2012-03-06 08:00:00 CET

2012-03-06 08:00:03 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish English
GeoSentric Oyj - Pörssitiedote

RAHOITUSTIEDOTE – KESKUSTELUT SUURIMPIEN OSAKKEENOMISTAJIEN KANSSA JATKUVAT, EI-SITOVA €250.000 RAHOITUSTARJOUS VASTAANOTETTU


GEOSENTRIC OYJ      PÖRSSITIEDOTE 6.3.2012 klo 09:00





RAHOITUSTIEDOTE - KESKUSTELUT SUURIMPIEN OSAKKEENOMISTAJIEN KANSSA JATKUVAT,
EI-SITOVA €250.000 RAHOITUSTARJOUS VASTAANOTETTU 





Kuten aiemmin on tiedotettu, Yhtiö ei saavuttanut tavoittelemaansa koko määrää
järjestämässään suunnatussa annissa viime vuonna, minkä seurauksena Yhtiö on
jatkanut kaikkien mahdollisten vaihtoehtojen selvittämistä varmistaakseen
riittävän maksuvalmiuden toiminnan turvaamiseksi vuodelle 2012 ja siitä
eteenpäin. Yhtiön nykyiset kassavarat riittävät rahoittamaan Yhtiön toiminnan
vain ensimmäisen neljänneksen 2012 ajan, jonka vuoksi mahdolliset
rahoitusvaihtoehdot tulee saada päätökseen mahdollisimman pian. 



Asian ratkaisemiseksi ja aiemmin 16.1.2012 tiedotetusti, hallitus on päättänyt
laskea liikkeeseen vakuudellisen korollisen lainan (“Laina”) ja tarjosi sitä
hiljattain suurimmille tunnetuille osakkeenomistajilleen tavoitteenaan kerätä
tällä lainainstrumentilla vähintään €350.000, ja sijoittajien halusta riippuen
mahdollisesti jopa €500.000, turvatakseen Yhtiön maksuvalmiuden arviolta
vähintään seuraavan 12 kuukauden ajan, tai kerätystä määrästä riippuen
pidemmänkin ajan. Lainan vakuutena käytettäisiin Yhtiön 24% omistusosuutta
GeoSolutions Holdings NV:stä (“GHNV”), ja mikäli Yhtiö ei pystyisi maksamaan
Lainaa takaisin rahana, Laina lunastuspreemiolla lisättynä voitaisiin maksaa
GHNV:n osakkeina kuitenkin siten, että niihin kohdistuu Schroder & Company
Limitedin (”Schroders”) etuosto-oikeus lunastaa osakkeet samalla hinnalla. 



Yhtiö tiedotti 20.2.2012 saaneensa hyvin rajoitetun määrän kiinnostuksen
osoituksia Lainan merkintään ja tästä johtuen ottaneensa yhteyttä jälleen
suurimpiin tunnettuihin osakkeenomistajiinsa pyytämällä heiltä pikaista
palautetta Lainan merkintään tai vaihtoehtoisia ehdotuksia muista heille
hyväksyttävimmistä tai kiinnostavimmista ehdoista tai instrumenteista. Yhtiö
tiedotti 27.2.2012 saaneensa palautetta osalta suurimpia osakkeenomistajiaan
ja, että he olivat pyytäneet lisäaikaa mahdollisten sijoitussitoumusten
toimittamiseen Yhtiölle, jonka vuoksi Yhtiö pyysi  suurimpia osakkeenomistajia
vastaamaan yhtiölle toimittamalla sitovat sijoitussitoumukset mahdollisimman
pian, kuitenkin viimeistään 2.3.2012. Huolimatta pidennetystä vastausajasta
Yhtiö käy edelleen keskusteluja suurimpien osakkeenomistajien ja mahdollisten
sijoittajien kanssa. Yhtiö ei ole vastaanottanut sitovia sijoitussitoumuksia,
mutta se on saanut ei-sitovan €250.000 ehdotuksen riippumattomalta
asiantuntijaryhmältä joka koostuu useista sijoittajista. Yhtiö käy parhaillaan
aktiivisia keskusteluja tämän ehdotetun rahoituksen avoinna olevista asioista
ja turvatakseen ehdotetun rahoituksen hyväksyttävät ehdot. Yhtiö tiedottaa
neuvotteluista heti niiden päätyttyä ja joka tapauksessa viimeistään 9.3.2012. 



Yhtiö on jo aiemmin ilmoittanut ja vahvistanut suoraan suurimmille
osakkeenomistajilleen, että muiden toteuttamiskelpoisten vaihtoehtojen
puuttuessa hallitukselle ei jäisi muita vaihtoehtoja kuin pyrkiä Yhtiön
omaisuuden (koostuen lähinnä sen 24% omistusoikeudesta GHNV:ssä) asianmukaiseen
luovuttamiseen, joka voisi viime kädessä johtaa Yhtiön purkamiseen. Ottaen
huomioon aiemmin tiedotettu Schrodersin etuoikeus Yhtiön varoihin myynti- tai
purkutilanteessa ensimmäisen €5M osalta, osakkeenomistajille ei todennäköisesti
riittäisi jako-osuutta Yhtiön varoista purkutilanteessa. 



Hallitus jatkaa edelleen mahdollisuuksien rajoissa kaikkien realistisien
strategisien vaihtoehtojen säilyttämistä ja tavoittelemista kerätäkseen
tarvittavan rahoituksen mukaanlukien uusi suunnattu anti, mahdollisten kulujen
leikkaaminen edelleen, omaisuuden myynti ja muut mahdolliset ulkoiset
lisärahoitusmahdollisuudet. 







GEOSENTRIC OYJ



Hallitus



Jakelu:

NASDAQ OMX Helsinki

Keskeinen media