2015-03-12 13:00:00 CET

2015-03-12 13:00:47 CET


REGULATED INFORMATION

Finnish
Aspo - Yhtiökokouskutsu

Aspo Oyj: Yhtiökokouskutsu


ASPO Oyj     PÖRSSITIEDOTE     12.3.2015    klo 14.00


YHTIÖKOKOUSKUTSU

Aspo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka
pidetään torstaina 9. huhtikuuta 2015 klo 14.00 Pörssitalon pörssisalissa
osoitteessa Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki. Kokoukseen ilmoittautuneiden
vastaanottaminen aloitetaan kokouspaikalla klo 13.00.


Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat


1. Kokouksen avaaminen

2. Kokouksen järjestäytyminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

4. Kokouksen laillisuuden toteaminen

5. Läsnäolevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja
tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Toimitusjohtajan katsaus

7. Tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen vahvistaminen

8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingosta päättäminen

Hallitus ehdottaa, että tilikaudelta 2014 maksetaan osakkeenomistajille osinkoa
0,40 euroa osakkeelta ja ettei yhtiön tai sen tytäryhtiön hallussa oleville
omille osakkeille makseta osinkoa. Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka
täsmäytyspäivänä 13.4.2015 on merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön
osakasluetteloon. Hallitus ehdottaa, että osinko maksetaan 20.4.2015.

9. Hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan vastuuvapaudesta päättäminen

10. Hallituksen ja tarkastusvaliokunnan jäsenten palkkioista päättäminen

Osakkeenomistajat, jotka edustavat yhteensä yli 30 %:a kaikista yhtiön äänistä
ehdottavat, että hallituksen ja tarkastusvaliokunnan palkkiot pidetään
ennallaan. Hallituksen puheenjohtajan palkkioksi ehdotetaan 15 500 euroa
kuukaudessa, varapuheenjohtajan palkkioksi 3 600 euroa kuukaudessa ja muiden
hallituksen jäsenten palkkioksi 2 400 euroa kuukaudessa sekä
tarkastusvaliokunnan jäsenten kokouskohtaiseksi palkkioksi 700 euroa.
Hallituksen jäsenelle ei makseta palkkiota, mikäli hän on työ- tai
toimisuhteessa Aspo-konserniin kuuluvaan yhtiöön.

11. Hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen

Osakkeenomistajat, jotka edustavat yhteensä yli 30 %:a kaikista yhtiön äänistä,
ehdottavat, että yhtiön hallitukseen valittaisiin kuusi jäsentä.

12. Hallituksen jäsenten valitseminen

Osakkeenomistajat, jotka edustavat yhteensä yli 30 %:a kaikista yhtiön äänistä,
ehdottavat, että hallitukseen valitaan seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen
saakka uudelleen nykyiset jäsenet Matti Arteva, Mammu Kaario, Roberto Lencioni,
Gustav Nyberg, Kristina Pentti-von Walzel ja Risto Salo.

Kaikilta edellä mainituilta henkilöiltä on saatu tehtävään suostumus. Ehdotetut
henkilöt ovat saattaneet yhtiön tietoon, että mikäli he tulevat valituiksi, he
tulevat valitsemaan hallituksen puheenjohtajaksi Gustav Nybergin ja hallituksen
varapuheenjohtajaksi Roberto Lencionin.


13. Tilintarkastajan palkkiosta päättäminen

Hallituksen tarkastusvaliokunta ehdottaa, että tilintarkastajalle maksetaan
palkkio hyväksytyn kohtuullisen laskun mukaan.


14. Tilintarkastajan valitseminen

Hallituksen tarkastusvaliokunta ehdottaa, että tilintarkastajaksi valitaan
seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka Ernst & Young Oy, joka on
ilmoittanut KHT Harri Pärssisen toimivan päävastuullisena tilintarkastajana.


15. Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta

Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään enintään
500.000 oman osakkeen hankkimisesta yhtiön vapaalla omalla pääomalla, mikä
vastaa noin 1,6 % yhtiön kaikista osakkeista. Valtuutus käsittää myös oikeuden
ottaa omia osakkeita pantiksi.

