2015-01-09 14:30:00 CET

2015-01-09 14:30:02 CET


REGULATED INFORMATION

Stockmann - Pörssitiedote

Korjaus: Stockmann-konsernin joulukuun ja koko vuoden 2014 alustava liikevaihto


Helsinki, Suomi, 2015-01-09 14:30 CET (GLOBE NEWSWIRE) -- STOCKMANN Oyj Abp,
Pörssitiedote 9.1.2015 klo 15.30 EET 

Stockmann korjaa aiemmin tänään 9.1.2015 julkistettua tiedotettaan, jossa oli
virhe Lindexin joulukuun 2014 alustavassa liikevaihtoluvussa. Lindexin
euromääräinen liikevaihto laski 5,7 prosenttia joulukuussa 2014 (aiempi
virheellinen luku -9,9 prosenttia). Korjaus vaikuttaa myös muotiketjujen ja
koko konsernin alustavaan liikevaihtoon joulukuussa 2014 sekä koko vuoden 2014
alustaviin liikevaihtolukuihin. 

Korjattu tiedote löytyy kokonaisuudessaan alta.

Stockmann-konsernin joulukuun ja koko vuoden 2014 alustava liikevaihto

Stockmann-konsernin alustava liikevaihto laski edellisvuodesta 10,2 prosenttia
ja oli 208,1 miljoonaa euroa joulukuussa 2014. Lasku aiheutui pääosin
valuuttakurssien vaikutuksista, erityisesti Venäjän ruplasta, joka heikkeni
edellisvuodesta 55 prosenttia euroon nähden. Liikevaihto vertailukelpoisilla
valuuttakursseilla laski 3,8 prosenttia. 

Tavarataloryhmän liikevaihto nousi Venäjällä 20 prosenttia ruplissa laskettuna.
Erittäin heikosta ruplan kurssikehityksestä johtuen euromääräinen liikevaihto
Venäjällä laski 24 prosenttia. Suomessa ja Baltian maissa joulumyynti oli
edellisvuotta pienempää kaikissa yksiköissä paitsi Stockmann-verkkokaupassa.
Liiketoimintayksikön euromääräinen liikevaihto laski kokonaisuutena 11,4
prosenttia; laskua 8,2 prosenttia Suomessa ja 19,4 prosenttia ulkomailla. 

Lindexin liikevaihto oli paikallisvaluutoissa edellisvuoden tasolla ja
euromääräinen liikevaihto laski 5,7 prosenttia. Seppälän liikevaihto laski 24,1
prosenttia tai 13,1 prosenttia, kun vuoden 2014 aikana suljettuja 33 myymälää
ei huomioida. Muotiketjujen liikevaihto laski kokonaisuutena 8,4 prosenttia.
Liikevaihto laski 10,2 prosenttia Suomessa ja 8,0 prosenttia ulkomailla. 

Liikevaihto vuonna 2014

Stockmann-konsernin vuoden 2014 alustava liikevaihto oli 1 844,5 miljoonaa
euroa. Liikevaihto laski edellisvuodesta 9,3 prosenttia tai 5,5 prosenttia
vertailukelpoisilla valuuttakursseilla. 

Tavarataloryhmän liikevaihto laski 10,5 prosenttia. Liikevaihto kasvoi
Baltiassa ja ruplina laskettuna Venäjän tavarataloissa, mutta euromääräinen
liikevaihto ulkomailla laski 11,0 prosenttia. Liikevaihto laski 10,2 prosenttia
Suomessa. 

Lindexin liikevaihto oli paikallisvaluutoissa edellisvuoden tasolla ja
euromääräinen liikevaihto laski 5,3 prosenttia. Seppälän liikevaihto laski 21,3
prosenttia. Muotiketjujen liikevaihto kokonaisuutena laski 7,7 prosenttia;
laskua 9,3 prosenttia Suomessa ja 7,3 prosenttia ulkomailla. 

Stockmannin tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 julkistetaan 13.2.2015 klo 8.00.
Yhtiön tilinpäätös ja toimintakertomus sekä vuoden 2014 vuosikertomuksen
sähköinen versio julkistetaan viikolla 9. 

Joulukuun liikevaihto (ilman ALV:a)

                          12/2014  Muutos-%
                               Me          
Tavarataloryhmä Suomi        94,0      -8,2
Tavarataloryhmä ulkomaat     33,0     -19,4
Tavarataloryhmä yhteensä    127,0     -11,4
Muotiketjut Suomi            16,0     -10,2
Muotiketjut ulkomaat         65,1      -8,0
Muotiketjut yhteensä         81,1      -8,4
Jakamaton                     0,0          
Suomi yhteensä              110,0      -8,4
Ulkomaat yhteensä            98,1     -12,2
Stockmann yhteensä          208,1     -10,2



Tammi-joulukuun liikevaihto (ilman ALV:a)

                          1-12/2014                 Muutos-%  Muutos-%
                                 Me        ilman lopetettuja          
                                     franchising-toimintoja*          
Tavarataloryhmä Suomi         745,5                    -10,2     -10,6
Tavarataloryhmä ulkomaat      355,1                    -11,0     -11,0
Tavarataloryhmä yhteensä    1 100,6                    -10,5     -10,7
Muotiketjut Suomi             136,5                     -9,3      -9,3
Muotiketjut ulkomaat          607,1                     -7,3      -7,3
Muotiketjut yhteensä          743,6                     -7,7      -7,7
Jakamaton                       0,3                                   
Suomi yhteensä                882,3                    -10,0     -10,3
Ulkomaat yhteensä             962,1                     -8,7      -8,7
Stockmann yhteensä          1 844,5                     -9,3      -9,5


Muutos-%: muutos verrattuna edellisen vuoden vastaavaan kauteen.
* Muutos verrattuna liikevaihtoon, jossa ei ole mukana 1.3.2013 lopetettuja
Zara-franchising-toimintoja Suomessa. 

Lisätietoja:
Pekka Vähähyyppä, talousjohtaja, puh. (09) 121 3351
Nora Malin, viestintäjohtaja, puh. (09) 121 3558

www.stockmanngroup.com


STOCKMANN Oyj Abp

Nora Malin
viestintäjohtaja

Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet