusina jäseninä Fredrik
Berghelin ja Olle Hultebergin sekä entisistä hallituksen jäsenistä Raimo
Helasmäen, Susanna Miekk-ojan ja Lassi Noposen. Hallituksen
järjestäytymiskokouksessa Lassi Noponen valittiin hallituksen puheenjohtajaksi.

Hallitus kokoontui vuonna 2013 yhteensä 32 kertaa ja hallituksen jäsenten
keskimääräinen osallistumisprosentti kokouksissa oli 95,3.

Yhtiön tilintarkastajana toimi KHT-yhteisö Ernst & Young Oy, vastuullisena
tilintarkastajana Jari Karppinen, KHT.

Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä
Incap julkaisee Arvopaperimarkkinalain mukaisen selvityksen yhtiön hallinto- ja
ohjausjärjestelmästä erillisenä dokumenttina toimintakertomuksen ja
vuosikertomuksen julkaisun yhteydessä viikolla 12.

Osake ja osakkeenomistajat
Incap Oyj:llä on yksi osakelaji ja osakkeiden lukumäärä tilikauden päättyessä
oli 109 114 035 (20 848 980).

Osakkeen kurssi vaihteli tilikauden aikana 0,10 ja 0,25 euron välillä (0,15 ja
0,65 euron välillä). Vuoden viimeinen kaupantekokurssi oli 0,11 euroa (0,19).
Osakkeiden kokonaisvaihto tilikauden aikana oli 7 065 282 osaketta eli 6,5 %
osakekannasta (2 952 411 osaketta eli 14,2 % koko osakemäärästä). Yhtiön
markkina-arvo 31.12.2013 oli 12,0 miljoonaa euroa (4,0 milj. euroa). Yhtiöllä
oli tilikauden päättyessä 1 409 osakasta (1 159). Osakkeista 27,3 % oli
hallintarekistereissä tai ulkomaisessa omistuksessa (0,5 %). Yhtiöllä ei ole
hallussaan omia osakkeita.

                                        |              |
Suurimmat  osakkeenomistajat 31.12.2013 |Osakkeita, kpl|Omistusosuus, %
                                        |              |
----------------------------------------+--------------+---------------
Inission AB (hallintarekisteröity)      |    28 500 000|           26,1
----------------------------------------+--------------+---------------
Oy Etra Invest Ab                       |    16 934 547|           15,5
----------------------------------------+--------------+---------------
Ingman Finance Oy Ab                    |     8 662 425|            7,9
----------------------------------------+--------------+---------------
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen|     8 307 692|            7,6
----------------------------------------+--------------+---------------
Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Varma |     7 684 615|            7,0
----------------------------------------+--------------+---------------
Finnvera Oyj                            |     6 238 600|            5,7
----------------------------------------+--------------+---------------
Onvest Oy                               |     5 197 286|            4,8
----------------------------------------+--------------+---------------
Nordea Pankki Suomi Oyj                 |     3 761 400|            3,4
----------------------------------------+--------------+---------------
Laurila Kalevi                          |     2 735 429|            2,5
----------------------------------------+--------------+---------------
JMC Finance Oy                          |     2 402 286|            2,2



Incap Oyj:n hallituksen jäsenet ja toimitusjohtaja sekä heidän lähipiirinsä
omistivat tilikauden päättyessä yhteensä 29 344 858 osaketta eli noin 26,9 %
osakekannasta.

Osakepohjainen kannustinohjelma 2009
Vuonna 2009 käynnistetty optio-ohjelma sisälsi yhteensä 600 000 kappaletta
optio-oikeuksia, jotka oikeuttavat merkitsemään 600 000 Incapin osaketta. Optio-
oikeudet jaetaan optio-oikeuksiin 2009A, 2009B ja 2009C. Osakkeen merkintähinta
kaikilla optio-oikeuksilla on yksi euro. Osakkeiden merkintäaika optio-
oikeuksilla 2009A on 1.4.2010-31.1.2014 ja optio-oikeuksilla 2009B ja
2009C 1.4.2011-31.1.2014.

Osakkeiden merkintäaika umpeutui tilikauden päättymisen jälkeen 31.1.2014,
jolloin koko optio-ohjelma päättyi. Optioita ei käytetty osakkeiden
merkitsemiseen. Incap-konsernissa ei ole muita optio-ohjelmia.

Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 §:n mukaiset liputusilmoitukset
Tammikuussa 2013 järjestetyn suunnatun osakeannin seurauksena yhtiön
omistuksessa tapahtui 11.2.2013 seuraavia, liputusrajan ylittäviä
omistusmuutoksia:

Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiön omistamien osakkeiden määrä nousi 1 116 059
kappaleeseen ja niiden osuus yhtiön kaikista osakkeista on osakeannin
rekisteröinnin jälkeen 4,95 %. Onvest Oy:n omistus nousi 1 697 286 osakkeeseen
eli 7,53 %:iin kaikista osakkeista. Suomen Teollisuussijoitus Oy:n omistusosuus
laski 9,69 %:iin.

Oy Ingman Finance Ab:n omistamien osakkeiden määrä laski 1 081 485 osakkeeseen
eli 4,80 %:iin kaikista osakkeista ja äänistä 11.3.2013.


