2008-05-13 15:30:00 CEST

2008-05-13 15:30:01 CEST


REGULATED INFORMATION

Stockmann - Pörssitiedote

VUOKRANANTAJIEN OMANKÄDENOIKEUS ESTÄÄ TOISTAISEKSI STOCKMANNIN TAVARATALON AUKIPITÄMISEN MOSKOVAN KESKUSTASSA


STOCKMANN Oyj Abp
Pörssitiedote
13.5.2008 klo 16.30

VUOKRANANTAJIEN OMANKÄDENOIKEUS ESTÄÄ TOISTAISEKSI STOCKMANNIN TAVARATALON
AUKIPITÄMISEN MOSKOVAN KESKUSTASSA

Stockmannin Moskovan keskustassa Smolenski Passage -kauppakeskuksessa
sijaitseva tavaratalo on toistaiseksi suljettuna. Stockmannin
vuokranantajina kyseisessä kauppakeskuksessa ovat Mostroiekonombank ja sen
omistama kiinteistöyhtiö Smolenski Passage. Stockmann on toiminut tiloissa
vuodesta 1998 lähtien, ja yhtiöllä on vuokrasopimusten perusteella optio-
oikeus jatkaa tiloissa vuokralaisena vuoteen 2018 saakka. Stockmann
ilmoitti sopimusten mukaisesti vuonna 2006 vuokranantajille tulevansa
käyttämään optio-oikeuttaan. Vuokranantajat kiistivät optio-oikeuden
olemassaolon, ja Stockmann vei sopimusten  mukaisesti asian Moskovan
kansainvälisen välitystuomioistuimen (ICAC) ratkaistavaksi.
Välitystuomioistuin hyväksyi Stockmannin kanteen ja totesi Stockmannin
olevan oikeutettu jatkamaan vuokrasuhdetta entisin ehdoin 30.4.2018
saakka. Lisäksi kymmentä prosenttia vuokratuista tiloista koskevassa
päätöksessä edellytetään, että vuokrasopimuksen ehtojen tulee noudattaa
Venäjän pakottavaa lainsäädäntöä, minkä ehdon voimassaoleva vuokrasopimus
onkin täyttänyt.

Näistä välitystuomioistuimen päätöksistä huolimatta vuokranantajat ovat
omankädenoikeudella lopettaneet osittain sähkönjakelun Stockmannille ja
tehneet toiminnallaan tavaratalon aukipitämisen mahdottomaksi tiistaista
13.5.2008 alkaen. Tämä on vastoin voimassaolevaa vuokrasopimusta ja rikkoo
törkeästi vuokralaisen sovittuja oikeuksia. Stockmann tulee tapahtuneen
johdosta ryhtymään oikeustoimiin vuokranantajia kohtaan ja esittämään
merkittävän vahingonkorvausvaatimuksen tilojen käytön estämisestä.

Kyseinen tavaratalo on yksi Stockmannin neljästä Moskovassa olevasta
tavaratalosta. Lokakuussa 2008 Stockmann tulee avaamaan Moskovan kaupungin
alueella viidennen tavaratalonsa Metropolis-nimisessä kauppakeskuksessa.
Moskovan kuudes Stockmann-tavaratalo avataan Rostokino-nimisessä
kauppakeskuksessa joko loppuvuonna 2009 tai alkuvuonna 2010.

Tavaratalossa työskentelee kaikkiaan 350 venäläistä työntekijää, joiden
töihinpääsy estyy vuokranantajien menettelyn seurauksena. Tilanteen
pitkittyessä Stockmann pyrkii tarjoamaan osalle heistä työtä muissa
Moskovan alueella olevissa toimipisteissään.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Hannu Penttilä, puh. +358 9 121 5801
Varatoimitusjohtaja, tavarataloryhmän johtaja Heikki Väänänen,
puh. +358 9 121 5230
Konsernin ulkomaantoiminnan kehitysjohtaja Jussi Kuutsa (Moskova), puh.
+358 9 121 5268


STOCKMANN Oyj Abp

Hannu Penttilä
toimitusjohtaja


JAKELU
OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet