2013-01-22 08:30:00 CET

2013-01-22 08:30:49 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish
Vacon - Muutokset hallitus/johto/tilintarkastus

Pia Aaltonen-Forsell nimitetty Vacon Oyj:n uudeksi talous- ja rahoitusjohtajaksi


Vacon Oyj, Pörssitiedote, 22.1.2013 kello 9.30

VTM Pia Aaltonen-Forsell (s. 1974) on nimitetty Vacon Oyj:n talous- ja
rahoitusjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi.

Pia Aaltonen-Forsell on työskennellyt aiemmin Stora Enso konsernissa useissa
taloushallinnon johtotehtävissä, mm. konsernin laskentapäällikkönä. Viimeksi hän
toimi Stora Enson Building and Living -liiketoiminta-alueen taloudesta, IT:stä
ja yritysostoista vastaavana johtajana sekä johtoryhmän jäsenenä."Meillä on ilo toivottaa Pia Vacon Oyj:n palvelukseen. Hänen vankka kokemuksensa
taloushallinnosta ja työskentelystä ison pörssiyhtiön johtotehtävissä tuo
Vaconiin arvokasta osaamista", sanoo Vacon Oyj:n toimitusjohtaja Vesa Laisi.

Aiemmin Vaconin talous- ja rahoitusjohtajana toiminut Eriikka Söderström
irtisanoutui yhtiön palveluksesta siirtyäkseen KONE-konsernin palvelukseen.
Söderström jatkaa Vaconin palveluksessa 5.2.2013 asti.

Pia Aaltonen-Forsell aloittaa Vaconin palveluksessa viimeistään 1.5.2013.

VACON OYJ

Lisätietoja:

  * Toimitusjohtaja Vesa Laisi, Vacon Oyj, puh. 040 8371 510,
    vesa.laisi(at)vacon.com
  * Viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja Sebastian Linko, Vacon Oyj, puh.
    040 8371 634, sebastian.linko(at)vacon.com

Vacon lyhyesti

Vaconin toimintaa ohjaa intohimo kehittää, valmistaa ja myydä maailman parhaita
taajuusmuuttajia ja inverttereitä - ja tarjota asiakkailleen koko tuotteen
elinkaaren kattavia palveluita. Taajuusmuuttajamme mahdollistavat optimaalisen
prosessinohjauksen ja sähkömoottorikäyttöjen energiataloudellisuuden. Vaconin
invertterit ovat avainasemassa, kun energiaa tuotetaan uusiutuvista
energianlähteistä. Vaconilla on tuotantoa ja tuotekehitystä Euroopassa, Aasiassa
ja Pohjois-Amerikassa sekä myyntiyhtiöt 27 maassa. Lisäksi Vaconilla on myynti-
ja huoltoedustusta lähes 90 maassa. Vuonna 2011 Vaconin liikevaihto oli 380,9
milj. euroa, ja yhtiön palveluksessa oli maailmanlaajuisesti noin 1500 henkilöä.
Vacon Oyj:n osakkeet (VAC1V) noteerataan Helsingin pörssin (NASDAQ OMX Helsinki)
päälistalla.

Driven by Drives, www.vacon.fi

VACON OYJ

Jakelu:

NASDAQ OMX Helsinki
Finanssivalvonta
Keskeiset tiedotusvälineet


[HUG#1672028]