22.7.2013 tiedotetun suunnatun osakeannin ja lainojen konversion seurauksena
liputusrajat ylittyivät seuraavasti:

                         |                   |                 |
Osakkeenomistaja         |    Omistusosuus ja|   Merkittyjen ja|    Omistusosuus
                         |         osakkeiden|   konvertoitujen|   osakeannin ja
                         |    lukumäärä ennen|uusien osakkeiden|   konvertoinnin
                         |         osakeantia|        lukumäärä|        jälkeen
-------------------------+-----+-------------+-----------------+----------------
                         |    %|          kpl|              kpl|               %
-------------------------+-----+-------------+-----------------+----------------
Inission AB              |    0|            0|       28 500 000|         26,12
-------------------------+-----+-------------+-----------------+----------------
Oy Etra Invest Ab        |21,44|    4 834 547|       12 100 000|         15,52
-------------------------+-----+-------------+-----------------+----------------
Keskinäinen              |    0|            0|        8 307 692|          7,61
Eläkevakuutusyhtiö       |     |             |                 |
Ilmarinen                |     |             |                 |
-------------------------+-----+-------------+-----------------+----------------
Keskinäinen              |    0|            0|        7 684 615|          7,04
työeläkevakuutusyhtiö    |     |             |                 |
Varma                    |     |             |                 |
-------------------------+-----+-------------+-----------------+----------------
Finnvera Oyj             |    0|            0|        6 238 600|          5,72
-------------------------+-----+-------------+-----------------+----------------
Oy Ingman Finance Ab     |    0|            0|        8 780 769|          8,05
-------------------------+-----+-------------+-----------------+----------------
Onvest Oy                | 7,53|    1 697 286|        3 500 000|          4,76
-------------------------+-----+-------------+-----------------+----------------
JMC Finance Oy           |10,65|    2 402 286|                0|          2,20
-------------------------+-----+-------------+-----------------+----------------
Suomen Teollisuussijoitus| 9,69|    2 185 509|                0|          2,00
Oy                       |     |             |                 |
-------------------------+-----+-------------+-----------------+----------------
Göran Sundholm           | 6,57|    1 481 113|                0|          1,36
-------------------------+-----+-------------+-----------------+----------------
Kalevi Laurila           | 6,48|    1 460 429|        1 275 000|          2,51



Tilikauden päättymisen jälkeen 22.1.2014 Oy Ingman Finance Ab:n osuus Incap
Oyj:n osakepääomasta ja äänimäärästä laski 4,99 %:iin eli 5.441.725 osakkeeseen.
Myös Finnvera Oyj:n osuus Incap Oyj:n osakepääomasta ja äänimäärästä laski 4,98
%:iin eli 5.434.045 osakkeeseen tilikauden päättymisen jälkeen 24.1.2014.

Riskienhallinta
Incap Oyj:n hallituksen hyväksymässä riskienhallintapolitiikassa riskit on
ryhmitelty toimintaympäristöön liittyviin riskeihin, toiminnallisiin riskeihin
sekä vahinko- ja rahoitusriskeihin. Yhtiön riskienhallinta kohdistuu
ensisijaisesti riskeihin, jotka uhkaavat liiketoiminnan tavoitteita ja
jatkuvuutta. Liiketoimintamahdollisuuksien hyödyntämiseksi yhtiö on valmis
ottamaan hallittuja riskejä konsernin riskienhallintakyvyn rajoissa. Yhtiö
tarkistaa säännöllisesti vakuutuksensa osana riskien hallintaa.

Lähiajan riskit ja liiketoiminnan epävarmuustekijät
Incapin liiketoimintaan liittyvissä riskeissä tapahtui muutos 21.7.2013, jolloin
yhtiön pitkään neuvottelema laaja rahoitusjärjestely toteutui vakauttaen yhtiön
taloudellista asemaa.

Yhtiön liiketoimintaan ja toimialaan liittyviä yleisiä riskejä ovat
asiakaskysynnän kehitys, sopimusvalmistuksen hintakilpailu, uusasiakashankinnan
onnistuminen, raaka-aineiden ja komponenttien saatavuus ja hintakehitys,
rahoituksen riittävyys ja maksuvalmius sekä valuuttojen arvon vaihtelu. Näistä
merkittävimpiä riskejä ovat tällä hetkellä liikevaihdon kehittyminen ja
rahoituksen riittävyys.

Maksuvalmiuden arviointia varten Incap on laatinut konsernille 12 kuukauden
kassavirtaennusteen, joka perustuu tulosennusteeseen vuodelle 2014 ja
toteutuneisiin myyntisaamisten, ostovelkojen ja vaihto-omaisuuden
kiertonopeuksiin. Koska laskelmissa käytetyt tulostasot eivät kuvasta edellisten
vuosien toteutunutta kehitystä, niihin sisältyy epävarmuutta.

