|
|||
2007-06-28 14:34:47 CEST 2007-06-28 14:34:47 CEST REGULATED INFORMATION Panostaja Oyj - PörssitiedoteOMIEN OSAKKEIDEN OSTO-OHJELMAN KÄYNNISTÄMINENPanostaja Oyj Pörssitiedote 28.6.2007 OMIEN OSAKKEIDEN OSTO-OHJELMAN KÄYNNISTÄMINEN Panostaja Oyj:n varsinainen yhtiökokous on 15.12.2007 tehdyllä päätöksellä valtuuttanut yhtiön hallituksen tekemään päätöksen omien osakkeiden osto-ohjelman käynnistämisestä. Hallitus on päättänyt käynnistää omien osakkeiden oston aikaisintaan 5.7.2007. Hankittava määrä on enintään 1.725.659 A-osaketta ja 1.247.797 B-osaketta. Omat osakkeet hankitaan yhtiölle käytettäväksi vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa tai muissa rakennejärjestelyissä tai hankittaessa liiketoimintaan kuuluvaa omaisuutta yhtiölle, yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi tai osakkeiden mitätöimiseksi tai avainhenkilöstön kannustinjärjestelmän toteuttamiseksi. Yhtiön osakkeiden pörssivaihdon keskimääräisen likviditeetin vähäisyyden johdosta hallitus päätti lisäksi Helsingin Pörssin omien osakkeiden hankintaa koskevan sovellusohjeen 3.2.5 kohdan mukaisesti poiketa ohjeen kohtien 3.2.1 - 3.2.2. menettelytavoista seuraavasti; Omien osakkeiden hankinta pyritään toteuttamaan kuuden kuukauden kuluessa hankinnan aloittamisesta ja näin pyritään varmistamaan osakevaihdon likvidisyys osto-ohjelman aikana. Omien osakkeiden hankinta näillä ehdoilla voi johtaa siihen, että puolet (50%) osakkeen keskimääräisestä päivävaihdosta ylittyy, mutta tällöinkään poikkeama ei saa aiheuttaa poikkeuksellista markkinaliikettä eikä tällöin samana pörssipäivänä voida hankkia enempää kuin 5 % kaikista hankittavista osakkeista (86.282 kappaletta A-osaketta ja 62.389 B-osaketta). Panostaja Oyj hallitus Lisätietoja: Toimitusjohtaja Olli Halmevuo Panostaja Oyj 03 - 263 4300 tai 040-545 3767 |
|||
|