2014-02-05 07:15:00 CET

2014-02-05 07:15:55 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish
Pöyry - Pörssitiedote

Pöyry Oyj: Pöyry Oyj:n hallitus päätti avainhenkilöiden kannustinjärjestelmästä


Pöyry Oyj                                   Pörssitiedote 5.2.2014 klo 8.15

Pöyry Oyj:n hallitus päätti avainhenkilöiden kannustinjärjestelmästä

Pöyry Oyj:n hallitus on päättänyt uudesta konsernin avainhenkilöiden
osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä. Järjestelmän tarkoituksena on yhdistää
omistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon nostamiseksi sekä
sitouttaa avainhenkilöt yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen yhtiön
osakkeiden omistukseen perustuva palkkiojärjestelmä.

Järjestelmässä on kolme ansaintajaksoa, kalenterivuodet 2014, 2015 ja 2016.
Yhtiön hallitus päättää ansaintajakson ansaintakriteerit ja niille asetettavat
tavoitteet kunkin ansaintajakson alussa. Järjestelmän mahdollinen palkkio
ansaintajaksolta 2014 perustuu Pöyry-konsernin osakekohtaiseen tulokseen (EPS)
ja työ- tai toimisuhteen jatkumiseen.

Mahdollinen palkkio ansaintajaksolta 2014 maksetaan vuonna 2017 yhtiön osakkeina
sen jälkeen kun palkkiosta on vähennetty avainhenkilölle aiheutuvat verot ja
veronluonteiset maksut. Mikäli avainhenkilön työ- tai toimisuhde päättyy ennen
palkkion maksamista, palkkiota ei pääsääntöisesti makseta.

Järjestelmän kohderyhmään kuuluu noin 35 henkilöä. Ansaintajakson 2014
perusteella maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään noin 300.000 Pöyry
Oyj:n osakkeen arvoa (brutto), mikäli hallituksen asettama tulostavoite
saavutetaan. Mikäli tulos ylittää tavoitteen ja saavuttaa hallituksen asettamat
enimmäismäärät, ansaintajakson 2014 perusteella maksettavat palkkiot vastaavat
yhteensä enintään noin 600.000 Pöyry Oyj:n osakkeen arvoa (brutto).

PÖYRY OYJ

Lisätietoja:
Jaana Rinne, henkilöstöjohtaja
+358 10 33 22153

Pöyry on kansainvälinen konsultointi- ja suunnitteluyhtiö. Palvelemme energia-
alan ja teollisuuden asiakkaita maailmanlaajuisesti. Paikallispalveluissa
keskitymme avainmarkkinoillemme. Tarjoamme strategista neuvonantoa ja
suunnitteluasiantuntemusta sekä vahvaa projektien toteutuskykyä. Keskeisiä
toimialojamme ovat voimantuotanto, -siirto ja -jakelu, metsäteollisuus, kemian-
ja biojalostus-, metalli- ja kaivosteollisuus-, liikenne-, vesi- ja
kiinteistöalat. Pöyryllä on laaja paikallistoimistoverkosto ja yhtiön
palveluksessa on noin 6 500 asiantuntijaa. Pöyryn liikevaihto vuonna 2013 oli
650 miljoonaa euroa, ja yhtiön osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsingin
pörssissä (Pöyry OYJ: POY1V).

JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.poyry.com

[HUG#1759228]