Laaditun kassavirtaennusteen perusteella Incapin käyttöpääoma ei vastaa yhtiön
seuraavan 12 kuukauden tarpeita. Yhtiön arvion mukaan lisäkäyttöpääoman tarve on
noin 1-1,5 miljoonaa euroa. Käyttöpääoma kuitenkin riittää seuraavan 12
kuukauden tarpeisiin, mikäli seuraavat edellytykset täyttyvät:

  * yhtiö onnistuu palauttamaan nykyisen asiakaskunnan luottamuksen ja menestyy
    uusasiakashankinnassa, ja/tai
  * yhtiö saavuttaa ennustetut tulostavoitteet siten, että yhtiöllä on pääomia
    vuoden 2014 loppuun mennessä erääntyviä 1,8 miljoonan euron
    lainanlyhennyksiä varten, ja/tai
  * yhtiön rahoitusneuvottelut pankin kanssa onnistuvat suunnitellusti niin,
    että yhtiö saa lykkäystä lainanlyhennyksiin, ja/tai
  * Intian liiketoiminta kehittyy suotuisasti niin, että Intian tytäryhtiö
    pystyy lyhentämään ostovelkaansa emoyhtiölle, ja
  * yhtiön rahalaitoslainoille asetetut kovenanttiehdot täyttyvät tai mikäli
    kovenanttiehdot eivät täyty, pankki ei käytä oikeuttaa lainojen
    irtisanomiseen.

Incapin johto on luottavainen sen suhteen, että yhtiön neuvottelut pankin kanssa
onnistuvat ja liiketoiminnan rahavirta kehittyy niin, että yhtiö pystyy
suoriutumaan velvoitteistaan. Yhtiö on toteuttanut vuoden 2013 loppupuolella
laajan "Turnaround"-ohjelman, joka saatiin onnistuneesti päätökseen tilikauden
päättymisen jälkeen tammikuussa 2014. Ohjelman toimenpiteiden toteuttamisen
jälkeen Incap pystyy toimimaan kannattavasti vuonna 2014 jopa huomattavasti
pienemmillä valmistusmäärillä kuin vuonna 2013. Toimenpiteiden arvioidaan
näkyvän tuloksessa kokonaisuudessaan vuoden 2014 jälkipuoliskolla.

Incap-konsernin emoyhtiön oma pääoma oli tilikauden 2013 ensimmäisellä
vuosipuoliskolla alle puolet osakepääomasta, ja pääomarakenne parani heinäkuussa
2013 laajan rahoitusjärjestelyn toteutuessa. Emoyhtiön ja Viron tytäryhtiön
tappiollinen tulos vuodelta 2013 vaikuttaa konsernin omaan pääomaan, joka oli
tilikauden päättyessä 0,7 miljoonaa euroa. Emoyhtiön oma pääoma 31.12.2013 on
10,8 miljoonaa euroa eli 51 % osakepääomasta.

Tytäryhtiöiden osakkeiden arvolla on merkittävä vaikutus emoyhtiön omaan
pääomaan ja sitä kautta muun muassa omavaraisuusasteeseen. Tilinpäätöksen
yhteydessä tehtiin tytäryhtiöiden osakkeiden arvonalennustestaus, jonka
perusteella Viron tytäryhtiön osakkeiden arvoa emoyhtiössä laskettiin 4,0
miljoonalla eurolla. Arvonalennuksesta huolimatta tytäryhtiön osakkeiden
arvostukseen liittyy riskiä johtuen yhtiön tappiollisesta historiallisesta
kehityksestä. Intian tytäryhtiön liiketoiminta on kehittynyt suotuisasti eikä
sen arvostukseen liity vastaavaa riskiä.

Maailmantalouden ja asiakastoimialojen suhdannevaihtelut vaikuttavat Incapin
palveluiden kysyntään ja taloudelliseen asemaan. Liiketoimintaympäristön vuonna
2014 arvioidaan kehittyvän Incapin ja sen asiakkaiden toimialoilla vakaasti eikä
yleisen talouskehityksen ennusteta vaikuttavan ainakaan heikentävästi
asiakkaiden kysyntään tai maksukykyyn.

Yhtiön myynti jakautuu usealle asiakastoimialalle, mikä tasoittaa eri
teollisuusalojen suhdannevaihteluiden vaikutusta. Vuonna 2013 suurimman
yksittäisen asiakkaan osuus konsernin liikevaihdosta oli 20 %. Yhtiön toimiala,
sopimusvalmistus, on voimakkaasti kilpailtu ja kustannustason hallintaan liittyy
huomattavaa painetta. Haastavassa markkinatilanteessa asiakkuuksien hallinta on
erityisen tärkeää ja ylin johto on panostanut tähän ensisijaisesti.
Kustannusrakenteen joustavuutta on lisätty tuotannon hajauttamisella yhtiön eri
toimintamaihin Suomeen, Viroon ja Intiaan. Tuotantotoiminnan painopiste on
maissa, joissa palkka- ja yleinen kustannustaso ovat kilpailukykyisiä.

Tilikauden päättymisen jälkeiset tapahtumat
Yhtiö tiedotti 2.1.2014, että Inission AB käyttänyt vuoden 2013 loppuun mennessä
sopimuksen mukaista optiotaan Inission AB:n liiketoimintojen yhdistämisestä
Incap Oyj:hin. Näin ollen optio ei ole enää voimassa.

Incap Oyj:n hallitus arvioi 24.1.2014 aiemmin vuonna 2013 käynnistetyn"Turnaround"-ohjelman toimenpiteiden tehoamista todeten, että ohjelman
päätavoitteet oli saavutettu: toimitusvarmuus parani merkittävästi, toiminta
tehostui niin valmistusyksiköissä kuin tukitoiminnoissakin,
konserniorganisaatiota supistettiin kattamaan vain olennaiset toiminnot ja
tuotantokapasiteettia sopeutettiin todellista kysyntää vastaavasti.
Organisaatiorakenne on uudistettu ja valmistusyksiköt toimivat nyt itsenäisinä
tulosyksiköinä, joilla on kokonaisvastuu omasta toiminnastaan sekä myynnistä.

Hallituksen arvion mukaan "Turnaround"-ohjelman toimenpiteiden toteuttamisen
jälkeen Incap pystyy saavuttamaan positiivisen tuloksen vuonna 2014 jopa
huomattavasti pienemmillä valmistusmäärillä kuin vuonna 2013.

Vaikka Inission AB ei käyttänyt optiotaan Incapin ja Inissionin toimintojen
yhdistämisestä vuoden 2013 loppuun mennessä, se on ilmoittanut hallitukselle
olevansa edelleen kiinnostunut yhdistymisestä. Tässä uudessa tilanteessa Incapin
hallitus alkoi arvioida strategisia vaihtoehtoja yhtiön liiketoiminnan
kehittämiseksi edelleen. Mahdollisten strategisten liittoumien arviointia varten
Incapin hallitus oli päättänyt käyttää investointipankkia neuvonantajana.

Yhtiön strategia ja tavoitteet
Incap keskittyy vuonna 2014 edelleen ydinliiketoimintaansa eli valmistamaan
maailman parasta laatua edustavia tuotteita ja toimittamaan ne asiakkaille
oikea-aikaisesti. Incap jatkaa toimenpiteitä, joilla se siirtyy keskitetystä
hajautettuun organisaatioon. Taloudellista tilannetta tasapainotetaan
varmistamalla positiivinen tulos ja positiivinen kassavirta vuodelta 2014.

Strategisten asiakastoimialojen kysynnän arvioidaan kasvavan, joskaan nopeaa
käännettä ylöspäin ei ole odotettavissa. Nykyisen asiakaskunnan lisäksi yhtiö
keskittyy kannattaviin ja kasvaviin asiakkaisiin, joiden tuotteet edustavat
omien alojensa huippua. Incap tarjoaa kattavan EMS-palvelun tuotteen
tuotekehityksestä sen elinkaaren loppuun.

Incap uskoo, että yhtiön painopistealueet - energiatehokkuus ja
hyvinvointiteknologia - kasvavat nopeammin kuin talous yleensä. Monet uudet
kasvuyritykset soveltavat strategiaa, jonka mukaan he keskittyvät
ydinosaamiseensa ja ulkoistavat kaikki tuotantotoiminnat. Näille yrityksille
Incap pystyy tarjoamaan koko tuotantoprosessin ja kattavan tuoteintegraation.

Kyky vastata koko toimitusketjusta ja suorat yhteydet Aasian
komponenttivalmistajiin tulevat entistä tärkeämmiksi kilpailueduiksi.
Siirtyminen hajautettuun organisaatioon mahdollistaa sen, että Incap voi
keskittyä rakentamaan parhaan mahdollisen logistiikkaratkaisun kullekin
projektille. Incapin ajattelutavan mukaan asiakkaat ovat ainutlaatuisia ja siksi
yhtiön on tarjottava yksilöllinen ratkaisu jokaiselle asiakkaalle.  Tavoitteena
on ymmärtää paitsi asiakasta myös asiakkaan asiakasta, koska vain silloin
voidaan tarjota todella hyvää palvelua.

Kilpailu Incapin toimialalla on kovaa eikä menestys tule helposti. Incap
parantaa toimintansa tehokkuutta edelleen. Organisaation on oltava fiksu ja
tehokas kaikissa toiminnoissa. Yhtiön operatiivinen strategia perustuu Lean-
periaatteisiin. Suuret rakenteelliset muutokset on nyt toteutettu ja pidemmällä
aikavälillä ratkaisevia ovat päivittäiset pienet parannukset.

Liiketoiminnan tulevan kasvun varmistamiseksi Incap selvittää myös
mahdollisuuksia yritysjärjestelyihin.

Näkymät vuodelle 2014
Incapin arviot liiketoiminnan tulevasta kehityksestä perustuvat sekä yhtiön
asiakkaiden esittämiin ennusteisiin että yhtiön omiin näkemyksiin. Yhtiön
nykyasiakkaiden kysynnän uskotaan kasvavan maltillisesti vuoden 2013 tasosta
varsinkin Euroopassa."Turnaround"-ohjelmalla saavutetun toiminnan tehostumisen ansiosta yhtiön
kannattavuuden arvioidaan paranevan vuonna 2014 ja ohjelman toimenpiteiden
uskotaan näkyvän tuloksessa kokonaisuudessaan vuoden jälkipuoliskolla.

