2014-02-12 08:00:00 CET

2014-02-12 08:00:31 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish
Revenio Group Oyj - Tilinpäätöstiedote

Revenio Group Corporation: Revenio Group Oyj:n tilinpäätöstiedote 1.1.-31.12.2013 Terveysteknologian kasvu voimistui viimeisellä neljänneksellä


Revenio Group Oyj Pörssitiedote 12.2.2014 klo 09.00

Revenio Group Oyj:n tilinpäätöstiedote 1.1.-31.12.2013
  * Terveysteknologian kasvu voimistui viimeisellä neljänneksellä

Revenio-konsernin vuoden 2013 liikevaihto ja kannattavuus kehittyivät erittäin
myönteisesti. Katsauskaudella käynnistettiin strategian mukaisia
kehityshankkeita, joilla luodaan Terveysteknologia-segmentille suunnitelman
mukainen tulevien vuosien kasvupolku.

Loka-joulukuu 2013 lyhyesti:

  * Revenio Terveysteknologia -segmentin liikevaihto ja -voitto kasvoivat
    voimakkaasti vuoden viimeisen neljänneksen aikana.
  * Myynnin kasvu oli vahvaa erityisesti Yhdysvalloissa, jossa tehtiin
    joulukuussa kautta aikojen suurin liikevaihto. Myös Japanin, Iso-Britannian
    ja Australian myynti sujui hyvin.
  * Revenio Teknologia ja Palvelut -segmentin Informaationäytöt- liiketoiminta
    myytiin. Toteutettu yrityskauppa on osa Revenion terveysteknologiaan
    keskittyvää strategiamuutosta.
  * Revenio kasvatti omistuksensa 53%:iin osteoporoosin mittalaitteita
    valmistavasta Oscare Medical Oy:stä
  * Ylimääräinen yhtiökokous 9.12.2013 päätti 0,30 euron pääomanpalautuksesta.
  * Vuoden 2014 tulosohjeistus: Jatkuvien toimintojen liikevaihdon ja
    liiketuloksen ilman kertaeriä arvioidaan kasvavan edellisvuodesta. Kasvu
    painottuu terveysteknologiasegmenttiin. Kasvun riskit Teknologia-ja palvelut
    segmentissä ovat nousseet taloudellisen epävarmuuden takia.
  *
Tammi-joulukuu 2013 lyhyesti:

  * Revenio Terveysteknologia -segmentti teki voimakkaan kasvun sekä
    liikevaihdossa että liiketuloksessa
  * Revenio Teknologia ja Palvelut -segmentin Ohjelmisto- ja Contact center-
    liiketoimintojen vahva vuosi auttoi segmentin liikevaihdon ja liiketuloksen
    voimakkaaseen kasvuun.

Konsernin avainlukuja:
10-12/2013

  * Liikevaihto 7,2 (6,3) milj. euroa, kasvua 13,2 %.
  * Liiketulos 1,7 (1,2)  milj. euroa eli 23,3 (18,4) % liikevaihdosta.
  * Revenio Terveysteknologia -segmentin liikevaihto 4,1 (3,2) milj. euroa,
    kasvua 27,8 %.
  * Revenio Terveysteknologia -segmentin liiketulos 1,7 (1,2) milj. euroa  eli
    41,6 (35,8) % liikevaihdosta, muutos 0,6 milj. euroa, kasvua 48,2 %.
  * Revenio Teknologia ja Palvelut -segmentin liikevaihto 3,0 (3,1) milj. euroa,
    laskua 2,7 %.
  * Revenio Teknologia ja Palvelut -segmentin liiketulos 0,2 (0,3) milj. euroa
    eli 5,8 (5,6 )% liikevaihdosta, muutos -0,1 milj. euroa.
  * Lopetettujen toimintojen tulos 0,0 (-1,8)  milj. euroa, sisältäen
    Informaationäytöt-liiketoiminnan myynnit ja lopetetun Done Logistics Oy:n
    liiketoiminnan
  * Laimentamaton ja laimennettu osakekohtainen tulos 0,17 (0,07) euroa.

1-12/2013
  * Liikevaihto 25,7 (21,1) milj. euroa, kasvua 21,8 %.
  * Liiketulos 5,6 (4,3) milj. euroa eli 21,7 (20,1) % liikevaihdosta.
  * Revenio Terveysteknologia -segmentin liikevaihto 13,5 (11,1) milj. euroa,
    kasvua 22,2 %.
  * Revenio Terveysteknologia -segmentin liiketulos 5,4 (4,4) milj. euroa  eli
    39,4 (39,7) % liikevaihdosta, muutos 0,9 milj. euroa, kasvua 21,3 %.
  * Revenio Teknologia ja Palvelut -segmentin liikevaihto 12,2 (10,1) milj.
    euroa, kasvua 21,3 %.
  * Revenio Teknologia ja Palvelut -segmentin  liiketulos 1,1 (0,8) milj. euroa
    eli 9,1 (7,9) % liikevaihdosta, muutos 0,3 milj. euroa, kasvua 40,2 %.
  * Lopetettujen toimintojen tulos 0,0 (-3,3) milj. euroa,
  * Tulos ennen veroja, jatkuvat toiminnot, 5,5 (4,0) milj. euroa.
  * Laimentamaton osakekohtainen tulos, jatkuvat toiminnot 0,55 (0,50) euroa.
  * Laimennettu osakekohtainen tulos, jatkuvat toiminnot  0,55 (0,50) euroa.
  * Laimentamaton ja laimennettu osakekohtainen tulos, lopetetut toiminnot 0,00
    (-0,54) euroa.
  * Laimentamaton osakekohtainen tulos, jatkuvat ja lopetetut toiminnot yhteensä
    0,55(-0,04) euroa.
  * Laimennettu osakekohtainen tulos, jatkuvat ja lopetetut toiminnot yhteensä
    0,56(-0,04) euroa.
  * Jatkuvien toimintojen liiketoiminnan rahavirta 5,5 (3,9) milj. euroa.

Toimitusjohtaja Olli-Pekka Salovaara:"Vuosi 2013 oli Revenio-konsernille erittäin myönteisen kehityksen vuosi.
Käynnistimme strategiamme mukaisia kehityshankkeita, joilla luomme suunnitelman
mukaisen tulevien vuosien kasvupolun Terveysteknologia-segmentillemme. Nämä
toimenpiteet ovat Revenion historian merkittävimpiä panostuksia tutkimukseen ja
tuotekehitykseen sekä myyntiin ja markkinointiin. Ne tulevat vaikuttamaan vuoden
2014 liiketulokseen panostuksina, mutta odotamme niiden ennen kaikkea tuovan
tuloksia tulevina vuosina.

Keskittyminen terveysteknologiaan on vaatinut myös luopumista. Vuoden 2013
aikana olemme myyneet sekä pääosan Done Logistics Oy:n liiketoiminnasta että
Informaationäytöt-liiketoimintaa edustaneen FLS Finland Oy:n koko osakekannan.
Teknologia ja Palvelut -segmenttimme jäljellä olevat liiketoiminnat Contact
Center -liiketoiminta, RIB-erikoisveneliiketoiminta ja Ohjelmistoliiketoiminta.
Segmentin liiketoiminnat ovat omien omien toimialojensa merkittäviä toimijoita
ja tuottavat konsernille positiivista kassavirtaa.
 Vastaavasti ostimme 4.12.2013 kasvun aihioksi Terveysteknologia-segmenttiimme
osake-enemmistön Oscare Medical Oy:stä. Yhtiön osteoporoosin mittalaite on
tarkoitettu osteoporoosin tunnistamiseen, seulontaan, hoitotoimenpiteiden
jälkeiseen seurantaan ja diagnoosiin. Enemmistöosakkuus Oscare Medicalissa sopii
hyvin strategiseen tavoitteeseemme laajentua terveysteknologiakonsernina.
Toimenpiteet Oscaren tuotteiden myyntityön käynnistämiseksi ovat alkaneet.
Tavoitteenamme on tarjota terveydenhuollon ammattilaisille kustannustehokkaita
ja helppokäyttöisiä työvälineitä.

Viimeisellä vuosineljänneksellä Terveysteknologia-segmenttiämme edustava Icare
Finland Oy teki kaikkien aikojen myynti- ja tulosennätyksensä. Segmentin vuoden
2013 liikevaihto oli 13,5 (11,1) miljoonaa euroa ja liiketulos 5,4 (4,4)
miljoonaa euroa. Tämä vahvistaa käsitystämme siitä, että olemme edelleen
voittaneet markkinaosuuksia perinteisiltä teknologioilta ja olemme matkalla
kohti tavoittelemaamme maailman markkinajohtajuutta silmänpaineen mittauksissa
ja seulonnoissa.

Teknologia ja Palvelut -segmenttimme keskittyy strategian mukaisesti
kannattavaan kasvuun. Segmentin vuoden 2013 liikevaihto oli 12,2 (10,1)
miljoonaa euroa ja liiketulos 1,1 (0,8) miljoonaa euroa. Segmentin
liiketoiminnoista vahvimmin kehittyivät Ohjelmistoliiketoiminta ja Contact
Center -liiketoiminta. Myös RIB-erikoisveneliiketoiminta  ylsi selkeään kasvuun,
vaikkakin liiketoiminnan kannattavuus kehittyi kasvua hitaammin.

Alkanut vuosi 2014 on Revenio-konsernille ennen kaikkea tuotekehityksen vuosi.
Olemme käynnistäneet tutkimus- ja tuotekehityshankkeita, joiden vaikutus näkyy
tulevina vuosina liikevaihdon kasvuna, mutta niillä on kustannusvaikutuksia
vuonna 2014. Olemme tietoisesti valinneet panostavamme alkaneena vuonna
aikaisempia vuosia enemmän tulevaisuuden kasvun rakentamiseen. Tuotekehityksen
lisäksi valmistaudumme panostamaan markkinointitoimenpiteisiin erityisesti
Yhdysvalloissa ja Kiinassa. Uskon, että investoimalla nyt oikea-aikaisesti
strategiamme kannalta keskeisiin hankkeisiin tuemme parhaiten liikevaihdon ja
-tuloksen tulevien vuosien kasvumahdollisuuksia."

TAMMI-JOULUKUUN 2013 KOMMENTIT:

REVENIO TERVEYSTEKNOLOGIA

Terveysteknologia-segmentin liikevaihto ja liiketulos kehittyivät erinomaisesti.
Segmentin liikevaihto vuonna 2013 oli 13,5 (11,1) miljoonaa euroa. Liikevaihto
kasvoi 22,2 prosenttia. Terveysteknologia-segmentin liiketulos oli 5,4 (4,4)
miljoonaa euroa, kasvaen 21,3 edellisvuodesta.

Terveysteknologia-segmenttiä edustavan Icare Finland Oy:n tavoitteena on
vahvistaa markkina-asemaansa entisestään laajentamalla nykyistä
asiakaskuntaansa, kasvattamalla nykyisiä asiakkuuksia sekä vauhdittamalla
anturimyyntiään.

Markkinatilanne oli suotuisa koko katsauskauden ajan ja myynnin kasvu oli vahvaa
erityisesti suurilla markkinoilla, kuten Yhdysvalloissa, Japanissa, Australiassa
ja Kanadassa. Segmentin tämän hetkiset päämarkkinat ovat Pohjois-Amerikassa,
Euroopassa ja eräissä Aasian maissa, kuten Japanissa ja Intiassa.

Silmänpaineen itsemittaukseen suunniteltua tuoteversiota on valmisteltu
Yhdysvalloissa alkavaan FDA-lupaprosessiin katsauskauden aikana toteutetuilla
tuotemuutoksilla.  Laite ja suunnitelma lupahakemuksesta on esitelty FDA:lle ja
saadun palautteen perusteella käytettävyystestit Yhdysvalloissa suoritettiin
loppuvuonna. Vuoden 2014 alkupuolella aloitettavien kliinisten testien jälkeen
jätetään FDA- lupahakemus.

Silmänpainemittareiden kertakäyttöisten antureiden myynti kasvoi katsauskaudella
selvästi, johtuen kasvavasta laitekannasta. Anturimyynnin kasvu kuvaa hyvin jo
myytyjen laitteiden aktiivista käyttöä. Katsauskaudella antureiden
valmistuksessa tehtiin uudelleenjärjestelyjä tavoitteena tuotantoprosessin
kehittäminen, kapasiteetin kasvattaminen ja katerakenteen parantaminen.

Icare Finland panosti vuoden 2013 aikana voimakkaasti markkinointiin erityisesti
uusille käyttäjäryhmille, kuten ensiapuasemille, puolustushallintoihin ja
kotihoitoon. Yhtiö sai uusia myyntilupia kymmenessä maassa. Myyntilupahakemus
Icare TA01:n myynnin käynnistämiseksi Kiinassa jätettiin joulukuussa 2013.

