|
|||
2009-06-29 12:55:00 CEST 2009-06-29 12:55:48 CEST REGULATED INFORMATION Stonesoft - PörssitiedoteSTONESOFTILLE 1,2 MILJOONAN EURON TILAUKSET ALGERIA TELECOMILTAStonesoft Oyj pörssitiedote 29.6.2009 klo 13:55 STONESOFTILLE 1,2 MILJOONAN EURON TILAUKSET ALGERIA TELECOMILTA Stonesoft Oyj on solminut yhteistyösopimuksen Algerian johtavan operaattorin Algeria Telecomin kanssa vuonna 2008. Yhteistyösopimusta on nyt uudistettu sopimuksella, joka on voimassa vuoden kerrallaan enintään kolmen vuoden ajan, ellei sitä irtisanota. Tämän raamisopimuksen mukaisten tilausten arvo on vuosittain vähintään 2 miljoonaa euroa ja enintään 8 miljoonaa euroa. Raamisopimus on yhtiölle myös strategisesti merkittävä. Stonesoft on saanut raamisopimukseen liittyvät ensimmäiset tilaukset, joiden arvo on yhteensä 1,2 miljoonaa euroa. Toimitukset tapahtuvat vielä tämän vuosineljänneksen aikana."Nämä tilaukset vahvistavat entisestään Stonesoftin asemaa Algeriassa ja osoittavat, että meillä on sekä asiantuntemusta että kykyä täyttää asiakkaidemme tietoturvatarpeet laajoissa ja kriittisissä palvelukokonaisuuksissa", Stonesoft Oyj:n toimitusjohtaja Ilkka Hiidenheimo toteaa. Yhtiö arvioi, että nämä Algerian toimitukset huomioon ottaen yhtiön toisen vuosineljänneksen laskutus ja liikevaihto päätyvät noin 6 miljoonaan euroon, mikä on noin 3-12 % vähemmän kuin viime vuoden vastaavalla vuosineljänneksellä. Stonesoft Oyj Ilkka Hiidenheimo Toimitusjohtaja Lisätietoja antavat: Ilkka Hiidenheimo, Toimitusjohtaja, Stonesoft Oyj Puh. 09 476 711 E-mail: ilkka.hiidenheimo@stonesoft.com Kim Fagernäs, myyntijohtaja, EMEA ja APAC, Stonesoft Oyj puh:(09) 476 711 e-mail: kim.fagernas@stonesoft.com Jakelu: Nasdag OMX Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet www.stonesoft.com |
|||
|