Yhtiö arvioi konsernin liikevaihdon vuonna 2014 olevan merkittävästi pienempi
kuin vuonna 2013, jolloin liikevaihtoa kertyi 36,8 miljoonaa euroa. Yhtiö arvioi
koko vuoden liiketuloksen (EBIT) olevan positiivinen. Vuonna 2013 liiketulos oli
negatiivinen -5,9 miljoonaa euroa.

Hallituksen esitys tulosta koskeviksi toimenpiteiksi
Emoyhtiön tilikauden tappio on 6 979 595,95 euroa. Hallitus ehdottaa 10.4.2014
kokoontuvalle yhtiökokoukselle, että osinkoa ei jaeta ja että tilikauden tulos
jätetään omaan pääomaan.

Varsinainen yhtiökokous 2014
Incap Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään keskiviikkona 10.4.2014 alkaen klo
15 BANKin  kokoustiloissa osoitteessa Unioninkatu 20, 00130 Helsinki. Kutsu
yhtiökokoukseen julkaistaan viimeistään 20.3.2014.

Tilinpäätöksen 2013 julkaisu
Incap-konsernin vuosikertomus ja tilinpäätös, joka sisältää hallituksen
toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2013, julkaistaan
viikolla 12 yhtiön kotisivuilla (www.incap.fi).

Yhtiön raportointitavan muutos
Incap julkaisee vuonna 2014 neljännesvuosittaisten osavuosikatsausten sijasta
johdon osavuotiset selvitykset ja osavuosikatsauksen kuuden kuukauden jaksoilta.
Johdon osavuotinen selvitys kaudelta 1.1.-15.5.2014 julkaistaan torstaina
15.5.2014.

Helsingissä 25.2.2014

INCAP OYJ
Hallitus

Lisätietoja:
Fredrik Berghel, toimitusjohtaja, puh. +46 73 202 2210
Kirsti Parvi, talousjohtaja, puh. 050 517 4569

JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
Yhtiön kotisivut www.incap.fi


LIITTEET
1 Konsernin tuloslaskelma
2 Konsernin tase
3 Konsernin rahavirtalaskelma
4 Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista
5 Konsernin tunnusluvut ja vastuusitoumukset
6 Konsernin tunnusluvut vuosineljänneksittäin
7 Tunnuslukujen laskentasäännöt



INCAP LYHYESTI
Incap on kansainvälisesti toimiva sopimusvalmistaja, jonka palvelut kattavat
elektromekaanisten tuotteiden koko elinkaaren suunnittelusta ja
materiaalihankinnasta varsinaiseen valmistukseen ja edelleen huolto- ja
ylläpitopalveluihin. Incapin asiakkaat ovat oman alansa johtavia korkean
teknologian laitetoimittajia, joille yhtiö tuottaa kilpailukykyä strategisena
kumppanina. Incapilla on toimintaa Suomessa, Virossa, Intiassa ja Kiinassa.
Konsernin liikevaihto vuonna 2013 oli noin 36,8 miljoonaa. euroa ja yhtiön
palveluksessa on tällä hetkellä noin 470 henkilöä. Incapin osake on listattu
NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja: www.incap.fi.



Liite 1

KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA (IFRS)



--------------------------------------------------------------------------------


(1 000
euroa,            10-    7-    4-    1-   10-   7-   4-    1-    1-           1-
tilintarkasta-     2/    9/    6/    3/   12/   9/   6/    3/   12/ Muutos   12/
maton)           2013  2013  2013  2013  2012 2012 2012  2012  2013      %  2012
--------------------------------------------------------------------------------


LIIKEVAIHTO         8     8     9    10    14  15,  18,   15,    36           64
                  014   206   883   654   498  701  378   564   757    -43   141

Valmistus
omaan
käyttöön            0     0     0     0     0    0    0     0     0      0     0

Valmiiden
ja
keskeneräisten
tuotteiden
Varastojen                                                       -1
muutos           -737  -256   -97  -260  -323 -169 -327   176   349   -109  -643

Liiketoiminnan
muut
tuotot             15     8   -12    51    49  136  134    85    63    -84   404

Aineiden
ja
tarvikkeiden        5     4     5     7     9  10,  12,   10,    22           44
käyttö            980   120   617   112   968  978  568   801   828    -48   315

Henkilöstökulut     2     2     2     2     2   2,   3,    3,     9           11
                  936   067   428   527   538  419  119   011   957    -10   087

Poistot
ja
arvonalen-                                                        1            1
tumiset            95   115   227   628   231  378  435   415   065    -58   460

Liiketoiminnan
muut                1     1     1     1     2   1,   2,    1,     7            7
kulut             964   987   917   611   114  612  051   944   479      3   721

LIIKEVOITTO/       -3                -1                          -5
TAPPIO            681  -331  -415   432  -628  280   13  -345   859   -760  -681

Rahoitustuotot
ja                       -1                                      -2
-kulut            -74   000  -595  -439  -569 -156  339  -366   108   -181  -751

VOITTO/
TAPPIO
ENNEN              -3    -1    -1    -1    -1                    -7           -1
VEROJA            755   331   010   871   197  124  352  -711   966   -456   432