Revenio kasvatti 4.12.2013 omistuksensa 53 %:iin osteoporoosin tunnistamiseen,
seulontaan ja seurantaan erikoistuneesta Oscare Medical Oy:stä.
Enemmistöosakkuus Oscare Medicalissa sopii hyvin Revenion strategiseen
tavoitteeseen laajentua terveysteknologiakonsernina. Oscare Medical on
yhdistelty konserniin tytäryhtiönä 31.12.2013, näin ollen sillä ei ole
vaikutusta konsernin tulokseen vuonna 2013. Oscare Medicalin tulosodotukset ovat
alkuvaiheessa maltilliset  johtuen käynnistysvaiheen vaatimista panostuksista.
Markkinoilletulovaiheen arvioidaan kestävän noin 2-3 vuotta.

REVENIO TEKNOLOGIA JA PALVELUT

Revenio Teknologia ja Palvelut -segmentin liikevaihto vuonna 2013 oli 12,2
(10,1) miljoonaa euroa ja liiketulos 1,1 (0,8) miljoonaa euroa.

Contact Center -liiketoiminnan vuosi oli ennätyksellinen. Liiketoiminnassa
onnistuttiin toimimaan erittäin kannattavasti nopeasti muuttuvilla markkinoilla,
jotka edellyttävät reagointinopeutta ja hyvää hintakilpailukykyä.

RIB-erikoisveneliiketoiminta kykeni voimakkaaseen liikevaihdon kasvuun.
Liikevaihdon voimakkaat vaihtelut ovat tyypillisiä projektitoimituksista
muodostuvalle liiketoiminnalle. Katsauskauden kannattavuutta verotti
yksittäisten tilausten pienehkö koko. Sekä pienet tuotantosarjat että paljon
uusia teknisiä ratkaisuita sisältävien räätälöityjen veneiden tuotanto
heikensivät liiketoiminnan tehokkuutta.

Ohjelmistoliiketoiminnan vuosi oli menestyksekäs. Liiketoiminnalla on
asiakkaanaan merkittäviä suuryrityksiä, jotka investoivat katsauskaudella
logistiikkansa tehokkuuden kehittämiseen. Liiketoiminta onnistui erinomaisesti
projektitoiminnassa ja kykeni pitämään vaativat asiakaslupaukset ja haastavat
käyttöönottoaikataulut. Liiketoiminnassa tehtiin katsauskauden lopulla
kehitystoimenpiteitä, joiden avulla kilpailukyvyn uskotaan kehittyvän edelleen.
Liikevaihto ja liiketulos kasvoivat edelliseen menestysvuoteen 2012 verrattuna.

Segmentin Informaationäytöt-liiketoimintaa edustaneen FLS Finland Oy:n koko
osakekanta myytiin Teknopower Oy:lle 28.11.2013. Järjestely oli osa Revenio-
konsernin strategiamuutosta, jonka mukaisesti konserni keskittyy jatkossa
terveysteknologiaan ja on siten tietyillä edellytyksillä valmis luopumaan muista
liiketoiminnoistaan.

Liikevaihto ja segmenttien kate, jatkuvat toiminnot
                   Liikevaihto     Liikevaihto       Segmentin     Segmentin
                                                          kate          kate

                          2013            2012            2013          2012

                          MEUR   %        MEUR   %        MEUR  %       MEUR  %

 Terveysteknologia        13,5  53        11,1  52         5,4 39        4,4 40

 Teknologia- ja

 Palvelut                 12,2  47        10,1  48         1,1  9        0,8  8

 Yhteensä                 25,7 100        21,1 100         6,5 25        5,3 25

 Emoyhtiön kulut                                          -0,8          -1,0

 Liiketulos                                                5,6 22        4,3 20


                                 4Q/2013 3Q/2013 2Q/2013 1Q/2013

 Liikevaihto

 Revenio Terveysteknologia           4,1       3     3,2     3,1

 Revenio Teknologia ja Palvelut        3     2,8     3,1     3,3

 Liikevaihto yhteensä                7,1     5,8     6,3     6,4



 Liiketulos

 Revenio Terveysteknologia           1,7     1,2     1,3     1,1

 Revenio Teknologia ja Palvelut      0,2     0,4     0,4     0,2

 Segmenttien liiketulos yhteensä     1,9     1,6     1,7     1,3



 Emoyhtiön kulut                    -0,2    -0,2    -0,2    -0,2

 Konsernin liikevoitto               1,7     1,4     1,4     1,1



 4Q/2012 3Q/2012 2Q/2012 1Q/2012



     3,2     2,6     2,6     2,6

     3,1     2,2     2,3     2,5

     6,3     4,8     4,8     5,1





     1,2     1,1       1     1,2

     0,3     0,2     0,1     0,2

     1,5     1,3     1,1     1,4



    -0,3    -0,2    -0,2    -0,3

     1,2     1,1     0,9     1,1




HENKILÖSTÖ

Konsernin jatkuvien toimintojen palveluksessa oli katsauskaudella keskimäärin
209 (198) henkilöä. Tilikauden lopun henkilöstömäärä oli 221 (202).

Henkilöstön määrä segmenteittäin keskimäärin katsauskauden aikana:

                           31.12.2013   31.12.2012   Muutos

 Revenio Terveysteknologia         19           13        6

 Revenio Teknologia-

 ja Palvelut                      183          181        2

 Emoyhtiö                           7            4        3

 Yhteensä                         209          198       11


Katsauskaudella maksetut palkat ja palkkiot olivat yhteensä 7,3 (6,4) miljoonaa
euroa.

LIIKEVAIHTO JA TALOUDELLINEN TULOS

Revenio Group -konsernin jatkuvien toimintojen liikevaihto 1.1.-31.12.2013 oli
25,7 (21,1) miljoonaa euroa. Liikevaihdon kasvu oli 21,8 %. Jatkuvien
toimintojen liiketulos ennen poistoja (EBITDA) oli 6,3 (4,9) miljoonaa euroa eli
24,3 (23,3) % liikevaihdosta. Jatkuvien toimintojen liiketulos oli 5,6 (4,3)
miljoonaa euroa eli 21,7 (20,1) % liikevaihdosta. Tulos ennen veroja, jatkuvat
toiminnot, oli 5,5 (4,0) miljoonaa euroa eli 21,3 (19,0) % liikevaihdosta.
Tilikauden tulos jatkuvista toiminnoista oli 4,4 (3,0) miljoonaa euroa eli 16,7
(14,4) % liikevaihdosta. Tilikauden lopetettujen toimintojen tulos oli 0,0 (-
3,3) miljoonaa euroa. Tilikauden voitto oli 4,3 (-0,3) miljoonaa euroa.
Laimentamaton osakekohtainen tulos jatkuvista toiminnoista oli 0,55 (0,50) euroa
ja laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos oli 0,55 (0,50)
euroa. Lopetettujen toimintojen laimentamaton ja laimennettu osakekohtainen
tulos oli 0,00 (-0,54 euroa).  Tilikauden jatkuvien ja lopetettujen toimintojen
osakekohtainen tulos laimennusvaikutuksella oikaistuna oli 0,55 (-0,04) euroa.
Oma pääoma/osake oli 1,91 (1,91) euroa.

Konsernin jatkuvien toimintojen liikevaihto tilikaudella nousi edellisvuoden
vastaavaan ajankohtaan verrattuna 21,8 prosenttia. Liikevaihdon kasvu oli
voimakkainta Revenio Terveysteknologia -segmentissä sekä Revenio Teknologia ja
Palvelut -segmentin Contact Center - ja RIB-erikoisveneliiketoiminnassa.

Revenio Terveysteknologia -segmentin liiketulos tilikaudella ylitti selvästi
edellisen tilikauden liiketuloksen. Liiketoiminta on strategian mukaisesti
voimakkaan kehityksen vaiheessa, jossa tulevaisuuden kasvun edellytyksiin
panostetaan suunnitelmallisesti erityisesti myyntiä ja tuotekehitystä
vahvistamalla. Tilikaudella on käynnistetty myös merkittäviä tutkimus- ja
tuotekehityshankkeita. Tästä huolimatta segmentin liiketulos kasvoi ollen 5,4
(4,4) miljoonaa euroa. Myös Teknologia ja Palvelut -segmentti paransi
liiketulostaan 1,1 (0,8) miljoonaan euroon.

Lopetettujen toimintojen tulos muodostuu 28.11.2013 myydyn Informaationäytöt-
liiketoiminnan myyntituloksesta sekä 18.12.2013 lopetettavaksi päätetyn ja
myöhemmin 7.2.2013 pääosiltaan myydyn Done Logistics Oy:n liiketoiminnasta. Done
Logistics Oy:n liiketoiminnan pääosa myytiin 7.2.2013. Jäljelle jäänyt
liiketoiminta käsittää Norjan projektien loppuunsaattamisen arviolta vuoden
2014 aikana. IFRS-säännösten mukaisesti molempien liiketoimintojen tulos
esitetään lopetetuissa toiminnoissa koko tilikauden ja vertailuvuoden osalta.

TASE, RAHOITUS JA INVESTOINNIT

Konsernin taseen loppusumma 31.12.2013 oli 22,6 (25,0) miljoonaa euroa.
Konsernin oma pääoma oli 15,0 (14,7) miljoonaa euroa. Konsernin korollinen
nettovelka oli tilikauden lopussa -2,5 (-1,8) miljoonaa euroa ja
nettovelkaantumisaste oli -16,8 (-12,2) %. Konsernin omavaraisuusaste oli 66,1
(62,2) %. Konsernin likvidit varat tilikauden päättyessä olivat 4,6 (5,0)
miljoonaa euroa.

Liiketoiminnan kehityksestä johtuen konsernin rahoitustilanne säilyi
tilikaudella vakaana. Tähän vaikuttivat positiivisesti Terveysteknologia-
segmentin sekä Teknologia ja Palvelut -segmentin Ohjelmisto- ja Contact Center
-liiketoimintojen hyvä tuloskehitys sekä Informaationäytöt-liiketoiminnan
myynti. Rahavaroja alensivat vuonna 2013 osingonjako ja pääomapalautukset,
yhteensä 4,8 miljoonaa euroa. Konsernin rahavarat 31.12.2013 olivat 4,6 (5,0)
euroa.

Tilikaudella ei nostettu ulkoista vieraan pääoman ehtoista rahoitusta.
Rahoitustilannetta vahvistivat osaltaan myös optioilla tehdyistä
osakemerkinnöistä saadut rahavarat, yhteensä 0,7  miljoonaa euroa.
Liiketoiminnan jatkuvien toimintojen rahavirta oli 5,5 (3,9)  miljoonaa euroa.
Konsernin investoinnit aineellisiin ja aineettomiin käyttöomaisuushyödykkeisiin
olivat 0,9  (0,3) miljoonaa euroa. Investoinnit kohdistuivat pääasiassa
tuotekehitykseen sekä vähäisissä määrin tietotekniikkaan ja ohjelmistoihin

OSAKKEET, OSAKEPÄÄOMA JA JOHDON OMISTUS

Revenio Group Oyj:n kokonaan maksettu ja kaupparekisteriin merkitty osakepääoma
31.12.2013 oli 5.314.918,72  euroa ja osakkeiden lukumäärä 7.850.479
 kappaletta. Osakemäärä korottui tilikaudella yhteensä 157.506  kappaleella
vuoden 2007 optio-ohjelmien perusteella tehtyjen osakemerkintöjen johdosta.
Yhteensä merkintöjä on kuluvana tilikautena tehty 100.624 kappaletta optio-
oikeuksilla 2007A, 21.212 kappaletta optio-oikeuksilla 2007B ja 35.670
kappaletta optio-oikeuksilla 2007C. Merkintäaika optio-oikeuksilla 2007A päättyi
1.5.2013. Ulkona olevilla optio-oikeuksilla 2007B (646.002 kpl) ja 2007C
(603.300 kpl)  voidaan merkitä vielä yhteensä enintään 124.930 osaketta
merkintäajan päättymiseen 1.11.2014 (2007B) ja 1.5.2016 (2007C) mennessä.
Yhtiöllä on yksi osakelaji, ja kaikilla osakkeilla on samanlainen äänioikeus
sekä oikeus osinkoon ja yhtiön varoihin. Hallituksen jäsenten ja
toimitusjohtajan sekä heidän lähipiirinsä omistusosuus osakkeista 31.12.2013 oli
6,3 % eli 499.176 osaketta ja optio-oikeuksista 0,0 %.
 Yhtiö ei hankkinut tilikauden aikana omia osakkeitaan. Aiemmilla tilikausilla
hankituista yhtiön hallussa tilikauden alkaessa olleesta 9.594  osakkeesta
4.236 kappaletta käytettiin yhtiökokouksen 21.3.2013 päätöksen mukaisten
hallituspalkkioiden maksuun. Hallituksen jäsenet Rolf Fryckman, ja Ari Kohonen
saivat kumpikin hallituspalkkiona 1.059 osaketta. Hallituksen puheenjohtaja
Pekka Tammela sai hallituspalkkiona 2.118 osaketta. Tilikauden päättyessä yhtiön
hallussa oli 5.358 yhtiön omaa osaketta.

MUUTOKSET OSAKKEENOMISTUKSESSA

Tilikaudella 10.5.2013 ilmoitettiin Joensuun Kauppa ja Kone Oy:n omistusosuuden
Revenio Group Oyj:n osake- ja äänimäärästä nousseen yli yhden kahdeskymmenesosan
(1/20). Joensuun Kauppa ja Kone Oy:n  osuus Revenio Group Oyj:n osake- ja
äänimäärästä oli ilmoitushetkellä 5,02 %, eli 389.626 osaketta.