Osakkeet hankitaan julkisessa kaupankäynnissä, minkä vuoksi hankinta tapahtuu
muuten kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa ja osakkeista
maksettava vastike on Aspon osakkeen hankintahetken markkinahinta NASDAQ OMX
Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä. Osakkeita voidaan
hankkia myös julkisen kaupankäynnin ulkopuolella hintaan, joka enimmillään
vastaa hankintahetken markkinahintaa julkisessa kaupankäynnissä. Omien
osakkeiden hankinnan toteuttamisessa voidaan tehdä pääomamarkkinoilla
tavanomaisia johdannais-, osakelainaus- tai muita sopimuksia lain ja määräysten
puitteissa.

Valtuutus sisältää oikeuden päättää suunnatusta hankinnasta tai pantiksi
ottamisesta, mikäli siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy
osakeyhtiölain 15 luvun 6 §:n mukaisesti. Osakkeet hankitaan käytettäväksi
mahdollisten yrityskauppojen tai muiden järjestelyjen rahoittamiseen tai
toteuttamiseen, yhtiön kannustinjärjestelmien toteuttamiseen tai muihin
hallituksen päättämiin tarkoituksiin.

Päätöstä omien osakkeiden hankkimisesta, lunastamisesta tai pantiksi ottamisesta
ei valtuutuksen nojalla saa tehdä siten, että yhtiöllä ja sen tytäryhteisöillä
hallussaan tai panttina olevien omien osakkeiden yhteenlaskettu määrä olisi yli
10 % kaikista osakkeista. Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa vuoden 2016
varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin enintään 18 kuukautta
yhtiökokouksen päätöksestä lukien.

Hallitus päättää muista omien osakkeiden hankkimiseen ja/tai pantiksi ottamiseen
liittyvistä seikoista.

Mikäli valtuutus hyväksytään, se kumoaa varsinaisen yhtiökokouksen hallitukselle
3.4.2014 antaman valtuutuksen päättää omien osakkeiden hankkimisesta ja/tai
pantiksi ottamisesta.


16. Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista, jossa luovutetaan yhtiön
hallussa olevia omia osakkeita

Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään yhdessä
tai useammassa erässä osakeannista, joka toteutetaan luovuttamalla yhtiön
hallussa olevia omia osakkeita. Valtuutuksen perusteella luovutettavien
osakkeiden määrä on yhteensä enintään 900 000 osaketta. Valtuutusta ehdotetaan
käytettäväksi mahdollisten yrityskauppojen tai muiden järjestelyjen
rahoittamiseen tai toteuttamiseen, yhtiön osakepohjaisen kannustinohjelman
toteuttamiseen tai muihin hallituksen päättämiin tarkoituksiin.

Valtuutuksen ehdotetaan sisältävän hallituksen oikeuden päättää kaikista
osakeannin ehdoista ja se sisältää siten myös oikeuden luovuttaa osakkeita
suunnatusti, osakkeenomistajien merkintä-etuoikeudesta poiketen, jos siihen on
yhtiön kannalta painava taloudellinen syy. Valtuutuksen ehdotetaan olevan
voimassa 30.9.2018 asti.

Yhtiön hallussa olevia osakkeita voidaan luovuttaa maksua vastaan tai maksutta.
Osakeyhtiölain mukaan suunnattu osakeanti voi olla maksuton vain, jos siihen on
yhtiön kannalta ja sen kaikkien osakkeenomistajien etu huomioon ottaen erityisen
painava taloudellinen syy.

Hallitus päättää muista osakeantiin liittyvistä seikoista.

Mikäli valtuutus hyväksytään, se kumoaa varsinaisen yhtiökokouksen hallitukselle
3.4.2012 antaman osakeantivaltuutuksen.


17. Hallituksen valtuuttaminen päättämään uusien osakkeiden osakeannista


Hallitus ehdottaa, että varsinainen yhtiökokous valtuuttaa hallituksen
päättämään maksullisesta osakeannista. Valtuutuksen ehdotetaan sisältävän
hallituksen oikeuden päättää kaikista muista osakeannin ehdoista ja se sisältää
siten myös oikeuden päättää suunnatusta osakeannista, osakkeenomistajien
merkintäetuoikeudesta poiketen, jos siihen on yhtiön kannalta painava
taloudellinen syy. Osakeannissa liikkeeseen laskettavien uusien osakkeiden
yhteenlaskettu lukumäärä voi olla enintään 1 500 000 osaketta. Valtuutuksen
ehdotetaan olevan voimassa 30.9.2018 asti.