Tuloverot                                  -3                                 -3
                 -234  -150  -162   -14   418  -79    0     0  -560      -   498

KATSAUS-
KAUDEN
VOITTO/            -3    -1    -1    -1    -4                    -8           -4
TAPPIO            989   481   172   885   616   44  352  -711   527    -73   930



Osake-
kohtainen
tulos           -0,06 -0,03 -0,05 -0,09 -0,23 0.00 0.02 -0.04 -0,14      - -0,25

Optioilla
ei
ole
laimentavaa
vaikutusta
tilikausilla
2012
ja 2013.
--------------------------------------------------------------------------------


--------------------------------------------------------------------------------
MUUT
LAAJAN                10-
TULOKSEN              12/ 7-9/ 4-6/ 1-3/ 10-12/ 7-9/ 4-6/ 1-3/ 1-12 Muutos 1-12/
ERÄT                 2013 2013 2013 2013   2012 2012 2012 2012 2013      %  2012
--------------------------------------------------------------------------------


KATSAUSKAUDEN
VOITTO/                -3   -1   -1   -1                         -8           -4
TAPPIO                989  481  172  885 -4 616   44  352 -711  527    -73   930



MUUT
LAAJAN
TULOKSEN
ERÄT:

Erät,
jotka
saatetaan
myöhemmin
siirtää
tulosvaikutteiseksi:

Muuntoerot
ulkomaisista
yksiköistä             43 -190 -285   91   -129   63  -50   -2 -341   -189  -118

Muut
laajan
tuloksen
erät
netto                  43 -190 -285   91   -129   63  -50   -2 -341   -189  -118



KOKONAISTULOS          -3   -1   -1   -1                         -8           -5
                      946  671  457  793 -4 745  107  302 -712  867    -76   048



Kokonaistuloksen
jakautuminen:

Emoyhtiön              -3   -1   -1   -1                         -8           -5
osakkeenomistajille   946  671  457  793 -4 745  107  302 -712  867    -76   048

Määräysvallattomille
omistajille             0    0    0    0      0    0    0    0    0      0     0
--------------------------------------------------------------------------------


Liite 2

--------------------------------------------------------------------------------
KONSERNITASE (IFRS)

(1000 euroa, tilintarkastamaton)                 31.12.2013 Muutos, % 31.12.2012
--------------------------------------------------------------------------------


VARAT



PITKÄAIKAISET VARAT

Aineelliset hyödykkeet                                1 790       -31      2 578

Liikearvo                                               866        -8        940

Muut aineettomat hyödykkeet                              80       -55        178

Muut rahoitusvarat                                      311         0        311

Laskennallinen verosaaminen                               0      -100        560

Muut saamiset                                           859       100          0

PITKÄAIKAISET VARAT YHTEENSÄ                          3 906       -14      4 568



LYHYTAIKAISET VARAT

Vaihto-omaisuus                                       4 304       -54      9 352

Myyntisaamiset ja muut saamiset                       6 217       -51     12 815

Rahavarat                                             1 507       146        613

LYHYTAIKAISET VARAT YHTEENSÄ                         12 028       -43     22 780

Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät               0      -100      1 936

VARAT YHTEENSÄ                                       15 934       -46
                                                                          29 283






EMOYRITYKSEN OMISTAJILLE KUULUVA

PÄÄOMA

Osakepääoma                                          20 487         0     20 487

Ylikurssirahasto                                         44         0         44

Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto               17 471       263      4 818

Muuntoero                                            -1 258       -37       -917

Kertyneet voittovarat                               -36 057       -31    -27 440

OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ                                     687       123     -3 008



PITKÄAIKAISET VELAT

Laskennalliset verovelat                                  0         0          0

Korolliset velat                                      2 054       -18      2 492

PITKÄAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA                           2 054       -18      2 492



LYHYTAIKAISET VELAT

Ostovelat ja muut velat                               5 397       -54     11 841

Lyhytaikaiset korolliset velat                        7 797       -57     17 959

LYHYTAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA                          13 193       -56     29 800



Myytävänä oleviin pitkäaikaisiin omaisuuseriin            0                    0
liittyvät velat



OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ                         15 934       -46     29 283


--------------------------------------------------------------------------------


Liite 3



----------------------------------------------------------------------------
KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA

(1 000 euroa, tilintarkastamaton)                        1-12/2013 1-12/2012
----------------------------------------------------------------------------


Liiketoiminnan rahavirta

Liikevoitto                                                 -5 858      -681

Oikaisut liikevoittoon                                       3 581       728

Käyttöpääoman muutos                                         3 157     4 188

Maksetut korot ja maksut                                    -1 195    -1 814

Saadut korot                                                    14        27

Liiketoiminnan rahavirta                                      -301     2 448



Investointien rahavirta

Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin       -280      -124

Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustuotot     1 496       139