VOIMASSAOLEVAT OPTIO-OHJELMAT

Revenio Group Oyj:n hallitus päätti 23.11.2007 varsinaisen yhtiökokouksen
3.4.2007 myöntämien osakeantivaltuuksien nojalla optiojärjestelmästä, johon
kuuluu enintään 3.684.365 optio-oikeutta. Kymmenen optio-oikeutta oikeuttaa
merkitsemään yhden Revenio Group Oyj:n osakkeen. Ulkona olevien optio-oikeuksien
perusteella vielä merkittävissä olevien osakkeiden osuus on 31.12.2013
osakemäärällä enintään 1,6 prosenttia yhtiön osakkeista ja äänistä, kun optio-
oikeuksilla merkityt uudet osakkeet on rekisteröity. Optio-oikeuksilla
merkittävät uudet osakkeet oikeuttavat osinkoon merkintävuodesta lähtien.

Optio-oikeudet on jaettu kolmeen sarjaan A (1.684.365 kappaletta), B (1.000.000
kappaletta) ja C (1.000.000 kappaletta). Osakkeiden merkintäaika on optio-
oikeudella A 1.5.2009-1.5.2013 (merkintäaika päättynyt), optio-oikeudella B
1.11.2010-1.11.2014 sekä optio-oikeudella C 1.5.2012-1.5.2016. Osakkeen
merkintähinta on osakkeen painotettu keskikurssi 1.-30.4.2009 kerrottuna
kymmenellä (2,05 euroa, optio-oikeus B) ja 1.-30.11.2010 kerrottuna kymmenellä
(1,99 euroa, optio-oikeus C).

Tilikaudella ei jaettu uusia optioita henkilöstölle.

KAUPANKÄYNTI NASDAQ OMX HELSINGISSÄ

Revenio Group Oyj:n osakkeita vaihdettiin NASDAQ OMX Helsingissä 1.1.-31.12.2013
yhteensä 24,7 (13,6) miljoonalla eurolla, mikä vastaa 3,0 (3,3) miljoonaa
osaketta ja 37,8% (42,5) % osakkeiden kokonaismäärästä 27.3.2013 toimeenpannun
osakkeiden yhdistelyn jälkeen.

Ylin kaupantekokurssi oli 14,30 (5,00) euroa ja alin 4,10 (3,30) euroa.
Tilikauden lopun päätöskurssi oli 12,38 (4,00) euroa ja tilikauden keskikurssi
8,34 (4,20) euroa. Revenio Group Oyj:n markkina-arvo 31.12.2013 oli 97,2 (30,8)
miljoonaa euroa. Tiedot on ilmoitettu osakkeiden yhdistelyn vaikutus huomioiden.

RISKIENHALLINTA

Revenio Group -konsernin riskit jaetaan strategisiin ja operatiivisiin
riskeihin, suhdanneriskeihin, vahinkoriskeihin ja rahoitusriskeihin.

Konsernin strategisia riskejä ovat kaikilla toimialoilla vallitseva kilpailu,
uusien kilpailevien hyödykkeiden uhka ja muut kilpailijoiden toimenpiteet, jotka
voivat vaikuttaa kilpailutilanteeseen. Strategisen riskin muodostaa myös
onnistuminen tutkimus- ja tuotekehitystoiminnassa ja siten tuotevalikoiman
kilpailukyvyn säilyminen. Konsernin toimialoilla, jotka strategian mukaisesti
vaativat erityisosaamista, keskeisiä ovat myös avainhenkilöosaamisen pysyvyyteen
ja kehittymiseen liittyvät riskit sekä riippuvuus alihankkija- ja
toimittajaverkoston toimintakyvystä.

Konsernin strategiaan kuuluvat yritysostot. Yritysostojen onnistuminen vaikuttaa
kasvu- ja kannattavuustavoitteiden toteutumiseen. Yrityskaupat voivat myös
muuttaa konsernin riskiprofiilia.

Strategisia riskejä ja tarvetta toimenpiteisiin seurataan ja arvioidaan
säännöllisesti päivittäisjohtamisen, kuukausittaisen konsernin raportoinnin ja
vuotuisten strategiapäivitysten yhteydessä.

Operatiiviset riskit liittyvät merkittävimpien asiakkuuksien pysymiseen ja
kehittymiseen, jakeluverkoston toimintaan sekä onnistumiseen asiakaspohjan ja
markkinoiden laajentamisessa. Erityisesti Revenio Terveysteknologia -segmentissä
operatiivisia riskejä liittyy uusille markkinoille laajentumiseen liittyviin
tekijöihin kuten uusien eri valtioiden harjoittama lääketieteellisten
instrumenttien kaupan myyntilupasääntely ja tähän liittyvät
terveydenhuoltomarkkinoita koskevat viranomaispäätökset.

Revenio Terveysteknologia -segmentissä lääketieteellisten instrumenttien
tuottamiseen, tuotekehitykseen ja tuotannon ohjaukseen liittyvien operatiivisten
riskien arvioidaan olevan keskimääräistä suurempia toimialan laatuvaatimuksista
johtuen.

Projektitoiminnassa, jota harjoitetaan erityisesti Revenio Teknologia ja
Palvelut -segmentissä, altistutaan vaativien kokonaistoimitusten hallintaan
liittyville operatiivisille riskeille jotka voivat liittyä omaan projektityöhön,
alihankkijoihin ja tavarantoimittajiin.

Vahinkoriskejä on katettu vakuutuksin. Omaisuus- ja keskeytysvakuutuksilla on
suojauduttu mahdollisiin omaisuus- ja toiminnan keskeytymisriskeihin.
Harjoitetulla liiketoiminnalla on kansainväliset vastuuvakuutukset.

Rahoitusriskit jakaantuvat luotto-, korko-, maksuvalmius- ja valuuttariskeihin.
Luottotappioriskien hallintaa varten yhtiöllä on kaikki konserniyhtiöt käsittävä
luottovakuutus. Yhtiön hallitus käsittelee kokouksissaan kuukausittain ja
tarvittaessa useammin talouteen ja rahoitukseen liittyvät asiat sekä antaa
tarvittaessa päätöksiä ja ohjeita rahoitusriskien hallintaan mm. korko- ja
valuuttasuojauksiin liittyen. Maksuvalmiusriskiin voivat vaikuttaa ulkopuolisen
lainarahoituksen saatavuus, konsernin luottokelpoisuuden kehittyminen,
liiketoiminnan kehitys ja muutokset asiakkaiden maksukäyttäytymisessä.
Maksuvalmiusriskiä seurataan kassaennustein, joiden ennusteperiodi on
enimmillään 12 kuukautta.

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS JA HALLITUKSEN VOIMASSA OLEVAT VALTUUDET

Revenio Group Oyj:n varsinainen yhtiökokous 21.3.2013 vahvisti yhtiön
tilinpäätöksen ja myönsi hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle
vastuuvapauden tilikaudelta 1.1.-31.12.2012.

Yhtiökokous valitsi uudelleen hallituksen jäseniksi Pekka Tammelan ja Rolf
Fryckmanin sekä uutena jäsenenä Ari Kohosen. Yhtiökokous päätti, että
hallituksen puheenjohtajalle maksetaan palkkiona 36.000 euroa vuodessa ja
hallituksen muille jäsenille 18.000 euroa vuodessa. Hallituksen jäsenten
palkkiosta maksetaan 40 prosenttia yhtiön omina osakkeina ja 60 prosenttia
rahana.

Yhtiökokous päätti, että yhtiön tilintarkastajana valitaan jatkamaan KHT-
yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy päävastuullisena tilintarkastajana KHT Juha
Tuomala.

Yhtiökokous hyväksyi hallituksen ehdotuksen voiton käsittelystä, jonka mukaan
tilikauden voitto 1.545.444,10 euroa lisätään edellisten tilikausien
voittovaroihin ja osinkoa jaetaan 0,02 euroa osakkeelta (vastaten 0,20 euroa
osakkeelta osakkeiden yhdistelyn jälkeisellä osakemäärällä) eli yhteensä
1.551.862,94 euroa yhtiökokoushetken osakemäärällä.

Yhtiökokous päätti valtuuttaa hallituksen päättämään harkintansa mukaan
mahdollisesta varojen jakamisesta osakkeenomistajille pääoman palautuksena
sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta. Valtuutuksen perusteella tehtävän
pääomapalautuksen enimmäismäärä on 1.000.000,00 euroa. Valtuutuksen on voimassa
seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen alkuun saakka."

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 771.107 oman osakkeen
hankkimisesta yhdessä tai useammassa erässä yhtiön vapaaseen omaan pääomaan
kuuluvilla varoilla, jolloin hankinnat vähentävät yhtiön voitonjakoon
käytettävissä olevia varoja. Yhtiökokous peruutti hallituksen voimassa olleet
käyttämättömät antivaltuutukset ja valtuutti hallituksen päättämään enintään
3.000.000 osakkeen antamisesta osakeannilla tai antamalla Osakeyhtiölain 10
luvun 1 §:n mukaisia osakkeisiin oikeuttavia erityisiä oikeuksia (mukaan lukien
optio-oikeudet) yhdessä tai useammassa erässä. Valtuutus myönnettiin
käytettäväksi mahdollisten yrityskauppojen tai muiden järjestelyiden
rahoittamiseen ja toteuttamiseen, yhtiön sakepohjaisten kannustinjärjestelmien
toteuttamiseen tai muihin hallituksen päättämiin tarkoituksiin. Hallituksella on
oikeus päättää kaikista osakeannin sekä mainittujen erityisten oikeuksien
antamisen ehdoista, mukaan lukien osakkeiden tai erityisten oikeuksien saajat ja
maksettavan vastikkeen määrä. Valtuutus sisältää myös oikeuden antaa osakkeita
osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen, ja se kattaa sekä uusien osakkeiden
antamisen että yhtiön hallussa mahdollisesti olevien omien osakkeiden
luovutuksen. Valtuutus on voimassa 30.4.2014 saakka.

YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS

Revenio Group Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous 9.12.2013 päätti jakaa
pääomanpalautusta sijoitetun vapaan oman pääoman  rahastosta 0,30 euroa
osakkeelta, yhteensä 2,353,536.30 euroa päätöksentekohetken pääomanpalautukseen
oikeutetulla osakemäärällä.

HALLITUS JA TILINTARKASTAJAT

Revenio Group Oyj:n hallituksessa ovat toimineet 21.3.2013 alkaen aikaisemmista
jäsenistä  KTM, KHT,  P J Maa Partners Oy:n osakas Pekka Tammela
(puheenjohtaja); optikko, Eyemakers Finland Oy:n hallituksen puheenjohtaja Rolf
Fryckman sekä uutena jäsenenä 21.3.2013 alkaen DI, ekonomi Ari Kohonen. Kohonen
toimii Gerako Oy:n hallituksen puheenjohtajana.

Tilintarkastaja on KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy päävastuullisena
tilintarkastajana KHT Juha Tuomala.

TILIKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT

Tilikauden päättymisen jälkeen ei ole tapahtunut merkittäviä tapahtumia.

NÄKYMÄT VUODELLE 2014

Vuoden 2014 tulosohjeistus: Jatkuvien toimintojen liikevaihdon ja liiketuloksen
ilman kertaeriä arvioidaan kasvavan edellisvuodesta. Kasvu painottuu
terveysteknologiasegmenttiin. Kasvun riskit Teknologia-ja palvelut segmentissä
ovat nousseet taloudellisen epävarmuuden takia.

Revenio on käynnistänyt yhtiön historian merkittävimpiä tutkimus- ja
tuotekehityshankkeita, joiden vaikutus näkyy tulevina vuosina liikevaihdon
kasvuna, mutta niillä on kustannusvaikutuksia vuonna 2014. Tuotekehityksen
lisäksi erityispanostuksia vaativat myös markkinointitoimenpiteet.

TIEDOTUSTILAISUUS

Tiedotustilaisuus analyytikoille, salkunhoitajille ja median edustajille
järjestetään 12.2.2014 kello 12.00 alkaen.

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET

Tämä tilinpäätös on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita
noudattaen. Katsausta ei ole laadittu noudattaen kaikkia IAS 34,
Osavuosikatsaukset, standardinvaatimuksia.   Osavuosikatsauksen luvut ovat
tilintarkastettuja.


 KONSERNIN TUNNUSLUVUT (MEUR)                             1-12/2013   1-12/2012



 Liikevaihto, jatkuvat toiminnot                               25,7        21,1

 Ebitda, jatkuvat toiminnot                                     6,3         4,9

 Ebitda-%, jatkuvat toiminnot                                  24,3        23,3

 Liiketulos, jatkuvat toiminnot                                 5,6         4,3

 Liiketulos-%, jatkuvat toiminnot                              21,7        20,1

 Tulos ennen veroja, jatkuvat toiminnot                         5,5         4,0

 Tulos ennen veroja-%, jatkuvat toiminnot                      21,3        19,0

 Lopetettujen toimintojen tulos                                 0,0        -4,2

 Tilikauden tulos, jatkuvat toiminnot                           4,3         3,0

 Tilikauden tulos-%, jatkuvat toiminnot                        16,7        14,4

 Bruttoinvestoinnit                                             0,9         0,3

 Bruttoinvestoinnit liikevaihdosta %                            3,5         1.4


 Tuotekehitysmenot                                              0,9         0,3

 Tuotekehitysmenot liikevaihdosta %                             3,3         1,6

 Nettovelkaantumisaste-%                                      -16,8       -12,2

 Omavaraisuusaste-%                                            66,1        62,2

 Sijoitetun pääoman tuotto (ROI)                               29,7        21,0

 Oman pääoman tuotto (ROE)                                     25,7        26,4

 Laimentamaton tulos/osake EUR, jatkuvat toiminnot             0,55        0,50

 Laimennettu tulos/osake EUR, jatkuvat toiminnot               0,55        0,50

 Laimentamaton tulos/osake EUR, lopetetut toiminnot            0,00       -0,54

 Laimennettu tulos/osake EUR, lopetetut toiminnot              0,00       -0,54

 Oma pääoma/osake EUR                                          1,91        1,91

 Henkilöstö keskimäärin katsauskaudella, jatkuvat
 toiminnot                                                      209         198

 Liiketoiminnan rahavirta                                      5,5          3,9

 Lopetettujen toimintojen rahavirta                           -0,1         -3,1

 Investointien rahavirta                                       0,1         -0,1

 Rahoituksen rahavirta                                        -5,9         -0,2

 Rahavirta yhteensä                                           -0,4         0,5



 KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA (MEUR)                 1-12/2013   1-12/2012



 LIIKEVAIHTO                                               25,7        21,1

 Liiketoiminnan muut tuotot                                 0,1         0,1

 Materiaalit ja palvelut                                   -6,5        -4,4

 Työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut                     -8,9        -7,7

 Poistot ja arvonalentumiset                               -0,7        -0,7

 Liiketoiminnan muut kulut                                 -4,2        -4,1

 LIIKETULOS, JATKUVAT TOIMINNOT                             5,6         4,3

 Osuus osakkuusyhtiötuloksista                              0,0         0,0

 Rahoituskulut (netto)                                     -0.1        -0,3

 TULOS ENNEN VEROJA, JATKUVAT TOIMINNOT                     5,5         4,0

 Tuloverot                                                 -1,1        -0,1

 Katsauskauden tulos jatkuvista toiminnoista                4,3         3,9

 Katsauskauden tulos lopetetuista toiminnoista              0,0        -4,2

 KATSAUSKAUDEN TULOS                                        4,3        -0,3

 Muut laajan tuloksen erät                                  0,0         0,0

 Muihin laajan tuloksen eriin

 liittyvät verot                                            0,0         0,0

 Katsauskauden muut laajan tuloksen

 erät verojen jälkeen                                       0,0         0,0

 KATSAUSKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ                         4,3        -0,3

 Katsauskauden tuloksen jakautuminen:

 Emoyrityksen omistajille                                   4,3        -0,3

 Vähemmistölle                                              0,0         0,0

 Katsauskauden laajan tuloksen jakautuminen:

 Emoyrityksen omistajille                                   4,3        -0,3

 Vähemmistölle                                              0,0         0,0

 Tulos/osake, laimentamaton, EUR, jatkuvat toiminnot       0,55        0,50

 Tulos/osake, laimennettu, EUR, jatkuvat toiminnot         0,55        0,50

 Tulos/osake, laimentamaton, EUR, lopetetut toiminnot      0,00       -0,54

 Tulos/osake, laimennettu, EUR, lopetetut toiminnot        0,00       -0,54




 KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA (MEUR)          10-12/2013   10-12/2012



 LIIKEVAIHTO                                          7,2          6,3

 Liiketoiminnan muut tuotot                           0,1          0,0

 Materiaalit ja palvelut                             -1,9         -1,8

 Työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut               -2,6         -2,1

 Poistot ja arvonalentumiset                         -0,2         -0,2

 Liiketoiminnan muut kulut                           -0,9         -1,1

 LIIKETULOS, JATKUVAT TOIMINNOT                       1,7          1,2

 Osuus osakkuusyhtiötuloksista                        0,0          0,0

 Rahoituskulut (netto)                                0,0         -0,1

 TULOS ENNEN VEROJA, JATKUVAT TOIMINNOT               1,7          1,1

 Tuloverot                                           -0,1          0,1

 Katsauskauden tulos jatkuvista toiminnoista          1,6          1,2

 Katsauskauden tulos lopetetuista toiminnoista       -0,1         -1,8

 KATSAUSKAUDEN TULOS                                  1,5         -0,6

 Muut laajan tuloksen erät                            0,0          0,0

 Muihin laajan tuloksen eriin

 liittyvät verot                                      0,0          0,0

 Katsauskauden muut laajan tuloksen

 erät verojen jälkeen                                 0,0          0,0

 KATSAUSKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ                   1,5         -0,6

 Katsauskauden tuloksen jakautuminen:

 Emoyrityksen omistajille                             1,5         -0,6

 Katsauskauden laajan tuloksen jakautuminen:

 Emoyrityksen omistajille                             1,5         -0,6




 KONSERNITASE (MEUR)                     31.12.2013   31.12.2012

 VARAT

 PITKÄAIKAISET VARAT

 Aineelliset hyödykkeet                         1,3          1,6

 Liikearvo                                      7,0          8,1

 Aineettomat hyödykkeet                         2,4          0,6

 Osuudet osakkuusyrityksissä                    0,0          0,0

 Laskennalliset verosaamiset                    0,5          1,6

 PITKÄAIKAISET VARAT YHT.                      11,3         12,0

 LYHYTAIKAISET VARAT

 Vaihto-omaisuus                                1,1          1,3

 Myyntisaamiset ja muut saamiset                4,5          4,9

 Rahavarat                                      4,6          5,0

 LYHYTAIKAISET VARAT YHT.                      10,2         11,2

 Lopetettujen toimintojen

 pitkäaikaiset omaisuuserät                     1,2          1,7

 VARAT YHT.                                    22,6         25,0

 OMA PÄÄOMA JA VELAT

 OMA PÄÄOMA

 Osakepääoma                                    5,3          5,3

 Ylikurssirahasto                               2,4          2,4

 Arvonmuutosrahasto                             0,3          0,3

 Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto         4,5          7,1

 Kertyneet voittovarat                          2,4         -0,4

 OMA PÄÄOMA, emoyhtiön

 omistajien osuus                              15,0         14,7

 OMA PÄÄOMA YHT.                               15,0         14,7

 VELAT

 PITKÄAIKAISET VELAT

 Laskennalliset verovelat                       0,1          0,2

 Varaukset                                      0,1          0,1

 Rahoitusvelat                                  1,3          1,4

 Muut pitkäaikaiset velat                       0,1          0,0

 PITKÄAIKAISET VELAT YHT.                       1,6          1,7

 LYHYTAIKAISET VELAT

 Saadut ennakot                                 1,3          1,4

 Ostovelat ja muut velat                        3,5          3,3

 Rahoitusvelat                                  0,8          1,8

 LYHYTAIKAISET VELAT YHT.                       5,5          6,5

 Lopetettujen toimintojen pitkäaikaisiin

 omaisuuseriin liittyvät velat                  0,5          2,1

 VELAT YHT.                                     7,7         10,3

 OMA PÄÄOMA JA

 VELAT YHT.                                    22,6         25,0




 KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOSLASKELMA (MEUR)

