|
|||
2007-03-06 14:25:35 CET 2007-03-06 14:25:35 CET REGULATED INFORMATION Lännen Tehtaat - YhtiökokouskutsuYhtiökokouskutsuLännen Tehtaat Oyj Pörssi-ilmoitus 6.3.2007 Yhtiökokouskutsu Yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29. päivänä maaliskuuta 2007 alkaen klo 14.00 Säkylän Iso-Vimmassa Lännen Tehtaat Oyj:n henkilöstöravintola Myllynkivessä. Kokouksessa käsitellään: 1) Yhtiöjärjestyksen 11 §:n mukaan varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi kuuluvat asiat. 2) Hallituksen ehdotus, jonka mukaan yhtiön hallitus valtuutetaan päättämään uusien osakkeiden antamisesta maksullisena osakeantina ja yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta yhdessä tai useammassa erässä. Uusia osakkeita voidaan antaa enintään 631 757 kappaletta. Yhtiön hallussa olevia osakkeita voidaan luovuttaa enintään 65 000 kappaletta. Uuden osakkeen merkintähinta on vähintään osakkeen nimellisarvo eli kaksi (2) euroa. Oman osakkeen luovutushinta on vähintään sen luovutushetken mukainen käypä arvo, joka määräytyy Helsingin Pörssin järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä määräytyvän kaupankäyntikurssin perusteella. Valtuutus käsittää oikeuden a) poiketa osakkeenomistajien etuoikeudesta (suunnattu osakeanti), jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, kuten yhtiön pääomarakenteen kehittäminen tai yrityskaupan ja muiden järjestelyjen rahoittaminen ja toteuttaminen b) tarjota osakkeita rahan sijasta myös apporttiomaisuutta vastaan tai muutoin tietyin ehdoin taikka käyttämällä kuittausoikeutta c) päättää osakkeen merkintähinnasta ja muista osakeantiin liittyvistä ehdoista ja seikoista. Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka. Valtuutus kumoaa aikaisemman 29.3.2006 annetun osakeantivaltuutuksen ja samana päivänä annetun valtuutuksen omien osakkeiden luovuttamiseen. 3) Hallituksen ehdotus, että yhtiökokous päättäisi osakeyhtiölain (29.9.1978/734) 3a luvun 3a §:n ja osakeyhtiölain (21.7.2006/624) voimaanpanolain 8 §:n nojalla Suomen Arvopaperikeskus Oy:ssä avatulle yhteiselle arvo-osuustilille kirjattujen niiden osakkeiden myymisestä julkisella kaupankäynnillä, joiden osalta ei ole vaadittu omistusoikeuden kirjaamista arvo-osuustilille, vaikka viisi vuotta on kulunut ilmoittautumispäivästä. Osakkeenomistajan tulee vuoden kuluessa yhtiökokouksen päätöksen nojalla annetusta kehotuksesta vaatia omistusoikeutensa kirjaamista uhalla, että hän muuten menettää oikeutensa osakkeisiin ja hänellä osakkeiden myynnin jälkeen on vain oikeus myynnistä saatuihin varoihin. Osingonmaksu Hallitus esittää varsinaiselle yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 2006 maksetaan osinkoa 0,84 euroa osaketta kohden. Osinko maksetaan osakkaalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 3.4.2007 on merkitty Suomen Arvopaperikeskus Oy:n ylläpitämään yhtiön omistajaluetteloon. Osingonmaksupäiväksi ehdotetaan 12.4.2007. Osallistuminen yhtiökokoukseen Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka 19.3.2007 on merkitty osakkeenomistajaksi Suomen Arvopaperikeskus Oy:n ylläpitämään yhtiön osakasluetteloon. Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on myös osakkeenomistajalla, joka on ennen 20.5.1995 merkitty yhtiön osakerekisteriin. Tällöin osakkeenomistajan on esitettävä yhtiökokouksessa osakekirjansa tai muu selvitys siitä, ettei osakkeiden omistusoikeutta ole siirretty arvo-osuustilille. Osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, on ilmoittauduttava yhtiölle viimeistään 27.3.2007 klo 16.00 mennessä joko kirjallisesti osoitteeseen Lännen Tehtaat Oyj, PL 100, 27801 Säkylä, faksilla numeroon 010 402 4022, puhelimitse numeroon 010 402 4002/Arja Antikainen tai sähköpostilla osoitteeseen arja.antikainen@lannen.fi. Kirjeen on oltava perillä ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Mahdolliset valtakirjat pyydämme toimittamaan yllämainittuun osoitteeseen ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Tilinpäätösasiakirjat sekä muut osakeyhtiölain edellyttämät asiakirjat ovat nähtävillä viikon ajan ennen yhtiökokousta yhtiön pääkonttorissa, Lännen Tehtaat Oyj, Maakunnantie 4, 27820 Säkylä. Jäljennökset asiakirjoista lähetetään osakkeenomistajalle, joka sitä pyytää. Säkylässä, helmikuun 13. päivänä 2007 LÄNNEN TEHTAAT OYJ Hallitus Jakelu: Helsingin Pörssi www.lannen.fi |
|||
|