2017-03-07 09:45:00 CET

2017-03-07 09:45:00 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish English
Elisa - Sisäpiiritieto

Elisa laskee liikkeelle 300 miljoonan euron seitsemänvuotisen joukkovelkakirjalainan ja ilmoittaa lainan takaisinostosta


ELISA OYJ PÖRSSITIEDOTE 7.3.2017 KLO 10.45

EI JULKISTETTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI,
YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA,
UUDESSA-SEELANNISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI SINGAPORESSA, TAI MISSÄÄN MUUSSA
VALTIOSSA, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKISTAMINEN OLISI LAINVASTAISTA. 

Elisa laskee liikkeelle seitsemänvuotisen joukkovelkakirjalainan yhtiön 1
miljardin euron määräisen eurooppalaisen joukkovelkakirjalainaohjelman (EMTN)
puitteissa. Liikkeeseen laskettavan lainan määrän arvioidaan olevan 300
miljoonaa euroa. Lainajärjestelyn pääjärjestäjinä toimivat Deutsche Bank AG,
Nordea Bank AB (Publ), OP Yrityspankki ja Skandinaviska Enskilda Banken AB
(Publ). 

Nordea on tänään Elisan kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti tehnyt
käteisostotarjouksen Elisan vuonna 2019 erääntyvien joukkovelkakirjalainojen
haltijoille. Nordean ilmoittama ostotarjouksen maksimimäärä on 100 miljoonaa
euroa. Ostotarjouksen hinta on -15 korkopisteen tuotto. Ostotarjouksen
toteutuksen edellytyksenä on Elisan uuden seitsemänvuotisen
joukkovelkakirjalainan liikkeeseenlasku. Ostotarjous päättyy 14.3.2017 klo
18.00 ja tehdään Nordea Bank AB (Publ) 7.3.2017 julkaiseman ostotarjousesitteen
(Tender Offer Memorandum) ehtojen mukaisesti. Ostotarjouksen pääjärjestäjinä
toimivat Deutsche Bank AG ja Nordea Bank AB (Publ). 

Uuden seitsemänvuotisen joukkovelkakirjalainan tuotoilla varaudutaan yhtiön
yleisiin rahoitustarpeisiin mukaan lukien takaisinostotarjouksen rahoitus. 


ELISA OYJ

Vesa Sahivirta
IR-johtaja
puh. 050 520 5555

Lisätietoja:

Jari Kinnunen, Talous- ja rahoitusjohtaja
puh. 050 324 3521

Juha Kervinen, Rahoitusjohtaja
puh. 050 555 3625

Jakelu:

Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.elisa.fi