                             Osake- Ylikurssi- Muut     Voitto- Opo

                             pääoma rahasto    rahastot varat   yht.

 Oma pääoma 1.1.2013            5,3        2,4      7,4    -0,4 14,7

 Osingonjako                    0,0        0,0      0,0    -1,6 -1,6

 Muuntoerot                     0,0        0,0      0,0     0,1  0,1

 Pääomanpalautus                0,0        0,0     -3,3     0,0 -3,3

 Käytetyt

 osakeoptiot                    0,0        0,0      0,7     0,0  0,7

 Tilikauden tulos               0,0        0,0      0,0     4,3  4,4

 Oma pääoma 31.12.2013          5,3        2,4      4,8     2,4 15,0

                             Osake- Ylikurssi-     Muut Voitto-  Opo

                             pääoma    rahasto rahastot   varat yht.

 Oma pääoma 1.1.2012            5,3        2,4      7,3     1,3 16,4

 Osingonjako                    0,0        0,0      0,0    -1,5 -1,5

 Osakkeina toteutettavat ja

 maksettavat optiot             0,0        0,0      0,0     0,1  0,1

 Optioilla merkitys osakkeet    0,0        0,0      0,0     0,0  0,0

 Tilikauden tulos               0,0        0,0      0,0    -0,3 -0,3

 Oma pääoma 31.12.2012          5,3        2,4      7,4    -0,4 14,7



 KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA (MEUR)   1-12/2013   1-12/2012

 Tilikauden voitto                          4,3         0,2

 Oikaisut tilikauden tulokseen              0,9         0,9

 Verot                                      1,1         0,1

 Käyttöpääoman muutos                      -0,8         0,5

 Maksetut korot                            -0,0        -0,0

 Saadut korot                               0,0         0,0

 LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA                   5,5         1,7

 Lopetettujen toimintojen rahavirta        -0,1        -3,1

 Tytär-/Osakkuusyrityksen myynti vähennettynä

 myyntihetken rahavaroilla                  1,7         0,2

 Tytäryrityksen hankinta                   -0,7         0,0

 Investoinnit aineellisiin

 hyödykkeisiin                             -0,3        -0,2

 Investoinnit aineettomiin

 hyödykkeisiin                             -0,6        -0,1

 INVESTOINTIEN RAHAVIRTA                    0,1        -0,1

 Osakkeiden merkintä optioilla              0,8         0,0

 Jaetut osingot ja pääomanpalautukset      -4,8        -1,5

 Lainojen takaisinmaksut                   -1,7        -1,3

 Lainojen nostot                            0,0         3,8

 Rahoitusleasingvelkojen maksut            -0,1        -0,1

 Myönnetyt osakkuusyhtiölainat             -0,0        -0,0

 RAHOITUKSEN RAHAVIRTA                     -5,9         0,8

 Rahavirta yhteensä                        -0,4        -0,6

 Rahavarat kauden alussa                    5,0         4,4

 Rahavarat kauden lopussa                   4,6         3,8




 LIIKEVAIHTO JA -VOITTO VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN, JATKUVAT TOIMINNOT
 (MEUR)

               Q4/2013 Q3/2013 Q2/2013 Q1/2013 Q4/2012 Q3/2012  Q2/2012 Q1/2012

 Liikevaihto       7,2     5,8     6,4     6,4     6,3     4,8      4,8     5,1

 Liikevoitto       1,7     1,4     1,5     1,1     1,2     1,1      0,9     1,1

 Liikevoitto-%      23      23      23      16      18      22       19      21




 SUURIMMAT OSAKKEENOMISTAJAT 31.12.2013

                                         Osakemäärä        %

 1. Merivirta Jyri                        1 000 000   12,7 %

 2. Eyemaker's Finland Oy                   500 000    6,4 %

 3. Joensuun Kauppa ja Kone Oy              439 409    5,6 %

 4. Sijoitusrahasto Evli Suomi Osake        366 986    4,7 %

 5. Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera    350 000    4,5 %

 6. Gerako Oy                               340 000    4,3 %

 7. Alpisalo Mia                            281 929    3,6 %

 8. Salovaara Olli-Pekka                    114 357    1,5 %

 9. Kirkon Keskusrahasto                    101 699    1,3 %

 10. Keskinäinen vakuutusyhtiö Fennia        89 822    1,1 %



Revenio Group Oyj
Hallitus

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Olli-Pekka Salovaara, 040-567 5520
olli-pekka.salovaara@revenio.fi
http://www.revenio.fi

JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki
Finanssivalvonta
Keskeiset tiedotusvälineet
www.revenio.fi


Revenio-konserni lyhyesti

Revenio on suomalainen terveysteknologiakonserni, jonka liiketoiminnan ytimen
muodostavat silmänpainemittarit. Revenio-konsernin Terveysteknologia-segmentin
muodostaa Icare Finland Oy:n harjoittama liiketoiminta. Nykytuotteista laajalti
patentoitu Icare-tuoteperhe on konsernin menestyksen kulmakivi. Revenio
tavoittelee terveysteknologiassa voimakasta kasvua orgaanisesti ja
yritysjärjestelyiden kautta.
 Revenio-konserniin kuuluu myös muita liiketoimintoja, jotka on ryhmitelty
Teknologia ja Palvelut -segmentiksi. Segmentin liiketoiminnoille on yhteistä
globaalit markkinat ja oman alansa kärkeä edustavat teknologiatuotteet ja
-palvelut. Tämän segmentin liiketoiminnat ovat omalla alallaan erittäin
kannattavia ja ne tuottavat konsernille positiivista kassavirtaa.

Revenio-konsernin liikevaihto vuonna 2013 oli 25,7 miljoonaa euroa, liikevoiton
ollessa 21,7 %. Revenio Group Oyj on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oyj:ssä

[HUG#1760895]