Investoinnit muihin sijoituksiin                                 0       -61

Myönnetyt lainat                                                 0         0

Myydyt tytäryhtiöosakkeet                                        0         0

Lainasaamisten takaisinmaksut                                    0         3

Investointien rahavirta                                      1 216       -43



Rahoituksen rahavirta

Maksullinen osakeanti                                        4 282       734

Lainojen nostot                                              2 044     1 819

Lainojen takaisinmaksut                                     -6 438    -4 201

Rahoitusleasingvelkojen maksut                                 -70      -594

Rahoituksen rahavirta                                         -182    -2 242



Rahavarojen muutos                                             733       163

Rahavarat tilikauden alussa                                    613       369

Valuuttakurssien muutosten vaikutus                            177        99

Käyvän arvon muutokset (rahavarat)                             -16       -18

Rahavarat tilikauden lopussa                                 1 507       613


----------------------------------------------------------------------------


Liite 4

--------------------------------------------------------------------------------
LASKELMA KONSERNIN OMAN
PÄÄOMAN MUUTOKSISTA


(1000 euroa,
tilintarkastamaton)

                      Osake-  Ylikurssi- SVOP    Muuntoerot   Kertyneet Yhteensä
                      pääoma     rahasto rahasto            voittovarat
--------------------------------------------------------------------------------


Oma pääoma 1.1.2013   20 487          44   4 818       -917     -27 440   -3 008


Tilikauden tulos                                                 -8 527   -8 527

Muuntoerot                                             -341           0     -341

Liiketoimet
omistajien kanssa

Suunnattu osakeanti                        9 703                           9 703

Osakeannin                                 3 235                           3 235
lask.rahoituskulu

Transaktiomenot            0           0    -286          0           0     -286
omasta pääomasta

Muut muutokset             0           0       0          0         -90      -90



Oma pääoma            20 487          44  17 471     -1 258     -36 057      686
31.12.2013



Oma pääoma 1.1.2012   20 487          44   4 084       -799     -22 506    1 311

Tilikauden tulos                                                 -4 930   -4 930

Muuntoerot                                             -118                 -118

Osakeanti                  0           0     759          0           0      759

Transaktiomenot            0           0     -25          0           0      -25
omasta pääomasta

Myönnetyt optiot           0           0       0          0          -5       -5



Oma pääoma            20 487          44   4 818       -917     -27 440  - 3 008
31.12.2012
--------------------------------------------------------------------------------


Liite 5

--------------------------------------------------------------------------------
KONSERNIN TUNNUSLUVUT  JA VASTUUSITOUMUKSET (IFRS)
                                                           31.12.2013 31.12.2012
--------------------------------------------------------------------------------


Liikevaihto, milj. euroa                                         36,8       64,1

Liikevoitto/-tappio, milj. euroa                                 -5,9       -0,7

  % liikevaihdosta                                              -16,0       -1,1

Voitto/tappio ennen veroja, milj. euroa                          -8,0       -1,4

  % liikevaihdosta                                              -22,0       -2,2

Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), %    1)                        -30,2      -12,6

Oman pääoman tuotto (ROE), %       2)                           734,7      580,8

Omavaraisuusaste, %                                               4,3      -10,3

Gearing, %                                                    1 215,3     -659,4

Nettovelka, milj. euroa                                           7,5       18,9

Korollinen nettovelka, milj. euroa                                8,2       19,8

Quick ratio                                                       0,6        0,5

Current ratio                                                     0,9        0,8

Osakeantioikaistu osakkeiden lukumäärä                     60 117 106 20 067 042
keskimäärin tilikauden aikana

Tulos/osake (EPS), euroa                                        -0,14      -0,25

Oma pääoma/osake, euroa                                          0,01      -0,14

Osinko/osake, euroa                                                 0          0

Osinko tuloksesta, %                                                0          0

Hinta/voittosuhde (P/E-luku)                                     -0,8       -0,8

Osakkeen kurssikehitys

  Tilikauden alin kurssi, euroa                                  0,10       0,15

  Tilikauden ylin kurssi, euroa                                  0,25       0,65

  Tilikauden keskikurssi, euroa                                  0,14       0,30

  Tilikauden päätöskurssi, euroa                                 0,11       0,19

Osakekannan markkina-arvo, milj. euroa                           12,0        4,0

Osakkeiden vaihto, kpl                                      7 065 282  2 952 411

Osakkeiden vaihto, %                                              6,5       14,2

Investoinnit, milj. euroa                                         0,3        0,1

  % liikevaihdosta                                                0,0        0,2

Henkilöstö keskimäärin                                            556        697



VASTUUSITOUMUKSET, milj. euroa

OMASTA VELASTA

Kiinnitykset                                                     12,7       14,3



Taseen ulkopuoliset vastuut      3)                               3,8        7,1



Valuuttaoptioiden nimellisarvo, tuhatta euroa                       0          0

Valuuttaoptioiden käypä arvot, tuhatta euroa                        0          0



1) Sijoitetun pääoman tuoton laskennassa käytetyt
konsernin
  rahoituskulut sisältävät IFRIC19 ja IAS 39/32
-standardeihin
  perustuvia, lainojen konvertoinnin yhteydessä kirjattuja
rahoituskuluja
  yhteensä 3,2 miljoonaa.
2) Oman pääoman tuoton laskennassa on osoittaja ja
   nimittäjä negatiivinen.
3) 30.9.2012 taseen ulkopuolisiin vastuisiin on lisätty
laskusaatavien
   takaisinostovastuu.