Mikäli valtuutus hyväksytään, se kumoaa varsinaisen yhtiökokouksen hallitukselle
3.4.2012 antaman osakeantivaltuutuksen.

18. Kokouksen päättäminen



YHTIÖKOKOUSASIAKIRJAT

Edellä  mainitut  hallituksen  ja  tarkastusvaliokunnan  päätösehdotukset,  tämä
kokouskutsu      sekä     konsernin     tilinpäätös,     toimintakertomus     ja
tilintarkastuskertomus    ovat   nähtävillä   Aspo   Oyj:n   internet-sivustolla
osoitteessa  www.aspo.fi viimeistään 17.3.2015. Asiakirjat  ovat myös saatavilla
yhtiökokouksessa     ja     niistä    lähetetään    pyydettäessä    jäljennökset
osakkeenomistajille.

OHJEITA KOKOUKSEEN OSALLISTUJILLE


Osallistumisoikeus ja ilmoittautuminen


Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on yhtiökokouksen
täsmäytyspäivänä 26.3.2015 rekisteröity Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön
osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen
henkilökohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity yhtiön
osakasluetteloon. Osakkeenomistuksessa yhtiökokouksen täsmäytyspäivän jälkeen
tapahtuneet muutokset eivät vaikuta oikeuteen osallistua yhtiökokoukseen eivätkä
osakkeenomistajan äänimäärään.

Osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittautua
viimeistään torstaina 2.4.2015 klo 16.00 joko


  * internet-sivuston kautta osoitteessa www.aspo.fi
  * sähköpostitse osoitteeseen ilmoittautuminen@aspo.com
  * puhelimitse numeroon (09) 521 4100
  * telefaksilla numeroon (09) 521 4999 tai
  * kirjeitse osoitteeseen Aspo Oyj, PL 70, 00501 Helsinki

Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa osakkeenomistajan nimi,
henkilötunnus ja puhelinnumero sekä mahdollisen avustajan tai asiamiehen nimi ja
asiamiehen henkilötunnus. Henkilötietoja käytetään vain yhtiökokouksen ja siihen
liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä.

Yhtiökokouksessa läsnä olevalla osakkeenomistajalla on yhtiökokouksessa
osakeyhtiölain 5 luvun 25 §:n mukainen kyselyoikeus kokouksessa käsiteltävistä
asioista.

Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat

Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan
asiamiehen välityksellä.

Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja, tai hänen on
muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan
osakkeenomistajaa. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean
asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri
arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä
ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa
osakkeenomistajaa.

Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan alkuperäisinä osoitteeseen Aspo
Oyj, PL 70, 00501 Helsinki ennen ilmoittautumisajan päättymistä.

Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja

Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin
omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien rekisteröitymistä
osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen.
Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisö ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen
omistajan, joka haluaa osallistua varsinaiseen yhtiökokoukseen, merkittäväksi
yhtiön tilapäiseen osakasluetteloon viimeistään 2.4.2015 klo 10.00 mennessä.
Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden osalta merkintä tilapäiseen
osakasluetteloon katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen.

Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua
yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi
oikeus olla merkittynä osakasluetteloon yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä
26.3.2015.

Muut tiedot

Aspo Oyj:llä on kokouskutsun päivänä 12.3.2015 yhteensä 30 975 524 osaketta ja
ääntä.

Helsingissä 12.3.2015

ASPO Oyj

Hallitus



Lisätiedot:
Aki Ojanen, Aspo Oyj:n toimitusjohtaja, puh. +358 9 5211, +358 400 106 592,
aki.ojanen(a)aspo.com



Aspo on monialayhtiö, joka omistaa ja kehittää liiketoimintoja Pohjois-Euroopan
lisäksi kasvumarkkinoilla keskittyen vaativiin B-to-B -asiakkaisiin. Vahvojen
yritysbrändien, ESL Shipping, Leipurin, Telko ja Kaukomarkkinat, tavoitteena on
olla toimialojensa markkinajohtajia. Ne vastaavat omasta toiminnastaan,
asiakassuhteistaan ja niiden kehittämisestä. Kokonaisuutena ne tuottavat Aspon
liikearvon. Aspon konsernirakennetta ja liiketoimintoja kehitetään
pitkäjänteisesti ilman ennalta määriteltyä aikataulua.


JAKELU:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.aspo.fi

[HUG#1902594]