2013-09-27 09:15:00 CEST

2013-09-27 09:15:46 CEST


REGULATED INFORMATION

Finnish
Ahlstrom - Pörssitiedote

Ahlstrom toteuttaa vuoden 2009 hybridilainan osittaisen takaisinoston


Ahlstrom Oyj PÖRSSITIEDOTE 27.9.2013 klo 10.15

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi, suoraan tai välillisesti,
Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa, Hong Kongissa, Etelä-Afrikassa tai
Japanissa tai missään muussa valtiossa, jossa levittäminen tai julkistaminen
olisi lainvastaista.

Ahlstrom, globaali korkealaatuisten kuitumateriaalien valmistaja, toteuttaa
vuonna 2009 liikkeeseen lasketun oman pääoman ehtoisen joukkovelkakirjalainan
eli hybridilainan (ISIN: FI4000006929) osittaisen takaisinoston. Yhtiö ostaa
takaisin yhteensä 45 500 000 euron nimellisarvosta velkakirjoja käteisellä, mikä
vastaa 56,9 prosenttia vuonna 2009 liikkeeseen lasketusta 80 miljoonasta
eurosta.

Yhtiö toteuttaa kaikki velkakirjan haltijoiden takaisinostotarjouksen
hyväksynnät ostotarjouksen ehtojen mukaisesti. Takaisinostotarjoukseen liittyvät
kaupat toteutetaan 101 prosentin hintaan. Hintaan lisätään kertyneet korot
kaupanselvityspäivään 2.10.2013 asti.

Takaisinoston toteutumisen jälkeen Ahlstromilla on kaksi liikkeeseen laskettua
hybridilainaa. Vuonna 2009 liikkeeseen lasketun hybridilainan koko on
takaisinostotarjouksen toteuttamisen jälkeen 34 500 000 euroa ja yhtiöllä on
oikeus lunastaa se takaisin 25.11.2013. Uuden, 19.9.2013 ilmoitetun, liikkeeseen
laskettavan hybridilainan koko on 100 miljoonaa euroa, ja yhtiöllä on oikeus
lunastaa se takaisin lokakuussa 2017.

Nordea Markets toimii agenttina ja pääjärjestäjänä takaisinostossa.Ahlstromin
oikeudellisena neuvonantajana toimii Asianajotoimisto Hannes Snellman Oy.


Lisätietoja:
Liisa Nyyssönen
Viestintäjohtaja
Puh. 010 888 4757



Ahlstrom lyhyesti
Ahlstrom on korkealaatuisia kuitumateriaaleja valmistava yritys, joka
työskentelee alansa johtavien yritysten kanssa kautta maailman auttaen heitä
pitämään etumatkansa. Tuotteitamme käytetään monissa arkipäivän tuotteissa,
kuten suodattimissa, leikkaussalivaatteissa ja -liinoissa, diagnostiikassa,
tapeteissa, lattioissa ja elintarvikepakkauksissa. Meillä on johtava markkina-
asema niillä aloilla, joilla toimimme. Vuonna 2012 Ahlstromin liikevaihto
jatkuvista toiminnoista (ilman Label and Processing -liiketoimintoja) oli noin
1 miljardia euroa. Yhtiömme 3 800 työntekijää palvelevat asiakkaita 28 maassa,
kuudessa maanosassa. Ahlstromin osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä.
Lisätietoa on saatavilla osoitteessa www.ahlstrom.com.



Rajoitusteksti
Tämä tiedote on laadittu ainoastaan taustatiedoksi eikä se ole tarjous ostaa tai
myydä hybridilainaa missään maassa. Tämän tiedotteen sekä uuden hybridilainan
liikkeeseenlaskua ja liikkeessä olevan hybridilainan takaisinostotarjousta
koskevan dokumentaation jakelu tietyissä maissa on lain mukaan kiellettyä.
Hybridilainaa ei tarjota eikä takaisinostotarjousta tehdä yleisölle Suomessa tai
Suomen ulkopuolella. Suomen ulkopuolella asuvat henkilöt saavat ottaa vastaan
tämän tiedotteen ja tässä tiedotteessa mainittuja hybridilainoja koskevia
asiakirjoja ainoastaan soveltuvien poikkeussäännösten tai rajoitusten
puitteissa. Tämän tiedotteen ja tässä tiedotteessa mainittuja hybridilainoja
koskevia asiakirjoja haltuunsa saavien henkilöiden odotetaan hankkivan
asianmukaiset tiedot näistä rajoituksista ja noudattavan niitä. Tätä tiedotetta
ja tässä tiedotteessa mainittuja hybridilainoja koskevia asiakirjoja ei saa
levittää tai julkaista sellaisissa valtioissa tai hallintoalueilla tai muutoin
olosuhteissa, joissa se olisi lainvastaista tai edellyttäisi muun kuin Suomen
lain mukaisia toimia, mukaan lukien Yhdysvallat, Australia, Kanada, Hongkong,
Etelä-Afrikka ja Japani. Tämä tiedote ei muodosta tarjousta myydä tai tarjousta
ostaa Liikkeeseenlaskijan hybridilainaa sellaisessa valtiossa sellaiselle
henkilölle, jonka osalta tarjous laskea liikkeeseen tai ostaa olisi
lainvastainen. Ahlstromillä tai sen edustajilla ei ole minkäänlaista
oikeudellista vastuuta tällaisista rikkomuksista riippumatta siitä, ovatko
tällaiset rajoitukset hybridilainaan sijoittamista harkitsevien tiedossa vai
eivät. Ahlstromin liikkeessä olevaa hybridilainaa ei ole rekisteröity eikä uutta
lainaa tulla rekisteröimään Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (Securities
Act of 1933) eikä minkään Yhdysvaltain osavaltion arvopaperilakien mukaisesti
eikä sitä saa tarjota, myydä, jälleenmyydä, lahjoittaa, luovuttaa, jakaa, ostaa
tai siirtää Yhdysvalloissa tai yhdysvaltalaisille henkilöille tai tällaisten
henkilöiden lukuun, paitsi Yhdysvaltain ja sen osavaltioiden arvopaperilakien
sallimissa poikkeustapauksissa rekisteröintivelvollisuudesta.


[HUG#1731910]