--------------------------------------------------------------------------------


Liite 6

KONSERNIN TUNNUSLUVUT VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN (IFRS)

-----------------+----------------------------------------------------------
                 |    10-     7-     4-     1-    10-     7-      4-      1-
                 |    12/     9/     6/     3/    12/     9/      6/      3/
                 |   2013   2013   2013   2013   2012   2012    2012    2012
-----------------+----------------------------------------------------------
                 |
                 |
Liikevaihto,     |
milj.            |
euroa            |    8,0    8,2    9,9   10,7   14,5   15,7    18,4    15,6
                 |
Liikevoitto/     |
tappio,          |
milj.            |
euroa            |   -3,8   -0,3   -0,4   -1,4   -0,6    0,3     0,0    -0,3       |
  %              |
liikevaihdosta   |  -47,5   -4,0   -4,2  -13,4   -4,3    1,8     0,1    -2,2
                 |
Voitto/          |
tappio           |
ennen            |
veroja,          |
milj.            |
euroa            |   -3,8   -1,3   -1,0   -1,9   -1,2    0,1     0,4    -0,7
                 |
  %              |
liikevaihdosta   |  -47,5  -16,2  -10,2  -17,6   -8,3    0,8     1,9    -4,6
                 |
Sijoitetun       |
pääoman          |
tuotto           |
(ROI),           |
%                | -117,2   56,2  -12,1  -31,2  -73,2    3,3    17,8    -1,5
                 |
Oman             |
pääoman          |
tuotto           |
(ROE),           |
%                | -590,0 -691,1  105,3  202,5 2175,3   11,7      95  -297,7
                 |
Omavaraisuusaste,|
%                |    4,3   23,9  -25,8  -17,7  -10,3    4,9     4,3     1,6
                 |
Gearing,         |
%                |1 198,8  159,1 -266,1 -393,5 -659,4 1205,2 1 372,9 4 103,2
                 |
Nettovelka,      |
milj.            |    7,5
euroa            |           5,7   16,5   18,7   18,9   18,9    20,3    23,2
                 |
Korollinen       |
nettovelka,      |
milj.            |
euroa            |    8,2    7,5   15,7   17,5   19,8   20,8    22,7    24,6
                 |
Osakeantioikaistu|
osakkeiden       |
luku-            |
määrä            |
keskimäärin      |
tilikauden       | 60 117 43 605 22 264 21 980 20 067 19 804  19 276  18 680
aikana           |    106    321    948    504    042    494     512     880
                 |
Tulos/osake      |
(EPS),           |
euroa            |  -0,14  -0,03  -0,05  -0,09  -0,23   0,00    0,02   -0,04
                 |
Oma              |
pääoma/          |
osake,           |
euroa            |  -0,41   0,04  -0,26  -0,20  -0,14   0,08    0,08    0,03
                 |
Investoinnit,    |
milj.            |
euroa            |   0,15   0,05    0,1      0    0,1    0,0     0,1     0,0
                 |
  %              |
liikevaihdosta   |   1,88   0,59    0,9    0,4    0,3   -0,1     0,3     0,2
                 |
Henkilöstö       |
keskimäärin      |    518    563    556    590    652    698     710     727
                 |
                 |
-----------------+----------------------------------------------------------


Liite 7

TUNNUSLUKUJEN LASKENTASÄÄNNÖT




                                        100 x (tilikauden voitto/tappio +
Sijoitetun pääoman tuotto, %            rahoituskulut)
                                       -----------------------------------------
                                        oma pääoma + korolliset rahoitusvelat



Oman pääoman tuotto, %
                                        100 x tilikauden voitto/tappio
                                       -----------------------------------------
                                        oma pääoma keskimäärin tilikauden aikana



Omavaraisuusaste, %                     100 x oma pääoma
                                       -----------------------------------------
                                        taseen loppusumma - saadut ennakot



Gearing, %                              100 x korolliset nettorahoitusvelat
                                       -----------------------------------------
                                        oma pääoma



Nettovelka                              vieras pääoma - rahoitusomaisuus



Quick ratio                             rahoitusomaisuus
                                       -----------------------------------------
                                        lyhytaikainen vieras pääoma -
                                        lyhytaikaiset saadut ennakot



Current ratio                           rahoitusomaisuus + vaihto-omaisuus
                                       -----------------------------------------
                                        lyhytaikainen vieras pääoma



Tulos/osake                             tilikauden tulos
                                       -----------------------------------------
                                        tilikauden keskimääräinen osakkeiden
                                        osakeantioikaistu lukumäärä



Oma pääoma/osake                        oma pääoma
                                       -----------------------------------------
                                        osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä
                                        tilikauden lopussa



                                        käyttöomaisuuden arvonlisäverottomat
                                        hankinnat, joista ei ole vähennetty
Investoinnit                            investointitukia



                                        keskiarvo kuukausien lopussa lasketuista
Henkilöstö keskimäärin                  henkilökunnan lukumääristä



                                        tilinpäätöspäivän viimeinen
                                        kaupantekokurssi x ulkona olevien
Osakekannan markkina-arvo               osakkeiden lukumäärä






[HUG#1764257]